mikä on mielestäsi varmin merkki että kohta tulee ero.

Näin joskus jonkun videopätkän siitä avokadopasta-pariskunnasta ja meno oli niin jäätävän kylmää, että ei sitten yllättänyt yhtään, kun pariskunta myöhemmin ilmoitti eroavansa.

Kun kunnioitus loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Nousi tippa linssiin, kun luki tätä ketjua. Mies petti minua ja vaikka uskoin antaneeni anteeksi, oireilen luottamuspulassa mustasukkaisena ja äksyilen, mikä tulee esille halveksuntana.

Tuollaisen jälkeen minusta tuntuu tosi pahalta, sillä rakastan kuitenkin miestäni, enkä halua erota hänestä. Miten saisin itseni kasaan? Edistystä tapahtuu, mutta se on niin kovin hidasta.

Tein tämän erheen rakastamaani ihmistä kohtaan suhteemme alkuaikoina. Kauhein tunne elämässäni, enkä ole antanut sitä itselleni vielä täysin anteeksi koska näen surun kuitenkin aika ajoin hänen silmistään. Kerroin hänelle asiasta samantien ja tottakai se oli vielä kovempi paikka hänelle. Olemme edelleen toistaiseksi yhdessä, vaikken varmasti ansaitsisi sitä kaikkea ihanuutta mitä olen saanut niin ennen, kuin jälkeen hairahdukseni ja tiedän kyllä piinanneeni häntä tuomalla hänelle arvottomuuden tunnetta ja epävarmuutta. Ajauduin ongelmiini ei parisuhteeseen liittyvistä asioista, vaan ihan muista elämään liittyvistä ikävämmistä asioista ja menetyksistä. Ei se minua oikeuttanut mihinkään todellakaan ja olen siitä äärimmäisen häpeissäni ja pahoillani. Olin aika kokematon jokatapauksessa ihan kaiken suhteen, eikä sitä elämänmuutosta tosiaan helpottanut parisuhteen ulkopuolella tapahtuneet negatiiviset asiat. 

Huomaan kyllä rakastamani ihmisen eleissä ja käytöksessä tapahtuneet muutokset ja tiedostan olevani syyllinen. Rakastan tätä ihmistä yli kaiken, enkä voi käsittää sitä mitä menin tekemään. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, vaikka niin haluankin. En voi kuin nöyränä ihmetellä, olla kiitollinen ja rakastunut tätä ihmistä kohtaan, että hän on kuitenkin pysynyt rinnallani vaikka tiedämme molemmat tilanteen vakavuuden ja näen että se asia on edelleen hänelle vaikeaa. Se on sitä myös minulle. Mutta olen sen päätöksen tehnyt kuitenkin tämän parisuhteeni osalta, että jos tämä henkilö edelleen on rinnallani ja sallii minun olla hänen rinnallaan, minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa parempana ihmisenä suhteessamme ja osoittaa hänelle olevani edelleen rakastamisen arvoinen. Luottamus koki pahan kolauksen, enkä varmasti ole täysin sen arvoinen. Sen näen, tiedän ja ymmärrän. Kaikki mulla on nyt pelissä tässä parisuhteessa, luovuttanut en ole. 

Halveksunta juuri. Kohtelee sinua kuin haisevaa tiskirättiä. Tuot kukkia hääpäivänä, niin hänen nähdessään ne kannat kääntyvät, tunnet inhon kellarinviileän puuskan ja jäät puskan kanssa yksin eteiseen. Sukulaisia käymässä, niin puolen tunnin jälkeen hän en enää kestä esiintyä vaimonasi vaan antaa jokaisen nähdä, ettet ole paskaläjän arvoinen. 

Mies alkaa kiinnittää uudenlaista huomiota ulkonäköönsä ja pukeutumiseensa. Kokouksia alkaa olla enemmän kuin lääkäri määrää. Kännykkä pysyy visusti taskussa. Jos jättää sen käsistään, niin lukitus päällä. Puhelut puhutaan vessassa. Viikonloppuisin alkaa olla enenevässä määrin menoja "poikien"  kanssa. Ja sinä olet viimeinen, joka saa tietää, että uusi hoito on jo rysässä.

Naiseen sopivat samat jutut, sillä erotuksella, että jos lapsia on, niin lähdöt ovat hankalampia.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen eronnut 20 vuotisesta avioliitosta. Vielä 1-2 vuotta ennen eroa vastasin av:lla ketjuihin, että olen 99 prosenttisen varma, ettemme eroa.

Meillä eron merkki oli miehen sielunkumppani. Kun avautuu elämästään jollekulle toiselle kuin omalle puolisolle, niin tunneyhteyden suunta on muuttunut. Se heijastui monelle eri tasolle.

Omassa parisuhteessani oli kriisi kun tajusin, että mieheni sopi eksänsä kanssa "soittoajoista" ja puhelut puhuttiin aina jossain mun ja vauvamme kuulemattomissa. Puheluissa ei varmaankaan ylitetty mitään sovinnaisuuden rajaa, mutta jutteli siis mieluummin eksälleen kuin mulle!

