Kun koet että kukaan ei ole puolellasi

Aika harvoin kukaan on oikeasti puolellani, ja olen vuosikymmenten saatossa oppinut olemaan hyvin, hyvin itsenäinen.

Terapian ja AA:n avulla olen oppinut olemaan itse itseni puolella. Olen introvertti enkä juurikaan kaipaa seuraa tai tukea muilta. Yritän elää niin rauhassa itseni kanssa, etteivät muiden ihmisten tekemiset saa minua pysyvästi pois tolaltaan. 

Vertaistuki, kirjallisuus, lepo, liikunta ja yksinolo auttavat vaikeina aikoina. Hyvänpäiväntuttuja tai kavereitakaan en enää tarvitse. Tärkeintä on välttää kaunaa ja katkeruutta. Se on vaikeaa mutta mahdollista. Elämä on oppimista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun puolella ei ole kukaan ollut koskaan. Olen oppinut selviytymään, olemaan itseni tuki ja turva, paras ystävä. Tähän mennessä kaikesta on tavalla tai toisella selvitty, toki ei aina tappioitta tai traumoitta. Se haitta tästä on tullut etten oikein pidä muita ihmisiä minään. Voin seurustella muiden kanssa ja viettää hyvää aikaa, mutta ihmissuhteet ei merkitse minulle paljoakaan enkä ota niitä silleen vakavasti. En osaa kaivata muita ihmisiä ja siksi olen huono pitämään ihmissuhteissa yhteyttä.

Olet sitten varmaankin totaali erakko kun ihmissuhteet eivät merkkaa, sillä suurin osa ihmisistä kaipaa edes pientä yhteisöä ympärilleen. 

Kyllä minulle puolisoni (35v yhdessä), on maailman tärkein ihminen ja kamalinta olisi elää yksin niin ettei ole ketään jota odottaa kotiin ja haluan passatakkin puolisoa silloin kun huvittaa mutta ei mitään pakkoa ole.

^^^^ tämmönen tyyppi kun olisi omassa yhteisössä nalkuttamassa, tyrkyttämässä, repimässä, pätemässä ja länkyttämässä itsestään...hrrrr...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun puolella ei ole kukaan ollut koskaan. Olen oppinut selviytymään, olemaan itseni tuki ja turva, paras ystävä. Tähän mennessä kaikesta on tavalla tai toisella selvitty, toki ei aina tappioitta tai traumoitta. Se haitta tästä on tullut etten oikein pidä muita ihmisiä minään. Voin seurustella muiden kanssa ja viettää hyvää aikaa, mutta ihmissuhteet ei merkitse minulle paljoakaan enkä ota niitä silleen vakavasti. En osaa kaivata muita ihmisiä ja siksi olen huono pitämään ihmissuhteissa yhteyttä.

Olet sitten varmaankin totaali erakko kun ihmissuhteet eivät merkkaa, sillä suurin osa ihmisistä kaipaa edes pientä yhteisöä ympärilleen. 

Kyllä minulle puolisoni (35v yhdessä), on maailman tärkein ihminen ja kamalinta olisi elää yksin niin ettei ole ketään jota odottaa kotiin ja haluan passatakkin puolisoa silloin kun huvittaa mutta ei mitään pakkoa ole.

Oon eri, mutta mulla on vähän samankaltainen tilanne kuin tuolla kirjoittajalla jota kommentoit. Mulle aidot ihmissuhteet tai edes yksi sellainen, jossa toiseen luotetaan ja ollaan uskollisia, rehellisiä ja lojaaleja, merkkais ihan äärettömän paljon. Mutta kun en saa sellaisia mistään! Mua ei varsinaisesti kiinnosta pinnalliset ja samalla toki epäluotettavat ihmissuhteet, tietysti mulla niitä on olemassa kuten melkein kaikilla muillakin, ne on osa tavallista elämää, mutta eihän niissä ole sitä jotain.

Toivoisin löytäväni aidon ystävän. Mutta jos en, niin oon mieluummin yksin kuin seurassa jota en halua. En mä tätäkään haluaisi, mutta tää on vähemmän huono vaihtoehto. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun puolella ei ole kukaan ollut koskaan. Olen oppinut selviytymään, olemaan itseni tuki ja turva, paras ystävä. Tähän mennessä kaikesta on tavalla tai toisella selvitty, toki ei aina tappioitta tai traumoitta. Se haitta tästä on tullut etten oikein pidä muita ihmisiä minään. Voin seurustella muiden kanssa ja viettää hyvää aikaa, mutta ihmissuhteet ei merkitse minulle paljoakaan enkä ota niitä silleen vakavasti. En osaa kaivata muita ihmisiä ja siksi olen huono pitämään ihmissuhteissa yhteyttä.

Olet sitten varmaankin totaali erakko kun ihmissuhteet eivät merkkaa, sillä suurin osa ihmisistä kaipaa edes pientä yhteisöä ympärilleen. 

