Lue keskustelun säännöt.
Pöpökammo pilaa elämän
21.09.2016 |
Mulla on varmaan joku pakko-oireinenhäiriö tms.
Eli noin vuosi sitten musta tuli todella neuroottinen/bakteerikammoinen, ilmenee lähinnä ihan yltiöpäisenä käsienpesuna ja ahdistuksena, jos koskee johonkin "saastuneeseen" tms. Nykyään en pysty esim. syömään leipää, karkkia, hedelmiä yms. joita syödään käsin eikä haarukalla ja veitsellä, jos en ole juuri ennen syömistä pessyt käsiä ja tiedän varmasti, etten pesun ja syömisen välillä ole koskenut _mihinkään_. Jos vaikka teen aamupalaa niin pesen kädet ennen aamupalan laittoa ja sitten vielä uudestaan kun kaikki ruoat on laitettu ja pitäisi alkaa syödä.
Tuo käsienpesu on muutenkin ihan ylineuroottista eli aina on pestävä kolmeen kertaan ja, jos omasta mielestä pesin ne "väärin", niin eikun uudestaan vaan. Kaupassa, töissä ja ylipäätään ulkona käydessä on aina aistit jotenkin ylivirittyneet ja mietin kokoajan mihin kosken ja paljon tuossakin oli bakteereja ja miten on vaan pakko päästä pesemään kädet, enkä ennen sitä voi koskea kasvoihin (nenä, suu, silmät), ettei vaan tartu mitään.
Käsienpesun lisäksi syynään kaupassa ja sitten vielä uudestaan kotona, että kaikki ruokapakkaukset on oikeasti ehjiä ja kunnossa, eikä niissä ole mitään pieniä reikiä tai että ilmatiiviissä pakkauksissa se liimapinta on varmasti ehjä yms. Olen heittänyt esim. kokonaisia leipäpusseja roskiin, koska siinä pussissa on ollut minireikiä/nirhaumia, siis sellaisia, ettei normaalit ihmiset edes huomaisi saati tarkastaisi tuollaista asiaa joka leipäpussista. Joskus ruokien kanssa on mennyt niinkin naurettavaksi, että heitän pois jonkun tuotteen vain siksi, koska ajattelen, että mitä jos tämän tuotteen kylmäketju on katkennut jossain vaiheessa kaupassa tms. ja se on pilalla. Joo ihan sairasta tiedän.
Kaiken tämän päälle ahdistaa ihan jatkuvasti, kun miettii mihin on päivän aikana koskenut tai jos on syönyt jotain muka "epämääräistä" tai koskenut likaisilla käsillä vahingossa naamaan tms. ja sitten koko loppupäivän ahdistaa ja miettii vain, että minkäköhän taudin siitäkin ehkä saan.
Eilenkin kesken ruoanlaiton aloin vain itkeä, kun olin pessyt käsiä jo 5-10 kertaa tuon ruoanlaiton aikana ja heittänyt jotain tuotteitakin roskiin ja ajattelin, etten koskaan pääse syömään. Tästä syystä syömisestä/ruoanlaitosta on tullut tosi hankalaa ja ahdistaa aamuisin jo valmiiksi, koko "operaatio", mitä se vaatii.
Itkettää, tämä kaikki haittaa jo niin paljon elämää, etten oikeasti enää tiedä miten päin olla. Yli vuosi sitten oli vielä ihan "normaali", eikä ollut mitään tällaista. Pystyin vaikka menemään elokuviin ja ostamaan irtokarkkeja ja vielä syömään niitä leffan aikana niillä likaisilla käsillä (!). Ei tullut edes mieleen ajatella mitään tällaista. Käsien ihokin lähtee kohta irti, kun pesen niitä koko ajan. Välillä yritän ottaa itseäni ns. niskasta kiinni ja päätän, etten ahdistu tai vaikka ahdistuisinkin, niin en käy pesemässä käsiä vaan syön vaikka sen leivän niillä samoilla käsillä, joilla koskin voipakettiin tms. Lopulta kuitenkin palaan aina näihin neurooseihin, kun alkaa kuitenkin ahdistaa sitten liikaa.
