Mitä ajatuksia herättää ihmiset, jotka saavat lapsia 20-22-vuotiaana?

Vierailija kirjoitti:

Kaveripiirissäni on kolme tyttöä jotka saivar lapsen 18-22 vuotiaina. Heistä jokainen on eronnut omista amisviiksi kullanmuruista ja kahden yhoon lapsen isät eivät ole missään tekemisissä lapsensa kanssa. Yhden lapsen viikonloput hoitaa teiniviiksijätkän äiti.

Eikö tuo ole enemmänkin niiden "isien" häpeä? Äidithän ovat selvästi vastuullisia, kun huolehtivat lapsistaan. Sinä siltikin haluat selvästi näitä äitejä vähätellä, etkä noita lapsensa hylänneitä miehiä? Tyypillistä idiooteille.

Kaikki eivät edes tarvitse miestä, vaan ovat mielellään yksin ja pärjäävät silti hyvin. Ihan kaikenikäisissä äideissä on näitä.

Ei mitään, helpompaa itselle ollut tehdä lapset nuorena. Ensinnäkin jaksanut paremmin, toisekseen helpompi pitää äitiysloma kesken opiskelun kun että jäisi työelämästä pois. Kyllähän talous on ollut tiukemmalla mutta hyvin on selvitty, se on vaan asenteesta kiinni ja kyllä meillä lapset on ihan onnellisia ja he saavat kaiken tarvittavan ja vielä vähän enemmänkin. Eli vaikka aina ei ole kaikkeen kalleimpiin juttuihin varaa niin ei haittaa koska ei lapset oikeasti tarvitse sitä tavara määrää mitä nykyaikana tuputetaan. Meillä vanhempi lapsi on jo oppinut arvostamaan sitä mitä hänellä jo on ja loppupeleissä olen huomannut että lapsi saattaa tulla paljon iloisemmaksi jostain pienestä ja yksinkertaisesta asiasta kuten saippuakuplista eikä aina tarvi olla kaikkein kalleimpia leluja ostamassa. Niin ja jos jonkun mielestä se on yhteiskunnalta pois että mies elättää perhettä palkallaan ja maksaa palkastaan veroja joista mulle taas maksetaan minimi äitiys- ja vanhempainpäivärahoja ja lapsilisiä niin siitä vaan, ihan yhtälailla niitä rikkaammatkin nostaa.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen että saan olla lasteni ja mahdollisten lastenlasten elämässä mahdollisimman pitkään. <3 Ja saan nauttia niistä "vapaista vuosista" sitten 40 vuotiaasta eteenpäin, kun on elämä muutenkin kondiksessa eikä tartte hillua missään yrjöisissä opiskelijabileissä :)

Minkä ikäinen olet nyt? Minä olen ollut vuosi vuodelta tyytyväisempi ratkaisuumme tulla vanhemmiksi nuorina, ja rehellisyyden nimessä on myönnettävä, että teinin kanssa on auttanut, ettei ikäeroa ole 40 vuotta. Huomaan välillä olevani aikalailla luutunut keski-ikäinen jo nyt :) - 37 & 15

Ovat fiksuja sillä noin toimien äidin vaihdevuodet ja tytön murkkuaika eivät osu samaan ajankohtaan.

Ei sen erityisemmin mitään. Ja aika tiukan kahden vuoden ikähaitarin heitit, miten vaikka 22- ja 23-vuotias eroaa toisistaan? Kuitenkin antamasi ikä on vasta toisen asteen opinnoista valmistumisen ja armeijan jälkeinen ikä.

Jos miettisin toiseen ajatukseen asti, arvelisin, että ovat käyneet ammattikoulun, koska sen käyneet ovat tuossa iässä juuri ammattiin valmistuneita tai olleet jo muutaman vuoden työelämässä ja lapsi hankitaan kun on vakkarityö ja asuntolainamahdollisuus. Eli suhteessa sama ikä, kuin missä korkeakouluista valmistuneet alkaa usein perustamaan perhettä.

Kolmas ajatus olisi varmaan, että ovat uskova pari, joka on mennyt nuorena naimisiin ja laskee voivansa yhdistää perheen ja opiskelut. Kaikkihan ei biletä kolmeenkymppiin asti, toimeentulo ja perheelle annettava aika alkaa eri elämänvalinnoilla eri ikäisinä. Pakko kommentoida tuo, koska aloitus on niin outo, kuin 20-22-vuotiaiden ikäryhmä olisi jotenkin hyvinkin erikoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No myönnän ajattelevani, että nauttikaa nyt hyvät ihmiset vapaudesta ja opiskelijaelämästä, kun siihen on mahdollisuus.

Sitten lähempänä 30v on ehkä vakituinen työ ja muutenkin vakaa elämä. Silloin on huvä aika tehdä lapsia.

Eipä oo nykyään enää noin mustavalkosta, että kouluja käydään siihen 25v saakka ja sitte onki jo vakkari työ ja voi perustaa perheen :D

Ei niin, mutta todennäköisemmin elämä silti on vakiintuneempaa silloin kuin vähän päälle 2-kymppisenä.

Se aika, kun ollaan nuoria aikuisia vailla kummempia velvotteita, on oikeasti todella kivaa ja tärkeää aikaa.

Jos perustaa perheen kovin aikaisin, saattaa ruveta menojalka vipattamaan sitten myöhemmin, jolloin se ei enää olekaan yhtään hyvä juttu.

Niin, itsehän haaveilen keikoilla ja teatterissa käymisestä, matkailusta ilman lapsia (ehdottomasti all inclusive eikä reppureissaamista) ja oman romaanin kirjoittamisesta, kun lapset kasvavat. Musta tulee siis tosi nolo ja epänormaali neljäkymppinen, kun menojalka alkaa tuolla tavalla vipattaa sitten tulevaisuudessa.

Itsekin sain lapsen 22 vuotiaana. Siihen mennessä oli biletysvaihe jo mennyt ohi ja liitänyt vapaana ihan tarpeeksi. Nyt lapseni on kaksi vuotias, enkä koe vieläkään jääneeni mistään nuoruuden huveista paitsi, vaikka monet ystävistäni seikkailee maailmalla tai elää edelleen vilkasta bileiden täyttämää opiskelijaelämää. Ne ei vaan ollut mun juttu, tulipahan kokeiltua kuitenkin.

Olen hyvin onnellinen lapsestani ja rakastan perhe-elämää kaikkine vikoineen päivineen. Tämä on se mun juttu ja tätä minä haluan.

Ihailen miten noin nuorena on saanut elämänsä niin järjestykseen, että kykenee siihen lapsia tekemään.