Olen sijaisäiti. Miksi jatkuvasti vihjaillaan, että on törkeää, kun minulle maksetaan niin paljon??
Maksetaan paljon? Mikä on paljon?
Ensinnäkin, tämä on työtä. Sijaisvanhemmilla ei ole elatusvelvollisuutta muiden lapsista. Toisekseen, en minäkään elä ilman toimeentuloa ja tässä hommassa olen joutunut jäämään kotiin. Työ on raskasta kaikkine osa-alueineen, enkä voi ymmärtää, mikä muita tässä palkanmaksussa hiertää. Jokainen voi ryhtyä sijaisvanhemmaksi, siinä ne suomut karisee aika nopsaan sijaisperheiden glamour-elämästä.
Kommentit (399)
Vierailija kirjoitti:
entinen sijoitettu kirjoitti:
Useimmiten lapsia sijoitetaan täysin ilman perusteltua syytä ihan vaan kunnan liiketoimintana. Myös sijaisvanhemmille tämä työ on vain liiketoimintaa, eivät he sijaislapsia rakasta. Lapsilla on melkein aina paremmat oltavat biokodeissaan, liian herkästi lähdetään sijoittamaan lapsia tarjoamatta kunnollista tukea bioperheelle. Nuo sijaisvanhempien palkkiot pitäisi sijoittaa bioperheiden tukemiseen. Vrt bioperhe saa enintään yhteensä parisataa €/kk sosiaaliavustusta, sijaisperhe parituhatta €/kk/lapsi palkkaa. Biovanhemmathan maksavat lapselle elatustukea sijoituksen ajaksi + lapsi saa lapsilisää, sillä lapsi elätetään sijoituksen ajan. Tuo sijaisvanhempien palkkio ei mene lapsen menoihin ollenkaan, vaan sijaisvanhemmille. Itse sijaisperheessä asuneena voin sanoa että meno sijaisperheessä on helvetillistä sekä sijaoslapsille että sijaisvanhemmille. Bioperheessä on melkein aina lapselle paras paikka. Sijaisvanhemmilta ei rakkautta heru, useimmiten sijaisperheissä on suorastaan rääkkäysmeininki lapsia kohtaan. Myös sijaisvanhempana oleminen on tietysti vaikeaa kun tietää että lapsi haluaa vain takaisin biokotiinsa ja lapsi rakastaa vain omia biovanhempiaan. Ei kukaan lapsi halua olla sijoitettuna jos lapsilta kysytään. Myös sijaisvahemman riittämättömyyden tunne on varmasti valtava kun ei pysty millään korvaamaan lapselle menetettyjä biovanhempia. Siitä tuo sijaishelvetti juuri syntyy, eikä se todellakaan tarkoita että sijaisvanhemmille pitäisi maksaa tuollaisia suuria palkkoja. Vaan bioperheitä pitäisi tukea sijaisperheiden sijaan. Siitä kunnat vaan eivät hyötyisi mitenkään rahallisesti, siispä sitä ei tehdä. Sijaisperhetoiminnalla ei mitään muuta kun rahallista hyötyä kenellekään, varsinkaan lapsille. Sitä paitsi suurin osa normaaleista Suomalaisista tietävät että tuo sinun työsi on vain sosiaalitoimiston rahastusta, samaa kuin ns sossupummit tekevät. Eli sinua katsos halveksutaan tämän sinun työsi takia. Vastasiko tämä tarpeeksi tyhjentävästi kysymykseesi?
Niin. Olihan sillä Eerikallakin hyvät oltavat siellä biovanhempien luona: äidin luona ei asunut syystä x (oikeuden päätöksellä isän luona, koska äiti ei kyennyt huolehtimaan tytöstä). Ja isä ja isän naisystävä sitten pahoinpitelivät, nöyryyttivät ja lopulta tappoivat tytön. Kyllähän se sijaisperhe tai laitos ois ollut varmaan ihan kauhea paikka verratuna isän luona asumiseen!
Huomatkaa sarkasmin sävy tekstissäni.
