Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Yllättävää, etteivät valaistuneet kerro juurikaan tuosta tilasta, mistä kirjoitit:

 "Minätön tila on ajatukseton, siksi sitä ei voi kuvailla."

Minkä värinen ja muotoinen on valkoinen seinä ennen kuin ajattelet sen olevan valkoinen ja seinä? Kaikki mitä näemme on mysteeri ja sitten kun puemme sen sanoiksi ja käsitteiksi, olemme menettäneet kosketuksen siihen. Ihmismieli on kuin kuppi johon otetaan annos virtaavasta koskesta. Heti kun annos otetaan, se on kuollut. Ei kukaan ota annosta vettä koskesta ja sano että hei tässä on koski. Se mitä tapahtuu silmiemme edessä on sanoinkuvaamaton mysteeri. Sanoinkuvaamattoman mysteerin pukeminen sanoiksi tappaa mysteerin jota ei koskaan tarkoitettukaan kuvattaviksi sanoilla. Todeliisuudella on äärettömän lyhyt säilymisaika.

Silence is most powerful. Speech is always less powerful than silence.

A realized one sends out waves of spiritual influence in his aura, which draw many people towards him. Yet he may sit in a cave and maintain complete silence.

Silence is never-ending speech. Vocal speech obstructs the other speech of silence. In silence one is in intimate contact with the surroundings. Language is only a medium for communicating one's thoughts to another. Silence is ever speaking.

Silence is truth. Silence is bliss. Silence is peace. And hence Silence is the Self.

Ramana Maharshi

'Mutta jotain sanoinkuvaamattoman kaunista ja harmonista se kai silti sitten on, joka ylittää kaiken maallisen.'

Kyllä, juuri näin.

'Hämäsi vaan se kun joskus ymmärrän ikään kuin että siellä kaikki olisi yhtä, mutta kuitenkin Mystikko puhui että jokaisella on omanlainen tosiolemuksensa. Eli jokaisella on oma illusorinen vääristymänsä Todellisesta (tämän jo ymmärrän täysin), mutta sitten vielä oma persoonallinen Todellinenkin sen lisäksi?'

Ykseydessä ei ole ketään eikä mitään.

Ei ole maailmakaikkeutta, ei maailmaa, ei siinä olevia ilmiöitä, ei persoonallista minää, ei kerrassaan mitään ajatustuotteita.

On vain ajatukseton Tietoisuus.

"Mystikko puhui että jokaisella on omanlainen tosiolemuksensa. Eli jokaisella on oma illusorinen vääristymänsä Todellisesta (tämän jo ymmärrän täysin), mutta sitten vielä oma persoonallinen Todellinenkin sen lisäksi?"

Ymmärsinköhän viestisi oikein?

Eli onko Mystikko mielestäsi tarkoittanut, että Todellisuus ilmenee yksilöllisinä henkinä sen lisäksi, että he ilmenevät yksilöllisinä, fyysisinä, egon sisältävinä ihmispersoonina?

Eli kun jonkun ihmisen fyysinen elämä loppuu, niin hän on edelleen  yksilöllinen henki (jossain henkitasolla)

TAI

kun vielä elossa oleva ihminen luopuu egostaan, esim. valaistuu, niin hän on edelleen yksilöllinen henki fyysisessä kehossaan?

Toisaalta eivätkö ne ns. yksilölliset hengetkin ole illusorisia, jos on vain Yksi?

Ehkä ihmiset siis ovat yksilöllisiä henkiä tässä illuusiossa, olipa heillä keho tai ei?

Vierailija kirjoitti:

Miksi valaistuneet kehoittavat ihmisiä keskittymään tähän hetkeen ja Minä olen -tunteeseen?

-Vain nykyhetki on olemassa.

Tietoisuus on minä olen tunne.

Minä olen -ajatus liittyy egoon, en tarkoita sitä, vaan nimenomaan tuota Minä olen -tunnetta tai Minä olen -tilaa.

He sanovat, että Minä olen tila on Pyhä tila, Jumalan läsnäolon tila. Ja sitten jossain vaiheessa se Minä olen -tila sitten loppuu. Milloin ja miksi?

-Minä olen tila on ikuisesti olemassa, tiedostipa minä ajatus sen tai ei.

Hei, kun lainaat jonkun tekstiä, jota sitten kommentoit, niin laittaisitko lainausmerkit siihen toisen henkilön tekstiin, jota lainaat tai voisitko käyttää tuota lainaustoimintoa. Kiitos.

Vierailija kirjoitti:

"Mystikko puhui että jokaisella on omanlainen tosiolemuksensa. Eli jokaisella on oma illusorinen vääristymänsä Todellisesta (tämän jo ymmärrän täysin), mutta sitten vielä oma persoonallinen Todellinenkin sen lisäksi?"

Ymmärsinköhän viestisi oikein?

Eli onko Mystikko mielestäsi tarkoittanut, että Todellisuus ilmenee yksilöllisinä henkinä sen lisäksi, että he ilmenevät yksilöllisinä, fyysisinä, egon sisältävinä ihmispersoonina?

Eli kun jonkun ihmisen fyysinen elämä loppuu, niin hän on edelleen  yksilöllinen henki (jossain henkitasolla)

TAI

kun vielä elossa oleva ihminen luopuu egostaan, esim. valaistuu, niin hän on edelleen yksilöllinen henki fyysisessä kehossaan?

Toisaalta eivätkö ne ns. yksilölliset hengetkin ole illusorisia, jos on vain Yksi?

Ehkä ihmiset siis ovat yksilöllisiä henkiä tässä illuusiossa, olipa heillä keho tai ei?

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen tämän tien myötä muuttunut niin, että miellyttäminen on karissut minusta pois ja sanon ihmisille ei herkemmin. En lähde enää toteuttamaan kenenkään muun tahtoa mikäli se on ristiriidassa oman intuitioni kanssa. Joskin tämä intuitio haluaa minun välillä palvelevan myös muita, mutta eri lähtökohdista kuin ennen. En myöskään ota enää syyllistämistä muilta vastaan, joten tästä on seurannut välien katkeamisia. 

Juu, samaa olen huonannut itsessäni.merityisen herkkä olen syyllistämiselle, sitä en ota yhtään vastaan. Tämä minun kasvuni alkoi näistä pois jo seitsemän vuotta sitten. Silloin aloitin itseni kuuntelemisen, aloin tietoisesti kehittää intuitiotani (silloin en ollut edes kuullut Minästäni).

