Käly myllää meidän kodin
Kälylläni miehineen on kaksivuotias poika, joka on varsin vilkas ja ehtiväinen. Sen lisäksi heillä on vauva.
Kutsumme meille kotiin usein vieraita, myös miehen ainoan veljen perheen kälyineen. He ovat oikein kivoja vieraita. Tykkään valmistella vierailuja, leipoa, pukea pöydät kauniisiin pitkiin liinoihin, hankkia tuoreet kukat maljakoihin ja sytytellä kynttilät.
Mutta nykyisin, kun tuon perheen poika on hyvin vilkkaassa vaiheessa, käly on ottanut tavakseen heti meille saavuttuaan järjestellä kotimme poikansa takia uuteen uskoon. Kukkamaljakot ja kynttilät lähtevät samantien kirjahyllyn päälle, pitkien pöytäliinojen helmat viikkaillaan niin, etteivät ne ulotu yhtään pöydänreunan yli, valmiiksi katetun pöydän kaikki astiat kasataan keskelle pöytää niin, ettei lapsi yllä niihin lattialta. Ylipäätään kaikki sellainen irtotavara, jonka ei toivota päätyvän pojan käsiin, pääsee hyllyn päälle.
Tämän jälkeen kotimme, jonne on kutsuttu yleensä samaan aikaan muitakin vieraita, ei näytä enää yhtään kivalta. Huolellinen ja mietitty valmistely tuntuu valuneen ihan hukkaan.
Otin asian jo puheeksi kälyn kanssa, että voisivatko he vaikka vahtia poikaa ja antaa kotimme olla rauhassa. Hän piti ajatusta mahdottomana, sillä silloin he kuulemma eivät saisi kylässä sekunnin rauhaa.
Meillä itsellämme ei ole vielä lapsia, mutta odotamme esikoista.
Sanokaapa, mikä olisi oikea ratkaisu tällaisessa tilanteessa? Nyt on paha mieli jokaisen vierailun jälkeen!
Kommentit (205)
Etkö voisi itse ottaa valmisteluissa huomioon tuon asian, silloin kun olet kälyn poikineen kutsunut?
Kun haluatte nähdä tätä ko perhettä, älkää pyytäkö muita. Ja jätät moiset kodin tuunaukset ja kynttilät nyt heidän tullessaan vähemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Etkö voisi itse ottaa valmisteluissa huomioon tuon asian, silloin kun olet kälyn poikineen kutsunut?
No kyllä se on vanhempien velvollisuus vahtia kakaroitaan, eikä isäntäväen tarvitse tehdä kodistaan taaperonkestävää.
Mitä? Sinulle on tärkeämpää, että sun pöytäliina on just sun haluamallasi tavalla kuin se, että käly ja lanko voivat välillä vähän seurustella teidänkin kanssa, eikä tarvitse ihan joka sekunti seurata lapsensa tekemisiä haukkana?
Miksi ylipäätään katat tuolla lailla, kun olet kutsunut langon perheen kylään? Anna olla, katat sitten liinasi silloin, kun on joku muu kylässä.
Onhn se nyt ihme, miten joustamaton voi aikuinen ihminen olla....Olisit iloinen, ettei se termiitti riko kamojasi. Ei tuota kauaa kestä, parivuotiaana lapset on ehtivimmillään ja järki ei vielä riitä varomiseen. Huomaat kyllä asian omakohtaisesti. On paljon rennompaa ja kivempaa, kun huusholli on lapsiturvallinen, ei tarvitse olla lapsen perässä joka sekunti.
Tuo vaihe menee ohi. Ymmärrän kälyä. En itse käynyt eräässä paikassa silloin ollenkaan, kun heillä alhaalla kaikenlaisia koriste-esineitä. Ei sellainen kyläily ole kivaa, jos kaikki aika menee pinen lapsen vahtaamiseen/seuraamiseen. Voisit ottaa asian huomioon.
Ei tuota ikuisesti kestä. Jaksat vähän aikaa, tai sitten vuorotellen neuvotte lasta porukalla. Mun piti yhden lapsen kanssa siirtää kukkaruukut ja kissan hiekkalaatikon pois, kun lapsi olisi syönyt kasveja, multaa ja kissanhiekkaa muuten. Kukaan jaksanu kokoajan kieltääkkään.
Vierailija kirjoitti:
Kun haluatte nähdä tätä ko perhettä, älkää pyytäkö muita. Ja jätät moiset kodin tuunaukset ja kynttilät nyt heidän tullessaan vähemmälle.
