Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kammottavin tutustumis- tai ryhmäytymisleikki?
Kommentit (743)
...ja sitten kun se kommentti ei ensin tule ja laitan sen uudestaan ja se tulee kahdesti, mikä tätä sivua vaivaa -_- Anteeksi tästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin ekaluokkalaisena jollain seurakunnan suurleirillä, jossa ohjelman olivat keksineet ja järjestäneet 15-16-vuotiaat eli tosi isot tytöt. Inhosin suurin piirtein kaikkea ohjelmaa, joka näin aikuisena ajatellen oli silkkaa nöyryyttämistä ja vallankäyttöä. Minä sain loppuiäkseni tarpeekseni heti ensimmäisenä iltana, jona tutustuttiin nuotion ympärillä. Meidän piti ryhmittyä syntymäkuukauden mukaan (ihan kuin minä olisin edes tiennyt omani), ja minun ryhmässäni oli kaksi jäsentä, toinen oli teinityttö. Meille ilmoitettiin naurunrähäkän säestyksellä, että kokoeromme vuoksi meidän piti esittää muille "käärmeen synnytys". Ei esitetty, ja seuraava, pitkäksi muodostunut ohjelmanumero oli "etsi pimeään metsään piiloutunut seitsenvuotias". Lähdin leiriltä seuraavana aamuna.
" Käärmeen synnytys " :D Mitä hemmettiä! Miten se pitäisi esittää ja miksi käärme?
Sanopa muuta. Muina kuukausina syntyneet joukkueet saivat tehtäväkseen hyppiä yhdellä jalalla nuotion ympäri ja esittää pantomiimeja, mutta jokin meissä kahdessa kai herätti kiusaamishalun. Samat isoset olivat tehneet meille päiväohjelmaksi juoksuratoja, joissa piti muun muassa juosta jyrkkää mäkeä ylös ja alas, mutteivät kertoneet, että viimeisen mäennyppylän takana oli parin metrin pystysuora pudotus hiekkamonttuun. Maaliintulo oli rantavedessä kahden tolpan välissä, johon oli viritetty naru näkymättömiin. Tuolloin ei vielä hössötetty turhia turvallisuus- ja valvonta-asioiden kanssa...
Nro 34, se käärmeenpoikaseksi tarkoitettu
Vierailija kirjoitti:
PONILEIKKI.
Oletkohan meidän koulun oppilas tai peräti työkaveri. -yläkoulun ope
Näille leikeille on muuten yhteistä se, että ainoa, joka EI joudu "heittäytymään" tai "nauramaan itselleen" on se leikin ohjaaja!
Pelkään sitä päivää kun pääsen kouluun ja joudun näihin leikkeihin. VIHAAN niitä.
Kukaan ei saa rikkoa minun koskemattomuuttani vaan sen takia että se on leikkiä. En halaa, en pussa, en istu syliin, EN HALUA KOSKEA! Ai miksi? Olen kokenut elämässäni niin järjetöntä väkivaltaa, että poikaystäväni lisäksi kukaan ei koske minuun. Tietenkään näissä leikeissä ei oteta ihmisten erilaisia kokemuksia huomioon, se on vaan leikkiä, kivaa! Ei ole kivaa kun menen paniikkiin siitä kun tuntematon ihminen tulee lähelle. En myöskään laula tai tanssi tuntemattomien ihmisten edessä. Voin jutella. Joku suunnistuksen kaltainen leikki voisi olla kiva.
Leikkien järjestäjien pitäisi kunnioittaa sitä, että kaikki ei halua fyysistä kosketusta. Eri syistä, mutta kuitenkin. Minä en ikimaailmassa pussaisi jotain jänöä jota kymmenet muutkin pussa, ja sitte vielä pussaa jotain ihmistä! Hyi.
Tarkoitukseni on päästä kouluun ensi syksynä. Edes johonkin kouluun.
T.n20
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina ajatellut, että olen omituinen sekä ulkopuolinen kun olen ihmetellyt näitä "tutustumis/ryhmäytymisleikkejä" ääliömäisinä sekä hölmöinä.
Kiitos teille uskoni ihmiskuntaan on noussut!
