Lue keskustelun säännöt.
Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.
11.08.2016 |
Olen jäänyt miettimään joitain kirjoituksiasi. Kysymys on irrallisista asioista, joten aloitan oman.
Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?
Oletko lukenut Neile Donald Walschia? Oletko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan?
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
Kommentit (6994)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jumala toimii meidän ihmisten kautta". Hmm... siinä onkin vähän miettimistä. Toimiiko Jumala tietoisesti meidän ihmisten kautta. Tuskinpa, jos Jumala kerran on Rakkaus.
Jumala esittää kaikki nämä roolit, mutta ei tiedä niitä esittävänsä, vai tietääkö? Rupert Spira sanoi, että Jumala unohtaa itsensä siinä vaiheessa kun hän syntyy ihmiseksi.
Joukkotappelu koulun pihalla - Jumala lyö itseään monen kehon kautta moneen kehoon, muttei tiedä lyövänsä. Niinkö? Onko tuossa lauseessa mikään kohta oikein näin dualistisesta näkökulmasta katsoen tai mistä vaan?
Ei tietenkään tiedä, koska muutenhan ihmisten tietoisuudentila ei olisi niin rajoittunut kuin se on. Jos Jumala tiedostaisi olevansa mikä on tosiolemukseltaan, monia ongelmia ei olisi meidän tasollamme lainkaan.
Lähes jokainen ihminen on tietämätön tosiolemuksestaan, eli Jumaluudestaan, ja Jumala on tietämätön ihmis-olemuksestaan.
Meniköhän ihan suunnitelmien mukaan Jumalalta tämä luominen. Varmasti siinä tapauksessa, että oli tarkoituskin luoda toisille olevaisille kärsimystä luovat olennot.
Niin, jos luominen on ääretöntä, mikä on Jumalan ominaisuus, niin väistämättä siinä tulee toteutetuksi myös ne skenaariot, jossa ihmisten tasolla esiintyy myös sitä jota me kutsumme kärsimykseksi. Huomaatko, että nyt sorrut taas aika räikeään dualismiin?
Kiitos sinulle. Luomisen äärettömyys/ääretön luominen on Jumalan yksi ominaisuus, eikö niin?
Toki huomaan, että sorruin "taas" räikeään dualismiin. Turhauttaa nämä krooniset kivut ja kehon sekä kodin vankila, kun kivuiltaan ei voi edes kauppaan lähteä. Unohduin taas miettimään ihmisten loputtomien kärsimysten järjettömyyttä. Kun tietää, ettei välttämättä edes Todellisen Itsensä oivaltaminen kipuja todennäköisesti lopettaisi. Eikä näitä ole kestänyt kuin vasta yli 30 vuotta.
Onhan se. Muutenhan se olisi kai vähän hassua, jos Jumalan kyvyt olisivat rajalliset. Mystikko kirjoitti joskus niin, että mikään mahdollisuus ei jää toteutumatta, kaikki mahdolliset skenaariot toteutuvat siinä kaikkeuden kvanttitilassa, jossa on ilmentyneenä Kaikki-mitä-On.
Tsemppiä sinulle ja toivon että kipusi hellittävät!Kiitos. <3 Oletko sinä jo oivaltanut todellisen itsesi tai onko sulla ollut ns. minivalaistumiskokemuksia, vai ymmärrätkö vain kaiken niin hyvin mielen/järjen/älyn kautta. Kyselen täällä liikaa, kun aina unohdan tiettyjä asioita, jotka olen aiemmin ihan hyvin ymmärtänyt. Kivut ja unettomat yöt verottavat ovat verottaneet muistia, joka ei toimi kuin ennen, mutta ei minulla onneksi kai mitään muistisairautta ole.
En halua valittaa, mutta seuraava alustuksena pariin kysymykseeni. Aamulla makasin sängyssä ja ajattelin, että pitäisikö minun nyt vain lopullisesti antautua Jumalalle. Ilmoittaa hänelle, että ok, tässä minä makaan kivuissani, syömättä ja juomatta, kun en vain jaksa enää nousta ylös, joten tee minulle mitä haluat. Sitten aloin ajatella niitä ihmisiä, jotka välillä tarvitsevat minua, vaikkakin vain vähän. Ja nousin lopulta sängystä.
Mietin, olisiko vain parempi jäädä makaamaan sänkyyn ja odottaa, tapahtuuko jotain spontaanisti, eli etten antaisi egolleni enää mitään valtaa päättää mitään, vaan hylkäisin automaattisesti jokaisen "idean", minkä havaitsisin tulevan egosta.
Onko sinulle helpompi kulkea polkuasi kysyen "Kuka minä todella olen" vai täydellisen antautumisen kautta, ettet enää edes toivo mitään, vaan otat vain kaiken vastaan, mitä tulee?
Luulen, että olet hän, joka on päättänyt, ettei vastaa tänne enää pahalla tuulella ollessaan. :) Olipa tuulesi mikä hyvänsä, niin ei mitään kiirettä eikä pakkoa vastaamisella - tietenkään.
Luulosi osoittautui oikeaan, olen sama kirjoittaja kyllä.
Voisin hieman kertoa itsestäni. Sen mitä oletuksia sinusta olen tehnyt viestiesi perusteella, niin olen hieman erilaisessa elämäntilanteessa, enkä varmaan edusta sen puolesta tyypillistä henkisen tien kulkijaa. Olen 23-vuotias mies, opiskelija. Henkinen tie on vetänyt puoleensa jo jonkin aikaa, perinteiseen kristinuskon Jumalaan en ole uskonut enää kymmenen ikävuoden jälkeen ja pitkän aikaa olin agnostikko/agnostinen ateisti. Samalla kuitenkin mielessä kalvoi ajatus, että on pakko olla joku/jokin "voima" tai jollain tavalla tuollainen mystinen "kvanttikenttä" jossa kaikki potentiaaliset asiat ovat, ikään kuin pohjaton kaikkeuden kaivo josta asiat kumpuaa rajattomasti ja jossa kaikki vain on. Itämainen käsitys Taosta, Brahmanista ym. osui mielestäni hyvin kohdalleen jumalallisen entiteetin kohdalla, samoin samanistinen käsitys maailmansielusta, jonka aspekteja kaikki mahdollinen on. Mielessäni olin muodostanut tietynlaisen maailmankatsomuksen jo ennen ketjun löytämistä, joka olikin huomattavan kohdalleen osuva Mystikon kanssa, ilman vain kristillistä taustaperää tai symboliikkaa.
Aikaisemmin jo kerroin siitä, millaisen vaikutuksen tämä ketjuun minuun teki, joten siihen en nyt tässä viestissäni sen enempää palaa. En osaa varsinaisesti sanoa, olenko kokenut varsinaista valaistumista vielä. Toinen puoli minussa sanoo että en ole kokenut, koska elän edelleen samaistuneena ihmismuotooni hyvin pitkälti, mutta toinen puoli sanoo että muutosta on tapahtunut aiempaan minään verrattuna. Hetkiä, joita Mystikko kutsuu satori-hetkiksi, olen kokenut useampiakin ja tämän syksyn aikana jopa Mystikon tekstejä lukiessa olen sellaisen/sellaisia kokenut. Joten kai tässä jonkinlaisella polulla jo vähintäänkin ollaan.
Mystikon opetukset ovat ikään kuin kerta kerralta auennut minulle uudelleen ja paremmin, joten hänen viestejään olen tallentanut koneelleni muistiin siltä varalta että tälle ketjulle jotain kävisi, ja niitä olen useaan otteeseen lukenut, samojakin viestejä. Voi hyvin olla että vasta kolmannella kerralla viestin sanoma on auennut minulle kokonaan. Olen tietenkin myös järjen avulla pyrkinyt "opiskelemaan" sitä teoriaa mitä Mystikko on opettanut, en siksi että se riittäisi (kokeminenhan on se päätavoite) vaan siksi että se toimisi siltana siihen kokemiseen. Se on toiminut ainakin minulla siltä osin, että mieli on rauhoittunut jo pelkästään näitä asioita läpi käymällä. Ja onhan niitä hetkittäisiä kokemuksiakin tullut jo ajoittain, joten hyötyäkin ilmeisesti siitä on ollut?
