Onko sitoutumiskammo oikea ongelma? Mitä se oikeastaan tarkoittaa?
Minua pyydettiin kirjoittamaan miesten sitoutumiskammosta, joka estää tapailun syvenemisen parisuhteeksi. En ole kuitenkaan ihan varma, mitä tällä sitoutumiskammolla tarkoitetaan ja onko siinä todella kyse onnellisuutta sabotoivasta pelosta vai siitä, ettei kaivata parisuhdetta ainakaan tämän ihmisen kanssa. Seurustelun alkuvaiheessa voi olla hyväkin idea painaa jarrua, ennen kuin huomaa viisi vuotta myöhemmin olevansa aviossa ja lapsen vanhempi ja silti yhdessä väärän ihmisen kanssa.
Mitä näkemyksiä ja kokemuksia teillä on?
Kommentit (39)
Sitoutumiskammo voi olla realistinen tilanne, tämä siis naisena koettua. Itse en kykene enää sitoutumaan (huonojen kokemusten takia). Pari vuotta yritin, eli tapailin miehiä jotka olisivat halunneet kanssani suhteen, ihastuin palavasti mutta en kyennyt/halunnut jatkaa kenenkään kanssa. On satutettu liikaa ja nykyisin en enää tapailekaan ketään etten johda turhaan harhaan.
Vierailija kirjoitti:
Sitoutumiskammo voi olla realistinen tilanne, tämä siis naisena koettua. Itse en kykene enää sitoutumaan (huonojen kokemusten takia). Pari vuotta yritin, eli tapailin miehiä jotka olisivat halunneet kanssani suhteen, ihastuin palavasti mutta en kyennyt/halunnut jatkaa kenenkään kanssa. On satutettu liikaa ja nykyisin en enää tapailekaan ketään etten johda turhaan harhaan.
Koitko siis ihan pelon tunteita ajatellessasi yhteistä tulevaisuutta? Millaista oli pelätä sitoutumista?
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitoutumiskammo voi olla realistinen tilanne, tämä siis naisena koettua. Itse en kykene enää sitoutumaan (huonojen kokemusten takia). Pari vuotta yritin, eli tapailin miehiä jotka olisivat halunneet kanssani suhteen, ihastuin palavasti mutta en kyennyt/halunnut jatkaa kenenkään kanssa. On satutettu liikaa ja nykyisin en enää tapailekaan ketään etten johda turhaan harhaan.
Koitko siis ihan pelon tunteita ajatellessasi yhteistä tulevaisuutta? Millaista oli pelätä sitoutumista?
Läheisyys ahdistaa ja kun mietin yhteistä tulevaisuutta on pakokauhumainen olo & skenaariot alkavat pyöriä päässä ("mitä teen sitten kun mies löytää parin vuoden päästä paremman", "miten toimin kun mies jättää"). Negatiiviset ajatukset ovat sitä pahempia mitä ihastuneempi olen.
Mitä lähemmäksi toisen päästää, sitä suurempi riski on tulla satutetuksi jälleen kerran. On helpompaa olla yksin kuin antaa toiselle niin suuri valta. Sitoutuminen konkretisoisi kaiken mahdollisen mikä voi mennä pieleen. Ilman sitoutumista on helpompaa olla onnellinen, koska ei tarvitse murehtia toisen tunteista samalla tavalla.