Oho, oho. Ai sarkasmin sävy oikein??? Ai hitsi kun en huomannut. Joo, tuo syy X olikin varmaan varsin "perusteltu". Ja Eerikan isän naisystävä, hänkö oli sinun mukaan biovanhempi? No ei tässä auta, pitää nyt sitten varmaan ruveta sijoittamaan Suomen kaikki lapset sijaisperheisiin ettei vaan käy niinkuin sille yhdelle Eerikalle johon aina vedotaan kun ruvetaan ilman syytä sijoittamaan lapsia... Tätä Eerikaa muuten minäkin haluaisin esittää esimerkkinä - siitä kun lapsi sijoitetaan pois oman äitinsä luota. Ja vielä syystä joka oli niin huonosti perusteltu ettei sitä ole voitu kertoa julkisuudessa ollenkaan. Bio-äitihän teki lapsestaan lukuisia lastensuojeluilmoituksia sijoituksen aikana... Siinä käy AINA juuri yhtä huonosti kuin Eerikalle kun lasta ruvetaan sijoittamaan pois äitinsä luota. AINA. Huom sarkasmi.
Vierailija kirjoitti:
Mä en nyt ymmärrä, miksi joku alkoi vertailla tässä ketjussa (biologisen?) erityislapsen ja sijaislapsen hoitokustannuksia/tukia.
-Se, että päätät hankkia lapsen, on ihan oma päätöksesi ja olet siitä myös vastuussa ja tiedät vallan hyvin hankkiutuessasi paksuks, että lapsi voi olla vammainen. Olisit onnellinen, että tässä maassa saa ylipäätään mitään tukia ja apua erityislapsen kasvatukseen. Joissain maissa erityislapsia tapetaan, kun yhteiskunta ei turvaa näiden elämää.
-Se, että päätät huolehtia jonkun toisen lapsesta, on jo lähtökohtaisesti palkitsemisen arvoinen juttu. Saati sitten vaikeista olosuhteista tulevien lasten huolehtiminen. Ja usein myös nämä sijoitetut lapset voivat olla erityislapsia. Eli kaksinkertainen taakka ja vastuu. Sijoitus on aina viimeinen päätös ja hätäkeino turvata lapsen kehitys ja hyvinvointi. Aina ei kaikki lapset pääse elämään prinsessaelämää ja saa täyttä rakkautta - sijaisvanhemmiltakaan. Kyllä se päätös sijoituksesta on aina katsottu LAPSEN kannalta paremmaksi vaihtoehdoksi, kuin pahoinpitelevän/mielenterveysongelmaisen/fyysisesti tosi sairaan/päihdeongelmaisen aikuisen luona asuminen. Joskus vaan valitettavasti pitää valita se pienempi kahdesta pahasta.
-Sijaisperheeksi ilmoittautuessa voi ja pitää kertoa, minkälaisen lapsen kanssa on valmis työskentelemään. Eli sijaisperheetkin voivat ilmoittaa, että eivät halua ottaa vastaan erityislasta. Ja ylipäätään sijaisperheeksi tekeytyminen on oma vastuu ja päätös. Ei kukaan siihen pakota. Eli jos sulla on sijaislapsi, jolla on erityisvaikeuksia - se on voivoi. Kyllä siitä erityislapsen kuluista saa korvauksen sossusta/kelalta ihan yhtälailla kuin jos sen olisi biologinen erityislapsesi.
Hyvin sanottu muuten, mutta ei sitä sijoitetun lapsen mahdollista vammaa tai erityisyyttä aina tiedetä sijoitusvaiheessa.

Sinä olet tollo ja/tai sekaisin :D
Mikä ihmeen kaakattaja piti tähänkin ketjuun tunkea? Huomaa kyllä, että lapsensa on huostaanotettu, mikä on ikävää, mutta EI se ole sijaisvanhempien syytä.
Edelleenkään sijaisvanhemmat eivät päätä huostaanotosta, vaan sen tekevät sosiaaliviranomaiset, yritä ymmärtää.
Jos lapsesi on otettu sinulta pois ilman syytä, niin kerro toki, mitä ovat keksineet syyksi moiseen toimintaan. Sitäpaitsi, haluaisitko mieluummin, että lapsesi kasvaisi laitoksessa, kuin sijaisvanhemmilla? Se se vasta on kallista puuhaa tuo laitostoiminta, mutta silloin ei toki näitä mahtavia rahoja tulvisi ovista ja ikkunoista yksittäiseen sijaisperheeseen.
