Paksusuolen syöpä, kertoako vanhemmille vai ei?

Älä kerro

Vanhemmat ihmiset on kestävämpiä kuin uskotkaan. Ovat kokeneet elämässään paljon. Kerro heille. Saat tukea ja pidät vanhempasi lähellä.

Joo älä kerro jos ei ihan pakko. :/ Voi paska sentään...

Mikä on ennusteesi? Kovasti voimia!

Äidillesi sun nyt ainakin on kerrottava, päättäkööt hän, kerrotaanko isällesi.

Miten pystyisit salaamaan hoidot? Entä jos tukka lähtee? Mieti kaikki salailuun liittyvät skenaariot valmiiksi. Kaunis ajatus kyllä isäsi terveyden huomioon ottaen. Voimia <3

Kerrot tietenkin. Tarvitset tukea ja he voivat käsitellä jo asiaa jos kaikki ei menekään hyvin.

Totta kai kerrot. En ole ikinä ymmärtänyt tuota, että läheisiltä salataan joku vakava tauti. Loppupeleissä siitä ei hyödy kukaan. Sinulla menee turhaan voimavaroja asian salailuun ja varmasti tarvitset kaiken tuen mitä löytyy. Vanhempasi varmasti kokevat sen loukkauksena jos tajuavat jossain vaiheessa, että heiltä on moinen asia salattu. Jokainen vanhempi haluaa olla lapsensa tukena tämmöisessä tilanteessa.

Tietysti kerrot. Isäsi ei sitten kuole siihen, että olet kuolemaisillasi ja saa tietää asiasta vasta kaksi viikkoa ennen kuolemaasi? Sitä paitsi on hyvä saada heiltä henkistä tukea sekä ihan fyysistä apua, mitä tulet tarvitsemaan.

Toivottavasti paranet! Voimia tulevaan. 

Kinkkinen tilanne. Ystäväni joutui kertomaan omasta terveysongelmastaan vanhemmille. Vanhemmat järkyttyivät pahasti ja nyt hän joutuu oman hätänsä lisäksi lohduttamaan vanhempiaan - eli ei saa heistä tukea vaan suree myös heidän järkytystään.

Minun vanhempani ovat vähän samanlaisia: Joihinkin huoliin heistä on apua, mutta joidenkin huolten kohdalla päädyn vaan kantamaan heidänkin huolestuneisuuteni minun huolestani..

Tukea kyllä tulet tarvitsemaan ja hoitoja on vaikea salatakaan.

Minä kertoisin. He ovat vanhempiasi ja haluavat tukea sinua.

Äiti oli sairastanut vuosia syöpää, kun minä sairastuin vielä vaikeampaan syöpään ja sain erittäin huonon ennusteen.

Hän oli ollut jo pitkään huolestunut, koska olin aina sairaana eli sairastin flunssat, influenssat, silmä- ja korvatulehdukset, kurkunpääntulehdukset jne. Syöpädiagnoosin löytyminen tavallaan helpotti, koska syy jatkuvaan sairasteluuni löytyi. 

Äitini oli 70-vuotias, kun kerroin hänelle tilanteestani. 

Kertoisin.

Hyvä ystäväni sairasti paksusuolen syövän alle 4-kymppisenä ja on nyt neljän vuoden jälkeen täysin terve. Seurannassa käy toki edelleen.

Syöpä oli seurausta crohnin taudista.

Minä kerroin vasta kun olin ollut leikkauksessa ja paranemisprosessi oli jo menossa. vanhempien oli helpompi sulatella kun ei tarvinnut kärvistellä siinä piinassa kun hoitojen aloittamista odotellaan viikkotolkulla.

Itse sitä tuntee vanhempansa parhaiten. Minullakin on vanhemmat joista en saa tukea sairauksiini, päinvastoin joudun aina lohduttelemaan heitä, mikä vain hankaloittaa omaa tilannetta.

Kiitos tsempeistä, löydettiin niin varhaisessa vaiheessa että ennuste on hyvä ja kun otetaan huomioon vielä nuori ikäni. Hoitoja tosiaan olisi ehkä kohtuuttoman raskasta ja vaikeaa salata.

Ap

Minä tein omalla kohdallani valinnan, että en kerro. Olin sairastunut jo vuosia aikaisemmin toiseen sairauteen ja siitä kerroin vanhemmilleni. He eivät suhtautuneet asiallisesti ja tukevasti. Minun piti kaksi vuotta lohdutella heitä ja vastailla muiden sukulaisteni uteluihin sairauteni tilanteesta. En saanut oikeaa tukea ja koin raskaaksi kertoa hoidoistani, kun tiesin, että uudet uutiset sairauteeni liittyen aiheuttavat lisää murehtimista, turhaa ja kovaäänistä voivottelua, asia nousee kuin uudelleen pintaan. Vanhempani ovat eläkeläisiä eikä heidän elämässään tapahdu paljoa. Kun sairastuin toiseen sairauteen, päätin olla kertomatta diagnoosista heille. Sairauksissani on tarpeeksi tekemistä minulle. Vanhempani eivät ole tottuneita käsittelemään asioita loppuun saakka ja molemmat ovat märehtijämurehtijoita. Heille negatiiviset uutiset ovat asioita ja hyvät uutiset jäävät jotenkin huomiotta. Negatiivinen uutinen jää kuin pingispallo pomppimaan jopa vuosiksi. Aina on ollut näin, mutta eläkeikäisinä molemmilla on tämä tapa suhtautua korostunut.

Jos olet hyvissä väleissä vanhempiisi niin kerro ehdottomasti. Itse olen ollut samassa tilanteessa. Isääni en ollut yhteydessä, koska hän ei enää ollut silloin ollut elämässäni vuosiin. Olisi ollut outoa ottaa tässä tilanteessa yhteyttä. Mutta kerroin äidilleni ja isäpuolelle ja muille läheisille.

Nyt on nimenomaan se tilanne, että et voi ajatella muiden tunteita, kun itselläsi on vaikeaa. Eli älä suojele läheisiäsi totuudelta. Ei todellakaan kannata.

Muista, että et ole kuolemassa, vaan ainoastaan vakavasti sairas.

Eräs läheiseni ei kertonut vakavasta sairaudestaan ja sitten kuolikin siihen sairastettuan usean vuoden. Tämän kuulin vasta hänen ystäviltään jälkikäteen. Olin surun lisäsi hyvin loukkaantunut ja vihainen ja kesti kauan päästä siitä ylitse, että hän ei ollut halunnut apuani ja myötätuntoani. Sitä vartenhan läheiset on olemassa!