Parhaat aknen hoitovinkit tähän pinoon!
Olen 27v nainen, jolla hormonaalisia aknea ollut teini-iästä lähtien.olen kokeillut kaikkea ja haluaisin uusia vinkkejä millä hävittää akne. Ennen minulla on ollut todella huono itsetunto aknen vuoksi (ja minua on kiusattu sen vuoksi), mutta koska akne ei vaan lähde, olen hyväksynyt että minä nyt vaan olen tälläinen. Ja minulla on siis keski vaikea akne, kipeitä valkopäitä kuukautisten ja ovulaation aikaan.
Tässä lista mitä olen jo kokeillut:
-markettien tuotteet alkaen teinivuosien cleraselilla = ei merkittävää parannusta
-apteekkien tuotteet aknelle (pesuvoiteet-vaahdot,geelit,rasvat vedet jne)=ei merkittävää parannusta
-2x 1/2vuotta tetralysal antibiootti =Ei merkittävää parannusta ja aika rankka hoito.
-1v kuuri isotretinoin=ei merkittävää parannusta, enkä voi suositella, oli todella rankka hoito maksa-arvo testeineen ja valoyliherkkyys sivuoireiden kanssa, ja kalliskin vielä ja siihen aikaan uskottiin että se parantaa aknen lopullisesti.
-e-pillerit yasminelle, Diane Nova, ja cypretyl yhteensä 6vuotta=akne hävisi lähes kokonaan pillereiden syönnin aikaan, mutta jouduin lopettamaan sivuoireiden ja perhesuunnittelun vuoksi, jolloin akne palasi pahempana kuin koskaan.
-raskaus, synnytys imetys (jollain naisilla akne loppuu johonkin näistä tapahtumista, mutta ei minulla)=imetyksen aikaan iho oli ehkä parhaassa kunnossa, sitten e-pillereiden aikakauden.
-luonnonkosmetiikka: Marseille saippua, kookosöljy, konjak sieni, sitruuna suola oliiviöljy hoito, sitruunavesi hoito.
-kosmetologi hoidot: timantti ja mikrohionta, ultrahoito, kemiallinen kuorinta, sekä kosmetologi tuotteet aknelle=ei merkittävää parannusta
-en meikkaa päivittäin, ja jos meikkaan käytän luonnonkosmetiikka mineraalimeikkejä.
-en juo, enkä polta
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Roaccutan
Tossa aloituksessa mainittiin jo, ettei isotretinoiinikuuri auttanut.
Eikös roaccurania oo nykyää tosi vaikeaa saada. Itse kun kans kärsn aknesta. Lääkäri mulle sanoi että täytyisi kuulemma hommata e-pillerit ja kuuksusittainen raskaustesti ja tieten maksa-arvotkin . Tetralysal kuuri itsellä menossa ja ei auta yhtään...ja e-pillereitä en haluais:/
No, älä ainakaan pese kasvojasi millään clearasileilla tai desinfiointiaineella tai millään muulla vahvalla aineella. Se tekee vain hallaa ihollesi. Ruokavalion kuntoon tsekkaisin huolella, jos vielä tossa iässä aknea. Antibiootteja en suosittelisi, ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Muistan joskus kuulleeni intialaisesta lääketieteestä, ayurvedasta, jotain sellaisia ohjeita, että jos on aknea, niin sitten pitäisi vältellä ruuassaan maitotuotteita, pähkinöitä, uppopaistettuja ruokia ja rasvaisia ruokia. Jotenkin näin se meni, en nyt ihan tarkalleen muista. Mut mistä sitä tietää, mikä sopii kellekin ja mikä ei. Jokainen huomaa itse kokeilemalla, mikää sopii itselle.
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei tule finnejä silloin kun en syö gluteenia ja lisäainesotkuja ja pidän sokerin käytön pienenä (hedelmä tai kaksi päivässä ja joskus muutama pala tummaa suklaata). Ulkoisella ihonhoidolla ei ole ollut mitään vaikutusta.
Gluteenittomuutta en ole kokeillut, mutta lisäainesotkuja en syö. Sokeria en käytä paljoa, mutta täysin sokerittomuutta en ole kokeillut.
Ap
Hormonikierukka lähes aina pahentaa aknea. Sterilisaatio ei taas vaikuta hormoneihin millään lailla. Niistä ei ole siis aplle apua.
T. 36v aknenaama, joka kokeillut jo kaiken ketjussa ehdotetun ja enemmänkin, ilman mitään apua. Roaakin söin kahdesti pitkän kuurin, sain vain sivuoireet mutta en apua.
ITi kirjoitti:
Hormonaalinen akne. Valitettavasti mikään ei auta. Vaan pillerit. Toivottavasti ei tuu migreeniä et voit halutessas käyttää. Mut yks mikä auttaa on luonnon c-vitamiinieli paljon omenia , marjoja, vihanneksia. Purkista otettuna ei auta .