Voi yhden kerran!
Sijaisperheiden palkkiot on ihan ok, mutta se, että jotkut ryhtyvät siihen rahan vuoksi ei ole. Ihan varmasti joukossa on sijaisvanhempia, jotka tekevät hommaa muista syistä kuin kutsumuksesta ja se on tällaisessa työssä aika iso riski lasten kannalta.
Suurin epäkohta on kuitenkin se, että biologisilla vanhemmillakin on vaikeahoitoisia lapsia, joiden hoitoon kuluu tavallista enemmän aikaa, rahaa ja vaivaa, mutta ei heille kustanneta mitään töistäpoissaolokorvauksia, jotta voisivat jäädä kotiin lapsesta huolehtimaan. Siinä sitten käydään kokopäivätöissä ja yritetään sumplia aina työaikana olevat kuntoutukset ja lääkärit ja päivittäiset hoitotoimenpiteet vaan jotenkin, ja Kelalta tulee vammaistukea ruhtinaalliset 90 e/kk.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme kriisiperhe, eli sijoitukset ovat lyhytaikaisia, keskimäärin 1 päivästä puoleen vuoteen. Lapsi/lapset tulevat kiirehälytyksenä vaikka keskellä yötä, mitään ei voi ennakoida.
Tilanteet eivät ole helppoja kenellekään, sen enempää sijaisperheelle, lapsille, kuin biovanhemmillekaan.
Sijoitettua lasta on arvioitava, tavattava sos.viranomaisia ja lapsen vanhempia. Joskus biovanhemmat ovat todella hankalia ja uhkaavia, eivätkä he huostaanoton kriisissään meinaa tajuta, ettei sijaisperhe ole tehnyt päätöstä lapsen huostaanotosta. Sen tekee sosiaalityöntekijät.
Minä saan n. 80 euroa/vrk 'palkkaa', johon sisältyy kulukorvaus, eli itse palkka on todella pieni. Vastuu on rajaton, eikä työaikoja ole. Palkka maksetaan vain niiltä ajoilta, jolloin lainalapsi on meillä, joten tulot eivät ole säännöllisiä. Tervetuloa kadehtijoiden kerhoon!Häh? Tuohon tekee kahdesta lapsesta melkein 5000 euroa kuussa? Ymmärsinkö oikein?
Ja jos kaksi lasta on siellä puoli vuotta, hankkii 28800 e! En sanoisi huonoksi, ei siinä tartte muualle töihin mennäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ymmärrä. Jos se nyt on niin hirevää kuitata muutama tonni/kk siitä, että oman pesueen kyljessä menee yksi sijoitettu lapsi niin ei todellakaan tarvitse ryhtyä sijaisäidiksi. Ketään ei pakoteta siihen toimintaan. Itse hakeutuvat. Turha siis jeesustella. Jos ei jaksa haastavaa traumatisoitunutta lasta, jolla huonot eväät ja lähtökohdat elämään - mikään mahti maailmassa ei pakota siihen, että JUURI SINÄ olet se uusi keinoemo.
Muutama tonni yhden lapsen hoitamisesta? Miksikähän minä en saa yhdestä erityislapsestakaan tuollaista summaa. Se on se vähän päälle 600 euroa se tavallisin palkkio lasta kohden. Toki sitten se hurja neljänsadan kulukorvaus, jolla katetaan lapsen ruoka, vaatteet, hygieniatuotteet, harrastukset, lääkitykset jne. Verohan menee myös, jotta kokonaan noita hurjia summia ei saa käteen.
Saat siis reilun tonnin? Paljonko maksaa lapsen hygieniatuotteet kk? Hammasharja, hammastahna, saippua ja shamppoo. Perheessä todennäköisesti noita on omasta takaa ja hammasharja uusitaan 3 kk välein a 2 euroa. Vaatteet sama juttu, etenkin jos omassa perheessä on samanikäinen ja samaa sukupuolta oleva lapsi... Todennäköisesti lapsi on kävellyt perheeseen kassillinen omia vaatteita ja tavaroita mukanaan. Harrastukset, mitä lapsi harrastaa teillä? Lääkkeet tulevat apteekista kelakorvauksin. Lapsi syö teillä samaa ruokaa kuin muutkin, ei luulisi yhden lautasellinen ruokaa aterialla hetkauttavan perheenne budejttia? Että tonni on aika hyvin.
