Lue keskustelun säännöt.
Kammottavin tutustumis- tai ryhmäytymisleikki?
Kommentit (743)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yläkoulun äidinkielen opettajana käyttänyt leikkiä paljon ilmapiirin parantamiseen, ja oppilaat ovat rakastaneet tätä, usein itse ehdottavat tunnin lopuksi jotain leikkiä. Annan sellaisen oppilaan jäädä pois leikistä, joka ei halua osallistua, annan muuta kivaa tekemistä siksi aikaa. Useimmiten sivuun jäänyt haluaa kuitenkin seurata leikkiä sivusta, se on hauskaa katsottavaakin.
Mutta tässä ketjussa mainittuja leikkejä en kyllä ole käyttänyt yhtäkään, koska monissa niissä on liikaa fyysistä kontaktia ja se alkaa olla nykyaikana haastavaa monelle. Ilmeistä onkin, että nämä ovatkin jättäneet traumoja, tästä ketjusta päätellen.
Ennen kynnys toisen koskettamiseen oli matalampi kun oli isot perheet, asuttiin ahtaasti jne. Nykyään jo katsekontaktinkin ottaminenkin vähän vieraampaan luokkakaveriin on monelle teinille vaativaa, tai piiriissä istuminenkin. Katseiden kohteena oleminen on tullut monille nuorille yhä vaikeammaksi viimeisimmän viiden kuuden vuoden aikana. Tuntuu että itsetunto-ongelmat ovat murrosikäisillä yleistyneet ja haittaavat enemmän heidän elämäänsä kuin ennen somea.
Monet vanhat leikit ovat itse asiassa muinaisina aikoina nuorten aikuisten parinvalintaa varten keksitty, kuten vaikkapa morsiamenryöstö, reaktionopeusleikki. Niissä on pojat ja tytöt eri rooleissa. Näitä leikkejä teetän nykyään sukupuolineutraalisti ilman sukupuoleen liittyviä rooleja.
Nuorten kasvokkaintaidot ovat selvästi heikentyneet. Yhdessä leikkiminen harjaannuttaa niitä.
Tämä oli saanut kuusi alapeukutusta. Olisin tosi kiitollinen, jos joku alapeukuttaja selittäisi myös sanallisesti, mitä vikaa kuvaamassani toiminnassa on, että osaisin sitä parantaa. Pitäisikö leikkiminen lopettaa, koska ryhmässä voi olla yksi tai kaksi, jotka eivät pidä siitä, vaikka muut pitäisivät? Eikö se riitä, että he voivat tehdä jotain muuta samaan aikaan? Kenen ehdoilla mennään?
Miten on ryhmäytymisen, yhteishengen ja yhdessä toimimisen opettelun kannalta hyvä, että osa porukasta jää ulkopuolelle?
Käytännössä pois jääviä ei ole paljon, ei joka ryhmässä lainkaan. Jossain ryhmässä 1, enempää kuin kaksi ei koskaan.
Ja kuten sanoin, usein pois leikistä jäävä jää katsomaan leikkiä, nauraa muiden mukana, ja on sillä lailla osa ryhmää, vähän ulkokehällä, mutta kumminkin. Ja usein eka kerralla leikistä pois jäänyt tulee siihen seuraavalla kerralla mukaan.
Mutta nykyään on myös yleistynyt se, että joku oppilas ei edes halua olla osa ryhmää. Hän saattaa halveksia muita juntteina tai pitää itseään niin erilaisena, että hänellä ei ole halua olla tekemisissä muiden kanssa. Voi olla kaksi, kolme oppilasta, jotka muodostavat oman pienryhmän ja "alakulttuurin".
Tällainen klikkiytyminen on pahentunut viime vuosina. Esim. usein muunsukupuolisiksi identifioituvat, trans-nuoret ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat liittoutuvat keskenään, eivätkä tunne halua integroitua "tavisten" kuvioihin. Hakevat voimaa toisistaan. Heille leikkiminen onkin monesti haastavampaa, koska suhde omaan kehoon on usein tavallista ongelmallisempi. Taustalla voi olla alakoulussa kiusaamista jne.
Hmm, niin, siihen voi tosiaan olla aika ymmärrettäviä syitä, miksi he vetäytyvät. Mitä asialle voisi koulussa mielestäsi tehdä?
t.Sateenkaarinuoren äiti
Paljonhan sitä suvaitsevaisuutta yritetään koulussa saada aikaan, ja kyllä asenteet ovat lieventyneet ainakin yläkoulussa esim. homoutta kohtaan. Noin yleisesti, mutta pinnan alla tapahtuu kaikenlaista, josta me opet emme välttämättä tiedä.
Vaikuttaa siltä, että nykyään vieroksutaan trans-nuoria ja seksuaalivähemmistöt hyväksytään paremmin.
Minusta pitäisi vain saada nuoret kohtaamaan toisensa ihmisinä, ei jonkin vähemmistön edustajina. Tähän päästäisiin ehkä jossain määrin muuttamalla opetusmenetelmiä joissain aineissa tekemällä oppimiseksi ja tutkivaksi oppimiseksi, joissa ryhmissä tutkittaisiin jotain asiaa.
Ja opet systemaattisesti lukuvuoden kuluessa pyörittelisivät oppilaita erilaisissa ryhmäkombinaatioissa, pareittain, kolmittain, nelittäin jne. Kun tekee jotain yhdessä, sitä oppii huomaamaan, että ihminenhän tuokin on. Mutta nykyisellään nuori voi mennä yläkoulun läpi edes ottamatta koskaan katsekontaktia johonkin saman ryhmän nuoreen.