T: 9
Aina puhutaan et näitä tehtäis että saatais ne hiljaisetkin mukaan ja tutustumaan ihmisiin. Mun kokemuksen mukaan hiljaiseen ihmiseen tutustuu parhaiten ihan asiallisesti puhumalla ja vielä paremmin jos on joku yhteinen pienimuotoinen ja helppo projekti mikä toteutetaan yhdessä/pienissä ryhmissä. Mä keskityn noissa leikeissä lähinnä panikoimaan. Niillekin on aikansa ja paikkansa, esim. kansalaisopiston improvisaatiokurssin ekalla kerralla vois olla tutustumisleikkejä, koska siellä vois kuvitella olevan ihmisiä jotka niissä ei ahdistu. Tutustumisleikit ei mussa jäätä vaan lähinnä saa monta ihmistä jäätymään. Just ne ihmiset, joilla sitä koko paskaa perustellaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin näitä kirjoituksia ja mietin mielessäni, että onneksi en ole joutunut vastaaviin tilanteisiin. Sitten muistiin tuli eräs vauvakerho, missä kävin esikoisen kanssa. Siellä oli tutustumisleikkinä sellainen, että mentiin vauva sylissä riviin ja sitten jokainen omalla vuorollaan esitteli itsensä ja vauvan, jonka jälkeen tanssi omalla tyylillä rivin läpi. Tarkoitus oli varmaan keventää ohjelmaa, mutta itse koin sen nöyryyttäväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin osa leikeisrä. Erityisesti se, kun on juuri saanut kerran kuulla kaikkien kyseisen ryhmän jäsenten nimet, pitää mennä istumaan piiriin. Ensimmäinen sanoo oman nimensä, toinen ensimmäisen ja omansa, kolmas ensimmäisen, toisen ja oman... Jatkuu kunnes koko piiri on käyty läpi. Kivaa siinä olla viimeisenä ja muistaa. Joka. Vitun. Nimi.
Kyllä kamalin on ollut "Mato" ekaluokkalaisten vanhempainillassa.
Pulpetit työnnettiin luokan keskelle ja vanhemmat jäivät seisomaan luokkahuoneen reunoille.
Sen jälkeen mentiin makaamaam mahalleen ja tartuttiin seuraavaa vanhempaa nilkoista ja näin muodostettiin piiri.
Tällä tavoin lähdettiin kiemurtelemaan eteenpäin. Samalla jokainen sanoi vuorollaan "Tämä mato on (tähän lapsen nimin) äiti/isä. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AMK:ssa oli varmaan ainakin kaksi kolme päivää tällaisia typeriä ryhmäytymisleikkejä tutorien johdolla. Hoitoala kyseessä. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt vain skipata ne piirileikit ja tulla kouluun vasta kun oikea opiskelu alkoi. Tosin siellä oli myös opiskelujen alussa joka saatanan kurssin aluksi esittele-itsesi, kerro-itsestäsi, kerro-paristasi, kerro-siitä-ja-tästä.... ei sillä ettäkö en hyvin voisi itsestäni kertoa, mutta vähän alkoi tympäistä sadatta kertaa kertoa. Aloin katua alavalintaani, sillä kuulin ettei inssipuolella ollut tällaisia lapsellisia leikkejä vaan alettiin heti opiskelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kammottavin on tämä:
"Noniin, otetaampa tähän alkuun pieni esittäytymismiskierros. Kertokaa vaikka nimenne, mistä tulette ja jotain, ihan mitä vain itsestänne."
Ja sitten se ensimmäinen pitää 5 min kestävän hauskan ja kiinnostavan esitelmän itsestään. Ja sä olet se seuraava vuorossa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kamalin on ollut "Mato" ekaluokkalaisten vanhempainillassa.
Pulpetit työnnettiin luokan keskelle ja vanhemmat jäivät seisomaan luokkahuoneen reunoille.
Sen jälkeen mentiin makaamaam mahalleen ja tartuttiin seuraavaa vanhempaa nilkoista ja näin muodostettiin piiri.
Tällä tavoin lähdettiin kiemurtelemaan eteenpäin. Samalla jokainen sanoi vuorollaan "Tämä mato on (tähän lapsen nimin) äiti/isä. :(
Voiko olla totta?! Miksi kukaan suostui?
Sellainen, jossa kerrotaan oma nimi ja siihen lisätään adjektiivi, joka alkaa samalla kirjaimella kuin oma nimi ja joka kuvaa jotenkin itseä. Siis tyyliin "olen ahkera Anna", "olen eloisa Emilia", "olen kiireinen Kalle" jne.
Monet näistä ns. leikeistä ovat intiimejä tai koskettavat muuten ihmisten omia yksityisiä tarpeita. Kuten täällä ollut seurakunnan " wc-paperia ei saada kun toimitus on kateissa!? Huomenna saadaan lounasaikaan lisää wc-paperia... " Miltä tuntuu siitä nuoresta joka on hermostunut? Silloin ihminen erittää virtsaa sekä ulostetta enemmän mitä tavallisesti.
Tai sitten pitää levittää omat vaatteet jonnekin lattialle, jotta niistä saadaan pitkäjono ja voitamme toiset. No minä en laita edes päällystakkia lattialle saati muita vaatteita.
Pussaa pehmopupua! Kyllä mikä ihana tautien välitysväline kyseessä on. Ja sitten kun olet pussannut pupua persauksiin paljastuu " Sun pitää nyt pussata Heikki-Annelia samaan paikkaan!
