Miksi mies "suuttuu" kun voin pahoin eikä osaa lohduttaa?

Tunnistan tuon piirteen. Jotkut ihmiset eivät vain osaa käsitellä toisen heikkoutta, kun ns. työkalut siihen puuttuvat. Ne korvataan sitten suuttumalla. Minun äitini oli samanlainen. Ei puhettakaan mistään lohdutuksesta, vain ärähtelyä ja tuhahtelua ja selän kääntämistä. Se oli muuten piirre, jota ulkopuoliset eivät tunteneet, joten häntä pidettiin yleensä mukavana, lämpimänä ihmisenä. Koska tunsin sen yksityisenkin puolen, teki mieli välillä huutaa, että älkää uskoko, tuo ei ole todellista. Minusta oli vähällä tulla samanlainen, mutta onneksi jossakin vaiheessa tajusin, että on alettava koulata itseään.  En ole mikään yliempaattinen vieläkään, mutta en kyllä sellainen äkkipikainen ja kylmäkään kuin äitini.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No josko alottaisit valituksen sanomalla kärkeen että "tarvitsen lohdutustasi rakas mieheni, olet tärkein tukeni!" kun miehesi on näiden sanojen jälkeen sulkenut sinut syleilyynsä, on sylistä hyvä purkaa sydäntä.

Mitä helvettiä? Eiköhän se ole itsestään selvyys, vai kuinka tyhmiä miehet ovat ? Minä anna lohdutan ja kuuntelen miehen työongelmia ym mutta hänestä el kuuntelijaksi ilmeisesti ole. Ja jos kuuntelee niin yrittää aina keksiä jonkun ratkaisun, en mä ratkaisua halua vaan ihan vaan halauksen. Ja kyllä olen kertonut tämän miehelle.

Ap

Ymmärrän osin miestäsi. Onko miehesi mahdollisesti insinööri tai vastaava. Analyyttisillä ihmisillä ei ole "kykyä" sulkea tuota ratkaisuhakuisuutta pois päältä. Kärjistäen voisi sanoa että näillä ihmisillä ei ole mitään ymmärrystä siitä että mitä siitä "ongelmien märehtelemisestä" on hyötyä ja heidän keinonsa lohduttaa on juurikin osoittaa että siihen on ratkaisu, koska se lohduttaisi heitä. Aivan samalla hekin ajattelevat että "kuinka helvetin tyhmiä nuo toiset oikein ovat kun eivät anna apua kun vaan halaa ja voivottelee". Ihmiset ovat erilaisia.

No ratkaisu on kaikkeen ja sitä pitää hakea.

Ei siinä turhan itkemisessä ole mitään järkeä.

Jos ongelma on sellainen että siihen suoraan ei ole ratkaisua (joku kuollut) niin sitten pitää keksiä keinot miten siitä pääsee yli ja jatkamaan elämää.  Jonkun kuolema voikin masentaa ihmistä mutta se että on ollut raskas työpäivä toimistolla ei ole.

En ihmettele yhtään miehiä jotka suuttuu siitä että nainen tulee tavallisen työpäivän jälkeen töistä ja rupeaa itkemään sitä kun töissä on raskasta.

Eihän tuollaisesta tule yhtään mitään. Sitten vain vaihtamaan työpaikkaa tai oppii sietämään sen. Mutta jos ei edes omaa työtä voi tehdä niin sitten menee huonosti. Taas on eri asia jos toinen on vaikka sairas (selkä paskana) ja siitä valittaa kuin siitä että ei jaksa omaa työtään

Koti on se paikka jossa pitää saada olla joskus heikko. Puoliso se ihminen joka antaa empatiaa ja lohdutusta, vahvistaa ja kannustaa kumppaniaan silloin kun tämä sitä tarvitsee. Ihminen ei ole kone. Ihmisillä on tunteita. Ihmiset, perheenjäsenet ovat vuorovaikutuksessa keskenään, kommunikoivat, vahvistavat yhteisyyttä koskettamalla, ottamalla toisen huomioon jne. Jos tunnepuoli, kommunikaatio, sosiaalinen toiminta perheenjäsenten välillä ei pelaa, on perheyhteisössä jotain hyvin olennaista rikki. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on yllättävän yleinen kuvio psykologisesti, että kun nainen vaatii jotain, mies vetäytyy.

Tuossa voi ajatella todella niin, että mies kuvittelee olevansa vastuussa kaikesta ja epäonnistuneensa jos vaimo valittaa. Vaimo taas kaipaa vaan empatiaa, läheisyyttä.

Ap voisi keskustella sen miehensä kanssa tästä ongelmasta ja sanoa suoraan, että "et ole vastuussa mun tunteista. Jos mulla on ikävä olo, en kaipaa että ratkaiset ongelman enkä syytä sinua siitä, haluan vain halauksen tai että kuuntelet, siinä kaikki."