Se on jo lähtökohtaisesti huono, jos lähdetään jakautumaan ryhmiin seksuaalisuuden tai identifioitumisen kautta. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Pitäisi opettaa lapsille että sinä et ole yhtä kuin seksuaalisuutesi tai sukupuolesi, vaan olennaisempaa on persoonallisuutesi.
No joo, tietysti. Mutta eihän nuorten kaverustumista tuolla lailla voi ohjeilla. Ihmiset, joilla on jotain yhteistä, löytävät toisensa, ja niin kauan kun yhteiskunnassa suhtaudutaan joihinkin ihmisiin osittain ihan nurjasti, on aika tekopyhää kertoa näille ihmisille itselleen että sukupuolellasi tai seksuaalisuudellasi ei ole mitään väliä.
t:Sama äiti
Edelleen se ope täällä. Olen tästäkin samaa mieltä, nämä asiat eivät ole yksioikoisia.
Ystävystymistä ja kaverien valintaa ei todellakaan voi ohjailla koulussa, sen olen huomannut niiden 30 vuoden aikana, jota olen tuota työtä tehnyt. Vanhemapana myös.
Mutta sitä voidaan vaatia, että kaikkien pitää koululuokassa pystyä tekemään työtä kaikkien kanssa nyrpistelemättä, ja siihen pitäisi pyrkiä juuri teettämällä ihmisillä yhteistyötä. Siedätyshoitoa erilaisuuteen.
Ahaa. Löytyi ryhmäleikeillä sateenkaarilapsia ja -nuoria kiusaava opettaja. Kiva juttu :)
Oletko, ope, ajatellut, että omat ennakkokäsityksesi vaikuttavat siihen, miten kohtelet oppilaitasi?
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yläkoulun äidinkielen opettajana käyttänyt leikkiä paljon ilmapiirin parantamiseen, ja oppilaat ovat rakastaneet tätä, usein itse ehdottavat tunnin lopuksi jotain leikkiä. Annan sellaisen oppilaan jäädä pois leikistä, joka ei halua osallistua, annan muuta kivaa tekemistä siksi aikaa. Useimmiten sivuun jäänyt haluaa kuitenkin seurata leikkiä sivusta, se on hauskaa katsottavaakin.
Mutta tässä ketjussa mainittuja leikkejä en kyllä ole käyttänyt yhtäkään, koska monissa niissä on liikaa fyysistä kontaktia ja se alkaa olla nykyaikana haastavaa monelle. Ilmeistä onkin, että nämä ovatkin jättäneet traumoja, tästä ketjusta päätellen.
Ennen kynnys toisen koskettamiseen oli matalampi kun oli isot perheet, asuttiin ahtaasti jne. Nykyään jo katsekontaktinkin ottaminenkin vähän vieraampaan luokkakaveriin on monelle teinille vaativaa, tai piiriissä istuminenkin. Katseiden kohteena oleminen on tullut monille nuorille yhä vaikeammaksi viimeisimmän viiden kuuden vuoden aikana. Tuntuu että itsetunto-ongelmat ovat murrosikäisillä yleistyneet ja haittaavat enemmän heidän elämäänsä kuin ennen somea.
Monet vanhat leikit ovat itse asiassa muinaisina aikoina nuorten aikuisten parinvalintaa varten keksitty, kuten vaikkapa morsiamenryöstö, reaktionopeusleikki. Niissä on pojat ja tytöt eri rooleissa. Näitä leikkejä teetän nykyään sukupuolineutraalisti ilman sukupuoleen liittyviä rooleja.
Nuorten kasvokkaintaidot ovat selvästi heikentyneet. Yhdessä leikkiminen harjaannuttaa niitä.
Tämä oli saanut kuusi alapeukutusta. Olisin tosi kiitollinen, jos joku alapeukuttaja selittäisi myös sanallisesti, mitä vikaa kuvaamassani toiminnassa on, että osaisin sitä parantaa. Pitäisikö leikkiminen lopettaa, koska ryhmässä voi olla yksi tai kaksi, jotka eivät pidä siitä, vaikka muut pitäisivät? Eikö se riitä, että he voivat tehdä jotain muuta samaan aikaan? Kenen ehdoilla mennään?
Miten on ryhmäytymisen, yhteishengen ja yhdessä toimimisen opettelun kannalta hyvä, että osa porukasta jää ulkopuolelle?
Käytännössä pois jääviä ei ole paljon, ei joka ryhmässä lainkaan. Jossain ryhmässä 1, enempää kuin kaksi ei koskaan.
Ja kuten sanoin, usein pois leikistä jäävä jää katsomaan leikkiä, nauraa muiden mukana, ja on sillä lailla osa ryhmää, vähän ulkokehällä, mutta kumminkin. Ja usein eka kerralla leikistä pois jäänyt tulee siihen seuraavalla kerralla mukaan.
Mutta nykyään on myös yleistynyt se, että joku oppilas ei edes halua olla osa ryhmää. Hän saattaa halveksia muita juntteina tai pitää itseään niin erilaisena, että hänellä ei ole halua olla tekemisissä muiden kanssa. Voi olla kaksi, kolme oppilasta, jotka muodostavat oman pienryhmän ja "alakulttuurin".
Tällainen klikkiytyminen on pahentunut viime vuosina. Esim. usein muunsukupuolisiksi identifioituvat, trans-nuoret ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat liittoutuvat keskenään, eivätkä tunne halua integroitua "tavisten" kuvioihin. Hakevat voimaa toisistaan. Heille leikkiminen onkin monesti haastavampaa, koska suhde omaan kehoon on usein tavallista ongelmallisempi. Taustalla voi olla alakoulussa kiusaamista jne.