En tiedä, mitä oikein hain tällä purkautumisella. Haluaisin vaan olla ja elää normaalisti taas. Hävettää muutenkin kaikki nämä neuroosit. Oon ihan pipi päästä, enkä tiedä miten pääsen tästä yli. :(
Kiitos, jos jaksoit lukea, tosi sekava teksti tiedän.
Kommentit (27)
Heippa.
Ei ollut sekava teksti. Minkä ikäinen olet? Selkeätä pakko-oireiluaha toi on. Osaatko sanoa, onko vuoden sisällä tapahtunut elämässäsi jotain sellaista, joka on aiheuttanut sulle stressiä? Usein noi pakko-oireet lähtee siitä, että ihminen projisoi jotain stressiään tai ongelmaansa siihen pakko-oireeseen, ts. kontrolloi elämäänsä sitä kautta. Joissain syömishäiriöissähän on hyvin sama kaava.
En tiedä aiheesta aivan tarpeeksi kertoakseni juuri enempää, mutta suosittelen hoitoon hakeutumista. Pakko-oireita pystytään kyllä parantamaan :) Ihan turhaa elää noin, hankalasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa tosiaan hakeutua terapiaan, kognitiivinen psykoterapia on hyvin tehokasta myös pakko-oireisiin. OCD:hen saa usein myös lääkkeellistä apua terapian lisäksi.
Oho, ykkönen ehtikin vastaamaan noi tarkoittamani asiat eka ja järkevämmin. Mutta tosiaan, apua kyllä on :)
-2.
Mieti mistä se alkoi? Mitä elämässäsi tapahtui, kun sinusta tuli bakteerikammoinen?
Jos se häiritsee elämääsi hae ehdottomasti apua. Jos itsekin tiedät ettei tarvitse pestä käsiä jatkuvasti, mutta silti teet niin, niin onhan jotain silloin vialla.
Ihan niin kuin olisin itse kirjoittanut. Minua ahdistaa eniten tuo ruuan pois heittäminen, järjellä ajateltuna tiedän että kyseinen ruoka olisi ollut ok, mutta kun pelko on niin voimakas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan niin kuin olisin itse kirjoittanut. Minua ahdistaa eniten tuo ruuan pois heittäminen, järjellä ajateltuna tiedän että kyseinen ruoka olisi ollut ok, mutta kun pelko on niin voimakas.
Lisään vielä että nykyään en edes osta lihatuotteita, koska tiedän jo valmiiksi, että tulen nakkaamaan ne roskiin.
Oli vuosi sitten kriisi elämässä ja sen aikana näitä ongelmia alkoi ilmetä, mutta en silloin vielä niin pitänyt sitä ongelmana/jaksanut puuttua siihen, kun oli tosiaan kaikenlaista muuta silloin elämässä mikä vaati energian. Jotenkin ajattelin silloin, että kun se tilanne raukeaa, niin kaikki palaa ennalleen, mutta toisin kävi. Itse asiassa nämä oireet on vaan voimistuneet sen jälkeen ja menneet pahempaan suuntaan, vaikka elämässä noin muuten kaikki on aikalailla ihan ok nyt.
Kenellekään en siis ole näistä puhunut ja tosiaan hävettää paljon, kun kuitenkin tiedän, ettei näissä neurooseissa/peloissa ole mitään logiikkaa. Jotenkin ylitiedostan koko ajan sen, miten paljon bakteereja/likaa tms. joka puolella on, enkä pysty olemaan ajattelematta sitä. :(
Tarvitsisin varmaan jotain terapiaa, mutta hävettää kauheasti puhua tästä lääkärille tai kellekään. Kunpa voisin vaan jotenkin opettaa itseni pois näistä tavoista.
AP.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja olen tosiaan 28 v, jos sillä on mitään merkitystä. Ap.