Eihän noita asioita erikseen mietitä meillä ainakaan. Harrastus on tällä hetkellä sellainen, että siihen menee 40/ viikko ja varusteet sitten erikseen. Varusteita ei tarvitse ostaa kuin ehkä kerran vuodessa uusia. Vaatteita toki oli vauvalla jonkin verran tullessaan, mutta niitä on pitänyt melko monta kertaa tähän mennessä uusia, kun lapset ymmärrettävästi kasvavat koko ajan. On tonneroinen ( josta menee vero) kuitenkin sen verran pieni summa, ettei yksistään riitä . Joten en voi olla pelkästään kotona ja siitä taas tulee omat hankaluutensa. Kun täytyy käydä palavereissa ja hoitaa sitä ja tätä ja johonkin saumaan kaikki tarvittavat lääkärit ja terapeutit sovitettava. Mutta en minä valita. Tässä ketjussahan ei lähdetty liikkeelle valittamisesta vaan siitä, miten meidän kuvitellaan tienaavan isoja summia.
No, vammaisen lapsi vanhempi saa kelasta perusvammaistukea 92,94e/ kk tai korotettua vammaistukea 216,87e/kk tai ylintä vammaistukea (ota ja pala) 420,51 e/kk. Että suhteuta se "tonneroinen" noihin lukuihin ja lopeta marina.
Niin ja sen vammaisen lapsen vanhemmat kumpikin saavat jostain jotain omaa toimeentuloa, todella usein sijaisperheessä vähintään toisen vanhemman kohdalla hoitopalkkio ja kulukorvaus on ainoa tulo. Ei nämä ole vertailukelpoisia asioita.
Ei teidän ole pakko jäädä kotiin. Menkää töihin. Päivähoito on olemassa.

Ei huomata. Tyhmiä ollaan.
Helluntalaisperheissä on usein sijaislapsia. Tutussa perheessä koko ajan 2-3 lasta. Kotiäidille tulee kolmesta sijaislapsesta liki 6000 euroa puhtaana käteen. Lisäksi harrastuksiin ym. tulee ylimääräistä ja näiden lasten harrastukset ovat aina ainoastaan sellaisia, jota perheenisä ammatikseen tuottaa. Vuosittain käyvät useampaan kertaan ulkomailla ja silloin sijaislapsilla sijais-sijaishoitajat. Todella tärkeää työtä tekevät, mutta kolmesta sijaislapsesta on tällä kouluja käytmättömällä kotiäidillä ylilääkärin palkka. Rankkaa on ylilääkärinkin homma ja pikkuisen joutunut töitä tekemään, että siihen asemaan pääsee. Mutta on rankkaa siivous, lastenhoito, ruuanlaitto, harrastuksiin kuskailu ym. Mutta kyllä siitä siis maksetaankin.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen kaakattaja piti tähänkin ketjuun tunkea? Huomaa kyllä, että lapsensa on huostaanotettu, mikä on ikävää, mutta EI se ole sijaisvanhempien syytä.
Edelleenkään sijaisvanhemmat eivät päätä huostaanotosta, vaan sen tekevät sosiaaliviranomaiset, yritä ymmärtää.
Jos lapsesi on otettu sinulta pois ilman syytä, niin kerro toki, mitä ovat keksineet syyksi moiseen toimintaan. Sitäpaitsi, haluaisitko mieluummin, että lapsesi kasvaisi laitoksessa, kuin sijaisvanhemmilla? Se se vasta on kallista puuhaa tuo laitostoiminta, mutta silloin ei toki näitä mahtavia rahoja tulvisi ovista ja ikkunoista yksittäiseen sijaisperheeseen.
Voi yhden kerran!
Korkein hallinto-oikeus päättää huostaanotosta, takanaan sosiaaliviranomaisten "kaakatukset".
Taidanpa perustaa pisneksen minäkin:)
Ei niitä bioperheitä voi auttaa, jos alkoholi vie järjen! Tällöin mikään apu ei auta. Omasta tahdosta se on kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme kriisiperhe, eli sijoitukset ovat lyhytaikaisia, keskimäärin 1 päivästä puoleen vuoteen. Lapsi/lapset tulevat kiirehälytyksenä vaikka keskellä yötä, mitään ei voi ennakoida.