Hmm, niin, siihen voi tosiaan olla aika ymmärrettäviä syitä, miksi he vetäytyvät. Mitä asialle voisi koulussa mielestäsi tehdä?
t.Sateenkaarinuoren äiti
Paljonhan sitä suvaitsevaisuutta yritetään koulussa saada aikaan, ja kyllä asenteet ovat lieventyneet ainakin yläkoulussa esim. homoutta kohtaan. Noin yleisesti, mutta pinnan alla tapahtuu kaikenlaista, josta me opet emme välttämättä tiedä.
Vaikuttaa siltä, että nykyään vieroksutaan trans-nuoria ja seksuaalivähemmistöt hyväksytään paremmin.
Minusta pitäisi vain saada nuoret kohtaamaan toisensa ihmisinä, ei jonkin vähemmistön edustajina. Tähän päästäisiin ehkä jossain määrin muuttamalla opetusmenetelmiä joissain aineissa tekemällä oppimiseksi ja tutkivaksi oppimiseksi, joissa ryhmissä tutkittaisiin jotain asiaa.
Ja opet systemaattisesti lukuvuoden kuluessa pyörittelisivät oppilaita erilaisissa ryhmäkombinaatioissa, pareittain, kolmittain, nelittäin jne. Kun tekee jotain yhdessä, sitä oppii huomaamaan, että ihminenhän tuokin on. Mutta nykyisellään nuori voi mennä yläkoulun läpi edes ottamatta koskaan katsekontaktia johonkin saman ryhmän nuoreen.
Se on jo lähtökohtaisesti huono, jos lähdetään jakautumaan ryhmiin seksuaalisuuden tai identifioitumisen kautta. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Pitäisi opettaa lapsille että sinä et ole yhtä kuin seksuaalisuutesi tai sukupuolesi, vaan olennaisempaa on persoonallisuutesi.
No joo, tietysti. Mutta eihän nuorten kaverustumista tuolla lailla voi ohjeilla. Ihmiset, joilla on jotain yhteistä, löytävät toisensa, ja niin kauan kun yhteiskunnassa suhtaudutaan joihinkin ihmisiin osittain ihan nurjasti, on aika tekopyhää kertoa näille ihmisille itselleen että sukupuolellasi tai seksuaalisuudellasi ei ole mitään väliä.
t:Sama äiti
Edelleen se ope täällä. Olen tästäkin samaa mieltä, nämä asiat eivät ole yksioikoisia.
Ystävystymistä ja kaverien valintaa ei todellakaan voi ohjailla koulussa, sen olen huomannut niiden 30 vuoden aikana, jota olen tuota työtä tehnyt. Vanhemapana myös.
Mutta sitä voidaan vaatia, että kaikkien pitää koululuokassa pystyä tekemään työtä kaikkien kanssa nyrpistelemättä, ja siihen pitäisi pyrkiä juuri teettämällä ihmisillä yhteistyötä. Siedätyshoitoa erilaisuuteen.
Ahaa. Löytyi ryhmäleikeillä sateenkaarilapsia ja -nuoria kiusaava opettaja. Kiva juttu :)
Oletko, ope, ajatellut, että omat ennakkokäsityksesi vaikuttavat siihen, miten kohtelet oppilaitasi?
Eri
Ja samalla saatiin osoitus siitä, että ryhmäyttämisleikit ovat erinomainen väline ihmisten kiusaamiseen. Heh.
Oli yläasteella tutustumisleikki, jossa muodostettiin tyttö-poika-parit. Parien täytyi katsoa toisiaan silmiin, lantion olla kiinni toisen lantiossa ja käsillä otettiin kiinni toisen pakaroista. Tottakai täytyi nojata taaksepäin hieman, jotta naamat eivät osuneet yhteen. Tämä siis 2010-luvun alussa. Aika erikoinen leikki, minua se ei ahdistanut miehenä, mutta voin kuvitella, että suurinta osaa ahdisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin koko ketjun ja olen ihan järkyttynyt ja hyvin hämmentynyt tästä "pussaa possua" leikistä. Ilmeisesti kyseessä on yleisempikin ilmiö kun tästä on useampi kertonut.
Olen todella hämmentynyt, siis oletteko oikeasti pussailleet työkavereiden ruumiinosia? Miten ihmeessä kukaan suostuu tällaiseen, pussaamaan tai pussatavaksi? Kuulostaa aivan absurdilta.
Sellaiset missä kosketellaan, en tykkää yhtään, vaikka muuten ryhmä- ja tutustumisleikit on mulle ok. Kerran jossain ilmaisukurssilla piti olla silmät kiinni ja muut hipelöi selkää ( kaikki naisia kuten minäkin) ahdisti ja lähdin pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija7654 kirjoitti:
Oli yläasteella tutustumisleikki, jossa muodostettiin tyttö-poika-parit. Parien täytyi katsoa toisiaan silmiin, lantion olla kiinni toisen lantiossa ja käsillä otettiin kiinni toisen pakaroista. Tottakai täytyi nojata taaksepäin hieman, jotta naamat eivät osuneet yhteen. Tämä siis 2010-luvun alussa. Aika erikoinen leikki, minua se ei ahdistanut miehenä, mutta voin kuvitella, että suurinta osaa ahdisti.
Sun fantasia varmaan , en uskko että olis totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yläkoulun äidinkielen opettajana käyttänyt leikkiä paljon ilmapiirin parantamiseen, ja oppilaat ovat rakastaneet tätä, usein itse ehdottavat tunnin lopuksi jotain leikkiä. Annan sellaisen oppilaan jäädä pois leikistä, joka ei halua osallistua, annan muuta kivaa tekemistä siksi aikaa. Useimmiten sivuun jäänyt haluaa kuitenkin seurata leikkiä sivusta, se on hauskaa katsottavaakin.
