Vierailija

Ongelma on korostunut tänä vuonna mutta jo vuosia mies on ollut äreyteen ja äkkipikaisuuteen taipuvainen.

Meillä on kaikki kunnossa, ei rahahuolia, ei ajankäyttöhuolia, ei terveyshuolia, kaikki on niin hyvin kuin olla ja voi. Parisuhde on ollut vähän vaikea tänä vuonna, ajatuksina on ollut että miksi me ollaan yhdessä ja sen sellaista. Toki se on ollut rankkaa mutta ei nyt niin rankkaa. Yhdessä oltu kuusi vuotta.

Rakastamme toisiamme ja minä haluaisin pian jättää ehkäisyn pois ja mies haluaa myös lapsen. Pian on jo liian myöhäistä, olemme kolmekymppisiä.

Kuitenkin, minä alan olla jo vähän uupunut miehen jatkuvaan pahantuulisuuteen. Hän näkee kaikki asiat huonon ja negatiivisen kautta. Hän ei jaksa jutella kanssani mistään. Jos olen joskus hieman pahalla päällä ja en hymyile hänelle ja ole hyvin ystävällinen, mies suuttuu heti ja alkaa puhua miten kaikki on niin paskaa. En ole paljon pahalla päällä, mutta toki joskus väsyttää tai on pää kipeä jne. Mies puhuu ylipäänsä minulle rumasti, lähinnä käskyttää. Eilen hän sanoi että "tuo mulle vettä" kun istuimme yhdessä sohvalla. Vastasin että en nyt halua nousta, hae itse. Mies vastasi että ootpa mulkku. Sanoin että tuo oli inhottavasti sanottu ja lähdin nukkumaan.

Tuo nyt oli vain yksi esimerkki, mutta kokonaisuudessaan tämmöistä on koko ajan. Minä en voi hermostua miehelle, hän hermostuu siitä lisää vaan ja masentuu. Mies on kuin joku teini-ikänen!

Onko kellään kokemusta tämmöisestä käytöksestä itsellä tai läheisellä? Miten ja milloin se menee ohi? Voinko jotenkin auttaa?

Sivut

Kommentit (32)

Vierailija

Keskustelun paikka. Pysy itse rauhallisena ja selitä että hänen käytöksensä loukkaa eikä ole sellaista mitä haluat osaksesi parisuhteessa. Hän joko tajuaa tai ei tajua. Kysy, miltä hänestä tuntuisi jos käyttäytyisit jatkuvaan tyyliin tuollein häntä kohtaan ja missä on kunnioitus?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Älkää ainakaan lasta tuohon tilanteeseen tehkö, ihan oikeasti!

Lapsi on suuri rasite parisuhteelle, univelka, uudet roolit, vanhemmuuden paine, kokonaan uudenlainen elämä syö parisuhteen voimavaroja, joten tuollaiseen tilanteeseen lapsi on katastrofi. Hyviäkin parisuhteita päättyy lasten myötä paljon. Ensin keskinäiset välit kuntoon!

Vierailija

En jatkaisi. Toisen kunnioitus ja arvostus on parisuhteessa kaikkein tärkein asia. Mä haluan, että kotona on hyvä olla, siellä on miellyttävä tunnelma, siellä puhutaan toiselle kivasti ja ollaan ystävällisiä. Se ihminen on rakkain mun elämässä, ja minä hänen, tai ainakin niin pitäisi olla, eikä ole mitään syytä tylyttää sitä ihmistä, kenen kanssa pitäisi kaikkein parhaiten mennä.

Äläkä edes harkitse lasten tekemistä tuollaisen mörököllin kanssa. Lapset eivät suinkaan helpota stressiä ja väsymystä. Et halua oikeasti siihen viereesi tuollaista kumppania, jolla hermo menee jo kahden aikuisen parisuhteessa.

Vierailija

Keskustelisin, puhuisin, juttelisin. Itse en jaksaisi tuollaista tilannetta pitkään. Miksi sanot kaiken olevan kunnossa ja hyvin, koska selkeästi niin ei ole.

Kysy, miksi käyttäytyy niin sinua kohtaan.
Omalle kohdalle ajateltuna tuollainen käytös johtuisi siitä, ettei arvosta/kunnioita/pidä puolisosta enää, lopun alkua!? Onko se nyt sitä erilleen kasvamista sitten, kemiat ei kohtaa.

