Lue keskustelun säännöt.
Diagnosoimaton asperger aikuisella?
Kommentit (25)
Vähän ihmettelen miksi kukaan sitä haluaisi virallisesti aikuisena diagnosoituttaa, koska apua ei asiaan kuitenkaan ole saatavissa. Onpa vaan esim. työnhakua hankaloittava leima papereissa diagnoosin jälkeen.
Itselleen, jos se helpottaa, voi toki selittää vaikka ujoutensa ja sosiaaliset vaikeutensa vaikka sillä aspergerillakin. Tai äärimmäisellä introversiolla, tai temperamenttityypeillä tai persoonallisuustyypillä, millä vaan. Joka tapauksessa ihminen yleensä pystyy myös kehittymään, varsinkin sellainen joka on jo aikuiseksi asti ilman diagnooseja selvinnyt, joten täytyy olla varovainen ettei tee kotoisesta tai virallisesta diagnoosista kehityksen estettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein ymmärrä kysymystä. Ilmenee varmaan samalla lailla kuin lapsilla, tuskin he nyt diagnoosista poikkeaa, mutta ovat jääneet aikoinaan diagnosoimatta ja avun ulkopuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Kai sitä voi epäillä, jos on paljon niitä piirteitä, mitä Asperger-ihmisillä yleensäkin on. Ei niitä varmaan kannata alkaa tässä luettelemaan, netistä löytyy. Eri asia on, mitä sillä diagnoosilla välttämättä tekee.
En oo ap, mutta ite oon alkanu harkitsemaan, että vois käydä hakemassa sen todennäköisen adhd-diagnoosin ihan vaan siksi, että läheiset ihmiset mahdollisesti ymmärtäis mua paremmin eikä pitäisi vaan laiskana. Mutta koska siihen menisi aikaa ja ennen kaikkea rahaa, niin päädyn aina siihen, että p*skat, aatelkoot mitä aattelevat.
Se ei haittaa. Kuka sanoo että aspergereiden olemisessa on jotain väärää. Se on luonteenpiirre, ei siitä ole kenelläkään nokan koputtamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai sitä voi epäillä, jos on paljon niitä piirteitä, mitä Asperger-ihmisillä yleensäkin on. Ei niitä varmaan kannata alkaa tässä luettelemaan, netistä löytyy. Eri asia on, mitä sillä diagnoosilla välttämättä tekee.
En oo ap, mutta ite oon alkanu harkitsemaan, että vois käydä hakemassa sen todennäköisen adhd-diagnoosin ihan vaan siksi, että läheiset ihmiset mahdollisesti ymmärtäis mua paremmin eikä pitäisi vaan laiskana. Mutta koska siihen menisi aikaa ja ennen kaikkea rahaa, niin päädyn aina siihen, että p*skat, aatelkoot mitä aattelevat.
ADHD-oireita voidaan helpottaa lääkityksellä, kun taas Aspergerin syndroomaa sinänsä ei, vaan ainoastaan liitännäisiä (masennus- ja ahdistusoireita ja niihinkin lääkkeet ovat samoja kuin muilla joskin ehkä eri annostuksella). Aikuinen assi voi saada toiminnanohjausongelmiinsa kuntoutusta ja tämä onkin ainoa peruste, millä julkisella puolella voi saada dg:n. Oletko ottanut selvää, voidaanko sinun epäilty ADHD diagnosoida julkisella ja voisitko saada kuntoutusta ja mahdollisesti lääkityksen? En oikeastaan tiedä varmasti muista nepsyistä kuin autismipuolen, mutta tuo kannattaisi sinunkin selvittää. Lisäksi hieman särähtää korvaan, että ainoa motiivisi dg:lle olisi muokata lähipiirisi ihmisiä ja tukkia heidän suunsa. Ajatteletko tosiaan noin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai sitä voi epäillä, jos on paljon niitä piirteitä, mitä Asperger-ihmisillä yleensäkin on. Ei niitä varmaan kannata alkaa tässä luettelemaan, netistä löytyy. Eri asia on, mitä sillä diagnoosilla välttämättä tekee.