Mutta tässä ketjussa mainittuja leikkejä en kyllä ole käyttänyt yhtäkään, koska monissa niissä on liikaa fyysistä kontaktia ja se alkaa olla nykyaikana haastavaa monelle. Ilmeistä onkin, että nämä ovatkin jättäneet traumoja, tästä ketjusta päätellen.
Ennen kynnys toisen koskettamiseen oli matalampi kun oli isot perheet, asuttiin ahtaasti jne. Nykyään jo katsekontaktinkin ottaminenkin vähän vieraampaan luokkakaveriin on monelle teinille vaativaa, tai piiriissä istuminenkin. Katseiden kohteena oleminen on tullut monille nuorille yhä vaikeammaksi viimeisimmän viiden kuuden vuoden aikana. Tuntuu että itsetunto-ongelmat ovat murrosikäisillä yleistyneet ja haittaavat enemmän heidän elämäänsä kuin ennen somea.
Monet vanhat leikit ovat itse asiassa muinaisina aikoina nuorten aikuisten parinvalintaa varten keksitty, kuten vaikkapa morsiamenryöstö, reaktionopeusleikki. Niissä on pojat ja tytöt eri rooleissa. Näitä leikkejä teetän nykyään sukupuolineutraalisti ilman sukupuoleen liittyviä rooleja.
Nuorten kasvokkaintaidot ovat selvästi heikentyneet. Yhdessä leikkiminen harjaannuttaa niitä.
Tämä oli saanut kuusi alapeukutusta. Olisin tosi kiitollinen, jos joku alapeukuttaja selittäisi myös sanallisesti, mitä vikaa kuvaamassani toiminnassa on, että osaisin sitä parantaa. Pitäisikö leikkiminen lopettaa, koska ryhmässä voi olla yksi tai kaksi, jotka eivät pidä siitä, vaikka muut pitäisivät? Eikö se riitä, että he voivat tehdä jotain muuta samaan aikaan? Kenen ehdoilla mennään?
Miten on ryhmäytymisen, yhteishengen ja yhdessä toimimisen opettelun kannalta hyvä, että osa porukasta jää ulkopuolelle?
Käytännössä pois jääviä ei ole paljon, ei joka ryhmässä lainkaan. Jossain ryhmässä 1, enempää kuin kaksi ei koskaan.
Ja kuten sanoin, usein pois leikistä jäävä jää katsomaan leikkiä, nauraa muiden mukana, ja on sillä lailla osa ryhmää, vähän ulkokehällä, mutta kumminkin. Ja usein eka kerralla leikistä pois jäänyt tulee siihen seuraavalla kerralla mukaan.
Mutta nykyään on myös yleistynyt se, että joku oppilas ei edes halua olla osa ryhmää. Hän saattaa halveksia muita juntteina tai pitää itseään niin erilaisena, että hänellä ei ole halua olla tekemisissä muiden kanssa. Voi olla kaksi, kolme oppilasta, jotka muodostavat oman pienryhmän ja "alakulttuurin".
Tällainen klikkiytyminen on pahentunut viime vuosina. Esim. usein muunsukupuolisiksi identifioituvat, trans-nuoret ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat liittoutuvat keskenään, eivätkä tunne halua integroitua "tavisten" kuvioihin. Hakevat voimaa toisistaan. Heille leikkiminen onkin monesti haastavampaa, koska suhde omaan kehoon on usein tavallista ongelmallisempi. Taustalla voi olla alakoulussa kiusaamista jne.
Hmm, niin, siihen voi tosiaan olla aika ymmärrettäviä syitä, miksi he vetäytyvät. Mitä asialle voisi koulussa mielestäsi tehdä?
t.Sateenkaarinuoren äiti
Paljonhan sitä suvaitsevaisuutta yritetään koulussa saada aikaan, ja kyllä asenteet ovat lieventyneet ainakin yläkoulussa esim. homoutta kohtaan. Noin yleisesti, mutta pinnan alla tapahtuu kaikenlaista, josta me opet emme välttämättä tiedä.
Vaikuttaa siltä, että nykyään vieroksutaan trans-nuoria ja seksuaalivähemmistöt hyväksytään paremmin.
Minusta pitäisi vain saada nuoret kohtaamaan toisensa ihmisinä, ei jonkin vähemmistön edustajina. Tähän päästäisiin ehkä jossain määrin muuttamalla opetusmenetelmiä joissain aineissa tekemällä oppimiseksi ja tutkivaksi oppimiseksi, joissa ryhmissä tutkittaisiin jotain asiaa.
Ja opet systemaattisesti lukuvuoden kuluessa pyörittelisivät oppilaita erilaisissa ryhmäkombinaatioissa, pareittain, kolmittain, nelittäin jne. Kun tekee jotain yhdessä, sitä oppii huomaamaan, että ihminenhän tuokin on. Mutta nykyisellään nuori voi mennä yläkoulun läpi edes ottamatta koskaan katsekontaktia johonkin saman ryhmän nuoreen.
Se on jo lähtökohtaisesti huono, jos lähdetään jakautumaan ryhmiin seksuaalisuuden tai identifioitumisen kautta. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Pitäisi opettaa lapsille että sinä et ole yhtä kuin seksuaalisuutesi tai sukupuolesi, vaan olennaisempaa on persoonallisuutesi.
No joo, tietysti. Mutta eihän nuorten kaverustumista tuolla lailla voi ohjeilla. Ihmiset, joilla on jotain yhteistä, löytävät toisensa, ja niin kauan kun yhteiskunnassa suhtaudutaan joihinkin ihmisiin osittain ihan nurjasti, on aika tekopyhää kertoa näille ihmisille itselleen että sukupuolellasi tai seksuaalisuudellasi ei ole mitään väliä.
t:Sama äiti
Edelleen se ope täällä. Olen tästäkin samaa mieltä, nämä asiat eivät ole yksioikoisia.