Minulle sitoutumiskammo on sitä että en aidosti uskalla/pysty sitoutumaan kehenkään ihmiseen, koska pelkään että jos niin tekisin ja luottaisin siihen, että "tässä sitä nyt ollaan", niin menettäisinkin kumppanini. Ja pelkään etten pääsisi yli kumppanin menettämisestä. Itsellä sitoutumiskammo ilmenee vasta 1-2 vuoden kohdalla suhteessa, jolloin suhteeni yleensä kaatuvat. Sitoutumiskammo on kovin alitajuinen asia, mulla se ilmenee ihan rehellisesti niin etten enää koe että kumppani on minulle sopiva. Ihastun/rakastun uuteen ja keksin jotain uutta mitä elämältä haluan. Olen koittanut voittaa kammoa käytännön keinoin ja muistelemalla syitä miksi olen alun perin ihmiseen sitoutunut. Olen toistanut samaa kaavaa koko elämäni, joten en usko että kyse on siitä "etten ole vain löytänyt sitä oikeaa". Myös ajatus siitä että paljastaisin sisäisen itseni toiselle, ja hän EI välttämättä ymmärtäisi minua (ei tietenkään pystyisi edes ymmärtämään niin kuin minä haluan, toisen pään sisään ei pääse), on sietämätön.
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitoutumiskammo voi olla realistinen tilanne, tämä siis naisena koettua. Itse en kykene enää sitoutumaan (huonojen kokemusten takia). Pari vuotta yritin, eli tapailin miehiä jotka olisivat halunneet kanssani suhteen, ihastuin palavasti mutta en kyennyt/halunnut jatkaa kenenkään kanssa. On satutettu liikaa ja nykyisin en enää tapailekaan ketään etten johda turhaan harhaan.
Koitko siis ihan pelon tunteita ajatellessasi yhteistä tulevaisuutta? Millaista oli pelätä sitoutumista?
Läheisyys ahdistaa ja kun mietin yhteistä tulevaisuutta on pakokauhumainen olo & skenaariot alkavat pyöriä päässä ("mitä teen sitten kun mies löytää parin vuoden päästä paremman", "miten toimin kun mies jättää"). Negatiiviset ajatukset ovat sitä pahempia mitä ihastuneempi olen.
Mitä lähemmäksi toisen päästää, sitä suurempi riski on tulla satutetuksi jälleen kerran. On helpompaa olla yksin kuin antaa toiselle niin suuri valta. Sitoutuminen konkretisoisi kaiken mahdollisen mikä voi mennä pieleen. Ilman sitoutumista on helpompaa olla onnellinen, koska ei tarvitse murehtia toisen tunteista samalla tavalla.
Jes, tätä voi jo hyvällä syyllä sanoa peloksi. Jokainen, jolla on taipumusta ahdistumiseen, osaa kyllä samastua tähän jollakin tasolla.
Jostakin syystä minun mielikuvani "sitoutumiskammosta" ja siitä, mihin tuolla sanalla yleisesti viitataan, ei ole mitään noin voimakasta. Minun mielikuvissani sitoutumiskammo liittyy tilanteeseen, jossa mies ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin kiinnostunut naisesta, ja nainen antaa miehelle näppärän pseudodiagnoosin, jotta hänen olisi helpompi kestää hylätyksi tuleminen. "Mies oli sitoutumiskammoinen" on helpompi sulattaa kuin "Paljastin miehelle, kuka olen, ja se ei ollut sitä, mitä hän halusi".
EDIT. tarkennettu kieltä
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitoutumiskammo voi olla realistinen tilanne, tämä siis naisena koettua. Itse en kykene enää sitoutumaan (huonojen kokemusten takia). Pari vuotta yritin, eli tapailin miehiä jotka olisivat halunneet kanssani suhteen, ihastuin palavasti mutta en kyennyt/halunnut jatkaa kenenkään kanssa. On satutettu liikaa ja nykyisin en enää tapailekaan ketään etten johda turhaan harhaan.
Koitko siis ihan pelon tunteita ajatellessasi yhteistä tulevaisuutta? Millaista oli pelätä sitoutumista?
Läheisyys ahdistaa ja kun mietin yhteistä tulevaisuutta on pakokauhumainen olo & skenaariot alkavat pyöriä päässä ("mitä teen sitten kun mies löytää parin vuoden päästä paremman", "miten toimin kun mies jättää"). Negatiiviset ajatukset ovat sitä pahempia mitä ihastuneempi olen.
