V.Hovatta Me Naisissa: On absurdia kysyä surevalta, miten voit.

Hovatta on ihan oikeassa. Pitäisi kyllä osata arvata miten huonosti tuossa tilanteessa voi ja keksiä jotain muuta leskeä mahdollisesti auttavaa sanottavaa.

Se on small talkia. Keskustelun avaus. Vähän sama kuin how do you do. Ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti.

Jos sanot jotakin, se on väärin. Jos et sano, sekin on väärin. Surun keskellä elävää ihmistä ei voi kohdella oikein, koska maailma on kohdellut häntä väärin. Hän käy vielä läpi surun vaiheita ja menetys on liian lähellä, että voisi suhtautua mihinkään tekoon tai sanoihin ystävällisenä eleenä.

Hyvä viesti. Tuo on niin hankalaa tuo suuren menetyksen kokeneiden kohtaaminen. Kun toiset sanoo et olisi lohduttavaa jos vaikka kysyttäisiin vain että miten voin. Ja sit taas esim. Vuokko Hovatasta se olisi väärin.

Jotkut sanoo, että jos sanoo vaan myötätuntoisesti, että otan osaa suruusi niin se olisi ok.

Tai kai sitä voisi sanoa myös, että ei nyt ole oikein sanoja, otan osaa.

Vierailija kirjoitti:

Hovatta on ihan oikeassa. Pitäisi kyllä osata arvata miten huonosti tuossa tilanteessa voi ja keksiä jotain muuta leskeä mahdollisesti auttavaa sanottavaa.

Aloittaja kysyi mitä pitäisi sanoa, siihen et vastannut.

Olen itsekin ajatellut, että miten voit on kohtelias kysymys ja että sureva itse päättää kuinka syvällisesti vastaa. En ole edes ajatellut, että se tarkoittaisi koko yksityiselämän avaamista puolitutuille.

Osanotto on mielestäni ihan hyvä. Jos vastapuoli haluaa esim. muistella vainajaa tai kertoa muuten kuulumisia kuuntelen. Jos sanon ihmiselle yleensäkin kaupassa vain hei se osanotto on ihan riittävä huomio siihen että toinen on huomannut läheiseni poismenon.

Mä alan kans epäillä, että oikeasti kukaan ei olisi jättämässä yksin, mutta kun loukkaat surevaa tekemällä ihan mitä tahansa - tai olemalla tekemättä.

Toi nyt on taas suomalaista ylitulkintaa, ei se kysymys tarkoita että pitäisi alkaa suuresti avautumaan. Traumatusoituneet ihmiset ovat usein vereslihalla ja toivovat että ihmiset lukevat heidän ajatuksiaan tai menevät täysillä mukaan heidän tuskaanasa mutta eihän se ole mahdollista. Toipumisen edetessä tilanne normalisoituu.

Eihän kysymys "miten voit" tai "mitä kuuluu" tarkoita sitä, että pitää alkaa omaelämäkertaa kertomaan tai pitämään terapiaistuntoa. Siihen voi vastata niin lyhyesti kuin haluaa tai välttää kysymyksen ja puhua jostain muusta. Nämä kysymyksethän on tarkoitettu vain keskustelun avaajaksi.

Okei. Siis nopeasti vain osanotto ja sen jälkeen aletaan jutella jotain mukavia ja ehkä omia iloisia kuulumisia.

Ok, parempi vaihtaa kadun puolta jos tulee sureva vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Hovatta on ihan oikeassa. Pitäisi kyllä osata arvata miten huonosti tuossa tilanteessa voi ja keksiä jotain muuta leskeä mahdollisesti auttavaa sanottavaa.

Mutta mitä se muu sitten voi olla?