Omituisempia mitä olen lukenut täältä on seurakuntien järjestämien leirien ohjelmat " esitä käärmeen syntymä" !? Mitä ihmettä?
Joku kirjoitti täällä, että ainut jota ei häpäistä on leikin vetäjä. Totta mutta mitä se vaatii ihmiseltä, laittaa muut sössöstämään, heittämään vaatteet ja koskettamaan muita ihmisiä, sekä tulemaan kosketuksi vieraiden ihmisten puolesta.
Seiskaluokan ryhmätymispäivänä meidän piti sellaisen puomin päällä mennä järjestykseen vanhimmasta nuorimpaan. Ja jos putosi puomilta, piti kai aloittaa alusta. Eli siis meidän piti roikkua toisissamme ja sen kapean puomin päällä "ohittaa" toisiamme. Tuo oli ihan kamalaa ylipainoiselle ja ujolle oppilaalle. Nolotti ja hävetti niin paljon, kun tipuin puomilta, ja oli myös inhottavaa joutua "roikkumaan" niissä muissa oppilaissa. Eikä tuo edes meitä ryhmäyttänyt, koko yläasteen ajan luokallamme oli ihan paska ryhmähenki.
Ei toi pehmopupujuttu edes voi olla totta, joku sen vain keksi "hauskana" vitsinä?
Alue: Aihe vapaa
Meidän amiksessa mentiin ryhmäytymispäivän aluksi rannalle rakentamaan hiekkalinnaa :D Olen hyvin ujo piimä enkä uskaltanut mennä varsinasesti rakentamaan (kaikki olivat siinä linnan ympärillä kylki kyljessä ko sillit purkissa ja pelkäsin olevani tiellä ja pilaavanikin jotain) mutta pyörin ympärillä ja keräsin muille pieniä tikkuja rakentelun avuksi. Se oli ihan hauskaa. Mutta sitten oppilaitokseen palattuamme annettiin sellainen haastattelutehtävä. Eli opettaja määrää parin jonka kanssa kerrotaan itsestään kaikenlaista puolin ja toisin ja sitten pitää luokan edessä esitelmän siitä parista :D Jooei. Karkasin saman tien ulos luokasta ja pakenin aina kotiin asti.
No, joskus myöhemmin, ei niinkään tutustumisleikkinä mutta muuten, opettaja jakoi parit ja käski leikellä lehdistä paloja ja kollaasityyliin sommitella niistä parin kuva. Kattelin kun kaikki muut valitsivat ihonväriksi isoja paloja vähän mistä sattuu, ja ajattelin olla ovela ja tehdä homman huolella. Leikkelin valtavan määrän pieniä ihonvärikappaleita aikomuksena asetella niistä valojen ja varjojenkin kohdat suunnilleen oikein. No tähänhän tuhraantui aikaa, joten tekele oli kaikkea muuta kuin valmis (itseasiassa olin saanut liimailtua vasta ne ihonpalaset) kun päivä päättyi ja parini halusi nähdä mitä olen saanut aikaan. Valtava häpeän aalto vyöryi ylitseni enkä kehdannut näyttää, kun keskeneräisestä työstä pari olisi taatusti päätellyt vain että hänen ihonsa on mielestäni ihan hirveän huonokuntoinen! Pari vielä maanitteli ja maanitteli ja sanoin eijeijei mä teen tän kyllä valmiiksi ensin! Ja kun se lopulta luovutti, häpesin lisää, koska arvelin parin luulleen että oon tehnyt jotain ihan pilakuvaa ja siksi en näytä... No kotona ähräsin työn valmiiksi ja se näyttikin suunnilleen siltä miltä halusin, mutta seuraavana päivänä pari ei vaikuttanut enää muistavankaan koko asiaa, enkä itsekään kehdannut ottaa sitä puheeksi, ja niinpä emme enää koskaan puhuneet toisillemme sanaakaan :D :D :D
+ Ne "valitse kortti joka kertoo sinusta/tulevaisuudestasi/haaveistasi/etc"-jutut on aika kiusallisia, mutta toisaalta olen jo tottunut niihin. Vessapaperi-ansaan lankesin, kun oli sinä päivänä kova nuha ja vitsikkäänä sitten rullasin käteni ympärille 8 palaa paperia JA VIELÄ NIISTIN NIIHIN ennenkuin työpaikan puolesta pakollisen elämänhallintakurssin vetäjä paljasti jutun jujun :D Siinä sitten suoristelin niitä räkäisiä paperinpaloja, tosin siihen mennessä jo oppineena että kerrottavat asiat voivat olla ihan vain parin sanan mittaisia, kuten "mulla on kissa" ja "asun kaksiossa".