Lue keskustelun säännöt.
Perheen perustaminen ilman vakituista työtä - kokemuksia, mielipiteitä?
11.09.2016 |
Otsikon aihe on ollut mielessä. Olen aina ajatellut, että perheen perustaminen toimii niin, että ensin opiskellaan, mennään töihin, naimisiin, saadaan vakityösuhde, rakennetaan pesää ja sitten jossain vaiheessa, ilman kiirettä, kaikki on kunnossa lasten tuloa varten.
Eipä mennytkään ihan niin kuin kuviteltu. Ensinnäkin kouluttauduin alkuun väärälle alalle, ja mieskin oli pitkään väärä. Se nyt ei paljon haittaa ja nyt on ihana puoliso, mutta nyt sitten on tilanne se, että kumpikin tekee pätkätöitä jo useampaa vuotta putkeen. Vakinaistamista on lupailtu vuoroin kummallekin, mutta viime vuoden sisään molempien työpaikoilta on ollut yt-neuvottelut ja tehty harvinaisen selväksi, että vakinaisia paikkoja ei ole tulossa auki, ja nykyisiäkin vähennetään. Katsotaan uusiksi kun suhdanteet muuttuu, ehkä.
Ikää on jo itsellä yli 30. Ja on varma tieto, että jokaiseen määräaikaisuuteen olisi kyllä tulijoita jonoksi asti. Mitähän hittoa tapahtuu, jos päätän saada lapsia ja jäädä kotiin niiden kanssa edes pariksi vuodeksi? Voinko ikinä enää päästä sinne jonon etupäähän, kun työpätkiä jaetaan?
Jotain pitäisi alkaa päättämään. Tuntuu vaan niin omien ennakko-odotusten vastaiselta, että eläisi lasten kanssa tilanteessa, jossa ei saa edes pankista asuntolainaa työtilanteen epävarmuuden takia. Eikä kumpikaan meistä ole oikeasti valmis jäämään sivuun työelämästä. Ei ollut helppo päästä tähänkään, että sentään jotain töitä on, ja nyt pelottaa jättäytyä sivuun kilpailusta. Toisaalta, jos odotetaan vielä muutama vuosi niin ei tarvitse ehkä päättää enää mitään.
Miten olette miettineet omalla kohdalla?
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin asiat "oikeassa" järjestyksessä. Kummallakin hyvä vakituinen duuni, naimisiin, ostettiin asunto ja tulin raskaaksi. Raskauden puolivälissä mun työpaikalla oli yt:t ja sain fudut, ajateltiin että pärjätään ihan hyvin miehen tulojen ja mun saaman paketin turvin äitiysloman loppuun ja ehkä vähän kauemminkin, mutta lapsen ollessa puolivuotias yt: t kolahti miehenkin kohdalle.
Mä olen ollut pääasiassa lapsen kanssa kotona nyt 3 vuotta, välillä tehnyt lyhyitä työpätkiä, mies oli kaksi vuotta pätkätöissä ja nyt aloittelee niiden ohella omaa yritystä. Eihän tämä nyt ole mennyt niin kuin suunniteltiin, mutta ihan hyvin me ollaan pärjätty. Toinen lapsi jäi kyllä nyt haaveiksi.
Ihan ohiksena, miten sait yt:ssä kenkää, jos olit silloin raskaana, eikö se ole laitonta? Vai saitko jonkin korvauksen laittomasta irtisanomisesta vai menikö firma kokonaan konkurssiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me tehtiin asiat tärkeysjärjestyksessä: Ensin opiskelupaikan hankkiminen (yliopisto), sitten lapset, sen jälkeen kun lapset hoidossa opinnot loppuun ja siirtyminen työelämään. Takana nyt 10 vuotta määräaikaisuuksia ja nykyinen sopimus vuosiksi eteenpäin. Ei olisi parempaa ajankohtaa tullutkaan, joten olen iloinen, etten antanut muiden määrittää mitään oikeaa järjestystä näille asioille, vaan luotin omaan järkeeni. Ikinä ei ole hyvä aika ja toisaalta aina on.
No minä valitsin lapsen vakkaripaikan odottelun sijaan, meidän alalla kun virkoja saa helposti odotella yli 10 vuotta. Luotan siihen että kyllä jotain töitä tekevälle löytyy äitiysvapaiden jälkeenkin. Miehellä on onneksi vakipaikka, mutta eipä sekään mikään tae ole nykypäivänä. Sinuna kyllä alkaisin yrittää lasta jo nyt, vuodet vierivät nopeasti ja muuten saattaa olla että ikää on jo liikaa eikä lapsia noin vain tulekaan - ja siitä huolimatta saattaisitte molemmat olla edelleen pätkätöissä.
Vierailija kirjoitti:
Voiko enää 35-v miettiäkään, että sitten kun ura ja vakipaikka on kunnossa, teen lapsia?
Olen itse 35 -vuotias nainen, hyvä vakityö ja ura nousussa. Mutta mies on työtön eikä halua lasta ennen kuin saa työpaikan. Tosi raskasta jaksaa uskoa että kyllä tässä vielä ehtii.. Olisi helpompaa jos tilanne olisi toisinpäin, itse uskaltaisin ottaa riskin ja tehdä lapsia ilman työpaikkaa.
Itse jäin äitiysvapaalle määräaikaisesta työstä. Saimme toisen lapsen, kun ensimmäinen oli vajaa kaksi vuotias.Olin lasten kanssa kotona melkein viisi vuotta. Hoitovapaan päättyessä aloin hakemaan työpaikkoja ja sainkin vakituisen paikan. Mielestäni ei kannata jäädä odottelemaan lasten hankintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus huvittaa, kun Suomessa huolehditaan aineellisessa mielessä, uskaltaako lasta tehdä. Kun miettii, millaisiin oloihin muualla maailmassa syntyy lapsia koko ajan. Mikä täällä on (toimeentulon kannalta) pahinta, mitä voisi sattua?
Äitini oli lapsuudessani kotiäiti ja/tai hoitoalalla ja isä huonopalkkainen. Käytin koulussa poikaserkkuni vanhoja vaatteita, jotka kierrätettiin pikkuveljilleni jälkeeni. Yhtään mitään muotijuttuja en saanut enkä kehdannut vaatiakaan.
Pienet nälvinnät käänsin voimavaraksi.
Minusta tuli keskituloinen pätkätyöläinen, joka ei piittaa snobbailusta tai statussymboleista ja joka uskoo kykyihinsä sen verran että aina löydän jotain työtä, toivottavasti myös äitinä.