Kyllä minulle puolisoni (35v yhdessä), on maailman tärkein ihminen ja kamalinta olisi elää yksin niin ettei ole ketään jota odottaa kotiin ja haluan passatakkin puolisoa sill

Ymmärrän viimeisintä vastaajaa. Kun itsellä on vahva käsitys onnellisesta ystävyydestä johon kuuluisi rehellisyys, avoimuus, huomaavaisuus, uskollisuus, ymmärrys, lempeys jne. ja sitten näkee ja kokee ympäristön kaiken vastakohtana, niin ilman muuta tulee tunne että on mielummin yksin kuin mukautuisi siihen joka sotii kaikkia omia periaatteita vastaan. Minäkään en enää vain tyydy siihen joka ei tunnu omanlaiselta koska se on hyvin rikkovaa.

Aina ja kaikessa ypöyksin. Ehkä hyvä että olen selvinnyt. Se nyt on varmaan että Jumala ja Jeesus ovat yksinäisen paras turva ja takuu kaikessa.

Sekoaako tää alusta jotenkin, kun tarkoitukseni oli kommentoida nro 43 kommenttiin, eikä onnistu näemmä laittaa tätäkään korjausta vastaukseksi itselleni nro 44..

Vierailija kirjoitti:

Aina ja kaikessa ypöyksin. Ehkä hyvä että olen selvinnyt. Se nyt on varmaan että Jumala ja Jeesus ovat yksinäisen paras turva ja takuu kaikessa.

Mikä kukin voimansa saa. Onneksi saa valita vapaasti. 

44 alaosa/komppaan. Mieluummin 

täysin yksin kuin sellaisten kanssa, jotka

eivät herätä minussa syvää luottamusta.

Jollei luottamuksen vankkaa tuntumaa

ihmisen kanssa ole;

en yksinkertaisesti kykene laskemaan

suojamuurejani/rentoutumaan

hänen/heidän seurassaan. Tämä piirre 

lienee korostunut meidän Asperger-hlöiden

kokemusmaastossa.

Joo, tuttu tunne. 

Olen miettinyt usein 55v elämääni miten olenkaan lapsesta saakka hoitanut kaikki elämäni kriisit yksin ja itkut on itketty yksin. Selviän kaikesta yksin ja miksi en selviäisikään koska olen vahva selviytyjä tyyppi.  Minulla ei ole ollut koskaan miestä joka olisi osannut lohduttaa millään tasolla, pikemminkin minut on sivuutettu hetkeksi aikaa kokonaan kun tuli suuri suru. 

Muutama ystävä on jolle toki voi avautua mutta sellaista oikeaa emotionaalista tukipilaria, turvan antajas ja myötäeläjää minulla ei ole koskaan ollut. 

Vaikka ei ole hyvä asia että niin moni kärsii samasta ongelmasta, niin on silti tavallaan lohdullista että ei ole ainoa joka tuntee niin. 

Kumpa olisikin mahdollista yhdistää ne kaikki ihmiset jotka ovat 'liian hyvää' ystävä materiaalia niin monelle. Voisi olla kivaa olla töissä, harrastuksissa ja naapurustossa juuri niiden kanssa jotka ymmärtävät sen onnellisen ystävyyden päälle. Kaikki kuuntelisivat, näkisivät ja arvostaisivat toisiaan eikä kenelläkään olisi tarvetta alentaa ketään. Se olisi hienoa kun kaikki kilpailisivat ainoastaan kunnioituksesta toisiaan kohtaan. 

Ja ne jotka eivät ymmärrä, voisivat olla keskenään loukkaamassa toisiaan, kun kerran sillä tavalla haluavat elää.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka ei ole hyvä asia että niin moni kärsii samasta ongelmasta, niin on silti tavallaan lohdullista että ei ole ainoa joka tuntee niin. 

Kumpa olisikin mahdollista yhdistää ne kaikki ihmiset jotka ovat 'liian hyvää' ystävä materiaalia niin monelle. Voisi olla kivaa olla töissä, harrastuksissa ja naapurustossa juuri niiden kanssa jotka ymmärtävät sen onnellisen ystävyyden päälle. Kaikki kuuntelisivat, näkisivät ja arvostaisivat toisiaan eikä kenelläkään olisi tarvetta alentaa ketään. Se olisi hienoa kun kaikki kilpailisivat ainoastaan kunnioituksesta toisiaan kohtaan. 

Ja ne jotka eivät ymmärrä, voisivat olla keskenään loukkaamassa toisiaan, kun kerran sillä tavalla haluavat elää.

Ja alapeukuttajalle se olisi toki ongelma, koska silloin joutuisi kohtaamaan vain kaltaisiaan jotka voi käydä liikaa voimille jos raaempi pääsee kalauttamaan. 

Aika yksin olen mennyt elämäni kriisit ja traumat.

Aina jos olen tarvinnut elämässäni apua. Korkeintaan olen saanut "selkään puukottamista" osakseni. Minä itse olen luotettava. Ja minuun luotetaan. Mutta sama ei ole kyllä toisinpäin.

Valitettavasti en 100% luota kehenkään.