Koska jätit ekan kerran yöksi hoitoon?
Eli minkä ikäisenä olette ensimmäisen kerran jättäneet vauvanne yöksi jollekin hoitoon? Jos oli imetysvaihe niin vaikuttiko jotenkin maidon määrään?
Meikäläisellä tuli kuppi täyteen tänään. Vauvalla ikää 3vkoa, mies ulkomailla työmatkalla... takana erittäin rankka yö ja päivä... eikä yhtään edes 4h yhtenäistä unipätkää sitten synnytyksen. Tästä johtuen vauva matkusti mummolaan kassissaan yksi pullollinen rintamaitoa ja rutkasti Tuttelia. Itkuinen äiti suunnisti kotiin ja menee nyt suihkuun ja nukkumaan...
Kotona on hiljaista, mutta päätös ei kaduta. Mä olen ollut viime päivät niiiin puhki ja pillittänyt vaan ja nyt kun mies ei ole kotona niin en olis varmaan enää yhtään yötä jaksanut valvoa. Saas nähdä tuleeko uni. Onneksi mummolassa on hoidettu myös veljeni vauvaa, joka oli ensimmäisen kerran yökylässä viikon vanhana eli mummo on tottunut pienten kanssa valvomaan :-D
Kommentit (25)
Esikoinen on nyt 1,5 vuotias, eikä vielä koskaan ole ollut yökylässä. Hän on ollut koko pienen ikänsä erittäin huono nukkuja ja juuri sen vuoksi en ole häntä halunnut yöhoitoon antaa. Vaikka yöt ovat meillä olleet todella risaisia viimeiset puolitoista vuotta, en ole juuri koskaan tuntenut olevani väsynyt.
Kuopus on nyt 2kk ja hänenkin yökyläilynsä siintävät jossain hamassa tulevaisuudessa. Taidan olla niin itsekäs äiti, että haluan pitää muruseni aina ihan lähettyvillä. Ja vaikka joskus yöllä huutavan lapsen hyssyttely tympiikin, elän silti ehdottomasti elämäni parasta aikaa!
Mutta vaikka meillä lapsia ei yökylään " anneta" , niin ymmärrän kyllä äitejä, jotka todellisen väsymyksen ja uupumuksen vuoksi nyyttinsä yöhoitoon antavat. Arki on varmasi kovin takkuista, jos äiti on kuin zombie. Hyväntuulinen ja levännyt äiti on lapsenkin etu!
Tuliko mieleen, että jollekin se " pakko" voi olla juuri oma jaksamattomuus? Me täällä emme voi tietää kaikia taustatekijöitä, esim. koliikki, masennus, se, että joutuu hoitamaan vauvan todella yksin, vaikea raskausaika, vaikea synnytys jne. Äiti voi olla todella rikki, niin fyysisesti kuin henkisesti.
Väsymys ei yhden yön unilla lähde, se on totta, mutta se saattaa katkaista kierteen, jossa äiti on niin loppu, ettei pysty nukkumaan, vaikka vauvan puolesta voisikin.
Moonika:
Kolmeviikkoinen on lähes vastasynytyt. Ihmettelen suuresti, miten joku juuri synnyttänyt äiti HALUAA eroon vauvastaan. Pakko, siis vauvan tai oma sairaus on eri asia, sitä ei voi valita.
Juu ja otan mielelläni haukut niskaan, en vain voi ymmärtää.
kiitos kannustavista viesteistä! Nukuin tosiaan kuin tukki 8h ja aamulla sitten sain pumpata varmaan litran rintamaitoa... no, ei ehkä ihan niin paljoa.
Olin vielä seuraavan päivänkin mummolassa vauvan kanssa ja äitini hoiteli vauvaa ja minä vaan imetin välissä. Käytiin aika hyviä keskusteluja ja äitini kovasti harmitteli sitä, että nykyaikana äidit joutuvat olemaan vastasyntyneiden kanssa kovin yksin. Ennen oli aina porukkaa (sukulaisia, ystäviä) enempi ympärillä ja vauvallakin hoitajia pitkin päivää niin, ettei äidin tarvinnut yksin vauvan kanssa olla.
Äitini on siis hoitoalan ammattilainen (tehnyt pitkän uran terkkrina, sairaanhoitajana, erikoissairaanhoitajana jne) joten ei mikään hihhuli. Ja lisäksi silloin kun äitini on lapset saanut 60-70 luvulla niin äitiysloma oli vaan 3kk! Eli veljeni ovat menneet hoitoon jo 3kk vanhoina, itse olin kuulemma sentään 8kk -että on ne ajat aikalailla muuttuneet vai hä?
Ja noille jeesustelijoille, jotka kritisoi 3vkoa vanhan vauvan hoitoon jättämistä niin ei mitään, tsemppiä teille! Teillä varmaan äidinvaistot on luontaisia, mulla niiden kanssa on tekemistä. Jo nää arkipäivät kun mies on töissä tekee tiukkaa yksin -en tiedä onko se huonoa äitiyttä, mutta itse luulen että mulla se äitiolo tulee vasta pikkuhiljaa. Ainakin toistaiseksi tunteet on usein hyvinkin ristiriitaiset vauvan kanssa ja siksi varmaan tarvitsenkin apua jaksamiseen. Meitä on niin moneksi :-)
Tätä äidin ja vauvan jättämistä yksin ovat myös mieheni sukulaiset ihmetelleet. Tietysti moni äiti pärjää, monet varsin hyvinkin, mutta koskaan ei ole haittaa siitä, että miettii ennalta, mistä voi tarpeen tullen saada apua.
Meidän tyttömme pääsi kotiin n. 5 viikon kuluttua synnytyksestä, ja vaikka olin häntä päivittäin käynyt hoitamassa, hän tuntui silti yht' äkkiä ihan vieraalta, varsinkin, kun koliikki alkoi heti kotiutumisen jälkeen. Lohduttauduin sillä ajatuksella, että vaikken itse oikein tiedä, mitä vauvasta pitäisi ajatella, minä ja mieheni olemme hänelle tärkeimmät ihmiset maailmassa. Vauvalla ei ole ketään muita, joten tällaisina meidän vain on kelvattava. Tietysti koin rakastavani vauvaa, mutta se kiintymys ja tunne siitä, että osaan olla vauvallemme hyvä, tuli vasta ajan kanssa.
Moonika, kaikki eivät vaan jaksa, se heille suotakoon. Se ei ole sinulta pois jos ap on vienyt väsyksissään lapsensa hoitoon, minäkin olisin varmaan vienyt tuossa tilanteessa, vaikea sanoa kun en ole kokenut vastaavaa.
Omat lapseni eivät ole olleet kertaakaan yötä poissa kotoa (2v2kk ja 6kk), koska meille on siunaantunut erittäin helpot lapset, mieheni kanssa emme ole tunteneet tarpeelliseksi viedä heitä. Jos olemme käyneet viihteellä niin olemme käyneet erikseen, tosin sitäkin tullut harrastettua vähemmän kuin vähän :D
Eli kukin tyylillään :)
JMMK