Parhaat aknen hoitovinkit tähän pinoon!
Olen 27v nainen, jolla hormonaalisia aknea ollut teini-iästä lähtien.olen kokeillut kaikkea ja haluaisin uusia vinkkejä millä hävittää akne. Ennen minulla on ollut todella huono itsetunto aknen vuoksi (ja minua on kiusattu sen vuoksi), mutta koska akne ei vaan lähde, olen hyväksynyt että minä nyt vaan olen tälläinen. Ja minulla on siis keski vaikea akne, kipeitä valkopäitä kuukautisten ja ovulaation aikaan.
Tässä lista mitä olen jo kokeillut:
-markettien tuotteet alkaen teinivuosien cleraselilla = ei merkittävää parannusta
-apteekkien tuotteet aknelle (pesuvoiteet-vaahdot,geelit,rasvat vedet jne)=ei merkittävää parannusta
-2x 1/2vuotta tetralysal antibiootti =Ei merkittävää parannusta ja aika rankka hoito.
-1v kuuri isotretinoin=ei merkittävää parannusta, enkä voi suositella, oli todella rankka hoito maksa-arvo testeineen ja valoyliherkkyys sivuoireiden kanssa, ja kalliskin vielä ja siihen aikaan uskottiin että se parantaa aknen lopullisesti.
-e-pillerit yasminelle, Diane Nova, ja cypretyl yhteensä 6vuotta=akne hävisi lähes kokonaan pillereiden syönnin aikaan, mutta jouduin lopettamaan sivuoireiden ja perhesuunnittelun vuoksi, jolloin akne palasi pahempana kuin koskaan.
-raskaus, synnytys imetys (jollain naisilla akne loppuu johonkin näistä tapahtumista, mutta ei minulla)=imetyksen aikaan iho oli ehkä parhaassa kunnossa, sitten e-pillereiden aikakauden.
-luonnonkosmetiikka: Marseille saippua, kookosöljy, konjak sieni, sitruuna suola oliiviöljy hoito, sitruunavesi hoito.
-kosmetologi hoidot: timantti ja mikrohionta, ultrahoito, kemiallinen kuorinta, sekä kosmetologi tuotteet aknelle=ei merkittävää parannusta
-en meikkaa päivittäin, ja jos meikkaan käytän luonnonkosmetiikka mineraalimeikkejä.
-en juo, enkä polta
Kommentit (88)
Vaikea antaa yleispätevää neuvoa tuohon, koska eri ihmisillä toimii eri asiat. Itselläni puhkesi ap:n ikäisenä aivan hirveä akne, kun lopetin ehkäisypillerit. Söin kaksi roa-kuuria ja tauti saatiin hallintaan. Nyt myöhemmin iho välillä kukkii edelleen, saattaa tulla hormonaalinen paise naamaan stressin vuoksi. Minulla on toiminut ravinnossa kaksi asiaa. C-vitamiini ja proteiinin lisääminen ruokavaliossa. Ihon puhdistaminen tai siihen tarkoitetut tuotteet eivät vaikuta oikeastaan mitenkään. Tai ehkä negatiivisesti. Jos puhdistaa liikaa ja liian vahvoilla aineilla, ihoon tulee ongelmia. Se on markkinamiesten ja -naisten huuhaata aivopestä ihmiset kuluttamaan erilaisiin ihonhoitotuotteisiin. Liika "hoitaminen" omalta osaltaan rikkoo ihon oman luontaisen tasapainon.
Ikävä jos ap koet ettei mikään auta, mutta muutoin täällä on on ollut tosi hyviä vinkkejä, ehkä ne auttavat jotakuta muuta. En ymmärrä alapeukkuja. Itsekin pystyin e-pillereiden aikaan pistämään suuhuni mitä vain, iho oli priima. Mutta sitten lopetuksen jälkeen iho ns. räjähti, ja siinäpä onkin ollut tekemistä, itselläni paras apu on ollut ehdottomasti ruokavalion remontti, sinkki ym. saamaan iho luonnolliseen tasapainoon.
Vierailija kirjoitti:
Ikävä jos ap koet ettei mikään auta, mutta muutoin täällä on on ollut tosi hyviä vinkkejä, ehkä ne auttavat jotakuta muuta. En ymmärrä alapeukkuja. Itsekin pystyin e-pillereiden aikaan pistämään suuhuni mitä vain, iho oli priima. Mutta sitten lopetuksen jälkeen iho ns. räjähti, ja siinäpä onkin ollut tekemistä, itselläni paras apu on ollut ehdottomasti ruokavalion remontti, sinkki ym. saamaan iho luonnolliseen tasapainoon.
