Miten työttömät kestää arkensa

Näin ei tietenkään saisi sanoa, mutta olen odottanut työttömyyttä. Arki on välillä ollut yhtä selviytymistä ja odotan innolla kun 2,5v jää pian osa-aikaiseen hoitoon arviolta 4*4h/vko. Muutama tunti aikaa hoitaa asioita ilman keskeytyksiä. Ehkä sitten saan selätettyä sen pohjattoman pyykkivuoren ja hoidettua ne kaikki paperityöt joista olen jo pitkään hoitanut vain akuuteimmat. Päästä ajan tasalle, eikä aina juosta 5 askelta perässä... Ja omaa aikaa... ehkäpä laitan itselleni jalkakylvyn ja luen sen kehutun kirjan joka on odottanut hyllyssä jo vuosia :) Ja tietenkin teen keikkatöitä, silloin kun niitä on tarjolla.

Tällaista olen suunnitellut muutamaksi kuukaudeksi ennen kuin palaan yliopistolle. Saa lapsikin pehmeän laskun hoitoon ja mies hetkeksi armoa kotitöistä. Toivottavasti eivät vaan työkkärissä laita minua mihinkään puuhastelukurssille sillä välin.

20 vuoden työputken (poislukien äitiyslomat) jälkeen ihan  hyvin olen löytänyt tekemistä.

Kolmen lapsen kanssa herään puoli seitsemältä ja valmistelen aamupalat ja keitän kahvit. Vien lapset kouluun tai saata bussille pienimmän, isommat menevät bussiaamuina itsekseen. Laitan paikat kuntoon ja tsekkaan työpaikat, jos löytyy sopivia, niin väsään hakemuksen ja mietin vielä kerran, mihin ihmeeseen vielä voisin laittaa sen avoimen hakemuksen, jolla se yksi kymmenistä tuhansista piilotyöpaikoista löytyisi.

Juuri ilmoittauduin kansalaisopistoon kolmelle eri kurssille, joiden toivon parantavan työllistymistäni. Niissäkin on tietty se, että vähän kurssista riippuen maksu on n. 60-90 €/kurssi, eli moni työtön ei niitäkään voi määräänsä enempää ottaa. Lisäksi opiskelen avoimessa, mutta tämähän on tiukkaan rajattu - jos opiskelee liikaa, pamahtaa karenssi.

Käyn kaupassa ruuhkattomaan aikaan ja laitan ruoat valmiiksi, pesen pyykit jne.Haen lapset koulusta jos niin on sovittu. Kuskaan harrastuksiin, autan läksyissä. Illalla surffailen av:llä kuten työssäkäyvätkin. Luen paljon.

Kyllä mielelläni menisin järkeviin töihin, mulla on kuitenkin kallis koulutus ja 20 v. työkokemus. Olen yli 45 v. nainen, joka tuntuu loppupeleissä olevan kirosana useille työnantajille, mutta en ole menettänyt uskoani.

Ennen oli hyvä sanonta. Se meni jotenkin näin: Se kuka ei tee töitä, ei sen syömänkään pidä.

Ei jumalauta mä en vaan pysty käsittämään ihmisiä joille voi olla noin suuri ihmetyksen aihe mitä muuta ihminen voi elämässään tehdä kuin ansiotyötä. Miten TE kestätte elämäänne jos siinä ei ole muuta kuin työ?

Hakemuksien määrä: open paikkoja haetaan usein kuntarekryn kautta, samat tiedot siellä kannassa. Niitä jutkuttaa menemään kymmeniäkin päivässä silloin, kun on paikkoja auki.

Varmaan suurin työttömiä jakava tekijä on talous: tarvitseeko kantaa murhetta rahasta.

Jos raha riittää, niin on helppo olla. Jos rahat tiukilla, niin eipä se hääviä ole.

En kestä välillä kovinkaan hyvin. Minulla on töitä vaikka saan työttömyyskorvausta. En tee pimeitä töitä. Koitan pysyä aktiivisena jotta pää ei hajoa. Pää ei ole vielä kertaakaan hajonnut. Tiedän monta kenellä on hajonnut jo pienemmästäkin työstä pää tai ovat lipsuneet mutta saaneet silti enemmän tukea. Nyt pizzaa syömään :P

Olen vapaalla, toisinaan on paljonkin mieluista tekemistä, toisinaan ahdistaa. Kun on ystäviä käymässä tai itse menet on viikko mielekäs. Ei aina jaksa olla siivoamassa.

Opistolle ajattelin alkuvuonna mennä, mutta nyt ei oikein kiinnosta :(. Ei saa asiaan innostusta lähteä, on naapuri pitäjässä, en tiedä paikkaa. Ei vaan saa aikaiseksi.

Oli tossa oikein pahakin olo, tätäkö Mun elämäni on, onnesi meni pois. Paljon olis tekemistä, olen saanut myös jotakin tehtyä.

Käyn auttamassa kavereita milloin missäkin hommassa, lasten ja koiranvahtina, muuttoapuna, remonttireiskana, sitten keräilen myös pulloja, keräilen sieniä ja marjoja ja käyn kalassa. Kirjastossa vierailen viikottain. Tekemistä on vaikka kuinka paljon, rahasta vaan on pulaa.

