Kamalinta maailmassa: kihomadot!

Kuulostaa kamalalta! Mulla on pelko luteita, täitä ja kihomatoja kohtaan, joten kykenen osittain ymmärtämään fobiasi ja sen mukanaan tuoman ahdistuksen.

Googleta kihomadot nenässä. Ne pitää pesää siellä ja siksi nenä kutisee kun on kihiksiä. Pesä poskionteloissa pitää hoitaa ei ne muuten lähde.

Kyllä lutikat ois pahempia. Olen itsekin ötökkäkammoinen, mutta jotenkin jaksan uskoa että täistä ja kihomadoista on mahis päästä kotikonstein eroon. Sen sijaan olen menettänyt ilon matkustelusta, kun jokainen hotellin on mulle mahdollinen lutikkapesäke. En haluaisi meille kylään tuttuja, jotka aduu opiskelija- tai kaupungin asunnoissa jne jne.

Onko kihomadot helppo huomata? Lapseni päiväkodissa oli varoitus niistä just. Meillä ei oo koskaan ollu.

Mulla oli turkiskuoriaisongelma, ja ne muutamat syödyt vaatteet olivat pieni harmi verrattuna siihen kuoriaisten "näkemiseen" joka paikassa ja öisin heräilyyn.

Onnistuin muuten hävittämään turkiskuoriaiset vanhasta puutalosta, minkä ei netin mukaan pitäisi olla mahdollistakaan. Voimia sinne!

Kiitos teille, on siis muitakin. Ja "ihmetarinat" lohduttaa aina :) Vaikka itse olenkin lähes hysteerinen asian suhteen, niin välillä tuntuu, että ihmiset ympärilläni suhtautuvat asiaan vähän turhankin kevyesti ts. jonkun omalta lapselta löytynyt matoja ja ollaan silti menossa heti yökyläilemään. Samoin siivouksesta ovat tyyliin: "No vähän olen imuroinut..!". Huoh, sitten kanssaeläjät kärsii, kun kierrettä ei saa katkaistua.

Olen kuitenkin melko varma, että siinä vaiheessa kun heräät/havahdut illalla kutinaan ja omasta ahterista kurkkaa mato, on aika moni valmis tekemään KAIKKENSA ne häätääkseen. Eikä se lapsen takalistosta ryömivä, tai potassa tuotoksessa möyrivä matonen ole sen ihanampi näky.Hyi ja nyyh. Eli tässä myös vastaus, miten ne voi bongata. Aina tosin matosia ei kuulemma näe, vaan kutina on ainoa oire.

Eniten surettaa se, että vaikka nyt niistä oltaisiinkin taas päästy, niin uusi tartunta vaanii nurkan takana.Tarttuvat vielä erittäin helposti.Toisin kuin täinmunat, madonmunat elävät pinnoillakin tartuttamiskykyisinä kuukausia. Ahdistunut huokaus.

Turkiskuoriaisia ja luteita en ollutkaan osannut vielä pelätä. Taidan jättää googlettamatta kauhujutut.

Tsempit muillekin lois-taistelijoille!

Ap

Sä kuullostat ihan kipeelle. Rauhotu nyt jumalauta.

Täit ovat kyllä ihan painajainen perheissä, joissa lapsilla on pitkät paksut tukat. Se viikkokausien jokailtainen täikampaus on niin kuluttavaa. Kihomadot ovat tähän verrattuna työmäärältään helppo juttu. Ja aina voi tulla uusi tartunta...

Hoitoalalla olen itsekin ja molemmat lapset on sairastaneet kihomadot pariin otteeseen ja itsellä oli toisella kertaa.

Onhan se kutiavaa ja kiusallista, tarttumistapa vähän ällö, mutta siinäpä se. Ehkä oma suhtautumistapa on vähän leppoisampi, kun aina on ollut kissa tai koira ja niitäkin on säännöllisesti joutunut madottamaan.

Töitä teen "ykköspuhtausluokan" osastolla eli hoidan leukemiapotilaita ja duunissa olen tosi tarkka, mutta kotona paljon suurpiirteisempi.

Sun tapa ajatella asiaa on jo aika invalidisoiva ja vois olla hyvä jos kävisit esimerkiksi työterveyspsykologin juttusilla asiasta.

Kirjoituksesi on kuin omasta elämästäni vuosia vuosia sitten. Meidän kihomatohelvetti kesti jopa 10 vuotta. Varmaan tuhansia markkoja siihen aikaan meni lääkkeisiin.

Kaikkeni myös yritin ja itseinho oli suuri ja hallitsi elämää.

Kannattaa muuten ottaa tosissaan tuo nenäasia ja kutina. Hanki vaikka nenäkannu tai keittosuolalla huuhtelet päivittäin ja katso etteivät lapset kaiva nenäänsä ja syö räkäänsä.

Meillä ei ole  täitä ollut, mutta kihomatoja kahdesti.. ja sen sanon, että helvetti oli irti. Suuri perhe ja lemmikeitä. Minä madotin kaikki.  Kissat ja koiran kahdesti peräjälkeen. 

Mutta riivaus jäi..tuntuu välistä, että oikeasti tulen hulluksi noiden ötököitten kanssa. 

Tyttärillä pitkät  hiukset, ja uhkaus on, jos täitä tulee tukka lähtee.

Jotenkin nykypäivän ongelmia, mutta kun kaikki eivät välitä edes..hemmetti. 

Minä soittelin joka paikkaan tyttären matotartunnan paljastuttua ja kukaan ei ollut kuullutkaan tartunnasta. Pisti vihaksi, sillä jostakinhan ne meillekkin tulivat. 

Sitä pesemistä ja pakastamista..vieläkin puistattaa. Tytärkin melkein aikuinen jo..kammo jäi, ei voi mitään.

Ei kaikesta kannata välittää.

Ap:n ongelmana ovat jalkalistat ja kynnykset, ne pitää irrottaa ja imuroida madonmunat, muuten huonepöly saa ne leviämään. Ihan turha pestä petivaatteita, kun seuraavan kerran oven avatessasi madonmunat nousevat ilmavirran mukana lattiatasosta takaisin.

Toinen herkkä kohta ovat erilaiset elektroniset laitteet, jotka sähköisinä "imevät" pölyä. Ne pitää kaikki purkaa ja imuroida, muuten riesa jää vuosiksi.

Tai sitten ottaa Pyrvin-kuurin joka 3. kuukausi ja unohtaa koko jutun.

Ap: n ongelma ei ole ne madot, vaan ongelma on korvien välissä.