Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

käyttäjä 102:

Ruoallakin on juuri se vaikutus, minkä ihminen sille uskomuksillaan antaa. Itse annan sen, että se on jumaluutta itseään (toisin sanoen: omaa tietoisuuttani) ilmenneenä muodossa, pelkästään hyvää, ei koskaan vahingoittavaa. Mannaa taivaasta. Ja sitten jotkut ihmettelevät, miten "uskallan" syödä esimerkiksi sokerisia jälkiruokia. Ennen vanhaan ihmiset pelkäsivät villipetoja ja ryöstäjiä, nyt sitten jo makeita jälkiruokiakin ;)

käyttäjä 102

Meikäläinen pisti reippaasti parisuhteen poikki, osti pienen talon syrjäkulmilta ja omistautui kaiken työltä liikenevän ajan hiljaiseen luonnossa kuljeskeluun ja meditaatioon. Ei minkään opin mukaiseen, vaan pelkkään "tyhjyyden tuijottamiseen", sisäiseen kuunteluun vaikkei mitään kuulunut

KÄYTÄN24/7 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sanoa, että mua ahdistaa ajatus siitä kuinka joudun elämään uusia elämiä niin kauan kunnes valaistun. Olen lukenut hengellisiä juttuja ja olen lukenut taivaskertomuksia. Minulla on OCD joka on pakkoajatuspainotteinen. En ole kiinnostunut käymään läpi alitajuntaani. Mietin olenko valinnut mielenterveysongelmat osaksi sielun oppitunteja. Samoin riippuvuudet. Riippuvuudet tosin on käyty jo läpi (tupakka, alkoholi, mielialalääkkeet). Ikävä ajatus, että jos en valaistu tässä elämässä niin jatkan niin kauan tätä "unielämää", useita useita kertoja. Oikeastaan tästä koko jälleensyntymisestä ym on tullut minulle ns. pakkoajatus. Mietin kuolemaa ym oikeastaan 24/7. Ehkä tämä ketju ei sitten vaan ole minua varten.

Kokeile seuraavaa

laita pornfilmi pyörimään ja slayer niin kovalle kuin reteoista lähtee

iske mälli(nuuska)poskeen ja vedä kourallinen piristävää mielialalääkettä kossulla höystettynä.

Upota samalla munasi hyvin rasvattuun ja lämmitettyyn keinovaginaan.

Jos on vuosia soittanut päässään esim. levyä "minä raukka olen matemaattisesti täysin lahjaton, en pärjää", niin stressin hetkellä se levy voi pärähtää taas päälle jos ei ole tarkkaavainen ja väitä heti vastaan: "ei, nyt en elä enää minä vaan Kristus minussa, ja se kyllä hoitaa jokaisen tehtävän johon minut on johdattanutkin".

Typerykset pilaatte ainoan hyvän ketjun täällä.

Menkääs takas ylikselle eiköhän siellä löydy teidän kapasiteetille sopivampaa juttua :)

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jos ajatellaan että valistuneella olisi helpompi elämä miksi tulisi tänne, miksi joku tulisi tänne kärsimään lisää, laskisi itseään alas enemmän mutta "parempana". ihan p"skaa koko juttu. eikö juuri ne valaistuneet ristiinnaulittu? miettikääpä sitä miksi ne jotka tiesivät kävivät sen kivisimmän polun? karma?

Kyllä tässä maailmassa usein on niin käynyt, että ne jotka ovat olleet hyvin erilaisessa tietoisuuden tilassa kuin muut ympärillään, on pelon ja vierauden takia joutuneet vainotuiksi tai jopa tapetuiksi. Kokemus ajan ja keholliseen/mielelliseen itseen samistumattomasta tilasta tosin on hyvin erilainen kuin samaistuneesta tilasta voisi kuvitella, se ei ole varsinaisesti kärsimystä millään syvällä tasolla.