Onko sinulle helpompi kulkea polkuasi kysyen "Kuka minä todella olen" vai täydellisen antautumisen kautta, ettet enää edes toivo mitään, vaan otat vain kaiken vastaan, mitä tulee?
Hyvä kysymys. Tietynlaisen perustyyneyden jota pystyn suht helposti ylläpitämään, olen saanut ihan vain profiloimalla itseni pois tästä ihmismuodosta, juuri asettumalla sivustakatsojan rooliin. Esimerkiksi tänäänkin jouduin yhteen tilanteeseen joka mielestäni vaikutti minulle nololta, no koin sitä noloutta hetken mutta sitten asetuin ikään kuin sivustaseuraajan rooliin, niin rupesi vain huvittamaan koko juttu ja olo muuttui heti rennoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jumala toimii meidän ihmisten kautta". Hmm... siinä onkin vähän miettimistä. Toimiiko Jumala tietoisesti meidän ihmisten kautta. Tuskinpa, jos Jumala kerran on Rakkaus.
Jumala esittää kaikki nämä roolit, mutta ei tiedä niitä esittävänsä, vai tietääkö? Rupert Spira sanoi, että Jumala unohtaa itsensä siinä vaiheessa kun hän syntyy ihmiseksi.
Joukkotappelu koulun pihalla - Jumala lyö itseään monen kehon kautta moneen kehoon, muttei tiedä lyövänsä. Niinkö? Onko tuossa lauseessa mikään kohta oikein näin dualistisesta näkökulmasta katsoen tai mistä vaan?
Ei tietenkään tiedä, koska muutenhan ihmisten tietoisuudentila ei olisi niin rajoittunut kuin se on. Jos Jumala tiedostaisi olevansa mikä on tosiolemukseltaan, monia ongelmia ei olisi meidän tasollamme lainkaan.
Lähes jokainen ihminen on tietämätön tosiolemuksestaan, eli Jumaluudestaan, ja Jumala on tietämätön ihmis-olemuksestaan.
Meniköhän ihan suunnitelmien mukaan Jumalalta tämä luominen. Varmasti siinä tapauksessa, että oli tarkoituskin luoda toisille olevaisille kärsimystä luovat olennot.
Niin, jos luominen on ääretöntä, mikä on Jumalan ominaisuus, niin väistämättä siinä tulee toteutetuksi myös ne skenaariot, jossa ihmisten tasolla esiintyy myös sitä jota me kutsumme kärsimykseksi. Huomaatko, että nyt sorrut taas aika räikeään dualismiin?
Kiitos sinulle. Luomisen äärettömyys/ääretön luominen on Jumalan yksi ominaisuus, eikö niin?
Toki huomaan, että sorruin "taas" räikeään dualismiin. Turhauttaa nämä krooniset kivut ja kehon sekä kodin vankila, kun kivuiltaan ei voi edes kauppaan lähteä. Unohduin taas miettimään ihmisten loputtomien kärsimysten järjettömyyttä. Kun tietää, ettei välttämättä edes Todellisen Itsensä oivaltaminen kipuja todennäköisesti lopettaisi. Eikä näitä ole kestänyt kuin vasta yli 30 vuotta.
Onhan se. Muutenhan se olisi kai vähän hassua, jos Jumalan kyvyt olisivat rajalliset. Mystikko kirjoitti joskus niin, että mikään mahdollisuus ei jää toteutumatta, kaikki mahdolliset skenaariot toteutuvat siinä kaikkeuden kvanttitilassa, jossa on ilmentyneenä Kaikki-mitä-On.
Tsemppiä sinulle ja toivon että kipusi hellittävät!Kiitos. <3 Oletko sinä jo oivaltanut todellisen itsesi tai onko sulla ollut ns. minivalaistumiskokemuksia, vai ymmärrätkö vain kaiken niin hyvin mielen/järjen/älyn kautta. Kyselen täällä liikaa, kun aina unohdan tiettyjä asioita, jotka olen aiemmin ihan hyvin ymmärtänyt. Kivut ja unettomat yöt verottavat ovat verottaneet muistia, joka ei toimi kuin ennen, mutta ei minulla onneksi kai mitään muistisairautta ole.
En halua valittaa, mutta seuraava alustuksena pariin kysymykseeni. Aamulla makasin sängyssä ja ajattelin, että pitäisikö minun nyt vain lopullisesti antautua Jumalalle. Ilmoittaa hänelle, että ok, tässä minä makaan kivuissani, syömättä ja juomatta, kun en vain jaksa enää nousta ylös, joten tee minulle mitä haluat. Sitten aloin ajatella niitä ihmisiä, jotka välillä tarvitsevat minua, vaikkakin vain vähän. Ja nousin lopulta sängystä.
Mietin, olisiko vain parempi jäädä makaamaan sänkyyn ja odottaa, tapahtuuko jotain spontaanisti, eli etten antaisi egolleni enää mitään valtaa päättää mitään, vaan hylkäisin automaattisesti jokaisen "idean", minkä havaitsisin tulevan egosta.
Onko sinulle helpompi kulkea polkuasi kysyen "Kuka minä todella olen" vai täydellisen antautumisen kautta, ettet enää edes toivo mitään, vaan otat vain kaiken vastaan, mitä tulee?
Luulen, että olet hän, joka on päättänyt, ettei vastaa tänne enää pahalla tuulella ollessaan. :) Olipa tuulesi mikä hyvänsä, niin ei mitään kiirettä eikä pakkoa vastaamisella - tietenkään.
Luulosi osoittautui oikeaan, olen sama kirjoittaja kyllä.
Voisin hieman kertoa itsestäni. Sen mitä oletuksia sinusta olen tehnyt viestiesi perusteella, niin olen hieman erilaisessa elämäntilanteessa, enkä varmaan edusta sen puolesta tyypillistä henkisen tien kulkijaa. Olen 23-vuotias mies, opiskelija. Henkinen tie on vetänyt puoleensa jo jonkin aikaa, perinteiseen kristinuskon Jumalaan en ole uskonut enää kymmenen ikävuoden jälkeen ja pitkän aikaa olin agnostikko/agnostinen ateisti. Samalla kuitenkin mielessä kalvoi ajatus, että on pakko olla joku/jokin "voima" tai jollain tavalla tuollainen mystinen "kvanttikenttä" jossa kaikki potentiaaliset asiat ovat, ikään kuin pohjaton kaikkeuden kaivo josta asiat kumpuaa rajattomasti ja jossa kaikki vain on. Itämainen käsitys Taosta, Brahmanista ym. osui mielestäni hyvin kohdalleen jumalallisen entiteetin kohdalla, samoin samanistinen käsitys maailmansielusta, jonka aspekteja kaikki mahdollinen on. Mielessäni olin muodostanut tietynlaisen maailmankatsomuksen jo ennen ketjun löytämistä, joka olikin huomattavan kohdalleen osuva Mystikon kanssa, ilman vain kristillistä taustaperää tai symboliikkaa.
Aikaisemmin jo kerroin siitä, millaisen vaikutuksen tämä ketjuun minuun teki, joten siihen en nyt tässä viestissäni sen enempää palaa. En osaa varsinaisesti sanoa, olenko kokenut varsinaista valaistumista vielä. Toinen puoli minussa sanoo että en ole kokenut, koska elän edelleen samaistuneena ihmismuotooni hyvin pitkälti, mutta toinen puoli sanoo että muutosta on tapahtunut aiempaan minään verrattuna. Hetkiä, joita Mystikko kutsuu satori-hetkiksi, olen kokenut useampiakin ja tämän syksyn aikana jopa Mystikon tekstejä lukiessa olen sellaisen/sellaisia kokenut. Joten kai tässä jonkinlaisella polulla jo vähintäänkin ollaan.
