Uskoisitko, että selviäisit lapsesi kuolemasta?

Menetin esikoiseni kun hän oli muutaman päivän ikäinen. Se oli kauheaa ja pimeää aikaa ja toipumiseen vaadittiin kaikenlaista terapiaa. Jotenkin kuoleman pystyi kuitenkin lopulta järkeilemällä hyväksymään, koska hän oli hyvin sairas syntyessään. Ikävä ja suru nousevat tosin ajoittain pintaan. Nyt jos tuon terveen, eläväisen taaperoni menettäisin en tiedä mitä tekisin. En tajua, miten esim. onnettomuudessa lapsensa menettänneet selviävät. Kyllä siitä syvät arvet varmasti jäävät, vaikka ulkopuoliset eivät niitä näkisikään.

Lapseni kuolema on ollut hyvin lähellä,kun sairastui vakavasti.En pystynyt liikkumaan,syömään,juomaan.Itkin vain.En usko,että olisin selvinnyt.

Vaikka ei nyt suoraan ap:n otsikkoon liity, niin kyllä minä uskon että keskenmenot ja lapsettomuus voivat olla vähintään yhtä suuria suruja kuin lapsen kuolema. Vai toivoisitteko mieluummin, että lastanne ei olisi koskaan ollutkaan kuin että hän kuolisi?

En.

En ole ihan varma selvisinkö. Toinen lapsistani kuoli seitsemän vuotta sitten. On ollut masentunut, vihainen ja itkuinen. Teen parhaani, että olisin hyvä äiti elossa olevalle lapselleni. Sinnittelen täällä vain hänen takiaan. Haluaisin olla molempien lapsieni kanssa ja se repii minua. Välillä on hyviä päiviä, enemmän on kuitenkin huonoja päiviä. Keskenmenoja ja lapsettomuutta ei todellakaan voi verrata, ikävä raastaa sydäntä. Välillä ajattelen, että meille kaikille olisi parempi, että lapseni ei olisi koskaan syntynyt. Parasta olisi kuitenkin se, että hän olisi elossa. Kyllä, olen vihainen ja katkera, välillä masentunut ja ahdistunut. Välillä vain itken ja silloin tekisi mieli luovuttaa...

Vierailija kirjoitti:

En ole ihan varma selvisinkö. Toinen lapsistani kuoli seitsemän vuotta sitten. On ollut masentunut, vihainen ja itkuinen. Teen parhaani, että olisin hyvä äiti elossa olevalle lapselleni. Sinnittelen täällä vain hänen takiaan. Haluaisin olla molempien lapsieni kanssa ja se repii minua. Välillä on hyviä päiviä, enemmän on kuitenkin huonoja päiviä. Keskenmenoja ja lapsettomuutta ei todellakaan voi verrata, ikävä raastaa sydäntä. Välillä ajattelen, että meille kaikille olisi parempi, että lapseni ei olisi koskaan syntynyt. Parasta olisi kuitenkin se, että hän olisi elossa. Kyllä, olen vihainen ja katkera, välillä masentunut ja ahdistunut. Välillä vain itken ja silloin tekisi mieli luovuttaa...

Otan osaa 😢

Lapsen kuolema on pahin asia mikä ihmistä voi kohdata. Tämän lauseen olin kuullut sillointällöin. Itse tulin tästä tietoiseksi,kun jouduin hautaamaan kalleimpani. "Jos olet kalleimmastasi joutunut sä luopumaan,ei ole mitään,ei mitään,joka voisi satuttaa sua enemmän...ja siksi kestät kaiken paremmin"(mutta syvät arvet se jättää)