Jotenkin kommunikaatio ei suju vaan kumpikin ymmärtää tilanteen väärin. Miehet eivät useinkaan ymmärrä naisten tunnepuhetta, tarvetta puhua asioista. Miehet ymmärtävät monet asiat konkreettisesti ja etsivät ratkaisua että mitä voisivat tehdä.

Onkin ehkä selkeämpää, jos nainen väsyneenä ei rupea valittamaan sanallisesti sitä väsymystä, vaan tekee miehelle konkreettisen pyynnön: "Voisitko auttaa ja tehdä asian X, koska olen väsynyt".

Miehet on lähtökohtaisesti paljon enemmän ratkaisukeskeisempiä, kuin naiset, kun nainen purkaa huoliaan ja haluaa vain kuuntelijaa, niin mies mielessään jo miettii kuinka ongelman voisi ratkaista, ainoa vaan että usein tilanne on sellainen johon ei ole mitään järkevää toiminallista ratkaisua. Tämä ristiriita tekee miehillä tunteiden käsittelystä osittain vaikeaa.

Lyhyesti sanottuna: putkiaivot.

Miehet eivät ole tyhjänvalittajia vaan korjaa ongelman ja sitten jatkaa elämää.

Naiset terrorisoivat miehiä ja lapsiaan omilla itkukohtauksillaan. Saavat niin miehelle kuin lapsille pahan olon vain jotta nainen saisi huomiota

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No josko alottaisit valituksen sanomalla kärkeen että "tarvitsen lohdutustasi rakas mieheni, olet tärkein tukeni!" kun miehesi on näiden sanojen jälkeen sulkenut sinut syleilyynsä, on sylistä hyvä purkaa sydäntä.

Mitä helvettiä? Eiköhän se ole itsestään selvyys, vai kuinka tyhmiä miehet ovat ? Minä anna lohdutan ja kuuntelen miehen työongelmia ym mutta hänestä el kuuntelijaksi ilmeisesti ole. Ja jos kuuntelee niin yrittää aina keksiä jonkun ratkaisun, en mä ratkaisua halua vaan ihan vaan halauksen. Ja kyllä olen kertonut tämän miehelle.Ap

Ymmärrän osin miestäsi. Onko miehesi mahdollisesti insinööri tai vastaava. Analyyttisillä ihmisillä ei ole "kykyä" sulkea tuota ratkaisuhakuisuutta pois päältä. Kärjistäen voisi sanoa että näillä ihmisillä ei ole mitään ymmärrystä siitä että mitä siitä "ongelmien märehtelemisestä" on hyötyä ja heidän keinonsa lohduttaa on juurikin osoittaa että siihen on ratkaisu, koska se lohduttaisi heitä. Aivan samalla hekin ajattelevat että "kuinka helvetin tyhmiä nuo toiset oikein ovat kun eivät anna apua kun vaan halaa ja voivottelee". Ihmiset ovat erilaisia.

No ratkaisu on kaikkeen ja sitä pitää hakea.Ei siinä turhan itkemisessä ole mitään järkeä.Jos ongelma on sellainen että siihen suoraan ei ole ratkaisua (joku kuollut) niin sitten pitää keksiä keinot miten siitä pääsee yli ja jatkamaan elämää.  Jonkun kuolema voikin masentaa ihmistä mutta se että on ollut raskas työpäivä toimistolla ei ole.En ihmettele yhtään miehiä jotka suuttuu siitä että nainen tulee tavallisen työpäivän jälkeen töistä ja rupeaa itkemään sitä kun töissä on raskasta.Eihän tuollaisesta tule yhtään mitään. Sitten vain vaihtamaan työpaikkaa tai oppii sietämään sen. Mutta jos ei edes omaa työtä voi tehdä niin sitten menee huonosti. Taas on eri asia jos toinen on vaikka sairas (selkä paskana) ja siitä valittaa kuin siitä että ei jaksa omaa työtään

Ihminen ei ole kone, joka suorittaa ja suorittaa vaan elämään kuuluu myös ilo ja nautinto. Jotta voi kokea aitoa onnea, on silloin tällöin kohdattava myös surua ja raskaita hetkiä. Silloin tarvitaan läheisten tukea ja ymmärrystä. Jokaisella meistä on huonoja päiviä, riitoja ja vaikeita hetkiä. Mitä iloa on vaikka siitä, että väsyneelle suuttuu raskaan työpäivän jälkeen, pitäisikö tämän sitten teeskennellä iloista ja pirteää sinun miellyttämiseksesi? Miksi sinua ylipäätään miellyttää se, että läheisesi eivät voi näyttää aitoja tunteitaan seurassaan? Ole yksin tai osta nukke, jos et kestä sitä, että muut ihmiset eivät ole olemassa tehdäkseen sinun elämästäsi helppoa.Muuten tuo esittämäsi malli on hammasta purren kitkuttelua eikä mitään oikeaa onnellista elämää, kun aidot tunteet kielletään.

