Miten avioeroja voi tulla niin paljon?

Onhan siis sunkin suhteista päättynyt eroon 50%...

Vierailija kirjoitti:

Onhan siis sunkin suhteista päättynyt eroon 50%...

Kyllä, ja tiesin alusta saakka että se ensimmäinen suhde päättyy eroon. En siis olisi koskaan, ikinä mennyt sen miehen kanssa naimisiin. Yritin kohentaa suhdetta, mutta ei se mitään auttanut. Kunhan toivoin mahdottomia. Toivovatko siis monet naimisiin menevät myös mahdottomia, vai voiko nykyisen suhteeni kaltainen äärimmäisen onnellinenkin suhde keikahtaa huonoksi.

ap

Kun lukee haastatteluja vanhuksista jotka olleet onnellisesti yhdessä 50 vuotta ja enemmän niin joka haastattelussa nousee esiin sanat kunnioitus ja sitkeys. Ei joka vastoinkäymisen tullessa olla luovuttamassa.

Naisethan niitä eroja hakee, koska kaikki ei menekään niin kuin Harlekiinikirjoissa ja naisten kuvitelmien mukaan. Naiset kuvittelevat muokkaavansa miehestä unelmien miehen leikkaa-liimaa-askartele-periaatteella. Toisin sanoen, naisilla on realiteetit ja miesten kunnioitus hukassa.

Ihmiset ja tilanteet muuttuvat ja maailma muuttuu myös.

Jos kaksi hyvin koulutettua ja lapsetonta viettää menevää kaupunkilaiselämää, niin parisuhde ei ole entisellään, jos toinen haluaakin muuttaa 500 kilometrin päähän maalle ja ryhtyä luomuviljelijäksi. Kymmenessä vuodessa voi tulla paha alkoholi- tai peliongelma. Pikkujouluissa tulee juotua ihan liikaa ja sitten herää vieraassa sängyssä. Puoliso voi sairastua vakavasti ja olla loppuikänsä täysin muiden huolenpidon varassa.

Jotkut liitot kestävät ja toiset eivät. Vihkivalassa kysytään, että tahdotko ja joskus vaatii vahvaa tahtoa, että pääsee vaikeista vaiheista yli. Jos puoliso ei joku kerta enää tahdokaan, niin minkäs siinä toinen tekee.

Vierailija kirjoitti:

Kun lukee haastatteluja vanhuksista jotka olleet onnellisesti yhdessä 50 vuotta ja enemmän niin joka haastattelussa nousee esiin sanat kunnioitus ja sitkeys. Ei joka vastoinkäymisen tullessa olla luovuttamassa.

Näissä on se, että on kaksi henkilöä jotka kunnioittavat ja sitkeilevät. Eroon päätyvät mm. ne suhteet, joissa tällaista harrastaa vain yksi. Eikä ole harvinaista!

Johtunee vittumaisesti naisista lähinnä.

ystävyyssuhteet on mulla kaatunut aina kolmansiin osapuoliin eli varmaan avioliitossa käy samalla tavalla.eli joku tulee ja tyrannisoi suhteen.sillon ei voi enää jatkaa jos kumppani menee toisen puolelle :/

Oikeastaan enemmän hämmästyttää se, että jotkut tosiaan sietävät toisiaan kuolemaan asti!

Sun ikäisenä ajattelin samoina ajattelisin vieläkin, mutta kun se mun rakastama mies sitten lasten tulta kuvioihin sitten petti kuitenkin ja jättikin. Olimme 24 vuotta yhdessä.

Monet menevät naimisiin ensihuuman aikana ja sitten kun arjen kuminauha lävähtää naamalle... 

Ihmisillä on epärealistisia odotuksia. Ajatellaan että naimisiinmenon jälkeen suhde ikäänkuin pysyy kasassa itsestään.

Ja kun (siis kun ei jos) niitä ongelmia/vastoinkäymisiä tulee niin ei tahdota nähdä vaivaa sen suhteen eteen vaan helpompi on luovuttaa. Toki, sellasiakin tapauksia on että parempi on erota (jos on esim. henkistä tai fyysistä väkivaltaa, pettämistä, alkoholiongelma, johon ei halua hakea apua jne.) mutta monesti avioliitto voitaisiin pelastaa jos olisi tahtoa nähdä hieman vaivaa.

Mun vanhempani ovat olleet naimisissa yli 60 vuotta. Kerran kysyin äidiltä, mikä on heidän pitkän liittonsa salaisuus. Hän vastasi, että usko, toivo ja rakkaus. Ja kertoi, että aina, kun jokin noista tuntui häviävän, hän oli laittanut silmänsä kiinni ja nähnyt mielessään sen nuoren pellavapäisen teekkaripojan ylioppilaslakki päässään juoksemassa kädet ojossa heinäpellolla äitiä kohti. Isä siis opiskeli Helsingissä ja äiti asui vielä maalla, kun heidän seurustelunsa alkoi. 

