Lue keskustelun säännöt.
Kerro hauskin/huvittavin/pahin kokemuksesi NIRSOILUSTA!
Kommentit (1118)
Vierailija kirjoitti:
Armeijassa yksi tyyppi jonka nimen edessä usein käytettiin nimitystä neiti, otti aamiaisella monta keitettyä kananmunaa ja jätti keltuaiset syömättä. Töissä on yksi nainen joka ylpeilee nirsoudellaan.
Tuohan on ihan järkevää. Keltuainen ei ole erityisen terveellistä isommissa määrin. Jos lihasta kasvattaa niin valkuaiset varmaan sitä harvaa kelvollista ruokaa mitä armeijassa voi syödä enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Armeijassa yksi tyyppi jonka nimen edessä usein käytettiin nimitystä neiti, otti aamiaisella monta keitettyä kananmunaa ja jätti keltuaiset syömättä. Töissä on yksi nainen joka ylpeilee nirsoudellaan.
Tuohan on ihan järkevää. Keltuainen ei ole erityisen terveellistä isommissa määrin. Jos lihasta kasvattaa niin valkuaiset varmaan sitä harvaa kelvollista ruokaa mitä armeijassa voi syödä enemmän.
Kyse on tyypillisestä puolustusreaktiosta. Jos joku mies pitää itsestään ja syömisistään huolta, toiset nuoret miehet kokevat hänet ukaksi ja alkavat neidittelemään.
Lapsena kylmä ruoka oli kamalaa. Ei vaan pystynyt syömään. Ruoka-aineet erillään, eikä kastiketta sotkemassa niitä. Jogurtissa ei saanut olla paloja. Eikä appelsiinimehussa hedelmälihaa. Jotenkin sitä kuitenkin kasvoi kaikkiruokaiseksi sekasyöjäksi. Enää ei epäilytä kuin jotkut sisäelimet.
Muutaman vuosikymmenen kammo jäi pinaattikeittoa kohtaan, kun siihen pakotettiin koulussa pistämään sekaan kylmä kananmuna. Hieman olisi toivonut opettajilta pelisilmää. Kun mennään tietyn rajan yli niin ei se lapsi siitä ruoasta opi tykkäämään, vaikka sen väkisin saa suuhun lopulta työnnettyä. Koirien koulutuksessa on sentään opittu, että yksikin riittävän vahva negatiivinen kokemus voi aiheuttaa elinikäisen muistijäljen.
Vieraat ihmiset tai sukulaiset, jotka tekevät numeron lasten nirsoilusta ottavat päähän. Ikävää pilata yhteinen ruokahetki tuollaisella pätemisellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menin vuonna 1998 Arkkuun iskemään pimuja. En kelvannut kenellekkään.
Niin tuttua, samoin kävi täällä. Nyt olen komea monimiljonääri ammattisijoittaja ja vaihdoin kiinnostukseni miehiin kun nirppanokkaämmille ei kelvannut. Miesten kesken vientiä riittää jonoksi asti!
Eli homoilu on ihan oma päätös, eikä johdu biologiasta, niin kuin jotkut itseään pettävät väittävät?
Isäni oli idiootti. Antoi kotona olevalle äidilleni sikavähän ruokarahaa, jolla piti sitten loihtia ostokset. Töistä tultuaan isäni sitten haukkui, arvosteli ja huusi kovin sanoin, millaista paskaa oli kaupasta ostettu. Ei ollut hirveesti valoja päällä sillä ukolla. Jos antaa tyyliin kympin rahaa, niin ei sillä tehdä satasen ostoksia. Mitä odotti saavansa?
Äiti kävi Leningradissa vuonna 1983. Sieltä hän toi meille pojille ison pussin karkkeja. Olivat sitä venäläistä tummaa suklaata, tosi kovia karkkeja, joita piti ensin sulatella suussa, ennen kuin pystyi puremaan. Pikkuveli marisi, että oli pahoja. Itse pidin niiden mausta, joten sain syödä yksin koko pussillisen.
Amiksessa jaettiin välipalapussit. Ne piti jonkun hakea ja luokassa ne jaettiin. Kerran sieltä tuli hedelmärahkaa. Luokan jätkät eivät tykänneet, joten meikä sai syödä kaikki. Ne oli muuten hiton hyviä, ei vastaavia nykyään kaupasta saa. Jotain vähän sinnepäin, muttei samaa laatua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi sietää raakaa kalaa ja ajattelen, että minun ei tarvi sitä syödä, kun en kertakaikkiaan pysty. No eikös appivanhemmat tarjonneet kerran jotain leipäsiä, missä oli graavilohta päällä. Ajattelin, että vähin äänin olen vaan ottamatta, mutta eiköhän siitä syntynyt kunnon ruljanssi. Rupesivat tuputtamaan oikein kunnolla, kunnes viidennen tekosyyn jälkeen jouduin sanomasn, että en tykkää. Siitä alkoi seuraavaa ruljanssi, että voi voi mitäs nyt sitten tarjotaan… Todella ärsyttävää!