Töissä käyminen on ainutkertaisen elämän heittämistä hukkaan. Jos joutuisin käymään kokopäivätöissä niin eihän aikaa riittäisi tarpeeksi kaikkeen kivaan ja nautinnolliseen, kun ei meinaa riittää nytkään. Säälin ihmisiä joiden elämän tarkoitus on työn tekeminen.

Totta. Pizzan pitää jäähtyä. Jos on murheita rahasta niin ei ole helppoa työmarkkinatuella... Aina kun haen töitä niin asennettani nälvitään suullisesti tai kehonkielellä sekä minun ulkoisen olemuksen perusteella pääosin ja vedotaan epärealistisiin asioihin kuten palkkoihin ja työmääriin näin ensi alkuun. Jos sisäistä ja ulkoista olemusta ei osata nähdä niin miksi suomessa on pomoja jos he vaikuttavat näin paskalla tavalla meidän yhteiskuntaan. Jostain ylemmyksestä tälläinen kohtelu tulee. Jos on suhteita niin voi olla onnekas ja tehdä töitä jos sitäkään. Suomessa tehdään töitä mentaalisella tasolla... Se ei ole sisäistä eikä ulkoista olemusta.

Mitäpä alaa lähtis opiskelee, jos terveyteen liittyvä juttu rajoittaa opiskelua. Ja työ jota tekis, pitäs olla varmaan istumatyötä, koska jalat ei kestä seisomista. Eli ei mitään sellasta alaa/ammattia löydy joka mua kiinnostais ja jota jalkojen kunto kestäis.

Kunpa voisikin opiskella ja kaikkee muuta, mut jatkuvissa kivuissa se on -vähän!- vaikeaa!

Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä!

Jos työntekeminen on ajanheittämistä hukkaan niin

Sinulla ei ole sisäistä eikä ulkoista olemusta ja olet mentaalinen... Voisit hyvin vaihtaa paikkaa epämuodostuneen ja köyhän kansalaisen kanssa toisella puolella maailmaa ja syödä sokeriruokuoa passiivisesti ja epäterveellisesti... Yksin ilman häntä.

Synkkää on ja masennusta pukkaa päälle.  Remppaa pitäisi tehdä kotona ja mökillä. Elämä tuntuu  tarkoituksettomalta enkä tiedä miten pääsisin tästä yli.

Vierailija kirjoitti:

2-vuotta jo kotona, mut tuli duuniakin tehtyä 27-vuotta putkeen.

Ei tässä muuten mitään hätää ole, mutta taloudellisesti on. Tottui siihen hyvään palkkaan. Siihen ettei kaupassa tarvitse hintoja vilkuilla. Matkoihin ja ulkona syömiseen.

Ekan kerran kun tajusi ettei voikkaan ostaa huolettomasti mitään masensi hirveesti. Lapset meinaa vieläkin pyytää rahaa. Sanon aina "oon työtön pyytäkää isältänne" Ne tottuneet et maksoin aina kaiken.

No onneks on toi mies, mut en halua mitään elättäjää. Mut pakosti se joutuu maksamaan enemmän nyt.

Onhan työttömyys myös jonkinlainen "häpeä" en ole kertonut lasten harrastus tms. ystävien vanhemmille työttömyydestä. Monet heistä vielä hyvissä ammateissa.

Saan mammat kimppuuni mutta kysyn silti.

Jos olet tehnyt 27 vuotta hyväpalkkaista työtä, eikö sinulla ole yhtään rahaa säästössä noilta ajoilta? Ihmettelen aina näitä jotka paiskineet vuosikymmeniä duunia hyvällä palkalla, eikä siitä ole oikein mitään näyttää. No ehkä joku asunnon

puolikas, mutta kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä!

Siis tulonsiirroilla eläminen ja muiden ns sylkikuppina oleminen on mielestäsi viisautta ja vähemmällä pääsemistä?

Touhuan himassa kaikenlaista perheeni vuoksi. Mies on onneksi hyvä palkkainen ja vielä valmis tekemään runsaasti kompromisseja.

Mä olen suht erakko, että oikeastaan YT oli onnenpotku mulle pari vuotta sitten. Mieskään ei ole valittanut, päinvastoin. Musta puhkesi kukkasilta tuoksuva kotiäiti, kun lapsetkin on teini-iässä.

Vierailija kirjoitti:

Synkkää on ja masennusta pukkaa päälle.  Remppaa pitäisi tehdä kotona ja mökillä. Elämä tuntuu  tarkoituksettomalta enkä tiedä miten pääsisin tästä yli.

Unohdin sanoa että tekisi jotenkin mieli aloittaa syömälakko. Teksi mieli rangaista itseään :(

eli olen siis ehkä mielenterveystapaus :(

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli hyvä sanonta. Se meni jotenkin näin: Se kuka ei tee töitä, ei sen syömänkään pidä.

Ken ei töitä tee ei sen syömänkään pidä.

Kauas on tultu tuosta. Nykyään se menee että: Ken ei töitä tee se vasta syökin!

Oikein hyvin, kiitos. Ihanaa, kun saa vaikka valvoa yöt, jos huvittaa, nukkua niin pitkään kuin haluaa. Ei tarvitse stressata kusipäisten kollegojen näkemisestä eikä idiootti pomojen säännöistä. Varakas isä antaa rahaa aina kun tarvitsee. Elämä on mahtavaa.