Jep toivottavasti tämä ketju auttaa myös muitakin.
Mutta tosiaan Mulla silloin 6v e-pillereiden syömisen aikaan Olin "teini" ja söin huonosti, join alkoholia ja poltin vielä tupakkaakin! Mutta ihoni oli parhaassa kunnossa silloin, mitä ikinä. Ennen pillereiden syömisen alkamista en vielä omannut huonoja elämäntapoja ja minulla oli ihan perus teini akne. Sitten aloitin isotretinoin ja e-pillerit ja iho oli hyvä järkyttävän huonoista elämäntavoista huolimatta. Sitten Lopetin e-pillerit n 6v sitten ja naama paheni todella. Paransin heti elämäntapoja ja rupesin jälleen kokeilemaan kaikkea mitä voi.
-lopetin tupakan ja alkoholin heti
-aloin juomaan vähintään 2l vettä päivässä
-aloin syömään terveellisemmin ja vähensin eineksien syömistä (nykyään en syö valmisruokaa ollenkaan)
-vähensin ruokavaliosta maitotuotteita ja sokeria (tosin en ole kokeillut olla näitä ilman täysin)
Jne aloituksessa mainitsemani.
Ap
Öljypuhdistus on mulla auttanu, samoin vihermehut ja -smoothiet. Ei hedelmiä, vaan vihreitä vihanneksia ja kasviksi RUNSAASTI!
Huomioithan että ihon kuntoon vaikutukset näkyvät vasta kuukauden-usean kuukauden kuluttua. Ei pidä luovuttaa liian pian.
Vierailija kirjoitti:
Acnatac tai vastaava yhdistelmövoide ja tarvittaessa se diane nova. Mene lääkäriin.
Olen syönyt Diane Novaa ja kaikkea muutakin ja nyt se ei ole ajankohtaista, enkä muutenkaan haluaisi syödä e-pillereitä koska minulle ei ole sopivia löytynyt. Sain e-pillereitä liikaa sivuoireita mm. Seksihalujen väheneminen, jatkuva hiivatulehduskierre, kuivuus, mielialojen heittelyä jne. Voin nykyään henkisesti paremmin ilman e-pillereitä ja vaikka sitten sen aknen kanssa kun ilman aknea ja e-pillerit.
Ja tosiaan olen jo ollut lääkärillä, useillakin ja ihan yksityisillä erikoislääkäreillä, ja olen siitä lystistä maksanut jo tähän mennessä varmaan tuhansia euroja jos lääkekustannukset, lääkäripalkkiot, toimistomaksut ja matkakulut lasketaan yhteen. Ei siellä ole minulle mitään uutta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kahvi pois.
Tämäkin testattu jo
Ap
Mitotuotteet ja vehnä pois ruokavaliosta. Hyvin runsasta vedenjuontia joka päivä. Ongelmakohtien pyyhkimistä vahvalla suolavesiliuoksella yötä vasten ( merisuolaa ja vettä) ja aamulla kosteutta herkän ihon voiteilla. Ja parempaa vielä sellainen emulsiomainen kevyt voide kuin geelimäinen.
Vierailija kirjoitti:
Roaccutan (isotretinoiini) kyllä toimii. Saattaa joutua syömään muutaman kuurin, mutta on sen arvoista. Jos akne on hormonipohjaista ja toistuu aina kuukautiskierron tietyssä vaiheessa, niin siihen ei taida auttaa kuin hormonivalmisteen (pillerit, kierukka, rengas tai kapseli) käyttö.
Ei se ole sen arvoista, ainakaan minulla, ihan hirveän rankka hoito. Maksa rasittuu ja minä ainakin sain siitä pahoja sivuoireita. Mutta onneksi ehkä joillain muilla se auttaa ja on sen arvoista. Ja joo kyllä iho parani isotretinoin ja e-pillereiden aikaan, mutta akne palasi kun lopetin e-pillerit. Ehkä mun täytyy sitten vaan hyväksyä, että akne on minun kaveri sitten hamaan hautaan asti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelin kokeilla näitä vitamiineja, joista on sanottu olevan apua ihonhoidossa, a-vitamiini, e-vitamiini, sinkki ym. Itsellä on jonkin verran rauhoittunut akne tässä muutaman vuoden sisällä ja olen siis jättänyt maitotuotteet pois, välillä syön jogurttia ym. mutta ero on huomattava siis siihen nähden, että ennen vedin joka päivä jotakin. Ei voi tietenkään varmasti sanoa johtuuko se maitotuotteiden poisjätöstä, yhtä hyvin ikäkin on voinut rahoittaa, tosin olen jo lähes 3-kymppinen. Lisäksi juon paljon vettä. Itse en lähtisi vetämään välttämättä mitään e-pillereitä tai isoteretinonia, itselläni niistä oli ainakin vain hetkisttä apua. Finnit palasivat heti kuurin loputtua.
