Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Pyydän että KM ja kaikki ketjua lukevat rukoilevat nyt puolestani että näen mikä on totta ja pystyn irrottamaan illuusiosta otteeni. Tuun kertoon sit tulokset :)

En ole halunnut joulukuusta vuosiin. Niistä tulee surullinen olo. Niiden aika on jotenkin ohi minulle, kuuseni kasvavat metsässä ja ne ovat minulle läsnä siellä. Onko tällainen liioittelua ja jeesustelua?

En minä sitä iloa halua toisilta kieltää. Minullekin aito kuusi tarkoitti ennen oikeaa joulua.

Vierailija kirjoitti:

Mä haluaisin kysyä teidän mielipiteitä siitä että mä koen todella ahdistavaksi kaiken mielenterveyshoidon. Mulla on tunnesäätelyn ongelmia mutta koen että tarjolla oleva "apu" olisi kaikkea muuta kuin auttavaa ja itse asiassa tunteiden läpikäymistä ja kasvuprosessia haittaavaa. Onko tää sit jotain sellaista että siellä se suhtautuminen raskaisiin tunteisiin on sellainen että niitä ei saisi olla ja ne pitäisi saada estettyä ja itse näkee asian eri tavalla. Varmaan niin, ja että ei oireilustaan huolimatta pidä itseään sairaana tai ongelmaisena ja sieltä tuleva tulkinta taas on just se että sinussa on jotain vialla.

En ehkä osaa sen kummempia vastauksia antaa kysymykseesi, mutta voin tavallaan jakaa oman kokemuksen mielenterveystyöstä. Kärsin pitkään unettomuudesta ja uupumuksesta ja lopulta myös masennuksesta. Pitkään sain vain uutta pilleriä kokeiluun(mikään ei sopinut). Lääkäri patisteli vain töihin töihin, vaikka olin aivan poikki. Lopulta pääsin terapiaan, mutta minun kohdallani se ei oikein toiminut. En osannut(uskaltanut) olla avoin... esitin vain "sopivasti masentunutta", että ei olisi tarvinnut mennä töihin. En toki sano, etteikö terapia voisi toimia. Kyse on kai vain siitä, löytääkö sen itselleen sopivan terapeutin. Minulle ei löytynyt. Tai luovutin heti alkumetreillä :DLopulta sain repäistyäni itseni vuodeksi irti koko työkuviosta(lähdin opiskelemaan). 

Paljon on on tapahtunut sen jälkeen. Tänään tajusin, että oma tieni on ollut aika lailla matka kärsimyksen kautta kauemmas kärsimyksestä. Kärsimys on herättänyt tavan tarkastella sitä ulkoa päin. Uskomukset, pelot ja muut möröt, ovat itse osaittaneet olevansa juuri sitä mitä ovat. Ajatuksia joihin ei tarvitse samaistua. 

Tavallaan ottaa kärsimyksen ilolla vastaan, koska tiedät sen olevan helpompaa ja nopeampaa joka kerta. Tavallaan " oppii tunnistamaan kuvion", eikä lähde siihen enää mukaan täysin palkein ja suurin tuntein :D Tarkoitus ei siis ole jäädä kärsimään vaan siirtyä "loitommas" Vähän niinkuin "haisulikaverista" :D

En tosiaan tiedä oliko tästä mitään apua, mutta tavallaan halusin sanoa, että et sinä viallinen ole :) Ja toisaalta voisi sanoa, että ei siinä ole mitään vikaa, vaikka olisikin vähän vikaa :D 

Toivottavasti löydät jotain apua, vaikka hyvästä lääketieteellisestä hoidosta, tai ihan mistä vaan :)

T. 1424

Toivotaan joulusaarnaa. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle on tullut nyt sellainen olo että elämä on teeskentelyä ja näytelmää. En siis tarkoita että itse teeskentelisin tai eläisin kulisseja rakennellen vaan ihmisten elämä yleensä näyttää sellaiselta. 

(...)

Mua ei nykyään kiinnosta oikein mikään. Liikun ja ulkoilen mutta ei ole yhtään kiinnostusta mihinkään opiskeluun tai työhön. Mulla on varaa olla jonkin aikaa näin mutta kai se yhteiskunnan aivopesemä osa minussa pyrkii ahdistumaan siitä että ei ole mitään suunnitelmia noiden asioiden suhteen.

Samat ajatukset täälläkin. En koe olevani masentunut, jotenkin vaan mikään ei ole enää aikoihin vetänyt puoleensa tai jaksanut inspiroida. Maailmassa ei vain ole mitään, mistä jaksaisin kiinnostua. Millään ei tunnu olevan hirveästi arvoa tai merkitystä. En enää edes jaksa unelmoida mistään, koska sekin on jotenkin "ihan sama". Vaan eipä ole (vielä) mitään maallisen tilallekaan. Ihme tyhjäkäyntiä. 

Nämä on näitä elämässä syvyyssuuntaan menemisen vaiheita. Eri ihmisillä yleensäkin on elämänsä aikana eri suhteessa sitä elämän "vaakatasossa" kehittymistä eli ulkoisen elämän rakentelua ja "syvyystasolla" kehittymistä. On niitä joiden elämä on lähes pelkkää vaakatasoa, niitä joiden elämän ainoa kiinnostus on syvyystaso, ja enemmistö on siltä väliltä. Heidän elämässään välillä kiinnostaa erilaiset ulkoiset tavoitteet (saada parisuhde tai lapsi tai ammatti tai uusi koti tai työpaikka tai päästä matkalle jonnekin) ja välillä ne taas tuntuvat tyhjiltä ja turhilta eikä niiden tavoittelu huvita tai tuntuu ettei siihen ole voimia, vaikka yhteiskunnan ehdollistaminen yrittäisi kuiskia korvaan että pitäisi.