Mutta tämä kipakkuus on tullut vasta tämän henkisen polun myötä. Tälle polulle tulin pari vuotta sitten. En osaa oikein kuvailla, mitä tämä kipakkuus on. Se ei todellakaan ole mitään ilkeyttä, enkä sylkäise tunteitani toisten naamalle, se on vaan...hmmm.. kipakkuutta. Se näkyy myös elekielessäni muutenkin. Aikaisemmin kaikki sanoivat minusta, että olen niin rauhallinen. Nykyään huidon kuin italialainen.

Ap

Olet vain tullut enemmän omaksi itseksesi. Jumala ilmentää itsensä yksilöllisinä muotoina, eikä ole mitenkään tarkoitus että kaikista tulee samanlaisia, esim. sellaisen joidenkin elättelemän henkisen ihmisen ihanteen mukaisia, että pitäisi olla hyvin hiljainen ja hillitty ja viisaan oloinen. On tarkoitus että meitä on erilaisia, ja henkinen löytäminen tekee meistä enemmän sellaisia kuin mikä on tosiolemuksemme. 

En itsekään ole ilmaisultani mitenkään hillitty, ja joidenkin mielestä olen jopa pelottava, koska olen yhdistelmä vakavaa ja totista, toisaalta tulista ja nopeaa ja omalla tavallaan henkisesti päällekäyvää. Esim. työkuvioissa usein minun roolikseni palavereissa päätyy niiden asioiden esiin ottaminen joita kukaan muu ei uskalla, tai jonkun epäselvän kuvion inttäminen läpi kunnes se selviää (kukaan muu ei halua, koska ei halua olla ärsyttävä jankkaaja). Nuorempana olin ujo ja jopa sosiaalisten tilanteiden kammoinen, mutta näitä sanoja ei todellakaan voisi minusta enää käyttää ;) 

Näin kirjoitti Mystikko aikanaan. Tästä saa kuvan, että meillä kaikilla olisi joku "henkinen tosiolemus" tai identiteetti myös siellä perimmäisellä tasolla, joka olisi eri kuin tämä maallinen ihmismuoto. Ja tätä en ymmärrä, kun olen ymmärtänyt että jokaisen tosiolemus olisi sama ihan persoonasta riippumatta, ei kai niissä mitään eroa ole kuten maallisessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mystikko puhui että jokaisella on omanlainen tosiolemuksensa. Eli jokaisella on oma illusorinen vääristymänsä Todellisesta (tämän jo ymmärrän täysin), mutta sitten vielä oma persoonallinen Todellinenkin sen lisäksi?"

Ymmärsinköhän viestisi oikein?

Eli onko Mystikko mielestäsi tarkoittanut, että Todellisuus ilmenee yksilöllisinä henkinä sen lisäksi, että he ilmenevät yksilöllisinä, fyysisinä, egon sisältävinä ihmispersoonina?

Eli kun jonkun ihmisen fyysinen elämä loppuu, niin hän on edelleen  yksilöllinen henki (jossain henkitasolla)

TAI

kun vielä elossa oleva ihminen luopuu egostaan, esim. valaistuu, niin hän on edelleen yksilöllinen henki fyysisessä kehossaan?

Toisaalta eivätkö ne ns. yksilölliset hengetkin ole illusorisia, jos on vain Yksi?

Ehkä ihmiset siis ovat yksilöllisiä henkiä tässä illuusiossa, olipa heillä keho tai ei?

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen tämän tien myötä muuttunut niin, että miellyttäminen on karissut minusta pois ja sanon ihmisille ei herkemmin. En lähde enää toteuttamaan kenenkään muun tahtoa mikäli se on ristiriidassa oman intuitioni kanssa. Joskin tämä intuitio haluaa minun välillä palvelevan myös muita, mutta eri lähtökohdista kuin ennen. En myöskään ota enää syyllistämistä muilta vastaan, joten tästä on seurannut välien katkeamisia. 

Juu, samaa olen huonannut itsessäni.merityisen herkkä olen syyllistämiselle, sitä en ota yhtään vastaan. Tämä minun kasvuni alkoi näistä pois jo seitsemän vuotta sitten. Silloin aloitin itseni kuuntelemisen, aloin tietoisesti kehittää intuitiotani (silloin en ollut edes kuullut Minästäni).

Mutta tämä kipakkuus on tullut vasta tämän henkisen polun myötä. Tälle polulle tulin pari vuotta sitten. En osaa oikein kuvailla, mitä tämä kipakkuus on. Se ei todellakaan ole mitään ilkeyttä, enkä sylkäise tunteitani toisten naamalle, se on vaan...hmmm.. kipakkuutta. Se näkyy myös elekielessäni muutenkin. Aikaisemmin kaikki sanoivat minusta, että olen niin rauhallinen. Nykyään huidon kuin italialainen.

Ap

Olet vain tullut enemmän omaksi itseksesi. Jumala ilmentää itsensä yksilöllisinä muotoina, eikä ole mitenkään tarkoitus että kaikista tulee samanlaisia, esim. sellaisen joidenkin elättelemän henkisen ihmisen ihanteen mukaisia, että pitäisi olla hyvin hiljainen ja hillitty ja viisaan oloinen. On tarkoitus että meitä on erilaisia, ja henkinen löytäminen tekee meistä enemmän sellaisia kuin mikä on tosiolemuksemme. 

En itsekään ole ilmaisultani mitenkään hillitty, ja joidenkin mielestä olen jopa pelottava, koska olen yhdistelmä vakavaa ja totista, toisaalta tulista ja nopeaa ja omalla tavallaan henkisesti päällekäyvää. Esim. työkuvioissa usein minun roolikseni palavereissa päätyy niiden asioiden esiin ottaminen joita kukaan muu ei uskalla, tai jonkun epäselvän kuvion inttäminen läpi kunnes se selviää (kukaan muu ei halua, koska ei halua olla ärsyttävä jankkaaja). Nuorempana olin ujo ja jopa sosiaalisten tilanteiden kammoinen, mutta näitä sanoja ei todellakaan voisi minusta enää käyttää ;) 

Näin kirjoitti Mystikko aikanaan. Tästä saa kuvan, että meillä kaikilla olisi joku "henkinen tosiolemus" tai identiteetti myös siellä perimmäisellä tasolla, joka olisi eri kuin tämä maallinen ihmismuoto. Ja tätä en ymmärrä, kun olen ymmärtänyt että jokaisen tosiolemus olisi sama ihan persoonasta riippumatta, ei kai niissä mitään eroa ole kuten maallisessa?