En jaksanut lukea kokonaan mutta sain pointista kiinni. Kannattaa hakea apua vaan heti, muuten menee pahemmaksi. Mulla on kokemusta kun koko elämän ollut vähän väliä ja koko ajan. Kolme vuotta sitten alkoi kans bakteeri kammo. En voinut mm. kävellä ulkona pienessäkään vesi ripeskelyssä ilman sateenvarjoa, koska pelkäsin bakteereja. Muita on ollut mm. "Pakko mennä suojatien yli vaikka auto on aika lähellä, pakko keretä!!" Ymsyms.. :/ Sain apua ja pääsin irti bakteeri kammosta joka on ollut pahin. Mut vieläkin on jotakin pakkoajatuksia, kuten aina on ollut. Enään ne ei haittaa arkea. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan niin kuin olisin itse kirjoittanut. Minua ahdistaa eniten tuo ruuan pois heittäminen, järjellä ajateltuna tiedän että kyseinen ruoka olisi ollut ok, mutta kun pelko on niin voimakas.
Lisään vielä että nykyään en edes osta lihatuotteita, koska tiedän jo valmiiksi, että tulen nakkaamaan ne roskiin.
Minulla myös jäänyt kana jo kokonaan pois ruokavaliosta ihan vain siksi, koska pelkään että saan salmonellan siitä. Ahdistaa pelkästään koskea siihen pakettiin, puhumattakaan ruoanvalmistuksesta, jossa mahdollisesti joko joutuu kosketuksiin kypsentämättömän kanan kanssa. Lisäksi en esim. jotain maitorahkapurkkejakaan uskalla aina ostaa, kun joskus se liimapinta ei ole ollut niin "tiukka", kuin yleensä --> menee roskiin. Ja joo tiedän itsekin, että varmasti olisi ollut ihan syömäkelpoista. Mutta minkäs teet kun on ihan vajaa päästään. Olen välillä ollut mieluummin nälässäkin, kun joku ruokatuote on ahdistanut liikaa tai lähtenyt uudestaan kauppaan ostamaan uuden samanlaisen tuotteen(!) :/
Vierailija kirjoitti:
Oli vuosi sitten kriisi elämässä ja sen aikana näitä ongelmia alkoi ilmetä
Pakko-oireinen häiriö on ahdistuspohjainen, että sikäli ei mikään ihme kun sellainen on sinulle ilmaantunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moikka! Kuulostaa tutulta. Itse olen sairastanut OCD:tä ainakin kuusi vuotta ja elämä ennen terapiaa olikin yhtä helvettiä. Nyt oon käynyt muutaman vuoden kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa ja elän lähes normaalia elämää :) nyt vaan rohkeasti haet apua. Itselläkin kesti vuosi löytää just oikeanlainen terapeutti (sellainen, jolle oli helppo avautua ja voi puhua mistä vaan), mutta kun sellaisen löytää, paraneminen alkaa varmasti. Tsemppiä, et ole yksin vaivojesi kanssa! :)
Itselläni on erinäisiä pelkoja ja osittain samanlaista hygienian suhteen kuin sinulla. Aloitin lopulta escitalopramin pienellä annoksella ja olen käynyt psykologilla. Olen syönyt lääkettä reilun puoli vuotta nyt, ja se on kyllä auttanut. Ei kaikki oireet tietenkään katoa, mutta helpottanut on kyllä. Olen itsekin sitä mieltä, että käsien pitää olla ehdottoman puhtaat, jos aikoo käsin syödä, eikä se tietenkään lääkkeellä katoa (sillä fiksuahan se on, tiettyyn pisteeseen asti), mutta sinun tapauksessasi voisi auttaa siihen, että pystyisit hyväksymään, että yksi kerta käsienpesua riittää juuri ennen ruokailua. Kannattaa hakea apua ja olla myös valmis ottamaan sitä vastaan, se on mielestäni ehkä tärkeintä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarvitsisin varmaan jotain terapiaa, mutta hävettää kauheasti puhua tästä lääkärille tai kellekään. Kunpa voisin vaan jotenkin opettaa itseni pois näistä tavoista.