Joo en minäkään aio enää palata e-pillereihin tai vahvoihin lääkkeisiin, olen sitten vaikka sen aknen kanssa mieluummin. Mutta joo tuota sinkkilisää hevoskuurina aion kokeilla Seuraavaksi. Monivitamiineja olen syönyt jo useamman vuoden aina talviaikaan ja se on ehkä vähän auttanut, samoin kun vettä olen jo useamman vuoden juonut vähintään 2l päivässä ja sitruunavesi aamuisin, ja sen lisäksi kosmetiikan vaihto kokonaan luonnonosmetiikkaan. Maitotuotteita en käytä enää kuin vaan ruuanteossa, en juo maitoa tai syö jugurtteja tai rahkoja, ennen söin paljonkin, mutta ainakaan minulla maitotuotteiden vähentäminen ei ole auttanut. Mutta koska Täällä on niin moni kuuluttanut maidottoman, gluteenittoman tai sokerittoman ruokavalion puolesta, aion kokeilla ajan kanssa toimiiko Nämä minulla.
Ap
Mulla on lievä akne. Siihen on parhaiten auttanut ruokavalio (ei sokeria, huonoja rasvoja, punaista lihaa..). Sen lisäksi käytän mahdollisimman mietoja ihonhoitotuotteita (syynään incit tarkkaan) ja vaihdan tyynyliinan pari kertaa viikkoon.
Vierailija kirjoitti:
Kristallisuolasaippua ja mustasaippua. Isoimpien finnien kuivatus hammastahnalla. Raakaa hunajaa naamioksi, voi pitää naamassa vaikka useamman tunnin. Humektan-voide apteekista. Body Shopin Tea Tree-sarja.
Suolasaippua ja mustasaippua kauppalistalla :) tällä hetkellä käytän luonnonkosmetiikka kasvosaoppuaa tai Marseille saippuaa (aito, ei se kissa) ja konjak sientä kasvojen pesuun. Finnit kuivatan sinkkipastalla, se toimii paremmin kun apteekkien täsmäkuivattajat tai hammastahna. Hunajaa en ole kokeillut mutta sitäkin Aion nyt testata kiitos. Voiteena käytän nykyään päivävoiteena joko luonnonkosmetiikka päivävoidetta tai jojobaöljyä. Yövoiteeksi sheavoi, jojobaöljy tai kookosöljy. Nämä parhaaksi todettu itsellä vuosien kokeilujen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Ruokavalio vaikuttaa itselläni eniten. Pahimmat, joita ei ollenkaan pitäis syödä ovat pähkinät, juusto, kaikki rasvaiset ja sokeriset herkut, keksit, sipsit, suklaat ym.
Tyynyliinan vaihdan myös päivittäin. Pesen kasvot Lactacydillä.
Nyt parhaillaan elämäni ensimmäinen Isotretinoiinikuuri meneillään, vielä en osaa sanoa, onko auttanut.
Tsemppiä isotretinoin kanssa toivottavasti auttaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen 27v nainen, jolla hormonaalisia aknea ollut teini-iästä lähtien.olen kokeillut kaikkea ja haluaisin uusia vinkkejä millä hävittää akne. Ennen minulla on ollut todella huono itsetunto aknen vuoksi (ja minua on kiusattu sen vuoksi), mutta koska akne ei vaan lähde, olen hyväksynyt että minä nyt vaan olen tälläinen. Ja minulla on siis keski vaikea akne, kipeitä valkopäitä kuukautisten ja ovulaation aikaan.
Tässä lista mitä olen jo kokeillut:
-markettien tuotteet alkaen teinivuosien cleraselilla = ei merkittävää parannusta
-apteekkien tuotteet aknelle (pesuvoiteet-vaahdot,geelit,rasvat vedet jne)=ei merkittävää parannusta
-2x 1/2vuotta tetralysal antibiootti =Ei merkittävää parannusta ja aika rankka hoito.