Ja sama jatkaa vielä. Tuli vain mieleen että tarkoittikohan Mystikko tuolla persoonallisella tosiolemuksella, jollaiseksi tulemme herätessämme henkisesti kuitenkin sitä illusorista muotoa eli maallista persoonaa? Kun itse käsitin sen hengelliseksi, perimmäiseksi muodoksi. Se selittäisi aika paljon, koska omasta mielestäni on vähän ristiriitaista että perimmäisellä tasolla olisi jotain erilaisia, persoonallisia hengellisiä olemuksia. Tämä on sellainen johon toivoisin vastauksen ihan Mystikolta itseltäänkin, toki muutkin ovat vapaita tulkitsemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen se todellinen Jumalan, Taivasten valtakunta sitten on joka on totta? Aiemmin luulin että sillä tarkoitetaan Jumalaa itseään, joka ilmenee eri muodoissa, mutta se on kuitenkin yksi ja sama Jumala. Mystikko sanoi yhdessä vaiheessa, että meistä tulee henkisessä heräämisessä enemmän tosiolemuksemme kaltaisia, ja kaikki olemme erilaisia Jumalan luomuksia. Tarkoittaako tämä illusorisessa ihmismuodossamme, vai tosiolemukseltamme erilaisia? Miten meissä voisi olla eroja hengellisessä, todellisessa muodossamme, jos olemme kaikki Jumalan lapsia, Jumalaa itseään muodossa? Luulin että sillä muodolla tarkoitettiin tätä maallista ihmismuotoa.

Mitä siellä taivasten valtakunnassa on? Jumalan lapsia yksilöllisissä muodoissaan? Miten vaikka jonkun esineen, sanotaan nyt jääkaapin todellinen olemus eroaa ihmisen todellisesta, hengellisestä olemuksesta Taivasten perimmäisessä valtakunnassa?

Tuo käsite on vähän hakusessa vielä.

Kaikki mitä on, on. Teemme itse siitä mitä on taivasten valtakunnan tai helvetin, useimmiten tietämättämme. Ei ole mitään taivaita tai helvettejä jotka odottaisivat meitä tuolla jossain.

Joo tuon minä ymmärrän kyllä, että se on tavallaan meidän sisällämme valmiina ja meidän löydettävissämme sisimpämme avulla, mutta se vähän sekoittaa että mitä siellä on? Olen ymmärtänyt että taivasten valtakunta on koko todellisuus nähtynä sen todellisessa olemuksessaan, mutta mitä se todellinen olemus sitten on? Jumalaa kyllä pohjimmiltaan, mutta missä muodoissa? Loputtomina määrinä hengellisiä olentoina? Ilmentymättömänä? Vai Jumala yhtenä? Tätä en ole tähänkään päivään mennessä kunnolla hiffannut. 

Kiitos vastauksesta, voit toki avata vielä lisää jos haluat, olisin kiitollinen jos osaat auttaa.

Et voi koskaan saada tietää mikä perimmäinen todellisuus on.

Se voidaan kohdata vain ja ainoastaan silloin kun mieli on tyhjä kaikista ajatustuotteista koska perimmäinen todellisuus on ajatukseton tila.

Okei. Eli se selittää, miksi Mystikkokaan ei ole sitä kuvaillut sen tarkemmin koska sitä ei voi ihmiskielellä tai ihmisaistein edes ymmärtää, ilmeisesti näin? Mutta jotain sanoinkuvaamattoman kaunista ja harmonista se kai silti sitten on, joka ylittää kaiken maallisen. 

Hämäsi vaan se kun joskus ymmärrän ikään kuin että siellä kaikki olisi yhtä, mutta kuitenkin Mystikko puhui että jokaisella on omanlainen tosiolemuksensa. Eli jokaisella on oma illusorinen vääristymänsä Todellisesta (tämän jo ymmärrän täysin), mutta sitten vielä oma persoonallinen Todellinenkin sen lisäksi?

Suosittelen, että tutustut seuraaviin kirjoihin:

Paul Brunton: Yliminän viisaus.

J. Krishnamurtin kirjoihin.

Ja

Henkisen kirjallisuuden jalokiveen, timanttiin:

Arthur Osborne: Ramana Maharsin opetuksia.

Jälkimmäisestä ei tarvitse oppia kun Itsetutkimus menetelmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi valaistuneet kehoittavat ihmisiä keskittymään tähän hetkeen ja Minä olen -tunteeseen?

-Vain nykyhetki on olemassa.

Tietoisuus on minä olen tunne.

Minä olen -ajatus liittyy egoon, en tarkoita sitä, vaan nimenomaan tuota Minä olen -tunnetta tai Minä olen -tilaa.

He sanovat, että Minä olen tila on Pyhä tila, Jumalan läsnäolon tila. Ja sitten jossain vaiheessa se Minä olen -tila sitten loppuu. Milloin ja miksi?

-Minä olen tila on ikuisesti olemassa, tiedostipa minä ajatus sen tai ei.

Hei, kun lainaat jonkun tekstiä, jota sitten kommentoit, niin laittaisitko lainausmerkit siihen toisen henkilön tekstiin, jota lainaat tai voisitko käyttää tuota lainaustoimintoa. Kiitos.

Laitan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa asia mikä estää valaistumisen on ajatukset. Siitä on lähtöisin, kaikki illuusiot, harhat, kuvitelmat, utopiat, ihanteet, toiveet, pyyteet ym.

Tosiasia on se mikä on tällä hetkellä, nyt meneillään olevat jutut.

Ihanne on se minkä tulisi olla, se on vastakohta sille mikä on. Ihanne on harhaa, se ei ole tosiasia sinänsä, se on ajatuksen luoma valheelllinen kuvitelma, vastakohta tosiasialle.

Niin kauan kun minä elää kuvitelmissa ja ihanteissa, se on itsensä luomassa vankilassa.

Minä on ajatustaikinan luomus.

