Onko kumppanisi sellainen, kuin ajattelit ihannekumppanin olevan ennen kuin tapasitte?
Millainen oli/on ihannekumppanisi? Onko kumppanisi sellainen tai uskotko oikeasti löytäväsi sellaisen?
Olen nyt seurustellut 2 vuotta ja naurattaa millaisia ehtoja ennen seurustelua ihannekumppanilleni olin asettanut (enimmäkseen ulkonäöllisiä seikkoja). Kumppanini ei ole edes kovin lähellä sitä, mitä silloin halusin. Aloin tapailemaan häntä vain koska ajattelin antaa mahdollisuuden hänelle (kuten hän minulle, en tainnut itsekkään kovin vastata hänen ihannekumppania!). Nyt kavahdan niitä miehiä mitä silloin "oikeasti" halusin. Olen hyvin hyvin rakastunut ja onnellinen tämän miehen rinnalla.
Kommentit (20)
Itse olin nuorena hyvin ihastunut tummatukkaisiin miehiin, mutta vaaleatukkainen mies vei jalat alta.
Huvittavaa kyllä, mieheni ei vastannut seurustelumme alussa ihannettani, mutta hänestä on yhteisten vuosien varrella kuoriutunut - ihan ilman minun ohjailuani tai painostusta - ulkonäöllisesti ja luonteeltaan juuri se tyyppi, jollaisesta miehestä aiemmin unelmoin (ja ehkä vähän parempikin).
Ei. Kaikkea muuta :D Ajatusmaailmat ovat niin erilaiset että vieläkin ihmettelen miten meidän suhde ylipäätään voi toimia.
Ei mutta parempaakaan en saa. Elämä on hyvin toisenlaista kuin mitä odotin ja mihin pyrin.
Tietyiltä osin kyllä ja tietyiltä osin ei. Nyt en kuitenkaan vaihtaisi avopuolisoani toiseen mistään hinnasta. Mitä vanhemmaksi tulee sitä erilaisempia asioita alkaa kumppanissa arvostaa.
Nykyinen on sellainen, mitä arvoiltaan ja ajatuksiltaan ajattelin.
Eksä oli täydellinen ulkonäkönsä perusteella (isot lihakset, ei yhtään rasvaa,yms). Nykyinen ei ulkonäöltänsä ole "niin komea" (on vähän vatsaakin, ei siis mitenkään paljon, muttei ole supertimmikään), mutta kuitenkin tähän rakastuin ja pidän häntä erittäin komeana.
En ole laittanut mitään ulkonäkövaatimuksia muun kuin siisteyden ja terveyden perusteella. Muuten puolisoni on paljon parempi kuin koskaan kuvittelin kenenkään olevan. En olisi uskonut että noin täydellistä mulle edes löytyy.
Mitä enemmän ikää on tullut, sitä enemmän ovat karisseet ulkonäön merkitys yms ja korostunut luonne, arvot jne. Olemme tavanneet ollessani 18-vuotias, jolloin kumppanissani ihastuin ulkonäköön. Aloimme seurustella 2 viikkoa ensitapaamisesta. 7 vuotta myöhemmin olemme alkaneet kasvaa eri teille, koska odotukset suhteelta ovat muuttuneet.
Olen todennut ettemme halua tulevaisuudelta samoja asioita, jolla nuorena ei ollut väliä, sillä ne eivät olleet ajankohtaisia. Nyt kuitenkin kaipaan turvallista ja perhekeskeistä miestä, menevän ja tatuoidun sijaan.