Nää on niin vaikeita tilanteita, en ole mikään sosiaalisten tilanteiden ihme joka löytää aina oikeat sanat joka tilanteeseen. Silti jotain pitäisi sanoa ja osoittaa että välittää. Mutta kaikki tuntuu olevan väärin. Itse olen kysynyt vaikeassa tilanteessa olevilta ystäviltä tavatessa yleensä juurikin, että mitä kuuluu / miten voit, ja ovat sitten fiiliksen mukaan joko vastanneet jotain ympäripyöreää ja vaihtaneet aihetta, tai kertoneet enemmän jos ovat tarvinneet kuuntelijaa tms. 

Ihmiset kyllä haluaisivat osoittaa että välittävät, mutta kun kaikki mahdollinen mitä voisi tuossa tilanteessa sanoa, tuntuu olevan aina väärin, niin ikävä kyllä moni ottaa etäisyyttä ihan siksi, ettei tiedä mitä sanoisi surevalle.

Vierailija kirjoitti:

Jos sanot jotakin, se on väärin. Jos et sano, sekin on väärin. Surun keskellä elävää ihmistä ei voi kohdella oikein, koska maailma on kohdellut häntä väärin. Hän käy vielä läpi surun vaiheita ja menetys on liian lähellä, että voisi suhtautua mihinkään tekoon tai sanoihin ystävällisenä eleenä.

Tämä. Mutta sitten ei kannata ihmetellä miksi jotkut surevat jäävät yksin jos mikään muun ihmisen reaktio ei ole kyllin hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Eihän kysymys "miten voit" tai "mitä kuuluu" tarkoita sitä, että pitää alkaa omaelämäkertaa kertomaan tai pitämään terapiaistuntoa. Siihen voi vastata niin lyhyesti kuin haluaa tai välttää kysymyksen ja puhua jostain muusta. Nämä kysymyksethän on tarkoitettu vain keskustelun avaajaksi.

Ymmärrän kyllä, että varmasti aika absurdia ja turhauttavaa vastata "kiitos hyvin/hyvää" tuollaisessa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Okei. Siis nopeasti vain osanotto ja sen jälkeen aletaan jutella jotain mukavia ja ehkä omia iloisia kuulumisia.

Mun kohdalla ainakin tuli vastaan paljon niitä jotka muuten hädin tuskin tervehtii mutta läheisen poismeno jälkeen heitä yhtäkkiä kiinnostikin kuulumiseni. Minusta hiukan outoa. Jos muutenkin on tapana vaihtaa kuulumiset tai rupatella enemmän on mielestäni ihan ok puhua ja kysyä myös surusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hovatta on ihan oikeassa. Pitäisi kyllä osata arvata miten huonosti tuossa tilanteessa voi ja keksiä jotain muuta leskeä mahdollisesti auttavaa sanottavaa.

Mutta mitä se muu sitten voi olla?

Nää on niin vaikeita tilanteita, en ole mikään sosiaalisten tilanteiden ihme joka löytää aina oikeat sanat joka tilanteeseen. Silti jotain pitäisi sanoa ja osoittaa että välittää. Mutta kaikki tuntuu olevan väärin. Itse olen kysynyt vaikeassa tilanteessa olevilta ystäviltä tavatessa yleensä juurikin, että mitä kuuluu / miten voit, ja ovat sitten fiiliksen mukaan joko vastanneet jotain ympäripyöreää ja vaihtaneet aihetta, tai kertoneet enemmän jos ovat tarvinneet kuuntelijaa tms. 

Ihmiset kyllä haluaisivat osoittaa että välittävät, mutta kun kaikki mahdollinen mitä voisi tuossa tilanteessa sanoa, tuntuu olevan aina väärin, niin ikävä kyllä moni ottaa etäisyyttä ihan siksi, ettei tiedä mitä sanoisi surevalle.

"Otan osaa" on ihan hyvä. Varsinkin puolitutulle.

Vierailija kirjoitti:

Osanotto on mielestäni ihan hyvä. Jos vastapuoli haluaa esim. muistella vainajaa tai kertoa muuten kuulumisia kuuntelen. Jos sanon ihmiselle yleensäkin kaupassa vain hei se osanotto on ihan riittävä huomio siihen että toinen on huomannut läheiseni poismenon.