Tosiasiassa nuo vaiheet on sielulle hyvin tärkeitä eikä niistä ole hyväksi riuhtoa itseään väkisin pois. Aika usein jos tuntuu, että tällainen sisäänpäin ja olemiseen tekemisen sijaan kääntymisen aika ei hyödytä mitään, kyse on sekä siitä että hyötyä mitataan tämän maailman mittareilla, että siitä että kehitys voi tapahtua syvemmällä kuin tietoisen ajattelevan mielen tasolla, jolloin sitä ei tiedosteta. Hiljalleen koko maailman- ja ihmiskuvan perustat voivat muuttua, mutta sitä ei välttämättä huomaa, koska tähän liittyviä ajatuksia ei pyöri ajattelevan mielen tasolla juurikaan. Ei ole silti harvinaista, että vuosien jälkeen huomaa jotain positiivisia muutoksia, esim. että on alkanut suhtautua ymmärtäväisemmin joihinkin piirteisiin itsessään tai muissa, jotka ennen herättivät inhoa ja kielteisyyttä. Eikä siihen muutokseen ole johtanut välttämättä mikään tietoinen ajatusprosessi eikä ulkoinen kokemus, vaan mielen oma tietoisen ajattelun tason alla tapahtuva "uudelleenjärjestely".

Vierailija kirjoitti:

KM (ja muut lukijat), olen niin kyllästynyt tähän elämään. Mikään ei etene, tai siis asiat etenevät juuri sen verran, että ehdin innostua, jonka jälkeen takapakki alkaa ja palaan lähtöpisteeseen. Vietän paljon aikaa yksinäni ja minulla ei oikeasti ole mitään "roolia" tässä maailmassa, vaikka koen, että todellisuudessa minulla olisi paljon annettavaa. Murehdin menneitä ja pelkään niiden jotenkin tulevan kummittelemaan sieltä nykyisyyteen. Samanaikaisesti toivon ja pelkään, että elämä on pelkkä illuusio. Toivon sitä sen takia, koska haluaisin muuttaa menneet tai ainakin tehdä niistä merkityksettömiä. Pelkään sen takia, koska illuusioelämä tuntuu niin tyhjältä ja yksinäiseltä. Ainoa ihminen kuka on tuntunut oikealta sielunkumppanilta (tai joltakin) on ollut omasta tahdostaan poissa elämästäni jo kauan aikaa.

Olen siis ollut tässä pysähdyksen tilassa jo vuosikausia ja viimeisen vuoden lähes "ahdistuneessa" olotilassa. Tai en oikein tiedä millä sanalla tätä olotilaa kuvaisi. Miten tästä pääsee eteenpäin ja mitä ihmettä pienen ihmisen pitäisi tehdä?

Sinun ei tarvitse olla automaattisesti pyörivän ahdistavan ajattelun uhri. Voit oppia hallitsemaan omaa ajatteluasi, hoitamaan sitä kuin puutarhaa: ruokkimaan haluamiasi ajatus-kukkia ja kitkemään rikkaruohoja.

Jotta tämä onnistuisi, pitää olla jossain määrin tietoinen ajattelustaan, ikään kuin eriytynyt siitä niin ettei päässä pyörivä ajatusvirta tarkoita itseä. Oletkin selvästi ainakin jossain määrin tarkkailija, koska osaat kuvata mielessäsi olevia murehtivia, toivovia ja pelkääviä ajatuskulkuja. Ne ajatukset eivät oikeastaan ole sinä. Niissä on kaikenlaista sisältöä: menneisyydestä ehdollistunutta muiden ihmisten ajattelua, kollektiivisesta tietoisuudesta eri kanavia (esim. mediat) pitkin välittyvää ajattelua jne. Sinä olet ajatusten sijaan se tietoisuuden tila, jossa ajatukset ilmenee ja jossa voit ne havaita. 

Jos tiedostat ja koet, että et ole ajatukset vaan ne ovat jotain joita sinussa tulee ja menee, on mahdollista tehdä jotain ajattelulleen. Jotkut valitsevat eriytyä ns. tyhjäkäyntiajattelusta niin paljon, että lopulta sillä ei ole enää kauheasti väliä, millaisia levyjä se ajattelu soittaa. Toiset valitsevat aktiivisemman otteen tutkia kriittisesti mielessä kulkevia ajatuskulkuja ja miettiä, miksi, ja mikä on tämän ajatuksen hyöty ja hedelmä. Jos vaikuttaa että nykyhetkessä joku yleinen ajatuskulku, esim. murehtiminen tai valitus tai vanhan häpeän nouseminen muistista taas vatvottavaksi, ei palvele enää mitään hyödyllistä tehtävää, voi ihan valita ettei enää halua soittaa sitä levyä mielessään. Sille ei aina voi mitään, että se ajatus voi pulpahtaa mieleen taas, mutta sen voi valita, että ei ala vatvomaan sitä. Sanoo sille, että ei, tämä ei ole hyödyllistä eikä edistä mitään mitä haluan elämässäni, ajattelen muita asioita.

