Lue keskustelun säännöt.
En kestä elämääni enää
28.09.2016 |
En kestä mielenterveyden ongelmieni ja työttömyyden kanssa. En myöskään jaksa enää sitä häpeää joka tulee mielenterveyden ongelmista. En pysty olemaan parisuhteessa, sekin sattuu että mies jätti, koska olen hullu. Mulla on paska tausta, ja luulen että mulla on myös jonkinlainen henkinen kehityshäiriö tai jotain. En jaksa. Maailma on kova paikka eikä tällainen heikko ja viallinen pärjää...
Kommentit (22)
Ymmärrän tuskasi. Itsekin tajusin juuri ettei minusta ole mihinkään ja unelmat hyvästä elämästä ei ole minua varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kerro ap tähän kaikki ongelmasi mitä sinulla on, niin voin vastata jokaiseen ehdotuksen sinulle, miten voit muuttaa elämääsi!
Kyllä sä pärjäät. Lopetat ensiksi itsesi mollaamisen. Maailma on julma paikka kaikille. Paitsi sellaisille jotka eivät tunne mitään. Hullu olet vain exäsi mielestä, oikeasti hullut ei tajua olevansa hulluja joten et voi sellainen olla :) Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenterveyshäiriöissä ei ole mitään hävettävää, todella moni kärsii jonkinlaisista ongelmista, mutta ei näytä sitä päälle päin juurikin leimautumisen pelon takia. Esim masennus on todella yleistä.
Elämässä on erilaisia vaiheita, ei kannata lannistua silloin kun on huonompi vaihe, sillä paha olo on ohimenevää.
Vierailija kirjoitti:
En kestä mielenterveyden ongelmieni ja työttömyyden kanssa. En myöskään jaksa enää sitä häpeää joka tulee mielenterveyden ongelmista. En pysty olemaan parisuhteessa, sekin sattuu että mies jätti, koska olen hullu. Mulla on paska tausta, ja luulen että mulla on myös jonkinlainen henkinen kehityshäiriö tai jotain. En jaksa. Maailma on kova paikka eikä tällainen heikko ja viallinen pärjää...
Miksi sinun pitäisi hävetä sitä että sinulla on sairaus? Niiden jotka ovat terveitä ja arvostelevat henkilöitä joilla on jokin sairaus kuuluisi hävetä.
Jos joku lähtee pois parisuhteesta toisen sairauden vuoksi niin en näkisi menetystä suurena. Muista myös se että me kaikki olemme viallisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyshäiriöissä ei ole mitään hävettävää, todella moni kärsii jonkinlaisista ongelmista, mutta ei näytä sitä päälle päin juurikin leimautumisen pelon takia. Esim masennus on todella yleistä.
Elämässä on erilaisia vaiheita, ei kannata lannistua silloin kun on huonompi vaihe, sillä paha olo on ohimenevää.
Entä, jos ei tule koskaan niitä hyviä vaiheita? Aina vain huonoa ja takapakkia. Valitettavasti se joillain on näin.
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyshäiriöissä ei ole mitään hävettävää, todella moni kärsii jonkinlaisista ongelmista, mutta ei näytä sitä päälle päin juurikin leimautumisen pelon takia. Esim masennus on todella yleistä.
Elämässä on erilaisia vaiheita, ei kannata lannistua silloin kun on huonompi vaihe, sillä paha olo on ohimenevää.
Sano tuo sellaiselle jolla on ollut "huonompi vaihe" ja nolla ihmissuhdetta 20 vuotta putkeen...
Ette tiedä mistä puhutte. Ap:lla on vielä asiat hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisena on kyllä hiukan turha voivotella elämää.
Jos ei ole hyvä missään tai ei kiinnosta tehdä mitään, voi etsiä rikkaan miehen ja saa paremman elämän kuin +95% maailman ihmisistä.
Vierailija kirjoitti:
kerro ap tähän kaikki ongelmasi mitä sinulla on, niin voin vastata jokaiseen ehdotuksen sinulle, miten voit muuttaa elämääsi!
Olet ihana :D
No, mulla on sillätavalla huonot lähtökohdat elämään että vanhemmat eivät oikein pitäneet huolta ruoasta tai muista terveyteen liittyvistä asioista. Olin todella alipainoinen lapsena/nuorena. Äiti joi ja tupakoi kun oli raskaana. Olen tavallista tyhmempi ja tietämättömämpi joillakin elämän osa-alueilla. Olen jollain tavalla jälkeenjäänyt, en osaa selittää. Olen kauhean naiivi, vaikka tiedostan sen niin en osaa muuttaa sitä. Monet ihmiset ovat sanoneet mulle että "onko sulla joku kehityshäiriö?" tai "voi sä olet niin hellyyttävä, kun sulla on toi häiriö", vaikkei mulle ole koskaan mitään kyllä todettu.
En myöskään saanut kunnon koulutusta tehtyä, koska mielenterveyden ongelmat alkoivat jo varhaisteininä. En tiedä mikä mulle silloin tuli, mutta en esimerkiksi pystynyt muistamaan mitä 5 sekuntia sitten tapahtui, multa myös irtosi kynsiä ja hiuksia lähti päästä. Liittynee huonoon ravitsemustilaan. Olin myös erittäin masentunut. Vaihdoin koulua, mutta uudet opettajat vaan ajattelivat että en vaan ota koulua tosissaan ja että olen taakka.
