Olen alkoholisoitunut perheen isä

Olen humalassa tai krapulassa käytännössä kaiken vapaa-aikani. Töissä käyn selvinpäin tai jos on jokin sovittu meno, muuten purkki aukeaa. Juon keskimäärin kolmena päivänä viikossa, aina paljon 8-20 annosta kerrallaan, tissuttele en koskaan. Tätä on jatkunut kolmisen vuotta.
Tämä ei ole vielä aiheuttanut suurempia ongelmia, käytökseni ei juuri muutu juodessa, korkeintaan olen hieman puheliaampi ja hyväntuulisempi. Toleranssi on sen verran kova, että pitää juoda kymmenkunta annosta ennen kuin tuntematon edes tajuaa, että onhan se päissään.
Vaimoani juomiseni tietenkin huolestuttaa, mutta riitoja asiasta ei ole juurikaan saatu aikaan. Kaitpa se kohta kyllästyy elleivät asiat muutu. Muksut ovat asiaan päälleppäin ainakin tottuneet ja eivät millään mittarilla oirehdi. Tietenkään tälläistä roolimallia en haluaisi kenellekkään antaa.
Olen useasti päättänyt, että nyt loppuu, mutta päätös kantaa korkeintaan viikon. Aina keksii jonkun itselleen pätevän tekosyyn ostaa se laatikko tai lykätä nenänvalkaisun aloittamista. Tahdonvoima ei riitä. Pitääköhän tässä ottaa pohjakosketus (rattijuopumus, jonkun loukkaantuminen tms.) ennen kuin motivoituu.
Olen harkinnut AA:han menoa tai työterveyteen avautumista, mutta toistaiseksi en ole julkisesti halunnut myöntää ettei asia ole enää omissa käsissä.
Tämä nyt oli anonyymi tunnustus asian oikeasta laidasta, tämä sama asia pitäisi saada sanottua vaimolle ja muille läheisille, mutta sen sanominen ääneen tuntuu niin nololta ja pahalta etten siihen kykene. Mietin olenko jo mennyt sen pisteen ohi, että tämän pystyisi itse korjaamaan vai onkohan ulkopuolinen apu jo välttämättömyys.

Ajatuksia?