-1v kuuri isotretinoin=ei merkittävää parannusta, enkä voi suositella, oli todella rankka hoito maksa-arvo testeineen ja valoyliherkkyys sivuoireiden kanssa, ja kalliskin vielä ja siihen aikaan uskottiin että se parantaa aknen lopullisesti.
-e-pillerit yasminelle, Diane Nova, ja cypretyl yhteensä 6vuotta=akne hävisi lähes kokonaan pillereiden syönnin aikaan, mutta jouduin lopettamaan sivuoireiden ja perhesuunnittelun vuoksi, jolloin akne palasi pahempana kuin koskaan.
-raskaus, synnytys imetys (jollain naisilla akne loppuu johonkin näistä tapahtumista, mutta ei minulla)=imetyksen aikaan iho oli ehkä parhaassa kunnossa, sitten e-pillereiden aikakauden.
-luonnonkosmetiikka: Marseille saippua, kookosöljy, konjak sieni, sitruuna suola oliiviöljy hoito, sitruunavesi hoito.
-kosmetologi hoidot: timantti ja mikrohionta, ultrahoito, kemiallinen kuorinta, sekä kosmetologi tuotteet aknelle=ei merkittävää parannusta
-en meikkaa päivittäin, ja jos meikkaan käytän luonnonkosmetiikka mineraalimeikkejä.
-en juo, enkä polta
Stressittömyys. Minä söin isotretinoin-kuurin kahdeksan vuotta sitten ja akne loppui kuin seinään. Nyt minulla on ollut puoli vuotta stressiä eron takia ja finnejä on alkanut tulemaan enemmän kuin aiemmin. En nyt aknesta puhuisi, mutta ei minulla ollut finnejä oikeastaan koskaan tuon kuurin aloittamisen jälkeen, mutta nyt tulee kerran tai pari kertaa kuukaudessa tulehtunut finni johonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sulta mitattu hormonitasot? Olisko mieshormoneja liikaa ? Kärsitkö PCOS.stä ?
Ei ole tutkittu, enkä osaa tähän mitään sanoa. En ole kuitenkaan ylipainoinen (eikös Pcos:ssä yksi oire ole liikalihavuus?)
Ap
Ei välttämättä, se on aika yksilöllistä.Tiedän muutaman todella hoikan Pcos tapauksen.
Vierailija kirjoitti:
Ap on saanut pääosin asiallisia ja perusteltuja neuvoja, toivottavasti joku apu löytyisi! Ihmettelen kuitenkin ylimalkaisia ohjeita, kuten "suolisto kuntoon" (miten?) ja "ruokavalio kuntoon" (luuletko, että kaikki HORMONAALISESTA aknesta kärsivät elävät karkeilla ja mikropitsoilla?).
T. Yksi hormonaalisesta aknesta kärsivä
Tämähän se ongelma onkin, kun ei ole yhtä oikeaa vastausta vaan jokainen voi löytää sen vain kokeilemisen kautta. Ei olekaan vain yhtä oikeaa ruokavaliota, eikä se mikä pahentaa toisella välttämättä auta toisella. Ruokavalio kuntoon ei tarkoita sitä että kukaan luulisikaan kenenkään elävän karkilla ja eineksillä.
Itsellä suolisto-ongelmat oli näkyvissä, olin vain jo niin tottunut siihen että luulin sen olevan jopa normaalia. Ummetus tai löysempi maha on asioita joihin monet tottuvat, mutta kyllä sen "tavaran" pitäisi pääasiassa molskahtaa sinne pyttyyn ilman ähinöitä. Refluksivaivat viittaavaan myös siihen että suolisto ei ole kunnossa, ja lievimmillään refluksikin näkyy pelkkänä aamulimana tai palantunteena kurkussa.
Myös suoliston pulputus kertoo häiriöistä.
Itse olen ottanut oikein asiakseni selvittää oman suoliston kunnon kaiken maailman testeillä ja tähystyksillä. On ultrattu ja otettu ravintoaine testejä. Olen käynyt niin kunnallisella, yksityisellä kuin kaikenlaisissa "hömppä" jutuissa. On käyty mm. bioresonanssiterapiassa msas- analyysissä ja poltettu rahaa enemmän mitä uskaltaa laskea. Huomasin että suolistoasioissa lääketiede on tänäpäivänä täysin ruohonjuuritasolla.
Ainoastaan kokeilu auttoi. Aloin syömään "terveellisesti":
- Paljon salaatteja, kasviksia, marjoja, siemeniä, superfoodeja, lisäaineita, luomua... - Ei apua.