En oo ap, mutta ite oon alkanu harkitsemaan, että vois käydä hakemassa sen todennäköisen adhd-diagnoosin ihan vaan siksi, että läheiset ihmiset mahdollisesti ymmärtäis mua paremmin eikä pitäisi vaan laiskana. Mutta koska siihen menisi aikaa ja ennen kaikkea rahaa, niin päädyn aina siihen, että p*skat, aatelkoot mitä aattelevat.
ADHD-oireita voidaan helpottaa lääkityksellä, kun taas Aspergerin syndroomaa sinänsä ei, vaan ainoastaan liitännäisiä (masennus- ja ahdistusoireita ja niihinkin lääkkeet ovat samoja kuin muilla joskin ehkä eri annostuksella). Aikuinen assi voi saada toiminnanohjausongelmiinsa kuntoutusta ja tämä onkin ainoa peruste, millä julkisella puolella voi saada dg:n. Oletko ottanut selvää, voidaanko sinun epäilty ADHD diagnosoida julkisella ja voisitko saada kuntoutusta ja mahdollisesti lääkityksen? En oikeastaan tiedä varmasti muista nepsyistä kuin autismipuolen, mutta tuo kannattaisi sinunkin selvittää. Lisäksi hieman särähtää korvaan, että ainoa motiivisi dg:lle olisi muokata lähipiirisi ihmisiä ja tukkia heidän suunsa. Ajatteletko tosiaan noin?
No se oli kieltämättä sellainen impulsiivinen oksennus, kun olen taas pari päivää saanut kuulla riittämiin, kuinka laiska olen ja kuinka "pitäisi vaan ottaa itteään niskasta kiinni ja aloittaa hommat x ja y". Tai kuinka olen liioitteleva ja huomionhakuinen, kun en kestä hälyä ja (varsinkaan) äkkinäisiä ääniä enkä monia hajuja. Ylipäätään olen niin kyllästynyt siihen, että perhepäivälliset menevät mun oireiden vähättelyyn ja kiistämiseen sillä varjolla, että "olen vain tahallani hankala". Toki olen miettinyt, olisiko elämä helpompaa, jos saisin jonkinlaista apua, oli se sitten lääkkeiden, terapian, vertaistuen tms. muodossa. Mutta kun en paremmasta tiedä ja olen tähän astikin selvinnyt itekseni jotakuinkin, niin en ole jaksanut vaivautua konkreettisiin tekoihin asioiden edistämiseksi. Kuinka adhd-maista, että se toimeen tarttuminen aina vaan jää.
ps. Kiitos asiallisesta vastauksesta. Huomaa, että tiedät oikeasti aiheesta paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai sitä voi epäillä, jos on paljon niitä piirteitä, mitä Asperger-ihmisillä yleensäkin on. Ei niitä varmaan kannata alkaa tässä luettelemaan, netistä löytyy. Eri asia on, mitä sillä diagnoosilla välttämättä tekee.
En oo ap, mutta ite oon alkanu harkitsemaan, että vois käydä hakemassa sen todennäköisen adhd-diagnoosin ihan vaan siksi, että läheiset ihmiset mahdollisesti ymmärtäis mua paremmin eikä pitäisi vaan laiskana. Mutta koska siihen menisi aikaa ja ennen kaikkea rahaa, niin päädyn aina siihen, että p*skat, aatelkoot mitä aattelevat.