Ei tunnu auttavan. Syön paljon marjoja, hedelmiä ja kasviksia päivittäin ja varsinkin nyt satokauden aikaan, mutta kipeitä valkopäitä tulee silti.
Ap
-sinkkivoide
-siirtyminen luonnollisiin tuotteisiin(kaikenmaailman garnierit pois) ja tilalle luonnonkosmetiikka(esim.lavera tai body shop)
-suolasaippua(emendo)
-ihon pesun vähentäminen, kuorinta pari kertaa viikossa
-paljon vettä ja kahvin juontia kannattaa vähentää
-paljon hedelmiä/marjoja/pähkinöitä ja suolisto kuntoon(puhdistuskuuri)
Vierailija kirjoitti:
Hormonikierukka lähes aina pahentaa aknea. Sterilisaatio ei taas vaikuta hormoneihin millään lailla. Niistä ei ole siis aplle apua.
T. 36v aknenaama, joka kokeillut jo kaiken ketjussa ehdotetun ja enemmänkin, ilman mitään apua. Roaakin söin kahdesti pitkän kuurin, sain vain sivuoireet mutta en apua.
aika ikävää että hormonikierukka pahentaa sitä!mun mielestä usein väitetään, ettei sillä olisi sivuvaikutuksia kun se vaikuttaa paikallisesti :/
Keinoja millä mä oon saanut (hormonaalisen) akneihoni parempaan kuntoon:
- Kasvojen pesu iltaisin clarisonicin kasvoharjalla ja saman merkin puhdistusaineella. Laitan myös pari kertaa viikossa merkin kasvonaamion. Kun aloin käyttää kasvoharjaa, tuntui et iho vaan paheni, mutta nyt vajaan vuoden käytön jälkeen iho on huomattavasti paremmassa kunnossa.
- Bactosan ravintolisä. Toimii mulla ainakin tosi hyvin. Huomasin eron kun pidin taukoa näiden syömisestä, heti tuli kipeitä ihonalaisia finnejä.
- Bioteekin supersinkki. Auttanut mulla nimenomaan noihin hormoonifinneihin. Oon huomannu et iho ei kuki enää niin pahasti ennen menkkoja ku aloitin syömään näitä. Toki finnejä tulee vieläkin, mutta muutos on ollut positiivinen.
- Aknearpiin tilasin skin rollerin. Auttanu niihin tosi paljon! Kuoppiin ei niinkään, mutta tasoittanut ihon sävyä. Se arpien punaisuus on kadonnut.
Ja ite en oo ikinä syönyt e-pillereitä tai roacuttania. Joskus monta vuotta sitten söin antibioottikuurin, mut ei se mitään auttanut. Eli noilla keinoilla mä oon saanut ihoni alle vuodessa huomattavasti parempaan kuntoon.
Nestemäistä piitä sisäisesti ja kasvonaamiona.
Olen sairastanut myös hormonaalista keskivaikeaa aknea ja ihmettelen suuresti miten yhdessä kohtaa väität ettei siis ruokavaliolla ole tähän vaikutusta? Tässä olet täysin väärässä ja pitkälti meidän suomisillä me ohjaamme omaa hormonitoimintaa. Suolistolla on tähän ihan valtavan suuri merkitys.
Mutta omasta aknestani. Olen käynyt saman rumban läpi kuin sinä "roaccutan" (tai vastaavaa) lukuunottamatta. Diane Nova oli ainoa joka auttoi mutta raskausaikana tämä räjähti jälleen käsiin.
Sen verran uskallan sanoa että niin kauan kuin ongelma lähtee sisältä, kaikki paikalliset puhdistus/ ihonhoitotuotteet on lähes turhia. Toki niillä saattaa saada näppylöitä paranemaan ja tulehdusta pienenemään mutta uusia tulee aina vain.
Moni on ravintolisiä täällä sinulle suositellutkin ja ne ovat varsin hyviä mutta yksinään nekään ei riitä. Olennaisinta olisi miettiä mikä juuri sinun suolistossa tökkii, miksi ravistoaineet eivät mahdollisesti imeydy kuten pitäisi. Ruokavaliossasi ei tarvitse olla kuin yksi juttu joka tuhoaa (sinun) suolistoasi niin se vaikuttaa heti ravintoaineiden imeytymiseen.
Tästä syystä yksi saa avun maitotuotteiden jättämisestä, toinen viljojen, yksi sokereiden jne.. Mutta siinäpä haaste onkin selvittää mikä juuri sinun kohdallasi on tämä laukaiseva juttu joka sekoittaa hormonitoimintasi.
Jos minulta kysytään parasta aknenhoito vinkkiä, vastaus on SCD ruokavalio eliminaatio mielessä. Sieltä lähtee suurimmat suolistoa kuormittavat tekijät että vastaus suurella todennäköisyydellä löytyisi sitä kautta. Tätä tulee kuitenkin kokeilla vähintään 3kk.