Mystikon opetukset ovat ikään kuin kerta kerralta auennut minulle uudelleen ja paremmin, joten hänen viestejään olen tallentanut koneelleni muistiin siltä varalta että tälle ketjulle jotain kävisi, ja niitä olen useaan otteeseen lukenut, samojakin viestejä. Voi hyvin olla että vasta kolmannella kerralla viestin sanoma on auennut minulle kokonaan. Olen tietenkin myös järjen avulla pyrkinyt "opiskelemaan" sitä teoriaa mitä Mystikko on opettanut, en siksi että se riittäisi (kokeminenhan on se päätavoite) vaan siksi että se toimisi siltana siihen kokemiseen. Se on toiminut ainakin minulla siltä osin, että mieli on rauhoittunut jo pelkästään näitä asioita läpi käymällä. Ja onhan niitä hetkittäisiä kokemuksiakin tullut jo ajoittain, joten hyötyäkin ilmeisesti siitä on ollut?
Onko sinulle helpompi kulkea polkuasi kysyen "Kuka minä todella olen" vai täydellisen antautumisen kautta, ettet enää edes toivo mitään, vaan otat vain kaiken vastaan, mitä tulee?
Hyvä kysymys. Tietynlaisen perustyyneyden jota pystyn suht helposti ylläpitämään, olen saanut ihan vain profiloimalla itseni pois tästä ihmismuodosta, juuri asettumalla sivustakatsojan rooliin. Esimerkiksi tänäänkin jouduin yhteen tilanteeseen joka mielestäni vaikutti minulle nololta, no koin sitä noloutta hetken mutta sitten asetuin ikään kuin sivustaseuraajan rooliin, niin rupesi vain huvittamaan koko juttu ja olo muuttui heti rennoksi.
Kiitos kun kerroit itsestäsi. Aika pitkälle olet jo ehtinyt ikäsi huomioiden. :) Voisin kommentoida montaakin kohtaa tekstistäsi, mutta jostain syystä tekstisi rauhoitti niin paljon, ettei siihen ole tarvetta. Vähän samanlainen olo tulee, kun luen Mystikon tekstejä. :)
Tuo itsensä ihmismuodosta pois profiloiminen tarvittaessa tai muulloinkin on todella hyvä idea!
Hieno oivallus! :)
Vielä sen verran, että vaikkei ne satori-kokemukset ole mikään päämäärä tai tavoiteltava asia, niin mielestäni on hyvä niitä kokea, sillä ne vahvistavat tätä polulla pysymistä ja todelliseen itseen suuntaamista. Olen iloinen, että olet saanut niitä kokea. Itsekin olen kokenut niitä ainakin kolme kertaa, myös viimeöinen uni oli vähän sen suuntainen, mutta lievempi kokemus.
Olin unessa jossain paikassa, missä oli paljon ihmisiä. Aina joku joutui vuorollaan pulaan jossain aihepiirissä, ja minä menin auttamaan heitä. Joka kerta kun olin jotakuta auttamassa (lopulta pelastin erään miehen tukehtumasta), niin huomasin, että olenkin itse tyyppi (vaikkakin eri näköinen kuin olen tässä elämässä), jota autan tai pelastan ja samalla vähän häkellyin, vaikka tiesinkin myös siinä unessa, että näinhän se menee. :)
Ja siis lisään tuohon pitkään tarinaani sen verran, että Vetovoiman laki, manifestoinnit ym. ovat olleet minullekin täysin uusia tuttavuuksia, tai ylipäätään tuo että tietoisuus luo itse todellisuuden. Pidin aluksi tuota kausaliteettia itsekin new age-henkisenä höpölöpönä mutta Mystikon tekstien kautta hommaan tutustuneena olen ajatellut asiaa avoimin mielin ja itse asiassa, minulla on tunne että olen ehkä muutaman pienen asian pystynytkin manifestoimaan tämän syksyn aikana. Tai siis muutama pieni asia on tapahtunut joka on sattunut loksahtamaan kohdalleen juuri oikeaan aikaan. Joten voipi siinä ollakin totuuden juuri, itse asiassa olen oivaltanut että Vetovoiman laki on vain nimitys Jumalan/Tietoisuuden luovalle toiminnalle, joka on yksi sen olennaisimpia perusominaisuuksia. Ja mikäpä syy Mystikolla olisi valehdellakaan asiasta, hänestä huokuu sellainen aura joka herättää luottamusta. Ja tämän sanon minä jolla on aika vaikea ollut luottaa vähänkin vieraampiin ihmisiin.
Wau, hienosti kuvasit tuota:
"Vetovoiman laki on vain nimitys Jumalan/Tietoisuuden luovalle toiminnalle, joka on yksi sen olennaisimpia perusominaisuuksia."
Ihana, että olet jo saanut manifestoinnista kokemuksia. Kannattaa kokeilla manifestointia ja sen rajoja sen mukaan, miten se vetää puoleensa. Itse olen aloittanut manifestoinnin jo alle 20-vuotiaana, mutta tajusin vasta noin 10 vuotta myöhemmin, että jo silloin manifestoin. Tiedän muitakin, jotka ovat tehneet sitä tietämättään.
Olen käyttänyt manifestointia tietoisesti ja todella hämmästyttävillä tuloksilla, niin opiskelu- tai työpaikan saamiseen, asunnon myynnin nopeaan toteutumiseen tai uuden kodin löytymiseen vieläpä juuri samalta tieltä, minkä kirjoitin "aarrekarttaani", vaikkei minulla ollut aavistustakaan, että sieltä voisi koti vapautua. Jopa puolisoni manifestoin elämääni, tai sitten vain tiesin jollain tasolla, millainen ihminen elämääni on tulossa, joten kirjoittelin ylös juuri hänen ominaisuutensa. :)
Jossain vaiheessa manifestointi ei enää niin vetänyt puoleensa, johtuen ehkä siitä, että ajattelen Jumalan tietävän paremmin kuin tämä egoni, mikä on minulle parhaaksi, joten odottelen vain, että jotain tapahtuu sitten kun minun on alettava toimia jonkun asiaan eteen. :)
Terveydentilaani olen yrittänyt parantaa manifestoiden jo tosiaan lähes 30 vuotta, mutta siinä se ei ole toiminut - vielä - vaikka niin monessa on toiminut. Kumma juttu, karmallistako lie. Jumala tietää, että jos paranisin, unohtaisin tämän valaistumispolun ja alkaisin touhuta kaikkea turhaa, vaikka hyväntekeväisyys ei turhaa olekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Wau, hienosti kuvasit tuota:
"Vetovoiman laki on vain nimitys Jumalan/Tietoisuuden luovalle toiminnalle, joka on yksi sen olennaisimpia perusominaisuuksia."Ihana, että olet jo saanut manifestoinnista kokemuksia. Kannattaa kokeilla manifestointia ja sen rajoja sen mukaan, miten se vetää puoleensa. Itse olen aloittanut manifestoinnin jo alle 20-vuotiaana, mutta tajusin vasta noin 10 vuotta myöhemmin, että jo silloin manifestoin. Tiedän muitakin, jotka ovat tehneet sitä tietämättään.