Eikö karma toimi silloin juuri päinvastoin mitä opetetaan? Jos ajatellaan että ne jotka ovat lähellä valaistuistumista tulisi sen seuraavan elämä olla juuri helpompaa vähemmällä kärsimyksellä.

Ilman kykyä kärsiä myös muiden puolesta, ei voi olla hyvyyttä, jolloin tuo herkkyys uupuisi ja ihmisestä tulisi minä keskeinen ja muista piittaamaton ja silloinhan tuo opetettu karma iskisi takaisin ihmisen lähtöruutuun.

Voisiko olla niin että mitä lähempänä olet valaistusta sitä rankempi tulee olemaan seuraavan elämäsi koettelemukset ja oppitunnit ja tämä pätisi myös toisinpäin porras/ huoneteoria.

Muutoinhan nämä valaistuneet syntyisivät vailla kärsimystä, mikä on osoitettu vääräksi.

Hyvyys tulee myötätunnosta, siihen kuuluu osana tuntea myös muiden tuska.

Ei hyvyyteen tarvita kykyä tuntea muiden tuskaa. Riittää, että on itse täynnä rakkautta ja vailla mitään halua vahingoittaa mitään tai ketään. Tosin eri valaistuneet ja opettajat valitsevat erilaisia ilmaisumuotoja tässä. Esim. itselleni on luontevaa olla empaattinen inhimillistä kokemusta kohtaan, silti vaikka näkisin sen illuusion läpi siihen todellisuuteen, jossa kärsimystä ei ole. Toisaalta on joitakin, kuten esim. Joel Goldsmith, joita jotkut pitivät jopa kylminä, koska hän ei halunnut kuunnella rukoiltaviensa tai parannettaviensa puheita vaivoistaan ja ongelmistaan juuri yhtään, koska se ei ole millään kovin tärkeällä tasolla hyödyllistä ja toisaalta, pahimmillaan se voi vetää rukoilijankin tietoisuudentilaa alaspäin kohti illuusion tasoa. Henki ilmenee erilaisilla tavoilla, hyödyksi erilaisille ihmisille ja tilanteille.

Pääosin on niin, että valaistumista kohti mennessään illuusio eli ulkoinen ajallinen "todellisuus" näyttää paranevan. Löytyy syvempi mielenrauha, oma paikka työelämässä, itselle sopivat ihmissuhteet. Mutta tunnettua on että tulee niitä hengen pimeitä öitäkin. Ei ne niinkään johdu mistään karmasta (joka on pelkkä illuusio, joka on joillekin totta vain siksi että he itse ovat ottaneet sen ikeekseen uskomalla siihen) vaan siitä että ulkoinen todellisuus heijastaa sisäistä, ja tietyissä vaiheissa sisäinen on hankalassa murrosvaiheessa, kaaoksessa tai tyhjyydessä. Lopulta kyse on kuitenkin itsensä kuolettamisesta, sen itsen kuolettamisesta joka on uskonut olevansa - se on ristinkuolema henkisellä tasolla. Mutta noita sekaannuksen jaksoja seuraa aina kehitys ja suurempi riemu jonkin uuden löytämisestä. 

Ja valaistuneena ei ole enää kärsimystä. Voi olla aikaan ja paikkaan samaistuneessa tilassa toki fyysistä kipua, voi olla surua, mutta se ei ole enää mitään henkilökohtaista kärsimystä. Ne ovat vain ohimeneviä tuntemuksia joita kulkee läpi yhden pienen ihmisruumis-pisteen valtavassa tietoisuudessa, joka on Kaikki-Mitä-On ja joka Minä olen. Niistä ei ole mitään halua päästä eroon eikä pitää niitä, kuten ei nautintoihinkaan ole erityistä halua välttää niitä eikä pitää niistä kiinni. Unet ja illuusiot saavat tulla ja mennä, ei se vaikuta minän todellisuuteen joka olen aina kaiken sellaisen tuolla puolen. Kuten ei unen tapahtumatkaan vahingoita uneksijaa.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Tuollaisia todellisuuksia voi tosin rakennella eläissäänkin aineellista hienovaraisemmilla energian tasoilla, eikä tarvitse olla edes valaistunut, vain opetella aistimaan ja käyttämään energiaa ja käyttämään omaa tietoisuuttaan keskiverto ihmistä hieman laajemmin. Niin voi tehdä itselleen paratiisin, temppelin tai muun ihanan paikan, jonka kokee yhtä elävästi kuin aineellisen maailman, vaikka keho olisikin meditaatiossa kotona. Ja myös muut asioiden harrastajat voivat aistia sen ja siellä voi jopa tavata.