Tilanteet eivät ole helppoja kenellekään, sen enempää sijaisperheelle, lapsille, kuin biovanhemmillekaan.
Sijoitettua lasta on arvioitava, tavattava sos.viranomaisia ja lapsen vanhempia. Joskus biovanhemmat ovat todella hankalia ja uhkaavia, eivätkä he huostaanoton kriisissään meinaa tajuta, ettei sijaisperhe ole tehnyt päätöstä lapsen huostaanotosta. Sen tekee sosiaalityöntekijät.
Minä saan n. 80 euroa/vrk 'palkkaa', johon sisältyy kulukorvaus, eli itse palkka on todella pieni. Vastuu on rajaton, eikä työaikoja ole. Palkka maksetaan vain niiltä ajoilta, jolloin lainalapsi on meillä, joten tulot eivät ole säännöllisiä. Tervetuloa kadehtijoiden kerhoon!Häh? Tuohon tekee kahdesta lapsesta melkein 5000 euroa kuussa? Ymmärsinkö oikein?
Ja jos kaksi lasta on siellä puoli vuotta, hankkii 28800 e! En sanoisi huonoksi, ei siinä tartte muualle töihin mennäkään.
Sepä se, kun kodin ulkopuoliseen työhön ei voi edes mennä. Kriisiperheessä toisen vanhemman on oltava kotona.
Tällä palstalla joku katkera sijaislapsi valitti, kun ei ollut saanut sijaisvanhemmiltaan lainkaan perintöä!
Näin sekaisin ja kiittämättömiä voivat olla.
Perintö meni tietty omille lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Sijaisperheiden palkkiot on ihan ok, mutta se, että jotkut ryhtyvät siihen rahan vuoksi ei ole. Ihan varmasti joukossa on sijaisvanhempia, jotka tekevät hommaa muista syistä kuin kutsumuksesta ja se on tällaisessa työssä aika iso riski lasten kannalta.
Suurin epäkohta on kuitenkin se, että biologisilla vanhemmillakin on vaikeahoitoisia lapsia, joiden hoitoon kuluu tavallista enemmän aikaa, rahaa ja vaivaa, mutta ei heille kustanneta mitään töistäpoissaolokorvauksia, jotta voisivat jäädä kotiin lapsesta huolehtimaan. Siinä sitten käydään kokopäivätöissä ja yritetään sumplia aina työaikana olevat kuntoutukset ja lääkärit ja päivittäiset hoitotoimenpiteet vaan jotenkin, ja Kelalta tulee vammaistukea ruhtinaalliset 90 e/kk.
Sijaisvanhemmatkaan eivät saa mitään töistäpoissaolokorvauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ymmärrä. Jos se nyt on niin hirevää kuitata muutama tonni/kk siitä, että oman pesueen kyljessä menee yksi sijoitettu lapsi niin ei todellakaan tarvitse ryhtyä sijaisäidiksi. Ketään ei pakoteta siihen toimintaan. Itse hakeutuvat. Turha siis jeesustella. Jos ei jaksa haastavaa traumatisoitunutta lasta, jolla huonot eväät ja lähtökohdat elämään - mikään mahti maailmassa ei pakota siihen, että JUURI SINÄ olet se uusi keinoemo.
Muutama tonni yhden lapsen hoitamisesta? Miksikähän minä en saa yhdestä erityislapsestakaan tuollaista summaa. Se on se vähän päälle 600 euroa se tavallisin palkkio lasta kohden. Toki sitten se hurja neljänsadan kulukorvaus, jolla katetaan lapsen ruoka, vaatteet, hygieniatuotteet, harrastukset, lääkitykset jne. Verohan menee myös, jotta kokonaan noita hurjia summia ei saa käteen.
Saat siis reilun tonnin? Paljonko maksaa lapsen hygieniatuotteet kk? Hammasharja, hammastahna, saippua ja shamppoo. Perheessä todennäköisesti noita on omasta takaa ja hammasharja uusitaan 3 kk välein a 2 euroa. Vaatteet sama juttu, etenkin jos omassa perheessä on samanikäinen ja samaa sukupuolta oleva lapsi... Todennäköisesti lapsi on kävellyt perheeseen kassillinen omia vaatteita ja tavaroita mukanaan. Harrastukset, mitä lapsi harrastaa teillä? Lääkkeet tulevat apteekista kelakorvauksin. Lapsi syö teillä samaa ruokaa kuin muutkin, ei luulisi yhden lautasellinen ruokaa aterialla hetkauttavan perheenne budejttia? Että tonni on aika hyvin.