Eli on tunteiden peittelyä jos kestää normaalin arjen ilman jatkuvaa itkemistä?Eli on tunteeton jos osaa riidellä ilman että rupeaa itkemään ja masentuu?On tunteeton jos kykenee työskentelemään ilman itkemistä?Juuri tuollaista ihmistä kutsutaan aikuiseksi normaaliksi ihmiseksi joka sietää elämää ilman että romahtaa.

Kuka nyt on puhunut jatkuvasta itkemisestä? Jos kerran vuodessa itkettää ja kuusi kertaa vuodessa suututtaa, niin onko se masentumista.

Mutta kun suurin osa naisista tekee tuon vähintään joka kuukausi. Itkee ja kiukuttelee

Jos sinun seurustelukumppanisi itkevät jatkuvasti useammin kuin kerran kuukaudessa, voisit ehkä miettiä, mistä ne itkut oikeastaan johtuvat. Onko oikeasti sellaisia asioita, joita sinä et kertakaikkiaan huomaa tai tajua (sairaus, uupumus, masennus, tyytymättömyys teidän parisuhteeseen) vai onko sinulla taipumus hakeutua niiden suurimpien draamailijoiden seuraan.

Uupumus ja masennus. Jos ei viitsi itse mennä lääkäriin niin silloin on turha valittaakkaan.

Mitä mä just luin. Luuletko, että lääkäri *vips* parantaa masennuksen? Yleensä se on vuosia kestävä sairaus.

Tai tuleeko se lääkäri teille kotiin auttamaan vauvanne yösyötöissä, kun sua ei huksita auttaa vaimoasi yhteisen lapsenne hoidossa niin, että vaimokin saa vuorollaan nukkua?

Kyllä minä omat lapseni hoidan. Mutta masentunutta en katsele enää hetkeäkään. Olen sellaista katsellut ja sellainen ihminen tuhoaa kaiken läheltään. Ihan kaiken. Jos masentuneen ihmisen antaa olla perheessä se tuhoaa perheen kuin home asunnon. Se myrkyttää lasten mielet ja tuhoaa niiden elämänhalut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies on samanlainen, ja myös lasten suhteen. Jos lapsi loukkaa itsensä, mies suuttuu ja alkaa sättiä: "Miten sä nyt noin ja etkö voi perkele olla varovaisempi".Kai tuo on kotoa opittua empatiakyvyttömyyttä. Tai sitten hän on empaattinen, ja hermostuu/turhautuu, kun ei osaa taikoa lapsen tai vaimon mielipahaa pois.Tosiasiassa toki mitään taikomista ei edes tarvittaisi, vaan pelkkä lohduttaminen tai kuunteleminen riittäisi.Näiden kahden erottaminen - siis sen, kaipaako toinen neuvoja vai pelkästään lohtua - on tosin monelle naisellekin vaikeaa.

Toi muuten on villakoiran ydin. Että luuleeko mies vaimon vaativan häntä ratkaisemaan ongelman.

Niin, ajattelevatko miehet tosiaan kaiken näin. Eivätkö miehet keskenään pura ongelmia kavereiden kesken? Jos mies kertoo kaverilleen, että nyt on kotona vähän vaikeaa, eikö se kaveri sitten ajattele, että hänen pitäisi nyt ratkaista tämä ongelma? Minä olen luullut, että miehet puhuvat asioistaan keskenäänkin ilman ratkaisupaineita, tyyliin "otetaan nyt vain oluset, tällaista se elämä nyt näyttää olevan".

Miesten ratkaisut on yksinkertaisia. Jos asiaan ei ole suoraa ratkaisua niin se menee näin = sinun pitää päästä asiasta yli ja jatkaa elämää. Otetaan kaljat ja ruvetaan katsomaan elokuvaa.

Miksi näin ei voi sitten tehdä naisen kanssa, vaan tulee elämää suurempi ahdistus? Sitähän tässä nimenomaan kaivataan.

Mutta kun se ei riitä naiselle. Nainen haluaa selostaa koko paskan miehelle, itkee ja pillittää tunti tolkulla asiasta ja sitten se haluaa että siitä pidetään huolta. Sitten se palaa siihen samaan asiaan parin päivän päästä uudestaan ja taas se alkaa.

Miehet ottaa sen kaljan ja sen jälkeen siitä ei puhuta.

Miesten ongelmat -> töissä oli raskasta -> otetaan kalja ja unohdetaan se.

 

Oisko tässä nyt sitten se villakoiran ydin, miksi esim. avioero tulee monesti miehille ns puskista? Vaimo on kyllä yrittänyt miehelleen monta kertaa kertoa, mistä kenkä puristaa, mutta mies  ei ota puhetta tosissaan eikä ongelmaa ratkaista. Mies ottaa oluen ja asia on sillä pois päiväjärjestyksestä. No ongelma ei ole siitä miksikään muutunut ja nainen hakee eron. Miehelle se tulee täysin puskista, koska miehen mielestä ei mitään ongelmaa ole ollut?

Eli naisen pitäisi saada määrittää mitä mies tekee ja ei tee?