Miten tuo rakentelu tapahtuu? Kärsin, ja kaipaan ihanaa paikkaa!

Tähän on monenlaisia tapoja. 

Tavallisinta on luoda se puhtaasti mielikuvittelemalla. Tällaiseen prosessiin jotkut terapeutitkin kehottavat esim. ahdistuneita: luomaan itselleen turvapa ikan jonne voi itsensä kuvitella, kun tarvitsee lepoa kaikelta myllerrykseltä. Joillakin on vahva ja visuaalinen mielikuvitus ja tällainen voi olla hyvin tyydyttävää, ja lisäksi se käy monelta aika luonnostaan. Toisilla taas "pelkästään kuviteltu" jää elottomaksi, ei tyydyttäväksi. Sitä yrittää istua silmät kiinni kuvittelemassa paratiisiaan mutta ajatukset harhailee, ei oikein koe mitään jne. 

Toinen on opetella siirtymään selkouneen suoraan hereiltä. Se vaatii enemmän harjoittelua, ja vielä enemmän jos haluaa pystyä kontrolloimaan selkountaan varsin täydellisesti. Alkuun voi käydä sellaista, että kun rakentelee paratiisia, joku alitajunnan mörkö tuleekin tahtomatta moikkaamaan - selkouneen tulee tavallisen unen ei-tahdonalainen komponentti. Mutta tuon voi oppia todella hyvinkin. Miinuspuolena luonnollisesti on, että joutuu nukkumaan kokeakseen henkilökohtaisen paratiisinsa.

Oma prosessini oli alunperin vähän pidempiaikaisen esoteerisen harrastuneisuuden tulos. Olin perehtynyt Jungin "Active Imagination" menetelmään, opetellut aistimaan elämänenergian, opetellut ruumiistapoistumiskokemuksia, meditoinut useammalla menetelmällä, harrastellut kabbalistista "Pathworkingia" jolla oppii muuntuneita tietoisuudentiloja ja ei-fyysisesti ilmeneviin todellisuuksiin sisään pääsemistä omaa mielikuvitusta ja tietoisuutta siltana käyttäen. Päädyin keittämään kaikesta tuosta kokoon oman persoonallisen menetelmäni jonka avulla pystyin koska tahansa, jos sain vain hetken meditoida, menemään itse luomaani todellisuuteen niin, että koin sen täysin yhtä elävänä kuin fyysisen todellisuuden. Siellä vaan on toki vähemmän rajoituksia, kukapa omaan todellisuuteensa kaikkia maallisen elämän rajoituksia haluaisi. Uskon että tämäntyyppinen mielikuvitusta, ruumiistapoistumiskokemuksen tiettyjä elementtejä ja energiatyötä käyttävä menetelmä on kaikkein tyydyttävin, mutta se on valitettavasti suhteellisen paljon harjoittelua, jos ei ole ennestään harjoittanut tuon tyyppisiä asioita.

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomentapäivää. Haluaisin kysyä sellaista, että miksi on olemassa lapsia jotka elävät vain muutaman vuoden? Osa heistä ilmaisee joillakin sanoilla vanhemmilleen, että he lähtevät pian tästä fyysisestä maailmasta ja näin tapahtuu. Eräs pieni poika oli sanonut lähtevänsä tähtiin mumman luokse pian. Ovatko nämä niitä "vanhoja" sieluja? Eli sekin oli sielutasolla suunniteltu?