Mies ei tunnustanut tehneensä mitään väärää eikä ymmärtänyt loukkaantumistani. Vakuuttelee, ettei ole pitänyt enää juuri mitään yhteyttä ja mun pitäisi ilmeisesti puhua eksästään kunnioittavammin, mutta itse olen yhä vaan katkera. Tuntuu, että eksä on pysyvästi noussut jollekin ensirakkauden jalustalle. Huonolta vaikuttaa.

Kun loppuu läheisyys ja puhuminen. Erottiin 2kk sitten 18v jälkeen ja vieläkään mies ei ole kanssani PUHUNUT asiasta, en tiedä hänen tunteista tai ajatuksista mitään. On aivan järkyttävää oikeastaan.

Hyvin usein sen huomaa sellaisesta välinpitämättömästä ja halveksuvasta ilmapiiristä parin kesken. Monen ystävän kohdalla olen tajunnut, että nyt vedellään viimeisiä heidän parisuhteessa kun välit ovat muuttuneet edellä mainitun kaltaiseksi. Se että riidellään ei vielä kerro mitään. Tai se kertoo sitä, että on ainakin vielä jonkinlaista yritystä ratkaista ongelmia ja halua jonkinlaiseen kommunikointiin. Sitten kun ne riidat on loppu, niin tilalle on yleensä tullut sellainen jäätävä halveksunta. Silloin vedellään viimeisiä.

Tapasimme hiljattain monen kuukauden tauon jälkeen yhden ystäväpariskunnan niin että molemmat olivat paikalla. Ystävääni olen kyllä tavannut muuten ja tiennyt, että heillä on ollit vähän takkuinen alkuvuosi. Jopa sosiaalisesti hieman puusilmäinen mieheni totesi kyläilyn jälkeen, että nyt on ero lähellä. Niin totaalisesti oli pariskunnan välinen vuorovaikutus muuttunut. Etenkin miehen suunnalta tuli vaimoa kohtaan niin halveksivia ja kylmiä katseita, että ihan pahaa teki. Eroilmoitusta odotellessa, valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Nousi tippa linssiin, kun luki tätä ketjua. Mies petti minua ja vaikka uskoin antaneeni anteeksi, oireilen luottamuspulassa mustasukkaisena ja äksyilen, mikä tulee esille halveksuntana.

Tuollaisen jälkeen minusta tuntuu tosi pahalta, sillä rakastan kuitenkin miestäni, enkä halua erota hänestä. Miten saisin itseni kasaan? Edistystä tapahtuu, mutta se on niin kovin hidasta.

Aivan kuin mun kynästä tuo teksti.

kokemusta on... kirjoitti:

Toiset ihmiset alkavat kiinnostaa liiaksi, ei intressejä viettää vapaa-aikaa yhdessä, kunnioitus, arvostus katoaa, pikkuasiatkin ärsyttävät toisessa, pettäminen jne..

Jep, varsinkin tuo ettei halua viettää vapaa-aikaa yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nämä sielun siskot ja -veljet. En ikinä ymmärtäisi, jos mies lähtisi mökkiviikonloppua viettämään jonkun hyvän naisystävänsä kanssa ja mä jäisin kotiin hoitamaan lapsia ja siivoamaan. Ei tuollainen kuulu parisuhteeseen. Miesporukan kalareissut ym. on ihan eri juttu, ja jokaisen miehen oikeuskin jo. Samoin naisten biletys keskenään. En voisi vaatia miestä ymmärtämään, että lähtisin jonkun kaverikörilään kanssa mökille! En ymmärtäisi sitä itsekään, että miksi tekisin näin.

Ja miksiköhän yleensä nuo kivat työkaverit ja hengenheimolaiset ovat niitä, joita ei voi kumppanille millään esitellä, eikä samaan seuraan mahduttaa???

Ja yksi eron merkki on yhteisten harrastusten ja tekemisten loppuminen. Samoin aletaan arvostella ulkonäköä ja pukeutumista, eli puoliso ei enää miellytä, vaikka ei olisi esim. lihonut.

Eli vanhat kaverit ja pitkäaikaiset ystävät pitäisi hylätä elämästään kun kuvioihin tulee uusi kumppani? Just joo.

Ei, vaan koota se oma ystäväverkosto yhtenäisesti niin, että kaikki tuntevat/lopulta hyväksyvät toisensa. Yleensä se tosin menee niin, että on ex-kumppanin kanssa jotain kavereita ja uusia uuden kumppanin tuomina jne. Epäselvää ja aiheuttaa mustasukkaisuutta, riitoja ja tilaisuuksia pettämisille ja epäilyille. Aikuiset ihmiset voivat tutustua toisiinsa niin, ettei tällaisia konflikteja tule näistä "kukahan sekin mahtaa olla"-ystävistä.

