Onko ihan yleistäkin, että miehen äiti sisustaa, tekee pihahommia poikansa asunnolla?

Tuossa käy niin, että äiti jatkossakin katsoo oikeudekseen puuttua pojan elämään. Ennustan marttyyrikohtauksia, jos häntä yrittää saada lopettamaan. Vetoaa, että hän on muka kaikkensa tehnyt ja tässäkö kiitos. Jos ajattelet yhteistä tuevaisuutta, niin nyt on viimeinen hetki vieroittaa anoppi omalle reviirilleen sisustamaan. 

Yhdellä keskustelupalstalle nuorehko nainen valitti, että äitinsä ei anna hänen elää omaa elämäänsä vaan puuttuu joka asiaan ja määräilee. Seuraavassa lauseessa hän sitten kuitenkin kertoi, että äitinsä käy säännöllisesti siivoamassa hänen asuntonsa, ja hänen mielestään se oli itsestään selvää. No niinpä.

Mun anoppi hyysää poikiaan ihan liikaa. Hän tekee ruokaa vuuallisen ja vie sen mun miehen veljelle. Ihan uskomatonta, aikuinen mies eikä itse tee ruokaa. Joskus anoppi on tyrkyttämässä meillekkin ruokaa, mutta sanon että kyllä meillä täällä syötävää on. Hän joskus pamahtaa meille vain paikalle ja tuo kasan tavaroita että nämä te tarviitte nyt ja lähetääs ostamaan teille tämä ja toi. Hyvää hän tarkoittaa, mutta jessus sentään kun me miehen kanssa sitten hoidetaan noi asiat jos nähdään että jotain tarvitaan. Tulee oikein riittämätön olo, kun en muka hoida asioita kunnolla kun aina tarvisi olla toi ja tosta nyt puuttuu tämä ja toin teille nyt ruokaa. Aaaargh!

Mitähän tähän nyt sanoisi... Minä hölmönä kuvittelin että TOTTAKAI tämä kuvio muuttuu (automaattisesti ilman keskusteluja, kun aikuisiakin tässä ollaan, ja se olisi normaalia), kun muutetaan yhteen ja perustetaan oma perhe, mutta väärässä olin.

Olin yhtäkkiä se hankala jolle ei kelpaa mikään ja jolle ei käy mikään. Toisin sanoen anoppi ei voinut enää häärätä meillä mielensä mukaan, tulla ja mennä milloin huvittaa, myöhemmin kasvattaa meidän lapsia omalla tavallaan.

Yritettiin miehen kanssa vuosia kohteliaasti mutta päättäväisesti näyttää anopille, että tämä on nyt meidän koti ja meidän perhe, johon hän on aina tervetullut VIERAISILLE, ei päättämään kesäkukkien väriä, ikkunoidenpesupäivää, ruohonleikkuukertojen tiheyttä, pihakalusteiden paikkaa, huonejärjestystä, lastenrattaiden mallia, sängynpäädyn sävyä ja mallia, uuden pyykkikoneen tai jääkaapin tarvetta, kattoremontti tarvetta...

Jos miehesi on se, jonka kanssa näät eläväsi lopun elämäsi ja jonka kanssa aiot vielä asua yhdessä, niin kävisin tästä asiasta perusteellisen keskustelun.

Itse en muuten tuohon miehesi nykyiseen taloon suostuisi muuttamaan, missä anoppi on häärännyt, vaan vaatisin yhteisen uuden kodin hankkimista siinä vaiheessa kun yhteen muutto on edessä.

Laske suhteenne plussat ja miinukset. Miinuksiin ylihuolehtiva äiti. Jos ei paina kokonaisuudessa paljon, niin homma jatkuu. Tuskin kuitenkaan kokonaan tulee muuttumaan tuo äiti-poikasuhde.

Exän äiti oli tuollainen. Tuon suhteen jälkeen vannoin ottavani seuraavaksi miehen, jonka äiti on kuollut. Tragikoomista, mutta näin myös tapahtui :D

Vierailija kirjoitti:

Mitähän tähän nyt sanoisi... Minä hölmönä kuvittelin että TOTTAKAI tämä kuvio muuttuu (automaattisesti ilman keskusteluja, kun aikuisiakin tässä ollaan, ja se olisi normaalia), kun muutetaan yhteen ja perustetaan oma perhe, mutta väärässä olin.

