Kulahtaminen äidiksi tulon jälkeen
Saanko avautua? Avaudun kuitenkin. Oma itseni ahdistaa. Mulla on kaksi lasta joista toinen 5kk. Vielä ennen toista raskautta kaikki oli ihan ok. Mitat oli 163/55. Tällä hetkellä olen ylipainoinen, elopainoa löytyy 72kg. Nyt heleä hyvä iho on historiaa, mustapäitä ja finnejä löytyy. Silmänaluset on mustat kun tussilla olisi piirtänyt. Luomet roikkuu, kasvot pyöreät ylipainon seurauksena. Silmät näyttää pieniltä jatkuvan univajeen seurauksena.
Tukka on hiirenhäntääkin ohuempi, ihan viimeaikoina alkanut lähteä.juurikasvu 2cm kun kampaajalle ei ehdi.
Rinnat on häipyneet ja tilalle on tullut roikkuvat nahkapussit.
Entiset, ainakaan kaikki vaatteet ei luonnollisestikaan mene päälle. Jenkkalahvat on suuret ja maha roikkuu ja toisinaan näyttää kun olisi raskaana edelleen. Varmaan vatsalihasten erkauma. Selluliittiä joka paikassa. Väsyneenä, kun lapset nukkuu päivä tai yöunia, tulee herkuteltua ja nukuttua itsekkin. Ensimmäisen lapsen jäljiltä sain liikakilot pois syömällä oikein ja jumppaamalla hikijumppaa lapsen päiväunien aikaan, sekä vaunulenkillä. Nyt ei vaan jaksa, sekin aika tulee levättyä tai tehtyä loputtomia kotihommia.
Ei voi mitään, että oma ulkonäkö ahdistaa ja kroppa ei voi hyvin huonon ruuan seurauksena. Syön myös kasviksia, marjoja ja salaattiakin, mutta niin myös kaikkea p*skaa. Ero entiseen peilikuvaan on ahdistava. Ennen toista raskautta liikuin hikisesti 4-5 kertaa viikossa mutta enää ei ehdi ja jaksa. Mistä mä saisin motivaatiota laihdutukselleni ??
Ainiin. Kokeilin vhh ruokailua viikon. Paino oli tippunut huimat 200g viikossa ! En kauan jaksanut ja sorruin syömään kahta kauheammin.
Haluan hyvän ja energisen olon takaisin! Ja ihon ja hiukset kuntoon sekä oman kropan takaisin.
Puhumattakaan kotiäitiyden yksinäisyydestä ja muista lieveilmiöistä. Ennenkun joku sanoo, rakastan kyllä lapsiani eniten tässä maaiassa, mutta haluaisin taas voida hyvin :(
On mies ja sikäli saisin omaa aikaa, jos vaan viitsisi lähteä salille tai lenkille. Ja kyllä, maailmassa on pahempiakin ongelmia kun tämä minun. Sanonpahan vaan , että jos joku sanoo että kaksi lasta menee samalla kun yksi, ei pidä paikkaansa. Ainakaan tässä vaiheessa.
Kommentit (36)
Minkä ikäinen olet ? Mitä nuorempi, sitä huonommin noi kilot tulee lähtee valitettavasti :(
Olen 25. Joo olen kuullut kanssa että nuoremmat ei palautuisi enää niin hyvin. Mistähän mahtaa johtua
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet ? Mitä nuorempi, sitä huonommin noi kilot tulee lähtee valitettavasti :(
Oliskohan sittenkin toistepäin..
Joo. En oo koskaan pitäytynyt täysin kaikista herkuista, mutta silti tosiaan laihdutus onnistunut aikaisemmin. :D
Ap
Kuulostaa että sinulla voisi olla kilpparin vajaatoiminta. Onko arvoja koskaan katsottu ?
Raskaana joo oli, ja söin lääkkeitä siihen. Lähete on tehty pari kk sitten, en tiedä onko enää voimassa, on unohtunut käydä. Onko jollain tietoa kauan lähete on voimassa ?
Minä aloin näyttää itseltäni siinä vaiheessa, kun vauva oli vähän yli vuoden. Mulla oli kyllä toisinpäin, että imetys vei kilot ja olin kuin kävelevä luuranko...
Itse olin kuopuksen synnyttyä 88 kg. Pituutta about saman verran kuin sinullakin. Kuukausi synnytyksen jälkeen aloin laihduttaa ilman liikuntaa. Alle 1000 kcal/vrk, yksi herkkupäivä viikossa, jolloin söin mitä halusin niin paljon kuin halusin. 20 kg lähti neljässä kuukaudessa. Sen jälkeen pikkuhiljaa lähtenyt vielä 6 kg. Et tarvitse omaa aikaa laihtuaksesi, jätät vaan mässyttämisen pois. Simple as that.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet ? Mitä nuorempi, sitä huonommin noi kilot tulee lähtee valitettavasti :(
lähde?
Vierailija kirjoitti:
Kuinka usein saat munaa?
