Miten työttömät kestää arkensa

Teen osa-aikatyötä vaihtelevasti 2-3 päivää viikossa. Työ on tosi kiireistä ja koko ajan pitää olla ihmisten saatavilla, jotenkin tuntuu että hyvä että se on osa-aikaista. En ehkä jaksaisi sitä kokopäiväisenä. Arvostan paljoa vapaa-aikaani, teen ruokaa, leivon, luen, ihanaa kun on monta päivää viikossa kun ei ole mihinkään kiire!

Vierailija kirjoitti:

Miksi on aina se oletus että työttömät on jotenkin toimettomia? Kaikki työssäkäyvät tekevät ympäri vuorokauden kaikkea, mutta heti kun työt loppuu (1-8h vuorokaudessa), niin sitten ei tehdä enää yhtään mitään. Kaikki harrastukset, kotityöt ja lasten hoitamiset jää, ja pitää vaan maata sohvalla, korkeintaa kaljaa ja tupakkaa hakea lähisalesta.

Jos sinä joka nyt olet töissä jäisit työttömäksi, niin eikö sinulla todellakaan olisi mitään tekemistä? Mitä teet silloin kun et ole töissä? Iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla?

 Työtön saa tosi vähän aikaan. Työttömyys lamauttaa . 

Vierailija kirjoitti:

Hei, miten te toimettomat ihmiset kestätte elämäänne ja löydätte sille tarkoituksen? Ymmärrän kyllä vaikka puolen vuoden työttömyyden mutta kyllä jo sen jälkeen luulisi löytävän jotain tekemistä esim aloittaa opinnot tai edes jonkinlaisen työn, vaikka vapaaehtoisena ihan vaan sen takia että kuuluu johonkin yhteisöön ja tuntee olevansa hyödyksi. Ehkä tällaista velvollisuudentunnetta ei ole kaikissa sisäsyntyisesti? Kasvatus tai sen puute? Any ideas?

En minä ainakaan toimeton ole, tekemistä on vaikka kuinka paljon! Virallisesti en näin työttömänä saa opiskella, mutta itsekseni kertailen mm. aiemmin opettelemiani kieliä. Sienestän, kesällä jelpin kavereitten mökillä jne.

Tänään treenaan: käyn kuntosalilla, vesijuoksemassa ja uimassa. Myöhemmin koiran kanssa meren rannalla pitkä lenkki. Iltapäivällä kun lapset tulee koulusta, leivotaan ja tehdään ruokaa. Elämää helpottaa suurituloinen mies.

Opiskelen itsenäisesti it-alaa. I love my life 😊

En mä meinaa kestääkään. Pää leviää. Ja perse! Juuri ilmoittauduinkin parille kansalaisopiston kurssille, ja odotan yhteydenottoa työkkäristä jotta voisin kysyä, saanko aloittaa opinnot avoimessa.

Helposti tässä lamaantuisi, kyllä sen nyt huomaa... Pakko keksiä Jotain!

Ei se tekemättömyys oikeasti enää pitkän päälle niin vaivaa. Musta työttömyydessä (kaksi kertaa kokemusta, toisen kerran 7kk ja toisen 5kk) pahin oli ekat kaksi.-kolme kuukautta, kun oli jo ennen työn loppumista alkanut hakea töitä ja haki joka päivä raivokkaasti, mutta mihinkään ei kelvannut. Oikeastaan siinä kolmen kuukauden kohdalla tuli tosi masentunut olo, kun takana oli useampi kymmenen hakemusta, muutamia haastatteluja jne. Kummallakin kertaa aloin siinä vaiheessa löysätä ja hakea työpaikkoja laiskemmin ja valikoivemmin. Mulla kyllä riitti tuo 5 ja 7 kk siihen, että aloin melkein tykätä olla kotona ja laiskistua tosissani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli hyvä sanonta. Se meni jotenkin näin: Se kuka ei tee töitä, ei sen syömänkään pidä.

Ken ei töitä tee ei sen syömänkään pidä.

Kauas on tultu tuosta. Nykyään se menee että: Ken ei töitä tee se vasta syökin!

Niin syökin, sillä työttömänä on aikaa ruuanlaittoon. Perhe tykkää, kun leivon leipää ja karjanpiirakoita, pullaa ja pikkuleipiä sekä pitkään haudutettavia ruokia. Rahaa ruokaan menee paljon vähemmän mitä töissä ollessa.

Kyseinen sananlasku on ajalta, jolloin lapsi toi leivän tullessaan eli pellolle ja navettaan tarvittiin aina lisää käsiparia tekemään töitä. Ne työt ei silloin tarkoittaneet palkkatöitä vaan ne oli vain tehtäviä hommia. Maailma on muuttunut monellakin tavalla.

Mulla menee helposti aika, maanantaista perjantaihin on mahtavaa kun lapset koulussa ja mies töissä :) Käyn salilla, uimassa, lenkillä, talvella hiihtämässä, kirjastossa, kirppiksillä. Ehdin siivota, tarkastaa läksyjä jne. Ruoanlaittoa en juurikaan harrasta, mies on siinä niin intohimoinen.

