Kaksivuotias ja jatkuva kiukuttelu

Saako lapsi tehdä itse?

Pukea itse, kävellä itse? Neuvotella asioista kanssasi? Teetkö kompromisseja.

Äitikään ei saa olla diktaattori ja lapsikin on ihminen.

Sylissä pitäminen ja jäähy ovat vääriä keinoja. Juttelukin on välillä turhaa.

Sanot vain kuinka asiat on ja menet jatkamaan omia puuhiasi. Esim. Ei, sinä et saa pastillia. That's it. Senkun huutaa.

Jäähy alle kaksivuotiaalle on kyllä väärä metodi.

Saako lapsi positiivista huomiota muutoin kuin tehtyään itse jotain oikein?

"palkitaanko" huuto eli saako hän sillä haluamiaan asioita läpi?

Ei auta kuin olla kärsivällinen ja rauhallinen. Älä provosoidu kaksivuotiaan käytöksestä.

Et sitten ole uhmaiästä kuullut?

Lapsi saa huomiota, eli hänen ei tarvitse hakea sitä kiukulla. Lapsi saa laittaa itse esim kengät jalkaan, hanskat käteen, hatun päähän. Hän saa kävellä jne. Eli yleisestikin meillä annetaan tehdä paljon itse ja kannustetaan siihen ja mielestäni on todella tärkeää että lapsi tekee itse, niin hän oppii asioita, kehutaan hyvästä käytöksestä, reippaasta syömisestä jne. Kuten sanoin lapsi on todella temperamenttinen, puhuu ikäisekseen paljon, jopa 5-6 sanan lauseita, luetaan ja harrastetaan musiikkia päivittäin, ulkoillaan, meillä siis on toimintaa päivittäin, eli tuskin toimettomuudestakaan johtuu.

Lapsi saa päättää asioista, esim. Laittaako punaisen vai violetin lippiksen, keltaisen vaiko punaisen paidan, ottaako maitoa vaiko vettä, päättää itse kuinka paljon syö ruokaa (minä päätän mitä syö) voi kävellessä halutessaan nousta rattaiden kyytiin, käykö potalla vai pöntöllä jne... eli ei meillä diktaattoreita olla.

Ja tiedän ettei jäähy ja syli ja mikään auta, ja mikään ei ole sallittua ja kaikki vahingoittaa tavalla tai toisella lasta ja jonkun tutkimuksen mukaan sitä ja tätä, mutta keinot alkavat olla vähissä, joten kokeilen mielelläni kaikkea, ja jos lapsen antaa vain olla, hän huutaa tosiaan sen tunnin putkeen, tätä kokeilin viikon verran.

Jos jollain omakohtaista kokemusta temperamenttisesta tulistuvasta lapsesta, niin otan vinkkejä mielelläni vastaan, jotka on koettu toimivaksi lapsen rahoittamisessa.

Ap

Palkitsetko hyvästä käytöksestä vain tarroilla?? Ei kai lasta millään tarroilla tarvi/pidä lahjoa? Miten ois ihan vain aito äidin tyytyväisyys, huomio, ilo, kiitos, hali, suukko, hauska riehumistuokio tms.? Ne on lapselle varmasti arvokkaampia kuin tarrat. Kohta tarrat ei riitä, joudut lahjoon aina uudella ipadillä, puhelimella yms...

Samoin jäähy pois, ei lapsi jäähyä ymmärrä. Se vain pahentaa tilannetta.

Koitat vaan sanoittaa ja olla rauhallinen & kestää (joo, on ärsyttävää, mut ei voi muuta) ja rauhoittaa ja todeta, että joo nyt sua suututtaa se ja se, että onpas kurjaa ja jos ei rauhoitu, niin sit se huutaa. Se on uhmaikäisten tehtävä oppia kiukun tunteet... :-)

Voiko teillä olla liikaa rutiineja? Teettekö joka päivä samoja juttuja, käytte samassa puistossa jne.? Koittakaa keksiä jotain vaihtelua ja jännääkin tekemistä. Enkä tarkoita mitään hoplopia, vaan vaikka leikkipuiston sijasta menette metsään retkelle, syötte eväät ulkona ettekä kotona jne.