Ystävystymistä ja kaverien valintaa ei todellakaan voi ohjailla koulussa, sen olen huomannut niiden 30 vuoden aikana, jota olen tuota työtä tehnyt. Vanhemapana myös.
Mutta sitä voidaan vaatia, että kaikkien pitää koululuokassa pystyä tekemään työtä kaikkien kanssa nyrpistelemättä, ja siihen pitäisi pyrkiä juuri teettämällä ihmisillä yhteistyötä. Siedätyshoitoa erilaisuuteen.
Ahaa. Löytyi ryhmäleikeillä sateenkaarilapsia ja -nuoria kiusaava opettaja. Kiva juttu :)
Oletko, ope, ajatellut, että omat ennakkokäsityksesi vaikuttavat siihen, miten kohtelet oppilaitasi? Eri
Siis sinun mielestä sateenkaarilapset pitäisi jättää ulkopuolisiksi? Itse nimittäin olen huomannut, että näin helposti käy, jos ope ei yritä kehittää ryhmää sellaiseksi, että kaikilla olisi siellä oma paikkansa eikä ketään jätettäisi ulkopuolelle, kuten sateenkaarilapset usein jäävät.
En tosiaan käsitä kommenttiasi, voisitko selventää? Ja miten sinä menettelisit kiusaamisen poistamiseksi. Kuulisin mielelläni. t. ope
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yläkoulun äidinkielen opettajana käyttänyt leikkiä paljon ilmapiirin parantamiseen, ja oppilaat ovat rakastaneet tätä, usein itse ehdottavat tunnin lopuksi jotain leikkiä. Annan sellaisen oppilaan jäädä pois leikistä, joka ei halua osallistua, annan muuta kivaa tekemistä siksi aikaa. Useimmiten sivuun jäänyt haluaa kuitenkin seurata leikkiä sivusta, se on hauskaa katsottavaakin.
Mutta tässä ketjussa mainittuja leikkejä en kyllä ole käyttänyt yhtäkään, koska monissa niissä on liikaa fyysistä kontaktia ja se alkaa olla nykyaikana haastavaa monelle. Ilmeistä onkin, että nämä ovatkin jättäneet traumoja, tästä ketjusta päätellen.
Ennen kynnys toisen koskettamiseen oli matalampi kun oli isot perheet, asuttiin ahtaasti jne. Nykyään jo katsekontaktinkin ottaminenkin vähän vieraampaan luokkakaveriin on monelle teinille vaativaa, tai piiriissä istuminenkin. Katseiden kohteena oleminen on tullut monille nuorille yhä vaikeammaksi viimeisimmän viiden kuuden vuoden aikana. Tuntuu että itsetunto-ongelmat ovat murrosikäisillä yleistyneet ja haittaavat enemmän heidän elämäänsä kuin ennen somea.
Monet vanhat leikit ovat itse asiassa muinaisina aikoina nuorten aikuisten parinvalintaa varten keksitty, kuten vaikkapa morsiamenryöstö, reaktionopeusleikki. Niissä on pojat ja tytöt eri rooleissa. Näitä leikkejä teetän nykyään sukupuolineutraalisti ilman sukupuoleen liittyviä rooleja.
Nuorten kasvokkaintaidot ovat selvästi heikentyneet. Yhdessä leikkiminen harjaannuttaa niitä.
Tämä oli saanut kuusi alapeukutusta. Olisin tosi kiitollinen, jos joku alapeukuttaja selittäisi myös sanallisesti, mitä vikaa kuvaamassani toiminnassa on, että osaisin sitä parantaa. Pitäisikö leikkiminen lopettaa, koska ryhmässä voi olla yksi tai kaksi, jotka eivät pidä siitä, vaikka muut pitäisivät? Eikö se riitä, että he voivat tehdä jotain muuta samaan aikaan? Kenen ehdoilla mennään?
Miten on ryhmäytymisen, yhteishengen ja yhdessä toimimisen opettelun kannalta hyvä, että osa porukasta jää ulkopuolelle?
Käytännössä pois jääviä ei ole paljon, ei joka ryhmässä lainkaan. Jossain ryhmässä 1, enempää kuin kaksi ei koskaan.
Ja kuten sanoin, usein pois leikistä jäävä jää katsomaan leikkiä, nauraa muiden mukana, ja on sillä lailla osa ryhmää, vähän ulkokehällä, mutta kumminkin. Ja usein eka kerralla leikistä pois jäänyt tulee siihen seuraavalla kerralla mukaan.
Mutta nykyään on myös yleistynyt se, että joku oppilas ei edes halua olla osa ryhmää. Hän saattaa halveksia muita juntteina tai pitää itseään niin erilaisena, että hänellä ei ole halua olla tekemisissä muiden kanssa. Voi olla kaksi, kolme oppilasta, jotka muodostavat oman pienryhmän ja "alakulttuurin".
Tällainen klikkiytyminen on pahentunut viime vuosina. Esim. usein muunsukupuolisiksi identifioituvat, trans-nuoret ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat liittoutuvat keskenään, eivätkä tunne halua integroitua "tavisten" kuvioihin. Hakevat voimaa toisistaan. Heille leikkiminen onkin monesti haastavampaa, koska suhde omaan kehoon on usein tavallista ongelmallisempi. Taustalla voi olla alakoulussa kiusaamista jne.