ADHD-oireita voidaan helpottaa lääkityksellä, kun taas Aspergerin syndroomaa sinänsä ei, vaan ainoastaan liitännäisiä (masennus- ja ahdistusoireita ja niihinkin lääkkeet ovat samoja kuin muilla joskin ehkä eri annostuksella). Aikuinen assi voi saada toiminnanohjausongelmiinsa kuntoutusta ja tämä onkin ainoa peruste, millä julkisella puolella voi saada dg:n. Oletko ottanut selvää, voidaanko sinun epäilty ADHD diagnosoida julkisella ja voisitko saada kuntoutusta ja mahdollisesti lääkityksen? En oikeastaan tiedä varmasti muista nepsyistä kuin autismipuolen, mutta tuo kannattaisi sinunkin selvittää. Lisäksi hieman särähtää korvaan, että ainoa motiivisi dg:lle olisi muokata lähipiirisi ihmisiä ja tukkia heidän suunsa. Ajatteletko tosiaan noin?
No se oli kieltämättä sellainen impulsiivinen oksennus, kun olen taas pari päivää saanut kuulla riittämiin, kuinka laiska olen ja kuinka "pitäisi vaan ottaa itteään niskasta kiinni ja aloittaa hommat x ja y". Tai kuinka olen liioitteleva ja huomionhakuinen, kun en kestä hälyä ja (varsinkaan) äkkinäisiä ääniä enkä monia hajuja. Ylipäätään olen niin kyllästynyt siihen, että perhepäivälliset menevät mun oireiden vähättelyyn ja kiistämiseen sillä varjolla, että "olen vain tahallani hankala". Toki olen miettinyt, olisiko elämä helpompaa, jos saisin jonkinlaista apua, oli se sitten lääkkeiden, terapian, vertaistuen tms. muodossa. Mutta kun en paremmasta tiedä ja olen tähän astikin selvinnyt itekseni jotakuinkin, niin en ole jaksanut vaivautua konkreettisiin tekoihin asioiden edistämiseksi. Kuinka adhd-maista, että se toimeen tarttuminen aina vaan jää.
ps. Kiitos asiallisesta vastauksesta. Huomaa, että tiedät oikeasti aiheesta paljon.
Hei, ainakin sä hyvin reflektoit omaa tilannettasi. :) Ikävää, että saat jatkuvasti kuulla arvostelua. Tottakai sun oireet ovat olemassa, riippumatta siitä, että toisten huomio kiinnittyy siihen, mitä olet heidän näkemyksensä mukaan kulloinkin töpännyt. Liioittelu ja huomion hakeminen yms. hankalana koettu käytös saa ihmiset puolustuskannalle, eivät sitten osaa enää katsoa asioita objektiivisesti. Jos vaan onnistut, voisit koittaa saada sellaisen impulsiin, että nytpäs soitan vaikka liittoon ja selvitän nyt kerralla, mitä apua on saatavilla ja mitä sen saaminen vaatii. Mullakin nepsyillä on tuota aloitteellisuuden ja oman toiminnan ohjauksen takkuamista, oma voimakas motivaatio auttaa siihen huimasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epäilen, että miehen noin 30v pikkuveljellä on diagnosoimaton asperger. Miltä kuulostaa: laukoo aina suoraan, mitä ajattelee mitenkään suodattamatta sisältöä, todella ujo, ei katso silmiin puhuessa, ei ole koskaan seurustellut, ei osaa oikein puhua ja olla ihmisten kanssa, koti on liian siistissä järjestyksessä, lapsuuden ajan lelut on järjestänyt lapsuudenkodissa laatikoihin tarkasti. Eivät siis ole sikinsokin.
Hei, ainakin sä hyvin reflektoit omaa tilannettasi. :) Ikävää, että saat jatkuvasti kuulla arvostelua. Tottakai sun oireet ovat olemassa, riippumatta siitä, että toisten huomio kiinnittyy siihen, mitä olet heidän näkemyksensä mukaan kulloinkin töpännyt. Liioittelu ja huomion hakeminen yms. hankalana koettu käytös saa ihmiset puolustuskannalle, eivät sitten osaa enää katsoa asioita objektiivisesti. Jos vaan onnistut, voisit koittaa saada sellaisen impulsiin, että nytpäs soitan vaikka liittoon ja selvitän nyt kerralla, mitä apua on saatavilla ja mitä sen saaminen vaatii. Mullakin nepsyillä on tuota aloitteellisuuden ja oman toiminnan ohjauksen takkuamista, oma voimakas motivaatio auttaa siihen huimasti.