Mitä lähemmäksi toisen päästää, sitä suurempi riski on tulla satutetuksi jälleen kerran. On helpompaa olla yksin kuin antaa toiselle niin suuri valta. Sitoutuminen konkretisoisi kaiken mahdollisen mikä voi mennä pieleen. Ilman sitoutumista on helpompaa olla onnellinen, koska ei tarvitse murehtia toisen tunteista samalla tavalla.
Jes, tätä voi jo hyvällä syyllä sanoa peloksi. Jokainen, jolla on taipumusta ahdistumiseen, osaa kyllä samastua tähän jollakin tasolla.
Jostakin syystä minun mielikuvani "sitoutumiskammosta" ja siitä, mihin tuolla sanalla yleisesti viitataan, ei ole mitään noin voimakasta. Minun mielikuvissani sitoutumiskammo liittyy tilanteeseen, jossa mies ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin kiinnostunut naisesta, ja tälle lyödään näppärä pseudodiagnoosi, jotta naisen olisi helpompi kestää hylätyksi tuleminen. "Mies oli sitoutumiskammoinen" on helpompi sulattaa kuin "Paljastin miehelle, kuka olen, ja se ei ollut sitä, mitä hän halusi".
Tuotahan se yleensä on, varsinkin miehillä. Epärehellisyyttä.
Sitoutumiskammo = ei mene töihin tienaamaan rahaa.
Minä voin kirjoittaa sinulle 3-4 sivun esseen lähdeviitteineen. Paljonko maksat?
Sitoutumiskammo on olevinaan hieno sana, sitoutumiskammoinen on tosi "cool". Vaikka oikeasti sitoutumiskammo on toinen, hienompi sana hylätyksi tulemisen pelolle. Ei uskalleta heittäytyä ja viedä juttua pidemmälle koska pelottaa että turpaan tulee.
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitoutumiskammo voi olla realistinen tilanne, tämä siis naisena koettua. Itse en kykene enää sitoutumaan (huonojen kokemusten takia). Pari vuotta yritin, eli tapailin miehiä jotka olisivat halunneet kanssani suhteen, ihastuin palavasti mutta en kyennyt/halunnut jatkaa kenenkään kanssa. On satutettu liikaa ja nykyisin en enää tapailekaan ketään etten johda turhaan harhaan.
Koitko siis ihan pelon tunteita ajatellessasi yhteistä tulevaisuutta? Millaista oli pelätä sitoutumista?
Läheisyys ahdistaa ja kun mietin yhteistä tulevaisuutta on pakokauhumainen olo & skenaariot alkavat pyöriä päässä ("mitä teen sitten kun mies löytää parin vuoden päästä paremman", "miten toimin kun mies jättää"). Negatiiviset ajatukset ovat sitä pahempia mitä ihastuneempi olen.
Mitä lähemmäksi toisen päästää, sitä suurempi riski on tulla satutetuksi jälleen kerran. On helpompaa olla yksin kuin antaa toiselle niin suuri valta. Sitoutuminen konkretisoisi kaiken mahdollisen mikä voi mennä pieleen. Ilman sitoutumista on helpompaa olla onnellinen, koska ei tarvitse murehtia toisen tunteista samalla tavalla.
Jes, tätä voi jo hyvällä syyllä sanoa peloksi. Jokainen, jolla on taipumusta ahdistumiseen, osaa kyllä samastua tähän jollakin tasolla.
Jostakin syystä minun mielikuvani "sitoutumiskammosta" ja siitä, mihin tuolla sanalla yleisesti viitataan, ei ole mitään noin voimakasta. Minun mielikuvissani sitoutumiskammo liittyy tilanteeseen, jossa mies ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin kiinnostunut naisesta, ja tälle lyödään näppärä pseudodiagnoosi, jotta naisen olisi helpompi kestää hylätyksi tuleminen. "Mies oli sitoutumiskammoinen" on helpompi sulattaa kuin "Paljastin miehelle, kuka olen, ja se ei ollut sitä, mitä hän halusi".