Hmm, niin, siihen voi tosiaan olla aika ymmärrettäviä syitä, miksi he vetäytyvät. Mitä asialle voisi koulussa mielestäsi tehdä?
t.Sateenkaarinuoren äiti
Paljonhan sitä suvaitsevaisuutta yritetään koulussa saada aikaan, ja kyllä asenteet ovat lieventyneet ainakin yläkoulussa esim. homoutta kohtaan. Noin yleisesti, mutta pinnan alla tapahtuu kaikenlaista, josta me opet emme välttämättä tiedä.
Vaikuttaa siltä, että nykyään vieroksutaan trans-nuoria ja seksuaalivähemmistöt hyväksytään paremmin.
Minusta pitäisi vain saada nuoret kohtaamaan toisensa ihmisinä, ei jonkin vähemmistön edustajina. Tähän päästäisiin ehkä jossain määrin muuttamalla opetusmenetelmiä joissain aineissa tekemällä oppimiseksi ja tutkivaksi oppimiseksi, joissa ryhmissä tutkittaisiin jotain asiaa.
Ja opet systemaattisesti lukuvuoden kuluessa pyörittelisivät oppilaita erilaisissa ryhmäkombinaatioissa, pareittain, kolmittain, nelittäin jne. Kun tekee jotain yhdessä, sitä oppii huomaamaan, että ihminenhän tuokin on. Mutta nykyisellään nuori voi mennä yläkoulun läpi edes ottamatta koskaan katsekontaktia johonkin saman ryhmän nuoreen.
Se on jo lähtökohtaisesti huono, jos lähdetään jakautumaan ryhmiin seksuaalisuuden tai identifioitumisen kautta. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Pitäisi opettaa lapsille että sinä et ole yhtä kuin seksuaalisuutesi tai sukupuolesi, vaan olennaisempaa on persoonallisuutesi.
No joo, tietysti. Mutta eihän nuorten kaverustumista tuolla lailla voi ohjeilla. Ihmiset, joilla on jotain yhteistä, löytävät toisensa, ja niin kauan kun yhteiskunnassa suhtaudutaan joihinkin ihmisiin osittain ihan nurjasti, on aika tekopyhää kertoa näille ihmisille itselleen että sukupuolellasi tai seksuaalisuudellasi ei ole mitään väliä.
t:Sama äiti
Edelleen se ope täällä. Olen tästäkin samaa mieltä, nämä asiat eivät ole yksioikoisia.
Ystävystymistä ja kaverien valintaa ei todellakaan voi ohjailla koulussa, sen olen huomannut niiden 30 vuoden aikana, jota olen tuota työtä tehnyt. Vanhemapana myös.
Mutta sitä voidaan vaatia, että kaikkien pitää koululuokassa pystyä tekemään työtä kaikkien kanssa nyrpistelemättä, ja siihen pitäisi pyrkiä juuri teettämällä ihmisillä yhteistyötä. Siedätyshoitoa erilaisuuteen.
Ahaa. Löytyi ryhmäleikeillä sateenkaarilapsia ja -nuoria kiusaava opettaja. Kiva juttu :)
Oletko, ope, ajatellut, että omat ennakkokäsityksesi vaikuttavat siihen, miten kohtelet oppilaitasi?
Eri
Ja samalla saatiin osoitus siitä, että ryhmäyttämisleikit ovat erinomainen väline ihmisten kiusaamiseen. Heh.
Siis olen monessa kohtaa mielestäni puhunut tässä ketjussa siitä, että kiusaamisen vaara on leikeissä aina läsnä, ja open pitää olla valppaana, ja kiusaamisyrityksiin pitää open reagoida. "In action" opetetaan lapsille ja nuorille toisen kohtelemisen perussääntöjä.
Usein juuri leikkitilanteissa paljastuu se, kuka kantaa kaunaa kenelle, ja sitten siihen voi puuttua. Muuten se voi jäädä kokonaan katveeseen ja kiusaaminen jatkuu välitunneilla ja koulumatkoilla tai somessa, kun kukaan ei havaitse sitä.
Miten te kommentoijat ratkaisisitte kiusaamisongelman? Olisin tosi kiinnostunut kuulemaan, koska koulukiusaaminen pilasi omienkin lasteni koulutietä ja elämää pitkällä tähtäimellä. Siksi olen syventynyt tähän asiaan myös opettajana ja yrittänyt löytää keinoja ehkäistäkseni koulukiusaamista. Tämä leikkimenetelmä on paras menetelmä tähän mennessä, jonka olen löytänyt.
Miten te ehkäisisitte koulukiusaamista? Kertokaa, niin voin ottaa teidän neuvoistanne oppia!
MinkikkeliBanaaniä on leikitty useasti työkokeilun aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tampereen ammattikorkeakoulun uusien opiskelijoiden orientaatiopäivät on kammottavin tutustumis- tai ryhmäytymisleikki!
Ammattikorkeakouluopiskelijoiden ensimmäinen viikko on pakollista "ryhmäytymistä". Aikuiset ihmiset kulkevat luokassa ympyrässä, keksivät itsestään hassuja nimiä "Olen Sanni Sateenkaari", "Olen Veikko Virtahepo" ja harrastavat piirileikkejä sisällä ja koulun pihalla.