Meilläkin välillä kaksivuotias protestoi huutamalla. Silloin totean kylmänviileästi, että huutaminen ei auta eikä huutamalla kerrottua ymmärretä ja menen jatkamaan puuhiani. Kehotan lasta puhumaan asiansa, esim. huudosta ei tosiaan tule syliin tai saa muutakaan huomiota, joskus sitten kesken karjumisen alkaa vaikeroimaan "äitin syliin" ja silloin otan heti, koska lopettaa huudon ja ilmaisee tahtonsa puhumalla. Sitten hän saa olla sylissä ja purkaa mieltään itkemällä/puhumalla.

Jäähylle hän ei koskaan mene, ennemminkin sanon "voit kiukuta jos haluat, mutta se ei muuta mitään" ja jatkan elämääni kuin kukaan ei huutaisikaan. Jos tekee tämän ulkona (heittäytyy maahan ja huutaa), niin odotan kärsivällisesti kunnes huuto menee ohi - vaikka se kestäisi. Ja ehdottomasti pysyn läsnä koko ajan, en jätä yksinään tai "rankaise" huudosta. Kaksivuotias on vielä niiiiin pieni, ettei hän osaa käsitellä tunteitaan oikein.

Siksi meilläki heti kun vähänkään rauhoittuu, käsitellään tunteet sanallisesti. "Sinua selvästi kiukutti, kyllä äiti sen ymmärtää, mutta äiti ei ymmärrä mikä on huonosti jos sinä vain huudat" tms. Samoin sanotan aina omia tunteitani, joskus jos on pinnalla tiukalla ja tulee itse ärähdettyä, niin pyydän anteeksi ja selitän, että äitiä kiukutti ja äiti teki tyhmästi, kun korotti ääntään. -> Lapsi oppii tunteita ja eri käsittelytapoja.

Mulla ei ole tullut mieleenkää laittaa 2-vuotiasta jäähylle. Tiedän, että lapset ovat erilaisia, mutta ei tuon ikäistä nyt jäähylle laiteta tai tarroilla lahjota.

Sitä mikään vaivaa, se on kaksi vuotias! Tosin en ymmärrä, miksi 2 vuotiaalle käytetään jäähyä, noin monimutkaisten syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen ei ole kehittynyt taaperolla vielä pitään aikaan. Tarratkin on kivoja palkitsemiseen, sitten myöhemmin. Onko esikoinen? Ehkä ongelmana onkin vain se, että kohtelette häntä isompana lapsena kuin onkaan ja odotukset lapsen "hyvää käytöstä" kohtaan ovat sen mukaiset. 2-vuotias on vielä tosi pieni!

Meillä oli tuollainen lapsi, huusi pienenä ihan joka asiaa, synnäriltä saakka. Kokeilin myös vaikka mitä, epäilin aistiyliherkkyyttä ym. Lapsi oppi puhumaan vasta lähemmäs kolmevuotiaana, jolloin syyt huutamiseen selvisivät. Häntä tosiaan kiukutti melkein kaikki: ruoka oli pahaa, vaatteet tyhmiä, pukeminen inhottavaa, nukkumaanmeno ikävää, sisko vei lelut, autossa oli epämukava olla jne. Lapsi on nyt kuusivuotias ja edelleenkin superkriittinen kaikkea kohtaan, mutta onneksi ei sentään huuda enää.

Minusta kuulostaa, että olet hyvä äiti, mutta itse tarvitsisit jonkun ystävän, jolla myös pienokaisia, ne kummasti sitä omaakin stressiä huojensi ne kohtalotoverin kanssa kahvittelut.

Tenavat leikkivät sen aikaa keskenään.

Eihän se äitinä oleminen eikä lapsen kasvaminen saati kasvattaminen mene minkään oppaan mukaan valitettavasti, mutta äkkiä se aika on ohi.

Ei sitä kukaan ole mikään täydellinen ja ne lapset kyllä osaa koetella.

Menee aina tilanteen mukaan ja unohtaa ne odotukset, siis hyväksyy asiat sellaisina kun tulevat.

Toivotan pitkää pinnaa, yhtenä päivänä käytös onkin muuttunut.

Noh onneks on muitakin, täälläkin synnäriltä asti tulinen tapaus ja monesti on tullut pohdittua että mitä tässä oikeen teen väärin, kun kaikkeen pitää protestoida huutamalla. Ja hänellä ei mikään kovin kevyt ääni ole ja tuntemattomat tukkinut korviaan ulkona tälle huudolle. Olen monta kertaa päivitellyt että miks just minä olen saanut vaikean tapauksen vaikka minä ja isänsä on ollu todella helppoja tapauksia pienenä. Onko mahdollisesti raskaudessa ollut jotain mikä on johtanut tämmöseen persoonallisuuteen. Näitä pohdin usein.. :( Ja olen myös miettinyt tuota aistiyliherkkyyttä..