Ymmärrän kyllä, että kuitenkin kannattaa juuri nyt tässä hetkessä tehdä ne tietynlaiset muutokset ajattelutavassa ym. Jos näin voisi sanoa.

Kaikki sielut ovat yhtä vanhoja tai nuoria kuin Olevaisuus ja Ikuisuus itse, koska ne ovat osa sitä. Mutta kyllä, jotkut tulevat tänne kokemaan vain lyhyen visiitin. Tällaisissa tapauksissa, joissa kuoleva lapsi tietää lähtevänsä ja hyväksyy sen, todennäköisesti se kehitystehtävä jota hän tuli tekemään on juuri se, että lähtee viimeinkin hyväksyen, pelotta, tietoisena kuolemanjälkeisestä. Ei välttämättä ollut enää niinkään halua kokea mitään ihmiselämästä, vaan vain kuolema oli se, mikä oli vielä kokematta sillä tavalla, kuin sielu itse halusi sen kokea.

Pakko kommentoida tätä vähän. Olen miettinyt onko vauvojen ns. kätkytkuolema "mahasamadhi" eli edistyneen sielun itse valitsema poistuminen josta intialaisessa joogiperinteessä joskus puhutaan. No tätä tuskin kukaan tietää.

Kuolemaan liittyen olen pohtinut myös sitä mikä on vanhuuden hiipumisvaiheen merkitys. Miksi se ei mene niin että ihminen elää toimintakykyisenä elinpäivänsä ja kun ne on eletty, sielu vain lähtee? Jostain syystä pitää elää vanhaksi ja sairastua ja heikentyä niin että kehon elinvoima loppuu.

Kuolemaan liittyen olen pohtinut myös sitä mikä on vanhuuden hiipumisvaiheen merkitys. Miksi se ei mene niin että ihminen elää toimintakykyisenä elinpäivänsä ja kun ne on eletty, sielu vain lähtee? Jostain syystä pitää elää vanhaksi ja sairastua ja heikentyä niin että kehon elinvoima loppuu.

Useimmat jotka ovat riittävän tietoisia valitsemaan, eivät valitse ainakaan äärimmäisiä hiipumisen muotoja kuten pitkällinen persoonaa ja kykyjä muuttava muistisairaus tai toimintakyvyttömänä vuosia hoivakodissa makaaminen. Poistuvat sitten kun katsovat työnsä tehdyksi tai koettavansa koetuksi.

Joissain meditaatioperinteissä esim. Tiibetissä ja Intiassa on jopa erityisiä meditaatioita joilla katkaistaan astraalikehon ja sielun ja materiaalisen kehon yhteys. Tiibetistä on löytynyt jopa meditoivaan asentoon kuivettuneita vainajia, jotka kansanperinteen mukaan ovat lähteneet juuri tällä tavalla, omasta valinnastaan. 

Useimmat valitsevat luonnolliselta näyttävän kuoleman, joka kuitenkin on sillä tavoin itse valittu, että viimeinenkin samaistuminen tämän maailman illuusioihin on vapaasta tahdosta katkaistu, lopetettu tähän näytelmään osallistuminen. Ihmiset sitten tulkitsevat sen tämän maailman tavoin: onnettomuus, sairaskohtaus, joku suhteellisen nopeasti vievä sairaus tms kun heidän näkemänsä keho lakkaa olemasta sielun täyttämä ja elävä. Esim. Joel Goldsmith joka on paljon kirjoittanut kristillisestä mystiikasta, puhui jo etukäteen lähellä olevasta lähdöstään läheisilleen, sitten lähti viimeiselle luentomatkalle ja kuoli siellä hotellihuoneeseen.