Vierailija

Tehkää +- lista itsenäisesti. Otatte aikaa keskustelulla pari kolme päivää. Keskustelette läpi listanne niin, että toinen ihan oikeasti kuuntele ja toinen puhuu oman listansa läpi ja sitten teette yhteenvedon. Mies, kun ei ole sinä niin hänet käsityksensä suhteenne tilasta voi olla eri kuin sinun niin teidän pitää vaan puhua nämä asiat läpi ajan kanssa.

Vierailija

Mutta sinä olet aina niin ystävällinen ja ihana <3

Parisuhde on kahden kauppa, jossa tulisikin aina miettiä yhden osapuolen syyttelyn sijaan olisiko kummassakin vikaa.

Lapsi haaveet nyt näin aluksi jäähylle.

Vierailija

Kiitos vastauksista. Samaa mieltä olen sinänsä teidän kanssa, mutta en haluaisi vielä erota, mies ei ole aina ollut tuollainen eikä hänen vanhempansa ole sellaisia.

Lapsen haluan itse, olen myös kykenevä olemaan yksinhuoltaja, minulla on hyvät ja läheiset perhesuhteet.

Miehen kanssa ei voi keskustella, hän turhautuu ja masentuu kahdessa minuutissa. Sanoo että ymmärtää että en tykkää ja pyytää anteeksi, mutta selkeästi häntä stressaa eikä osaa alkaa olla positiivinen.

En tiedä miksi sanon että kaikki on hyvin. Syy siihen että ei ole riitoja on tietenkin se, että en ala riitelemään. Annan miehen pääosin olla itsekseen. Itse kaipaan keskustelua ihan fyysisestikin suorastaan välillä, mutta mies ei jaksa.

Hän sanoo että syynä on työstressi ja että jutellaan ensi viikolla kun on loma. Mielestäni hänen pitäisi oppia ottamaan rennosti töissäkin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mutta sinä olet aina niin ystävällinen ja ihana <3

Parisuhde on kahden kauppa, jossa tulisikin aina miettiä yhden osapuolen syyttelyn sijaan olisiko kummassakin vikaa.

Lapsi haaveet nyt näin aluksi jäähylle.

Parisuhteessakin ihmiset ovat yksilöitä ja parisuhteessakin ihminen pystyy yksipuolisesti käyttäytymään toista kohtaan törkeästi.

Lapsia ei tosiaankaan tuollaisen miehen kanssa kannata hankkia, kolmekymppisellä on hyvin aikaa etsiä uusi puoliso ja hankkia lapset, vaikka he usein muuta uskovat.

Vierailija

Tietenkään en ole aina ystävällinen ja ihana, mutta kyllä tässä on nyt pitkään menty miehen ehdoilla. Minä puran ystävilleni stressiäni puhumalla, miestä vain kestän ja hänen mielentilojaan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tehkää +- lista itsenäisesti. Otatte aikaa keskustelulla pari kolme päivää. Keskustelette läpi listanne niin, että toinen ihan oikeasti kuuntele ja toinen puhuu oman listansa läpi ja sitten teette yhteenvedon. Mies, kun ei ole sinä niin hänet käsityksensä suhteenne tilasta voi olla eri kuin sinun niin teidän pitää vaan puhua nämä asiat läpi ajan kanssa.

Tuossa pitää ihan oikeasti pystyä hillitsemään itseään, että pystyy kuuntelemaan toisen puhuessa niistä suhteen epäkohdista, toisen vioista ja puutteista.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Samaa mieltä olen sinänsä teidän kanssa, mutta en haluaisi vielä erota, mies ei ole aina ollut tuollainen eikä hänen vanhempansa ole sellaisia.

Lapsen haluan itse, olen myös kykenevä olemaan yksinhuoltaja, minulla on hyvät ja läheiset perhesuhteet.

Miehen kanssa ei voi keskustella, hän turhautuu ja masentuu kahdessa minuutissa. Sanoo että ymmärtää että en tykkää ja pyytää anteeksi, mutta selkeästi häntä stressaa eikä osaa alkaa olla positiivinen.

En tiedä miksi sanon että kaikki on hyvin. Syy siihen että ei ole riitoja on tietenkin se, että en ala riitelemään. Annan miehen pääosin olla itsekseen. Itse kaipaan keskustelua ihan fyysisestikin suorastaan välillä, mutta mies ei jaksa.

Hän sanoo että syynä on työstressi ja että jutellaan ensi viikolla kun on loma. Mielestäni hänen pitäisi oppia ottamaan rennosti töissäkin.

ARGH! Sinä pärjäisit, mutta entä lapsen oikeus molempiin vanhempiinsa? Isättömiä lapsia ei saisi tehdä enää yhtään lisää. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Samaa mieltä olen sinänsä teidän kanssa, mutta en haluaisi vielä erota, mies ei ole aina ollut tuollainen eikä hänen vanhempansa ole sellaisia.

