Osallistuuko teillä isät vauvojen yövalvomisiin?!

Kaksosten kanssa yöheräämisiä riitti (ja riittää vieläkin) molemmille, joten vastaan kyllä. Mies kestää unenpuutetta minua huomattavasti paremmin, joten hänellä on yösyömisten loppumisen jälkeen ollut päävastuu yöheräilyistä.

Meidän esikoinen heräili 3-15 kertaa yössä 3-vuotiaaksi, ja senkin jälkeen melko usein, joten olemme molemmat todellakin hoitaneet yövalvomisia työssäkäydessämme. Tokan kanssa sitten minä hoidin vauvan heräämiset ja mies esikoisen.

Mun mielestä ekat 4-6 kk on äitinä ollut helppo hoitaa normaalit vauvan heräilyt imetyshormonien voimalla. Sen jälkeen, tai jos vauva heräilee erityisen paljon, on työssäkäyvän vanhemman syytä osallistua. Paha univaje voi sairastuttaa ihmisen vakavasti. Jos toinen vanhempi on kirurgi, rekkakuski tai vastaava niin sitten hoitakoon öitä viikonloppuina tai vapaapäivinään. Useimpia töitä pystyy kuitenkin hoitamaan väliaikaisesti vähillä unilla.

Meillä on siis molemmilla suht vaativa asiantuntijatyö, ja hoidimme yöheräilyt vuoroöin siitä saakka kun esikoinen oli 7kk. Ja siis mies oli myös hoitovapaalla vuoden, joten myös minä hoidin noita valvomisia käydessäni töissä. Eihän se hauskaa ollut, mutta jos vaihtoehto on että puoliso masentuu tai menettää järkensä, niin eihän vaihtoehtoja ole.

Vierailija kirjoitti:

Mies tuo PALKAN taloon. Kotiäiti kitisee vaikka ei tee muuta kuin KULUTTAA. Kotiäitiys on oma valinta. Jos se potuttaa niin sitten ei enää vanhempainvapaan jälkeen kannata jäädä kotiin. Jos mies menee valvomisen vuoksi työkunnottomaksi niin aika äkkiä loppuu kotimammaltakin rahat.

Kotiäitiys on perheen yhteinen valinta. Jos nainen menee valvomisen vuoksi työkunnottomaksi niin aika äkkiä loppuu työt mieheltä, kun joutuu jäämään kotiin hoitamaan sekä lapsia että äitiä. Jos mies tekee 8h työpäivän, eikä osallistu kotitöihin lainkaan, nainen tekee 24h työpäivän ilman vapaita. Äiti on äiti ja isä on isä loppuikänsä, oma valinta, ei niitä voi paeta. Lapset ja kodinhoito eivät ole mikään äidin projekti, vaan perhe-elämää, johon jokainen kuuluu tasaveroisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mäkin välillä ihmettelen, että kuinka yksinkertaista työtä tekevät nämä, jotka siis jotenkin vertaavat lasten- ja kodinhoitoa oikeisiin töihin. Siis se kotona oleminenhan on tiivistettynä ruuanlaittamista, pyykin ja tieskien pesua ja lapsen kanssa leikkimistä/ olemista.

Et voi oikeasti olla näin idiootti!? Tuo voisi pitää jossain määrin paikkansa, jos kyseessä olisi ns. helppo lapsi, mutta osa lapsista on esim. vauvana tosi itkuisia syystä tai toisesta ja sillon ei ihan päde tuo ajatusmaailmasi.

Meillä esikoinen oli kohtuu helppo lapsi, heräsi vaan neljä kertaa öisin ekan puol vuotta ja päivisin oli mitä aurinkoisin. Tämä nuorempi sen sijaan on syntymästään saakka ollut todella itkuinen, itkee valehtelematta melkeen koko vuorokauden ellei häntä kanna sylissä ja liiku samalla. Joskus harvoin saattaa nukahtaa, mutta jos liike loppuu havahtuu samantien hereille. On käyty tutkimuksissa mistä voisi johtua, mutta vielä ei ole muuta selitystä saatu kun pitkittynyt koliikki, nuorin siis nyt 5kk ja esikoinen 3,5v.

Oma mies ei työnsä takia pysty viikolla hirveästi auttamaan vauvan hoidossa, koska mies ajaa paljon autoa, joten hän ei voi olla hirveän väsyneenä töissä. Viikonlopulla sen sijaan auttaa ja viikolla on sitten osan ajasta lastenhoitaja apuna, jotta saan levätä, koska mulla alkaa olla jo fyysisiä oireita, jotka johtuu univelasta.

Meillä tuohon jatkuvaan itkuskeluun auttoi kun ruvettiin nukuttamaan riippukeinussa. Sitä sai aina välillä heijattu kun itse torkkui sängyllä.

Ollaan kokeiltu vauvakeinua, ei ole auttanut vaan tuossa itkee ihan samalla tavalla kun sylissä ollessaan, jos ei liiku. Myös kantoliina ja reppu kokeiltu, mutta apua ei näistäkään tullut. Kantoliinassa viihtyy joskus, mutta hyvin harvoin. On käyty vyöhyketerapiassa ym, jotka saattais auttaa, mutta tuloksetta. Myös eri lääkäreillä käyty saamatta apua ja nyt ollaan menossa yksityiselle lastenlääkärille.

olinkohan nro 71

Ei osallistunut koska

-vauvan ollessa pari kk mies teki luontokartoituksia ja töihinlähtö oli klo 2-3 aamuyöllä

-jos oli huono yö, mulla oli kotona mahdollisuus nukkua (vaan 1 lapsi)

-lapsi ei valvottanut vuosikausia, ennemmin muutaman kuukauden

-mies sikeäuninen, siinä ajassa mitä kesti herätä vauvan itkuun minä olin ollut hereillä jo lähemmäs 10 min

Riippuu ihan tapauksesta mikä on perheelle järkevin tapa hoitaa yöheräilyt. Krooninen univaje on kamalaa, toivottavasti ainakin silloin on mahdollisuus jakaa taakka / saada apua.

