Miksi äidit ovat toisilleen niin ilkeitä?

Se on sitä suomalaisuutta parhaimmillaan.

Kerho, päiväkoti, koulu, harrastukset.. Ensin ei tervehditä ja sitten syksymmällä pitääkin täydellä touhulla alkaa myymään sukkia lasten leirikouluja ja harrasteita varten. Ollaankin toimiva ryhmä, joka tekee tiiminä duunia lasten hyväksi. On ihanaa ja reipasta menoa. :D

Tää on hyvin ajankohtaista, kun teinin harrastuksen myötä pitää buffettiä yms pystyttää... Neljästi olen näissä tapaamisissa käynyt, niin yksi 19:stä vanhemmasta on tervehtinyt. Joukkueenjohtaja. Sähköposteissa ja whatsuppviesteissä kyllä tulee pulinaa ja sopimisia. Auta armias, kun nenätysten, niin jojo puhuu ja muut kattelee seiniä ja kattoa, toisinaan nyökyttelee. Tai onhan siellä nyt soraääniä tullut, meistä pari sanoo ääneenkin muutamia "Joo, sopii." - juttuja.

Kyllä tää taas tästä notkistuu ajan myötä. Suomalaiset ovat tarkkailijoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joidenkin kohdalla olla kyse siitä, että tervehtimättä jättäminen on tehokkain keino estää keskustelun aloittaminen? Epäkohteliasta toki olla tervehtimättä, mutta monilla on nykyisin niin paljon sosiaalisia kontakteja, että enempää ei vaan jakseta. Kun oletus on, että olet tavoitettavissa 24/7, tekstiviestit piippaa, Skype piippaa, Whatsapp piippaa, Facebook piippaa.... ja vastata pitäisi asap, jotta toinen ei kiskaise herneitä nenäänsä. Jos joku tuntematon alkaa juttelemaan,  se koetaan rasitteena eikä mukavana jutusteluna. Jos taas tavataan joku tuttu, niin jutellaan, koska muuten kommunikoitaisiin kännykällä jokatapauksessa eli yksi piippaus vähemmän. 

Höh. Aika pölhöä ajattelua. Onkohan tämä taas näitä vain suomessa-sarjaan kuuluvia juttuja. Se tervehtiminen ja hymy ei kuule velvoita whats up viestittelyä tai mitään muutakaan. :)))

Ei hymy ja tervehdys velvoitakaan, mutta nyt ei ollutkaan kyse siitä. Kyse oli siitä, että toinen ei vaan ala sen hymyn ja tervehdyksen jälkeen kyselemään kuulumisia tai muuten juttelemaan. 

Noniin. Tähän ei mun tarvitsekaan enää vastata mitään. Onnea sulle ja kaltaisillesi! :)

Kiitos, kiitos :) Mä kyllä hymyilen ja tervehdin. Tiedän kuitenkin, että moni pitää hymyä ja tervehdykseen vastaamista merkkinä, että toinen voisi olla halukas juttelemaan enemmänkin. Meillä on oikeasti aika vähän merkkejä, joilla voisimme tehdä toiselle tiettäväksi, että vaikka tervehdinkin sinua ja hymyilen sinulle, en kuitenkaan halua jutella kanssasi mistään vaan haluan jatkaa matkaani nyt heti. Siksi ajattelin, että onko joillekin helpompaa olla tervehtimättä kuin keksiä joku hätävale tyyliin "mulla on hirvee kiire" tms. 

Mä en ajattele tervehtimistä noin. Ennemminkin se on vain hyvä tapa, ei mikään ystävyyskutsu tai kuulumisten kyselyyn johtava asia. Se jatko riippuu sitten aina niin monesta muusta jutusta. Pk:ssa en odota mitään muuta juttelua kuin pelkän moin. Eihän siinä edes ehdi. Tervehtiminen viestii toisille ennemminkin sitä, että jos joskus tulee tilanne tai tarve, että meidän on puhuttava, niin yhteys on auki.

Tavallaan moikkaamattomuus sitten sulkee pois kontaktin mahdollisuuden nyt ja tulevaisuudessa. Tai ainakin on iso kynnys sitten alkaa jutella tai olla missään yhteyksissä sellaisen kanssa, joka ei alkuunkaan ota mitään kontaktia. Että sinänsä tehokas keino pitää ihmiset loitolla. Vähän.ikävä tietysti lasten kannaltakin, koska voi sitten vaikuttaa myös lasten kaverisuhteisiin, jos vanhemmat sulkeutuu, eikä ota edes alkeellista kontaktia muihin äiteihin tai isiin.

Minustakin tervehtiminen on vain kohteliaisuus ja sen vuoksi tervehtiminen ei olekaan mulle mikään ongelma. Mutta kuten sanoin, niin joillekin se on merkki, että voi jatkaa jutustelua enemmänkin. Mä ymmärrän myös monia vaivaavan "kontaktiähkyn". Jotkut saavat kymmeniä tai jopa satoja viestejä päivässä eri sovellusten kautta, joihin heidän odotetaan vastaavan. Mulla oli pari vuotta sitten tilanne, että en enää kyennyt hallitsemaan saapuvaa viestitulvaa. Joka kerta, kun puhelimesta kuului piippaus, ärsyynnyin. Ja vielä enemmän ärsyynnyin, jos oli tullut kolme viestiä samalta henkilöltä sillä aikaa, kun olin vessassa. Vaikka olen ihan sosiaalinen ihminen. Oli pakko laittaa rajat enkä enää vastaa viesteihin ennenkuin haluan. Joskus voi mennä viikkokin. Jos ihminen elää hallitsemattoman viestitulvan kanssa, voi jonkun random-tyypin juttelun aloittaminen olla todella rasittavaa, kun luurissa odottaa viestejä, joihin pitäisi vastata. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä moikkaan mutta en juuri juttele. Olen jotenkin niin kypsä tähän kaikkeen pikkulapsiajan pyöritykseen. En minä ole äitiyden myötä muuttunut ihmisenä, ja olen todella vieraalla sekä epämukavalla alueella kun käyn niissä kerhoissa ja muissa lapsijutuissa. Jos lapsen takia ei olisi "pakko", niin en ikinä haluaisi olla siellä. Se on vaan kamalaa. Olen juuri sellainen "omat lapset, muiden kakarat"-tyyppi. Että moi moi vaan!

Samat täällä! Mutta olen ajatellut niin, että olen myös mallina lapselleni siitä miten ihmisten kanssa ollaan ja olen vähän yrittänyt reipastuttaa itseäni juttelemaan enemmän. Joskus se on itseasiassa ihan kivaakin. En haluaisi, että lapsestani tulisi samanlainen sulkeutunut tuppisuu kuin itse olen, vaan että asenne toisiin ihmisiin olisi positiivinen ja avoin.

No siis en ole sulkeutunut tai tuppisuu omissa, mieluisissa ympyröissä. Ajattelen kyllä samoin, että osallistumalla ja edes esittämällä kohteliasta annan hyvää esimerkkiä. Raskaaksi nuo käynnit tekee juuri se esittäminen. Kerhotädille jos näytän mitä oikeasti ajattelen, niin silmätikuksi joudutaan.