Mutta asiat eivät ole nän helppoja useimmille, koska he ovat samaistuneet kehoon ja sen tuottamiin itselle ominaisiin psyykkisiin ja fyysisiin reaktiomalleihin, ja myös ajattelevan mielensä sisältöihin (jotka koskevat valtaosin tämän maailman asioita). Tässä maailmassa valtaenemmistölle kuolema tarkoittaa heidän mielessään joko minän totaalista loppua tai pelkoa tuonpuoleista kohtaan, ja tällöin minä haluaa säilyä fyysisessä muodossaan. Ehdollistuminen on usein niinkin vahva, että vaikka ihminen jo sanoisi tietoisesti että saisi jo kärsimys loppua, lähtisin mielelläni pois, niin tietoisen tason alla jatkuu taistelu, jossa fyysisestä olomuodosta ei millään luovuta koska ei tiedetä mitään muutakaan muotoa. Älylliset uskomukset eivät välttämättä pysty rikkomaan tätä kuviota, ja on tavallista että ihminen joka kohtuu hyvinvoivana vahvasti uskoo että on Jumala ja hän itse uskovaisena kuoleman jälkeen pääsee hyvään paikkaan, alkaakin epäillä tätä vahvasti kun oikeasti kuolema uhkaa läheltä. Ei epäillä älyn tasolla ehkä, mutta syvemmällä tasolla.

Kuten vanha itämainen vertaus sanoo: on helpompi vakuuttaa vieraita ihmisiä että tämä köysi varmasti kestää isonkin ihmisen painon ja antaa heidän laskeutua sen varassa rotkoon, kuin laittaa oma lapsensa tai muu rakkaansa tekemään niin - hetkinen, kestääköhän se aivan varmasti, pitäisikö asiaa vielä testata ja todentaa? Näkeminen ja kokeminen kyllä vie pelon, mutta ei välttämättä pelkän ajattelevan mielen tasolla pysynyt uskonto.

Mystikolle kysymys. Ovatko ns. galaktiset sodat totta, joissa Draco-liskot ovat valloittaneet maailmoja alkaen Orionista ja Lyrasta. Väitetään myös heidän luoneen kontrollisysteemin tälle planeetalle ja lähtiessään ovat valinneet hallitsijat aikaisemmasta ihmisversiosta, joille ovat opettaneet mm. miten pidentää elin-ikää.

Mikä on katsantokantasi tähän ylläolevaan?

Vierailija kirjoitti:

Mystikolle kysymys. Ovatko ns. galaktiset sodat totta, joissa Draco-liskot ovat valloittaneet maailmoja alkaen Orionista ja Lyrasta. Väitetään myös heidän luoneen kontrollisysteemin tälle planeetalle ja lähtiessään ovat valinneet hallitsijat aikaisemmasta ihmisversiosta, joille ovat opettaneet mm. miten pidentää elin-ikää.

Mikä on katsantokantasi tähän ylläolevaan?

Että tuo on puhtaasti ihmisten mielikuvitusta - reptiliaanithan tulee tunnetusti tosiasiassa neljännestä dimensiosta eikä Lohikäärmeen tähdistöstä ;) No ei, kyseessä on systemaattisesti pitkään rakennettu kollektiivinen salaliittoteoria, johon yllättävän monet (siis miljoonat) uskovat. Onneksi ei kuitenkaan riittävän monet että syntyisi reptiliaaneiksi väitettyjen ihmisten vainoja.

Olenpa itsekin kerran törmännyt ihmiseen joka epäili minun olevan reptiliaani. Pidin alkuun vitsinä ja heitin, kun hän sanoi että silmistäni (jotka on kellertävän-vaaleanvihreät) pajastuu mikä olen, että vaatii niin paljon ihmisverta aina tämä muodonmuutos että välillä jää näköjään vähän puolitiehen. Siinä vaiheessa kun toinen alkoi selkää kääntämättä säikähtäneen näköisenä peruuttaa poispäin täytyi sanoa että se oli vitsi kyllä, en ole sen enempää lisko kuin sinäkään. 