Juuri noin. Sen vuoksi oikeat valaistumisen opettajat kehottavat ihmisiä keskittymään läsnäoloon ja meneillään olevaan hetkeen sotkematta siihen mitään ajatuksia. Kun oppii keskittymään vain tähän meneillään olevaan hetkeen on jo huikean pitkällä oman henkisen kehityksensä suhteen. Se onkin ehkä vaikein rasti koko henkisessä kehityksessä. Mindfulness-harjoituksissa autetaan tuossa. En tiedä onko heidän suosituin harjoituksensa sellainen, että pitää opetella syömään tietoisesti, keskittymään jokaiseen suupalaan ja suun liikkeeseen kerrallaan.

kristinuskossakin on omat menetlemänsä henkiseen kehitykseen, ikävää, että ihmiset eivät osaa niitä löytää - edes papisto.

Se on tosiaan yksi tie, mutta on muita joilla ajatukset ei ole este. Koska vaikka pää olisi täynnä ajatuksia, koko ajan on silti läsnä se Tietoisuus, joka on ollut aina läsnä koko elämän ajan, yhtä lailla silloin kun olit lapsi ja ajattelit lapsen ajatuksia, kuin nyt kun olet aikuinen ja ajattelet aikuisen ajatuksia. Sen Tietoisuuden, minän muuttumattoman osan, löytäminen ja tunnistaminen omaksi kuolemattomaksi minuudekseen ja samalla kaiken muun ydinolemukseksi, on se mitä etsitään. Jotkut löytää sen ajatuksettomuudesta, jotkut ajatusten "takaa" tarkkailijana tai kaiken lähteenä. 

Edes menneisyydessä tai tulevaisuudessa elämisen ei tarvitse olla este, koska ei kukaan oikeasti elä menneisyydessä tai tulevaisuudessa vaan vain nykyhetkessä joko muistelee mennyttä tai kuvittelee tulevaa. Ja on samalla jatkuvasti nykyhetkessä. Ja tietoisuus joka tiedostaa kaikki muistelmat tai kuvitelmat on läsnä, eikä se ole millään tapaa himmentynyt siitä ettei "ole nykyhetkessä". Mutta toki, jos oma tie on se, että Tietoisuus pyritään tunnistamaan nykyhetkeen keskittymisen kautta, ajatusten hiljentämisen kautta, niin se on ihan toimiva tie eikä ole hyvä usein pomppia tavasta toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mystikko puhui että jokaisella on omanlainen tosiolemuksensa. Eli jokaisella on oma illusorinen vääristymänsä Todellisesta (tämän jo ymmärrän täysin), mutta sitten vielä oma persoonallinen Todellinenkin sen lisäksi?"

Ymmärsinköhän viestisi oikein?

Eli onko Mystikko mielestäsi tarkoittanut, että Todellisuus ilmenee yksilöllisinä henkinä sen lisäksi, että he ilmenevät yksilöllisinä, fyysisinä, egon sisältävinä ihmispersoonina?

Eli kun jonkun ihmisen fyysinen elämä loppuu, niin hän on edelleen  yksilöllinen henki (jossain henkitasolla)

TAI

kun vielä elossa oleva ihminen luopuu egostaan, esim. valaistuu, niin hän on edelleen yksilöllinen henki fyysisessä kehossaan?

Toisaalta eivätkö ne ns. yksilölliset hengetkin ole illusorisia, jos on vain Yksi?

Ehkä ihmiset siis ovat yksilöllisiä henkiä tässä illuusiossa, olipa heillä keho tai ei?

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen tämän tien myötä muuttunut niin, että miellyttäminen on karissut minusta pois ja sanon ihmisille ei herkemmin. En lähde enää toteuttamaan kenenkään muun tahtoa mikäli se on ristiriidassa oman intuitioni kanssa. Joskin tämä intuitio haluaa minun välillä palvelevan myös muita, mutta eri lähtökohdista kuin ennen. En myöskään ota enää syyllistämistä muilta vastaan, joten tästä on seurannut välien katkeamisia. 

Juu, samaa olen huonannut itsessäni.merityisen herkkä olen syyllistämiselle, sitä en ota yhtään vastaan. Tämä minun kasvuni alkoi näistä pois jo seitsemän vuotta sitten. Silloin aloitin itseni kuuntelemisen, aloin tietoisesti kehittää intuitiotani (silloin en ollut edes kuullut Minästäni).

Mutta tämä kipakkuus on tullut vasta tämän henkisen polun myötä. Tälle polulle tulin pari vuotta sitten. En osaa oikein kuvailla, mitä tämä kipakkuus on. Se ei todellakaan ole mitään ilkeyttä, enkä sylkäise tunteitani toisten naamalle, se on vaan...hmmm.. kipakkuutta. Se näkyy myös elekielessäni muutenkin. Aikaisemmin kaikki sanoivat minusta, että olen niin rauhallinen. Nykyään huidon kuin italialainen.

Ap

Olet vain tullut enemmän omaksi itseksesi. Jumala ilmentää itsensä yksilöllisinä muotoina, eikä ole mitenkään tarkoitus että kaikista tulee samanlaisia, esim. sellaisen joidenkin elättelemän henkisen ihmisen ihanteen mukaisia, että pitäisi olla hyvin hiljainen ja hillitty ja viisaan oloinen. On tarkoitus että meitä on erilaisia, ja henkinen löytäminen tekee meistä enemmän sellaisia kuin mikä on tosiolemuksemme. 

En itsekään ole ilmaisultani mitenkään hillitty, ja joidenkin mielestä olen jopa pelottava, koska olen yhdistelmä vakavaa ja totista, toisaalta tulista ja nopeaa ja omalla tavallaan henkisesti päällekäyvää. Esim. työkuvioissa usein minun roolikseni palavereissa päätyy niiden asioiden esiin ottaminen joita kukaan muu ei uskalla, tai jonkun epäselvän kuvion inttäminen läpi kunnes se selviää (kukaan muu ei halua, koska ei halua olla ärsyttävä jankkaaja). Nuorempana olin ujo ja jopa sosiaalisten tilanteiden kammoinen, mutta näitä sanoja ei todellakaan voisi minusta enää käyttää ;) 

Näin kirjoitti Mystikko aikanaan. Tästä saa kuvan, että meillä kaikilla olisi joku "henkinen tosiolemus" tai identiteetti myös siellä perimmäisellä tasolla, joka olisi eri kuin tämä maallinen ihmismuoto. Ja tätä en ymmärrä, kun olen ymmärtänyt että jokaisen tosiolemus olisi sama ihan persoonasta riippumatta, ei kai niissä mitään eroa ole kuten maallisessa?