Kamalin oli pimeessä tunnistaminen. Meiän pomo (tietysti vanhempi nainen jo) sen keksi, että taukotilan rekkitanko laskettiin niin ales, että jokasen vuorollaan jalat yletti 'roikkuessa' hyvin maahan, ja sitten pimeessä piti roikkuvan tunnistaa, kuka häntä milloinkin ronkki. Yritä siinä sitten kovista etusormista tuntea, ja kylkiä kutittaa. Jotkut onneks koski kämmenillä, niin saattoi vähän arvata. Enkä edes tiennyt kaikkien nimiä! Ikävää oli, että muutamat naiset menivät kosketuksissaan aika rohkeiksi, kun nuoria miehiä roikkui vuorollaan, alkoivat punnia palleja yms. Näin Porissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kamalin oli pimeessä tunnistaminen. Meiän pomo (tietysti vanhempi nainen jo) sen keksi, että taukotilan rekkitanko laskettiin niin ales, että jokasen vuorollaan jalat yletti 'roikkuessa' hyvin maahan, ja sitten pimeessä piti roikkuvan tunnistaa, kuka häntä milloinkin ronkki. Yritä siinä sitten kovista etusormista tuntea, ja kylkiä kutittaa. Jotkut onneks koski kämmenillä, niin saattoi vähän arvata. Enkä edes tiennyt kaikkien nimiä! Ikävää oli, että muutamat naiset menivät kosketuksissaan aika rohkeiksi, kun nuoria miehiä roikkui vuorollaan, alkoivat punnia palleja yms. Näin Porissa.
Taukotilan rekkitanko? Jokin taitovoimestelukapine vai?
Millähän vuosikymmenellä tällaista tutustumisleikkiä jossa "pallit punnitaan" on leikitty, veikkaan ettei ihan viime aikoina.
Ensin piti tuijattaa toista suoraan silmiin kolme minuttia puhumatta mitään. Sen jälkeen kummankin piti vuorotellen kysyä kaverilta jotain kysymyksiä. Seuraavaksi piti luetalla sille samalle tyypille kolme omaa vahvuuttaan ja saavutustaan. Käytännössä ei mitään ryhmäytymista edes tapahtunut, kun kaikki toimi pareittain eikä tutustunut yhtään muihin.
Tosella kertaa oli naurujoogaa. Kerroin porukan vetäjälle, että isäni oli juuri menehtynyt äkillisesti enkä millään jaksaisi nyt tällaista. Mutta ei, sehän kuulemma vaan "voimaannuttaa" tässä tilanteessa! Ei kyllä voimauttanut eikä naurattanutkaan.
Meillä oli töissä joku tyyliiin "kaikki kaikkien puolesta"-leikki ja ideana oli se että puolet ryhmästä oli vuorollaan kontallaan ja toinen puoli istui selässä ja kiitti kun kontallaan olija kannatteli häntä ja kertoi kannattelijasta jonkin kauniin asian tai mukavan teon. Ilmoitin heti alkuun homman vetäjälle, että olkapääni on leikattu ja olen vasta toipumassa, että voin osallistua, mutta selkääni istujan on oltava sekä kevyt ja varovainen, käteni ei muuten kestä. Olen itse sirohko nainen. Omituisesta asetelmasta huolimatta leikki meni hyvin ja oli hauskaa kun kaikki yrittivät keksiä jotain hyvää työkavereista. Mutta kun tuli vuoroni niin sainkin selkääni kaksi kertaa itseäni isomman ukon, joka istahti voimalla alas niin että käteni petti altani ja löin kasvoni lattiaan rikkoen samalla silmälasini. Pahinta oli että olkapääni rusahti ja huusin tuskasta kun tunsin jonkin repeävän. Tiesin että nyt sattui pahasti ja toimari vei minut kaasu pohjassa ensiapuun, iltapäivällä olin jo leikkauksessa. Tuloksena 3 kk saikku ja toiset 3 kk todella varovaista työntekoa. Vasta yli vuoden päästä käsi oli miltei normaali. Leikin vetäjä "oli unohtanut" varoittaa pariani ja lääkärini luuli ensin että minua oli pahoinpidelty kun kasvotkin olivat mustelmilla. Asia sovittiin lopulta isohkoin korvauksin ja pomoni ilmoitti että jatkossa virkistyspäivät vietetään hyvän ruuan ja viihteen parissa, ilman leikkejä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli töissä joku tyyliiin "kaikki kaikkien puolesta"-leikki ja ideana oli se että puolet ryhmästä oli vuorollaan kontallaan ja toinen puoli istui selässä ja kiitti kun kontallaan olija kannatteli häntä ja kertoi kannattelijasta jonkin kauniin asian tai mukavan teon. Ilmoitin heti alkuun homman vetäjälle, että olkapääni on leikattu ja olen vasta toipumassa, että voin osallistua, mutta selkääni istujan on oltava sekä kevyt ja varovainen, käteni ei muuten kestä. Olen itse sirohko nainen. Omituisesta asetelmasta huolimatta leikki meni hyvin ja oli hauskaa kun kaikki yrittivät keksiä jotain hyvää työkavereista. Mutta kun tuli vuoroni niin sainkin selkääni kaksi kertaa itseäni isomman ukon, joka istahti voimalla alas niin että käteni petti altani ja löin kasvoni lattiaan rikkoen samalla silmälasini. Pahinta oli että olkapääni rusahti ja huusin tuskasta kun tunsin jonkin repeävän. Tiesin että nyt sattui pahasti ja toimari vei minut kaasu pohjassa ensiapuun, iltapäivällä olin jo leikkauksessa. Tuloksena 3 kk saikku ja toiset 3 kk todella varovaista työntekoa. Vasta yli vuoden päästä käsi oli miltei normaali. Leikin vetäjä "oli unohtanut" varoittaa pariani ja lääkärini luuli ensin että minua oli pahoinpidelty kun kasvotkin olivat mustelmilla. Asia sovittiin lopulta isohkoin korvauksin ja pomoni ilmoitti että jatkossa virkistyspäivät vietetään hyvän ruuan ja viihteen parissa, ilman leikkejä.