Vierailija kirjoitti:

Ahhhhahaha nää on taas näitä. "Kotiäitiys on kokopäiväduuni! Teen töitä ympäri vuorokauden!" Paskan marjat. Sä hoidat ap lapsias, se ei ole työntekoa vaikka siinä tekemistä riittääkin. Miehesi tekee oikeita töitä, minkä vuoksi hänen on nukuttava yönsä. Viikonloput asia erikseen (ellei tee kolmivuoroa).

Suosittelen sullekin työntekoa niin huomaat eron kotonaolon ja työssäkäynnin välillä.

Ihmeellistä kitinää, tuntuu että kaikki kotiäidit jotka olen tavannut tai joista olen kuullut eivät tee muuta kuin valittavat ettei kukaan ymmärrä miten paljon he tekevät "töitä". Oma äitini kasvatti 3 lasta ja teki raskasta kolmivuorotyötä siinä ohessa. Ei ikinä sanallakaan ole valittanut kenellekään. Ja hänellä siis alkoi vapaa-aika töistä päästyään, vaikka koti ja lapset pitikin hoitaa siinä samalla. Se on se elämänasenne... Ja valintojen maailma.

Lapsia ja aikuisia on erilaisia. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että työssäolo on paljon vähemmän kuormittavaa kuin 10 kertaa yössä heräävän lapsen kanssa kotoilu. Varsinkin, jos niitä lapsia on useampi jolloin ei päiväunimahdollisuuksia välttämättä ole. Katsopa vaikka googlesta ihan lääketieteellisiä artikkeleita univajeen terveysvaikutuksista. Normaali työssäkäynnistä pitäisi terveen ihmisen selvitä ilman vastaavia oireita.

Veikkaisin, että moni äiti menisi mieluummin töihin kuin olisi kotona, jos tässä asiassa olisi todellista valinnanvapautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt olen vain alkanut ajattelemaan, että miten se miehen työpäivä muka on raskaampi kuin päivä kotona huutavien lasten kanssa ja sillä perusteella saa nukkua?! Ap

No miehen on oltava skarppina koko päivä töissä, esim. minun mieheni ajaa autoa todella paljon. En ikinä haluaisi hänen lähtevän väsyneenä töihin. Onhan kotonakin toki tekemistä, mutta kotona oleva vanhempi voi ottaa päiväunet samalla kun lapsetkin. Muutenkin onhan se kotonaolo paljon rennompaa kuin töissä (yleensä).

Ottaa päiväunet samalla kuin lapsetkin? :D toki jos sellainen onni sattunut että lapset (vauva ja taapero) nukkuvat yhtä aikaa, meillä ei ole tuollaista luksusta.

On se kumma kun esim. päiväkodeissakin saadaan monta kymmentä lasta nukkumaan päiväunet samaan aikaan, mutta kotona se on sitten kahden lapsen kanssa joillekin aivan sula mahdottomuus :D Ei tuossa ole tuurista kyse.

Monta 6kk vauvaa on päivähoidossa, jotka täytyy saada nukkumaan yhtä aikaa taaperoiden kanssa? Opettele lukemaan

Mitä mun pitää opetella lukemaan? Onhan niitä alle vuosikkaita monissakin ryhmissä isompien seassa.

Niin? Monta 6kk vauvaa siellä on?Ihan sitä kannattaisi opetella lukemaan, että 6kk vauva ei ole sama asia kuin 10kk vauva, mikä nuorin päiväkodeissa. Jos sun mielestä 6kk ja 10kk on sama asia niin älä kommentoi ollenkaan, et selvästikään tiedä vauvan kehityksestä mitään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahhhhahaha nää on taas näitä. "Kotiäitiys on kokopäiväduuni! Teen töitä ympäri vuorokauden!" Paskan marjat. Sä hoidat ap lapsias, se ei ole työntekoa vaikka siinä tekemistä riittääkin. Miehesi tekee oikeita töitä, minkä vuoksi hänen on nukuttava yönsä. Viikonloput asia erikseen (ellei tee kolmivuoroa).

Suosittelen sullekin työntekoa niin huomaat eron kotonaolon ja työssäkäynnin välillä.

Ihmeellistä kitinää, tuntuu että kaikki kotiäidit jotka olen tavannut tai joista olen kuullut eivät tee muuta kuin valittavat ettei kukaan ymmärrä miten paljon he tekevät "töitä". Oma äitini kasvatti 3 lasta ja teki raskasta kolmivuorotyötä siinä ohessa. Ei ikinä sanallakaan ole valittanut kenellekään. Ja hänellä siis alkoi vapaa-aika töistä päästyään, vaikka koti ja lapset pitikin hoitaa siinä samalla. Se on se elämänasenne... Ja valintojen maailma.

Kerroppa mulle yksikin hyvä syy miksi ap:n olisi pitänyt valvoa jo 2 ja puoli vuotta yksin?

Mä palasin töihin heti kun vauva oli 10kk ja voi että, kyllä minäkin jouduin yöllä heräämään silti (siksi en näe mitään tekosyytä siihen miksi ap:n mies ei mukamas voi auttaa edes vapaapäivinä). Mutta niin joutui myös työssäkäyvä isäkin herämään. Yön hoitovuorot jaettiin sen mukaan kumpi lähtee myöhemmin töihin. Meillä kyllä mies osallistui muutenkin yöhoitamisiin vapaa päivinä (joka toinen vapaa päivä sai nukkua rauhassa ja joka toinen minä sain nukkua). Meille se oli itsestään selvyys. Ihan piebenä jopa jaettiin niin että minä sain mennä aikaisin nukkumaan ja mies hoiti lasta siihen asti, että itse alkoin unille. Minä sain nukuttua vähän enemmän, mutta miehen yöunetkaan ei kärsinyt.