Olen nyt yrittänyt käydä iltalukiota ja tehdä (siivous)töitä, mutta rankkaa on. Lopetin iltalukionkin kesken pariksi vuodeksi, mutta nyt aloitin taas.
Miehen kanssa ei mene kovin hyvin, kerroin hänelle alkuun taustoistani, ja siitä että herään yöllä 1-3 kertaa normaalisti. Ja kun herään niin mua ahdistaa ja on joku paniikkikohtaus käynnissä. Se johtaa yleensä siihen että olen vihainen jostain aivan turhasta. Me ollaan nyt oltu yhdessä 2 vuotta, mutta en tiedä että jatketaanko me enää. Noita paniikkikohtauksia ei tule vain öisin, vaan saan jotain raivokohtauksia ihan päivälläkin. Tai vaihtoehtoisesti ahdistaa niin paljon että vaan istun sohvalla valittaen, enkä pysty tekemään mitään. Mies on sanonut ettei tiedä että rakastaako enää, en tiedä minkä vuoksi mutta todennäköisesti koska mun kanssa oleminen on todella vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyshäiriöissä ei ole mitään hävettävää, todella moni kärsii jonkinlaisista ongelmista, mutta ei näytä sitä päälle päin juurikin leimautumisen pelon takia. Esim masennus on todella yleistä.
Elämässä on erilaisia vaiheita, ei kannata lannistua silloin kun on huonompi vaihe, sillä paha olo on ohimenevää.Entä, jos ei tule koskaan niitä hyviä vaiheita? Aina vain huonoa ja takapakkia. Valitettavasti se joillain on näin.
Kyllä niitä hyviäkin vaiheita tulee vaikka voi mennä huonosti todella pitkään. Kaverini oli deekiksellä 30 vuotta kunnes raitistui, treenasi itsensä tosi kovaan kuntoon, sai työpaikan, palasi harrastukseensa ja on onnellisempi kuin on ikinä ollut.
Tuo mitä kirjoitinkin kuulostaa niin typerältä mutten voi sille mitään.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap.
Viestisi sisälsi toivottomuuden ja uupumuksen tunteita. Kerroit, että sinulla on mielenterveyshäiriöitä. Vaikuttaa siltä, ettet ole saanut riittävästi tukea niiden hoitoon. Usein ihmiset kokevat vertaistuen hyvin merkityksellisenä. Suosittelen, että otat uudelleen hoitavaan tahoosi ja kerrot vointisi huonontuneen esim. parisuhdekriisien myötä. Voitko saada tehostetumpaa tukea jaksamisesi ylläpitämiseen? Ja yhdessä voisitte miettiä mitä kaikkia tuen/vertaistuen muotoja paikkakunnallanne löytyy.
Kirjoitat erittäin hyvin. Kirjoittaminenkin voisi toimia voimavaroja lisäävänä ilmaisukeinona.
Oho, hiljaiseksi vetää. .
No toivottavasti sinulla on ystäviä ja perhe jotka rakastaa sinua olitpa sitten ihan millainen tahansa.
Yksin ei ole kenenkään hyvä olla vaikka kaikki eivät välttämättä sitä kumppania niin kaipaakaan.
Ehkä vielä löydät jonkun , joka välittää ja rakastaa juuri sinua sellaisena kuin olet.
Itsekin uskon vielä jonkun hyvän naisen löytäväni tosin ei ole helppoa edes suht näyttävälle 40v leskimiehelle + tytär 12v .. se lapsi tuntuu olevan monille niin pitkä miinus että 1000 plusmerkkiä ei enää mitään merkitse.
Vierailija kirjoitti:
Naisena on kyllä hiukan turha voivotella elämää.
Jos ei ole hyvä missään tai ei kiinnosta tehdä mitään, voi etsiä rikkaan miehen ja saa paremman elämän kuin +95% maailman ihmisistä.
Juuri näin. Esimerkiksi Kiinassa on valtava naispula ja paljon kovia työmiehiä, joista osa alkaa olla jo ihan keskiluokkaisiakin.
Jos jossain olisi miespula - ja naisille kelpaisi tyhmä, köyhä, ei niin kummoisen näköinen mies - niin kyllä minä voisin joutessani lähteä jollekin mieheksi :D
Nälkä lähtee syömällä perunamuusia ja tölkkilihapullia 😉
Huomaatko ei kaikki täälläkään ole vahingoniloisia tai viddumaisia vaikka aika moni on.
Itse ainakin koen olevani yhteiskunnalle sellainen taakka, että paras asia, mitä voin tehdä täällä, on päättää oma elämä, koska kulutan vain niukkoja resursseja. Olen saanut ihan laadukasta hoitoa, mutta se ei selvästikään riitä minua oireettomaksi ja takaisin työelämään. Psyykkisten ongelmien lisäksi alkaa olla myös fyysisiä vaivoja, esim. metabolinen oireyhtymä kolkuttelee ovella ylipainon vuoksi. Minusta meille epäkelvoille pitäisi sallia eutanasia, itsenäiset ratkaisut voivat johtaa esim. vammautumiseen. Tämä tuntuu olevan päättäjienkin tahto, että häviäisimme täältä häiritsemästä parempia ihmisiä.
Selvä, ei täällä ole pakko olla.