Kummallisen ahne adoptiotytär tuolla hyväntekeväisyyteen lahjoittaneella. Linkki

Minulle tuli uutisesta sellainen olo, että vanhalla miehellä ei ole kaikki ihan kohdallaan. Liekö iän tuomaa vai onko sitten hankala luonne ollut aina. Tuntuu nyt ne lahjoituksetkin ikäviltä. Ymmärsinkö oikein, että lahjoitteli tyttären osuuksia metsähakkuista.

Ja miksi pitää mainita adoptio erikseen?

Eli oli se ottotytär sitten todennäköisesti saanut jo pesänjaon jälkeen vaimon osuuden perinnöstä. Ahnehti nyt lisää vain. Ja tylytti vielä vanhusparkaa.

Olen vanhuksen puolella tässä nyt. Tyrär on ollut tyly. (Tylyt kirjeet)

Ja onhan adoptiolapsi kuitenkin eri asia kuin biologinen lapsi. Siinä ei tavallaan ole suvun tuttuja piirteitä. Myös muut sukulaiset eivät ehkä koe adoptiolasta sukulaisekseen.

(Ohis: mulla ja kaikilla 15 serkullani on ylioppilastutkinto ja nyt myös yliopistotutkinto paitsi, että yhdessä perheessä on kuudentena lapsena adoptiolapsi ja tällä ei ole yo-tutkintoa eikä yliopistotutkintoa. Lisäksi hän juopottelee. Taatusti kasvatettu rakastavasti samoin, kun sen perheen 5 biolasta)

Tyttärem tylyydestä on tietoa vain vanhuksen välittämänä. Ehkä tytär on pitänyt äitinsä puolia. Siitäkös pappa on suuttunut.

Minäkin haluan tehdä hyväntekeväisyyttä jonkun toisen rahoilla. Voisiko joku myydä vaikka vähän metsäänsä ja antaa rahat mulle. Laitan sitten ihmisille lahjakortteja.

Ärsyttää, että adoptiosuhteella ikäänkuin oikeutetaan isän rikollinen käytös. Tytärkin on varmaan jo eläkeikäinen joten kymmeniä ja kymmeniä vuosia ovat olleet samaa perhettä.

Vanhat papat jotenkin helposti koetaan ihaniksi, vaikka voivat myös olla esim. persoonallisuushäiriöisiä tai ihan vaan ilkeitä.

Vierailija kirjoitti:

TOTUUS PAPERILEHDESTÄ:

"Isää loukkasi syvästi tylyt kirjeet, ilkeät puheet ja omaisuuden vahingoittaminen. ......Omaisuuden myyntiin miehellä oli oikeus. Vaimon kuoleman jälkeen oli tehty pesänjako. Mies jätti itselleen mm. tilaan elinikäisen hallintaoikeuden."

ISÄN totuus.

Tytär taitaa olla sen verran fiksu, ettei lehdille anna haastatteluja. Luulenpa, että totuus olisi vähän taas toisenlainen toisen kertomana.

Ehkä adoptioäiti ei olisi enää halunnut omaakaan osuuttaan tuolle tytölle, jos olisi tiennyt, miten huonoihin väleihin se ajautui adoptiovanhempiinsa nähden.

On sillä papparaisella kirjeet todisteena adoptiotyttären tylyydestä.

Ja tuskin lehteen olisi painettu noin, jos papparaisella ei olisi ollut oikeutta omaisuuteen.

Aika kurjaa kiusata lähes satavuotiasta. Jos tyttö olisi ollut normaalin mukava, niin tietty olisi saanut kaiken aikanaan.

Olisi hakenut ukolle edunvalvojaa, normaalitahan tuo pappa ei vaikuta.