Ja mitä tuohon "kotiäitiys ei ole työtä" urpoiluun pitää sanoa, että kyllä se on enemmän kuin työtä. Siinä on 24/7 vastuussa pienestä ihmisestä. Koko ajan pitää katsella lapsen perään, antaa mahdollisuudet kehittää itseään ja taitojaan, antaa paras mahdollinen ravinto, antaa sosiaalisia suhteita, lohduttaa ja antaa rakkautta.

Omien sanojesi mukaan "se on se elämän asenne". Ei mennä sieltä mistä aita on matalin vaan haluaa antaa lapselleen mahdollisuuden parempaan. Siihen että äiti on läsnä ja auttaa kaikin tavoin. Kaiken tämän päälle pitäisi päiväuniaikaan keretä siivota, laittaa tiskit, pyykit ja lelut järjestykseen. Voi kyllä se on aikamoista työtä ja se kun menee töihin niin se on hermovapaata kotiasioista. Töissä olo on isompi akkujen lataus kun nukuttu yö.

Silti ennemmin olen kotona kuin töissä. Se on kuitenkin todella palkitsevaa katsoa omaa lasta. Ja minun työ on oikeasti henkisesti ja fyysisesti raskasta ja ennen äitiyttä se oli todella raskasta. Nyt lapsen jälkeen tuntuu hassulta katsoa työkavereita stressin keskellä kun itselle nykyään työpäivä on oikeasti ihan kiva hengähdys. Kotona se suurempi kaaos on. Tehtävät ei lopu ikinä.

En ole ylempi, mutta minusta se on aika yksiselitteistä ja reilua että kotona oleva hoitaa ne yövalvomiset ainakin arkena. Ei kai nyt enää 2,5 vuotias joka yö heräile, joten eiköhän ap:kin ole saanut nukutuksi tänä aikana. Töissä täytyy olla aivan eri tavalla skarppina kuin kotona. Moni työtehtävä vaatii myös ajattelua ja ongelmien ratkontaa, pesukoneen saa päälle ja pyykit puhtaaksi pienessä koomassakin. Tuo taas, että kumpi vanhempi jää kotiin niiden lasten kanssa, on ihan perheiden sisäinen asia. Mielestäni tuossa, että toinen on vuosikausia kotona, ei ole mitään järkeä.

Mitä taas tuohon tehtävälistaasi tulee: työssäkäyvät vanhemmat hoitavat nuo kaikki sen varsinaisen oman palkkatyönsä lisäksi.

Tiedän kyllä työssäkäyvänä vanhempana, että me työssäkäyvät vanhemmat teemme kaiken tuon palkkatyön lisäksi. Mutta en koe sen olevan yhtä raskasta kuin kotiäitinä ollessa. Työpäivänä on aikaa keskittyä täysin muuhun kuin kotiasioihin jonka jälkeen on oikeasti levännyt olo (näin minulla. Aivot saa levätä kodin hommista).

Ja miten te ihmiset ajattelette, että ne vanhemmat pärjää töissään jotka joutuu esim tuossa 10kk iässä palaamaan töihin ja väkisin heräämään yöllä hampaiden takia välillä hyvinkin usein? Ei luulisi olevan mahdoton tehtävä miehelle hoitaa edes yksi yöherääminen silloin tällöin arkenakin jos kotiäiti on ihan poikki. Toki kenenkään henkeä ei pidä riskeerata esim pitkän matkan autoilijat. Mutta aina vähän karmii tuo "töissä täytyy olla aivan erilailla skarppina kuin kotona". Tottakai pitää olla skarppina mutta jos minä en olisi ollut skarppina kotona lapsen kanssa tuo mukula olisi kuollut jo useamman kerran. Toki silloin kuin ei itse ollut saanut nukuttua ja oli ihan kooma olo, vältin kaikkea semmoista missä lapselle voisi missään tapauksessa käydä mitään.

Ja en ymmärrä miksi äiti ei saisi koittaa edes nukkua arkena paremmin esim juuri niin kuin meillä tehtiin: minä menin aikaisemmin nukkumaan ja mies hoiti lasta niin kauan kuin itse meni yöunille. Yöllä hänen ei tarvinnut herätä vaan kuin joka toinen vapaapäivä. Onko sekin jotenkin väärin, että työssäkäyvä joutuu illan hoitamaan lasta että äiti saa unta?

Meillä yövalvomiset äitiyslomalla arkisin hoidin minä (äiti) ja viikonloppuisin yövalvomiset hoiti lasten isä (pumpattu maito tai vastike). Meillä lapset heräilivät yöllä paljon, joten kuroin sitten viikonloppuisin pahimpia univelkoja pois. Kun palasin töihin hoidimme molemmat vuorotellen yövalvomisia. Onneksi vanhempi lapsi alkoi nukkumaan yöt putkeen 6 kk iässä ja nuorempi 1,5 v. iässä, niin valvomista ei sentään ollut vuosikausia. Yösyöttäminen lopetettiin kun yöllä ei enää herätty / 1 v. iässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mäkin välillä ihmettelen, että kuinka yksinkertaista työtä tekevät nämä, jotka siis jotenkin vertaavat lasten- ja kodinhoitoa oikeisiin töihin. Siis se kotona oleminenhan on tiivistettynä ruuanlaittamista, pyykin ja tieskien pesua ja lapsen kanssa leikkimistä/ olemista.

Et voi oikeasti olla näin idiootti!? Tuo voisi pitää jossain määrin paikkansa, jos kyseessä olisi ns. helppo lapsi, mutta osa lapsista on esim. vauvana tosi itkuisia syystä tai toisesta ja sillon ei ihan päde tuo ajatusmaailmasi.