Perusongelma on se, että aika ja energia ei millään riitä kaikkeen, ja kun tuo asia tuntuu jäävän aina tärkeysjärjestyksessä kauas työhön ja lapsiin/kotiin liittyvien asioiden jälkeen, niin ei vaan kykene. Saattaahan se olla, että jonakin päivänä vaan kummempia miettimättä otan yhteyttä johonkin. Kiitos ymmärryksestä ja kannustuksesta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en mä siis mitään diagnoosia halua itselleni hakeakaan. Kunhan vaan luin yhden asperger-nuoren kirjoituksen, joka olisi voinut olla juuri kuin minun kirjoitukseni sen ikäisenä. Siitä aloin miettiä, että voisiko olla mahdollista, että minulla olisi myös se, mutta minusta ei vain koskaan tehty "numeroa", kuten kai ollut 80-luvulla tapana, että jotkut vain "oli tämmöisiä" ja koulu meni miten meni. Eikä se tietenkään olisi mikään tekosyy jumittava kehityksessä. Aina voi ja pitää yrittää parantua ihmisenä.
Mites, onko asperger perinnöllistä? Entä kuinka aikaisin se voi näkyä esim. pikkulapsilla? Se voisi myös selittää lapseni käytöstä ja temperamenttia? Mutta hänellekään en siis ole väkisin mitään diagnoosia etsimässä... Kunhan pohdiskelen ja mielenkiinnosta kysyn, kun en asiasta niin tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai sitä voi epäillä, jos on paljon niitä piirteitä, mitä Asperger-ihmisillä yleensäkin on. Ei niitä varmaan kannata alkaa tässä luettelemaan, netistä löytyy. Eri asia on, mitä sillä diagnoosilla välttämättä tekee.
En oo ap, mutta ite oon alkanu harkitsemaan, että vois käydä hakemassa sen todennäköisen adhd-diagnoosin ihan vaan siksi, että läheiset ihmiset mahdollisesti ymmärtäis mua paremmin eikä pitäisi vaan laiskana. Mutta koska siihen menisi aikaa ja ennen kaikkea rahaa, niin päädyn aina siihen, että p*skat, aatelkoot mitä aattelevat.
ADHD-oireita voidaan helpottaa lääkityksellä, kun taas Aspergerin syndroomaa sinänsä ei, vaan ainoastaan liitännäisiä (masennus- ja ahdistusoireita ja niihinkin lääkkeet ovat samoja kuin muilla joskin ehkä eri annostuksella). Aikuinen assi voi saada toiminnanohjausongelmiinsa kuntoutusta ja tämä onkin ainoa peruste, millä julkisella puolella voi saada dg:n. Oletko ottanut selvää, voidaanko sinun epäilty ADHD diagnosoida julkisella ja voisitko saada kuntoutusta ja mahdollisesti lääkityksen? En oikeastaan tiedä varmasti muista nepsyistä kuin autismipuolen, mutta tuo kannattaisi sinunkin selvittää. Lisäksi hieman särähtää korvaan, että ainoa motiivisi dg:lle olisi muokata lähipiirisi ihmisiä ja tukkia heidän suunsa. Ajatteletko tosiaan noin?