Mitä jos sanoisit sille menneen vatvomiselle "Ei enää" ja aloittaisit niin mielesi tasolla puhtaalta pöydältä? Voiko joku mennyt konkreettinen asia silti tulla kummittelemaan elämääsi käytännön tasolla? Se ei ole kovin todennäköistä mutta mahdollista se on - mutta siitä selviää kyllä hetken voimalla jos niin käy. Eikä se mitenkään edistä selviämistäsi että murehdit etukäteen, joten miksi jatkaa murehtimisen ja pelon elämää?

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko, käykö pian kutsu tietyillä ihmisillä? Onko muutos koko ajan käynnissä? Uusi maa tulossa? Jokaisen löydettävä rakkaus itsestään ja annettava sen loistaa ja levitä ympäristöön. Onko ihmisiä joilla tulee olemaan erityinen tehtävä? Kuinka siirtää pelot sivuun jotka silloin tällöin iskevät päälle? Pelkään välillä mielenterveyteni puolesta. Toisaalta tiedän, että totuus on ja pysyy, eikä mielen tarvi kaikkea ymmärtää tai tietää.

Rakkautta kaikille ketjun lukijoille <3

Kyllä, muutos on koko ajan käynnissä, sellainen muutos jonka lopputulos on se että ihmiset kokevat "Uudet taivaat ja uudet maat" kuten Raamattu sanoo, sen tuloksena että kollektiivinen tietoisuus muuttuu riittävästi, että havaitseminen muuttuu radikaalisti. Tällä hetkellä kollektiivinen tietoisuus on vielä nykyisen yleisen maailmankuvan mukainen, ja valaistumista, heräämistä tms. tavoittelevien pitää vaivalla ponnistella itsensä irti uskomisesta siihen, minkä he luonnostaan havaitsisivat ehdollistuneen mielensä läpi. Kun riittävä muutos on tapahtunut, asia keikahtaa toisinpäin: on automaattista nähdä maailma uudella tavalla, ja tuntuisi aivan kummalliselta miten sen on voinut nähdä kuten enemmistö ihmisiä nyt. Se näyttäisi omituiselta sairaan mielen painajaiselta.

Tällä hetkellä on kuitenkin siitä hankala vaihe, että vaikka uusi tietoisuus on tulossa voimalla, niin sitä vastaan on herännyt entistä suurempi kollektiivisen egon vastavoima. Niinpä maailmassa nähdään paitsi syvällistä myötätuntoa kaikkea kohtaan, syvällistä hengellisyyttä, pyrkimystä hyvään, mutta myös arvojen koventumista, kaiken hengellisen kieltämistä ja naurettavaksi tekemistä, kovaa materialismia ja vahvemman oikeuden puolustamista. Samaan aikaan sadattuhannet katsovat onnellisina videoita, joissa joku pelastaa pienen merikilpikonnan poikasen tai hyönteisen pulasta, näin osoittaen myötätuntoa yhdelle pienistä, joiden arvoa menneinä aikoina ei ymmärretty ollenkaan (kun ei ymmärretty oikein ihmis-vähemmistöjen tai toisen sukupuolenkaan arvoa, saati eläinten), ja toisaalta toisaalla huudetaan että köyhät ja kärsivät ovat itse syypäitä tilaansa ja "raippaa" vaan sellaisille vetelyksille eikä mitään sosiaaliturvaa ja tukea ja muutenkin pinnalliset arvot vallitsevat. Tässä ajassa usein uuden ajan airuiden pitää olla sitä salaa, jotta eivät joudu tämän maailman silmissä naurettaviksi ja näin syrjään esim. asemasta työelämässä.

Jokaisella on oma tehtävänsä ja roolinsa tässä, toisten on "hiljaisempi" ja salaisempi, toisten näkyvämpi ja julkisempi. Mutta kenenkään ei tarvitse pelätä että se oma rooli olisi jotenkin oman luonteen ja halun vastainen, esim. että huomiota inhoava ja ehkä pelkääväkin kutsuttaisiin uuden ajan äänitorveksi julkiseen rooliin tai sellainen joka palaa halusta tuoda ilmi ajatteluaan joutuisi olemaan hiljaa. Jokaisen hengellisellä tiellä olevan oma sisin herättää hyvin luonnollisen, juuri omaan persoonaan sopivan halun tehdä oman laistaan työtä uuden ajan syntymisen hyväksi. 

Vierailija kirjoitti:

Mä haluaisin kysyä teidän mielipiteitä siitä että mä koen todella ahdistavaksi kaiken mielenterveyshoidon. Mulla on tunnesäätelyn ongelmia mutta koen että tarjolla oleva "apu" olisi kaikkea muuta kuin auttavaa ja itse asiassa tunteiden läpikäymistä ja kasvuprosessia haittaavaa. Onko tää sit jotain sellaista että siellä se suhtautuminen raskaisiin tunteisiin on sellainen että niitä ei saisi olla ja ne pitäisi saada estettyä ja itse näkee asian eri tavalla. Varmaan niin, ja että ei oireilustaan huolimatta pidä itseään sairaana tai ongelmaisena ja sieltä tuleva tulkinta taas on just se että sinussa on jotain vialla.