Graavilohi ei ole raakaa kalaa.
Onhan se raakaa. Se on ns. suolasäilöttyä kalaa, ei kypsennettyä.
"Graavilohi on pohjoismainen ruokalaji, joka valmistetaan kypsentämällä lohi kuumentamatta."
Ei se oikeasti kypsy, vaan se säilyy. Rakenne on yhä raa'an kalan.
Myöskään Kielikello ei nimitä graavaamista tai kuivaamista kypsentämiseksi. Se, että ruuasta tulee syömäkelpoista, ei tee siitä vielä kypsennettyä.
Nirsoilu ei haittaa, mutta jos ruokapöydässä aletaan yökkäilemään jollekin raaka-aineellle niin mulla palaa käämit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nirsoilu ei haittaa, mutta jos ruokapöydässä aletaan yökkäilemään jollekin raaka-aineellle niin mulla palaa käämit.
Meillä ei ollut pakko syödä mitään, mutta jos ruokapöydässä erehtyi yökkäilemään joutui heti petiin. Yleensä muksut sanoivatkin: minä en pakko syö, kiitos. (Eikö olekin oikea kaunotar lauseeksi :))
Mun puolesta jokainen aikuinen ihminen saa olla just niin nirso kuin haluaa. Käytöstavat pitää tietysti olla ja kylässä syödään mitä tarjotaan. Mutta en ymmärrä sitä, että esim. yksi aikuinen kaverini on sitä mieltä, että esim. joulupöydästä pitää syödä kaikkea ja hirveää, jos ei syö. Näin 50- vuotiaana saan jo mielestäni päättää mitä syön ja mitä en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun puolesta jokainen aikuinen ihminen saa olla just niin nirso kuin haluaa. Käytöstavat pitää tietysti olla ja kylässä syödään mitä tarjotaan. Mutta en ymmärrä sitä, että esim. yksi aikuinen kaverini on sitä mieltä, että esim. joulupöydästä pitää syödä kaikkea ja hirveää, jos ei syö. Näin 50- vuotiaana saan jo mielestäni päättää mitä syön ja mitä en.
Meillä on joulupöydässä kymmenkunta liharuokaa, puolenkymmentä kala- ja juustovaihtoehtoa juuri sen takia, että jokaiselle olisi jotakin herkkua - eikä kukaan jaksaisi maistaa kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä x monilla lapsilla on ongelmia sipulin ja tomaatin kanssa. Sitten vanhemmat eivät kerro mitä niiden tilalle voi ruokaan tai piiraaseen laittaa. Ja näiden lisäksi joissakin perheissä myös vanhemmilla on omat inhokkinsa. Yritä siinä sitten tarjota jotain, mikä käy kaikille.
Ketsuppi silti kelpaa monille tomaattinirsoillekin lapsille.
Ketsuppi ja tomaatti on aivan eri asiat. Tuore tomaatti aiheuttaa enemmän allergisia oireita kuin käsitelty. Selvisi kun lääkäri ihmetteli kun kerroin että suupielet aukeaa ihan tomaattikastikkeesta. Itsellä ristiallergia, niin voin talvisin syödä niin paljon kun napa vetää, mutta kesäisin on pakko vältellä.
Ketsuppia en itse voi sietää enkä sitä lisää mihinkään ruokaan. Vaikka tomaateista tykkään ja ei ole mitään etikkaa vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsena kylmä ruoka oli kamalaa. Ei vaan pystynyt syömään. Ruoka-aineet erillään, eikä kastiketta sotkemassa niitä. Jogurtissa ei saanut olla paloja. Eikä appelsiinimehussa hedelmälihaa. Jotenkin sitä kuitenkin kasvoi kaikkiruokaiseksi sekasyöjäksi. Enää ei epäilytä kuin jotkut sisäelimet.