Luen myös useamman sata kirjaa per vuosi, jos haluan hemmotella itseäni niin katson leffan. Töihin en menisi enää mistään hinnasta.

Minä viihdyn työttömänä kotona. Haen kyllä kaikkia järkeviä paikkoja (etäisyys, sellainen työ että selviäisin siitä). Valitettavasti paikkoja on vain huonosti tarjolla.

Taloudellisesti ei ongelmia nyt mutta eläke jää kyllä pieneksi. Inhoan shoppailua joten en osta kaupasta juuri muuta kuin pakolliset ruuat ja käyttötavarat sitä mukaa kun pakko ostaa. Eli työttömyyskorvauksestakin jää säästöön melkein koko ajan. Joten enköhän eläkkeelläkin pärjää pienillä tuloilla ja säästöilläni.

Tekemistä minulla on vaikka useamman elämän ajalle. Käyn raivaamassa meidän metsiä raivaussahalla. Hoidan naapureiden lapsia kun kotiäidit käy hammaslääkärissä ym. Hoidan tarvittaessa anoppia (sairauden tilanteesta riippuen välillä paljon ja välillä ei tarvi apua lainkaan). Kotityöt vie todella paljon aikaa kun leipoo itse leivät jne. Lapset nauttii kun äiti kotona kun tulevat koulusta ja lasten kaveritkin tulee meille mielellään.

Kyllähän noita työpaikkahakemuksiakin tulee kirjoiteltua aina kun paikkoja löydän. Ja olisihan se kiva päästä mukaviin töihin. Mutta viihdyn kyllä näinkin ja uskon että ehkä tämä vaihe on jopa parasta aikaa elämässäni.

Itse entisenä välivuotelaisena/työttömänä ja kesälomaakin ilman töitä viettävänä on ihan ikävä sitä aikaa kun ei tarvinnut mennä mihinkään. Päivässä oli rutiinit joita ei vihannut. Nyt pitää olla koulussa ja töissä.

Nyt 2 kk työttömyyttä takana.Tässä eilisen ohjelma:

Aamulla ylös ennen 7:ää.Teini kouluun, itse imuroimaan ja paikkojen järjestelyä.Siinä sivussa tiski-ja pyykkikoneen täyttö.Asioille keskustaan.Takaisin kotiin, pikaisesti lounaan syönti.(pakasteesta itsevalmistettua)Leivontaa.

Täytekakun täyttäminen, eläinten ruokinta.

Teini kotiin ja mies kotiin.Ruokailua.(eilisen aterian lämmitys)

Puutarhatöitä ulkona.Lenkillä käynti.

Lisää leivontaa.Pyykit ulos kuivumaan.

Sauna ja nukkumaan klo 22.30.

Itse asiassa olen aina ihmetellyt, miksi ihmisillä ei ole tekemistä kotona.Miten niin ei aika kulu??Miksi ei osata olla hetkeäkään yksin??Kaikki riippuu itsestä ja asenteista.Päiviinhän saa vaikka mitä sisöltöä jos haluaa.

Kyllä tekemistä piisaa. Liikunta, lukeminen, leivonta ja ruoanlaitto, siivoaminen, pienet remonttihommat ja pari käsityöharrastusta täyttävät kyllä sen ajan, kun olen kotosalla yksinäni. Kun lapset tulevat koulusta, on ihanaa viettää kiireetöntä aikaa heidän ja kavereidensa kanssa ja syödä vaikka omatekoisia sämpylöitä samalla. On aikaa auttaa läksyissä ja kuunnella kuulumiset, ilot ja surut.

Rahasta ei juuri tällä hetkellä tee tiukkaa, sillä olin aiemmin hyväpalkkaisissa töissä ja säästöjä on ihan mukavasti, eikä ansiopäivärahakaan ole huonoimmasta päästä. Mutta toki kaipaan sellaista "yhteiskunnallista arvostusta", jota työssäkäynti tuo. Ja työkavereiden seuraa myös, aikuisten juttuja kahvitauoilla. Olisin valmis ottamaan vastaan paljon entistä vaatimattomammankin työpaikan ja palkan, mutta en ole 8 kk:n aikana päässyt edes haastatteluihin. Osaamistani vastaavia paikkoja ei ole ollut auki tänä aikana ainoatakaan realistisella työssäkäyntialueella. Ja ilmeisesti niissä paikoissa, joihin olen hakenut, ajatellaan, että olen ylikoulutettu ja häivyn heti kun mahdollista. En kyllä itse usko, että niin tapahtuisi. Työttömyyden aikana on tullut opeteltua downshiftaamista ja olen huomannut, etten todellakaan enää kaipaa sellaista vastuuta, stressiä ja haastetta, joka aiemmin täytti koko elämäni. Rahaakaan ei nykyään mene oikeastaan juuri muuhun kuin ruokaan ja aivan pakollisiin, shoppailusta en ole ikinä pitänyt. Pärjäisin siis paljon vähemmälläkin, kunhan saisin olla osa mukavaa työyhteisöä. 

