Kun koet että kukaan ei ole puolellasi

Eräänlainen ylpeys on kasvanut minussa. Ennen olin vaan pohjiani myöten surullinen kun tulin ystävien hylkäämäksi mutta nyt poistun itse paikalta ja ns. 'sylkäisen jälkeeni'. Minä en todellakaan tarvitse yhtään selkäänpuukottajaa, enkä minä ole se joka jotain menettää, -ainoastaan ne menettävät jotka tuuppivat hyviä ja lojaaleja kavereita yli laidan. 

Taitaa vaan pitää paikkansa kun sanotaan että tosiystävät on kiven alla.. Ihminen on toivoton rakkaudessa.

Olemalla itse itseni puolella ja tarvittaessa maksamalla ammattiavusta.

Minun puolella ei ole kukaan ollut koskaan. Olen oppinut selviytymään, olemaan itseni tuki ja turva, paras ystävä. Tähän mennessä kaikesta on tavalla tai toisella selvitty, toki ei aina tappioitta tai traumoitta. Se haitta tästä on tullut etten oikein pidä muita ihmisiä minään. Voin seurustella muiden kanssa ja viettää hyvää aikaa, mutta ihmissuhteet ei merkitse minulle paljoakaan enkä ota niitä silleen vakavasti. En osaa kaivata muita ihmisiä ja siksi olen huono pitämään ihmissuhteissa yhteyttä.

Nuorena vetämällä viinaa. Nyt vanhana puran turhautumiseni kehittävämmillä keinoilla. Liikun ja puran oloja suurkuluttamalla taiteita. Lähinnä musiikkia.

Vierailija kirjoitti:

Olemalla itse itseni puolella ja tarvittaessa maksamalla ammattiavusta.

Ai niin, ja myös vertaistukea etsimällä. Netistä ainakin löytyy jos jonkinlaista ryhmää.

Vierailija kirjoitti:

No jos kuvittelisit olevasi Anneli Auer, niin miten niin suurta katkeruutta voi edes alkaa käsittelemään. Kun ihmiset vielä ruokkivat sitä lisää kaiken päälle.

Tämän naisen todellisista teoista kukaan ulkopuolinen ei tiedä totuutta. Hyvinkin voi olla tappaja.

Vierailija kirjoitti:

Olen porskutellut elämäni kaikki kriisit läpi yksin. En edes kaipaa tukijoukkoja,

Oletko nykyään onnellinen ja tasapainoinen ihminen vai katkera?

Vierailija kirjoitti:

Eräänlainen ylpeys on kasvanut minussa. Ennen olin vaan pohjiani myöten surullinen kun tulin ystävien hylkäämäksi mutta nyt poistun itse paikalta ja ns. 'sylkäisen jälkeeni'. Minä en todellakaan tarvitse yhtään selkäänpuukottajaa, enkä minä ole se joka jotain menettää, -ainoastaan ne menettävät jotka tuuppivat hyviä ja lojaaleja kavereita yli laidan. 

Taitaa vaan pitää paikkansa kun sanotaan että tosiystävät on kiven alla.. Ihminen on toivoton rakkaudessa.

Ylpeys vai ylimielisyys?

Vierailija kirjoitti:

Opin tämän taidon jo pikkulapsena, eli valitettavasti en osaa auttaa. Nyt opettelen pois tällaisesta ikävästä "normaalista".

Ai minkä taidon???

Vierailija kirjoitti:

Kuvittelen kai että joku ymmärtää minua ja on puolellani. Vaikka henkisessä maailmassa. Tai itse itseäni. Aina joku on tietysti eri mieltä, sille en voi mitään. Aiemmin ollut kyllä vaikeaa jos ei ole ollut ketään tai no eipä nytkään.

Kiinnostava ajatus. Tarkoitatko henkisellä maailmalla Henkimaailmaa (tuonpuoleista) vai uskonnollisia yhteisöjä maan päällä? Uskonnollisissa yhteisöissä vallitsee samat luonnonlait kuin missä tahansa ihmisten kesken, eli kannattaa varauksella nojautua luuloon että uskonnolliset ihmiset olisivat yhtään sen kunnollisempia kuin muutkaan. Voivat olla jopa pahempiakin. 

Minua ei ole kukaan koskaan puolustanut. Ei edes omat läheiset. On vain sanottu että luulen asioita

Vierailija kirjoitti:

Se oli muuten karu hetki huomata nuorena teinityttönä, miten juuri sinä aamuna, kun rintasi ovat alkaneet kasvaa, niin varsinkin vanhempi naisjoukko tekemällä tekee sinusta syyllisen koko maailman vääryyksiin, eikä kukaan vahingossakaan asetu puolellesi. Se yksinäisyyden tunne oli karmaiseva. Kun sitten silloinen poikaystäväni haukkui minua keittiön pöydän ääressä ärsyttävä virne naamallaan, nälvi, nimitteli ja viljeli totuuksiaan eli käytännössä rääpi naamaansa, niin kukaan perheen vanhemmista naisista ei saanut suutaan auki vaan katsoi hiljaa vierestä. Vasta kun suutuin, niin tilanne käännettiin minun viakseni aivan huoletta ja poikaystävä paistatteli voivotteluissa siitä et miten sietää minun kaltaistani riivinrautaa. 15 vuotias ei ole sen enempää riivinrauta kuin kukaan muukaan enkä ymmärrä äitiänikään joka salli tuon tapahtuvan. En siis saanut keneltäkään mitään tukea, kun yritin puhua, vaan minut joko ohitettiin tai syyllistetti

Päästettiin isännöimään? Missähän ihme lahkossa sä oot elänyt... 