Mystikolle jatkokysymys. Entä sitten muut "toispaikkakuntalaiset". Esimerkiksi plejadilaiset, arcturuslaiset, andromedalaiset. Onko heitä?

KM,

Mitä voi tehdä, kun haluaisi vain aloittaa koko elämän alusta? Kun tuntuu, että on pilannut kaiken.

Pyytäisin apua KM: Rukoiletko puolestani. Olen pitkän linjan etsijä ja olenkin tehnyt paljon työtä muuttaakseni uskomuksiani, mutta yksi asia on tiukassa, täällä sitä sanotaan läheisriippuvuuskäyttäytymiseksi. Joten pyydän apua ja rukouksia, että tämä haitallinen piirre haihtuisi ja kokisin rauhaa ja rakkautta myös ilman parisuhdetta, jota huomaan etsiväni ja kaipaavani aivan liian kipeästi. Kuinka sinulle kirkastui että haluat elää yksin (vai oliko se niin, muistako oikein?)

Vierailija kirjoitti:

Mystikolle jatkokysymys. Entä sitten muut "toispaikkakuntalaiset". Esimerkiksi plejadilaiset, arcturuslaiset, andromedalaiset. Onko heitä?

Ei sillä tavalla kuin ihmiset kuvittelevat, että täällä kävisi tai eläisi jatkuvasti tai vähän väliä avaruusaluksilla liikkuvia fyysisen tason olentoja. Muiden ulottuvuuksien tai tietoisuuden tasojen olentoja täällä kyllä vierailee, kuten ihminenkin voi opetella vierailemaan muualla, ja ihmiset jotka vaistoavat näitä vieraita mutta vain epäselvästi tulkitsevat usein heidät oman kulloisenkin uskomusjärjestelmänsä mukaan. Vanhaan aikaan nähtiin haltioita ja maahisia, nyt teknologian aikakautena avaruusolentoja. Se on vain mielen antama muoto jollekin, jonka tunnistaa olemassaolevaksi mutta vieraaksi ja käsittämättömäksi.

Avaruusolentojen kanavoinneista - suuri osa on joko tietoista huijausta tai oman mielikuvituksen tuotteita, mutta on myös sellaisia jotka ovat yhteydessä todelliseen tietoiseen olentoon muualla maailmankaikkeudessa tai toisessa ulottuvuudessa. 

Vierailija kirjoitti:

KM,

Mitä voi tehdä, kun haluaisi vain aloittaa koko elämän alusta? Kun tuntuu, että on pilannut kaiken.

Tekisi mieli vastata että toki, aika on vain illuusio, voit valita kirjaimellisesti alusta aloittamisen tai hypätä toiseen todennäköisten maailmankaikkeuksien haaraan, vaihtaa rinnakkaistodellisuuteen jossa et ole pilannut kaikkea, mutta se ei olisi kovin käytännöllistä useimmille lukijoille.

Siispä vastaan maanläheisemmältä tasolta. Ulkoisessa elämässäkin usein on enemmän mahdollisuuksia kuin mitä katuva ja ahdistunut ihminen luulee. Useimmiten epätoivottuja olosuhteita pystyy muuttamaan ainakin jollain tapaa. Voi vaihtaa asuinpaikkaa, ammattia, työtä, puolisoa, ystäviä, omaa olemusta - monenlaista. On siis hyödyllistä tutkia mitä oikeasti haluaa ja sisukkaasti tavoitella sitä, uskoen jo saaneensa.

Toisaalta ihan aina on mahdollisuus omaan tietoisuuden muutokseen, silloinkin vaikka ei pystyisi tekemään yhtään mitään ulkoiselle tilanteelleen. Aina voi luopua kaikesta vastustuksesta ja antaa nykyhetken olla sellainen kuin se on, antaa elämän virran viedä ja ymmärtää että ei ne omat mokat ole missään suuressa mittakaavassa mitenkään merkittäviä, ei niin vakavia. Aina voi herätä painajaisunesta todellisuuteen, jossa ei ole ongelmia, vain Tietoisuutta ja Olemassaoloa.