Ja ihmeellistä on se, että näitä ystäviä asetetaan puolison edelle ja yläpuolelle. Ei voi käsittää. Jos mun mies sanoisi, että tuntee pahaa oloa jostain miesystävästäni, niin kyllä minä sen ystävän uhraisin, jotta parisuhteeni voisi hyvin. Ensin tietenkin keskusteltaisiin ja puitaisiin asiaa siten, että mahdollisesti kaikki epäilykset hälvenisivät pois ja kumppani sanoisi että asia onkin ok. Jos ei hyväksy, niin kunnioitan sitä omaa lähimmäistäni, joka on kuitenkin se kaikkein paras ystäväni. Ei se kumppani piruuttaan halua olla ilkeä, ellei ole jotenkin mieleltään ongelmainen tai kostaa edellisen suhteensa nöyryytyksiä yms.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin usein sen huomaa sellaisesta välinpitämättömästä ja halveksuvasta ilmapiiristä parin kesken. Monen ystävän kohdalla olen tajunnut, että nyt vedellään viimeisiä heidän parisuhteessa kun välit ovat muuttuneet edellä mainitun kaltaiseksi. Se että riidellään ei vielä kerro mitään. Tai se kertoo sitä, että on ainakin vielä jonkinlaista yritystä ratkaista ongelmia ja halua jonkinlaiseen kommunikointiin. Sitten kun ne riidat on loppu, niin tilalle on yleensä tullut sellainen jäätävä halveksunta. Silloin vedellään viimeisiä.

Tapasimme hiljattain monen kuukauden tauon jälkeen yhden ystäväpariskunnan niin että molemmat olivat paikalla. Ystävääni olen kyllä tavannut muuten ja tiennyt, että heillä on ollit vähän takkuinen alkuvuosi. Jopa sosiaalisesti hieman puusilmäinen mieheni totesi kyläilyn jälkeen, että nyt on ero lähellä. Niin totaalisesti oli pariskunnan välinen vuorovaikutus muuttunut. Etenkin miehen suunnalta tuli vaimoa kohtaan niin halveksivia ja kylmiä katseita, että ihan pahaa teki. Eroilmoitusta odotellessa, valitettavasti.

Onko se eron merkki, että riidat loppuvat? Jos on ennen riidelty, mutta sitten toinen lopettaa riitelemisen? Sellainen väsyminen siis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nämä sielun siskot ja -veljet. En ikinä ymmärtäisi, jos mies lähtisi mökkiviikonloppua viettämään jonkun hyvän naisystävänsä kanssa ja mä jäisin kotiin hoitamaan lapsia ja siivoamaan. Ei tuollainen kuulu parisuhteeseen. Miesporukan kalareissut ym. on ihan eri juttu, ja jokaisen miehen oikeuskin jo. Samoin naisten biletys keskenään. En voisi vaatia miestä ymmärtämään, että lähtisin jonkun kaverikörilään kanssa mökille! En ymmärtäisi sitä itsekään, että miksi tekisin näin.

Ja miksiköhän yleensä nuo kivat työkaverit ja hengenheimolaiset ovat niitä, joita ei voi kumppanille millään esitellä, eikä samaan seuraan mahduttaa???

Ja yksi eron merkki on yhteisten harrastusten ja tekemisten loppuminen. Samoin aletaan arvostella ulkonäköä ja pukeutumista, eli puoliso ei enää miellytä, vaikka ei olisi esim. lihonut.

Eli vanhat kaverit ja pitkäaikaiset ystävät pitäisi hylätä elämästään kun kuvioihin tulee uusi kumppani? Just joo.

Ei, vaan koota se oma ystäväverkosto yhtenäisesti niin, että kaikki tuntevat/lopulta hyväksyvät toisensa. Yleensä se tosin menee niin, että on ex-kumppanin kanssa jotain kavereita ja uusia uuden kumppanin tuomina jne. Epäselvää ja aiheuttaa mustasukkaisuutta, riitoja ja tilaisuuksia pettämisille ja epäilyille. Aikuiset ihmiset voivat tutustua toisiinsa niin, ettei tällaisia konflikteja tule näistä "kukahan sekin mahtaa olla"-ystävistä.

Ja ihmeellistä on se, että näitä ystäviä asetetaan puolison edelle ja yläpuolelle. Ei voi käsittää. Jos mun mies sanoisi, että tuntee pahaa oloa jostain miesystävästäni, niin kyllä minä sen ystävän uhraisin, jotta parisuhteeni voisi hyvin. Ensin tietenkin keskusteltaisiin ja puitaisiin asiaa siten, että mahdollisesti kaikki epäilykset hälvenisivät pois ja kumppani sanoisi että asia onkin ok. Jos ei hyväksy, niin kunnioitan sitä omaa lähimmäistäni, joka on kuitenkin se kaikkein paras ystäväni. Ei se kumppani piruuttaan halua olla ilkeä, ellei ole jotenkin mieleltään ongelmainen tai kostaa edellisen suhteensa nöyryytyksiä yms.

No mulla on ollut sanat kaverit jo vuosia ja kyllä ne pidän kavereina sano onko mitä haluaa. Tuo on jo kontrollia että toisen pitää hyväksyä toisen kaverit ja ystävät. Mites luottamus tuossa pelaa