Olen käyttänyt manifestointia tietoisesti ja todella hämmästyttävillä tuloksilla, niin opiskelu- tai työpaikan saamiseen, asunnon myynnin nopeaan toteutumiseen tai uuden kodin löytymiseen vieläpä juuri samalta tieltä, minkä kirjoitin "aarrekarttaani", vaikkei minulla ollut aavistustakaan, että sieltä voisi koti vapautua. Jopa puolisoni manifestoin elämääni, tai sitten vain tiesin jollain tasolla, millainen ihminen elämääni on tulossa, joten kirjoittelin ylös juuri hänen ominaisuutensa. :)
Jossain vaiheessa manifestointi ei enää niin vetänyt puoleensa, johtuen ehkä siitä, että ajattelen Jumalan tietävän paremmin kuin tämä egoni, mikä on minulle parhaaksi, joten odottelen vain, että jotain tapahtuu sitten kun minun on alettava toimia jonkun asiaan eteen. :)
Terveydentilaani olen yrittänyt parantaa manifestoiden jo tosiaan lähes 30 vuotta, mutta siinä se ei ole toiminut - vielä - vaikka niin monessa on toiminut. Kumma juttu, karmallistako lie. Jumala tietää, että jos paranisin, unohtaisin tämän valaistumispolun ja alkaisin touhuta kaikkea turhaa, vaikka hyväntekeväisyys ei turhaa olekaan.
Saattaa olla syynä tuohon terveysasiaan sekin, että se kollektiivinen perususkomus vain jyllää niin vahvasti taustalla, ettei se manifestaatio onnistu niin helposti. Muistaakseni Mystikkokin kertoi että vaikkapa uuden, sopivan puhelimen manifestointi onnistuu paljon helpommin kuin esimerkiksi silmälaseista eroon pääseminen. Tai Mystikko onnistui siinäkin, mutta se vaatii jo huomattavasti lujempaa uskoa kuin tuollaiset satunnaisemmat asiat. Kun elää jatkuvasti kivun kanssa, niin voi olla että sen on ikään kuin vaistomaisesti omaksunut todellisuudekseen. Tietenkään en ole varma onko sinulla näin, mutta yksi mahdollinen syy voisi olla tuokin. Ai niin, karmaahan ei ole olemassa ellei sille anna todellisuutta omalla mielellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wau, hienosti kuvasit tuota:
"Vetovoiman laki on vain nimitys Jumalan/Tietoisuuden luovalle toiminnalle, joka on yksi sen olennaisimpia perusominaisuuksia."Ihana, että olet jo saanut manifestoinnista kokemuksia. Kannattaa kokeilla manifestointia ja sen rajoja sen mukaan, miten se vetää puoleensa. Itse olen aloittanut manifestoinnin jo alle 20-vuotiaana, mutta tajusin vasta noin 10 vuotta myöhemmin, että jo silloin manifestoin. Tiedän muitakin, jotka ovat tehneet sitä tietämättään.
Olen käyttänyt manifestointia tietoisesti ja todella hämmästyttävillä tuloksilla, niin opiskelu- tai työpaikan saamiseen, asunnon myynnin nopeaan toteutumiseen tai uuden kodin löytymiseen vieläpä juuri samalta tieltä, minkä kirjoitin "aarrekarttaani", vaikkei minulla ollut aavistustakaan, että sieltä voisi koti vapautua. Jopa puolisoni manifestoin elämääni, tai sitten vain tiesin jollain tasolla, millainen ihminen elämääni on tulossa, joten kirjoittelin ylös juuri hänen ominaisuutensa. :)
Jossain vaiheessa manifestointi ei enää niin vetänyt puoleensa, johtuen ehkä siitä, että ajattelen Jumalan tietävän paremmin kuin tämä egoni, mikä on minulle parhaaksi, joten odottelen vain, että jotain tapahtuu sitten kun minun on alettava toimia jonkun asiaan eteen. :)
Terveydentilaani olen yrittänyt parantaa manifestoiden jo tosiaan lähes 30 vuotta, mutta siinä se ei ole toiminut - vielä - vaikka niin monessa on toiminut. Kumma juttu, karmallistako lie. Jumala tietää, että jos paranisin, unohtaisin tämän valaistumispolun ja alkaisin touhuta kaikkea turhaa, vaikka hyväntekeväisyys ei turhaa olekaan.
Saattaa olla syynä tuohon terveysasiaan sekin, että se kollektiivinen perususkomus vain jyllää niin vahvasti taustalla, ettei se manifestaatio onnistu niin helposti. Muistaakseni Mystikkokin kertoi että vaikkapa uuden, sopivan puhelimen manifestointi onnistuu paljon helpommin kuin esimerkiksi silmälaseista eroon pääseminen. Tai Mystikko onnistui siinäkin, mutta se vaatii jo huomattavasti lujempaa uskoa kuin tuollaiset satunnaisemmat asiat. Kun elää jatkuvasti kivun kanssa, niin voi olla että sen on ikään kuin vaistomaisesti omaksunut todellisuudekseen. Tietenkään en ole varma onko sinulla näin, mutta yksi mahdollinen syy voisi olla tuokin. Ai niin, karmaahan ei ole olemassa ellei sille anna todellisuutta omalla mielellään.
Totta, terveysasioissa voi olla tosiaan kollektiiviset perusukomukset liian vahvoja, mutta sekin, että jos kokee kipua koko ajan, niin on vaikeampi uskotella sitä pois kuin vaikka allergiakohtausta, joka tulee satunnaisesti. Tai jos joku on vaikka alaraajahalvaantunut, niin aika hankala on alkaa kävellä - ehkä onnistuisi Mystikolta ja hänen kaltaisiltaan. Ja se usko karmaan on jotenkin helpottavaakin, sillä se antaa selityksen/perustelun tai syyn jollekin ilmenevälle asialle, mistä ei eroon pääse.
Ajattelen, että on sovittu juttu, miten ja milloin kuolee. Mitä mieltä sinä olet?
En enää jaksa lähteä lääkärille, joten siinä vaiheessa, jos menen niin huonoon kuntoon, että puolisoni tilaa mulle lanssin, niin luultavasti ei ole enää mitään tehtävissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wau, hienosti kuvasit tuota:
"Vetovoiman laki on vain nimitys Jumalan/Tietoisuuden luovalle toiminnalle, joka on yksi sen olennaisimpia perusominaisuuksia."Ihana, että olet jo saanut manifestoinnista kokemuksia. Kannattaa kokeilla manifestointia ja sen rajoja sen mukaan, miten se vetää puoleensa. Itse olen aloittanut manifestoinnin jo alle 20-vuotiaana, mutta tajusin vasta noin 10 vuotta myöhemmin, että jo silloin manifestoin. Tiedän muitakin, jotka ovat tehneet sitä tietämättään.
Olen käyttänyt manifestointia tietoisesti ja todella hämmästyttävillä tuloksilla, niin opiskelu- tai työpaikan saamiseen, asunnon myynnin nopeaan toteutumiseen tai uuden kodin löytymiseen vieläpä juuri samalta tieltä, minkä kirjoitin "aarrekarttaani", vaikkei minulla ollut aavistustakaan, että sieltä voisi koti vapautua. Jopa puolisoni manifestoin elämääni, tai sitten vain tiesin jollain tasolla, millainen ihminen elämääni on tulossa, joten kirjoittelin ylös juuri hänen ominaisuutensa. :)
Jossain vaiheessa manifestointi ei enää niin vetänyt puoleensa, johtuen ehkä siitä, että ajattelen Jumalan tietävän paremmin kuin tämä egoni, mikä on minulle parhaaksi, joten odottelen vain, että jotain tapahtuu sitten kun minun on alettava toimia jonkun asiaan eteen. :)
Terveydentilaani olen yrittänyt parantaa manifestoiden jo tosiaan lähes 30 vuotta, mutta siinä se ei ole toiminut - vielä - vaikka niin monessa on toiminut. Kumma juttu, karmallistako lie. Jumala tietää, että jos paranisin, unohtaisin tämän valaistumispolun ja alkaisin touhuta kaikkea turhaa, vaikka hyväntekeväisyys ei turhaa olekaan.
