Traumaattisin/pelottavin lapsuusmuistosi?

Äiti lähti humalassa ryyppäämään lisää pubiin ja jätti meidät lapset yksin kotiin. Mukana tuli aamuyöstä sekalaista sakkia ryyppäämään lisää. Alle kouluikäisiä oltiin kaikki. Äiti itse ei varmasti vieläkään tajua, mitä tuli tehtyä, luuli että nukuttiin.

Ei kaikesta kannata välittää.

Isä tarttui yhtäkkiä kurkusta kiinni ja nosti ilmaan kun olin eri mieltä jostain. Minulle tuli pissat ja kakat housuun. En unohda tuota ikinä.

Varmaan se, kun käytettiin hyväksi. Pää jotenkin pimeni siinä. Sen jälkeiset harhat oli myös kamalia. Se harhoista johtuva kuolemanpelko oli vuosia ja vuosia jotain todella hirveää. Pelkäsin, että vanhemmat tappaa ja syö mut, pelkäsin mustia hahmoja, joita häälyi siellä täällä. Voi juma. Ei se ollut mitään elämää. Onneksi mulla on niin huono muisti, että isoin osa kauhuista on mennyt jonnekin mustaan aukkoon.

Äiti yritti itsemurhaa sytyttämällä meidän kodin palamaan. Naapurit olivat haistaneet savunhavun, soittivat apua ja tulivat pimpottamaan ovikelloa ja hakkaamaan oveen johon heräsin. En pystynyt vuosikausiin nukkumaan kunnolla kotona, jatkuva huoli äidistä ja jännitystila.

- yläkoululainen

Aivan järkyttävän kauheita.

Minkä ikäisiä olette? Onko maailma edelleen noin paha paikka? Onko teillä omia lapsia ja pystyttekö olemaan toistamatta huonoa mallia?

Todelliset hylkäämiset ja monet uhkaukset hylkäämisestä, ellen ole kiltti. Hylätyksi tulemisen pelko on seurannut läpi koko elämän ja aiheuttanut sen, etten ole koskaan pystynyt luottamaan toiseen ihmiseen niin paljon, että olisin voinut sitoutua häneen.

Vierailija kirjoitti:

Äiti lähti humalassa ryyppäämään lisää pubiin ja jätti meidät lapset yksin kotiin. Mukana tuli aamuyöstä sekalaista sakkia ryyppäämään lisää. Alle kouluikäisiä oltiin kaikki. Äiti itse ei varmasti vieläkään tajua, mitä tuli tehtyä, luuli että nukuttiin.

Tässä se nähdään, että kukkahattupolitiikalla on lyhyet jäljet. Pubien pitäisi olla auki ympäri vuorokauden.

Se, kun isä kosketti minua intiimistä paikasta.

Äiti yritti itsemurhaa silmieni edessä. Löi myös nyrkillä naamaan ollessani kymmenen. Nyt olen 16.

Kun odotettiin vintillä serkkujen kanssa että poliisi tulee ja vie talossa aseen kanssa heiluvan kännisen enon. Pelkäsin että aivastan ja henki lähtee.

Vierailija kirjoitti:

Äiti yritti itsemurhaa silmieni edessä. Löi myös nyrkillä naamaan ollessani kymmenen. Nyt olen 16.

Voimia! Sun elämä muuttuu vielä paremmaksi!

T. Samoja kokenut

Olin uimakoulussa. Uimaopettaja käski sukeltamaan, mutta en uskaltanut. Joten se opettaja painoi pääni veden alle. Olin tuolloin 5-6v. Enpä ole sen jälkeen pitänyt yhtään uimisesta.

Mä olen nyt 28v. Lapsia ei ole eikä tule. Jostain syystä en vain pysty olemaan lasten lähellä. Pelkään kuollakseni sitä, että mussa heräisi jotain kammottavia taipumuksia. Pidän maailmaa aika pahana paikkana, ja monissa ihmisissä on paljon hyvin peiteltyä pahuutta. Lapsena ja nuorena halusin kasvaa paremmaksi aikuiseksi ja olla mahdollisimman oikeudenmukainen, vaikka mikä olisi. Yritän edelleen. En hyväksy mitään epäoikeudenmukaista perseilyä ja heikompien polkemista. Musta on kuitenkin tullut aika kova ihminen. En luota kehenkään.