Ja sama jatkaa vielä. Tuli vain mieleen että tarkoittikohan Mystikko tuolla persoonallisella tosiolemuksella, jollaiseksi tulemme herätessämme henkisesti kuitenkin sitä illusorista muotoa eli maallista persoonaa? Kun itse käsitin sen hengelliseksi, perimmäiseksi muodoksi. Se selittäisi aika paljon, koska omasta mielestäni on vähän ristiriitaista että perimmäisellä tasolla olisi jotain erilaisia, persoonallisia hengellisiä olemuksia. Tämä on sellainen johon toivoisin vastauksen ihan Mystikolta itseltäänkin, toki muutkin ovat vapaita tulkitsemaan.

Tuosta lainauksesta ymmärrän itse niin, että Mystikko olisi tarkoittanut tätä ihmispersoonaa eikä hengellistä yksilöllistä henkeä/olemusta.

Mystikko on joskus kirjoittanut myös näin:

"Sielu on Jumala ihmiseksi yksilöllistyneenä."  Tuon käsittäisin fyysisenä ihmispersoonana.

JA

"Sielu on ikuinen henkiolento, ikuinen Jumalan yksilöllinen ilmentymä."

Voisiko tuo lause viitata siihen, että sielu olisi henkiolento, joka on ikuinen MUTTA lisäksi Jumalan yksilöllinen ilmentymä myös henkiolentona?

Siihen voinee vastata vain Mystikko.                                                    

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija:

"Kun taas kerran olin lohduton ja halusin pois tästä maailmasta, näin edessäni eläimen, hevosen kaltaisen, joka katsoi minua rakastavilla silmillään. Se oli hämmentävää, koska uskoni oli aina perustunut Raamattuun ja siinä ei tuon kaltaisia "satuhahmoja" ollut. Mutta se valtava rakkaus, joka tuon hahmon hieman surullisistakin silmistä välittyi, oli juuri sitä mitä sillä hetkellä kaipasin."

Näitkö hevosen kaltaisen eläimen unessa, meditaatiossa vai miten?

Näin sen meditaatiossa. Kuva ei ollut kirkas, niin kuin unessa, mutta silti täysin selvä. En ole montaa kertaa nähnyt vastaavia näkyjä ja paria muuta mitä olen en edes enää kunnola muista. Itse asiassa tunnistin eläimen yksisarviseksi mutta en vain kehdannut sitä kertoa, kun jotenkin se tuntuu naiivilta, kliseiseltä ja new agelta :). Mutta oikeasti sillähän ei ole väliä miltä hahmo näytti, vaan vain sillä että näky auttoi minua jaksamaan ja loi uskoa siihen, että on joku joka pitää huolta ja johdattaa. Vasta paljon myöhemmin muuten luin yksisarvisista, että niillä on erityisen rakkaudellinen katse :)

Kiitos sinulle. Olen itsekin monenlaista meditaatiossa nähnyt ja kokenut, mutten koskaan nähnyt yksisarvista, ja myönnän, että olen ajatellut, kuten monet, että ne ovat ihan huuhaata tai joidenkin vilkasta mielikuvitusta, mutta olen samaa mieltä kanssasi, ettei ole väliä sillä, miltä hahmo näytti - minkä muodon rakkaus otti - vaan se, että siitä oli sinulle apua.

Kysytäänpä Mystikolta, onko olemassa yksisarvisia?

Jos ei, niin miksi tosi monet niitä näkevät esim. meditaatiossa?

Usein yksisarvis-kohtaamisten taustalla on kohtaaminen olemassaolevan olennon kanssa, mutta se ei ole tämän todellisuuden tason olento ja yksisarvisen muoto on jotain minkä mieli enimmäkseen luo (kuva on osa kollektiivisen mielen arkkityyppistä kuvastoa) koska ei ymmärrä sitä mitä näkee, se ei mene mihinkään nimettyjen objektien kategoriaan jota ihminen on mieleensä kerännyt ihmisten todellisuutta tarkkaillessaan. Lohdun tällaisista kohtaamisista voi toki ottaa vastaan sitä kyseenalaistamatta.

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa asia mikä estää valaistumisen on ajatukset. Siitä on lähtöisin, kaikki illuusiot, harhat, kuvitelmat, utopiat, ihanteet, toiveet, pyyteet ym.

Tosiasia on se mikä on tällä hetkellä, nyt meneillään olevat jutut.

Ihanne on se minkä tulisi olla, se on vastakohta sille mikä on. Ihanne on harhaa, se ei ole tosiasia sinänsä, se on ajatuksen luoma valheelllinen kuvitelma, vastakohta tosiasialle.

Niin kauan kun minä elää kuvitelmissa ja ihanteissa, se on itsensä luomassa vankilassa.

Minä on ajatustaikinan luomus.

Juuri noin. Sen vuoksi oikeat valaistumisen opettajat kehottavat ihmisiä keskittymään läsnäoloon ja meneillään olevaan hetkeen sotkematta siihen mitään ajatuksia. Kun oppii keskittymään vain tähän meneillään olevaan hetkeen on jo huikean pitkällä oman henkisen kehityksensä suhteen. Se onkin ehkä vaikein rasti koko henkisessä kehityksessä. Mindfulness-harjoituksissa autetaan tuossa. En tiedä onko heidän suosituin harjoituksensa sellainen, että pitää opetella syömään tietoisesti, keskittymään jokaiseen suupalaan ja suun liikkeeseen kerrallaan.

kristinuskossakin on omat menetlemänsä henkiseen kehitykseen, ikävää, että ihmiset eivät osaa niitä löytää - edes papisto.

Se on tosiaan yksi tie, mutta on muita joilla ajatukset ei ole este. Koska vaikka pää olisi täynnä ajatuksia, koko ajan on silti läsnä se Tietoisuus, joka on ollut aina läsnä koko elämän ajan, yhtä lailla silloin kun olit lapsi ja ajattelit lapsen ajatuksia, kuin nyt kun olet aikuinen ja ajattelet aikuisen ajatuksia. Sen Tietoisuuden, minän muuttumattoman osan, löytäminen ja tunnistaminen omaksi kuolemattomaksi minuudekseen ja samalla kaiken muun ydinolemukseksi, on se mitä etsitään. Jotkut löytää sen ajatuksettomuudesta, jotkut ajatusten "takaa" tarkkailijana tai kaiken lähteenä. 