Tuotahan se yleensä on, varsinkin miehillä. Epärehellisyyttä.
Missä näet epärehellisyyttä? Sitoutumiskammodiagnoosinhan antaa se, joka on tullut torjutuksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä voin kirjoittaa sinulle 3-4 sivun esseen lähdeviitteineen. Paljonko maksat?
En mitään, mutta voin lähettää kuvia corgeista.
Ehkä kannattaisi joltain psykologilta kysyä. Ei jotkut av-palstan pseudoneurobiologipsykologit näistä tiedä mitään.
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitoutumiskammo voi olla realistinen tilanne, tämä siis naisena koettua. Itse en kykene enää sitoutumaan (huonojen kokemusten takia). Pari vuotta yritin, eli tapailin miehiä jotka olisivat halunneet kanssani suhteen, ihastuin palavasti mutta en kyennyt/halunnut jatkaa kenenkään kanssa. On satutettu liikaa ja nykyisin en enää tapailekaan ketään etten johda turhaan harhaan.
Koitko siis ihan pelon tunteita ajatellessasi yhteistä tulevaisuutta? Millaista oli pelätä sitoutumista?
Läheisyys ahdistaa ja kun mietin yhteistä tulevaisuutta on pakokauhumainen olo & skenaariot alkavat pyöriä päässä ("mitä teen sitten kun mies löytää parin vuoden päästä paremman", "miten toimin kun mies jättää"). Negatiiviset ajatukset ovat sitä pahempia mitä ihastuneempi olen.
Mitä lähemmäksi toisen päästää, sitä suurempi riski on tulla satutetuksi jälleen kerran. On helpompaa olla yksin kuin antaa toiselle niin suuri valta. Sitoutuminen konkretisoisi kaiken mahdollisen mikä voi mennä pieleen. Ilman sitoutumista on helpompaa olla onnellinen, koska ei tarvitse murehtia toisen tunteista samalla tavalla.
Jes, tätä voi jo hyvällä syyllä sanoa peloksi. Jokainen, jolla on taipumusta ahdistumiseen, osaa kyllä samastua tähän jollakin tasolla.
Jostakin syystä minun mielikuvani "sitoutumiskammosta" ja siitä, mihin tuolla sanalla yleisesti viitataan, ei ole mitään noin voimakasta. Minun mielikuvissani sitoutumiskammo liittyy tilanteeseen, jossa mies ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin kiinnostunut naisesta, ja tälle lyödään näppärä pseudodiagnoosi, jotta naisen olisi helpompi kestää hylätyksi tuleminen. "Mies oli sitoutumiskammoinen" on helpompi sulattaa kuin "Paljastin miehelle, kuka olen, ja se ei ollut sitä, mitä hän halusi".
Tuotahan se yleensä on, varsinkin miehillä. Epärehellisyyttä.
Missä näet epärehellisyyttä? Sitoutumiskammodiagnoosinhan antaa se, joka on tullut torjutuksi.
Ei, vaan kylläs en torjuja (mies) yleensä sanoo. "Ei voida jatkaa, en uskalla nykyisessä elämäntilanteessani sitoutua." Ja oikeasti on jo uusi nainen katsottuna.
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitoutumiskammo voi olla realistinen tilanne, tämä siis naisena koettua. Itse en kykene enää sitoutumaan (huonojen kokemusten takia). Pari vuotta yritin, eli tapailin miehiä jotka olisivat halunneet kanssani suhteen, ihastuin palavasti mutta en kyennyt/halunnut jatkaa kenenkään kanssa. On satutettu liikaa ja nykyisin en enää tapailekaan ketään etten johda turhaan harhaan.
Koitko siis ihan pelon tunteita ajatellessasi yhteistä tulevaisuutta? Millaista oli pelätä sitoutumista?