Meillä on sellainen tiivis ystäväporukka ainakin kymmenen vuoden ajalta, ja miehen veljen perhe kuuluu siihen porukkaan. En haluaisi jättää heitä yhteiskutsujen ulkopuolelle ja luulen, että hekin pahoittaisivat siitä mielensä.
Tuntuu vaan raskaalta, että poika on nyt kaksivuotias ja seuraava vauvapoika kasvamassa, että kuinkahan monen vuoden ongelma tästä tuleekaan.
Miten muut on tällaisia tilanteita ratkaisseet, vai onko perheellisillä ihmisillä yleensä edes tapana järjestää tällaisia illanviettoja?
Ap
Kyllä meillä panostetaan vieraiden hyvinvointiin niin, että palkkaan kutsujen ajaksi lapsenvahdin. Järjestämme lapsille omaa ohjelmaa ja vahti huolehtii ohjelman kulusta. Näin ollen aikuiset voivat rentoutua ja nauttia ruuasta, juomasta, kukista ja kauniista ympäristöstä. Sinun tapauksessasi palkkaisin vielä toisen hoitajan vauvalle, koska yksi aikuinen ei voi vastata vauvaikäisestä ja samalla muista lapsista.
Lapsettoman ihmisen ei toki voi ymmärtää, että vieraiden huomioiminen tarkoittaa muutakin kuin tarjottavia ja siistejä pöytäliinoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö voisi itse ottaa valmisteluissa huomioon tuon asian, silloin kun olet kälyn poikineen kutsunut?
No kyllä se on vanhempien velvollisuus vahtia kakaroitaan, eikä isäntäväen tarvitse tehdä kodistaan taaperonkestävää.
Missä ap mitään tekee? Tuossahan se käly nostaa maljakon pois lapsen ulottuvilta, mikä on vain ja ainoastaan viisasta.
Pointti oli, että ap voi vähän vähentää kattauksiaan silloin, kun on kutsunut kylään kälyn ja sen lapsen. Vähemmän vaivaakin siis.
Ohis
Olisko parempi, että tenava tuhoo teidän astiastot ja polttaa kodin? Vahinkoja sattuu aina. Sun pitää emäntänä ottaa kaikki vieraat huomioon, myös se villi viipottaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö voisi itse ottaa valmisteluissa huomioon tuon asian, silloin kun olet kälyn poikineen kutsunut?
No kyllä se on vanhempien velvollisuus vahtia kakaroitaan, eikä isäntäväen tarvitse tehdä kodistaan taaperonkestävää.
Missä ap mitään tekee? Tuossahan se käly nostaa maljakon pois lapsen ulottuvilta, mikä on vain ja ainoastaan viisasta.
Pointti oli, että ap voi vähän vähentää kattauksiaan silloin, kun on kutsunut kylään kälyn ja sen lapsen. Vähemmän vaivaakin siis.
Ohis
"Etkö voisi itse ottaa valmisteluissa huomioon tuon asian," lainaus viestistä jota lainasin. Eli kehoitetaan ap:ta tekemään kodistaan taaperolle sopiva sen sijaan että vanhemmat hoitaisivat hommansa.
Ne teidän tapaamiset muuttuu väkisin kun lapsia tulee.
Itse olen kyllä sitä mieltä että käly, kälyn mies ja miehesi voisivat vuorotellen vain vahtia sitä poikaa.
Joko käytät tilannetta hyväksesi ja tuon lapsen tekojen mukaan järjestää kotisi turvalliseksi tulossa olevalle omalle lapsellesi . Tai pidät tauon ja kutsut heidät, kun olet oman lapsesi tuoman pakon mukaan järjestänyt kotisi taapero turvalliseksi. Tavaroiden sekä lapsen näkökulmasta katsottuna.
Meillä asia on ratkaistu niin, että taaperovaiheen lapsien perheitä ei kutsuta kylään. Jos vanhemmat eivät osaa ja viitsi katsoa lapsensa perään, eivät he ole tervetulleita meille.
Meillä ei ole kynttilöitä ja pitkiä pöytäliinoja, mutta esimerkiksi verhot, kaihtimien nyörit ja valokatkaisijat tuntuvat olevan pikkulasten erityisessä suosiossa. En silti viitsi poistaa verhoja ja irrottaa sulakkeita, jotta vanhemmilla olisi vaivattomampi vierailla luonamme. Pysykööt poissa, vaikka muut kaveriperheet ovat tervetulleita.