Eihän noita asioita erikseen mietitä meillä ainakaan. Harrastus on tällä hetkellä sellainen, että siihen menee 40/ viikko ja varusteet sitten erikseen. Varusteita ei tarvitse ostaa kuin ehkä kerran vuodessa uusia. Vaatteita toki oli vauvalla jonkin verran tullessaan, mutta niitä on pitänyt melko monta kertaa tähän mennessä uusia, kun lapset ymmärrettävästi kasvavat koko ajan. On tonneroinen ( josta menee vero) kuitenkin sen verran pieni summa, ettei yksistään riitä . Joten en voi olla pelkästään kotona ja siitä taas tulee omat hankaluutensa. Kun täytyy käydä palavereissa ja hoitaa sitä ja tätä ja johonkin saumaan kaikki tarvittavat lääkärit ja terapeutit sovitettava. Mutta en minä valita. Tässä ketjussahan ei lähdetty liikkeelle valittamisesta vaan siitä, miten meidän kuvitellaan tienaavan isoja summia.
No, vammaisen lapsi vanhempi saa kelasta perusvammaistukea 92,94e/ kk tai korotettua vammaistukea 216,87e/kk tai ylintä vammaistukea (ota ja pala) 420,51 e/kk. Että suhteuta se "tonneroinen" noihin lukuihin ja lopeta marina.
Niin ja sen vammaisen lapsen vanhemmat kumpikin saavat jostain jotain omaa toimeentuloa, todella usein sijaisperheessä vähintään toisen vanhemman kohdalla hoitopalkkio ja kulukorvaus on ainoa tulo. Ei nämä ole vertailukelpoisia asioita.
Miksi sijaisvanhemmista toisen on oltava kotona, eikö hänkin voi sitten käydä töissä jos se kerran biologiselta vanhemmaltakin onnistuu siinä lapsen hoidon ohessa?
Paljon kukkahattuisia liikenteessä tänään:)
SOS! DEM! SOS! DEM!
Eli suomeksi=sossutkaa ne lapset.
Vierailija kirjoitti:
entinen sijoitettu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
entinen sijoitettu kirjoitti:
Useimmiten lapsia sijoitetaan täysin ilman perusteltua syytä ihan vaan kunnan liiketoimintana. Myös sijaisvanhemmille tämä työ on vain liiketoimintaa, eivät he sijaislapsia rakasta. Lapsilla on melkein aina paremmat oltavat biokodeissaan, liian herkästi lähdetään sijoittamaan lapsia tarjoamatta kunnollista tukea bioperheelle. Nuo sijaisvanhempien palkkiot pitäisi sijoittaa bioperheiden tukemiseen. Vrt bioperhe saa enintään yhteensä parisataa €/kk sosiaaliavustusta, sijaisperhe parituhatta €/kk/lapsi palkkaa. Biovanhemmathan maksavat lapselle elatustukea sijoituksen ajaksi + lapsi saa lapsilisää, sillä lapsi elätetään sijoituksen ajan. Tuo sijaisvanhempien palkkio ei mene lapsen menoihin ollenkaan, vaan sijaisvanhemmille. Itse sijaisperheessä asuneena voin sanoa että meno sijaisperheessä on helvetillistä sekä sijaoslapsille että sijaisvanhemmille. Bioperheessä on melkein aina lapselle paras paikka. Sijaisvanhemmilta ei rakkautta heru, useimmiten sijaisperheissä on suorastaan rääkkäysmeininki lapsia kohtaan. Myös sijaisvanhempana oleminen on tietysti vaikeaa kun tietää että lapsi haluaa vain takaisin biokotiinsa ja lapsi rakastaa vain omia biovanhempiaan. Ei kukaan lapsi halua olla sijoitettuna jos lapsilta kysytään. Myös sijaisvahemman riittämättömyyden tunne on varmasti valtava kun ei pysty millään korvaamaan lapselle menetettyjä biovanhempia. Siitä tuo sijaishelvetti juuri syntyy, eikä se todellakaan tarkoita että sijaisvanhemmille pitäisi maksaa tuollaisia suuria palkkoja. Vaan bioperheitä pitäisi tukea sijaisperheiden sijaan. Siitä kunnat vaan eivät hyötyisi mitenkään rahallisesti, siispä sitä ei tehdä. Sijaisperhetoiminnalla ei mitään muuta kun rahallista hyötyä kenellekään, varsinkaan lapsille. Sitä paitsi suurin osa normaaleista Suomalaisista tietävät että tuo sinun työsi on vain sosiaalitoimiston rahastusta, samaa kuin ns sossupummit tekevät. Eli sinua katsos halveksutaan tämän sinun työsi takia. Vastasiko tämä tarpeeksi tyhjentävästi kysymykseesi?