Läheisyys ahdistaa ja kun mietin yhteistä tulevaisuutta on pakokauhumainen olo & skenaariot alkavat pyöriä päässä ("mitä teen sitten kun mies löytää parin vuoden päästä paremman", "miten toimin kun mies jättää"). Negatiiviset ajatukset ovat sitä pahempia mitä ihastuneempi olen.
Mitä lähemmäksi toisen päästää, sitä suurempi riski on tulla satutetuksi jälleen kerran. On helpompaa olla yksin kuin antaa toiselle niin suuri valta. Sitoutuminen konkretisoisi kaiken mahdollisen mikä voi mennä pieleen. Ilman sitoutumista on helpompaa olla onnellinen, koska ei tarvitse murehtia toisen tunteista samalla tavalla.
Jes, tätä voi jo hyvällä syyllä sanoa peloksi. Jokainen, jolla on taipumusta ahdistumiseen, osaa kyllä samastua tähän jollakin tasolla.
Jostakin syystä minun mielikuvani "sitoutumiskammosta" ja siitä, mihin tuolla sanalla yleisesti viitataan, ei ole mitään noin voimakasta. Minun mielikuvissani sitoutumiskammo liittyy tilanteeseen, jossa mies ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin kiinnostunut naisesta, ja tälle lyödään näppärä pseudodiagnoosi, jotta naisen olisi helpompi kestää hylätyksi tuleminen. "Mies oli sitoutumiskammoinen" on helpompi sulattaa kuin "Paljastin miehelle, kuka olen, ja se ei ollut sitä, mitä hän halusi".
Tuotahan se yleensä on, varsinkin miehillä. Epärehellisyyttä.
Missä näet epärehellisyyttä? Sitoutumiskammodiagnoosinhan antaa se, joka on tullut torjutuksi.
Ei, vaan kylläs en torjuja (mies) yleensä sanoo. "Ei voida jatkaa, en uskalla nykyisessä elämäntilanteessani sitoutua." Ja oikeasti on jo uusi nainen katsottuna.
Ai jaa? Itse en ole kuullut kenenkään miehen vetoavan tuohon, mutta enpä toisaalta miehiä deittailekaan. Onko tuo näkemyksesi mukaan yleinenkin valkoinen valhe?
Vierailija kirjoitti:
Minulle sitoutumiskammo on sitä että en aidosti uskalla/pysty sitoutumaan kehenkään ihmiseen, koska pelkään että jos niin tekisin ja luottaisin siihen, että "tässä sitä nyt ollaan", niin menettäisinkin kumppanini. Ja pelkään etten pääsisi yli kumppanin menettämisestä. Itsellä sitoutumiskammo ilmenee vasta 1-2 vuoden kohdalla suhteessa, jolloin suhteeni yleensä kaatuvat. Sitoutumiskammo on kovin alitajuinen asia, mulla se ilmenee ihan rehellisesti niin etten enää koe että kumppani on minulle sopiva. Ihastun/rakastun uuteen ja keksin jotain uutta mitä elämältä haluan. Olen koittanut voittaa kammoa käytännön keinoin ja muistelemalla syitä miksi olen alun perin ihmiseen sitoutunut. Olen toistanut samaa kaavaa koko elämäni, joten en usko että kyse on siitä "etten ole vain löytänyt sitä oikeaa". Myös ajatus siitä että paljastaisin sisäisen itseni toiselle, ja hän EI välttämättä ymmärtäisi minua (ei tietenkään pystyisi edes ymmärtämään niin kuin minä haluan, toisen pään sisään ei pääse), on sietämätön.
Mistä päättelet, että kärsit sitoutumiskammosta, etkä vain ole löytänyt sopivaa kumppania? Nimittäin eikö se, ettei ole sopivan ihmisen kanssa, ilmenisi juuri samalla tavalla, että vuoden, parin seurustelun jälkeen tulee olo, ettei kumppani ole hyvä itselle?