Vanhemmat ovat vastuussa lapsistaan. Toki voisit jeesata, ja jättää pitkät pöytäliinat tms. kattamatta kun riehuja kyläilee teillä, mutta jos et halua joustaa, ei tarvitse. Ei meillä toista kertaa vierailisi henkilö, joka kysymättä lupaa ryntäisi sisustamaan taloa uudestaan.
Hekin voisivat jättää lapsen kotiin hoitajan kanssa halutessaan.
Odotatte esikoistanne: kyllä, tästä tulee teille useamman vuoden ongelma :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun haluatte nähdä tätä ko perhettä, älkää pyytäkö muita. Ja jätät moiset kodin tuunaukset ja kynttilät nyt heidän tullessaan vähemmälle.
Meillä on sellainen tiivis ystäväporukka ainakin kymmenen vuoden ajalta, ja miehen veljen perhe kuuluu siihen porukkaan. En haluaisi jättää heitä yhteiskutsujen ulkopuolelle ja luulen, että hekin pahoittaisivat siitä mielensä.
Tuntuu vaan raskaalta, että poika on nyt kaksivuotias ja seuraava vauvapoika kasvamassa, että kuinkahan monen vuoden ongelma tästä tuleekaan.
Miten muut on tällaisia tilanteita ratkaisseet, vai onko perheellisillä ihmisillä yleensä edes tapana järjestää tällaisia illanviettoja?
Ap
Meillä on neljä lasta, joten tiedän, mitä lapsiperheen elämä on. Lisäksi meillä on aika usein hoitolapsia, pieniäkin, nyt kun omat lapset ovat isoja.
Siirrän vaaralliset asiat pois, etteivät esim. tunge jotain pientä suuhun ja tukehdu. Nostan lasimaljakot yms. pois, jotta vanhemmat saa istua kahvilla rauhassa ja tarjoan lapsille leluja, joiden kanssa voivat leikkiä.
Itse en aikoinaan käynyt omassa kodissani kovinkaan paljoa, koska isäni oli sitä mieltä, että lapset eivät saa näkyä ja kalliita lasimaljakoita ei siirretä pois. Oli isäni 70v juhla ja kävimme siellä ja oli aika karseat juhlat, kun jouduin viettämään lasten kanssa sen ylimääräisessä makuuhuoneessa, etteivät vain lapset koske mihinkään. Äitini suri sitä, etten käynyt, mutta ei voinut isälle mitään. Ja minä en halunnut koko ajan olla juoksemassa lasten perässä, kun joka huoneessa oli tavaroita (isän lääkkeitä pöydillä, puukkoja alahyllyllä, lasimaljakoita yms)jotka olisivat olleet lapsille vaarallisia. Äitini kävi sitten meillä yksin lapsenlapsiaan katsomassa.
Mutta tämä on vain meidän tapamme ollut toimia ja ystäväpiirimme. Te voitte toimia toisin. Sanot kälylle, ettet tykkää, että hän järjestelee asuntoanne lapsiystävälliseksi. Käly voi sen jälkeen tehdä ratkaisun, että haluaako teillä käydä. Ei kait siinä sen kummempaa ole. Asioihin löytyy aina helpot ratkaisut, kuten se, että minä en käynyt mummolassa kovinkaan usein.
En haluaisi riisua kotiani kaikesta kauniista ja tunnelmallisesta kun juuri sellaisia asioita niin kovasti rakastan.
Poika on niin vilkas, että kodin raivaaminen hänelle sopivaksi tarkoittaisi kaiken irtoavan poistamista reilun metrin korkeuteen.
Itse haluaisin opettaa lapseni kunnioittamaan toisen kotia. Eikö sellaiseen ole muka mitään keinoa?
Olen myös sitä mieltä, että käly miehineen voisi myös vahtia lasta enemmän. Kaikkien varotoimenpiteidenkin jälkeen hän kuitenkin ehtii kaikenlaista. Kerrankin oli löytänyt keittiön alalaatikosta kanelipurkin ja ripotellut sitä eteisessä kaikkien kenkiin ja laukkuihin.
Ap
Jos ei lapsi osaa olla, niin silloin hänet istutetaan johonkin paikoilleen tai suljetaan johonkin huoneeseen siksi aikaa, että aikuiset saavat olla rauhassa.