Mielenterveyshoidoissa on kovin erilaisia koulukuntia, siksi hoitoihin on vaikea yleisesti ottaa kantaa. On kaikkea äärimmäisestä aivokemia- ja lääkekeskeisyydestä ajatukseen että aina tarvitaan jotain syvää vuosien psykoanalyysia, sekä kaikenlaista siltä väliltä. Kannattanee lähteä siitä, että määrittelee itselleen tarkasti sen, mikä on se asia mihin haluaa tai tarvitsee apua, ja tarkastelee hoitoja siltä kannalta, auttaako tämä siihen asiaan. Oman maailman- ja ihmiskuvan vastaisesta hoitomuodosta on hyvä vaihtaa toisenlaiseen jos mahdollista.

Jos ei mahdollista, mutta näkee silti jotain hyödyllistä nykyisessä hoidossa, sitä voi pitää sen, mikä on hyvää, ja jättää omaksumatta itselleen vieraat ajatukset ja elementit. Esimerkiksi jos tulee olo, että lähtökohta on että hoidettavassa on jotain perustavanlaatuisesti vialla, voi itse ajatella silti, että en minä niin usko, minä vaan haen tässä apua tähän tiettyyn käytännön ongelmaan ajattelussani, tunne-elämässäni tai käytöksessäni enkä suostu sen laajemmin problematisoimaan itseäni. Tai kuten moni sellainen tekee, jolle on sanottu että terapiaan ei pääse jos ei syö lääkkeitä ensin: he hakevat lääkkeet koska lääkäri näkee onko ne ostettu apteekista, mutta heittävät menemään koska eivät itse usko lääkehoidon olevan oikea tapa, ja ehkä pääsevät haluamaansa hoitoon näin. Ei mielenterveysongelmiin apua hakevankaan tarvitse luopua itsemääräämisoikeudesta itsensä suhteen ja suostua automaattisesti kaikkeen mitä joku hoitava taho keksii ehdottaa.

Vierailija kirjoitti:

Pyydän että KM ja kaikki ketjua lukevat rukoilevat nyt puolestani että näen mikä on totta ja pystyn irrottamaan illuusiosta otteeni. Tuun kertoon sit tulokset :)

Kyllä rukoilen.

Vierailija kirjoitti:

En ole halunnut joulukuusta vuosiin. Niistä tulee surullinen olo. Niiden aika on jotenkin ohi minulle, kuuseni kasvavat metsässä ja ne ovat minulle läsnä siellä. Onko tällainen liioittelua ja jeesustelua?

En minä sitä iloa halua toisilta kieltää. Minullekin aito kuusi tarkoitti ennen oikeaa joulua.

Ei se ole liioittelua ja on hyvä kehittää tuollaista herkkyyttä kaikelle olevaiselle, sillä kaikki on Tietoisuutta muodossa. Kuusikin on tietoisuuden ilmentymä ja jos se saisi valita, se kasvaisi metsässä rauhassa täyteen luonnolliseen mittaansa ja ikäänsä, keskellä metsän muiden eliöiden yhteisöä. 

Toisaalta täytyy varoa sitä, ettei anna tämän maailman luonteen lamauttaa täysin. Tässä ihmisten illuusiossa on laki, että elääkseen on tuhottava toisia olevaisia. Vaikket ostaisikaan joulukuusta, tarvitset todennäköisesti puisia huonekaluja. Vaikka et söisi lihaa säästääksesi eläimiä, niin joudut silti tuhoamaan elollisia kasveja elääksesi. Lopulta sitä voi päätyä siihen, että tuntee syyllisyyttä jopa hengitysilman kuluttamisestaankin. Eikä sellainen ole hyväksi eikä terveellistä. Siksi on hyvä vastapainona terveelle herkkyydelle olevaisia ja niiden elämänhalua kohtaan nähdä myös se, että pohjimmiltaan kaikki mitä on, on kuitenkin ikuista ja vahingoittumisen ja kuoleman tuolla puolen. Jos siis on pakko vahingoittaa jotain, kuten kaikkien tässä illuusiossa on, voi nähdä sen että sen tekee vain ajan ja paikan illuusiossa, eikä mitään todellista lopulta ole hävinnyt tai kärsinyt. (Silti itsensä kovettaminen kaikelle illuusiossa tämän nimissä on erittäin haitallista ihmisen hengelliselle kasvulle, minkä vuoksi herkkyyttä pitää vaalia, mutta tasapainotella niin ettei joudu jatkuvaan tuskaan tai lamaannukseen herkkyytensä takia)

Onko olemassa jonkin toisen kuin Jumalan energian omaavia olentoja? Mitä tarkoittaa kun valo ja pimeys tastelee keskenään maailmassa? Onko ihan kaikki lähteisin Jumalasta/Alkulähteestä? Vai onko sittenkin toinenkin ns. energia joista osa pimeydestä on lähtöisin? Onko totta, että on tahoja jotka suunnittelevat ihmisten mikrosiruttamista ja orjuuttamista?

Minkälainen se hengellinen näkökyky on? Näetkö joillakin ns. ylimääräisillä aisteilla vaikkapa ihmiset? Tuleeko sinulle tietoa tuosta ihmisestä jotenkin?

Muistatko omia edellisiä elämiäsi?