Ymmärrä nyt että parisuhteessa on kaksi osapuolta. Nainen ei voi määrittää mikä on oikein ja mikä väärin. Oli kyse sitten lapsista tai parisuhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies on samanlainen, ja myös lasten suhteen. Jos lapsi loukkaa itsensä, mies suuttuu ja alkaa sättiä: "Miten sä nyt noin ja etkö voi perkele olla varovaisempi".Kai tuo on kotoa opittua empatiakyvyttömyyttä. Tai sitten hän on empaattinen, ja hermostuu/turhautuu, kun ei osaa taikoa lapsen tai vaimon mielipahaa pois.Tosiasiassa toki mitään taikomista ei edes tarvittaisi, vaan pelkkä lohduttaminen tai kuunteleminen riittäisi.Näiden kahden erottaminen - siis sen, kaipaako toinen neuvoja vai pelkästään lohtua - on tosin monelle naisellekin vaikeaa.

Toi muuten on villakoiran ydin. Että luuleeko mies vaimon vaativan häntä ratkaisemaan ongelman.

Niin, ajattelevatko miehet tosiaan kaiken näin. Eivätkö miehet keskenään pura ongelmia kavereiden kesken? Jos mies kertoo kaverilleen, että nyt on kotona vähän vaikeaa, eikö se kaveri sitten ajattele, että hänen pitäisi nyt ratkaista tämä ongelma? Minä olen luullut, että miehet puhuvat asioistaan keskenäänkin ilman ratkaisupaineita, tyyliin "otetaan nyt vain oluset, tällaista se elämä nyt näyttää olevan".

Se on eri asia. Mies kokee olevansa vaimosta ja lapsista vastuussa, kaverista ei.

Mullakin on mies vähän semmoinen insinööri, että vaikka puhuisin ystävän ongelmista, hän ikään kuin hikeentyy ja alkaa pää höyryten miettiä neuvoja, joilla asia on ratkaistavissa.

Se on aika hoopoa, koska ne neuvot ovat yleensä ihan pihalla tilanteesta, ja jos niihin sanoo, että "ei tuosta ole apua, koska xx", hän hermostuu ja loukkaantuu, kun oli NIIN hyvän ja järkeväm neuvon antanut, eikä se kelpaa...

Aikuiset ihmiset yleensä ovat harkinneet ratkaisuvaihtoehtoja jo itsekin omiin ongelmiinsa, ei siihen jonkun pika-analyysia ja diagnoosia tarvita. Vaan myötätuntoa.

Se että asiaa vellotaan vaan pahentaa asiaa. Asiasta pitää päästä yli. Unohtaa se ja jatkaa elämää

Katsos kun se puhuminen nimenomaan auttaa pääsemään asioista yli. Asiat pitää käsitellä jotenkin, ennen kuin niistä pääsee yli. Sitten kun lakaistaan kaikki maton alle käy niin kuin esim minun parisuhteessani kävi. En enää viimeisinä vuosina puhunut yhtään mitään, mies ei puhunut alusta alkaenkaan. Eron ollessa edessä mies toi esiin kaikki häntä vuosia painaneet katkeruudet. Asiat hoidettiin siis suhteen loppuvaiheessa juuri noin, että ei puhuta, unohdetaan vain kaikki ja jatketaan elämää. Kummasti sitten ne asiat eivät unohtuneetkaan, vaan pullon avustuksella niitä sieltä pikkuhiljaa lyötiin uudestaan tiskiin. Ja siinä vaiheessa, kun minä olin jo kaikki asiani omassa päässäni käsitellyt ja selvittänyt, mies tuli itkemään "kun ei me enää puhuta".

Naisten kanssa ei voi puhua mitään kun ne eivät halua ratkaista mitään asioita vaan jankuttaa samoista asioista uudelleen ja uudelleen.

Ihan sama mistä asiasta sopii niin AINA siihen palataan uudestaan ja uudestaan. Pahimassa tapauksessa nainen sanoo että on muuttanut mielensä ja taas muka pitäisi sopia.

Se on sitä ainaista jankkaamista samoista asioista. Joka riidassa nainen ottaa kaikki selvitetytkin asiat uudelleen esiin ja sitten ne pitää uudestaan selvittää jokainen asia taas kerran.

En tajua miten naiset saavat normaalista elämästä niin hemmetin vaikeata. Sitten jos niiltä kysyy että kertoisi kaikki asiat miten haluaisi asiat olla niin ei ne tiedä. Eli ne eivät edes itse tiedä mitä haluavat ja kuitenkin valittavat. Välillä valitetaan kun on huono olo ja kun kysyy että miksi niin ei edes tiedetä sitä itsekkään. Täysin päätöntä touhua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies on samanlainen, ja myös lasten suhteen. Jos lapsi loukkaa itsensä, mies suuttuu ja alkaa sättiä: "Miten sä nyt noin ja etkö voi perkele olla varovaisempi".Kai tuo on kotoa opittua empatiakyvyttömyyttä. Tai sitten hän on empaattinen, ja hermostuu/turhautuu, kun ei osaa taikoa lapsen tai vaimon mielipahaa pois.Tosiasiassa toki mitään taikomista ei edes tarvittaisi, vaan pelkkä lohduttaminen tai kuunteleminen riittäisi.Näiden kahden erottaminen - siis sen, kaipaako toinen neuvoja vai pelkästään lohtua - on tosin monelle naisellekin vaikeaa.