Vierailija kirjoitti:

Tästä ois voinu aloittaa uuden ketjun!

Tämähän on uusi ketju!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräänlainen ylpeys on kasvanut minussa. Ennen olin vaan pohjiani myöten surullinen kun tulin ystävien hylkäämäksi mutta nyt poistun itse paikalta ja ns. 'sylkäisen jälkeeni'. Minä en todellakaan tarvitse yhtään selkäänpuukottajaa, enkä minä ole se joka jotain menettää, -ainoastaan ne menettävät jotka tuuppivat hyviä ja lojaaleja kavereita yli laidan. 

Taitaa vaan pitää paikkansa kun sanotaan että tosiystävät on kiven alla.. Ihminen on toivoton rakkaudessa.

Ylpeys vai ylimielisyys?

 

Ylpeys. Se ei tee kenestäkään ylimielistä jos jättää kaksinaamaiset kierot omaan arvoonsa ja jatkaa elämäänsä eteenpäin.

Jaa-a... siinäpä kysymys. Tuollaista se on ollut töissäni jo pitkään. Muut liittoutuvat keskenään ja puhuvat paskaa ja syyttävät ja sorsivat paria muuta. Minua eniten, tuntuu. Esimies hommassa mukana täysin rinnoin. Perheestään tää on täyttä helvettiä. Mutta kun ei ole oikein mihin vaihtaa, menisi vain ojasta allikkoon.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ole kukaan koskaan puolustanut. Ei edes omat läheiset. On vain sanottu että luulen asioita

Klassinen manipulointi menetelmä; saattaa itse ensin toinen epäluuloiseen mielentilaan omalla tökeröllä käytöksellään ja sen jälkeen syyttää vainoharhaiseksi. Näissä tilanteissa tulee luottaa vain omiin tunteisiin ja pitää kiinni tapahtumaketjuista niin kuin ne tapahtuivat. Kannattaa torjua vastaavanlaiset harhautukset.

Vierailija kirjoitti:

Minun puolella ei ole kukaan ollut koskaan. Olen oppinut selviytymään, olemaan itseni tuki ja turva, paras ystävä. Tähän mennessä kaikesta on tavalla tai toisella selvitty, toki ei aina tappioitta tai traumoitta. Se haitta tästä on tullut etten oikein pidä muita ihmisiä minään. Voin seurustella muiden kanssa ja viettää hyvää aikaa, mutta ihmissuhteet ei merkitse minulle paljoakaan enkä ota niitä silleen vakavasti. En osaa kaivata muita ihmisiä ja siksi olen huono pitämään ihmissuhteissa yhteyttä.

Olet sitten varmaankin totaali erakko kun ihmissuhteet eivät merkkaa, sillä suurin osa ihmisistä kaipaa edes pientä yhteisöä ympärilleen. 

Kyllä minulle puolisoni (35v yhdessä), on maailman tärkein ihminen ja kamalinta olisi elää yksin niin ettei ole ketään jota odottaa kotiin ja haluan passatakkin puolisoa silloin kun huvittaa mutta ei mitään pakkoa ole.

Vierailija kirjoitti:

Muinainen ketju näemmä kaivettu.

Ei kommentoitavaa tänne.

Ihanaa, rentoa, keväistä vkl.

👋

 

mikä saa ihmisen kommentoimaan näin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun puolella ei ole kukaan ollut koskaan. Olen oppinut selviytymään, olemaan itseni tuki ja turva, paras ystävä. Tähän mennessä kaikesta on tavalla tai toisella selvitty, toki ei aina tappioitta tai traumoitta. Se haitta tästä on tullut etten oikein pidä muita ihmisiä minään. Voin seurustella muiden kanssa ja viettää hyvää aikaa, mutta ihmissuhteet ei merkitse minulle paljoakaan enkä ota niitä silleen vakavasti. En osaa kaivata muita ihmisiä ja siksi olen huono pitämään ihmissuhteissa yhteyttä.

Olet sitten varmaankin totaali erakko kun ihmissuhteet eivät merkkaa, sillä suurin osa ihmisistä kaipaa edes pientä yhteisöä ympärilleen. 

Kyllä minulle puolisoni (35v yhdessä), on maailman tärkein ihminen ja kamalinta olisi elää yksin niin ettei ole ketään jota odottaa kotiin ja haluan passatakkin puolisoa silloin kun huvittaa mutta ei mitään pakkoa ole.

🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muinainen ketju näemmä kaivettu.

Ei kommentoitavaa tänne.

Ihanaa, rentoa, keväistä vkl.

👋

 

mikä saa ihmisen kommentoimaan näin?

Minäkään en käsitä mitä väärää on jatkaa vanhempaakin keskustelua..? Onko siihenkin olemassa joku sääntö? Outoa.