Saattaa olla syynä tuohon terveysasiaan sekin, että se kollektiivinen perususkomus vain jyllää niin vahvasti taustalla, ettei se manifestaatio onnistu niin helposti. Muistaakseni Mystikkokin kertoi että vaikkapa uuden, sopivan puhelimen manifestointi onnistuu paljon helpommin kuin esimerkiksi silmälaseista eroon pääseminen. Tai Mystikko onnistui siinäkin, mutta se vaatii jo huomattavasti lujempaa uskoa kuin tuollaiset satunnaisemmat asiat. Kun elää jatkuvasti kivun kanssa, niin voi olla että sen on ikään kuin vaistomaisesti omaksunut todellisuudekseen. Tietenkään en ole varma onko sinulla näin, mutta yksi mahdollinen syy voisi olla tuokin. Ai niin, karmaahan ei ole olemassa ellei sille anna todellisuutta omalla mielellään.
Totta, terveysasioissa voi olla tosiaan kollektiiviset perusukomukset liian vahvoja, mutta sekin, että jos kokee kipua koko ajan, niin on vaikeampi uskotella sitä pois kuin vaikka allergiakohtausta, joka tulee satunnaisesti. Tai jos joku on vaikka alaraajahalvaantunut, niin aika hankala on alkaa kävellä - ehkä onnistuisi Mystikolta ja hänen kaltaisiltaan. Ja se usko karmaan on jotenkin helpottavaakin, sillä se antaa selityksen/perustelun tai syyn jollekin ilmenevälle asialle, mistä ei eroon pääse.
Ajattelen, että on sovittu juttu, miten ja milloin kuolee. Mitä mieltä sinä olet?
En enää jaksa lähteä lääkärille, joten siinä vaiheessa, jos menen niin huonoon kuntoon, että puolisoni tilaa mulle lanssin, niin luultavasti ei ole enää mitään tehtävissä.
Hmmm, enpä tiedä. Ehkä se on päätetty etukäteen - kaikkien mahdollisten todellisuuksien virran takana. Tai sitten vain joku asia toteutuu niin kuin toteutuu - Tietoisuus siinä on ohjaksissa joka tapauksessa, tavalla tai toisella. Vaikkei sitä päätettäisi varsinaisesti etukäteen, Tietoisuus ja sen eri tilat kuitenkin luovat jonkinlaisen ulkoisen todellisuuden joka johtaa jonkinlaiseen loppuun meidän tasollamme. Ja itse asiassa nyt kun sanon "etukäteen", niin siinähän oletetaan aika todelliseksi, eli hankala sekin on pukea sanoiksi.
Tuota juuri tarkoitin, että jos kipu on hyvin dominoivaa, niin sitä on aika hankala alkaa kuvittelemaan poissaolevaksi. Siksi sen manifestointi pois voisi näin maalaisjärjellä olla melko hankalaa ja vaatia jo aika ylenpalttista uskoa, tai pikemminkin uskomattomuutta tämän todellisuuden tason paikkaansapitävyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wau, hienosti kuvasit tuota:
"Vetovoiman laki on vain nimitys Jumalan/Tietoisuuden luovalle toiminnalle, joka on yksi sen olennaisimpia perusominaisuuksia."Ihana, että olet jo saanut manifestoinnista kokemuksia. Kannattaa kokeilla manifestointia ja sen rajoja sen mukaan, miten se vetää puoleensa. Itse olen aloittanut manifestoinnin jo alle 20-vuotiaana, mutta tajusin vasta noin 10 vuotta myöhemmin, että jo silloin manifestoin. Tiedän muitakin, jotka ovat tehneet sitä tietämättään.
Olen käyttänyt manifestointia tietoisesti ja todella hämmästyttävillä tuloksilla, niin opiskelu- tai työpaikan saamiseen, asunnon myynnin nopeaan toteutumiseen tai uuden kodin löytymiseen vieläpä juuri samalta tieltä, minkä kirjoitin "aarrekarttaani", vaikkei minulla ollut aavistustakaan, että sieltä voisi koti vapautua. Jopa puolisoni manifestoin elämääni, tai sitten vain tiesin jollain tasolla, millainen ihminen elämääni on tulossa, joten kirjoittelin ylös juuri hänen ominaisuutensa. :)
Jossain vaiheessa manifestointi ei enää niin vetänyt puoleensa, johtuen ehkä siitä, että ajattelen Jumalan tietävän paremmin kuin tämä egoni, mikä on minulle parhaaksi, joten odottelen vain, että jotain tapahtuu sitten kun minun on alettava toimia jonkun asiaan eteen. :)
Terveydentilaani olen yrittänyt parantaa manifestoiden jo tosiaan lähes 30 vuotta, mutta siinä se ei ole toiminut - vielä - vaikka niin monessa on toiminut. Kumma juttu, karmallistako lie. Jumala tietää, että jos paranisin, unohtaisin tämän valaistumispolun ja alkaisin touhuta kaikkea turhaa, vaikka hyväntekeväisyys ei turhaa olekaan.
Saattaa olla syynä tuohon terveysasiaan sekin, että se kollektiivinen perususkomus vain jyllää niin vahvasti taustalla, ettei se manifestaatio onnistu niin helposti. Muistaakseni Mystikkokin kertoi että vaikkapa uuden, sopivan puhelimen manifestointi onnistuu paljon helpommin kuin esimerkiksi silmälaseista eroon pääseminen. Tai Mystikko onnistui siinäkin, mutta se vaatii jo huomattavasti lujempaa uskoa kuin tuollaiset satunnaisemmat asiat. Kun elää jatkuvasti kivun kanssa, niin voi olla että sen on ikään kuin vaistomaisesti omaksunut todellisuudekseen. Tietenkään en ole varma onko sinulla näin, mutta yksi mahdollinen syy voisi olla tuokin. Ai niin, karmaahan ei ole olemassa ellei sille anna todellisuutta omalla mielellään.
Totta, terveysasioissa voi olla tosiaan kollektiiviset perusukomukset liian vahvoja, mutta sekin, että jos kokee kipua koko ajan, niin on vaikeampi uskotella sitä pois kuin vaikka allergiakohtausta, joka tulee satunnaisesti. Tai jos joku on vaikka alaraajahalvaantunut, niin aika hankala on alkaa kävellä - ehkä onnistuisi Mystikolta ja hänen kaltaisiltaan. Ja se usko karmaan on jotenkin helpottavaakin, sillä se antaa selityksen/perustelun tai syyn jollekin ilmenevälle asialle, mistä ei eroon pääse.
Ajattelen, että on sovittu juttu, miten ja milloin kuolee. Mitä mieltä sinä olet?
En enää jaksa lähteä lääkärille, joten siinä vaiheessa, jos menen niin huonoon kuntoon, että puolisoni tilaa mulle lanssin, niin luultavasti ei ole enää mitään tehtävissä.
Hmmm, enpä tiedä. Ehkä se on päätetty etukäteen - kaikkien mahdollisten todellisuuksien virran takana. Tai sitten vain joku asia toteutuu niin kuin toteutuu - Tietoisuus siinä on ohjaksissa joka tapauksessa, tavalla tai toisella. Vaikkei sitä päätettäisi varsinaisesti etukäteen, Tietoisuus ja sen eri tilat kuitenkin luovat jonkinlaisen ulkoisen todellisuuden joka johtaa jonkinlaiseen loppuun meidän tasollamme. Ja itse asiassa nyt kun sanon "etukäteen", niin siinähän oletetaan aika todelliseksi, eli hankala sekin on pukea sanoiksi.
Tuota juuri tarkoitin, että jos kipu on hyvin dominoivaa, niin sitä on aika hankala alkaa kuvittelemaan poissaolevaksi. Siksi sen manifestointi pois voisi näin maalaisjärjellä olla melko hankalaa ja vaatia jo aika ylenpalttista uskoa, tai pikemminkin uskomattomuutta tämän todellisuuden tason paikkaansapitävyyteen.