Meillä esikoinen oli kohtuu helppo lapsi, heräsi vaan neljä kertaa öisin ekan puol vuotta ja päivisin oli mitä aurinkoisin. Tämä nuorempi sen sijaan on syntymästään saakka ollut todella itkuinen, itkee valehtelematta melkeen koko vuorokauden ellei häntä kanna sylissä ja liiku samalla. Joskus harvoin saattaa nukahtaa, mutta jos liike loppuu havahtuu samantien hereille. On käyty tutkimuksissa mistä voisi johtua, mutta vielä ei ole muuta selitystä saatu kun pitkittynyt koliikki, nuorin siis nyt 5kk ja esikoinen 3,5v.

Oma mies ei työnsä takia pysty viikolla hirveästi auttamaan vauvan hoidossa, koska mies ajaa paljon autoa, joten hän ei voi olla hirveän väsyneenä töissä. Viikonlopulla sen sijaan auttaa ja viikolla on sitten osan ajasta lastenhoitaja apuna, jotta saan levätä, koska mulla alkaa olla jo fyysisiä oireita, jotka johtuu univelasta.

Meillä tuohon jatkuvaan itkuskeluun auttoi kun ruvettiin nukuttamaan riippukeinussa. Sitä sai aina välillä heijattu kun itse torkkui sängyllä.

Ollaan kokeiltu vauvakeinua, ei ole auttanut vaan tuossa itkee ihan samalla tavalla kun sylissä ollessaan, jos ei liiku. Myös kantoliina ja reppu kokeiltu, mutta apua ei näistäkään tullut. Kantoliinassa viihtyy joskus, mutta hyvin harvoin. On käyty vyöhyketerapiassa ym, jotka saattais auttaa, mutta tuloksetta. Myös eri lääkäreillä käyty saamatta apua ja nyt ollaan menossa yksityiselle lastenlääkärille.

olinkohan nro 71

Ok, mutta ymmärrät varmaan että tuollainen on todella harvinaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahhhhahaha nää on taas näitä. "Kotiäitiys on kokopäiväduuni! Teen töitä ympäri vuorokauden!" Paskan marjat. Sä hoidat ap lapsias, se ei ole työntekoa vaikka siinä tekemistä riittääkin. Miehesi tekee oikeita töitä, minkä vuoksi hänen on nukuttava yönsä. Viikonloput asia erikseen (ellei tee kolmivuoroa).

Suosittelen sullekin työntekoa niin huomaat eron kotonaolon ja työssäkäynnin välillä.

Ihmeellistä kitinää, tuntuu että kaikki kotiäidit jotka olen tavannut tai joista olen kuullut eivät tee muuta kuin valittavat ettei kukaan ymmärrä miten paljon he tekevät "töitä". Oma äitini kasvatti 3 lasta ja teki raskasta kolmivuorotyötä siinä ohessa. Ei ikinä sanallakaan ole valittanut kenellekään. Ja hänellä siis alkoi vapaa-aika töistä päästyään, vaikka koti ja lapset pitikin hoitaa siinä samalla. Se on se elämänasenne... Ja valintojen maailma.

Kerroppa mulle yksikin hyvä syy miksi ap:n olisi pitänyt valvoa jo 2 ja puoli vuotta yksin?

Mä palasin töihin heti kun vauva oli 10kk ja voi että, kyllä minäkin jouduin yöllä heräämään silti (siksi en näe mitään tekosyytä siihen miksi ap:n mies ei mukamas voi auttaa edes vapaapäivinä). Mutta niin joutui myös työssäkäyvä isäkin herämään. Yön hoitovuorot jaettiin sen mukaan kumpi lähtee myöhemmin töihin. Meillä kyllä mies osallistui muutenkin yöhoitamisiin vapaa päivinä (joka toinen vapaa päivä sai nukkua rauhassa ja joka toinen minä sain nukkua). Meille se oli itsestään selvyys. Ihan piebenä jopa jaettiin niin että minä sain mennä aikaisin nukkumaan ja mies hoiti lasta siihen asti, että itse alkoin unille. Minä sain nukuttua vähän enemmän, mutta miehen yöunetkaan ei kärsinyt.

Ja mitä tuohon "kotiäitiys ei ole työtä" urpoiluun pitää sanoa, että kyllä se on enemmän kuin työtä. Siinä on 24/7 vastuussa pienestä ihmisestä. Koko ajan pitää katsella lapsen perään, antaa mahdollisuudet kehittää itseään ja taitojaan, antaa paras mahdollinen ravinto, antaa sosiaalisia suhteita, lohduttaa ja antaa rakkautta.

Omien sanojesi mukaan "se on se elämän asenne". Ei mennä sieltä mistä aita on matalin vaan haluaa antaa lapselleen mahdollisuuden parempaan. Siihen että äiti on läsnä ja auttaa kaikin tavoin. Kaiken tämän päälle pitäisi päiväuniaikaan keretä siivota, laittaa tiskit, pyykit ja lelut järjestykseen. Voi kyllä se on aikamoista työtä ja se kun menee töihin niin se on hermovapaata kotiasioista. Töissä olo on isompi akkujen lataus kun nukuttu yö.

Silti ennemmin olen kotona kuin töissä. Se on kuitenkin todella palkitsevaa katsoa omaa lasta. Ja minun työ on oikeasti henkisesti ja fyysisesti raskasta ja ennen äitiyttä se oli todella raskasta. Nyt lapsen jälkeen tuntuu hassulta katsoa työkavereita stressin keskellä kun itselle nykyään työpäivä on oikeasti ihan kiva hengähdys. Kotona se suurempi kaaos on. Tehtävät ei lopu ikinä.

En ole ylempi, mutta minusta se on aika yksiselitteistä ja reilua että kotona oleva hoitaa ne yövalvomiset ainakin arkena. Ei kai nyt enää 2,5 vuotias joka yö heräile, joten eiköhän ap:kin ole saanut nukutuksi tänä aikana. Töissä täytyy olla aivan eri tavalla skarppina kuin kotona. Moni työtehtävä vaatii myös ajattelua ja ongelmien ratkontaa, pesukoneen saa päälle ja pyykit puhtaaksi pienessä koomassakin. Tuo taas, että kumpi vanhempi jää kotiin niiden lasten kanssa, on ihan perheiden sisäinen asia. Mielestäni tuossa, että toinen on vuosikausia kotona, ei ole mitään järkeä.