4

Mitä hel. Näitä lukiessa alkaa rapiseen viimeisetkin uskonrippeet kanssaeläjiin. Järkyttävän monella noin traumaattisia ja sairaita kokemuksia lapsuudessa. Pelottavaa, että nämä traumat siirtyvät vähintäänkin jollain alutajunnan tasolla - ehkäpä vuosikymmien viiveellä - sukupolvelta toiselle ja näkyvät ihmisen omassa käytöksessä jollain vinksahtaneella tavalla. Usein ihmiset eivät itse tajua, kuinka vahvasti joku lapsuuden kokemus vaikuttaa heihin. Hyvässä ja pahassa. Sitä vaan useat yrittää aina vähätellä ja sulkea pahat asiat pois mielestä. Mut sit jossain kohtaa napsahtaa ja kamalat muistot ryöpsähtää primitiivisesti jostain mielen perukoilta. Ei ihme, että meillä on niin paljon ailahtelevia nepsy-ongelmaisia ihmisiä. Useat ihmiset vaikuttavat ihan tavallisilta ja pitävät hyviä kulisseja, mutta joidenkin käytöksestä kyllä huomaa, että ei tuollakaan tyypillä ole ihan normi lapsuus ollut...

up

Teit sitten tästäkin vain 10 samanlaista aloitusta kerralla. Mikähän on huominen aihe.

Ehdottomasti se, kun olin yksin kotona kaksi päivää. Oli vuosi 1981, olin siis 5vuotias ja vanhempani lähtivät sovitusti jonnekin viettämään kahdenkeskistä aikaa viikoksi. Minua ajatellen oli tottakai palkattu lasten vahti, tässä tapauksessa äitini lapsuudesta asti tuntema näihin aikoihin ehkä viisissäkymmenissä ollut täti jonka minäkin jollain tapaa tiesin. Hän tulikin melkein heti vanhempieni auton lähdettyä ja vietimme ihan tavallisesti neljä päivää, mutta torstaina päivällä täti ei tullutkaan enää takaisin kauppareissultaan. Odotin määrittelemättömän ajan sisällä kunnes lähdin ulos etsimään häntä isän tossut jaloissa. Oli talvi ja ulkona oli lunta todella paljon, niin paljon etten päässyt kunnolla liikkumaan ja palasin jo ihan kauhuissani sisälle, tässä kohtaa mainitsen, että asuimme "Jumalan seljän takana" eikä naapureita ollut lähelläkään, pihatietäkään ei oltu aurattu koska se homma oli isäni ja lapsenvahti käytti potkukelkkaa joten hänenkään ei siihen tarvinnut vaivautua, yleiselle tielle oli melko matka.

Jotenkuten pärjäsin kaksi päivää talossamme syöden kaikkea mitä keittiön alakaapeista sai sillä jääkaapin avaamiseen ei voimat riittäneet enkä kyllä olisi sinne yltänytkään, olin luonnollisesti peloissani enkä edes tiennyt mikä päivä on tai koska vanhempani palaavat, kävi mielessä ettei ehkä koskaan. Lauantaina sitten naapuri tuli hakkaamaan oveamme ja löysi minut. Hän tiesi paikan jossa vanhempani olivat ja sai ilmeisesti heidät kiinni sillä he tulivat melko pian kotiin, selvisi myös että lapsenvahti oli saanut jonkin kohtauksen kauppareissulla ja menehtynyt sairaalassa. Tämän kokemuksen jälkeen en suostunut jäämään yksin kotiin edes kauppareissun ajaksi moneen vuoteen ja näin pitkälle aikuisikään painajaisia joissa rosvot murtautuivat taloomme minun ollessa sielä enkä ole traumasta päässyt täysin vieläkään.

Vierailija kirjoitti:

Aivan järkyttävän kauheita.

Minkä ikäisiä olette? Onko maailma edelleen noin paha paikka? Onko teillä omia lapsia ja pystyttekö olemaan toistamatta huonoa mallia?

Ahdistavaa, kun ihmiset ei näy tietävän mitä ympärillä tapahtuu. Avatkaa silmänne ja katsokaa ympärillenne.

Tämä nyt on pientä verrattuna muihin ketjun viesteihin, mutta muistan tilanteen, jossa äiti istuu pöydän ääressä lukemassa lehteä ja sanoo, että "sinun takias päivä on pilalla". Ja sitä seuranneen tunteen, jossa on hämmennystä, häpeää ja yksinäisyyttä. Jälkikäteen olen jopa miettinyt, tapahtuikohan se ihan oikeasti ja puhuiko äiti todella minulle, mutta taisi se ikävä kyllä tapahtua.