Olin yhtäkkiä se hankala jolle ei kelpaa mikään ja jolle ei käy mikään. Toisin sanoen anoppi ei voinut enää häärätä meillä mielensä mukaan, tulla ja mennä milloin huvittaa, myöhemmin kasvattaa meidän lapsia omalla tavallaan.

Yritettiin miehen kanssa vuosia kohteliaasti mutta päättäväisesti näyttää anopille, että tämä on nyt meidän koti ja meidän perhe, johon hän on aina tervetullut VIERAISILLE, ei päättämään kesäkukkien väriä, ikkunoidenpesupäivää, ruohonleikkuukertojen tiheyttä, pihakalusteiden paikkaa, huonejärjestystä, lastenrattaiden mallia, sängynpäädyn sävyä ja mallia, uuden pyykkikoneen tai jääkaapin tarvetta, kattoremontti tarvetta...

Jos miehesi on se, jonka kanssa näät eläväsi lopun elämäsi ja jonka kanssa aiot vielä asua yhdessä, niin kävisin tästä asiasta perusteellisen keskustelun.

Itse en muuten tuohon miehesi nykyiseen taloon suostuisi muuttamaan, missä anoppi on häärännyt, vaan vaatisin yhteisen uuden kodin hankkimista siinä vaiheessa kun yhteen muutto on edessä.

Meillä ei ihan näin paha, mutta miehen äiti myös kävin miehen kodissa aina siivoamassa, tuomassa ruokaa ja milloin mitäkin. Erona kyllä se, että miehellä aina välillä ärsytti se. Kun muutimme yhteen, niin anoppi rauhoittui ja ehkä oli vähän varovainenkin puuttumaan mihinkään. Moni varmaan arvaakin mikä muutti tilanteen, eli esikoisemme syntyi :) Siitähän se sitten lähti, ei ollut asiaa mitä anoppi ei olisi meille halunnut ostaa/olla mukana valitsemassa, ei sellaista juttua mihin ei olisi apuaan tarjonnut, ei pyhää johon ei olisi koristetta tarjonnut, ei lapsen kehitykseen liittyvää asiaa mistä ei olisi halunnut ensimmäisenä kuulla (ja neuvoa), ei viikkoa jolloin ei olisi vihjannut että kyllä pikku-Petterillä olisi niin hyvä olla mummon hoidossa jne. Välillä koko touhu oli yhtä kilpajuoksua, tyyliin kerkeääkö anoppi (tai hänen ehdottomana joku muu perheenjäsen) yllätysostaa meille syöttötuolin, turvaistuimen, vai kerkeäisimmekö peräti itse valita sen. Asiaa ei todellakaan auttanut, että miehen isosisko oli samanmoinen päsmäri. 

Meillähän homma rauhoittui siihen kun tajusivat ensinnäkin ettemme todella anna vauvaa hoitoon vain siksi kun matriarkat näin toivovat. Niin, vauvanhan olisi pitänyt jo vastasyntyneenä päästä muiden hellään hoivaan, samoin kuin pahimpana vierastuskautena jne. Ei se vauva kuulemma äitiä tarvitse, jos itkee perään niin se oppii vain että ilmankin pärjää.

Hrr.. Onneksi tästä jo aikaa.

no on outoa jos jotain sisustusjuttuja ostelee...

Mammanpoikien keskuudessa varmaan on.

Jännä tässä on se että heti kun olin tavannut miehen äidin ekaa kertaa niin heti seuraavana päivänä hän meni tekemään pihaa miehen luo..

Vierailija kirjoitti:

Sinun on naisena otettava koppi noista hommista, kun alat seurustella miehen kanssa. Miten tämä voi olla sinulle uusi asia? Moni mies luonnollisesti odottaa naisen hoitavan sisutuksen, ruoan laiton, pyykkien pesun jne. 

Sori vaan mutta ei nykyaikana enää kuulu odottaa että vain nainen hoitaa kotihommat.Se on menneisyyttä. Mies hoitakoon hommat itse, ei muualla asuvan tyttöystävän tarvitse kylässä ollessaan huushollata.