Mitä taas tuohon tehtävälistaasi tulee: työssäkäyvät vanhemmat hoitavat nuo kaikki sen varsinaisen oman palkkatyönsä lisäksi.

Tiedän kyllä työssäkäyvänä vanhempana, että me työssäkäyvät vanhemmat teemme kaiken tuon palkkatyön lisäksi. Mutta en koe sen olevan yhtä raskasta kuin kotiäitinä ollessa. Työpäivänä on aikaa keskittyä täysin muuhun kuin kotiasioihin jonka jälkeen on oikeasti levännyt olo (näin minulla. Aivot saa levätä kodin hommista).

Ja miten te ihmiset ajattelette, että ne vanhemmat pärjää töissään jotka joutuu esim tuossa 10kk iässä palaamaan töihin ja väkisin heräämään yöllä hampaiden takia välillä hyvinkin usein? Ei luulisi olevan mahdoton tehtävä miehelle hoitaa edes yksi yöherääminen silloin tällöin arkenakin jos kotiäiti on ihan poikki. Toki kenenkään henkeä ei pidä riskeerata esim pitkän matkan autoilijat. Mutta aina vähän karmii tuo "töissä täytyy olla aivan erilailla skarppina kuin kotona". Tottakai pitää olla skarppina mutta jos minä en olisi ollut skarppina kotona lapsen kanssa tuo mukula olisi kuollut jo useamman kerran. Toki silloin kuin ei itse ollut saanut nukuttua ja oli ihan kooma olo, vältin kaikkea semmoista missä lapselle voisi missään tapauksessa käydä mitään.

Ja en ymmärrä miksi äiti ei saisi koittaa edes nukkua arkena paremmin esim juuri niin kuin meillä tehtiin: minä menin aikaisemmin nukkumaan ja mies hoiti lasta niin kauan kuin itse meni yöunille. Yöllä hänen ei tarvinnut herätä vaan kuin joka toinen vapaapäivä. Onko sekin jotenkin väärin, että työssäkäyvä joutuu illan hoitamaan lasta että äiti saa unta?

Puhut aiheen vierestä. Juuri noin meilläkin tehtiin, että kotonaolija meni nukkumaan tarvittaessa vaikka heti kun toinen vaan ehti töistä. Nyt puhuttiin siitä, että kumpi herää kesken unien hoitamaan lasta. Ja kotiäidin tosiaan kannattaa hankkia muutakin elämää kuin vain sitä kotia ja lasta, koska juuri tuon takiahan se äy raskaaksi kun ei ole mitään muuta kuin kotia ja lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mäkin välillä ihmettelen, että kuinka yksinkertaista työtä tekevät nämä, jotka siis jotenkin vertaavat lasten- ja kodinhoitoa oikeisiin töihin. Siis se kotona oleminenhan on tiivistettynä ruuanlaittamista, pyykin ja tieskien pesua ja lapsen kanssa leikkimistä/ olemista.

Et voi oikeasti olla näin idiootti!? Tuo voisi pitää jossain määrin paikkansa, jos kyseessä olisi ns. helppo lapsi, mutta osa lapsista on esim. vauvana tosi itkuisia syystä tai toisesta ja sillon ei ihan päde tuo ajatusmaailmasi.

Meillä esikoinen oli kohtuu helppo lapsi, heräsi vaan neljä kertaa öisin ekan puol vuotta ja päivisin oli mitä aurinkoisin. Tämä nuorempi sen sijaan on syntymästään saakka ollut todella itkuinen, itkee valehtelematta melkeen koko vuorokauden ellei häntä kanna sylissä ja liiku samalla. Joskus harvoin saattaa nukahtaa, mutta jos liike loppuu havahtuu samantien hereille. On käyty tutkimuksissa mistä voisi johtua, mutta vielä ei ole muuta selitystä saatu kun pitkittynyt koliikki, nuorin siis nyt 5kk ja esikoinen 3,5v.

Oma mies ei työnsä takia pysty viikolla hirveästi auttamaan vauvan hoidossa, koska mies ajaa paljon autoa, joten hän ei voi olla hirveän väsyneenä töissä. Viikonlopulla sen sijaan auttaa ja viikolla on sitten osan ajasta lastenhoitaja apuna, jotta saan levätä, koska mulla alkaa olla jo fyysisiä oireita, jotka johtuu univelasta.

Meillä tuohon jatkuvaan itkuskeluun auttoi kun ruvettiin nukuttamaan riippukeinussa. Sitä sai aina välillä heijattu kun itse torkkui sängyllä.

Ollaan kokeiltu vauvakeinua, ei ole auttanut vaan tuossa itkee ihan samalla tavalla kun sylissä ollessaan, jos ei liiku. Myös kantoliina ja reppu kokeiltu, mutta apua ei näistäkään tullut. Kantoliinassa viihtyy joskus, mutta hyvin harvoin. On käyty vyöhyketerapiassa ym, jotka saattais auttaa, mutta tuloksetta. Myös eri lääkäreillä käyty saamatta apua ja nyt ollaan menossa yksityiselle lastenlääkärille.

olinkohan nro 71

Ok, mutta ymmärrät varmaan että tuollainen on todella harvinaista.

En ole hän, jota lainasit, mutta kyllä niitä itkuisia vauvoja on paljonkin. Ei ehkä noin pahoja, mutta vähempikin uuvuttaa.

Meillä ei ollut hirveän itkuinen vauva, mutta heräsi yöllä 8-15 kertaa ja tuon vauvan jatkuvan heräilyn takia mä olin tosi väsynyt ja kun vauva 6kk iässä alkoi nukkua pidempiä pätkiä niin itse en enää osannutkaan vaan heräsin yhtä tiheään ja samoin vielä nykyäänkin herään monta kertaa yössä, vaikka lapsi on jo 12v.