Täällä näkee kans heti jostain kommenteista, ettei ole viikkoakaan joutunut olemaan tekemisissä oikeasti tulisen ja vaikean lapsen kanssa.

Aika kovat vaatimukset teillä kaksivuotiaalle.

Jos kerran olet kokeiluista kiinnostunut, niin kokeile tarjota lapselle vähemmän vaihtoehtoja. Sen sijaan ennakoi selittämällä ohjelmaa: kohta aletaan pukemaan ja sitten ulos, nyt puetaan ja sitten ulos.

Meillä vuoden-kahden ikäinen ääkyli tuli parhaiten puetuksi kun lauloin samalla. Aika väkisin sullomista se kyllä oli välillä.

Kyllä se on vaan se uhmaikä. Tuollaistahan se on, yhtä huutoa aamusta iltaan. Ei siinä auta hermojaan menettää, teet vaan mitä oli tarkoitus tehdä. Jäähy on ihan kohtuuton 2-vuotiaalle uhmaikäiselle, eihän se sitä käytöstään osaa itse säädellä.

Meillä oli myös synnäriltä asti kiukkuinen vauva, on tosi temperamenttinen edelleenkin. Monta vuotta esim. kaikki ruokailut meni niin että tämä yksi huusi naama punaisena ja muut söi. Samoin pukemiset ja monet muut hommat. Ilmoitin että en kuule jos huutaa enkä vastannut, ja pikkuhiljaa oppi sanomaan asiansa tavallisesti puhumalla. Mutta ei vielä 2-vuotiaana. 2-vuotias on melkein vauva vielä.

Älä nyt missään nimessä jäähylle laita ton ikäistä lasta, se vaan pahentaa asioita.

Meillä 2,5v tyttö ja jos kiukkuaa, selitän miksi asia on ei ja jos ei mene perille niin sitten saa raivota. Sanon ettei huutaminen auta. Mutta jos jäähylle heittäisin, niin osaan kuvitella että vaan pahentaisi tilannetta. Muista kuunnella lastasi, mutta ei saa antaa periksi. Usein huutaminen pahenee vaan, jos olet epävarma "päätöksestäsi" tai annat joskus periksi. Meillä lapsi lopettaa aika pian kiukkuamisen kun tietää ettei se auta.

Suorittaja äiti. Täydellinen äiti.

Lopeta suorittaminen ja ota rennosti. Ehkä lapsi yrittää huudollansa saada aikaan reaktioita. Suututko koskaan itse, ehkä pitäisi. Huudatko koskaan itse ehkä voisit kokeilla.

Tiedätkö jos huudat vihaisena ja toinen on kylmän viileä, kyllä ärsyttää vielä enemmän. Näytä tunteitasi ja lopeta psykologina oleminen.

Nykyään vanhemmat pyrkivät itse olemaan rauhallisia eivätkä näytä tunteitaan lapselle ollenkaan. Ollaan vaan naama peruslukemilla vaikka kuinka vituttaa. Toisilla menee yli tuo kasvattaminen.

Selvennän vielä, että meillä jäähy tarkoittaa alle minuutin mittaista käyntiä huoneessa ja ovet ovat auki, eli missään penkissä tai yhdessä paikassa ei istuta, tämän jälkeen haen hänet itse pois.

Rutiinit meillä tarkoittaa ruokailuja samaan kellon aikaan päivästä toiseen ja aamupäivällä kerhoa, ulkoilua tms.

Iltapäivällä ulkoilua, leikkipuistossa tai kotipihassa.

Tuntuu samalta kuin joku tuossa aiemmin mainitsikin, ettei kommentoijilla ole kokemusta todella temperamenttisista lapsista. Mikäs siinä jos kokeilee "normaalisti" rajoja, huudetaan vähän aikaa ja sitten mennäänkin jo muihin juttuihin, mutta kun tämä huuto on jatkuvaa, siis jatkuvaa.

Ja olkoon kuka mitä mieltä tahansa, mutta minusta lapselle tulee opettaa tietyt asiat pienestä pitäen ja niitä kuuluu vaatiakin, olipa ikää kaksi tai viisi vuotta, esim. Kaupassa ei saa juosta, toisia ei lyödä jne. Ja minä kyllä vaadin näiden asioiden toimimista omalta lapseltani jo nyt, en sitten vuosien päästä.