Muutaman vuosikymmenen kammo jäi pinaattikeittoa kohtaan, kun siihen pakotettiin koulussa pistämään sekaan kylmä kananmuna. Hieman olisi toivonut opettajilta pelisilmää. Kun mennään tietyn rajan yli niin ei se lapsi siitä ruoasta opi tykkäämään, vaikka sen väkisin saa suuhun lopulta työnnettyä. Koirien koulutuksessa on sentään opittu, että yksikin riittävän vahva negatiivinen kokemus voi aiheuttaa elinikäisen muistijäljen.
Vieraat ihmiset tai sukulaiset, jotka tekevät numeron lasten nirsoilusta ottavat päähän. Ikävää pilata yhteinen ruokahetki tuollaisella pätemisellä.
Tämä on niin totta, yksi negatiivinen kokemus. Kun olin lapsi, meillä oli kesän lopulla perunoita jotka ei olleet enää niin uusia. Uusina ne kuitenkin oli tarkoitettu syötäväksi, kuorineen. Ne kuoret rouskuivat hampaissa omituisesti, ja koska olin myös lapsi jolla ei saaneet ruoka-aineet koskettaa toisiaan, appelsiinimehussa olla hedelmälihaa yms. kokemus oli niin traumaattinen, etten vieläkään pysty syömään edes uusia perunoita kuorimatta niitä. Tai pystyn jos on pakko, mutta se vaatii melkoisesti henkistä valmistautumista, ja ruuasta ei voi nauttia kun koko ajan on täydessä jännittyneessä valmiustilassa siitä, että koska suussa rasahtaa. Olen nelikymppinen, joten vuosikymmeniä olen treenannut asiaa, mutta ei se muistijälki vaan minnekään katoa.
Saman tyyppinen asia on vesipelko. Pienenä lapsena meinasin hukkua, ja siitä kehittyi vesipelko. Olen toki ajan mittaan työstänyt asiaa ja uin mielelläni, mutta jostain välillä tahtoo vieläkin ikävä tunne nousta vatsanpohjaan.
Vierailija kirjoitti:
Mun puolesta jokainen aikuinen ihminen saa olla just niin nirso kuin haluaa. Käytöstavat pitää tietysti olla ja kylässä syödään mitä tarjotaan. Mutta en ymmärrä sitä, että esim. yksi aikuinen kaverini on sitä mieltä, että esim. joulupöydästä pitää syödä kaikkea ja hirveää, jos ei syö. Näin 50- vuotiaana saan jo mielestäni päättää mitä syön ja mitä en.
Muuten samaa mieltä, mutta ei kylässäkään ole pakko syödä jos ei halua. Aina voi vedota johonkin fiksumpaan syyhyn kuin ”en tykkää” ja sen varjolla kieltäytyä. Itse en keliaakikkona todellakaan syö aina mitä kylässä tarjotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isäni oli idiootti. Antoi kotona olevalle äidilleni sikavähän ruokarahaa, jolla piti sitten loihtia ostokset. Töistä tultuaan isäni sitten haukkui, arvosteli ja huusi kovin sanoin, millaista paskaa oli kaupasta ostettu. Ei ollut hirveesti valoja päällä sillä ukolla. Jos antaa tyyliin kympin rahaa, niin ei sillä tehdä satasen ostoksia. Mitä odotti saavansa?
Äiti kävi Leningradissa vuonna 1983. Sieltä hän toi meille pojille ison pussin karkkeja. Olivat sitä venäläistä tummaa suklaata, tosi kovia karkkeja, joita piti ensin sulatella suussa, ennen kuin pystyi puremaan. Pikkuveli marisi, että oli pahoja. Itse pidin niiden mausta, joten sain syödä yksin koko pussillisen.
Amiksessa jaettiin välipalapussit. Ne piti jonkun hakea ja luokassa ne jaettiin. Kerran sieltä tuli hedelmärahkaa. Luokan jätkät eivät tykänneet, joten meikä sai syödä kaikki. Ne oli muuten hiton hyviä, ei vastaavia nykyään kaupasta saa. Jotain vähän sinnepäin, muttei samaa laatua.
Oliko äitisi siis venäläinen ja naimissa vain Suomen kansalaisuuden saannin vuoksi suomalaisen isäsi kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Pitopalveluni järjesti eräälle asiakkaalle 50v.juhlien tarjottavat.
Yksi vieraista oli keliaakikko, joten hänelle piti tehdä oma gluteeniton kakkupalanen.Kun tuli jälkiruokakahvien aika, tämä keliaakikko tuumasi "taidan sittenkin syödä tuota täytekakkua kun näyttää niin herkulliselta!"
Ja se gl-kakkupalanen jäi syömättä 🙄
No, lasku lähti myös siitä gl-kakkupalasesta.