Edes menneisyydessä tai tulevaisuudessa elämisen ei tarvitse olla este, koska ei kukaan oikeasti elä menneisyydessä tai tulevaisuudessa vaan vain nykyhetkessä joko muistelee mennyttä tai kuvittelee tulevaa. Ja on samalla jatkuvasti nykyhetkessä. Ja tietoisuus joka tiedostaa kaikki muistelmat tai kuvitelmat on läsnä, eikä se ole millään tapaa himmentynyt siitä ettei "ole nykyhetkessä". Mutta toki, jos oma tie on se, että Tietoisuus pyritään tunnistamaan nykyhetkeen keskittymisen kautta, ajatusten hiljentämisen kautta, niin se on ihan toimiva tie eikä ole hyvä usein pomppia tavasta toiseen.

Hyvä kirjoitus kaiken kaikkiaan.

Toki valaistumisen voi kokea vaikka ajatustoiminto on käynnissä.

Siinä tilanteessa tietoisuus on etualalla ja ajatukset taka-alalla.

Toki on olemassa myös ajatukseton tila, jota kutsutaan ykseyden tilaksi.

Totta on myös se, että mitä intenseevisimme tiedostetaan nykyhetki sitä hiljaisempi mieli on.

Mutta totuuten ei ole teitä eikä polkuja, paitsi ne jotka mieli itselleen kuvitelmissa luo.

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Totuus tai todellisuus - se on aivan jotain muuta kuin mitä ihmiset sen kokevat olevan. Se on hengellinen, ikuinen, ajan ja paikan ulottuvuuksien tuolla puolen. Se mitä ihmiset kokevat todellisuutena, on vääristynyt, ihmisten perususkomusten ja tietoisuuden tason läpi suodatettu tulkinta, illuusio. Mitä nähdään tai koetaan on yleensä olemassa hengellisellä tasolla jonkinlaisena aktiviteettina, mutta tulkinta siitä esineeksi tai olennoksi on pohjimmiltaan epätosi, illusorinen. Siksi ei olekaan niin helppoa sanoa ihmisten tasolta lähtien, mikä on totta tai olemassa olevaa ja mikä ei. 

Sori kun lainaan näin vanhaa tekstiä, mutta tarkoititko Mystikko tuolla "hengellisellä tasolla jonkinlaisena aktiviteettina" juuri sitä Jumalan ikuista ja ääretöntä leikkiä jossa se ilmenee lukemattomina muotoina? Koska periaatteessahan perimmäisellä, hengellisellä tasolla ei ole mitään muuta kuin Tietoisuus, Jumala joka ilmentää rajattomasti itseään. Tämä kohta vähän hämmensi, vaikka en haluakaan sen enempää takertua yksittäisiin sananparsiin. Mutta tuotako tarkoitit aktiviteetilla?

Kyllä, sitä että on Ilmentynyt, joka on syntynyt Ilmentymättömästä, mutta että se ilmentynyt eli luomakunta ei ole sellainen kuin minä "syntiinlangennut" ihminen sen kaikkien ehdollistumiensa läpi näkee. Ilmennyt on Taivasten valtakunta, jonka vaan ihmisen mustien lasien katsoen useimmat näkee murheen laaksona. Koska se mitä ihmiset kokevat on kollektiivinen luomus, ihmisten tietoisuuden tilan muutos aina vaikuttaa siihen, miten maailma koetaan ja nähdään. 

Vierailija kirjoitti:

Tuli tällainen tarina mieleen:

Eräs henkilö kertoi netissä olleensa nuoruudessaan pahasti koulukiusattu sekä syrjitty. Hän sanoi saaneensa elämänsä paremmaksi sitä kautta, että alkoi imemään saamastaan negatiivisuudesta ja "pahuudesta" itselleen voimaa ja nousi demoniensa yläpuolelle. Jotain täysikuun aikana meditaatiota, jonka jälkeen alkoi saamaan pimeydestä energiaa, joka sai hänet muuttumaan lihaksikkaammaksi, pidemmäksi (senteissä aikuisiällä) sekä sillä tavalla habituksen komeammaksi ja itsevarmemmaksi ettei enää sen jälkeen ole kuullut mitään nälvintää keneltäkään. On siis tällä hetkellä todella tyytyväinen elämäänsä, mutta ei koe valaistuneensa, vaan käyttäneensä omien sanojensa mukaan "pimeyden voimaa" hyödykseen. Matkasi meditaatiossa menneisyyteen, kohtasi saamansa "pahan energian" ja siirsi tämän itselleen tavallaan elämänenergiaksi. Koki meditaatiossa sähköistä, kylmää tunnetta minkä koki täksi energiaksi.

Mitä sanot Mystikko tästä? Onko mahdollista että ko. henkilö on valaistunut tietämättään? Toisaalta hän kokee edelleen jonkinsorttista dualismia, koska pahuuttahan ei todellisuudessa ole olemassa. Mutta selkeästi hän on saanut manifestoitua itselleen ainakin maallisella tasolla paremman elämän, koska muutti ilmeisesti sisäisiä uskomuksiaan varsin voimakkaasti kostomentaliteetilla. Ja nyt siis käyttää pahuutta voimanaan elämässä.

Kysymys kuuluu, onko siis jotenkin mahdollista valaistua hengellisesti, mutta ikään kuin kapinoida silti sisäistä Itseä vastaan ja käyttää sisäisen Itsen voimaa jotenkin "pahalla" tavalla saadakseen egonsa mahtavammaksi? Ikään kuin että tietää totuuden, mutta samaan aikaan taikoo ihmisminälleen paremman elämän? 

Vai onko vaan niin, että hän käyttää todellisen Itsensä voimaa hyödykseen pelkällä henkisellä tasolla manifestoimalla, ja itse omilla uskomuksillaan luo tämän "pimeyden kylmän voimansa"?

Erittäin mielenkiintoinen tarina, ja tähän olisi mielenkiintoista saada Mystikolta ja muiltakin oman elämänsä mystikoilta näkemyksiä.