Muutaman kerran viikossa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka usein saat munaa?
Muutaman kerran viikossa
Onko se riittävä määrä? Kiin kauan kuin saat munaa sen minkä haluat, miksi stressaat kulahtamista?!
Täällä samanikäisen vauvan äiti samoja asioita tuskastelee. Raskauskiloja on vielä, kampaajalla käynyt viimeksi - en edes muista, jne.
Mulla on paino tippunut hitaasti täysimetyksellä, n. 1kg/kk. Yritän ajatella, että parempi imetykselle se hidas laihtuminen on. Herkkuja tulee syötyä varsinkin kun nälkä kerkeää päästä liian suureksi. Imetyksestä tulee kova nälkä!
Yritä sinäkin muistaa, että kyllä raskaudesta täysin palautuminen vie oikeasti aikaa suurimmalla osalla ihmisistä. Voi myös olla, että kun lapsi alkaa kiinteille/syömään vähemmän rintaa, niin laihtuminen helpottuu koska kokoajan ei ole jumalaton nälkä. Minulla suurin haaste on ollut, että vauva ei ole suostunut vauvalenkeillä. Nyt luojan kiitos ilmat on viilenneet, ja olemme päässeet 1-2 tunnin lenkeille.
Tsemppiä sinne, kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu! Ollaan armollisia kovan työn tehneille kehoillemme :)
Sä olet äiti nyt. Ei sun kuulukkaan näyttää yläkouluikäiseltä Sanni 2:selta!
Oletko ap kokeillut että onko vatsalihakset kasvaneet takaisin kiinni? Jos ei niin ne saa leikkauksella takaisin kursittua kasaan. Siitä seuraa mm selkäkipua jos vatsalihakset jää erilleen. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Itse olin kuopuksen synnyttyä 88 kg. Pituutta about saman verran kuin sinullakin. Kuukausi synnytyksen jälkeen aloin laihduttaa ilman liikuntaa. Alle 1000 kcal/vrk, yksi herkkupäivä viikossa, jolloin söin mitä halusin niin paljon kuin halusin. 20 kg lähti neljässä kuukaudessa. Sen jälkeen pikkuhiljaa lähtenyt vielä 6 kg. Et tarvitse omaa aikaa laihtuaksesi, jätät vaan mässyttämisen pois. Simple as that.
Kukin toki tavallaan, mutta jos aikoo imettää, niin noin rajut dieetit kannattaa jättää vähän myöhemmälle ajalle.
En tiedä, mutta kun tuolla kaupungilla ajelee ajelee, niin siellä näkee kyllä paljon hyvinkin herkkuja äskettäin synnyttäneitä naisia, jotka työntelee vaunuissa yhtä tai kahta päivänsädettä.
Äideillä jalassa trikoopöksyt, piukeat kiinteät pyöreät pakarat, pitkä vahva tukka ja viimesen päälle meikattu moni. Et on niissä mameissa paljon hottiksiakin ja sellaisia joita tekis mieli...
Ehkä nuo ei ole synnyttäneet luonnollisesti ja varmaan monet tollaiset voi ola yhden tai max kahden lapsen äitejä. Toki yleensä ne äidit, jotka näyttää todella kuumilta on 20-28v ja ehkä silloin palautuu paremmin hetkessä yhtä upeaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin kuopuksen synnyttyä 88 kg. Pituutta about saman verran kuin sinullakin. Kuukausi synnytyksen jälkeen aloin laihduttaa ilman liikuntaa. Alle 1000 kcal/vrk, yksi herkkupäivä viikossa, jolloin söin mitä halusin niin paljon kuin halusin. 20 kg lähti neljässä kuukaudessa. Sen jälkeen pikkuhiljaa lähtenyt vielä 6 kg. Et tarvitse omaa aikaa laihtuaksesi, jätät vaan mässyttämisen pois. Simple as that.
Kukin toki tavallaan, mutta jos aikoo imettää, niin noin rajut dieetit kannattaa jättää vähän myöhemmälle ajalle.
Ap:n vauvaan on jo 5 kk, eli tuskin on enää täysimetyksellä. Eikä 1000 kcal päivässä ole liikuntaa harrastamattomalle mikään erikoisen raju dieetti.
En tuedä lohduttaako tämä, mutta ihan huomiona sanoisin että painon pudotukseen ei tarvi mitään ihmeitä, ei erityisiä ruokavalioita tai hikitreenejä. Voit syödä herkkuja vaikka pelkästään ja laihtua kunhan noudatat kalorimääriä. Toki parempi jos syö myös niin että saisi vitamiineja ja ravinteita, mutta ihan turhaa minusta jättää kaikki herkut pois muka laihtuakseen jos se johtaa vain siihen ettei pysty laihdutuksessa pitäytymään.
Itse harrastan liikuntaan jaksamiseni mukaan joskus aika runsaastikin mutta en ikinä ajattele että se laihdutusta edistäisi koska minulla se ei vaan vaikuta siihen mitään.