Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oletteko lasten vanhemmat ikinä kateellisia lapsettomille?
03.09.2016 |
Oletteko koskaan kateellisia lapsettomille pareille, jotka voivat matkustella ja juhlia vapaasti ja vaikka hypätä sänkyyn keskellä päivää?
Kommentit (48)
En, en. Olin jo kokenut tarpeeksi sinkkuelämän ja parisuhde-elämän herkkuja kun tulin raskaaksi, ja päätin nyt nauttia täysillä tästä aivan uudesta elämänvaiheesta. Ja nautinkin, enkä koe sitä mitenkään liian raskaaksi. Positiivisia puolia on niin paljon enemmän kuin negatiivisia. En kaipaa matkustelua tai muutakaan sellaista. Vauva-ajan risaiset yöunet on oikeastaan ainoa huono puoli äitiydessä, mutta sitäkin kestää vain oman aikansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai. Kokonaisuutta en kadehti, mutta pieniä osasia siitä, kuten tuota sänkyyn hyppäämistä keskellä päivää ja viikonloppureissuja.
Yleensä kuitenkin rakastan elämääni äitinä <3
En ole. Saan matkustella ja juhlia ihan tarpeeksi. Sänkyyn hypätään yöksi ja se kyllä riittää. Mä olen elänyt jo sen elämän, nyt on tämän aika. En vaihtais mihinkään.
Joskus ajattelen, että ilman lasta voisi tehdä maailmanympärimatkan tai muuttaa ulkomaille. Sitten heti perään tajuan, että ei se lapsi niitä haaveita estä vaan oma rohkeuden puute.
Eli ei, en ole oikeasti kateellinen.
Aamuisin. Ja kun pitää kaikki illat pyörittää tuota harrastuksiin viemisrulettia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koskaan. Olen elänyt tuon vaiheen jo, samoin sinnuajan. Saatiin lapset lähempänä nelikymppisiä, ettei tarvitse haikailla menetetyn elämän perään.
Eikä lastenlasten perään. Voi hyvinkin olla ettet elä enään silloin ku ne syntyy p
Ulkopuolisena en malta olla kommentoimatta, että tuo suomalaisten keski-ikä kyllä on sen verran korkea että kommenttisi on hieman huvittava. Omat lapseni sain kolmevitosen molemmin puolin, samanikäisenä kuin omat vahempanikin. Nyt lapset täysi-ikäisiä ja isovanhemmat vielä virkeitä touhuajia jotka elävät täysin itsenäisesti ja aktiivisesti. Monet akateemiset tekevät lapset myöhään ja noissa suvuissa eletään terveinä ja aktiivisina pitkään.
Eipä sitä koskaan tiedä. Minun rakas mummani kuoli kun olin 12-vuotias, hän oli 74-vuotias, kaikki muut isovanhemmat oli jo kuolleet, äidin isä kuoli vuosi ennen minun syntymääni ja isän äiti kuoli reilusti alle 70v. tapaturmaisesti, oli kyllä sairaskin.
Minulla on aikuinen tytär ja nuorimmat 7v. olen itse 42v ja mies 52v. molemmat pelätään että eletäänkö tarpeeksi kauan että nähdään nuorimmat aikuisena, miehellä reuma ym. sairautta, ja minä olen ollut jo vuosia uupunut ja kipeä joka päivä vaikka mitään sairautta ei ole löydetty, pelkään että joku kerta en vaan aamulla herää, tai että mies kuolee sydänkohtaukseen tai jotain.
Omat vanhempani on reilu kuusikymppisiä ja molemmilla jonkinlaista sydänvaivaa vaikka elävät terveellisesti, en usko että välttämättä näkevät edes minun esikoiseni esikoista, toivon toki että kituuttavat vielä 20 vuotta hengissä, mutta loppu voi tulla koska vaan. Miehen vanhemmat ovat kuolleet, anoppi vuosi sitten 86-vuotiaana, ja appiukkoa en ole koskaan edes nähnyt hänen kuolemastaan on jo niin kauan, kuoli seitsemänkymppisenä, viimeisen vuoden kitumalla sairaalassa.
Ystävättäreni molemmat vanhemmat kuolivat reilu nelikymppisinä, isä ensin syöpään parissa kolmessa kuukaudessa ja äiti muutamaa kuukautta myöhemmin kun verisuoni katkesi päästä, kaatui siihen sijoilleen, heidän nuorempi lapsensa oli vielä reilusti alaikäinen, ja ensimmäinen lapsenlapsi oli vasta tulollaan.
Äitini veli ja hänen vaimonsa kuolivat juuri kuusikymppisenä, vaimolla oli syöpä ja enolla tuli joku aivoverenvuoto tai joku, kauhea päänsärky, soitti apua, mutta apu tuli liian myöhään, heidän nuorin lapsensa oli juuri täyttänyt 18v. Täti oli sanonut että hänen äitinsä kun kuoli nuorena syöpään, että kunhan hän itse näkisi että nuorin saavuttaa täysi-ikäisyyden, ja sen hän sai. Onneksi vanhimmat tyttäret oli jo saaneet lapsia että näkivät edes osan lapsenlapsistaan.
Koskaan ei voi tietää.
En ole. Miksi olisin, itsehän lapset hankin. Ainut asia mikä mietityttää on että maailma on niin paha paikka. Pelkään että lapsille tapahtuu jotain, sen surun kanssa en jaksaisi elää. Vaikka pakko kai sitä olisi. Myös mietin sitä mihin sukupolvien ketju lopulta päätyy. Tuhoon? Ihmiskunta on kohta tuhonnut koko maapallon.
Alue: Aihe vapaa
Ulkopuolisena en malta olla kommentoimatta, että tuo suomalaisten keski-ikä kyllä on sen verran korkea että kommenttisi on hieman huvittava. Omat lapseni sain kolmevitosen molemmin puolin, samanikäisenä kuin omat vahempanikin. Nyt lapset täysi-ikäisiä ja isovanhemmat vielä virkeitä touhuajia jotka elävät täysin itsenäisesti ja aktiivisesti. Monet akateemiset tekevät lapset myöhään ja noissa suvuissa eletään terveinä ja aktiivisina pitkään.