Ymmärsin itse, että tilanne on sellainen että osanotto on esimerkiksi jo aiemmin ilmaistu (vaikka hautajaisissa) ja nyt kadulla kohdatessa keskustelu tavallaan jatkuu siitä pidemmälle.

En minäkään tiedä mitä tuossa sitten pitäisi sitten sanoa? Että "hienoa että olet jaksanut lähteä kaupungille surustasi huolimatta"? Just tällaisilla puheenvuoroilla (Hovatta) ne surun kanssa kamppailevat jäävät entistä enemmän yksin, kun ei kukaan tiedä mitä uskaltaa sanoa.

Ja itseäni vähän ärsyttää tuollainen tietty ylimielinen asenne, kun oletetaan ettei se kysyjä tiedä mitään kuolemasta tai menetyksestä, ja on siksi naiivi kysellessään kuulumisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hovatta on ihan oikeassa. Pitäisi kyllä osata arvata miten huonosti tuossa tilanteessa voi ja keksiä jotain muuta leskeä mahdollisesti auttavaa sanottavaa.

Mutta mitä se muu sitten voi olla?

Nää on niin vaikeita tilanteita, en ole mikään sosiaalisten tilanteiden ihme joka löytää aina oikeat sanat joka tilanteeseen. Silti jotain pitäisi sanoa ja osoittaa että välittää. Mutta kaikki tuntuu olevan väärin. Itse olen kysynyt vaikeassa tilanteessa olevilta ystäviltä tavatessa yleensä juurikin, että mitä kuuluu / miten voit, ja ovat sitten fiiliksen mukaan joko vastanneet jotain ympäripyöreää ja vaihtaneet aihetta, tai kertoneet enemmän jos ovat tarvinneet kuuntelijaa tms. 

Ihmiset kyllä haluaisivat osoittaa että välittävät, mutta kun kaikki mahdollinen mitä voisi tuossa tilanteessa sanoa, tuntuu olevan aina väärin, niin ikävä kyllä moni ottaa etäisyyttä ihan siksi, ettei tiedä mitä sanoisi surevalle.

"Otan osaa" on ihan hyvä. Varsinkin puolitutulle.

Niin, ekalla kerralla kun hänet näkee läheisensä kuoleman jälkeen, mutta tokalla, kolmannella, viidennellä kerralla on jo vähän hassua sanoa noin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän kysymys "miten voit" tai "mitä kuuluu" tarkoita sitä, että pitää alkaa omaelämäkertaa kertomaan tai pitämään terapiaistuntoa. Siihen voi vastata niin lyhyesti kuin haluaa tai välttää kysymyksen ja puhua jostain muusta. Nämä kysymyksethän on tarkoitettu vain keskustelun avaajaksi.

Ymmärrän kyllä, että varmasti aika absurdia ja turhauttavaa vastata "kiitos hyvin/hyvää" tuollaisessa tilanteessa.

Mutta eihän siihen ole pakko vastata "kiitos, hyvää". Jos kysyjä tietää tapahtuneesta, niin kysymyksellä on tietty hieman eri sävy kuin jossain täysin arkisessa tilanteessa ja siihen voi vastata vaikka että "ihan hyvin olosuhteisiin nähden" jos haluaa ohittaa sen nopeasti.

Tietenkin olisi ihanteellista jos jokainen osaisi kohdata surevan juuri niin kuin tämä haluaisi, mutta se on mahdotonta, koska se on varmaan jokaisen kohdalla vähän erilaista eivätkä kaikki ole ehkä aiemmin kohdanneet surevaa. Minusta tärkeintä on kuitenkin osoittaa myötätuntoa ja tukea niin hyvin kuin osaa ja toivoa, että se tulkitaan oikein.