- Lisäsin veden juontia, jätin maitotuotteet pois - Ei apua
- Gluteeniviljat pois - Ei apua.
- Tankkasin ravintolisiä mm. monivitaviini, omega 3, d-vit, sinkki, seleeni, maca, spiruliina, maitohappob. ... Ei apua.
- Kohta aloin vhh ruokavaliolle - ei apua.
Kyllä se tuntui melko turhauttavalta, mutta vastaus löytyi tuon SCD- ruokavalion myös. Minulla suolistoa tuhosi kaikki viljat ja soija pahimmasta päästä. Eli pelkkä gluteeniviljojen pois jättäminen ei auttanut. Kahvi myös, joka aiheutti isoja hormini paukamia.
Luin vasta lääkärilehdestä artikkelin jossa nykylääketiedekin tutki viljojen aiheuttamia suolisto-ongelmia jotka eivät olleet keliakiaa eikä mekanismina ei ollut gluteeni. Todettiin että viljat aiheuttavat isolle osalle saman kaltaisia suolisto-ongelmia kuin keliakia mutta ei vielä tiedetä mikä viljojen proteiini on ongelman ydin.
Tämän kaltainen tapahtuma voi olla joillakin esim. maitotuotteiden tai soijankin kanssa. Suolisto tulehtuu eikä pysty ottamaan vastaan ravintoaineita vaikka söisi kuinka terveellisesti. Tervesuolistohan saa tarvitsemansa aika suppeastakin ruokavaliosta, mutta heti jos suolistossa on tulehdus, imeytyminen heikentyy. Ongelma on myös se että suoliston täydellinen kuntoon saaminen kestää 1-2 vuotta, eli helppoa tämä ei ole ja tässä varmaan suurin syy miksi lääkäreilläkin nousee kädet pystyyn asian kanssa. Kun mitään ei saada testeillä näyttämään, vastuu selvittelyyn on täysin potilaan vastuulla. Moni ei tähän jaksa edes lähteä, enkä itse tämän läpikäyneenä ollenkaan ihmettele.
Mutta oma hormonaalinen akneni siis lähti täysin suolistosta ja parani ruokavaliolla. Ei sillä yhdellä tietyllä vaan minulle sopivalla, sellaisella joka ei aiheuttanut enää tulehdusta suolistooni.
(ainoa mitä tähystyksessä näkyi oli pohjukaissuolessa villukset (suolinukka) madaltunut mutta ei viitteitä keliakiaan. Ja tuo pohjukaissuolen pätkähän on murto-osa koko suolistosta ja vain se pystytään tähystämään.
Ja nyt on muistona naamassa "vain" rumat akne arvet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihotautilääkäri lupasi isotretinoin lopettavan aknen, mutta niin ei käynyt. Kynekologi sanoi ettei mitään ole tehtävissä, ainoastaan sterilisaatio auttaa.
ApOletkohan nyt ymmärtänyt jotain väärin? Ei sterilisaatio vaikuta hormoneihin; siinähän vain munanjohtimet katkaistaan tai sidotaan kiinni. Hormonitoiminta jatkaa toimintaansa samalla tavalla kuin ennenkin.
Luultavasti olen mutta niin kynekologi minulle sanoi, en tutkinut asiaa sen kummemmin, koska sterilisaatio ei ollut 20-vuotiaana ajankohtainen aknen hoitokeino. Mutta kynekologi oli muutenkin hieman outo...
Ap
Varmaan itestään selvää, mutta lopeta maitotuotteiden käyttö ja vältä rasvasta ja sokerista ruokaa. Oon huomannu että ne räjäyttää mun ihon ihan poikkeuksetta.
Mene ihotautilääkärille niin pääset vaivasta eroon!
VAROITUS ap: älä laitata hormonikierukkaa jos iho on jo ennestään huono! Mulle kierukka laukaisi kystisen aknen jo ennestään ongelmaihoon. Roacuttan (isotretinoiini) aittoi vain hetkellisesti. Myöhemmin todettiin PCOS (olen hoikka) ja sen tuoma hormoniepätasapaino. Nyt lääkityksenä lääkevoiteet ja spironolaktoni suun kautta (korjaamaan hormoniepätasapainoa). Lisäksi mm. sinkkilisä ja voimakas kuorinta kotona kerran viikossa. Iho on kohtuullisessa kunnossa. arpia on paljon, mutta ne vaalenee pikkuhiljaa. N32