Usein sitä kyllä mietti että kuinkahan moni oikeasti sairastaa keliakiaa...
Kyllä sit varmasti moni sairastaa, mutta ei vaan pysty hillitsemään mielitekojaan. Itse keliaakikkona en voi ymmärtää, sen jälkeen kun diagnoosin sain, en ole ”sortunut” kertaakaan. Vaikka en välttämättä saa muuta kuin ilmavaivoja yhdestä altistumisesta, isommat ongelmat alkavat vasta pitemmän ajan altistumisesta. Yhtään ei huvita ottaa ylimääräistä riskiä suolistosyövästä, tai siitä että joutuu kesken automatkan pysähtymään jonnekin pusikkoon päästelemään varpusparvia vapauteen.
Vierailija kirjoitti:
Tuo 614:n kuvaama taaksepäin vetäytyminen ja kysely "mitä tuo on" - AAAAAAARGGHHH. Vetäisin varmaan valurautapannulla päin näköä.
Ja 614, mulla tuli ihan hirveä nälkä tuosta ruokasi kuvauksesta! Kuulostaa tosi hyvältä. TÖRKEÄÄ ruveta tuollaisen edessä nirsoilemaan kuin jokin hemmoteltu pikku pas kapää.
Mä saatan kyllä kysellä että mitä tuo on, mutta en nirsoilun takia, vaan koska kiinnostaa. Useimmiten haluan tietää mitä olen syömässä jos en tunnista. Varsinkin jos on isompi kattaus jossa on mukana useaa lajia, haluan valkata sieltä eniten kiinnostavat kun en kaikkea kuitenkaan jaksa (tai kehtaa) maistella. Silloin kyselen myös sen takia, että en esim. erityisesti välitä possusta, joten valkkaan vaikka kanapiirakan kinkkumunakasrullan sijaan mieluummin jos kerran mahdollisuus on. Tai chilimaustetun curryn sijaan. Tai jos ruoka on oikein hyvää, voi myös kysyä mitä se on, että voi itse kaivella reseptin myös jostain.
Vierailija kirjoitti:
Tarttuvaa nirsoutta
Olen aina inhonnut geisha-karkkeja ja ostan niitä vierasvaraksi, ettei vain emäntä itse syö niitä. Nyt jouluna aikuinen poikani kyseli, haluanko jotakin uutta geisha makua. Isänsä oli pistänyt kiertoon työnantajaltaan saamansa karkkirasian. Me kaikki olemme herkkusuita, ja tuo on ainoa karkki, mikä ei kelpaa minulle.
En oikein ymmärtänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Armeijassa yksi tyyppi jonka nimen edessä usein käytettiin nimitystä neiti, otti aamiaisella monta keitettyä kananmunaa ja jätti keltuaiset syömättä. Töissä on yksi nainen joka ylpeilee nirsoudellaan.
Tuohan on ihan järkevää. Keltuainen ei ole erityisen terveellistä isommissa määrin. Jos lihasta kasvattaa niin valkuaiset varmaan sitä harvaa kelvollista ruokaa mitä armeijassa voi syödä enemmän.
Kyse on tyypillisestä puolustusreaktiosta. Jos joku mies pitää itsestään ja syömisistään huolta, toiset nuoret miehet kokevat hänet ukaksi ja alkavat neidittelemään.
Eihän missään sanottu, että neidiksi tituleerattu TYYPPI olisi mies.
Oltiin nuorina menossa kaveriporukalla mökille, mukana yksi, joka oli hyvin nirso kasvisten suhteen (käytännössä vain tomaatti, kurkku, raaka porkkana ja omena sopivat hänelle). Saatiin lopulta sovittua ruokalista ihan hyvin yhdessä niin, että tälle nirsollekin löytyi sopivaa syötävää joka aterialle.
Me muut yritimme lisäksi sopia erilaisista kasvis- ja hedelmälisäkkeistä, siis esim. että pääruoan kylkeen tekisimme salaattia ja välipalalla olisi jogurtin lisäksi banaania tarjolla. Tämä ei käynyt nirsolle sitten ollenkaan, vaikka eihän hänen tarvitsisi niitä syödä.
Menee jo liiallisuuksiin, jos nirso yrittää rajoittaa myös toisten syömisiä!
P.S. Kyse ei ollut rahasta, koska ehdotus oli alunperinkin sellainen, että me muut maksamme keskenämme nirsolle sopimattomat ruoat.
Mä sain kerran ruokamyrkytyksen, oireet tulivat vasta tuntien kuluttua.