Hän käytti hyödykseen todellisen itsensä voimaa, kun sai omaksuttua uskomusjärjestelmän ja ajattelumallin, joka salli muutoksen jota arkijärki ei pitänyt luonnollisesti mahdollisena. Sillä ei ole oikeastaan mitään tekemistä valaistumisen kanssa, muuta kuin että joissain tapauksissa etsintä manifestoinnin, magian yms. parissa voi johtaa tutkimaan ilmenemistä ja itseä tarkemmin ja johtaa tielle joka voi johtaa valaistumiseenkin. Mutta manifestointi ei tarvitse valaistumista, se on mahdollista kaikille jos pystyvät vaan jotenkin manipuloimaan ajattelunsa irti ahtaista kahleista joihin nykyaikainen materialistinen maailma on sen laittanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei Mystikko tai kuka tahansa, kerrothan, miten pääsee eroon liiallisesta ajattelemisesta, vaikka oikeastaan siitä ei ole edes kyse, vaan paremminkin siitä, että ajatuksia vain tulvii päähäni. Jos en saa yöllä nukuttua, suurin syy siihen on, että ajatuksia vain tulvii mieleen. Sama juttu meditoidessa.

Yhtäkkiä saattaa tulla mieleen vaikka joku ruoka, joten olen syönyt viimeksi n. 20 vuotta sitten. Tai jonkun henkilön nimi, jotan en ole koskaan tavannut ja joku on hänestä kertonut minulle jotain ihan pientä vuosikausia sitten.

Sitten voi tulla mieleen vaikka joku joulujuhla koulussa tai kahvimerkin nimi, tai että pitäisköhän laittaa joku lipasto myyntiin tai Intiassa on kyllä ihan liikaa ihmisiä huonoissa oloissa. Lista on todella loputon ja käsittämättömän laaja.

Tiedän toki, milloin ajattelen aktiivisesti, vaikka sitä, mitä pitää ostaa ruokakaupasta, mutta nämä mieleen tulvivat ajatukset ovat todella väsyttäviä - ja todella yllättäviä. Nytkin kesken kirjoittamisen tuli mieleen joku vaaleanruskea koiranpentu, jonka samantien näin mielessäni. Ei aavistustakaan, mikä sen rotu on. En ole ajatellut koiria enkä mitään muitakaan lemmikkejä pitkiin aikoihin, eikä minulla lemmikkiä ole.

Tolle sanoi joskus, ette emme ajattele itse, vaan meitä ajatellaan. Joku muu valaistunut sanoi, että meitä eletään. Mitähän se tarkoittaa?

Onko kenelläkään samanlaista ongelmaa?

Kiitos mahdollisista vastauksista.

Muutama lisätieto tuohon tekstiini, eli pystyn kyllä olemaan ajattelematta usein silloin kun keskityn tekemään jotain. Joskus tosin silloinkin tulee joitain asioita mieleen, mutta harvemmin. Nautin niistä hetkistä, kun ajatuksia ei tulvi mieleeni. Ongelma on siis se, että meditointi ei onnistu ja nukahtaminenkin on usein vaikeaa ajatustulvan vuoksi.

Mistä ajatukset tulevat? Tuottaako mieli niitä egolle vai ego mielelle, vai poimiiko joku osa ihmisolennon mielestä asioita kollektiivisesta mielestä?

olle on joskus kertonut asiaa siten, kuin olisi joku olento, mikä tuottaa näitä ajatuksia. Tietenkään kyse ei ole oikeasta olennosta, mutta tulos on vähän sama kuin jokin olento työntäisi koko ajan ajatuksia ihmisen mieleen.

En enää muista, mikä on egon ja mielen ero, kun usein puhutaan egomielestä. Kerrottehan, kiitos.

Haastava aihe. Olisi kiva saada tähän vertaistukea ja tietenkin mielellään myös Mystikon vastaus.

Miksi antaisit ajatusten häiritä itseäsi? Anna niiden tulla ja mennä, katsele niitä vaan. Vähän kuin istuisit joen rannalla ja katselisit jokea, miten siinä vesi pyörteilee ja virtaa. On meditaatiotekniikoita, joissa tosiaan ei yritetä lopettaa ajatusten tuloa vaan vain katsellaan niitä samaistumatta niihin, taistelematta vastaan mitenkään. Kun tiedostat ettet ole yhtä kuin ajatuksesi vaan se tila jossa ajatukset ilmenee, kuin taivas jolla on pilviä, ei ajatuksilla ole minkäänlaista valtaa häiritä sinua ja himmentää onnellisuuttasi joka säteilee todellisesta olemuksestasi.

Vierailija kirjoitti:

Miten Mystikko mielestäsi tulisi suhtautua yliluonnollisiin kokemuksiin, kuten enkeleihin? Onko sinulla tällaisia kokemuksia?

Tietyssä mielessä ei, ja tietyssä mielessä paljonkin. Siinä mielessä ei, että minulla ei ole tapana sekoittaa tämän todellisuuden tason ja muiden asioita yhteen aistimaailman kuvaan, sillä tavalla että ikään kuin toinen taso tunkeutuisi yliluonnollisena tähän maailmaan. Mutta toki, voin kyllä muuttaa kokonaan fokustani ja kokea niitä toisia tasoja ilman tätä aineen ja materian maailmaa.

Mutta ihmiset toisinaan kokevat spontaanisti näitä kokemuksia ikään näyn kaltaisina, äänen kaltaisina tms. Valveilla tai unissa. Jos niistä on iloa ja lohtua, ne kannattaa hyödyntää ja nauttia niistä. On olemassa paljon asioita joita ihmisen arkitietoisuuden kapea fokus ja kehon aistit ei pysty näkemään ja kokemaan, ja joskus jopa sellaisia asioita harjoittamattomat silti kokevat spontaanisti jotain "ihmisen karsinan" ulkopuolelta. Se on useimmiten kokemuksena hieno ja voi tuoda lohtua elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija: "Mikä on se aina läsnä oleva Minä, joka on ollut sama koko elämäsi ajan?"

Nisargadatta kertoi, että Jumala/Todellisuus ei voinut kokea Minä olen -tilaa muuten kuin ilmentymällä muotoon, esim. ihmiseksi. Myös ihmislapsi alkaa tuntea Minä olen -tunteen, sen joka meillä kaikilla on aina olemassa - vaikkei sitä aina hoksaa. :)

Lienee niin, että tämä Jumala/Todellisuus ja se ihminen, eli näennäisesti kaksi, jotka tuntevat Minä olen -tunteen, on tietenkin vain se Jumala joka kokee itsensä ihmishahmossa.

Oletko sinä Mystikko kadottanut Minä olen -tunteen/tilan?