Lapsen haluan itse, olen myös kykenevä olemaan yksinhuoltaja, minulla on hyvät ja läheiset perhesuhteet.

Miehen kanssa ei voi keskustella, hän turhautuu ja masentuu kahdessa minuutissa. Sanoo että ymmärtää että en tykkää ja pyytää anteeksi, mutta selkeästi häntä stressaa eikä osaa alkaa olla positiivinen.

En tiedä miksi sanon että kaikki on hyvin. Syy siihen että ei ole riitoja on tietenkin se, että en ala riitelemään. Annan miehen pääosin olla itsekseen. Itse kaipaan keskustelua ihan fyysisestikin suorastaan välillä, mutta mies ei jaksa.

Hän sanoo että syynä on työstressi ja että jutellaan ensi viikolla kun on loma. Mielestäni hänen pitäisi oppia ottamaan rennosti töissäkin.

Nyt meni maku aloittajasta. Hän käyttää miestä vain omiin itsekäisiin tarpeisiinsa. Vanhenmuudessa ei ole koskaan kyse omien tarpeiden tyydyttämisestä vaan lapsen oikeudesta!

Vierailija

Mies työterveyspsykologin pakeille, jos kerta syynä on hänen mielestään työstressi. Voi olla stressi, masennus, burnout. Kannattaisi arvioituttaa nämä. Oma mieheni on myös valitettavasti rasittava, kun töissä on paineita vähän samankaltainen kuin sinun miehesi, ei kuitenkaan ilkeä minulle mutta ärtynyt ja pahantuulinen. Työelämä vie kyllä nykyään aika paljon voimia valitettavasti.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tietenkään en ole aina ystävällinen ja ihana, mutta kyllä tässä on nyt pitkään menty miehen ehdoilla. Minä puran ystävilleni stressiäni puhumalla, miestä vain kestän ja hänen mielentilojaan.

Minkä hiton takia? Saadaksesi lapsen?

Vierailija

Ei saadakseni lapsen. Ei se lapsiasia ole mikään kiistakapula muutenkaan. Mies on 34 ja minä 28. Mies on puhunut lapsesta pidempään ja haluaa lapsen. Minä olen vasta viime aikoina alkanut saamaan "biologista vauvakuumetta". Ei minulla ole kiire, mutta nyt olisi töiden jne takia hyvä hetki. Tai ei tietenkään juuri tällä sekunnilla, mutta sanotaan nyt vaikka että vuoden sisällä voisi jättää ehkäisyn pois.

En todellakaan käytä miestä omiin tarpeisiini tms. Hullua että näin asia edes käsitettiin. Miehellä on enemmän kiire kuin minulla.

Juuri nyt hän tosin ei halua puhua vauvastakaan, hänen mielestä ihan kaikki puhuminen on "ahdistavaa".

En usko että miehellä on työterveyspsykologia, koska on parin hengen yrityksessä töissä johto ja asiantuntija tehtävissä.

Vierailija

On kokemusta. Pahenee vain vuosien saatossa. Lopulta päättelin että osatekijä on miehen alkoholinkäyttö. 15 vuotta ja ero, en kestänyt enää.

Vierailija

Miksi haluat lapsellesi tuollaisen isä?

Kai tajuat että mies tylyttää ja käskyttää lastakin samalla lailla kuin sinua!

Lapsi on paljon vaativampi tapaus kuin aikuinen nainen joten miehen hermo ei tule kestämään lapsen kanssa elämistä.

Ja jos tulee ero niin lapsi on sitten kaksin kiukkuisen isänsä kanssa etkä sinä ole aina suojelemassa paskavyöryltä minkä mies lapsen niskaan varmasti kippaa kun on huono päivä.

Vierailija

Olen ollut miehelle ystävällinen koska olen hänen kanssaan ja hänellä on vaikeaa. En jätä häntä sen takia että in puoli vuotta raskasta. Mies on itsekin ollut tukenani raskaina aikoina epäitsekkäästi. Mutta nyt alan kyllästyä tähän ja haluan muutoksen, loputtomiin en äkäpussia katsele.

Haluaisin auttaa, mutta mies sanoo ettei mikään auta. Hän sanoo myös päivittäin olevansa onnellinen että olen olemassa ja että tuon iloa hänen päiviinsä, vaikka se ei näykään. Hän on myös pahoillaan että on niin äreä ja inhottava.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla