Apuaapua! Yritin löytää sisaruksiani vrk:n kautta, mutta homma kusikin jaloilleen
Tiedän siis vain isäni koko nimen, en mitään muuta. Äiti ei hänestä halua puhua ja isäni on osoittanut minulle kun olin lapsi, ettei hän halua olla missään tekemisissä (lähetti isänpäiväkortin takaisin yms.)
Tiedän että minulla on kaksi siskoa, haluaisin tietää edes heistä. Olen heidät tavannutkin joskus lapsena, mutta äitini ei antanut tavata toiste.
Tein tästä aloituksen joskus tänne ja joku käski etsiä isän nimellä vrk:sta isän lapset. Tämän teinkin ja valitsin tarkoituksekseni sukututkimus, koska mikään muu ei sopinut.
Nyt maistraatin sihteeriltä tuli minulle aika äkäisen kuuloinen e-maili, jossa tiedustellaan, että onko minulla asianmukaiset luvat sukututkimusrekisterin pitoon. Kysyttiin myös, olenko informoinut asianomaisia sukutietojen etsimisestä. Miten minä voisin heitä infota, kun en edes tiedä ketään koko isän puolen suvustani. :( Sitähän minä koitan tässä selvittää! Käskettiin myös liittää mukaan kattava kooste sukututkimusrekisteristäni ja siitä, mikä on sukulaissuhteeni ko. ihmiseen.
Sain viestistä sellaisen käsityksen, että vastaamatta en voi jättää, muuten juttu menee eteenpäin. Mutta mitä ihmettä minä tuohon vastaan? En minä ole mikään oikea sukututkija, eikä minulla ole hänelle näyttää mitään rekisteriä! Haluaisin vain sisaruksieni nimet, jotta voisin mahdollisesti lähestyä heitä.
Pelkään että tästä urkkimisesta menee tieto nyt isälleni, joka ihan varmasti kieltää kaikkien tietojen luovuttamisen tämän jälkeen.
Kommentit (206)
Mikä ihmeen tarve ap:n kaltaisilla tapauksilla on päästä tunkeutumaan toisten elämään? Antaa puolisisarusten elää omaa elämäänsä ja rakentakoot ap omansa.
Vierailija kirjoitti:
Olet saanut ihan tavallisen laillisuutta selvittävän meilin, koska sukututkimusta tekevänä sinulla tulee olla rekisteriasiat kunnossa. Tietoja kun ei saa luovuttaa rekisteristä toiseen ilman lupaa.
Jos et vastaa mitään, asia lähtee eteenpäin tietosuojarikkomuksena. Sakot saat ainakin, mahdollisesti vähän muutakin, jos menet selittämään, että laittomin keinoin etsit elossa olevia sukulaisiasi.
Höpö höpö. Olen tehnyt sukututkimusta laajasti monta vuotta, eikä ikinä ole mitään rekisteriselvityksiä kyselty. Ja virkatodistuksia olen hankkinut eri tarkoituksiin. On aivan sallittua pyytää virkatodistuksia sukututkimusta varten, eikä sitä tarvitse perustella yhtään mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen tarve ap:n kaltaisilla tapauksilla on päästä tunkeutumaan toisten elämään? Antaa puolisisarusten elää omaa elämäänsä ja rakentakoot ap omansa.
Mikä ihmeen tarve sulla on käyttää tuollaista junttimaista ilmaisutapaa, kun puhut "kaltaisista" ja "tunkea"? Jos sua ei sukulaissuhteet kiinnosta, niin opettele ymmärtämään että joitain muita kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi virkatodistusten kautta. Pyydä isäsi virkatodistus. Sano syyksi vaikka perunkirjoitus tai pesän jako. Näin minä sain tiedot eikä kyselty mitään. Maksoi muutaman euron. Netistä tilasin.
Yleensä isä on kuollut kun perunkirjoitus tehdään, ja se kuollut merkintä kyllä näkyy siellä virkatodistuksessa.
Varmaan näinkin. Mutta tilasin isän virkatodistuksen erään toisen sopivasti kuolleen sukulaisen perunkirjoitusta varten, vaikka isä ei ollut sukua tälle sukulaiselle. Ja en ollut perunkirjoituksen hoitaja. Kerroin vain kuolleen henkilön tiedot ja syyksi perunkirjoitus.
Myöhemmin tilasin elossa olevan isoisäni ja kaikkien hänen jälkeläistensä virkatodistukset edesmenneen mummini perunkirjoitukseen. Hyvin tulivat vaikka kaikki olivat elossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaat, että tarkoituksesi oli saada selville sisarustesi nimet, eikä siellä ollut muuta mahdollista valintaa. Selität että et ole tekemässä mitään virallista sukututkimusta, vaan yritit vain selvittää sisarustesi nimet. Onko isä tunnustanut sinut?
Oma isäni ei ole, ja voisin kuvitella tekeväni jotain vastaavaa :D
On tunnustanut, mutta vain sen takia kun äitini veti asian oikeuteen. Olen sen verran nuori (-93), että silloin oli pakko tunnustaa jos äiti sitä vaati.
ap kirjautumattomana
Tuossa tapauksessa pitäisi löytyä dvv:n sivuilta. Mene niille ja tarkista omat tietosi.
Ihan faktana: mitä ihmettä joriset. Mista tunnistautumattomuudesta puhut (ap pyytänyt tietoja isästä ihan itse, "tunnistautuneena"), ja kuvittelen, että hän ei ole tavannut biologisia sisaruksiaan, koska ei tiedä, keitä he ovat ja juuri heitä siis pyrkii etsimään.
Keitä nämä idiootit ovat, jotka eivät osaa lukea edes sitä aloitusviestiä?