Minkälaiseen kuolemanjälkeiseen elämään uskot tai mitä tiedät olevan? Olen tutkinut henkimaailmaa lukemalla eri lähteistä ja käsitykseni on, että on kyllä mukava paikka tuo taivas ja siellä ymmärrys on syvä :D 

Mukavaa kun olet tullut takaisin. Kiitos valostasi :)

Pystytkö kuvailemaan miltä se tuntuu kun ei ole enää ihmismuodossa vaan Ykseydessä? Mikä ihmisen tunne muistuttaa eniten sitä? Mietin myös näkeekö siellä värejä tai kuuleeko mitään? Ei varmaan kuule jos rauhallista on? Itselleni tulee siitä tilasta mieleen vain musta tyhjyys jossa lillutaan rauhallisena mutta ilmeisesti asia ei aivan näin ole :D 

Ykseydessä olemista on vaikea kuvata siksi, koska silloin ei ole enää mikään erillinen tarkkailija, kuten tämän tapaiset kysymykset olettaa. Että olisi joku olento, ehkä henkiolento eikä enää kuolevainen keho, mutta kuitenkin joku erillinen, joka tarkkailee ympäristöään ja toteaa vaikka että "oikein mukavalta ja rauhalliselta näyttää". Ja totta on että sellainenkin näkökulma on mahdollinen: seisoa yksilöityneenä tietoisuutena luomisen pisteessä, jossa kun katsoo "taaksepäin", kaikki palaa Ykseyteen ja kun katsoo "eteenpäin", syntyy maailmankaikkeudet ja ajat ja kaikki ilmenevä. Tällaista kokemusta ei ole kovin vaikea saavuttaa meditaation avulla, muistaakseni esim. Eckhart Tolle neuvoi kirjassaan kehon energiaan keskittyvän meditaation jonka tarkoituksena oli käyttää sitä energiaa siltana juuri tähän tilaan.

Mutta ykseydellä on muitakin tasoja. Sitä voi kokea olevansa kaiken pohjana oleva energia tai kvanttikenttä tai Jumala tai oleminen tai elämä tai miksi sitä haluaakin kutsua. Se tila on ihan jotain muuta kuin avaruudessa rauhassa kellumista. Se on intensiivisempää elämistä ja kokemista kuin mikään ihmisenä koskaan. Silloin kokija ON kaikki ilmenevä sen sijaan että vain tarkkailisi sitä. Tietää olevansa ajattomuudessa ja aina sama, mutta samaan aikaan nykyhetkessä kokee itsessään (kuin omana kehonaan) kaikki illuusiot, kaikki tietoisuuden leikit joihin Perimmäinen ottaa osaa ilmaistakseen rajatonta luovuuttaan. Kaikki ilmenee nykyhetkessä tietyllä tapaa potentiaaleina, mutta myös koettuna, kaikki mahdollisuudet tulevat tutkituiksi. Minä olen kaikki mitä on, tai Minä olen, on hyvinkin lauseita jotka kuvaavat tunnetta siitä. Ihmismieli saa siitä kokemuksen äärimmäisestä elinvoimasta, tietoisuudesta ja älykkyydestä. Idässä on tapana käyttää siitä sanoja sat-chit-ananda: olemassaolo, tietoisuus, autuus.

Mutta tälläkin on vielä toinen puoli tai vielä perimmäisempi: Ilmentymätön, se jossa kaikki ilmenee aina nyt. Siinä missä ihmismielelle Ilmenneen kanssa ykseyden kokeminen on lähes aina riemua, Ilmentymättömän kokeminen voi herättää kauhua ja sekaannusta. Jotkut jopa uskovat että sitä ei lainkaan pitäisi kokea, vaan jättää tietyt asiat avoimiksi, vailla vastausta tai kokemista oleviksi. Itse en kuitenkaan oikeastaan voinut sille mitään että Olevainen herätti heti uteliaisuuden sitä kohtaan, mikä oikeastaan oli se joka ilmeni niin moninaisissa muodoissa, sen ydinolemuksesta. Mikä on se meri josta kaikki aallot nousee? Tai mitä jäisi jäljelle, jos kaikki ilmenneet maailmat ja muodot otettaisiin pois? Mitä on olevaisuuden perimmäisen energian tai kentän tuolla puolen tai mikä on sen lähde? Jäljelle jää Tyhjyys, tila jossa sekä Olet että et ole. Sen voi kokea, mutta siitä ei voi tuoda mitään sanoiksi puettavaa tähän maailmaan, koska ei ole enää mitään vähääkään erillista tarkkailevaa "minua". Siinä missä Ilmenneen perimmäisen olemuksen kokiessaan voi jossain määrin olla vielä yksilöllinen sielu (joka kokee toki olevansa osa sitä Yhtä, kuin yksi aalto tai pyörre siinä), ja sellaisena jopa kommentoida kokemustaan ja muistaa sen, Ilmentymättömässä ei ole enää ketään joka kokisi tai muistaisi. Ja sittenkin se on todellisinta mitä on. Absoluuttinen hiljaisuus ja puhtaus. (Eikä Ilmentyneen ja Ilmentymättömän välillä ole lopulta eroa todellisuudessa, erot syntyy havainnoivan sielun kokemuksen seurauksena)

Mietin myös sitä, että onko ihan kaikilla ihmisillä mahdollisuus kuoleman hetkellä palata sinne tosiolemukseensa vai joutuuko jotkut ihmiset automaattisesti uudelle unikierrokselle? Onko mahdollista että ihmiselämän jälkeen jos ei osaa palata valoon, seuraava elämä on esim. eläimenä tällä planeetalla? Entäs sitten kun kuolee ja jos pääsee takaisin Ykseyteen, voiko sieltä enää koskaan lähteä uudelle kierrokselle kokemaan elämää? Onko se Ykseys täydellisin olotila mitä voi olla olemassa? Kiitos jos viitsit vastata :)

