Mikä on ollut kauhein työpaikkasi?
Kommentit (494)
Au pairina Italiassa nuoruudessani. Olin orja.
Pieni, alle 10 työntekijän erikoisliike. Kaikki meni vielä hyvin kun vanha matruuna oli johdossa (oli paras pomo mitä mulla on ikinä ollut, sellainen entivanhanen "tehtaanjohtaja" jota oikeasti kiinnosti henkilöstönsä) mutta sukupolvenvaihdoksen jälkeen yksi toisensa jälkeen vanhoja työntekijöitä lähti kuka minnekin ja nyttemmin tyttären johdolla liike on joutunut supistamaan toimintaansa vaikka kuinka enkä usko että kovin kauaa enää sinnitteleekään.
laivasiivous, minun olisi pitänyt hoitaa yksi kansi yksin sillä välin kun muut oli neljän hengen ryhmissä. lintsasin pari päivää eikä he enää ikinä laittaneet minua hoitamaan yhtään mitään yksin.
Rax, päiväkoti ja palkanlaskijana oleminen fazerilla.
Muutamasta työpaikasta on tehnyt hirveän, ei niinkään itse työ vaan veemäiset työkaverit jotka jauhavat shaissea selän takana tai ottavat silmätikuksi ja v*ttuilevat päin naamaa, vaikka et olisi tehnyt mitään väärin. Ihan vaan siksi, että ovat itse kyllästyneet omaan elämäänsä. Varsinkin ravintola-alalla olen välillä törmännyt ihan älyttömän töykeisiin työkavereihin.
Narsisti ja epävakaa pomo leivontatarvikeliikkeessä.
mansikoiden poiminta jollain mansikkatilalla nuorena oli ihan hirveää. Sen jälkeen opiskelin maisteriksi, ei tarvitse enää poimia edes itselle, kun on varaa ostaa toisen poimimat.
Kuortaneella. Aivan hirveää työpaikkakiusaamista. Naiset olivat huomattavasti vanhempia ja olleet samassa työpaikassa vuosikymmeniä. Kaikkia uusia katsottiin kieroon. Oli tosin paikkakunnalla yleisesti tiedossa, että siellä on kauheita. Uutta ei tietysti huolittu minnekään ym. Haukkuivat ulkonäön, hiukset, vaatteet kaiken. Ehkä yksi syy oli kateus, olivat vanhoja ja perheissä meni huonosti (ei ole ihme niitten luonteilla.) Tämä ongelma paikassa on ollut jo 70-luvulta. Nyt vanhimmat on jo eläkkeellä.
Henkilökohtaisena avustajana persoonallisuushäiriöiselle.
Terveysasema. Liian paljon potilaita, veemäisiä työkavereita ja huono yhteishenki. Ainoa työpaikka jossa en ole viihtynyt.
Pankin konttori ns. hyvällä alueella. Mulkvist esinaisena.
Orjana suomalaisessa matkailufirmassa Lontoossa, töissä aina, jopa jouluna kun mut sinkkuna pistettiin yksin päivystämään, palkkakin oli surkea.
Itse työ oli kauheinta puhelinmyyjänä. Hirvein ilmapiiri tais olla pikaruokalan keittiössä. molemmissa kestin pari viikkoa.
Hotellisiivous Katinkulta, Vuokatti
Terveyskeskuspäivystys. Lähinnä asiakkaiden takia. 80 % on kivoja, mutta noin 10% hirveitä. Ja ei liity mitenkään sairauteen ( että sairauden takia olisivat sellaisia) . Sen takia sieppoo tää sairaaloiden haukkuminen. Ihan kuin henkilökunta olisi tylyä joka puolella. Toki sellaisiakin mätämunia on, mutta aika harvassa. Koskaan ei puhuta siitä, että ehkä se työntekijä välillä on oikeassa, mutta asiakas vain ei sitä usko ( huutaa, haukkuu, kyseenalaistaa ihan kaiken ja kun asia selvitetään niin mitään virhettä ei ole tapahtunut.) Itse olen saanut aivotärähdyksen kun sain iskun päähäni narkkarin raivokohtauksen takia. Eipä niitä lehdissä huudella. Työkaverilta väännettiin ranne sijoiltaan jne. Mitä lie nykyään kun 10 vuotta sitten oli jo tuollaista.
Iso kansainvälinen firma, työ oli kivaa mutta sekopäinen pomo teki jokaisesta päivästä kamalan.
Au pairina Italiassa nuoruudessani. Olin orja.