Mutta menee tämä näinkin. Omat hyvät puolensa on tässäkin elämäntilanteessa. Perhe-elämä kukoistaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen vapaalla, toisinaan on paljonkin mieluista tekemistä, toisinaan ahdistaa. Kun on ystäviä käymässä tai itse menet on viikko mielekäs. Ei aina jaksa olla siivoamassa.

Opistolle ajattelin alkuvuonna mennä, mutta nyt ei oikein kiinnosta :(. Ei saa asiaan innostusta lähteä, on naapuri pitäjässä, en tiedä paikkaa. Ei vaan saa aikaiseksi.

Oli tossa oikein pahakin olo, tätäkö Mun elämäni on, onnesi meni pois. Paljon olis tekemistä, olen saanut myös jotakin tehtyä.

Mistä opistosta on kyse? Jos tarkoitat kansalais- tai työväenopistoa, niitä on ihan joka kunnassa ja melkein joka kylässäkin jotain kurssia.

Täältä http://www.kansalaisopistot.fi/kansalaisopistot/ löydät lähimmän kansalaisopiston, mutta mikään ei estä sinua osallistumasta vaikka Inarin tai Espoon opiston järjestämälle kurssille, vaikka asuisit Australiassa. Siis jos vaan aikataulu sattuu sinulle sopimaan tai on nettikurssina.

Tähän aikaan vuodesta on ilmoittautuminen meneillään ja kannattaa ilmoittautua 'varasijalle' vaikka kurssi olisi täynnä. Hyvät opistot järjestävät kyllä lisää ryhmiä, kun varasijoilla on tarpeeksi osallistujia toiselle ja kolmannellekin.

Onpa hölmö keskustelu, en tosin lukenut kuin ensimmäisen sivun. Siinä

muutama kuvasi arkeaan jota Suomessa nolostellen sanotaan työttömyydeksi, muualla kutsuttaisiin ylpeästi itseään "home maker" :iksi. Ihan aktiivista ja mielekästä elämää tuntuu olevan. Suomessa ihmisen arvoa mitataan sillä työpaikalla ja palkkapussilla vaikka paljon muutakin tärkeää on.

Tietysti on eri asia jos oikein kärsii tyrtömyydestä ja kotona olosta eikä taloudellisesti pärjää. Mutta on ihan ok olla kotona ja hoitaa sitä ja lapsia, harrastaa omia juttuja ja kehittää itseään. Eikä sitä tarvitse häpeillä.

Pelaan tietokoneella, katon leffoja, sarjoja ja pornoa ja vejän kätteen. viikonloppusin juan itetehtyä viinaa. Elämä on mukavan kiireetöntä.

Kun työttömyys alkaa ahdistaa, muistelen joitain sietämättömiä työkavereita ja munattomia esimiehiä, jolloin voinkin huokaista helpotuksesta, kun heistä olen päässyt.

Vierailija kirjoitti:

Itse entisenä välivuotelaisena/työttömänä ja kesälomaakin ilman töitä viettävänä on ihan ikävä sitä aikaa kun ei tarvinnut mennä mihinkään. Päivässä oli rutiinit joita ei vihannut. Nyt pitää olla koulussa ja töissä.

Aamen tälle! Itse pääsin tuottavaksi kansalaiseksi vasta 32vuotiaana (kulttuurinalan koulutus). Sitä ennen löytyi vaan osa-aikatöitä kaupoista ja oli pitkiä aikoja työttömyyttäkin. Vihasin sitä aikaa koska ei ollut ikinä varaa mihinkään. Nyt olen ollut 5 vuotta oman alan töiden parissa. Vaatimukset ja tehotasot ovat kovat. Joskus päivät venyy jopa 14h, yleensä 10h. Projektista projektiin alimitoitetulla aikatauluilla. Olen ehtinyt sairastaa jo masennuksen/lievän burnoutin ja muutkin mielelle käyvät ahdistukset ovat päällä: En ehdi, en osaa, en selviä. Mitä jos epäonnistun.

Loppujen lopuksi olin paljon onnellisempi, tyynempi ja rutinoituneempi työttömänä. Jaksoin kokata, pidin kodin järjestyksessä ja puhtaana, kävin päivittäin astangajoogassa ja retriiteillä kesäaikaan. Nyt elämä on vain suorita suorita suorita suorita jatkumoa ja kasvaneiden elinkulujen takia (isompi vuokrakoti, auto, visa) takia laskunmaksun jälkeen ei jää edes säästettävää käteen. Tällä kertaa palkasta joka tuli pari pv sitten jäi 170€ koko kuun elämiseen. Nappaa tosissaan tehdä liukumaan jatkuvaa yltsää..