Ihan järkyttävää! Onneksi kuitenkin toivuit ilmeisen hyvään kuntoon, vaikka kestikin kauan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli töissä joku tyyliiin "kaikki kaikkien puolesta"-leikki ja ideana oli se että puolet ryhmästä oli vuorollaan kontallaan ja toinen puoli istui selässä ja kiitti kun kontallaan olija kannatteli häntä ja kertoi kannattelijasta jonkin kauniin asian tai mukavan teon. Ilmoitin heti alkuun homman vetäjälle, että olkapääni on leikattu ja olen vasta toipumassa, että voin osallistua, mutta selkääni istujan on oltava sekä kevyt ja varovainen, käteni ei muuten kestä. Olen itse sirohko nainen. Omituisesta asetelmasta huolimatta leikki meni hyvin ja oli hauskaa kun kaikki yrittivät keksiä jotain hyvää työkavereista. Mutta kun tuli vuoroni niin sainkin selkääni kaksi kertaa itseäni isomman ukon, joka istahti voimalla alas niin että käteni petti altani ja löin kasvoni lattiaan rikkoen samalla silmälasini. Pahinta oli että olkapääni rusahti ja huusin tuskasta kun tunsin jonkin repeävän. Tiesin että nyt sattui pahasti ja toimari vei minut kaasu pohjassa ensiapuun, iltapäivällä olin jo leikkauksessa. Tuloksena 3 kk saikku ja toiset 3 kk todella varovaista työntekoa. Vasta yli vuoden päästä käsi oli miltei normaali. Leikin vetäjä "oli unohtanut" varoittaa pariani ja lääkärini luuli ensin että minua oli pahoinpidelty kun kasvotkin olivat mustelmilla. Asia sovittiin lopulta isohkoin korvauksin ja pomoni ilmoitti että jatkossa virkistyspäivät vietetään hyvän ruuan ja viihteen parissa, ilman leikkejä.
Ihan järkyttävää! Onneksi kuitenkin toivuit ilmeisen hyvään kuntoon, vaikka kestikin kauan.
Toivuin kyllä ja olen itseasiassa edelleenkin samassa firmassa, työtehtävä on vain muuttunut ja teen nykyään enemmän toimistohommia ja hoidan kaikkia järjestelyitä. Sain kuulla että se leikittäjä oli vain sanonut että miten siinä nyt noin kävi, mutta pomoni avauduttua oli pakannut tavaransa ja häipynyt vauhdilla. Sain heidän firmastaan myöhemmin pahoittelut ja homma saatiin sovittua oman firmamme lakimiehemme avustuksella. Selkääni istunut mies oli toiselta osastolta, eikä tiennyt kädestäni ja oli ihan kauhuissaan tapahtuneesta. Onneksi meillä on pomo joka pitää henkilökunnasta huolta!
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli töissä joku tyyliiin "kaikki kaikkien puolesta"-leikki ja ideana oli se että puolet ryhmästä oli vuorollaan kontallaan ja toinen puoli istui selässä ja kiitti kun kontallaan olija kannatteli häntä ja kertoi kannattelijasta jonkin kauniin asian tai mukavan teon. Ilmoitin heti alkuun homman vetäjälle, että olkapääni on leikattu ja olen vasta toipumassa, että voin osallistua, mutta selkääni istujan on oltava sekä kevyt ja varovainen, käteni ei muuten kestä. Olen itse sirohko nainen. Omituisesta asetelmasta huolimatta leikki meni hyvin ja oli hauskaa kun kaikki yrittivät keksiä jotain hyvää työkavereista. Mutta kun tuli vuoroni niin sainkin selkääni kaksi kertaa itseäni isomman ukon, joka istahti voimalla alas niin että käteni petti altani ja löin kasvoni lattiaan rikkoen samalla silmälasini. Pahinta oli että olkapääni rusahti ja huusin tuskasta kun tunsin jonkin repeävän. Tiesin että nyt sattui pahasti ja toimari vei minut kaasu pohjassa ensiapuun, iltapäivällä olin jo leikkauksessa. Tuloksena 3 kk saikku ja toiset 3 kk todella varovaista työntekoa. Vasta yli vuoden päästä käsi oli miltei normaali. Leikin vetäjä "oli unohtanut" varoittaa pariani ja lääkärini luuli ensin että minua oli pahoinpidelty kun kasvotkin olivat mustelmilla. Asia sovittiin lopulta isohkoin korvauksin ja pomoni ilmoitti että jatkossa virkistyspäivät vietetään hyvän ruuan ja viihteen parissa, ilman leikkejä.
En usko hetkeäkään, että tämä olisi totta.
1. Ei kukaan suostuisi kannattelijaksi noin hankalasta operaatiosta toipuessaan (olkapää yksi vaikeimpia korjattavia).
2. Miksi ihmeessä ei olisi itse varmistanut parilta, että onhan tämä ymmärtänyt, ettei istu selän päälle vaan lantion/lonkan päälle (näin se pitäisi muutenkin tehdä, ettei selkäranka vioitu), jolloin painoa ei juurikaan tule ylävartalolle, ja erikseen kehottanut varovaisuuteen operoitua olkapäätä suojellakseen.
3. Miksi ihmeessä olisi suostunut ottamaan pariksi jonkun jättiläismiehen?! Totta kai olisi sanonut, että "anteeksi, mutta" pitää saada saman kokoinen pari kuin itsekin on.
En voi mitenkään uskoa, että joku olisi noin taukki omaan terveyteen liittyen, että sanoo kerran jollekin vieraalle ihmiselle asiasta ja olettaa, että tämä muistaa - ja sitten kun huomaa, ettei tyyppi muistanut, kohauttaa korjattuja olkiaan, toivoo parasta ja antaa vain norsun istua päälle. Just joo.
Vieläkös FläpitiFläppiä leikiskellään.
Tunnetaan myös Ameebaleikkinä.