Ei osallistu. Vauva on täysimetyksellä, joten mitä se hyödyttäisi, jos mies heräisi vahtaamaan, kun imetän? Isompaa lasta kyllä rauhoittelee, jos lapsi esim. Näkee pahaa unta ja itkee tms. Minusta tämä on hyvä näin, mies saa nukkua yönsä ja herätä virkeänä töihin, ja jaksaa auttaa sitten työpäivän jälkeen lasten ja kodinhoidossa oman osuutensa. En koe yöimetyksiä/heräämisiä mitenkään kovin raskaina, koska nukahdan helposti uudestaan, enpä ole tainnut täysin heräämättä nukkua yötä ainakaan yli kolmeen vuoteen, mutta väsynyt olen oikeastaan ollut vaan nyt kuopusta odottaessa, kun silloin kärsin aika-ajoin hormonien aiheuttamasta unettomuudesta. Mies kyllä hoitaa lapsia muuten ja on hyvä isä, tasapuolisesti koitetaan jakaa kotihommat ja vanhemmuus.

Osallistui ottamalla joka toisen yösyötön hoidettavakseen, jotta sain nukkua pidemmän pätkän ja jaksoin hoitaa kodin ja isommatkin lapset siinä ohella. Nykyisin nousee laittamaan lapset takaisin nukkumaan jos heräävät yöllä, ihan vain siksi että mies omien sanojensa mukaan "armeijan käyneenä osaa nukahtaa hetkessä mihin vain" , kun taas mulla herääminen aiheuttaa valvomisen pidemmän aikaa.

Noille "kotiäiti ei tee mitään"-tyypeille vastakaneettina: meille lapset ovat arvokkainta mitä voi olla, joten heistä huolta pitävä tekee arvokkainta mahdollista työtä. Siksi lapset hoidetaan itse eikä sysätä tarhaan. Teitä ilmeisesti ei ole arvostettu lapsina eikä aikuisinakaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahhhhahaha nää on taas näitä. "Kotiäitiys on kokopäiväduuni! Teen töitä ympäri vuorokauden!" Paskan marjat. Sä hoidat ap lapsias, se ei ole työntekoa vaikka siinä tekemistä riittääkin. Miehesi tekee oikeita töitä, minkä vuoksi hänen on nukuttava yönsä. Viikonloput asia erikseen (ellei tee kolmivuoroa).

Suosittelen sullekin työntekoa niin huomaat eron kotonaolon ja työssäkäynnin välillä.

Ihmeellistä kitinää, tuntuu että kaikki kotiäidit jotka olen tavannut tai joista olen kuullut eivät tee muuta kuin valittavat ettei kukaan ymmärrä miten paljon he tekevät "töitä". Oma äitini kasvatti 3 lasta ja teki raskasta kolmivuorotyötä siinä ohessa. Ei ikinä sanallakaan ole valittanut kenellekään. Ja hänellä siis alkoi vapaa-aika töistä päästyään, vaikka koti ja lapset pitikin hoitaa siinä samalla. Se on se elämänasenne... Ja valintojen maailma.

Kerroppa mulle yksikin hyvä syy miksi ap:n olisi pitänyt valvoa jo 2 ja puoli vuotta yksin?

Mä palasin töihin heti kun vauva oli 10kk ja voi että, kyllä minäkin jouduin yöllä heräämään silti (siksi en näe mitään tekosyytä siihen miksi ap:n mies ei mukamas voi auttaa edes vapaapäivinä). Mutta niin joutui myös työssäkäyvä isäkin herämään. Yön hoitovuorot jaettiin sen mukaan kumpi lähtee myöhemmin töihin. Meillä kyllä mies osallistui muutenkin yöhoitamisiin vapaa päivinä (joka toinen vapaa päivä sai nukkua rauhassa ja joka toinen minä sain nukkua). Meille se oli itsestään selvyys. Ihan piebenä jopa jaettiin niin että minä sain mennä aikaisin nukkumaan ja mies hoiti lasta siihen asti, että itse alkoin unille. Minä sain nukuttua vähän enemmän, mutta miehen yöunetkaan ei kärsinyt.

Ja mitä tuohon "kotiäitiys ei ole työtä" urpoiluun pitää sanoa, että kyllä se on enemmän kuin työtä. Siinä on 24/7 vastuussa pienestä ihmisestä. Koko ajan pitää katsella lapsen perään, antaa mahdollisuudet kehittää itseään ja taitojaan, antaa paras mahdollinen ravinto, antaa sosiaalisia suhteita, lohduttaa ja antaa rakkautta.

Omien sanojesi mukaan "se on se elämän asenne". Ei mennä sieltä mistä aita on matalin vaan haluaa antaa lapselleen mahdollisuuden parempaan. Siihen että äiti on läsnä ja auttaa kaikin tavoin. Kaiken tämän päälle pitäisi päiväuniaikaan keretä siivota, laittaa tiskit, pyykit ja lelut järjestykseen. Voi kyllä se on aikamoista työtä ja se kun menee töihin niin se on hermovapaata kotiasioista. Töissä olo on isompi akkujen lataus kun nukuttu yö.

Silti ennemmin olen kotona kuin töissä. Se on kuitenkin todella palkitsevaa katsoa omaa lasta. Ja minun työ on oikeasti henkisesti ja fyysisesti raskasta ja ennen äitiyttä se oli todella raskasta. Nyt lapsen jälkeen tuntuu hassulta katsoa työkavereita stressin keskellä kun itselle nykyään työpäivä on oikeasti ihan kiva hengähdys. Kotona se suurempi kaaos on. Tehtävät ei lopu ikinä.

