Diagnosoimaton asperger aikuisella?

Pitäisi olla isoja ongelmia elämässä keskivertoihmiseen verrattuna. Sellaisia ongelmia mitkä ei johdu epävakaasta persoonallisuushäiriöstä tai siitä että "ex-mies on narsku".

Vierailija kirjoitti:

Miten voi ilmetä? Mikä antaa aiheen epäillä?

Liitännäisoireet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai sitä voi epäillä, jos on paljon niitä piirteitä, mitä Asperger-ihmisillä yleensäkin on. Ei niitä varmaan kannata alkaa tässä luettelemaan, netistä löytyy. Eri asia on, mitä sillä diagnoosilla välttämättä tekee.

En oo ap, mutta ite oon alkanu harkitsemaan, että vois käydä hakemassa sen todennäköisen adhd-diagnoosin ihan vaan siksi, että läheiset ihmiset mahdollisesti ymmärtäis mua paremmin eikä pitäisi vaan laiskana. Mutta koska siihen menisi aikaa ja ennen kaikkea rahaa, niin päädyn aina siihen, että p*skat, aatelkoot mitä aattelevat.

ADHD-oireita voidaan helpottaa lääkityksellä, kun taas Aspergerin syndroomaa sinänsä ei, vaan ainoastaan liitännäisiä (masennus- ja ahdistusoireita ja niihinkin lääkkeet ovat samoja kuin muilla joskin ehkä eri annostuksella). Aikuinen assi voi saada toiminnanohjausongelmiinsa kuntoutusta ja tämä onkin ainoa peruste, millä julkisella puolella voi saada dg:n. Oletko ottanut selvää, voidaanko sinun epäilty ADHD diagnosoida julkisella ja voisitko saada kuntoutusta ja mahdollisesti lääkityksen? En oikeastaan tiedä varmasti muista nepsyistä kuin autismipuolen, mutta tuo kannattaisi sinunkin selvittää. Lisäksi hieman särähtää korvaan, että ainoa motiivisi dg:lle olisi muokata lähipiirisi ihmisiä ja tukkia heidän suunsa. Ajatteletko tosiaan noin?

No se oli kieltämättä sellainen impulsiivinen oksennus, kun olen taas pari päivää saanut kuulla riittämiin, kuinka laiska olen ja kuinka "pitäisi vaan ottaa itteään niskasta kiinni ja aloittaa hommat x ja y". Tai kuinka olen liioitteleva ja huomionhakuinen, kun en kestä hälyä ja (varsinkaan) äkkinäisiä ääniä enkä monia hajuja. Ylipäätään olen niin kyllästynyt siihen, että perhepäivälliset menevät mun oireiden vähättelyyn ja kiistämiseen sillä varjolla, että "olen vain tahallani hankala". Toki olen miettinyt, olisiko elämä helpompaa, jos saisin jonkinlaista apua, oli se sitten lääkkeiden, terapian, vertaistuen tms. muodossa. Mutta kun en paremmasta tiedä ja olen tähän astikin selvinnyt itekseni jotakuinkin, niin en ole jaksanut vaivautua konkreettisiin tekoihin asioiden edistämiseksi. Kuinka adhd-maista, että se toimeen tarttuminen aina vaan jää. 

ps. Kiitos asiallisesta vastauksesta. Huomaa, että tiedät oikeasti aiheesta paljon. 

Itse olen aikuisiällä diagnosoitu ADHD- tapaus. Olen vasta aikuisena tajunnut, että voin paremmin rauhallisemmassa ympäristtö. Olen jotenkin ylivirittynyt hälyssä. Samoin monet hajut tuntuvat läpitunkevilta, vaikka välttämättä kukaan muu ei haista mitään. En tietyllä tavalla kuitenkaan ihmettele, jos ihmiset pitävät sinua hankalana, kun valitat näistä asioista. Diagnoosi ei ole sitä varten, että voit jatkaa valittamista perustellusti. Diagnoosi on itseä varten. Sitä varten, että osaa itse ottaa rajoitteesi paremmin huomioon. Et kuitenkaan tarvitse diagoosia siihen, että osaat itse välttää näitä sinua ärsyttäviä asioita. On hieman typerää olla muuttamata olosuhteita, vaan vain vetoamalla diagnosoimattomaan häiriöön. 

Voiskohan sulla olla kuitenkin esim. erityisherkkyys, siinähän on aika monia samoja piirteitä? 

Vanha ketju mutta itselle ajankohtainen aihe. Lapseni pääsi tutkimuksiin ekalla luokalla, diagnosointi on nyt vielä kesken mutta tutkimuksissa on todettu olemassa olevat as- piirteet, jotka tyttö lahjakkaana kompensoi todella hyvin. Koen paljon samankaltaisuutta hänen kanssaan. Todennäköisesti myös minulla on as-piirteet. Niitä tuskin kukaan tutkii kiitos ehjän työurani. Silti koen tästä itse-diagnoosistani saavani apua tiettyjen pulmien käsittelyyn ja ylittämiseen (korostunut huolestuminen, sallin itselleni roolin mukaan käyttäytymisen esim. uusissa sos. tilanteissa jne). Itselläni parhaana kuntoutuksena on toiminut sosiaalisesti lahjakkaiden henkilöiden kanssa ajan viettäminen, joilta kertynyttä oppia käytän päivittäin etenkin työelämässä on. Todennäköisesti myös muissa sukulaisissani on näitä piirteitä, ja heillä tilanne on johtanut hankauksiin muiden kanssa sekä erilaisiin mielenterveysongelmiin. Pulma on siinä että en vaan tajua miten erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin tulisi reagoida. Nämä sosiaaliset käytösmallit täytyy minulle "ohjelmoida" tai "asentaa" käsin, kun muut osaa toimia sen kummemmin ajattelematta ns. Selkärangasta, jotta esim työelämän sosiaaliset tilanteet eivät aiheuttaisi kummastusta. As-diagnoosia ei kenenkään tarvitse tuoda työssä esiin. Se on apuna enimmäkseen itselle, jotta osaa suhteuttaa omaa käytöstään ja olemustaan ja opetella esim sosiaalisia taitoja mallioppimisen kautta.