Minun anopilla on lopen tylsä elämä. Se on jäänyt ennenaikaiselle eläkkeelle, ja on terve ja yksinäinen. Eli kaipaa koko ajan sisältöä elämäänsä. Ystäviä sillä ei ole montaa eikä myöskään miestä, minun mies on ainoa lapsensa. Ei myöskään oikein harrasta mitään, vaikka terveytensä puolesta voisi hyvin harrastaa. No, poikansa on ollut vuosikaudet hänen elämän sisältö ja elämän tarkoitus, vaikka poikansa on jo 35. Kävi ennen minua siivoamassa ja sisustelemassa poikansa asunnossa ja osteli sille kaikenlaista pientä sisustusesinettä ja sohvatyynyä jne jne. Mies antoi touhuta, koska itse ei tykkää siivota eikä sisustaa ja kai sen kävi sääli äitiään, niin yritti sitten antaa sisältöä äiskän elämään.. Onneksi anoppi on sen verran fiksu, että kun tulin kuvioihin, niin hän vetäytyi oma-aloitteisesti pois noista siivousjutuista ja sisustusjutuista. Tosin nyt hän kärsii yksinäisenä kun ei ole enää puuhaa. 

Vierailija kirjoitti:

Minun anopilla on lopen tylsä elämä. Se on jäänyt ennenaikaiselle eläkkeelle, ja on terve ja yksinäinen. Eli kaipaa koko ajan sisältöä elämäänsä. Ystäviä sillä ei ole montaa eikä myöskään miestä, minun mies on ainoa lapsensa. Ei myöskään oikein harrasta mitään, vaikka terveytensä puolesta voisi hyvin harrastaa. No, poikansa on ollut vuosikaudet hänen elämän sisältö ja elämän tarkoitus, vaikka poikansa on jo 35. Kävi ennen minua siivoamassa ja sisustelemassa poikansa asunnossa ja osteli sille kaikenlaista pientä sisustusesinettä ja sohvatyynyä jne jne. Mies antoi touhuta, koska itse ei tykkää siivota eikä sisustaa ja kai sen kävi sääli äitiään, niin yritti sitten antaa sisältöä äiskän elämään.. Onneksi anoppi on sen verran fiksu, että kun tulin kuvioihin, niin hän vetäytyi oma-aloitteisesti pois noista siivousjutuista ja sisustusjutuista. Tosin nyt hän kärsii yksinäisenä kun ei ole enää puuhaa. 

Mutta se sentään lopetti kun tulit kuvioihin. Asutteko eri asunnoissa?

Itse tekisin selväksi että en tuonne muuttaisi vaan uteen asuntoon eihän tuosta mitään tule :D

En osaisi kuvitellakaan että äitini ostelisi veljelleni juttuja asuntoon ellei hän pyytäisi ja veli on vasta 22.

upp

upp

Jos tuohon mieheen ryhdyt, niin pidä nyt ainakin huoli että muutatte tarpeeksi kauas eri taloon, ettei anoppi voi tuosta vaan poiketa. Yksi kaverini aikoo tehdä näin, harva se päivä tulee kotiin niin, että anoppi onkin yllärinä siellä omilla avaimilla käynyt pesaisemassa ikkunan tai sulattamassa jääkaapin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun anopilla on lopen tylsä elämä. Se on jäänyt ennenaikaiselle eläkkeelle, ja on terve ja yksinäinen. Eli kaipaa koko ajan sisältöä elämäänsä. Ystäviä sillä ei ole montaa eikä myöskään miestä, minun mies on ainoa lapsensa. Ei myöskään oikein harrasta mitään, vaikka terveytensä puolesta voisi hyvin harrastaa. No, poikansa on ollut vuosikaudet hänen elämän sisältö ja elämän tarkoitus, vaikka poikansa on jo 35. Kävi ennen minua siivoamassa ja sisustelemassa poikansa asunnossa ja osteli sille kaikenlaista pientä sisustusesinettä ja sohvatyynyä jne jne. Mies antoi touhuta, koska itse ei tykkää siivota eikä sisustaa ja kai sen kävi sääli äitiään, niin yritti sitten antaa sisältöä äiskän elämään.. Onneksi anoppi on sen verran fiksu, että kun tulin kuvioihin, niin hän vetäytyi oma-aloitteisesti pois noista siivousjutuista ja sisustusjutuista. Tosin nyt hän kärsii yksinäisenä kun ei ole enää puuhaa. 

Mutta se sentään lopetti kun tulit kuvioihin. Asutteko eri asunnoissa?

Ai anopin kanssa? Luojan kiitos, ei.

Miehen kanssa sen sijaan asutaan nykyään yhdessä.

Älä jatka. Et tule pääsemään anopista koskaan eroon vaan jatkaa menoa ja pahentaa vain kun ensimmäinen lapsi syntyy.

Karkuun.

Ei välttämättä huono juttu, meillä tosin toisinpäin eli äitini saattaa tehdä pihahommia, pestä ikkunat ja molemmat miehet kanssa ollaan kiitollisia.