Ykseyden tietoinen kokeminen  on kyllä se, joka täyttää lopullisesti kaipuun tai halun etsiä tai kokea. Ykseys sisältää kaiken elämän ja se ON elämä (ja myös se mistä elämä ja olevainen syntyy), joten sinänsä ei ole tarvetta kokea enää mitään sellaista ihmisolemisen kaltaista naamioleikkiä, jossa kokisi olevansa yksittäinen erillinen olento tiettyjen syntymämaailmaan liittyvieen perususkomusten (esim. luonnonlait) rajoittamana. Mutta on mahdollista kokea se ja palata ikään kuin "kahden maan kansalaisena", tietoisena perimmäisestä ja silti vapaasta tahdostaan osallistua jonkun kokemusjärjestelmän sääntöjen mukaiseen leikkiin, esim. henkisenä opettajana joka kertoo Ykseydestä sitä kaipaaville. Tai sitten voi vain kokea kaikkien olevien kaikki kokemukset ja aistimukset yksilöitymättä enää mihinkään muotoon.

Koska aika on pohjimmiltaan illuusio, kaikki jälleensyntymisnäkemykset ovat pohjimmiltaan sitä myös. Niillä on silti tiettyä relevanssia itsensä tällä hetkellä ajassa eläviksi yksilöllisiksi olennoiksi kokevien kannalta. Siltä tasolta on mahdollista kokea elävänsä jokin olemassaolo esim. eläimenä tai kasvina, tai hyvin toisenlaisen olemassaolon tason kuin mitä tämä maailma edustaa, asukkaana. Riippuu paljon kulttuurin ja ihmisen perususkomuksista, miten kokee mahdolliset aistitut useammat olemassaolot, että sanooko niitä peräkkäin ajassa koetuiksi jälleensyntymisiksi, vai esim. yhtä aikaa eletyiksi rinnakkaisiksi olemassaoloiksi eri muodoissa. Loppujen lopuksi kysymys näistä ei ole kovin keskeinen, eikä useimpien kannata kuluttaa kovasti energiaa tai aikaa sen miettimiseen, minkä uskomusjärjestelmän tai henkilön näkemys olisi oikein. Ne ovat kuitenkin kaikki vain ihmisuskomuksia. Sisäisen kokemuksen tavoittelu on paljon hedelmällisempää kuin se, että yrittää ajattelevalla mielellä vertailla uskomusjärjestelmiä ja valita oikeimman. Ei ole mitään syytä, miksi täytyisi kuolla fyysisesti, että voisi kokea itse elävästi sen mitä On.

Onko olemassa jonkin toisen kuin Jumalan energian omaavia olentoja? Mitä tarkoittaa kun valo ja pimeys tastelee keskenään maailmassa? Onko ihan kaikki lähteisin Jumalasta/Alkulähteestä? Vai onko sittenkin toinenkin ns. energia joista osa pimeydestä on lähtöisin? 

Ei ole olemassa muuta Energiaa, Elämää tai Olemassaoloa kuin Yksi, se mitä teologisessa kielenkäytössä sanotaan Jumalaksi. Se on Kaikki-Mitä-On. Kaikki on paitsi lähtöisin siitä, myös jatkuvasti osa sitä. Sinäkin. Ja sitten se vaikeampi kohta: myös karmivimmat diktaattorit ja sarjamurhaajat ja sellaiset toisten tasojen olennot jotka ihmiset kokevat pahoiksi henkiolennoiksi. 

Kyse on siitä, että noita ilmiöitä ei ole Todellisuudessa. Todellisuus on Taivasten valtakunta. Se on tässä nyt. Siinä ei ole kuolemaa, surua, pelkoa, riittämättömyyttä tai puutetta. Mutta ihmiset ovat "syöneet hyvän ja pahan tiedon puusta", he ovat omaksuneet itseensä jo kauan sitten dualismin siemenen, joka on tuottanut hedelmänään sellaisen illuusion, jossa hyvän ja pahan taistelu on koko olemassaolon tasoa keskeisesti määrittelevä ominaisuus. Sen siemenen hedelmää on myös ajatus, että on ihminen (kuolevainen, vaarassa, pieni) ja on Jumala (kuolematon, kaikkivaltias, suuri), ja ihmisen pitää jotenkin yrittää saada yhteys Jumalaan selvitäkseen tässä maailmassa, koska yksin on niin kovin avuton. Ja ajatus, että on hyviä "henkivaltoja" ja pahoja henkivaltoja. Että on elämää ja kuolemaa, nuoruutta ja vanhuutta, syntisyyttä ja puhtautta, sotaa ja rauhaa, rakkautta ja vihaa. Loputtomiin dualismeja, joista tulee filttereitä joiden läpi havaittu olevainen tulkitaan koetuksi todellisuudeksi. 