Niin. Olihan sillä Eerikallakin hyvät oltavat siellä biovanhempien luona: äidin luona ei asunut syystä x (oikeuden päätöksellä isän luona, koska äiti ei kyennyt huolehtimaan tytöstä). Ja isä ja isän naisystävä sitten pahoinpitelivät, nöyryyttivät ja lopulta tappoivat tytön. Kyllähän se sijaisperhe tai laitos ois ollut varmaan ihan kauhea paikka verratuna isän luona asumiseen!
Huomatkaa sarkasmin sävy tekstissäni.
Oho, oho. Ai sarkasmin sävy oikein??? Ai hitsi kun en huomannut. Joo, tuo syy X olikin varmaan varsin "perusteltu". Ja Eerikan isän naisystävä, hänkö oli sinun mukaan biovanhempi? No ei tässä auta, pitää nyt sitten varmaan ruveta sijoittamaan Suomen kaikki lapset sijaisperheisiin ettei vaan käy niinkuin sille yhdelle Eerikalle johon aina vedotaan kun ruvetaan ilman syytä sijoittamaan lapsia... Tätä Eerikaa muuten minäkin haluaisin esittää esimerkkinä - siitä kun lapsi sijoitetaan pois oman äitinsä luota. Ja vielä syystä joka oli niin huonosti perusteltu ettei sitä ole voitu kertoa julkisuudessa ollenkaan. Bio-äitihän teki lapsestaan lukuisia lastensuojeluilmoituksia sijoituksen aikana... Siinä käy AINA juuri yhtä huonosti kuin Eerikalle kun lasta ruvetaan sijoittamaan pois äitinsä luota. AINA. Huom sarkasmi.
Sinä olet tollo ja/tai sekaisin :D
:)) :)) :)) Ja sinä olet missä sosiaalitoimistossa töissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijaisperheiden palkkiot on ihan ok, mutta se, että jotkut ryhtyvät siihen rahan vuoksi ei ole. Ihan varmasti joukossa on sijaisvanhempia, jotka tekevät hommaa muista syistä kuin kutsumuksesta ja se on tällaisessa työssä aika iso riski lasten kannalta.
Suurin epäkohta on kuitenkin se, että biologisilla vanhemmillakin on vaikeahoitoisia lapsia, joiden hoitoon kuluu tavallista enemmän aikaa, rahaa ja vaivaa, mutta ei heille kustanneta mitään töistäpoissaolokorvauksia, jotta voisivat jäädä kotiin lapsesta huolehtimaan. Siinä sitten käydään kokopäivätöissä ja yritetään sumplia aina työaikana olevat kuntoutukset ja lääkärit ja päivittäiset hoitotoimenpiteet vaan jotenkin, ja Kelalta tulee vammaistukea ruhtinaalliset 90 e/kk.
Sijaisvanhemmatkaan eivät saa mitään töistäpoissaolokorvauksia.
Huokaus, sanotaan nyt sitten että saavat palkkaa koska hoitavat lapsia kotona ja ovat poissa kodinulkopuolisilta työmarkkinoilta (mitä tukea biovanhemmat eivät siis vastaavassa tilanteessa saa).
Vaikka kaikki maailman tuet ja rahat annettaisiin biovanhemmille, niin ei se sittenkään riittäisi näiden sijoitettujen lasten perheiden osalta.
Joskus kun mikään ei riitä.