Toi muuten on villakoiran ydin. Että luuleeko mies vaimon vaativan häntä ratkaisemaan ongelman.

Niin, ajattelevatko miehet tosiaan kaiken näin. Eivätkö miehet keskenään pura ongelmia kavereiden kesken? Jos mies kertoo kaverilleen, että nyt on kotona vähän vaikeaa, eikö se kaveri sitten ajattele, että hänen pitäisi nyt ratkaista tämä ongelma? Minä olen luullut, että miehet puhuvat asioistaan keskenäänkin ilman ratkaisupaineita, tyyliin "otetaan nyt vain oluset, tällaista se elämä nyt näyttää olevan".

Miesten ratkaisut on yksinkertaisia. Jos asiaan ei ole suoraa ratkaisua niin se menee näin = sinun pitää päästä asiasta yli ja jatkaa elämää. Otetaan kaljat ja ruvetaan katsomaan elokuvaa.

Miksi näin ei voi sitten tehdä naisen kanssa, vaan tulee elämää suurempi ahdistus? Sitähän tässä nimenomaan kaivataan.

Mutta kun se ei riitä naiselle. Nainen haluaa selostaa koko paskan miehelle, itkee ja pillittää tunti tolkulla asiasta ja sitten se haluaa että siitä pidetään huolta. Sitten se palaa siihen samaan asiaan parin päivän päästä uudestaan ja taas se alkaa.

Miehet ottaa sen kaljan ja sen jälkeen siitä ei puhuta.

Miesten ongelmat -> töissä oli raskasta -> otetaan kalja ja unohdetaan se.

 

Oisko tässä nyt sitten se villakoiran ydin, miksi esim. avioero tulee monesti miehille ns puskista? Vaimo on kyllä yrittänyt miehelleen monta kertaa kertoa, mistä kenkä puristaa, mutta mies  ei ota puhetta tosissaan eikä ongelmaa ratkaista. Mies ottaa oluen ja asia on sillä pois päiväjärjestyksestä. No ongelma ei ole siitä miksikään muutunut ja nainen hakee eron. Miehelle se tulee täysin puskista, koska miehen mielestä ei mitään ongelmaa ole ollut?

Juurikin näin.

Toistuvasti sanot, että kaipaat apua kotitöissä ja olet uuvuksissa, koska hoidat työt ja lapset ja kodin ja päälle vielä kaikenlaista metatyötä perheen elämän organisoimisessa. Että voisitko mies kiltti vaikka hoitaa nämä näistä meidän yhteisistä hommista, että menisi työnjako hiukan tasaisemmin?

Mies myöntää, että joo, kai se käy ja hoitaa hetken ajan hommansa jotenkuten, unohtaa sen sitten. 

Kokeilet ensin taktiikkaa, että et ole huomaavinasi sitä, että pölypallot kerääntyvät nurkkiin tai kaapeista on ruoka loppu. Ei mitään vaikutusta.

Huomaat muistuttavasi sopimuksesta ja miehelle kuuluvista töistä useasti, ei päivää tai paria pidempiaikaista vaikutusta. Mies silminnähden ärtyy "vaimon nalkutuksesta".

Tätä jatkuu vuosia. 

Lopulta otat eron. Et viitsi aikuista miestä passata ilmaisena kodinhoitajana/siivoajana/pesulapalveluna, ja kun lapset ovat muuttaneet jo pois, sinulle koittaa vapaus.

Vastaat enää vain ja ainoastaan itsestäsi ja omista tarpeistasi.

Kerrot miehelle, että hei: olet tehnyt yli pari vuosikymmentä viikottain arviolta 20 tuntia enemmän työtä perheen ja kodin eteen kuin mies. Kaikkiaan siis 21 TUHATTA tuntia työtä sillä välin kun mies harrasti, räpläsi kännykkäänsä, katseli sohvalla telkkua tai luki. Ja nyt sinulle riitti, kiitos ja näkemiin.

Miehen mielestä ero tuli täytenä yllätyksenä ja "aivan naurettavista syistä".

Älä nyt jauha roskaa. Keskimääräinen mies kyllä osallistuu perheen hoitamiseen.

Muta muista myös että nainen ei voi määritellä miten sitä lasta hoidetaan, miten siivotaan tai mitä ruokaa syödään. Jos mies tekee jotain niin se tekee nin kuin itse katsoo sen parhaaksi.

Jos nainen on taas kotiäiti niin kotityöt kuuluukin hänelle. Se joka on kotona hoitaa sen kodin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies on samanlainen, ja myös lasten suhteen. Jos lapsi loukkaa itsensä, mies suuttuu ja alkaa sättiä: "Miten sä nyt noin ja etkö voi perkele olla varovaisempi".Kai tuo on kotoa opittua empatiakyvyttömyyttä. Tai sitten hän on empaattinen, ja hermostuu/turhautuu, kun ei osaa taikoa lapsen tai vaimon mielipahaa pois.Tosiasiassa toki mitään taikomista ei edes tarvittaisi, vaan pelkkä lohduttaminen tai kuunteleminen riittäisi.Näiden kahden erottaminen - siis sen, kaipaako toinen neuvoja vai pelkästään lohtua - on tosin monelle naisellekin vaikeaa.

Toi muuten on villakoiran ydin. Että luuleeko mies vaimon vaativan häntä ratkaisemaan ongelman.

Niin, ajattelevatko miehet tosiaan kaiken näin. Eivätkö miehet keskenään pura ongelmia kavereiden kesken? Jos mies kertoo kaverilleen, että nyt on kotona vähän vaikeaa, eikö se kaveri sitten ajattele, että hänen pitäisi nyt ratkaista tämä ongelma? Minä olen luullut, että miehet puhuvat asioistaan keskenäänkin ilman ratkaisupaineita, tyyliin "otetaan nyt vain oluset, tällaista se elämä nyt näyttää olevan".

Miesten ratkaisut on yksinkertaisia. Jos asiaan ei ole suoraa ratkaisua niin se menee näin = sinun pitää päästä asiasta yli ja jatkaa elämää. Otetaan kaljat ja ruvetaan katsomaan elokuvaa.

Miksi näin ei voi sitten tehdä naisen kanssa, vaan tulee elämää suurempi ahdistus? Sitähän tässä nimenomaan kaivataan.

Mutta kun se ei riitä naiselle. Nainen haluaa selostaa koko paskan miehelle, itkee ja pillittää tunti tolkulla asiasta ja sitten se haluaa että siitä pidetään huolta. Sitten se palaa siihen samaan asiaan parin päivän päästä uudestaan ja taas se alkaa.

Miehet ottaa sen kaljan ja sen jälkeen siitä ei puhuta.

Miesten ongelmat -> töissä oli raskasta -> otetaan kalja ja unohdetaan se.

Eivätkö miehet siis selosta sitä koko paskaa kaverille eivätkä jauha niitä juttuja sitten vielä kaljapäissään moneen kertaan? :D

Ei jauha

Ai jaa. Mun kokemukset miehistä on tasan päinvastaiset. Olen ollut ravintolan baaritiskillä duunissa kymmenisen vuotta, joten noita itkuja on tullut vakkareilta kuultua inasen....

Semmoista subjektiivista vääryyden kokemusta ei olekaan, jota ei jaksettaisi vielä vuosikymmentenkin jälkeen joka saata..n humalakerralla kaivaa esiin itkettäväksi.

Kyllä ne siis miehiäkin hiertävät, niitä ei vain selvin päin itsekontrolli anna periksi selvittää selviksi. Kato kun toi jumalaton luulo, että "miehet ei märehdi eikä itke".

Mä väitän, että se murhe ja koettu vääryys käsitellään ja unohdetaan vain nimenomaan sillä, että siitä oma aikansa puhutaan ja saadaan se käsiteltyä. Puhumattomuus vain pitkittää ja vaikeuttaa prosessia.

Eli nyt yleistät jotkut juopot kaikiksi miehiksi

Vierailija kirjoitti:

Kaikki maailman kipu ja tuska ja kuolema ja oma paha olo on kestettävä ilman itkua, koska muuten on HEIKKO! Sen sijaan oman kumppanin pahaa oloa ei pidä kestää hetkeäkään vaan juosta karkuun. Logiikka?

Ei vaan sitä ei tarvitse sietää. Edelleenkin on eri asia se jos on huono olo jostain oikeasta syystä kuin se että nyt oli vaan huono päivä tai asiakas sanoi pahasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies on samanlainen, ja myös lasten suhteen. Jos lapsi loukkaa itsensä, mies suuttuu ja alkaa sättiä: "Miten sä nyt noin ja etkö voi perkele olla varovaisempi".Kai tuo on kotoa opittua empatiakyvyttömyyttä. Tai sitten hän on empaattinen, ja hermostuu/turhautuu, kun ei osaa taikoa lapsen tai vaimon mielipahaa pois.Tosiasiassa toki mitään taikomista ei edes tarvittaisi, vaan pelkkä lohduttaminen tai kuunteleminen riittäisi.Näiden kahden erottaminen - siis sen, kaipaako toinen neuvoja vai pelkästään lohtua - on tosin monelle naisellekin vaikeaa.

Toi muuten on villakoiran ydin. Että luuleeko mies vaimon vaativan häntä ratkaisemaan ongelman.