Täällä joku mainitsikin kahvin, ja tämä sai heti lukuisia alapeukkuja koska kahvijuojat ajattelevat: Ei minulla ole ihon kanssa ongelmia vaikka koko ikäni juonut kahvia. Tämä ei toki tarkoita että kahvi aiheuttaisi kaikille, tai edes joka toiselle aknea, mutta omassa 7 vuoden aknehistoriassa kahvi oli se tekijä joka naamastani läpi puski.
Minulla auttoi gluteeniton ruokavalio. Jos syön pienenkin määrän gluteenia niin finnejä on pian puskemassa leukaan. Kauraa voin syödä mutta muut kotimaiset viljat ei sovi. En jaa muun perheen kanssa voirasioita tai voiveitsiä jne.
Mulla auttoi säännöllinen vitamiinilisä.(poretabletit)Ja sekin tuli sattumalta ilmi, kun käytin niitä muuten vain ruokavalion lisänä pitkällä aikavälillä.
Astaksantiini säännöllisesti käytettynä ja itse huomasin saman kuin edellinen kirjoittaja l. porevitamiinit pitkällä aikavälillä! Suolasaippua on auttanut myös. Ja kyllä, roa-kuurin olen ottanut kahdesti vuosia sitten.
Tiedän niin tunteesi, ap. Tuo lista kuulosti lähes täsmälleen samalta kuin omani.
Itse olen onnistunut selättämään aknen ainoastaa tuolla samaisella cypretylillä (diane nova). Sitä on tullut käytettyä nyt jo 10 vuotta, välissä toki niitä epätoivoisia taukoja ja lopettamisyrityksiä. Ruokavaliosta se ei ole kiinni ainakaan minulla. Ihoni ja hormonitoimintani käyttäytyy mielivaltaisesti. Jäätäviä hormonipaiseita pukkaa heti kun pillerien vaikutus lakkaa. Ei auta, vaikka olisi yli puoli vuotta täysin ilman maito/vilja/gluteeni/sokeri-mättöä. Minäkin voin itseasiassa syödä ihan mitään, kun pillerit on käytössä. Iho ei muutu miksikään eli huonommaksi, vaikka vetäisin viikon putkeen rasvaista ja sokerista teollisuushöttöä. Mutta sitten kun kokeilee olla monia kuukausia kurinalaisesti mahd puhtaalla ruokavaliolla ja pitää pienen tauon pillereissä, iho saattaa räjähtää ilman mitään (muuta kuin pillerien lopettaminen) loogista syytä. Kyse on siis jostain paljon isommasta hormonaalisesta ongelmasta, kuin ruokavalion satunnaiset ja vaihtelevat ainesososat. Toki terveellisen ruuan syömisestä ei ole mitään haittaakaan ja se laihtuminen on ollut aina pelkkää plussaa.
Minun villi arvaukseni ja epäilykseni on kohdistunut jo pitkään juomaveteen. Epillerien ja hormonivalmisteiden/lääkkeiden liukeneminen vesistöön ja juomaveteen saattaa olla ihan todellinen ongelma, josta ollaan ehkä vaiettukin liikaa. Olen kyllä vähentänyt hanaveden juomisen ihan minimiin ja keitän paljon vain teevettä ja hankin tarvittavan nestemäärän lähinnä kasviksista. Vaikutuksia en ole huomannut ollenkaan, koska olen koko "kokeilun" ajan ollut epillereillä eli ihoni pysyy niiden avulla hyvänä joka tapauksessa. Hanavesi ei kuitenkaan enää houkuttele, kun alkaa ajattelemaan, mitä kaikkea siellä putkistossa on ja mitä kaikkea saastetta siihen veteen imeytyy - vaikka kuinka puhdistettaisiinkin vesilaitoksilla.
Ihmisten on yleensä vaikea ymmärtää, mitä kaikkea sitä aknesta kärsivä on voinut jo kokeilla. Yleensä saakin toistuvasti paskoja, vähä-älyisiä "neuvoja" (kuten jo tässäkin ketjussa), joihin sitten joutuu aina vastaamaan ja selittelemään ummet ja lammet miksi se ei toimi ja että testattu on. Ei se ihminen ymmärrä, jolla ei ole koskaan ollut todellisia iho-ongelmia. Tulee vain suotta paha mieli, kun aloittaa ja yrittää keskustella...
Mulla auttoi ihon kuntoon viljojen ja sokerin pois jättäminen.
Ap on saanut pääosin asiallisia ja perusteltuja neuvoja, toivottavasti joku apu löytyisi! Ihmettelen kuitenkin ylimalkaisia ohjeita, kuten "suolisto kuntoon" (miten?) ja "ruokavalio kuntoon" (luuletko, että kaikki HORMONAALISESTA aknesta kärsivät elävät karkeilla ja mikropitsoilla?).
T. Yksi hormonaalisesta aknesta kärsivä
Oletkohan nyt ymmärtänyt jotain väärin? Ei sterilisaatio vaikuta hormoneihin; siinähän vain munanjohtimet katkaistaan tai sidotaan kiinni. Hormonitoiminta jatkaa toimintaansa samalla tavalla kuin ennenkin.