No se oli kieltämättä sellainen impulsiivinen oksennus, kun olen taas pari päivää saanut kuulla riittämiin, kuinka laiska olen ja kuinka "pitäisi vaan ottaa itteään niskasta kiinni ja aloittaa hommat x ja y". Tai kuinka olen liioitteleva ja huomionhakuinen, kun en kestä hälyä ja (varsinkaan) äkkinäisiä ääniä enkä monia hajuja. Ylipäätään olen niin kyllästynyt siihen, että perhepäivälliset menevät mun oireiden vähättelyyn ja kiistämiseen sillä varjolla, että "olen vain tahallani hankala". Toki olen miettinyt, olisiko elämä helpompaa, jos saisin jonkinlaista apua, oli se sitten lääkkeiden, terapian, vertaistuen tms. muodossa. Mutta kun en paremmasta tiedä ja olen tähän astikin selvinnyt itekseni jotakuinkin, niin en ole jaksanut vaivautua konkreettisiin tekoihin asioiden edistämiseksi. Kuinka adhd-maista, että se toimeen tarttuminen aina vaan jää.
ps. Kiitos asiallisesta vastauksesta. Huomaa, että tiedät oikeasti aiheesta paljon.
Sun oireet kuulostaa ihan kilpirauhasen vajaatoiminta -potilaiden oireilta. Sopisivat siihen, jotkut heistä on virheellisesti diagnosoitu ADHD:ksi.
T. Ap, jolla kilpirauhasen vt on ihan diagnosoituna siis :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ruotsissa asperger-diagnoosilla pääsee helposti eläkkeelle ja lisäksi saa apua esim. kodinhoitoon. Suomessa asperger-diagnoosilla eläke ei irtoa kovinkaan helposti, varsinkaan silloin, jos henkilö on jo ehtinyt olla työelämässä jonkin aikaa.
Onkohan mun siskolla asperger? Suuttuu/ahdistuu jos asiat ei mene suunnitelmien mukaan. Ei kestä yhtään epäoikeudenmukaisuutta, esim.joku saa enemmän kuin toinen. Stressantuu melusta, erityisesti lapsista. Järjestelmällinen on ollut aina ja jotenkin ylirationaalinen. Hänen on aika vaikeaa luoda ja ylläpitää ihmissuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se suurin kysymys kuuluisi olla, miten se diagnoosi hyödyttää aikuista ihmistä?
Aivan ei mitenkään, suurinosa "meistä" aspergereistä on jo oppinut elämään suht normaalia elämää omine omituisuuksineen.
Ei se paperilla lukeva diagnoosi sitä normi elämää kuitenkaan mitenkään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan mun siskolla asperger? Suuttuu/ahdistuu jos asiat ei mene suunnitelmien mukaan. Ei kestä yhtään epäoikeudenmukaisuutta, esim.joku saa enemmän kuin toinen. Stressantuu melusta, erityisesti lapsista. Järjestelmällinen on ollut aina ja jotenkin ylirationaalinen. Hänen on aika vaikeaa luoda ja ylläpitää ihmissuhteita.
Aistiyliherkkyys on kyllä ihan tyypillistä ja ylenpalttinen järjestemällisyys ja se että kaikki pitää sujua tasan tarkkaan suunnitelmien mukaan. Sosiaaliset suhteet hankalia usein.
Onhan tässä jo todettu, että ei sitä diagnoosia sikäli haluta, kunhan olis muuten vain mielenkiintoista tietää. Varmasti vanhemmissa on niitä, mut ennen vanhaan nää oli vaan eri luonteita...
Olen hakemassa aikuisena as-diagnoosia. Syynä on, että aspergerpiirteet haittaavat toipumista toisesta sairaudesta. Oireet ovat myös tämän toisen sairauden myötä voimistuneet. Koska as aiheuttaa minulle nyt suuria ongelmia ja voi aiheuttaa niitä myöhemminkin, katson että on hyväksi että tämä selvitetään. Diagnosoitu as voi vaikuttaa mm. lääkehoitoon sillä aspergerit ovat usein herkkiä sivuvaikutuksille. Vaikka virallisia tukitoimia on saatavilla heikosti, totta kai diagnoosi otetaan huomioon terveydehuollossa ja siitä on sitä kautta hyötyä.