Tuossa ei ole mitään hävettävää. Sinulla on sairaus jota et ole itse halunnut etkä aiheuttanut. Kyseinen sairaus on monella muullakin ihmisellä sinun lisäksesi, et ole ainoa. Kannattaa siis ottaa rohkeasti lääkäriin yhteyttä ja hankkia apua. Sinä tarvitset apua, et pysty sairauttasi yksin selättämään etenkin koska se ei ole vain siitä kiinni, että opettelisit itsesi pois niistä tavoista. Taustalla olevat ongelmat pitää käydä läpi ammattilaisen kanssa.
Tuo teksti olisi voinut suoraan tulla mun kynästä. Olen itse kärsinyt näistä oireista jo lähemmäs 8 vuotta, pahimmillaan pesin käsiä jopa kymmeniä kertoja peräkkäin. Olen yrittänyt kaikkeni että pääsisin näistä oireista ja ajatuksista eroon, mutta en ole onnistunut, ahdistus on vain liian voimakasta, ja tuntuu siltä, et tää on näiden vuosien aikana juuttunut niin vahvasti mun päähän ettei musta saa enää normaalia. En enää edes osaa kuvitella elämää ilman näitä oireita. Uskon että nämä oireet liittyy jotenki mun pahaan oksentamisfobiaan, josta oon kärsiny jo 12 vuotta. Toivottavasti sulla on paremmat mahdollisuudet parantua kun olet kuitenkin sairastanut vasta vuoden.
Unohtui tuosta, että käytän käsidesiä ihan jatkuvasti, jos olen poissa kotoa (välillä tosin kotonakin). Lisäksi en pysty koskemaan mihinkään esim. oven kahvoihin, bussin kaiteisiin, vesihanoihin yms. ilman paperia suojaamassa käsiä tai sitten paidan hihalla. Ap.
Hei ap! Haluan ehdottomasti kannustaa sinua hakeutumaan terapiaan ja tekemään altistusharjotteita. Ei tarvitse hävetä asiasta puhumista, terapeuteille tuollaisista oireista avautumiset ovat arkipäivää. Nimenomaan bakteerikammo on todella yleinen, sitä ei vain huomaa, sillä oireilevat peittävät kaiken niin hyvin häpeän vuoksi.
Itse olen kärsinyt ocd:sta eli pakko-oireisesta häiriöstä jo vuosia, mutta nyt olen parantumassa! Terapian aloitin jo pari vuotta sitten ja olen tehnyt kovasti töitä, mutta nyt se alkaa tuottaa tulosta. En enää oireile miltei lainkaan.
Kerroit tuosta elämässäsi tapahtuneesta kriisistä, joka laukaisi nuo oireilut. Oletko varmasti käsitellyt kriisiä ja sen aiheuttamia tunteita tarpeeksi? Elämässäsi ei varmasti ole stressiä ja ahdistusta aiheuttavia tekijöitä? Itselläni niitä nimittäin piisasi, mutta poistin ne elämästäni yksi kerrallaan. Niitä joita en voinut poistaa, opettelin erilaisen suhtautumistavan.
Myös mieluisten asioiden tekeminen auttaa. Tee mahdollisimman paljon kaikkea, josta saat vähänkin nautintoa. Liiku paljon, syö terveellisesti, älä käytä alkoa (en tietenkään tiedä, jos jo elätkin näin).
Paljon tsemppiä! Vaikka lääkäriin tai terapeuttiin yhteyden ottaminen aiheuttaakin ahdistusta, se oikeasti auttaa ja on alku parantumiseen. Myös altistusharjoitteet ahdistavat, mutta mitä enemmän uskallat ja pystyt, sitä paremmin ne myös tehoavat.
Kuulostaa ihan minulta! Tai sellaiselta, millainen olin aikaisemmin. Mulla on diagnosoitu pakko-oireinen kymmenen vuotta sitten ja tuollaista se elämä silloin oli. Mulla vei nuo oireet sairaalaan asti kun lakkasin lopulta syömästä kokonaan, mitään en enää uskaltanut suuhun pistää kun kaikki oli "likaista". Myöskin lukiosta valmistuminen myöhästyi, koska en voinut yhdessä vaiheessa poistua lainkaan kotoa.
