Kamala suhdesotku, mitä tekisitte tilanteessani?
Erosin n. kuukausi sitten mieheni kanssa n. vuoden suhteen jälkeen. Suhde oli käytännössä kuollut jo ennen sitä, hän ei asunut enää moneen kuukauteen luonani, näimme satunnaisesti, emme pystyneet enää puhumaan mistään jne. Tilanne muuttui niin ahdistavaksi, että kk sitten päätin että tämä juttu loppuu tähän. Ongelma on se, että olen pitänyt kulissit pystyssä viimeiseen asti eikä erosta tiedä kuin yksi hyvä ystäväni. Muille vakuuttelen että kaikki on hyvin ja vetoan miehen työkiireisiin kuin tutut kyselee että missä hän on. Vanhempani tulevat järkyttymään tästä erosta, sillä mies on kunnon unelmavävy, hyvin toimeentuleva, mukava, kohtelias jne jne. mutta fakta on se että meidän välillä ei ole ollut rakkautta enää pitkään aikaan. Kaverini perustavat perheitä, menevät naimisiin ja itse pystyn tyrimään joka helvetin seurustelusuhteen. Yksikään suhteeni ei kestä enkä todellakaan tiedä mitä teen väärin.. Täysin luuserifiilis kun en pysty pitämään yhtä parisuhdetta kasassa vaikka eihän se vika yksin minussa ole, viimeiseen asti olen yrittänyt.
Tapasin muutama kk sitten todella mukavan miehen, täysin erilaisen kuin edelliset. Hyvä lähtökohta uudelle suhteelle, kun edellisestäkään erosta ei tiedä kukaan... Ollaan tottakai edetty hitaasti mutta tapailtu kuitenkin aika paljon ja olen todella onnellinen tämän miehen kanssa. Pelottaa, että maine menee kun meidän juttu tulee ilmi ja ihmiset ajattelevat että ero tuli tämän uuden miehen takia... Olen täysin varma että kohta joku tuttu näkee meidät jossain tai juttu tulee jotain muuta kautta ilmi. En voi kuitenkaan lukkiutua kotiinkaan tämän miehen kanssa. Tuli varmasti sekavaa tekstiä, mutta niin on ajatuksetkin aika sekaisin nyt.
Kommentit (25)
Voin rehellisesti sanoa, etten eronnut tämän uuden miehen takia, vaan suhde ei toiminut mutta kumpikaan ei halunnut lähteä. Asuimme ensimmäisen miehen kanssa eri paikkakunnilla, joten mies asui viikonloput minun luona ja myös viikolla, sillä pystyi tekemään töitä mistä vaan. Virallisesti emme asuneet yhdessä, mutta käytännössä koko seurusteluaika oli tuota että hän asui luonani ja maksoimme kaikki puoleksi jne. Muutama viimeinen kk kun asiat meni alamäkeä hänen käynnit luokseni harvenivat ja saattoi mennä muutamakin viikko ettemme nähneet tai pahemmin pitäneet yhteyttä. Ja tuolla miehellä kyllä varmasti riitti seuraa omalla paikkakunnallaan enkä usko että hänellä kiinnostaa ollenkaan, että tapailin viimeisen kk:n toista miestä.
Mutta eipä tässä ole vaihtoehtoja, kuin alkaa kertomaan meidän erosta, sillä eihän tämä tilanne ole reilu tälle uudelle miehelle vaikka hän siis tietää että olen vasta eronnut ja asian käyminen on vähän kesken. -ap
Kerro hänelle havainneesi että olette kasvaneet erilleen ja parempi jatkaa eri suuntiin. Kiität menneestä ajasta ja toivotat hyvää jatkoa. Sen tyylikkäämmin ei voi juuri tuossa tilanteessa toimia.
Jos pelkäät tunnekuohun sotkevan sanat, laita tekstiviesti. Etkä jää koukkuun enää. Tyylikkäästi eroaminen jättää myös mahdollisuuden, josko vielä myöhemmin olisi ajankohtaista.
Tuskin on.
Parempi olla rehellinen.
Olet mielestäsi yrittänyt suhteidesi eteen "viimeiseen asti". Mielestäni et kyllä ole. Aloit jo monta kuukautta sitten tapailla uutta miestä, vaikka edellisestä teit eron vasta kuukausi sitten. Mitä yrittämistä se sellainen on?
Ja pelkäät ihmisten luulevan, että erosit entisestä miehestä "uuden miehen takia". No niinhän sä erositkin. Ihmiset ovat ihan oikeassa, jos noin luulevat.
Ja mitä voisit nyt tehdä? Ottaa oppia ja ruveta pelaamaan avoimin kortein nyt heti. Ilmoittaa kaikille (ystäville, vanhemmille, sisaruksille, siis niille joita tämä asia jotenkin koskettaa tai kiinnostaa), että olet eronnut ja aloittanut uuden suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni vähän paisuttelet asiaa liikaa. Eroja sattuu ja uusia tulee, itsekullekin. Siinä ei ole mitään hävettävää. Sanot tutuille että olet eronnut herra x:n kanssa ja tässä on uus ukko. That's it. Jos/kun kysyvät että mitäs x:n kanssa kävi niin sanot ettei homma sujunut. Ja jos/kun neuvovat ettei pidä ryhtyä uuteen suhteeseen niin nopeasti niin sanot että joo, niinhän se on ja vaihdat puheenaihetta. Et ole kenellekään selityksen velkaa.
Olen samaa mieltä kuin lainaamani kommentoija, että paisuttelua asiaa. Toki outoa, että olet keksinyt muille tarinoita miehen "työkiireistä", vaikka todellisuudessa ette ole olleet viikkoihin / kuukausiin tekemisissä.
Ilmeisesti ette oikeasti edes asuneet yhdessä, vaan mies yöpyi luonasi silloin kun vielä seurustelitte, mutta asui kuitenkin omassa asunnossaan.
No, jos olet aikuinen eikä sinulla ole lapsia niin kenelle sinä olet tilivelvollinen selittelemään että olet nyt eronnut ykkösestä ja tapailet jo kakkosta?