Oletteko säilyttäneet lapsuusaikaiset hiihtokilpailulusikat tai muut palkinnot?

Annoin lusikat lapsille hiekkalaatikkoleikkeihin, yks isompi pokaali mulla on nappipurkkina.

No en mukaani ottanut, kun kotoa pois muutin. Sitä en tiedä, onko ne äidillä vielä. Ei niillä mulle ainakaan mitään arvoa ole.

Ei harmainta hajuakaan missä ne on. Ehkä vanhempien vintillä, siellä on musta aukko mihin kaikki tarpeeton häviää.

Olen. Säilytän niitä maan alla reilun metrin syvyydessä!

Äiti vei/ilmoitti minut usein urheilu-ja piirustuskilpailuihin, vaikka en ollut yhtään hyvä noissa jutuissa. Joskus sain  lusikan, jos osanottajia oli niin vähän että kaikki palkittiin :D Kerran ilmoittauduin itse johonkin kirjoituskilpailuun ja silloin olinkin toinen n. 15 osallistujan joukossa. En ymmärrä miksei äitini tajunnut ettei piirtäminen ja liikunta ollut mun juttuja (numerot 7-8), äikässä mulla oli 9-10.

Ja joo, en siis näe mitään arvoa noilla hikilusikoilla, ovat aiheuttaneet lähinnä mielipahaa.

Riippuu kai materiaalistakin. Äidin isä hiihti nuorena miehenä palkinnoille useassa maakuntahiihtokilpailussa, niitä hopeasta tehtyjä lusikoita on kymmenkunta, nyt lapsillaan ja lapsenlapsillaan.

Oma äitini teetti kahdesta lusikasta minulle, tyttärelleen, 50-vuotispäiväksi rannekorun. Kaunis muisto vaarista, jota en koskaan tavannut, kaatui jatkosodassa. Vaari oli syntynyt v. 1907, nämä palkintolusikat ovat vuosilta 1928 ja 1931. Palkintokaiverrukset näkyvät edelleen.

Tuohon aikaan kuulemma (oli lama-aikaa) moni hopeaseppä kierteli maakunnissa kultasepänliikkestä toiseen työn perässä, mm. sulattivat romuhopeaa ja tekivät ja kaiversivat näitä palkintolusikoita.

Se ainoa lusikka, jonka joskus sain jonain osallistumispalkintona hiihtokilpailusta, ei luultavasti ole tallella. Eipä siihen tai muihinkaan kisoihin mitään hyviä muistoja edes liity. Puusuksilla hiihdin, kun muilla oli jo lasikuituiset. Kerran eksyin hiihtokisan reitillä.

Olen säästänyt, niitä on tusinan verran kahvilusikoita ja puoli tusinaa jälkiruokalusikoita. Ovat ihan arkikäytössä.

Sen sijaan isoisän suojeluskuntien hiihtokilpailuista saadut lusikat ovat kunniapaikalla vitriinissä.

Äidin ullakolla pahvilaatikossa on osa (lusikoita, mitaleita ja jotain muitakin), osa on jo hävinnut jonnekin. Kierrätykseen ne voisi laittaa, en jää kaipaamaan.