Särkynyt sydän kirjoitti:

Pyytäisin apua KM: Rukoiletko puolestani. Olen pitkän linjan etsijä ja olenkin tehnyt paljon työtä muuttaakseni uskomuksiani, mutta yksi asia on tiukassa, täällä sitä sanotaan läheisriippuvuuskäyttäytymiseksi. Joten pyydän apua ja rukouksia, että tämä haitallinen piirre haihtuisi ja kokisin rauhaa ja rakkautta myös ilman parisuhdetta, jota huomaan etsiväni ja kaipaavani aivan liian kipeästi. Kuinka sinulle kirkastui että haluat elää yksin (vai oliko se niin, muistako oikein?)

Rukoilen. Mutta ole varovainen ettet tulkitse luonnollista inhimillistä tarvetta ongelmaksi josta pitää päästä eroon. Jopa minä, joka jo 7 vuotiaana julistin kirkassilmäisenä etten mene koskaan naimisiin vaan olen vain Kristuksen morsian, menin välillä tämän maailman mukaan ja elin parisuhteissa, koska tunsin olevani levoton ja ajattelin että levottomuuden aiheuttaa ihmissuhteen ja rakkaussuhteen puute. Minun tapauksessani ei ollut niin, koska kaipasin hengellistä heräämistä eikä mikään muu voinut minua tyydyttää. Lisäksi tieni oli yksinäisyyden ja hiljaisuuden tie. Mutta kaikilla ei ole niin, hengellisellä tiellä on myös parisuhteessa eläviä, eikä se ettei halua elää yksin ole aina minkäänlaisen ongelman merkki.

Onko koronavirus bioase? 

Kirjoitin tähän ketjuun ihan sen alkuvaiheissa. Kärsin silloin suurista vaikeuksista elämässäni, mutta tunsin samalla että senhetkisestä ahdistuksesta huolimatta olin oikealla tiellä, ja kaikki oli koko ajan juuri niin kuin pitääkin. Sen jälkeen päädyin erilaisten helpompien ja vaikeampien vaiheiden kautta tilanteeseen, jossa elämäni parani monella melkein uskomattomalla tavalla. Sain esimerkiksi työkomennuksen, jonka saaminen merkitsi kohdallani suurin piirtein samaa kuin olisin päässyt ilman koulutusta ja kokemusta suoraan terveyskeskuslääkärin työhön. Sillä hetkellä kun sain asiasta tiedon, ymmärsin perusteellisesti, että kaikki on mahdollista ja ainoa rajoite erilaisten materiaalisten tai henkisten tavoitteiden saavuttamiseksi on vain minä itse ja omat uskomukseni.

Ainoa asia, joka himmentää iloani tästä kaikesta, on se, etten voi jakaa näitä asioita kenenkään kanssa. Rakastan elää elämääni korkeimman voiman johdatuksessa, niitä hetkiä kun eteeni tulee asioita ja tapahtumia, joita en olisi pystynyt itse edes kuvittelemaan ja tunnetta siitä että kaikessa mitä nään ja mitä tapahtuu on tietynlaista "taikaa". En vain voi kertoa siitä kenellekään. Olen joutunut jättämään pinnalliset ystävyyssuhteet taakseni, ja vaikka nautin melkein kaikenlaisten ihmisten seurasta, voin olla oma itseni vain silloin kun olen yksin. Haluan ihmisten seuraa, mutta seurassa joudun vaikenemaan aiheesta, joka on itselleni tärkein, ja josta haluaisin eniten puhua, ja se väsyttää.