Niin, ajattelevatko miehet tosiaan kaiken näin. Eivätkö miehet keskenään pura ongelmia kavereiden kesken? Jos mies kertoo kaverilleen, että nyt on kotona vähän vaikeaa, eikö se kaveri sitten ajattele, että hänen pitäisi nyt ratkaista tämä ongelma? Minä olen luullut, että miehet puhuvat asioistaan keskenäänkin ilman ratkaisupaineita, tyyliin "otetaan nyt vain oluset, tällaista se elämä nyt näyttää olevan".

Miesten ratkaisut on yksinkertaisia. Jos asiaan ei ole suoraa ratkaisua niin se menee näin = sinun pitää päästä asiasta yli ja jatkaa elämää. Otetaan kaljat ja ruvetaan katsomaan elokuvaa.

Miksi näin ei voi sitten tehdä naisen kanssa, vaan tulee elämää suurempi ahdistus? Sitähän tässä nimenomaan kaivataan.

Mutta kun se ei riitä naiselle. Nainen haluaa selostaa koko paskan miehelle, itkee ja pillittää tunti tolkulla asiasta ja sitten se haluaa että siitä pidetään huolta. Sitten se palaa siihen samaan asiaan parin päivän päästä uudestaan ja taas se alkaa.

Miehet ottaa sen kaljan ja sen jälkeen siitä ei puhuta.

Miesten ongelmat -> töissä oli raskasta -> otetaan kalja ja unohdetaan se.

Eivätkö miehet siis selosta sitä koko paskaa kaverille eivätkä jauha niitä juttuja sitten vielä kaljapäissään moneen kertaan? :D

Ei jauha

Ai jaa. Mun kokemukset miehistä on tasan päinvastaiset. Olen ollut ravintolan baaritiskillä duunissa kymmenisen vuotta, joten noita itkuja on tullut vakkareilta kuultua inasen....

Semmoista subjektiivista vääryyden kokemusta ei olekaan, jota ei jaksettaisi vielä vuosikymmentenkin jälkeen joka saata..n humalakerralla kaivaa esiin itkettäväksi.

Kyllä ne siis miehiäkin hiertävät, niitä ei vain selvin päin itsekontrolli anna periksi selvittää selviksi. Kato kun toi jumalaton luulo, että "miehet ei märehdi eikä itke".

Mä väitän, että se murhe ja koettu vääryys käsitellään ja unohdetaan vain nimenomaan sillä, että siitä oma aikansa puhutaan ja saadaan se käsiteltyä. Puhumattomuus vain pitkittää ja vaikeuttaa prosessia.

Eli nyt yleistät jotkut juopot kaikiksi miehiksi

Itsehän sinä puhut koko ajan naiset sitä naiset tätä naiset jäkäjäkäjäkä.

Jos yleistämisleikkiin lähtee, saa kestää sitä vastapuoleltakin

Luulen että miehesi on ymmällään ja peloissaan kun sinä voit huonosti.  Hänellä ei ole keinoja saada sinun vointiasi paremmaksi niin hän vetäytyy kuoreensa avuttomana.  Voidaan verrata siihen, että oma aina rauhallinen isäni rupesi huutamaan ja jopa kiroilemaan hirveästi jos meille lapsille kävi jokin vahinko.  Tämä oli varmasti vain pelosta ja säikähdyksestä johtuvaa vaikka sitä ei lapsena ymmärtänytkään.  Muutoin hän oli mitä lempein isä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki maailman kipu ja tuska ja kuolema ja oma paha olo on kestettävä ilman itkua, koska muuten on HEIKKO! Sen sijaan oman kumppanin pahaa oloa ei pidä kestää hetkeäkään vaan juosta karkuun. Logiikka?

Ei vaan sitä ei tarvitse sietää. Edelleenkin on eri asia se jos on huono olo jostain oikeasta syystä kuin se että nyt oli vaan huono päivä tai asiakas sanoi pahasti.

Olet jauhanut monta kertaa sanomalla "sinä et sitä voi määrittää/nainen ei voi päättä mikä on..."

Nyt kuitenkin sinä voit sitten päättää, mikä on oikea syy. Taas se kuuluisa logiikka aivan hukassa.

Miehet ovat ratkaisuorientoituneita eivätkä tykkää velloa tunteissa. Kun nainen itkee asioista joihin mies ei voi käytännössä vaikuttaa tai on jo tehnyt kaikkensa, niin hän ärsyyntyy ja stressaantuu eikä ymmärrä mikä naista vaivaa. Kannattaa sanoa suoraan sille miehelle, että nyt on herkkä hetki ja haluan vaan että kuuntelet ja tarjoat olkapään tueksi, muuta ei tarvitse tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No josko alottaisit valituksen sanomalla kärkeen että "tarvitsen lohdutustasi rakas mieheni, olet tärkein tukeni!" kun miehesi on näiden sanojen jälkeen sulkenut sinut syleilyynsä, on sylistä hyvä purkaa sydäntä.