En ole ylempi, mutta minusta se on aika yksiselitteistä ja reilua että kotona oleva hoitaa ne yövalvomiset ainakin arkena. Ei kai nyt enää 2,5 vuotias joka yö heräile, joten eiköhän ap:kin ole saanut nukutuksi tänä aikana. Töissä täytyy olla aivan eri tavalla skarppina kuin kotona. Moni työtehtävä vaatii myös ajattelua ja ongelmien ratkontaa, pesukoneen saa päälle ja pyykit puhtaaksi pienessä koomassakin. Tuo taas, että kumpi vanhempi jää kotiin niiden lasten kanssa, on ihan perheiden sisäinen asia. Mielestäni tuossa, että toinen on vuosikausia kotona, ei ole mitään järkeä.

Mitä taas tuohon tehtävälistaasi tulee: työssäkäyvät vanhemmat hoitavat nuo kaikki sen varsinaisen oman palkkatyönsä lisäksi.

Tiedän kyllä työssäkäyvänä vanhempana, että me työssäkäyvät vanhemmat teemme kaiken tuon palkkatyön lisäksi. Mutta en koe sen olevan yhtä raskasta kuin kotiäitinä ollessa. Työpäivänä on aikaa keskittyä täysin muuhun kuin kotiasioihin jonka jälkeen on oikeasti levännyt olo (näin minulla. Aivot saa levätä kodin hommista).

Ja miten te ihmiset ajattelette, että ne vanhemmat pärjää töissään jotka joutuu esim tuossa 10kk iässä palaamaan töihin ja väkisin heräämään yöllä hampaiden takia välillä hyvinkin usein? Ei luulisi olevan mahdoton tehtävä miehelle hoitaa edes yksi yöherääminen silloin tällöin arkenakin jos kotiäiti on ihan poikki. Toki kenenkään henkeä ei pidä riskeerata esim pitkän matkan autoilijat. Mutta aina vähän karmii tuo "töissä täytyy olla aivan erilailla skarppina kuin kotona". Tottakai pitää olla skarppina mutta jos minä en olisi ollut skarppina kotona lapsen kanssa tuo mukula olisi kuollut jo useamman kerran. Toki silloin kuin ei itse ollut saanut nukuttua ja oli ihan kooma olo, vältin kaikkea semmoista missä lapselle voisi missään tapauksessa käydä mitään.

Ja en ymmärrä miksi äiti ei saisi koittaa edes nukkua arkena paremmin esim juuri niin kuin meillä tehtiin: minä menin aikaisemmin nukkumaan ja mies hoiti lasta niin kauan kuin itse meni yöunille. Yöllä hänen ei tarvinnut herätä vaan kuin joka toinen vapaapäivä. Onko sekin jotenkin väärin, että työssäkäyvä joutuu illan hoitamaan lasta että äiti saa unta?

Puhut aiheen vierestä. Juuri noin meilläkin tehtiin, että kotonaolija meni nukkumaan tarvittaessa vaikka heti kun toinen vaan ehti töistä. Nyt puhuttiin siitä, että kumpi herää kesken unien hoitamaan lasta. Ja kotiäidin tosiaan kannattaa hankkia muutakin elämää kuin vain sitä kotia ja lasta, koska juuri tuon takiahan se äy raskaaksi kun ei ole mitään muuta kuin kotia ja lapsia.

Minusta taas sinä kommentoit minun kirjoitustani hyvin oudosti. Viestissäni heti ensin kerroin että olen itse palannut jo töihin ja kerroin miten miten meillä homma hoidettiin (mies ei joutunut heräilemää työpäivän öinä). Plus ap on jo kommentoinut että kyllä, hän on joutunut heräilemään tuon koko 2 ja puol vuotta kun ensimmäinen lapsi heräillyt yöllä 2v asti jolloin syntyi jo toinen jonka kanssa valvonut puol vuotta. Että minusta oikeus ja kohtuus olisi että mies ryhdistäytyisi ja hoitaisi edes vapaapäivinä lapsiansa että äiti saa nukuttua. Naurettavaa pitää toista pari vuotta univelassa kun kotona on toinenkin vanhempi auttamassa.

Me nukuttiin perhepedissä pitkään. Ei tarvinnut nousta sängystä kun imetys hoitu kääntämäl kylkee ja isompana kun näki unia yms ni riitti kun pisti käden päälle ni uni jatku. 9kk ometin. Vauva söi paljon öisin. Sen jälkeen olen saanut nukkua. Vaikka edelleen minä niihin ääniin herään. Mies ajaa reilun tunnin työmatkaa. Mä voin halutessani pitää vapaapäivänkin töistä jos väsyttää. Joten minä herään öisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahhhhahaha nää on taas näitä. "Kotiäitiys on kokopäiväduuni! Teen töitä ympäri vuorokauden!" Paskan marjat. Sä hoidat ap lapsias, se ei ole työntekoa vaikka siinä tekemistä riittääkin. Miehesi tekee oikeita töitä, minkä vuoksi hänen on nukuttava yönsä. Viikonloput asia erikseen (ellei tee kolmivuoroa).

Suosittelen sullekin työntekoa niin huomaat eron kotonaolon ja työssäkäynnin välillä.

Ihmeellistä kitinää, tuntuu että kaikki kotiäidit jotka olen tavannut tai joista olen kuullut eivät tee muuta kuin valittavat ettei kukaan ymmärrä miten paljon he tekevät "töitä". Oma äitini kasvatti 3 lasta ja teki raskasta kolmivuorotyötä siinä ohessa. Ei ikinä sanallakaan ole valittanut kenellekään. Ja hänellä siis alkoi vapaa-aika töistä päästyään, vaikka koti ja lapset pitikin hoitaa siinä samalla. Se on se elämänasenne... Ja valintojen maailma.

Kerroppa mulle yksikin hyvä syy miksi ap:n olisi pitänyt valvoa jo 2 ja puoli vuotta yksin?