Mutta lohdutukseksi voin sanoa, että pakko-oireista voi hoitaa. Mulla on nyt toimiva lääkitys ja varsinkin psykoterapia auttoi tosi paljon. Oireet on miltei kokonaan kadonneet. Voin elää normaalisti, mitä nyt olen tavanomaista tarkempi hygienian suhteen, mutta en niin tarkka, että se elämänlaatua huonontaisi. Välillä jos olen stressaantunut tai ahdistunut oireet pahenevat ja alkavat haitata (mulla on myös ahdistuneisuushäiriö ja nää kaksi häiriötä kulkee tosi käsi kädessä).
Eli tsemppiä! Hae apua ja pyydä diagnoosia. Mitä aikaisemmassa vaiheessa hoito aloitetaan, sitä helpompaa se on. Pakko-oireisesta voi parantua täysin, mulla näin ei valitettavasti oo käynyt vaikka tän kanssa on vuosikymmen tapeltu (en esimerkiksi voi jättää pois lääkitystä), mutta tiedän ihmisiä joiden oireet katosivat hoidolla kokonaan ja pysyvästi :)
Pakko-oireinen voi puhjeta itsestään, mutta usein taustalla on jokin syy, kuten trauma tai vaikea elämäntilanne. Tällaisessa tapauksessa se oireiden puhkeamisen syy on hyvä tiedostaa, jotta parantumista voidaan tehdä myös sen trauman/elämäntilanteen käsittelyn kautta.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan minulta! Tai sellaiselta, millainen olin aikaisemmin. Mulla on diagnosoitu pakko-oireinen kymmenen vuotta sitten ja tuollaista se elämä silloin oli. Mulla vei nuo oireet sairaalaan asti kun lakkasin lopulta syömästä kokonaan, mitään en enää uskaltanut suuhun pistää kun kaikki oli "likaista". Myöskin lukiosta valmistuminen myöhästyi, koska en voinut yhdessä vaiheessa poistua lainkaan kotoa.
Mutta lohdutukseksi voin sanoa, että pakko-oireista voi hoitaa. Mulla on nyt toimiva lääkitys ja varsinkin psykoterapia auttoi tosi paljon. Oireet on miltei kokonaan kadonneet. Voin elää normaalisti, mitä nyt olen tavanomaista tarkempi hygienian suhteen, mutta en niin tarkka, että se elämänlaatua huonontaisi. Välillä jos olen stressaantunut tai ahdistunut oireet pahenevat ja alkavat haitata (mulla on myös ahdistuneisuushäiriö ja nää kaksi häiriötä kulkee tosi käsi kädessä).
Eli tsemppiä! Hae apua ja pyydä diagnoosia. Mitä aikaisemmassa vaiheessa hoito aloitetaan, sitä helpompaa se on. Pakko-oireisesta voi parantua täysin, mulla näin ei valitettavasti oo käynyt vaikka tän kanssa on vuosikymmen tapeltu (en esimerkiksi voi jättää pois lääkitystä), mutta tiedän ihmisiä joiden oireet katosivat hoidolla kokonaan ja pysyvästi :)
Pakko-oireinen voi puhjeta itsestään, mutta usein taustalla on jokin syy, kuten trauma tai vaikea elämäntilanne. Tällaisessa tapauksessa se oireiden puhkeamisen syy on hyvä tiedostaa, jotta parantumista voidaan tehdä myös sen trauman/elämäntilanteen käsittelyn kautta.
Tuo minua pelottaakin tällä hetkellä eniten eli etten kohta oikeasti vaan pysty syömään mitään, koska kaikki ruoat ovat "saastuneita".
Hei älä hätäänny. Hae apua, esim kognitiivinen terapia, tai keskusteluapu auttaa ajattelemaan taas järkevästi. ONkohan sinulle tapahtunut jotain mikä on laukaissut ko käytöksen.
Lääkäriin menemällä myös voidaan rule out onko mitään elimellistä ongelmaa, minkä korjaamalla asia voidaan hoitaa kuntoon.
Hae apua mahdollisimman nopeasti kun olet vielä noin hyvässä kunnossa.
Apua kyllä löytyy!