Kestävän avioliiton salaisuus on naisen joustavuus, seksiä kun mies haluaa, unohdetaan omat tarpeet jne. Surullista mutta totta.

No onko todellakin ylläri, ettei kaikille suoda onnea saada sitä kaikken parasta tai mieluisinta kumppania itselleen? Alkuhuumassa voi olla myös ihastunut siihen, että joku on ihastunut minuun ja sen haihtuessa JA arjen osoittautuessa erilaiseksi kuin ajateltiin niin -> ero.

Tai jos itse muuttuu eikä kumppani alunperinkään ollut joku, jota ei koskaan voisi kuvitellakaan vaihtavansa pois. Silti moni ei todellakaan nauti yksin kököttämisestä elämässään, vaan haluaa kumppanuuden ja jakaa elämäänsä toisen kanssa. Ainakn kertaalleen elämässä.

Itse en tosin tajua, miksi mennä silloin avioliittoon, itse olen avoliitossa.

Olimme exäni kanssa 8 vuotta yhdessä, aloimme seurustella 18-vuotiaina ja olin koko suhteen ajan onnellinen. Muutamia vaikeampia hetkiä ja kuukausia tottakai oli, mutta päälimmäinen fiilis oli rakkaus, kiitollisuus ja onnellisuus.

Mielestäni kaikki oli kunnossa, viihdyimme yhdessä, meillä oli paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita, samanlaiset arvot ja tavoitteet elämältä. Olin varma, että tulemme olemaan yhdessä koko loppu elämämme.

Toisin kävi, mies petti minua ja oli pettänyt viimeisen puolen vuoden aikana ilmeisesti useamman naisen kanssa. Jäi sitten viimein kiinni ja suhde loppu. Mitään järkevää selitystä mies ei osannut toiminnalleen antaa.

Vierailija kirjoitti:

Olimme exäni kanssa 8 vuotta yhdessä, aloimme seurustella 18-vuotiaina ja olin koko suhteen ajan onnellinen. Muutamia vaikeampia hetkiä ja kuukausia tottakai oli, mutta päälimmäinen fiilis oli rakkaus, kiitollisuus ja onnellisuus.

Mielestäni kaikki oli kunnossa, viihdyimme yhdessä, meillä oli paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita, samanlaiset arvot ja tavoitteet elämältä. Olin varma, että tulemme olemaan yhdessä koko loppu elämämme.

Toisin kävi, mies petti minua ja oli pettänyt viimeisen puolen vuoden aikana ilmeisesti useamman naisen kanssa. Jäi sitten viimein kiinni ja suhde loppu. Mitään järkevää selitystä mies ei osannut toiminnalleen antaa.

Pointti jäi uupumaan eli mielestäni rakkaus ja parisuhde ovat lähinnä tahtokysymyksiä. Ihmiset, jotka haluavat olla yhdessä, ovat valmiita hyväksymään ne vaikeammatkin hetket ja uskovat suhteeseen ja yhteiseen tulevaisuuteen, pysyvät yhdessä. Siihen kuitenkin vaaditaan kaksi. Yksin ei voi suhdetta pitää pystyssä, vaikka kuinka tahtoisi

Olin kuin sinä ap, rakastunut ja ihmettelin ihan samaa. Mieheni oli ihana ja ajattelin että en voi kuvitella sellaista tilannetta, että eroaisinme ikinä. Siksi emme tehneet rätinkiä asuntolainan lyhennyksistä, avioehtoa jne.

En olisi ikinä uskonut että nyt 5 v myöhemmin olen tässä, avioero vireillä. Mies on elänyt jo vuosia pelaten nettipokeria ja muita pelejä ja ottanut mm. 55000€ pelkkiä pikavippejä. Unelmieni omakotitalo on pantu myyntiin.

Aina ei mene kuin haluaisi ja vaikka itse ei näe mitään syytä erolle niin joskus joku pieni ylläri voi tulla kuvioihin.

Toivon että sinä et joudu pettymään.

Odotukset eivät läheskään aina kohtaa. Toisinaan ne vaihtuvat myös eri elämäntilanteiden myötä lapsiperheessä ehkä odotetaan suhteeltta toisenlaisia asioita kuin rakastumisvaiheessa tai siinä vaiheessa kun lapset ovat muuttaneet omilleen. Kestävyys ei samalla tavalla ole tärkeää kuin aikaisemmin.

Ota tuo teksti itsellesi talteen ja lue se vaikkapa 50-vuotiaana - näet asiat varmaan vähän laajemmin.

Ihmiset kasvavat ja muuttuvat läpi elämänsä, eivät pelkästään nuoruudessa. Rakkaus ei yksin aina riitä, elämä saattaa tuoda mukanaan asioita, joita ei olisi osannut kuvitellakaan nuorempana. Toisten ihmisten suhteiden arvostelu ei kannata, et koskaan voi tietää mitä kaikkea jää näkymättömiin.

Onnea sinulle nykyiseen elämääsi, ja lisää viisautta sydämeesi tulevaisuudessa!