Aspergertutkimuksiin on pitkä jono ja diagnosoiminen on aikuisella vaikeampaa. Psykiatrini mukaan nyrkkisääntönä on, että aspergeria lähdetään tutkimaan vasta jos vastaanotolla täytettävästä perus-aspergerkyselystä saa korkeat pisteet ja aspergeriin viittaavista ominaisuuksista on suurta konkreettista haittaa toimintakyvylle. Se että "olisi kiva tietää" tai että tunnistaa itsessään tiettyjä piirteitä, ei riitä. Monilla ihmisillä on joitakin as-piirteitä, mutta niin kauan kun ne eivät aiheuta suurempaa haittaa arjessa, kysymys on vain persoonallisuuden piirteistä.
Ai niin, kun olen kaikille jo livenä hehkuttanut, niin hehkutetaampa nyt täälläkin: Tony Attwood / Aspergerin oireyhtymä lapsuudesta aikuisuuteen
Todella hyvä, asiallinen, perusteellinen ja käytännöllinenkin teos Aspergerin syndroomasta, haalikaa, jos jostain saatte.
-6
Vierailija kirjoitti:
No en mä siis mitään diagnoosia halua itselleni hakeakaan. Kunhan vaan luin yhden asperger-nuoren kirjoituksen, joka olisi voinut olla juuri kuin minun kirjoitukseni sen ikäisenä. Siitä aloin miettiä, että voisiko olla mahdollista, että minulla olisi myös se, mutta minusta ei vain koskaan tehty "numeroa", kuten kai ollut 80-luvulla tapana, että jotkut vain "oli tämmöisiä" ja koulu meni miten meni. Eikä se tietenkään olisi mikään tekosyy jumittava kehityksessä. Aina voi ja pitää yrittää parantua ihmisenä.
Mites, onko asperger perinnöllistä? Entä kuinka aikaisin se voi näkyä esim. pikkulapsilla? Se voisi myös selittää lapseni käytöstä ja temperamenttia? Mutta hänellekään en siis ole väkisin mitään diagnoosia etsimässä... Kunhan pohdiskelen ja mielenkiinnosta kysyn, kun en asiasta niin tiedä.
Kyllä Asperger käsittääkseni on jossain määrin perinnöllinen. Se ei kehity jossain vaiheessa elämää, vaan on aina olemassa, joten kaipa se voi näkyä vaikka kuinka pienenä. Oma poikani ainakin oli joissain jutuissa hyvinkin aistiyliherkkä jo pikkuvauvana (ok, synnärillä jo) ja erikoisimmillaan hän varmaan oli 1-vuotiaana, kun järjesteli tavaroita loputtomiin, puhui pitkiä hienostuneita virkkeitä ja opetteli aakkosia, kun muut saman ikäiset pojat eivät juuri puhuneet ja kerhoissa lähinnä juoksentelivat ympäriinsä. Siitä eteenpäin on aika lailla tasapäistynyt muiden kanssa. Diagnoosi tuli kuitenkin vasta 11-vuotiaana, kun jumittumiset ja raivarit saivat liikaa valtaa. Jos olisi ollut päivähoidossa, olisi "jäänyt kiinni" jo ehkä aikaisemmin, mutta en tiedä, olisiko siitä ollut hyötyä, päivähoitoon sopeutuminen ainakin olisi ollut luullakseni tosi tuskallista. Kovin paljon ei AS hänen elämäänsä vaikuta, uusissa sopeutumista vaativissa tilanteissa se nousee enemmän esiin.
Kai sitä voi epäillä, jos on paljon niitä piirteitä, mitä Asperger-ihmisillä yleensäkin on. Ei niitä varmaan kannata alkaa tässä luettelemaan, netistä löytyy. Eri asia on, mitä sillä diagnoosilla välttämättä tekee.