Jokainen ns. todellisuuden taso on kollektiivinen ja yksilöllinen illusorinen luomus joka syntyy, kun perimmäinen todellisuus tulkitaan tietynlaisten filtterien läpi. Aineellisilla tasoilla kuten ihmisten tasolla, tähän liittyy vielä uskomus materiaalisesta koneistosta (aivot) jotka automaattisesti tekevät tulkinnan, mihin liittyy uskomus siitä että suurempi muutos tulkinnassa olisi mahdollinen vain hitaan biologisen evoluution seurauksena. Sinänsä tämä ajatus siitä että"maailma" syntyy havaitsijassa, ei ole nykyaikana vieras monellekaan. Jos kysyy satunnaiselta ihmiseltä, mitä uskoo tässä perimmältään olevan, hän voi vastata vaikka että "eikös siinä jotain hiukkasia ja aaltoja nykyfysiikan mukaan ole, tai jotain sellaista". Harva sanoo että kun minä kerran näen siinä pöydän niin siinä on pöytä ja piste. Ymmärretään, että ensinnäkin "pöytä" on ihmisten käsite, eikä vaikka kettu joka sinänsä näkisi fyysisillä silmillään ihan saman objektin koe sitä "pöydäksi", eli objektiksi jonka ääressä syödään ruokaa tai jolle lasketaan esineitä. Ja että erilaisilla aistielimillä objekti voitaisiin kokea jo puhtaan havainnon tasolla ihan toisin, tai jos havaitsevan olennon mittakaava olisi radikaalisti ihmisestä poikkeava. Silti moni pitää edelleen jotenkin mystisenä ajatusta siitä, että koettu maailma on tietynlainen illuusio, kollektiivinen ja yksilöllinen tulkinta jostain, mikä on aistien saavuttamattomissa.

Se mitä sanotaan hengelliseksi näkökyvyksi tai valaistuneeksi näkemiseksi, on illuusioiden läpi näkemistä. Sen näkemistä mikä on asioiden perimmäinen olemus, huolimatta siitä mitä ehdollistumat ja biologiaan liittyvät aistiprosessit sanovat. Se ei ole jotain mihin uskotaan, se on jotain mikä koetaan. Ja kokemus siitä on ollut kautta vuosisatojen että se on "Taivasten valtakunta teidän keskellänne", huolimatta siitä että dualismin ehdollistaman katsomisen läpi se voi näyttää välillä melkoiselta helvetiltä keskellämme.

.

Onko totta, että on tahoja jotka suunnittelevat ihmisten mikrosiruttamista ja orjuuttamista?

Ei ole senkaltaisia maailmanlaajuisia, merkittäviä salaliittoja kuin jotkut uskovat olevan. Paikallisia orjuuttavia hallintoja on toki maailmassa aina ollut, ja tulee olemaan vielä pitkään.

Suurempi ongelma kuin se että joku salaseura juonittelisi ihmisten orjuuttamista on se, että ihmiset saattavat hyväksyä itsensä orjuuttamisen täysin vapaasta tahdostaan erinäisistä näennäisen hyvistä syistä. Perinteinen on ollut rikollisuuden ennaltaehkäisy, joka perustelee valvonnan ja kontrollin sillä perusteella, että "vain rikollisilla on jotain salattavaa". Nyt uusi on ilmastonmuutos, jonka torjunnan nimissä ihmiset voivat hyväksyä hyvinkin vapautta rajoittavia valvonta- ja rajoitustoimia. Sellaisia potentiaalisia tulevaisuuksia on, joissa ihmiset itse valitsevat orjuutuksen suuremman hyvän nimissä. Se ei kuitenkaan ole jotain determinististä mihin esim. kysyjä ajautuisi vastoin tahtoaan, se on yksi vaihtoehto mihin voi päätyä.

Minkälainen se hengellinen näkökyky on? Näetkö joillakin ns. ylimääräisillä aisteilla vaikkapa ihmiset? Tuleeko sinulle tietoa tuosta ihmisestä jotenkin?

Näen ihmiset samoin kuin muutkin eli normaaleilla aisteilla, koska muuten kommunikaatio tässä maailmassa olisi mahdotonta. Mutta: näen heidät myös heidän ikuisessa olemuksessaan, Jumalan ilmentyminä. Joku tulee pyytämään rukousta sairauden takia, ja minä näen toki sairaan ihmisen (ihmisaisteilla), mutta spirituaalisilla aisteilla Jumalan lapsen, joka on ikuinen, kuolematon ja vailla mitään vikaa. Rukous on silloin enemmänkin illuusion kieltämistä ja todellisuuden vahvistamista, kuin sitä että pyytäisi joltain ulkoiselta Jumalalta voimaa muuttaa fyysistä todellisuutta. Ei ole fyysistä todellisuutta, on vain illuusioita, ja minä voin vahvistaa ihmismielelleni, että näen todellisuuden enkä aio uskoa aistien kuvaa. Kun paranemisia tapahtuu, silloin hetkeksi rukoiltava on tavoittanut jollain tasolla sen näkemyksen, vaikkei täysin tiedostaisi ajattelevan mielen tasolla nähneensä itseään ikuisena Jumalan ilmentymänä vaan kokisi vain jonkinlaisen vapautuneen olon tms.