Mulla oli sen verran abstraktit kriteerit, että ne pätee hyvin. Liittyivät siihen miltä minusta tuntuu hänen kanssaan, miten hän suhtautuu minuun ja miten minä suhtaudun häneen. Sellainen ihminen löytyi :) Ja on hänessä monia muitakin piirteitä joita pidän tosi paljon arvossa, osa sellaisia joita olin arvostanut jo aiemmin ihmisissä ja osa sellaisia joita en ollut aiemmin koskaan kenessäkään kohdannut. Totta kai hänessä on myös huonoja puolia ja heikkouksia eikä hän täytä kaikkia toiveitani ja unelmiani joka hetki, mutta se on minusta vain hyvä asia. Hän on oma erillinen persoonansa ja yksilönsä ja rakastan ja kunnioitan häntä sellaisena.
En ollut vielä miettinyt mitään ihannetta tai kriteerejä kun 18-vuotiaana tapasin mieheni. Hän oli kovin ihastunut minuun ja se oikeastaan riitti, osasin nähdä hänessä miellyttäviä piirteitä enkä nähnyt syytä kieltäytyäkään.
Nyt kymmenen vuotta myöhemmin mulla voisi olla jo joku tietty ja erilainen "tyyppi" miesten suhteen, mutta kun en etsi toista miestä niin en viitsi sitä sen enempää mielessäni pyöritellä.
No, mulla ei tällä kokemuksella ollut enää kovin kummosia "vaatimuksia", toivoin että elämä heittäis mun tielle vielä ees yhden tolkun miehen joka pystyis hyväksyyn mut tämmösenä. Ja niin kävi. Tapasin miehen joka on niin paljon enemmän ku uskalsin ees toivoo, semmosen josta tiesi heti että siinä se nyt on, se ketä oon odottanut koko elämäni. Puoliso, rakastaja, paras ystävä.
Älkää luopuko toivosta, meille jokaiselle on olemassa ihmisiä joiden kanssa elämä on kaunista ja helppoa. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi väärän kumppanin kans kun se tosi rakkaus voi odottaa ihan kulman takana.
Avomies liippaa aika lähelle ihannekumppania:) kiltti, hyvännäköinen,huomioonottavainen, hauska ja yhdessäolo on rentoa ja nauretaan paljon. Musiikki- sarja -ruoka ja sisustusmakumme ovat melko samantyyliset. Ajatellaan samalla tavalla mm.lasten suhteen että ei ole hankintalistalla ja työ ei saa koskaan olla liikaa nro 1.
Kyllähän sitä jonkinlainen ihannemies on päässä pyörinyt. Kuvittelin kuitenkin että sellaista ei ole edes olemassa ja joudun tyytymään huonompaan tai elämään yksin.
Kunnes tapasin nykyisen mieheni, joka oli enemmän kuin mitä olisin pystynyt kuvittelemaankaan. Tottakai kaikilla ihmisillä on huonot puolensa. Hänen huonot puolensa ovat sellaisia jotka eivät minua haittaa ja pystyn ne täysin hyväksymään. Välillä ärsyttää mutta kyllä ne kaiken muun rinnalla ovat niin pikkujuttuja! 7 vuotta yhteistä eloa takana enkä voisi olla onnellisempi.
17 jatkaa, vielä pakko sanoa, eksäni oli täysin päinvastainen kuin ihannemieheni ja kuvittelin että tällaista tämä elämä nyt vain on. Miehet ovat tuollaisia ja ketään muuta et saa. Naisilla nyt vain on liian kovat odotukset miesten suhteen ja pitää tyytyä vähempään. Onneksi itseluottamukseni kasvoi ja päätin ennemmin olla vaikka yksin loppuelämäni kuin onneton huonossa suhteessa.
Uusi on blondi, aina tykännyt tummista.
Uusi on kookas, aina tykännyt hoikemmista.
Uusi on mua nuorempi, aiemmin piti olla vanhempi.
Uusi on poikamainen, ei niin virallinen.
Uudella on lyhyet sormet (!), tää ois ollut aiemmin no-no :)
Kaikkinensa aivan ihana tapaus.
On ja mulla oli tarkka lista laadittuna ranskalaisilla viivoilla. Kaikki kohdat täyttyivät.