Olet viisas nuori mies! :) Kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jumala toimii meidän ihmisten kautta". Hmm... siinä onkin vähän miettimistä. Toimiiko Jumala tietoisesti meidän ihmisten kautta. Tuskinpa, jos Jumala kerran on Rakkaus.
Jumala esittää kaikki nämä roolit, mutta ei tiedä niitä esittävänsä, vai tietääkö? Rupert Spira sanoi, että Jumala unohtaa itsensä siinä vaiheessa kun hän syntyy ihmiseksi.
Joukkotappelu koulun pihalla - Jumala lyö itseään monen kehon kautta moneen kehoon, muttei tiedä lyövänsä. Niinkö? Onko tuossa lauseessa mikään kohta oikein näin dualistisesta näkökulmasta katsoen tai mistä vaan?
Ei tietenkään tiedä, koska muutenhan ihmisten tietoisuudentila ei olisi niin rajoittunut kuin se on. Jos Jumala tiedostaisi olevansa mikä on tosiolemukseltaan, monia ongelmia ei olisi meidän tasollamme lainkaan.
Eikö tuo merkitse ihmisten olevan Jumala, sillä ihmisethän täällä eivät tiedosta tosiolemustaan. Niin no, Jumala ei ihmishahmossa tiedosta tosiolemustaan. Lienee samasta asiasta kyse. Ja joo, minunkin mielestäni myönteiset ihmeet saisivat ihmiset etsimään totuutta tehokkaammin kuin maailman epäkohdat ja tuskat vaikka esimerkiksi Tolle sanoo nimenomaan haasteiden ja tuskien olevan tie kohti totuuden etsintää. Epäilemättä nekin mutta tässä ajassa tarvitaan ihmetekoja.
Useat kanavoijat ovat jo 90-luvulla kirjoittaneet, että humanoidit, tähteläiset, tulevat apuun jos ihmiset alkavat sekoilevat liikaa ja on vaara että he tuhoavat ihmiskunnan ja planeettamme. Uskoin siihen joskus. En usko enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lukenut ketjua alusta lähtien kuukausia, hiljalleen sisäistänyt ja palannut takaisin jatkamaan, Olen lukenut vasta noin tuhat viestiä, joten vielä on jäljellä. Mielellään tätä ketjua lukeekin ja on ollut tukena tässä omalla polulla viime aikoina. Tulin tähän loppupäähän katsomaan, olisiko Kristitty mystikko edelleen täällä auttamassa heräämisen tiellä.
Olen usein mietittinyt, että haluaisin häneltä kysyä, että olenko valaistumisen tiellä. Minusta se on selvää mutta joinakin hetkinä, tai vaiheina en enää uskokaan siihen ja alan etsimään ratkaisuja maallisesta maailmasta. Ne eivät ole vieneet minua oikeastaan mihinkään, varsinkaan nykyään, sillä en usko enää samalla tavalla illuusioihin. Minun on siis palattava aina takaisin etsimään, sillä sitä maailmaa, jossa ennen elin, ei enää ole omassa kokemusmaailmassani olemassa.
Olen kokenut jo monta vuotta erilaisia ihmeellisiä kokemuksia ja kasvuja tässä olemisessa mutta viimeiset pari vuotta ovat olleet aivan jotain epätodellisen tuntuista, että minusta on tuntunut, että olen aivan sekaisin. Tämän aikana on moni asia alkanut rakoilemaan, ihmissuhteet, työt, taloudellinen puoli ja terveys sekä jopa oma ympäristö. Olen pudonnut ns korkealta kovaa vauhtia. Yhdessä vaiheessa kaikki oli tasapainossa kun opin kuuntelemaan intuitiotani mutta kun lakkasin kuuntelemasta, asiat alkoivat hajoamaan liitoksistaan ja nämä edellä mainitut asiat alkoivat rakoilemaan kovaa vauhtia.
Niin olen sitten alkanut kiiinnostumaan uudestaan henkisyydestä ja aloin vain lukemaan kirjoja, etsimään ja oivaltamaan, samalla on ollut kivuliasta päästää egosta tai aikaisemmista käsityksistä irti. Tällä hetkellä olen työtön koska voimat kertakaikkiaan loppuivat (jostain syystä oli pakko pysähtyä). Olen ollut aivan sekaisin, että mitä minulle on tapahtunut ja miksi ennen niin tärkeät asiat ovat menettäneet merkityksensä ja kaikki tuntuu jopa turhalta sekä epätodelliselta. Olen ollut vihainen ja joutunut kuitenkin päästämään irti ja hyväksymään tilanteen.
Lääkärissä toki olen käynyt, masennuslääkkeitä on tarjottu pitkän aikaa ja terapiaa myöskin. Olen kokeillut lääkkeitä ja menossa terapiaan mutta samalla minulla on tunne, ettei niissä ole ratkaisua vaan tuntuu, että jotain on tapahtumassa. Olen miettinyt, jos en enää lankeaisikaan tuohon enkä menisi terapiaan. Toisaalta pohdin kovasti, onko se vain hulluutta vai mitä teen, mitä kuuntelen ja mitä tämä kaikki on. Joskus tuntuu kuin sitä repisi itseään eteen ja taakse, eikä tiedä mikä on oikea suunta.
Tavallaan minusta myös tuntuu, että en saa terapiasta itselleni paljoakaan koska en enää edes koe aikaisempia asioita ongelmiksi tai, että olisi jotain mitä pitäisi purkaa ja se olisi tylsää kehää, jossa pohditaan mennyttä ja ehkä vaipuisin vain mielen tasolle kokonaan takaisin.
Tähän kaikkeen tuskaan ja sekoamisen tunteeseen on auttanut meditointi. Olen saanut siitä voimaa. Olen kokenut paljon hetkiä, joissa kellun rauhan ja keveyden tilasssa. Olen nähnyt silmin energiaa, eri väreineen ja ilmiöineen. Olen myöskin ollut eräänlaisessa zen-tilassa, jossa aika katosi. Tein ruokaa, jolloin aistin kaiken niin hienovaraisena, että tunsin vain silkkaa rauhaa ja onnellisuutta. Kunnioitin jokaista hetkeä, haistoin, maistoin ja näin värit aivan erilaisena, siinä hetkessä, se oli sellaista kaunista luovuuden ja olemisen tilassa olemista, joka kumpusi jostain syvältä, tein silloin yhden parhaimman annoksen mitä olen tehnyt ja täysin rentona ja hetkessä. En ole moista kokenut sen jälkeen mutta se jäi elävästi mieleen.
Jatkuu..
..jatkoa.
Olenko siis hullu vai heräämässä? Joskus on vaikeaa olla tässä kahden maailman välissä. Läheiset miettivät, onko minusta tullut miljonääri vai olenko syvästi masentunut koska en käy (tällä hetkellä) töissä ja käyn silminnähden läpi jotain. Olen lihonut paljon, juonut alkoholiakin enemmän yms ja ollut ihan tuskissani tässä elämässä, kuin ei saisi mistään otetta, välillä olen tuntenut olevani vain tyhjä kuori. Olen myös halunnut olla paljon itsekseni. Sitä tosiaan vaeltelee kuin kahden maailman välissä, repivässä pirunmoisessa taistelussa ja toisessa hetkessä rauhassa ja selvänäköisenä.
En osaa selittää heille enkä aiokaan tästä kaikesta mutta minulla on tunne nykyään, että kaikki on silti hyvin ja tunnen sisimissäni, ettei mitään pelättävää ole. Minulla on jo kaikki mitä tarvitsen (vaikka minulla ei ole paljoakaan fyysisellä tasolla) mutta yritän viitoittaa rauhassa polkuni suuntaa ja tiedän, että tarkoitus omaan olemiseeni löytyy.