Mä palasin töihin heti kun vauva oli 10kk ja voi että, kyllä minäkin jouduin yöllä heräämään silti (siksi en näe mitään tekosyytä siihen miksi ap:n mies ei mukamas voi auttaa edes vapaapäivinä). Mutta niin joutui myös työssäkäyvä isäkin herämään. Yön hoitovuorot jaettiin sen mukaan kumpi lähtee myöhemmin töihin. Meillä kyllä mies osallistui muutenkin yöhoitamisiin vapaa päivinä (joka toinen vapaa päivä sai nukkua rauhassa ja joka toinen minä sain nukkua). Meille se oli itsestään selvyys. Ihan piebenä jopa jaettiin niin että minä sain mennä aikaisin nukkumaan ja mies hoiti lasta siihen asti, että itse alkoin unille. Minä sain nukuttua vähän enemmän, mutta miehen yöunetkaan ei kärsinyt.

Ja mitä tuohon "kotiäitiys ei ole työtä" urpoiluun pitää sanoa, että kyllä se on enemmän kuin työtä. Siinä on 24/7 vastuussa pienestä ihmisestä. Koko ajan pitää katsella lapsen perään, antaa mahdollisuudet kehittää itseään ja taitojaan, antaa paras mahdollinen ravinto, antaa sosiaalisia suhteita, lohduttaa ja antaa rakkautta.

Omien sanojesi mukaan "se on se elämän asenne". Ei mennä sieltä mistä aita on matalin vaan haluaa antaa lapselleen mahdollisuuden parempaan. Siihen että äiti on läsnä ja auttaa kaikin tavoin. Kaiken tämän päälle pitäisi päiväuniaikaan keretä siivota, laittaa tiskit, pyykit ja lelut järjestykseen. Voi kyllä se on aikamoista työtä ja se kun menee töihin niin se on hermovapaata kotiasioista. Töissä olo on isompi akkujen lataus kun nukuttu yö.

Silti ennemmin olen kotona kuin töissä. Se on kuitenkin todella palkitsevaa katsoa omaa lasta. Ja minun työ on oikeasti henkisesti ja fyysisesti raskasta ja ennen äitiyttä se oli todella raskasta. Nyt lapsen jälkeen tuntuu hassulta katsoa työkavereita stressin keskellä kun itselle nykyään työpäivä on oikeasti ihan kiva hengähdys. Kotona se suurempi kaaos on. Tehtävät ei lopu ikinä.

En ole ylempi, mutta minusta se on aika yksiselitteistä ja reilua että kotona oleva hoitaa ne yövalvomiset ainakin arkena. Ei kai nyt enää 2,5 vuotias joka yö heräile, joten eiköhän ap:kin ole saanut nukutuksi tänä aikana. Töissä täytyy olla aivan eri tavalla skarppina kuin kotona. Moni työtehtävä vaatii myös ajattelua ja ongelmien ratkontaa, pesukoneen saa päälle ja pyykit puhtaaksi pienessä koomassakin. Tuo taas, että kumpi vanhempi jää kotiin niiden lasten kanssa, on ihan perheiden sisäinen asia. Mielestäni tuossa, että toinen on vuosikausia kotona, ei ole mitään järkeä.

Mitä taas tuohon tehtävälistaasi tulee: työssäkäyvät vanhemmat hoitavat nuo kaikki sen varsinaisen oman palkkatyönsä lisäksi.

FYI, ap ei ole saanut nukuttua tänä aikana, koska esikoinen valvoi 2 vuotiaaksi saakka ja kuopus syntyi kun esikoinen oli 2v- tadaa- 2.5v valvomist. Ap

Miksi ihmiset hankkivat lisää lapsia, kun ensimmäinenkään ei vielä nuku öitä? Oma lapsi heräili 2-vuotiaaksi asti. Ensimmäisen vuoden jälkeen helpotti, kun menin vain yöllä lapsen huoneeseen sohvalle nukkumaan ja työnsin käden lapsen sänkyyn. En edes aina muistanut aamulla, milloin olin tullut lapsen huoneeseen. En halunnut toista lasta niin kauan, kun ensimmäinen ei nukkunut täysiä öitä. Nyt lapsi on 3 vuotta ja joskus tulee yöllä meidän sänkyyn nukkumaan. En edelleenkään halua toista lasta, koska on niin luksusta saada nukkua koko yö. Todennäköisesti emme ikinä yritä saada toista lasta, koska en enää suostu luopumaan yöunistani.

Ymmärrän, että varmasti rakastat lapsiasi etkä vaihtaisi heitä täysiin yöuniin, mutta olisiko voinut odottaa, että ensimmäinen nukkuu yönsä. Pahimmassa tapauksessahan molemmat heräilisivät. Univelka on pahimmillaan ihan kauheaa. Itselläni se johti unettomuuteen vauvavuotena. Enkka oli, kun nukuin yhtenä yönä yhden tunnin. Sen jälkeen äitini otti vauvan yhdeksi yöksi, että sain nukuttua. Se helpotti unettomuutta. 1-vuotiaana lapsi sai vielä öisin huutokohtauksia, kun oltiin vieraassa paikassa. Kannoin lasta joskus hotellissa edestakaisin sylissä, kun lapsi vain karjui.

Lomilla osallistui, muuten ei. Ei tosin aina ollut kotonakaan yo-aikaan kun hippasi aika paljon vauva-aikana. Ja joo, ollaan erottu sittemmin.

Ei heräillyt silloin eikä herää nytkään kun lapset on kouluikäisiä. Jos lapsi näkee painajaisia tai on kipee tai levoton menen itse. Sillon kun lapset oli vauvoja yö valvominen ei haitannut, kuuluu asiaan ja olinhan itse kotona Nyt se vähän ärsyttää kun itse on myös töissä.

Enpä muista että olisi ollut mitään kummempia yövalvomisia paitsi sen ainoan kerran, kun erehdyin syömään tuoretta ruisleipää vauvan ollessa ihan pieni. Vauva/lapsi nukkui meidän kanssa samassa sängyssä ja yöimetykset hoitui siinä kätevästi, usein ehdin nukahtaa jo imetyksen aikana. Kyllä mulle riitti se, että mies kävi töissä ja teki meille ruokaa.