On mahdollista toki nähdä myös esim. jälleensyntymishistoriaksi sanottu asia. Jossain vaiheessa sen näkeminen oli minulla niin voimakasta että sekoilin joskus nykytodellisuuden ja sen välillä. Muistan hämmästyttäneeni ihmisiä oudoilla puheilla, kun menin rukouskokoukseen jossa rukoiltiin erään miehen puolesta. Minua alkoi valtavasti hymyilyttää muistot hänestä toisessa ajassa ja paikassa ja hihkaisin "no niin, minun italialainen kaunottareni" - viisi-kuusikymppiselle miehelle. Ja sitten pyysin anteeksi sekoiluani. Mutta minä näin sillä hetkellä hänen kokemushistoriansa. Nykyään en yleensä näe mitenkään hedelmälliseksi katsoa tuon kaltaisia asioita, minulle riittää se mitä tavalliset aistit sanoo tässä ja nyt ja mitä spirituaalinen näkökyky näyttää. Muu vain sekoittaa helposti.

Miksi jotkut ihmiset saavat viestejä kuolleilta? Miksi monesti kuolleet tulevat unesss ilmoittamaan, että kaikki on hyvin ja he ovat vapaita? Miksi on paljon kanavoituja viestejä "tuonpuoleisesta"? Paljon kuvailuja taivaasta. Kuinka tuonpuoleisessa olisi 7 eri tasoa? Kuvailuja kuinka tietyssä vaiheessa sielun kehitystä ei välttämättä "tarvitse" /halua tulla enää maan päälle vaan voi opiskella ja kehittyä henkimaailmassa? Channeling Erik on yksi esimerkki. Jaksaisitko/voisitko sanoa mielipiteesi tuosta Channeling Erikistä? Toisaalta Erik myös puhuu kuinka näitä asioita on vaikea selittää ihmiselle jolla on rajallinen käsityskyky.

Ahdistaa nämä asiat hieman kun ei ymmärrä. Olen lukenut Eckhart Tollen kirjan Läsnäolon voima ja nyt luen Barry Longin kirjaa Vain pelko kuolee. Minua hämää kun kanavoiduissa viesteissä on kuvauksia kuinka kuoleman jälkeen näkee rakkaansa... Mutta sitten taas "valaistuneilta" ei tuollaista tietoa tule. Haluan elää vapaata ja hyvää elämää, enkä odottaa vain kuolemaa kuin sen jälkeen olisi jokin palkinto sitten. Haluaisin vain ajatella, että näen kuolleet isovanhemmatkin vielä. Heidän sielunsa ja olemuksensa.

Muistatko omia edellisiä elämiäsi?

Kaikki elämät ovat minun elämiäni, sikäli kun olen yhtä Olemisen kanssa. Siitä katsantokannasta ei ole myöskään mennyttä, nykyistä eikä tulevaa koska aikaa ei ole. Siksi edellisistä elämistä puhuminen tuntuu aina jotenkin hankalalta.

Toisaalta ymmärrän ja muistan hyvin sen millaista on kokea olevansa yksilöllinen olento, jolla on yksilöllinen historia. Siitä näkökulmasta voi puhua myös jälleensyntymishistoriasta. Kyllä minä muistan, muistin jo lapsena senkin, että olen elänyt jossain maailmassa joka ei ole ollenkaan samanlainen kuin tämä. Minulla oli muistoja ajasta ja paikasta, jossa manifestaatio oli välitöntä, ajatuksesta "objektiksi", joskaan objektit ei olleet samanlaisia kiinteitä raskaita kappaleita kuin täällä. Ja jossa ei ollut aikaa siinä mielessä kuin täällä, tapahtumia ei hahmotettu sen mukaan mitä tapahtui minäkin aikana vaan erilaisten assosiaatioiden mukaan. Tästä syystä hämmästelin lapsena erikoisia asioita kuten sitä, että jos peilin edessä ajattelen ihan toisenlaista muotoa, miksi mitään ei tapahdu, tai että miksi en pysty siirtymään haluamaani paikkaan vaikka mielessäni menisin sinne - miksi keho ei materialisoidu sinne? Muistan myös inhimillisiä olemassaoloja, mutta kokemuksessani tuo edellinen oli aina hallitseva koska se aiheutti niin paljon sekaannuksen ja kauhun ja ansaan joutumisen tunteita lapsuudessani.

Minkälaiseen kuolemanjälkeiseen elämään uskot tai mitä tiedät olevan? Olen tutkinut henkimaailmaa lukemalla eri lähteistä ja käsitykseni on, että on kyllä mukava paikka tuo taivas ja siellä ymmärrys on syvä

Se mitä on kuoleman jälkeen, on tässä ja nyt. Ei ole mitään estettä kokea Taivasten valtakuntaa nyt. Lukeminen voi antaa suuntaviittoja, mutta lopulta elävä kokeminen vapauttaa, ja siihen pääsee antamalla tilaa spirituaalisten aistien heräämiselle.´säännöllisesti sulkemalla pois ehdollistuneen mielen aistien ja ajattelun tuottaman hälinän ja antamalla tilaa jollekin uudelle havainnolle herätä. Se vaatii kärsivällisyyttä ja avoimuutta, mutta monia helpottaa se ajatus, että meditaatio tuottaa hyötyjä myös tässä ajassa ja elämässä - monellahan on epäilys että ehkä ei koskaan koe mitään hengellistä ja ehkä sellaista ei edes ole olemassa, mutta niiden epäilysten tullen voi jatkaa vaikka sillä tekosyyllä, että meditaatio parantaa keskittymiskykyä ja rauhoittaa jne.

Mitä ihmeen hörhöilyä nyt taas? :DD

Mitä ihmeen hörhöilyä nyt taas? :DD

"Aikaa ei ole."

Onpas. Kysy vaikka Einsteinilta.