En siis millään lailla kiistä kokemustasi, mutta kiinnostaisi tietää, miksi tulkitset käyttäytymistäsi juuri tuolla tavalla.
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä voin kirjoittaa sinulle 3-4 sivun esseen lähdeviitteineen. Paljonko maksat?
En mitään, mutta voin lähettää kuvia corgeista.
Sorry, corgit ei käy.
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitoutumiskammo voi olla realistinen tilanne, tämä siis naisena koettua. Itse en kykene enää sitoutumaan (huonojen kokemusten takia). Pari vuotta yritin, eli tapailin miehiä jotka olisivat halunneet kanssani suhteen, ihastuin palavasti mutta en kyennyt/halunnut jatkaa kenenkään kanssa. On satutettu liikaa ja nykyisin en enää tapailekaan ketään etten johda turhaan harhaan.
Koitko siis ihan pelon tunteita ajatellessasi yhteistä tulevaisuutta? Millaista oli pelätä sitoutumista?
Läheisyys ahdistaa ja kun mietin yhteistä tulevaisuutta on pakokauhumainen olo & skenaariot alkavat pyöriä päässä ("mitä teen sitten kun mies löytää parin vuoden päästä paremman", "miten toimin kun mies jättää"). Negatiiviset ajatukset ovat sitä pahempia mitä ihastuneempi olen.
Mitä lähemmäksi toisen päästää, sitä suurempi riski on tulla satutetuksi jälleen kerran. On helpompaa olla yksin kuin antaa toiselle niin suuri valta. Sitoutuminen konkretisoisi kaiken mahdollisen mikä voi mennä pieleen. Ilman sitoutumista on helpompaa olla onnellinen, koska ei tarvitse murehtia toisen tunteista samalla tavalla.
Jes, tätä voi jo hyvällä syyllä sanoa peloksi. Jokainen, jolla on taipumusta ahdistumiseen, osaa kyllä samastua tähän jollakin tasolla.
Jostakin syystä minun mielikuvani "sitoutumiskammosta" ja siitä, mihin tuolla sanalla yleisesti viitataan, ei ole mitään noin voimakasta. Minun mielikuvissani sitoutumiskammo liittyy tilanteeseen, jossa mies ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin kiinnostunut naisesta, ja tälle lyödään näppärä pseudodiagnoosi, jotta naisen olisi helpompi kestää hylätyksi tuleminen. "Mies oli sitoutumiskammoinen" on helpompi sulattaa kuin "Paljastin miehelle, kuka olen, ja se ei ollut sitä, mitä hän halusi".
Tuotahan se yleensä on, varsinkin miehillä. Epärehellisyyttä.
Missä näet epärehellisyyttä? Sitoutumiskammodiagnoosinhan antaa se, joka on tullut torjutuksi.
Ei, vaan kylläs en torjuja (mies) yleensä sanoo. "Ei voida jatkaa, en uskalla nykyisessä elämäntilanteessani sitoutua." Ja oikeasti on jo uusi nainen katsottuna.
Ai jaa? Itse en ole kuullut kenenkään miehen vetoavan tuohon, mutta enpä toisaalta miehiä deittailekaan. Onko tuo näkemyksesi mukaan yleinenkin valkoinen valhe?
On todella yleistä. Etkö muka ole tämän palstan ihmissuhdeketjuja lukenut? Lähes jokainen nainen on kuullut tämän paskaisen valheen sitoutumiskammosta, joka oikeasti tarkoittaa juuri sitä mitä olet täällä kuvaillut: ei vaan tykkää toisesta tarpeeksi.
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hanska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitoutumiskammo voi olla realistinen tilanne, tämä siis naisena koettua. Itse en kykene enää sitoutumaan (huonojen kokemusten takia). Pari vuotta yritin, eli tapailin miehiä jotka olisivat halunneet kanssani suhteen, ihastuin palavasti mutta en kyennyt/halunnut jatkaa kenenkään kanssa. On satutettu liikaa ja nykyisin en enää tapailekaan ketään etten johda turhaan harhaan.
