Parisuhdehelvettiä 18 vuotta takana

Suosittelen käymään yksin "pariterapiassa" selkeyttämässä omia ajatuksia.

Avioerolapsena sanon, että EROTKAA. Minulla oli tosi onnellinen lapsuus juurikin siitä syystä, ettei keskenään toimeentulemattomat vanhempani yrittäneet asua väkisin saman katon alla, vaan sain viettää aikaa kummankin kanssa erikseen. Sen verran kypsiä ihmisiä olivat onneksi, että saivat yhteishuoltajuuden pelaamaan, eikä minua käytetty minään koston välikappaleena tai pelinappulana. Asuin arkena äidin luona ja pyhät ja monet viikonloput olin isällä Ihan terve ja tasapainoinen aikuinen minusta kasvoi, pitkiä parisuhteita ollut 3 kappaletta ja oppinut sen, että jossei yhteen sovita niin turha jäädä sellaiseen suhteeseen omaa elämäänsä pilaamaan.

Ihanasti ajattelet lapsia tässä tilanteessa. "koska MINÄ olen kärsinyt jo 18 vuotta niin lastenkin täytyy kärsiä". Että sä oksetat mua ap..

En ihan tajua tätä ap:n kuviota. Ap sanoo hoitavansa kaiken, eli talouden, lapset, kodin, ja mies ei tästä syystä halua päästää häntä menemään. Miksi ap sitten hoitaa nämä kaikki yksin?

Aloittaisin siitä, että mies hoitaa oman osuutensa, tai itse asiassa suurimman osan noista mainituista, koska on kerran (ap:n mukaan) loisinut ap:n työpanoksella tähän saakka.

Eli ap ottaa oman vapautensa, harrastaa, matkustelee, tapaa kavereita ja mies hoitaa lapset ja kodin. Kun tätä on jatkunut puoli vuotta/vuoden,  katsotaan haluaako ap:n mies vielä jatkaa liittoa vai päästääkö ap:n menemään.

Ja muuten olen samaa  mieltä kuin moni muu: ei mies ole ap:n elämää pilannut. Hän itse on. On korkea aika tehdä muutoksia.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on totta. Normaali ihminen alkaa katsomaan elämäänsä taaksepäin ja miettimään missä meni vikaan ja asioita jotka olisi voinut tehdä toisin. Nainen puolestaan alkaa miettimään muiden tekosia ja miksi muut tekivät niin ja pilasivat elämäni.

Normaalit ihmiset vs naiset? Eli naiset eivät voi olla normaaleja ihmisiä?