Pitkä teksti tuli, olisin voinut kirjoittaa vielä enemmänkin mutta olisi mukava saada muilta etsijöiltä tai valaistuneelta viestiä, jos joku haluaisi kommentoida mitä tuli mieleen. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Useat kanavoijat ovat jo 90-luvulla kirjoittaneet, että humanoidit, tähteläiset, tulevat apuun jos ihmiset alkavat sekoilevat liikaa ja on vaara että he tuhoavat ihmiskunnan ja planeettamme. Uskoin siihen joskus. En usko enää.
Sinä, joka alapeukutit. Taidat uskoa, että humanoidit tulevat maapallon asukkaita auttamaan???
Vierailija kirjoitti:
..jatkoa.
Olenko siis hullu vai heräämässä? Joskus on vaikeaa olla tässä kahden maailman välissä. Läheiset miettivät, onko minusta tullut miljonääri vai olenko syvästi masentunut koska en käy (tällä hetkellä) töissä ja käyn silminnähden läpi jotain. Olen lihonut paljon, juonut alkoholiakin enemmän yms ja ollut ihan tuskissani tässä elämässä, kuin ei saisi mistään otetta, välillä olen tuntenut olevani vain tyhjä kuori. Olen myös halunnut olla paljon itsekseni. Sitä tosiaan vaeltelee kuin kahden maailman välissä, repivässä pirunmoisessa taistelussa ja toisessa hetkessä rauhassa ja selvänäköisenä.
En osaa selittää heille enkä aiokaan tästä kaikesta mutta minulla on tunne nykyään, että kaikki on silti hyvin ja tunnen sisimissäni, ettei mitään pelättävää ole. Minulla on jo kaikki mitä tarvitsen (vaikka minulla ei ole paljoakaan fyysisellä tasolla) mutta yritän viitoittaa rauhassa polkuni suuntaa ja tiedän, että tarkoitus omaan olemiseeni löytyy.
Pitkä teksti tuli, olisin voinut kirjoittaa vielä enemmänkin mutta olisi mukava saada muilta etsijöiltä tai valaistuneelta viestiä, jos joku haluaisi kommentoida mitä tuli mieleen. :)
Hei sinä! Ymmärrätkin tietysti, ettei kukaan voi toisen kirjoituksen perusteella tehdä mitään diagnoosia toisen terveydentilasta enkä sitä yritäkään, mutta koska rohkeasti kysyt mielipiteitämme, niin rohkeasti vastaan. Ja toivon että Mystikko ja kumppanit vastaavat sinulle myös, niin voit sitten tekstit luettuasi ja vaistojasi kuunnellen toivottavasti saada jotain apua tilanteeseesi.
Otan kantaa terapia-asiaan, koska olen käynyt joskus terapiassa traumojeni vuoksi. En kokenut saavani siitä kovinkaan paljon apua, vaikka terapeutti oli ihana ja suvaitsevainen tapaus, uskonnollisesta suuntautumisestaan huolimatta. Terapia oli sekoitus trauma- ja ratkaisukeskeistä terapiaa. Molemmat hyviä, parempia varmaan kuin joku psykoanalyysi, mitä harvemmin enää käytetäänkään. Se vanhojen asioiden muistelu oli mielestäni enimmäkseen vain haitallista ja todella voimia vievää sekä toi paljon painajaisunia tullessaan. Se, että sain tietää olevani realisti ja ns. jalat maassa oleva ihminen, antoi minulle kuitenkin hyvän pohjan luottaa itseeni enemmän.
Jos terapiaan päädyt, niin olisi hyvä löytää todella avarakatseinen ja suvaitsevainen terapeutti, jolle voisi kertoa myös näistä valaistumispolkuun liittyvistä asioista, sillä luultavasti suurin osa terapeuteista ei näistä juurikaan ymmärrä mitään ja pitäisivät sinua "hullumpana" kuin oletkaan. Mielestäni et tekstisi perusteella vaikuta mitenkään hullulta vaan vaikuttaa, että olet valaistumispolkuun liittyvien kriisien vuoksi vähän hajalla, vaikka samalla ehjempi kuin moni muu, joka on vielä täysin egonsa vallassa.
Sitä alkoholinkäyttöä suosittelen kyllä vähentämään reippaasti. Tsemppiä. :)
Niin, sinä koet niiden olevan pahoja. Kuten minäkin ihmisenä. Se on aivan luonnollista.
Syvällisemmin, mikä noista tekee pahoja? Mitä paha on? Kun mietit yhtään hedelmällisemmin, huomaat että me ihmiset vain luokittelemme asioita hyviksi ja pahoiksi, asioita jotka loppujen lopuksi vain Ovat.[/quote]
Miten vastaisit tuohon viestiin jos olisit itse joutunut monen mie hen jouk kora is kaamaksi omilla ja muilla ve mpaimilla? Varmaan kehittyneenä olentona miettisit pahuutta vähän hedelmällisemmin ja huomaisit että vain luokittelet sen sinuun kohdistuneen ja sinut lopullisesti va mm auttaneen ra is kau ski du tuksen (et voisi enää pid ättää ulos t ettasi ym.) pahaksi asiaksi vaikka se loppujen lopuksi vain On, ei hyvää ei pahaa, vaan vain On.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
..jatkoa.
Olenko siis hullu vai heräämässä? Joskus on vaikeaa olla tässä kahden maailman välissä. Läheiset miettivät, onko minusta tullut miljonääri vai olenko syvästi masentunut koska en käy (tällä hetkellä) töissä ja käyn silminnähden läpi jotain. Olen lihonut paljon, juonut alkoholiakin enemmän yms ja ollut ihan tuskissani tässä elämässä, kuin ei saisi mistään otetta, välillä olen tuntenut olevani vain tyhjä kuori. Olen myös halunnut olla paljon itsekseni. Sitä tosiaan vaeltelee kuin kahden maailman välissä, repivässä pirunmoisessa taistelussa ja toisessa hetkessä rauhassa ja selvänäköisenä.
En osaa selittää heille enkä aiokaan tästä kaikesta mutta minulla on tunne nykyään, että kaikki on silti hyvin ja tunnen sisimissäni, ettei mitään pelättävää ole. Minulla on jo kaikki mitä tarvitsen (vaikka minulla ei ole paljoakaan fyysisellä tasolla) mutta yritän viitoittaa rauhassa polkuni suuntaa ja tiedän, että tarkoitus omaan olemiseeni löytyy.
Pitkä teksti tuli, olisin voinut kirjoittaa vielä enemmänkin mutta olisi mukava saada muilta etsijöiltä tai valaistuneelta viestiä, jos joku haluaisi kommentoida mitä tuli mieleen. :)
Hei sinä! Ymmärrätkin tietysti, ettei kukaan voi toisen kirjoituksen perusteella tehdä mitään diagnoosia toisen terveydentilasta enkä sitä yritäkään, mutta koska rohkeasti kysyt mielipiteitämme, niin rohkeasti vastaan. Ja toivon että Mystikko ja kumppanit vastaavat sinulle myös, niin voit sitten tekstit luettuasi ja vaistojasi kuunnellen toivottavasti saada jotain apua tilanteeseesi.
Otan kantaa terapia-asiaan, koska olen käynyt joskus terapiassa traumojeni vuoksi. En kokenut saavani siitä kovinkaan paljon apua, vaikka terapeutti oli ihana ja suvaitsevainen tapaus, uskonnollisesta suuntautumisestaan huolimatta. Terapia oli sekoitus trauma- ja ratkaisukeskeistä terapiaa. Molemmat hyviä, parempia varmaan kuin joku psykoanalyysi, mitä harvemmin enää käytetäänkään. Se vanhojen asioiden muistelu oli mielestäni enimmäkseen vain haitallista ja todella voimia vievää sekä toi paljon painajaisunia tullessaan. Se, että sain tietää olevani realisti ja ns. jalat maassa oleva ihminen, antoi minulle kuitenkin hyvän pohjan luottaa itseeni enemmän.