Koitko siis ihan pelon tunteita ajatellessasi yhteistä tulevaisuutta? Millaista oli pelätä sitoutumista?
Läheisyys ahdistaa ja kun mietin yhteistä tulevaisuutta on pakokauhumainen olo & skenaariot alkavat pyöriä päässä ("mitä teen sitten kun mies löytää parin vuoden päästä paremman", "miten toimin kun mies jättää"). Negatiiviset ajatukset ovat sitä pahempia mitä ihastuneempi olen.
Mitä lähemmäksi toisen päästää, sitä suurempi riski on tulla satutetuksi jälleen kerran. On helpompaa olla yksin kuin antaa toiselle niin suuri valta. Sitoutuminen konkretisoisi kaiken mahdollisen mikä voi mennä pieleen. Ilman sitoutumista on helpompaa olla onnellinen, koska ei tarvitse murehtia toisen tunteista samalla tavalla.
Jes, tätä voi jo hyvällä syyllä sanoa peloksi. Jokainen, jolla on taipumusta ahdistumiseen, osaa kyllä samastua tähän jollakin tasolla.
Jostakin syystä minun mielikuvani "sitoutumiskammosta" ja siitä, mihin tuolla sanalla yleisesti viitataan, ei ole mitään noin voimakasta. Minun mielikuvissani sitoutumiskammo liittyy tilanteeseen, jossa mies ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan niin kiinnostunut naisesta, ja tälle lyödään näppärä pseudodiagnoosi, jotta naisen olisi helpompi kestää hylätyksi tuleminen. "Mies oli sitoutumiskammoinen" on helpompi sulattaa kuin "Paljastin miehelle, kuka olen, ja se ei ollut sitä, mitä hän halusi".
Tuotahan se yleensä on, varsinkin miehillä. Epärehellisyyttä.
Missä näet epärehellisyyttä? Sitoutumiskammodiagnoosinhan antaa se, joka on tullut torjutuksi.
Ei, vaan kylläs en torjuja (mies) yleensä sanoo. "Ei voida jatkaa, en uskalla nykyisessä elämäntilanteessani sitoutua." Ja oikeasti on jo uusi nainen katsottuna.
Ai jaa? Itse en ole kuullut kenenkään miehen vetoavan tuohon, mutta enpä toisaalta miehiä deittailekaan. Onko tuo näkemyksesi mukaan yleinenkin valkoinen valhe?
En ole tuon alkuperäisen viestin kirjoittaja, mutta minulle on moni mies sanonut about juurikin noin, ettei tässä elämäntilanteessa halua mitään vakavaa eikä pysty sitoutumaan. Luulen, että yhdelle miehelle tuo ei ollut tekosyy vaan oikeasti pelkäsi sitoutumista, muut eivät vaan olleet tarpeeksi kiinnostuneita minusta ja oli helpompi sanoa noin kuin kertoa totuus. Kuitenkin he löysivät seurustelukumppanin ja sitoutuivat aika pian meidän jutun päättymisen jälkeen.
-N29
Okei, kiitos noista kommenteista. Itse en ole tietääkseni sanonut kenelläkään, etten uskaltaisi sitoutua. On kyllä ollut tilanteita, joissa en ole halunnut sitoutua, mutta se on tietysti eri asia. Tiedän kokemuksesta, että toisen tunteiden suojeleminen valheilla on läpinäkyvää ja hyödytöntä. Jokainen, joka romanttisia tunteita haluaa kokea, joutuu ottamaan itse vastuun myös niistä pettymyksistä. Ei niitä kannata yrittää silotella toisen puolesta.
Että joku harjoittelee puheita, joita on lehdistä oppinut.