Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Koiran haukkuminen yksinollessa

Vierailija
14.09.2016 |

Apua! Sain naapurilta vihaisen lapun koiran haukkumisesta. Päätin sitten videoimalla selvittää, mitä kotona tapahtuu, kun olen poissa. Tilanne vaikuttaisi nyt sellaiselta, että koira on ensimmäiset noin 20 minuuttia hiljaa ja sen jälkeen, noin 20-40 min kohdalla haukkuu 1-3 kertaa noin minuutin ajan, kunnes rauhoittuu nukkumaan. Ikään kuin koira tajuaisi vähän viiveellä olevansa yksin, yrittäisi sitten kutsua minua takaisin luokseen, kunnes lopulta hyväksyy tilanteen ja rauhoittuu. Millä ihmeen konstilla kitken tuon haukun pois?!

Koira on yksin kotona enintään työpäivän ajan ja osa työpäivistäni on vieläpä tavallista lyhyempiä, sillä teen osa-aikatyötä. Työpäivän jälkeen en juuri ikinä jätä koiraa enää yksin, muut menot ajoitan vapaapäiviin. Koiralla on jo valmiiksi radio päällä peittämässä rappukäytävän ääniä ja ikkuna peitettynä, jotta ei haukkuisi kadulla kulkevia koiria. Jätän aina koiralle myös herkkuja, joiden saamiseksi se joutuu näkemään vähän vaivaa (esim. nameja pulloon). Lenkkeillään kolmesti päivässä, joista yksi pidempi lenkki. Liikuntaa emme edes pystyisi lisäämään, koska kyseessä vanha ja sydänvikainen koira. Spraypannan haukkuu tyhjäksi. Rescue Remedy kokeiltu tuloksetta. Keinot alkaa olla aika vähissä...

Kommentit (48)

Vierailija
21/48 |
03.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä naapurin koira haukkuu koko ajan aina, kun omistaja poissa. Mutta kesällä menen mökille ja laitan kukkaruukkuihin kanankakkaa parvekkeelle kerrostalossa.

Naapuri odottaa varmaan innolla kesälomaa 3 vuorotyöstään ja se on ihana, kanankakkanhajuinen.

Vierailija
22/48 |
03.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta eikö ole ihanaa laittaa pyykit kuivumaan parvekkeelle kanankakkan hajuun?

Odotatko jo kesälomaa 3 - vuorotyöstä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/48 |
03.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naapuri, hyvää kahvitaukoa töissä. Sinulla on vielä puoli vuotta raatamista 3 vuorotyössä niin sitten pääset kuukauden kestävälle kanankakkan hajuiselle kesälomalle.

Olisi halunnut tänään vapaapäivänä nukkua pidempään kuin 6.00.

Vierailija
24/48 |
03.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta, eikö ole kiva, kun on 28 lämmintä eikä ilmastointia ja illalla, kun parvekkeennovea aukaiseen niin kotiin leviää ihana kanankakkan tuoksu.

Vierailija
25/48 |
03.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä se koira on niin suloinen, että sen eteen viettää kuukauden kesäloman kanankakkan hajussa.

Vierailija
26/48 |
03.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihanaa, kesäloma alkoi, juon parvekkeella siiderin ja poltan tupakan.

Seuraavana aamuna. Mikä on tämä kanankakkan tuoksu?

Ai niin, koirani pilasi naapurin joululomat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/48 |

Mutta eikö koirasi ole sen arvoinen, että vietät kuukauden kesälomasi kanankakkan hajussa?

Vierailija
28/48 |

Koita nyt raataa siellä töissä niin pääset kesällä kuukauden kestävällä kanankakka kesälomalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/48 |
03.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta eikö se ole hyvä, että naapuri menee kesällä mökille ja sinä vietät kerrostalossa kanankakka kesälomaa.

Vierailija
30/48 |
03.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi voi, kun parveke tupakoinnille ja koiran haukkumiselle ei voi mitään.

On se harmi, kun naapuri laittaa parvekkeelle kukkaruukkuihin kanankakkaa kesällä ja menee itse mökille eikä voi mitään.

Voi voi, sellaista se elämä on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/48 |

Koiran haukkuminen ei haittaa, kun on itse töissä.

Eikä naapuria haittaa kanankakkan tuoksu kesällä omalla parvekkeella, koska hän on kesämökillä.

Vierailija
32/48 |

Etenkin heinäkuu on hyvää aikaa laittaa kanankakkaa kukkaruukkuihin parvekkeelle ja olla itse mökillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/48 |

Juu, naapuri voi sitten laittaa omat pyykkinsä parvekkeelle kanankakkan hajuun ja polttaa samalla sen tupakkinsa ja koira saa sen 200 metrin kävelylenkkinsä 3 kertaa päivässä.

Vierailija
34/48 |

Yhden korttelin ympäri koiran kanssa ja kiireellä kotiin kanankakkan tuoksuun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/48 |
03.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voi voi, kun parveke tupakoinnille ja koiran haukkumiselle ei voi mitään.

On se harmi, kun naapuri laittaa parvekkeelle kukkaruukkuihin kanankakkaa kesällä ja menee itse mökille eikä voi mitään.

Voi voi, sellaista se elämä on.

Noille asioille ei voi mitään. Naapurin on vain vietettävä se kuukauden kesälomansa kanankakkan hajussa ja se on ihan oikein jos naapuri itse on polttanut parvekkeella tupakkaa ja antaa koiransa haukkua niin että toiset ei saa vapaapäivänä nukkua.

Vierailija
36/48 |
03.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Veikkaan, että tämän kananpaskanaapurin kesä vietitään ns. mökillä eli osastolla

Vierailija
37/48 |
03.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lopeta jo toi naurettava kanankakka-keskustelu itsesi kanssa ja hakeudu hoitoon!

Vierailija
38/48 |
03.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän talossa koiranomistaja osti heippalappujen jälkeen valvontakameran kotiinsa ja siinä valvontakamerassa on puhetoiminto eli kännykän kautta voi puhua kameralle/koiralle vaikka ei itse olekaan kotona.

Ja lopulta toi järjestely toimi ja se piski lopetti päivittäisen haukkumisensa.

Osta tuollainen webbikamera, joka maksaa jotain 50 eur.

Vierailija
39/48 |
03.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onkohan koskaan tutkittu, kumpi haukkuu enemmän, koira vai nainen?

Vierailija
40/48 |
03.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan, että tämän kananpaskanaapurin kesä vietitään ns. mökillä eli osastolla

Kyllä Suomessa saa kukkia lannoittaa. Ja voin kertoa ettei Suomessa kukaan joudu hoitoon jos ei halua.

Mahtaako naapuri jo odottaa kanankakka kesälomaa?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme seitsemän