Jos terapiaan päädyt, niin olisi hyvä löytää todella avarakatseinen ja suvaitsevainen terapeutti, jolle voisi kertoa myös näistä valaistumispolkuun liittyvistä asioista, sillä luultavasti suurin osa terapeuteista ei näistä juurikaan ymmärrä mitään ja pitäisivät sinua "hullumpana" kuin oletkaan. Mielestäni et tekstisi perusteella vaikuta mitenkään hullulta vaan vaikuttaa, että olet valaistumispolkuun liittyvien kriisien vuoksi vähän hajalla, vaikka samalla ehjempi kuin moni muu, joka on vielä täysin egonsa vallassa.
Sitä alkoholinkäyttöä suosittelen kyllä vähentämään reippaasti. Tsemppiä. :)
Kiitos sinulle. :) Näin alkuun toivotan sinullekin tsemppiä tielläsi.
Tiedän, ettei täällä kukaan pysty suurempaa osviittaa tilanteesta antamaan, ainakaan mitään diagnooseja jakamaan, enkä sitä tietenkään kertomuksellani hakenutkaan. Oikeastaan koen turhana, että lokeroin tätä kovinkaan paljoa koska tässä on niin suuresta kokonaisuudesta kyse, että olisi sääli tunkea kokemukset ja maailmankuva ahtaaseen tilaan, kuten vaikka traumakäyttäytymiseen.
Toki niitä on matkan varrella sattunut, siksi sitä terapiaa on suositeltu. Toisaalta olen itsekseni kovin paljon käsitellyt asioita vuosien varrella mutta oikeastaan se muistelu ja niissä vellominen ei edistä enää mihinkään suuntaan, minulla ei ole tarvetta syyttää ketään omasta pahasta olostani tai ajatella, että menneisyys määrittelee minut ja tämän tilanteen. Siksipä terapiaan meno askarruttaa, kiitos kun kerroit kokemastasi. Ymmärrän, että sieltä voisi saada oivalluksia mutta myös mietityttää se, että ehkä se myös vie minut taas mielen melskeeseen ja kärsimykseen, sellaiseen kehään, jossa koen olevani uhri enkä minä näe sitä asiaa enää niin, enkä edes tiedä mitä terapiasta enää tarvitsisin. Paikoin olen jopa kiitollinen kaikesta tai ainakin siitä, että olen saanut vaikeiden kokemusten kautta kyvyn alkaa pohtimaan asoita syvällisemmin ja kauempaa katsottuna, jotenkin sitä vain näkee asioita niin, että tiedostamattomuus on vain edennyt kärsimykseksi. En minä siis voi läheisiäni tai muitakaan "pahantekijöitä" syyttää tai arvostella, koska eivät he ole ymmärtäneet tai tiedostaneet asioiden vaikutuksia, varmasti ovat itsekin kärsineet ja siksi erinäisiä ketjutapahtumia muodostunut. En oikeastaan koe enää tärkeäksi edes ajatella niitä asioita.
Alkoholistakaan en oikein saa enää mitään, en oikein mistään muustaakaan. Joskus juon alkoholia tai pelaan paetakseni tyhjyyttä tai tunteakseni olevani enemmän elossa mutta samalla tiedostan, että sekin on aivan turhaa. Sitä sitten meditoi nykyään useammin, yrittää kuunnella sisintään. Kehitystä on tapahtunut vaikka joskus on tuntunut, että äh, aivan toivotonta mutta välillä havahdun, että kappas, minun on kevyempää olla ja esimerkiksi ajatustulvakin on rauhoittunut. On helpompaa meditoidakin ja päästä rauhalliseen, ajattomaan tilaan kellumaan. Se on mukavaa. Tiedä sitten, että mihin tämä tie vie mutta uteliaana haluan jatkaa enkä voi tai edes halua palata entiseen.
Toivottasti Kristitty Mystikko vielä tulisi ja ehkä voisin toivoa myös rukousta. :)
3.9.2017 Joku:
"Välillä koen suurta ahdistusta siitä, kuinka ihmiset ovat yksin kaiken tämän vihan kanssa, ei ole ketään "suurempaa" joka auttaisi ja lohduttaisi."
Mystikko:
"Se on totta, ei ole ketään ulkopuolista joka tulisi auttamaan ja lohduttomaan. Ihmisen tragedia on, että hän itse on Se jota etsii, eikä voi koskaan löytää koska uskoo itse olevansa voimaton ja pieni, jonka täytyisi saada apua toiselta persoonalta, Jumalalta jossain tuolla taivaissa. Jumala itse on hypnotisoitu uskomaan että hän on voimaton ja pieni, eikä ole toista jumalaa auttamaan. Se on kuin Jumala olisi näyttelijänä näytelmässä, jossa roolissa hän olisi ongelmainen, avuton ja heikko, mutta jossain vaiheessa olisi unohtanut oman tosiolemuksensa kokonaan, luullen täysin olevansa roolihahmonsa."
3.9.2017, Joku:
"Eilisen tunnekokemuksen jälkeen jäin pohdiskelemaan, että mitä jos Jumala ei olisikaan unohtanut minua. Ehkä hän vain tahtoo, että olen itselleni rehellinen, eikä vaadi minulta mitään hurskasta uskoa."
Mystikko: "Jumala ei koskaan unohda ketään, koska Hän on jokaisen syvin olemus. Kyllä se syvin olemus aina tahtoisi murtautua esiin ennemmin tai myöhemmin. Ihmiselämän tuskat tai tyhjyys tai merkityksettömyys on usein kokemuksia, jotka aktivoivat taas etsinnän, kun tuntuu että on oltava jotain muuta tai elämä ei ole elämisen arvoista. Se on vaisto johon kannattaa luottaa."
Kiitos. <3 Oletko sinä jo oivaltanut todellisen itsesi tai onko sulla ollut ns. minivalaistumiskokemuksia, vai ymmärrätkö vain kaiken niin hyvin mielen/järjen/älyn kautta. Kyselen täällä liikaa, kun aina unohdan tiettyjä asioita, jotka olen aiemmin ihan hyvin ymmärtänyt. Kivut ja unettomat yöt verottavat ovat verottaneet muistia, joka ei toimi kuin ennen, mutta ei minulla onneksi kai mitään muistisairautta ole.
En halua valittaa, mutta seuraava alustuksena pariin kysymykseeni. Aamulla makasin sängyssä ja ajattelin, että pitäisikö minun nyt vain lopullisesti antautua Jumalalle. Ilmoittaa hänelle, että ok, tässä minä makaan kivuissani, syömättä ja juomatta, kun en vain jaksa enää nousta ylös, joten tee minulle mitä haluat. Sitten aloin ajatella niitä ihmisiä, jotka välillä tarvitsevat minua, vaikkakin vain vähän. Ja nousin lopulta sängystä.
Mietin, olisiko vain parempi jäädä makaamaan sänkyyn ja odottaa, tapahtuuko jotain spontaanisti, eli etten antaisi egolleni enää mitään valtaa päättää mitään, vaan hylkäisin automaattisesti jokaisen "idean", minkä havaitsisin tulevan egosta.
Onko sinulle helpompi kulkea polkuasi kysyen "Kuka minä todella olen" vai täydellisen antautumisen kautta, ettet enää edes toivo mitään, vaan otat vain kaiken vastaan, mitä tulee?
Luulen, että olet hän, joka on päättänyt, ettei vastaa tänne enää pahalla tuulella ollessaan. :) Olipa tuulesi mikä hyvänsä, niin ei mitään kiirettä eikä pakkoa vastaamisella - tietenkään.