Kaipaan opastusta ja johdatusta ja tiedän että meditoimalla ja hiljentymällä saisin vastaukset suoraan sisältäni, mutta olen kyllästynyt vetätytymään itseeni ja meditoiminenkin tuntuu siksi vastenmieliseltä. Mietin myös, että kun kaikki on kuitenkin tässä ja nyt, ja asiat etenevät niin kuin niiden kuuluukin, miksi edes pyrkisin jotain vastauksia kohti. 

Ymmärrän ja hyväksyn koko olemuksellani todeksi ne asiat joista esimerkiksi Kristitty Mystikko puhuu, mutta jotain puuttuu silti. Mitä se on ja mitä voin tehdä?

Totta puhuen omalla kohdallani kristitty mystikko ei toimi. Jotain mätää tai jokin mättää. Ns huonot vibat ja siirryn muualle.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin tähän ketjuun ihan sen alkuvaiheissa. Kärsin silloin suurista vaikeuksista elämässäni, mutta tunsin samalla että senhetkisestä ahdistuksesta huolimatta olin oikealla tiellä, ja kaikki oli koko ajan juuri niin kuin pitääkin. Sen jälkeen päädyin erilaisten helpompien ja vaikeampien vaiheiden kautta tilanteeseen, jossa elämäni parani monella melkein uskomattomalla tavalla. Sain esimerkiksi työkomennuksen, jonka saaminen merkitsi kohdallani suurin piirtein samaa kuin olisin päässyt ilman koulutusta ja kokemusta suoraan terveyskeskuslääkärin työhön. Sillä hetkellä kun sain asiasta tiedon, ymmärsin perusteellisesti, että kaikki on mahdollista ja ainoa rajoite erilaisten materiaalisten tai henkisten tavoitteiden saavuttamiseksi on vain minä itse ja omat uskomukseni.

Ainoa asia, joka himmentää iloani tästä kaikesta, on se, etten voi jakaa näitä asioita kenenkään kanssa. Rakastan elää elämääni korkeimman voiman johdatuksessa, niitä hetkiä kun eteeni tulee asioita ja tapahtumia, joita en olisi pystynyt itse edes kuvittelemaan ja tunnetta siitä että kaikessa mitä nään ja mitä tapahtuu on tietynlaista "taikaa". En vain voi kertoa siitä kenellekään. Olen joutunut jättämään pinnalliset ystävyyssuhteet taakseni, ja vaikka nautin melkein kaikenlaisten ihmisten seurasta, voin olla oma itseni vain silloin kun olen yksin. Haluan ihmisten seuraa, mutta seurassa joudun vaikenemaan aiheesta, joka on itselleni tärkein, ja josta haluaisin eniten puhua, ja se väsyttää.

Kaipaan opastusta ja johdatusta ja tiedän että meditoimalla ja hiljentymällä saisin vastaukset suoraan sisältäni, mutta olen kyllästynyt vetätytymään itseeni ja meditoiminenkin tuntuu siksi vastenmieliseltä. Mietin myös, että kun kaikki on kuitenkin tässä ja nyt, ja asiat etenevät niin kuin niiden kuuluukin, miksi edes pyrkisin jotain vastauksia kohti. 

Ymmärrän ja hyväksyn koko olemuksellani todeksi ne asiat joista esimerkiksi Kristitty Mystikko puhuu, mutta jotain puuttuu silti. Mitä se on ja mitä voin tehdä?

Tämä on tuttua. Olen huomannut tällaisen ilmiön niin omalla polullani kuin muiden tosietsijöiden keskuudessa. Ymmärrys lisääntyy ja sen kautta ulkopuolisuuden kokemus. Oivallus ei ole vielä maalissa, sillä erillisyyden harha pitää vielä itseään yllä. Täyttymys toteutuu (mielessä) yhteenliittymisessä, ja silloin ei puutu mitään. Sanonta taivaaseen astutaan pareittain tarkoittaa tätä. Kun näen itseni veljessäni, näen todellisen itseni (Kristuksen minussa joka on yksi).