Mitä helvettiä? Eiköhän se ole itsestään selvyys, vai kuinka tyhmiä miehet ovat ? Minä anna lohdutan ja kuuntelen miehen työongelmia ym mutta hänestä el kuuntelijaksi ilmeisesti ole. Ja jos kuuntelee niin yrittää aina keksiä jonkun ratkaisun, en mä ratkaisua halua vaan ihan vaan halauksen. Ja kyllä olen kertonut tämän miehelle.

Ap

Ei, se ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Ja tämän kerron henkilönä, joka ei ymmärrä lohduttamisesta mitään. Itse en kaipaa lohduttelua ja myötätuntoa, vaan jos on vaikeuksia niin mieluummin käytännön neuvoja, miten ratkaista tilanne. Minulle tuli ihan yllätyksenä, että joku haluaakin silloin jotain halailua ja lässytystä. Niinpä annan nykyään sellaista, vaikka tunnepohjaisesti en pysty olemaan jutussa mukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No josko alottaisit valituksen sanomalla kärkeen että "tarvitsen lohdutustasi rakas mieheni, olet tärkein tukeni!" kun miehesi on näiden sanojen jälkeen sulkenut sinut syleilyynsä, on sylistä hyvä purkaa sydäntä.

Mitä helvettiä? Eiköhän se ole itsestään selvyys, vai kuinka tyhmiä miehet ovat ? Minä anna lohdutan ja kuuntelen miehen työongelmia ym mutta hänestä el kuuntelijaksi ilmeisesti ole. Ja jos kuuntelee niin yrittää aina keksiä jonkun ratkaisun, en mä ratkaisua halua vaan ihan vaan halauksen. Ja kyllä olen kertonut tämän miehelle.

Ap

Pystytkö hyväksymään tämänkaltaisen piirteen miehessä vai saako se sinut todella kokemaan miehen tyhmäksi?

Oma mieheni myös menee helposti varuilleen "aijaa minun vikani kaikki" -moodiin kun minä tuskailen arjen haasteita. Ja ymmärrän häntä. Häntä on lapsuudessa moitittu ja sätitty "olemaan parempi" jotta "oppisi olemaan" ja tuntisi "elämän kovan koulun".

En pidä miestäni tyhmänä, eikä minua vaivaa toistella hänelle että häntä tarvitsen. Hokeehan hänkin minulle rakkauden tunnustuksia.

Monet miehet kasvatetaan tunnevammaisiksi. Lapsena kun ovat näyttäneet tunteensa, itkeneet tms. on opetettu että "pojat ei itke" tai vain kylmästi jätetty huomiotta. Kyllä se lapsi oppii, että tunteet ovat pahasta ja ne pitää tukahduttaa.

Mutta tunteet ovat tunteita, niitä on jokaisella ihmisellä eivätkä ne katoa jos ne tukahduttaa. Syntyy vain uusia ongelmia ja tällaista kylmyyttä ja halveksuntaa muiden ihmisten tunteita kohtaan. Kun tunteet eivät muuten pääse ulos, ne muuttuvat vihaksi tai joksikin muuksi negatiiviseksi. Tunteet löytävät aina jonkin keinon päästä ulos, hyvällä tai pahalla.

Kulostaa kyllä narsisteiltä monen teistä miehet. Siinä ei auta mikään muu kuin kestää omalla vastuulla tai lopettaa suhde. Mikään puhuminen tai kumppanin "kouluttamisyritykset" EI auta!

Äitini on samanlainen kuin miehesi. Lapsena en koskaan "uskaltanut" näyttää pahaa oloani tai edes sairastuneeni flunssaan tms., koska pelkäsin äitini raivareita. :-(

Lopuksi hän kyllä aina selitteli suuttuneensa ja raivonneensa minulle vain, koska oli itse niin huolissaan.

Ehkä miehesi on aiemmin seurustellut exäni kanssa. Hänen kanssaan noita isompia ja pienempiä murheita oli joka päivä ja kuvio meni niin, että jos lohdutat niin työntää pois ja  usein kääntää sen kulloisenkin murheensa kuitenkin toisen syyksi ja jos taas et lohduta niin sitten raivotaan siitä, kuinka toinen on tunnekylmä ja empatiavammainen kusipää. Tuollainen jättää melkoiset jäljet ja edelleen on aika vaikea suhtautua nykyisenkin kumppanin murheisiin, vaikkei hän samanlainen tapaus olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on selvästi jankkaamassa joku mies, jolle on opetettu että miehet ei itke ja vain luuserit (naiset) ja hintit saavat olla surullisia

Niinpä, mutta silti heitä itseään itkettää ja ahdistaa ja masentaa jo pelkästään se, kun joku tulee heidän kotiinsa itkemään. Kaikki mahdollinen paska maailmassa pitää kestää, mutta ei sitä, että oma perheenjäsen kertoo huolistaan. Sehän on henkistä väkivaltaa.

Tämä!!