Kysyn siksi, koska on niitä valaistuneita, jotka ovat menneet valaistumispolullaan eteenpäin tosi paljon, ja ovat sen seurauksena menettäneet Minä olen -tunteen/tilan. Se jotenkin pelottaa minua, sillä tiedän olevani sisukas etsijä enkä lopettaisi etsintääni kesken, vaikka olisin jo ns. valaistunut.

Siis valaistunutkin jatkaa "kehittymistä", ja varmaan Mystikonkin matka on jatkunut, vaikka hän on kai jo ajat sitten tietyllä tavalla saavuttanut sen mitä on etsinyt.

Käsittääkseni Jed McKenna kirjoissaan kuvaa juuri sitä tilaa, kun ei ole enää Minä olen -tunnetta/tilaa. 

Jed sanoo, että todellinen totuus on ikuinen, muuttumaton ei-mikään, jossa ei voi "olla", joten pitää palata ihmiselämän illuusioon, jonka tietää nyt illuusioksi, ja josta on siten mennyt "maku". Hän ei "suosittele totuutta kenellekään, koska siinä ei ole muita hyviä puolia kuin se, että se on totta.

Ymmärsin, että perimmäinen totuus/todellisuus on kuitenkin sen verran outo Ei-olemisen tila ihmiselle  ettei sitä kannata Jedin mukaansa tavoitella, ellei ole ihan kauhea sisäinen pakko.

Toinen minä olen -tilansa kadottanut on Bernadentte Roberts, joka kertoo  (pelottavassakin) kirjassaan Minuuden tuolla puolen seuraavaa:

”Koska minulla oli kuitenkin varmuus siitä, että minä oli kadonnut, heräsi väistämättä kysymys: mikä oli kadonnut. Mitä minä oli? Mitä se tarkkaan ottaen oli ollut? Lisäksi heräsi tavattoman tärkeä kysymys: mitä jäi jäljelle minän väistyttyä?”

Luultavasti olen ymmärtänyt jotain väärin, joten minua saa opastaa tässä asiassa. :) Kiitos.

Minä olen Ilmentymätön ja Ilmennyt, ja lopulta tuollaisen dualismin tuolla puolen. Kaikki-minuus ja tyhjyys ja kuitenkin sellaisten kuvailujen tuolla puolen. 

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija: "Mikä on se aina läsnä oleva Minä, joka on ollut sama koko elämäsi ajan?"

Nisargadatta kertoi, että Jumala/Todellisuus ei voinut kokea Minä olen -tilaa muuten kuin ilmentymällä muotoon, esim. ihmiseksi. Myös ihmislapsi alkaa tuntea Minä olen -tunteen, sen joka meillä kaikilla on aina olemassa - vaikkei sitä aina hoksaa. :)

Lienee niin, että tämä Jumala/Todellisuus ja se ihminen, eli näennäisesti kaksi, jotka tuntevat Minä olen -tunteen, on tietenkin vain se Jumala joka kokee itsensä ihmishahmossa.

Oletko sinä Mystikko kadottanut Minä olen -tunteen/tilan?

Kysyn siksi, koska on niitä valaistuneita, jotka ovat menneet valaistumispolullaan eteenpäin tosi paljon, ja ovat sen seurauksena menettäneet Minä olen -tunteen/tilan. Se jotenkin pelottaa minua, sillä tiedän olevani sisukas etsijä enkä lopettaisi etsintääni kesken, vaikka olisin jo ns. valaistunut.

Siis valaistunutkin jatkaa "kehittymistä", ja varmaan Mystikonkin matka on jatkunut, vaikka hän on kai jo ajat sitten tietyllä tavalla saavuttanut sen mitä on etsinyt.

Käsittääkseni Jed McKenna kirjoissaan kuvaa juuri sitä tilaa, kun ei ole enää Minä olen -tunnetta/tilaa. 

Jed sanoo, että todellinen totuus on ikuinen, muuttumaton ei-mikään, jossa ei voi "olla", joten pitää palata ihmiselämän illuusioon, jonka tietää nyt illuusioksi, ja josta on siten mennyt "maku". Hän ei "suosittele totuutta kenellekään, koska siinä ei ole muita hyviä puolia kuin se, että se on totta.

Ymmärsin, että perimmäinen totuus/todellisuus on kuitenkin sen verran outo Ei-olemisen tila ihmiselle  ettei sitä kannata Jedin mukaansa tavoitella, ellei ole ihan kauhea sisäinen pakko.

Toinen minä olen -tilansa kadottanut on Bernadentte Roberts, joka kertoo  (pelottavassakin) kirjassaan Minuuden tuolla puolen seuraavaa:

”Koska minulla oli kuitenkin varmuus siitä, että minä oli kadonnut, heräsi väistämättä kysymys: mikä oli kadonnut. Mitä minä oli? Mitä se tarkkaan ottaen oli ollut? Lisäksi heräsi tavattoman tärkeä kysymys: mitä jäi jäljelle minän väistyttyä?”

Luultavasti olen ymmärtänyt jotain väärin, joten minua saa opastaa tässä asiassa. :) Kiitos.

Minä olen Ilmentymätön ja Ilmennyt, ja lopulta tuollaisen dualismin tuolla puolen. Kaikki-minuus ja tyhjyys ja kuitenkin sellaisten kuvailujen tuolla puolen. 

Tuskinpa tulisit sitä tänne kirjoittamaan.

Jotain on oltava jäljellä tullakseen kuvailemaan sitä, tätä tai tota.

Mitä todella on sanottavaa?

Elikkä jos olisin lähelläsi tuntisin hiljaisen shaktin, jnanan koska olet Sat

Voit vain olla hiljaa ja hiljaisuuteen huokuu sinusta ja kaikki jotka ovat tarpeeksi kypsiä tuntevat sen? Ja kun avaat suusi sanasi ovat kyllästyneitä hiljaisuudesta koska olet Sat ja aina olet ollut Sat, Itse elävä opetus?

Epäilen sillä lukemalla kirjoituksia herää kysymys miksi? Eihän sinulle ole toista. Niin miksi. Onko jäljellä jokin motivaatio, syy liikkeelle?

Ramakrishna sanoi.

-When flowers bloom bee's comes uninvited.

Kuka tahansa voi tänä päivänä voi sanoa näitä kauniita korulauseita mutta ne eivät merkitse yhtään mitään, se on hiljaisuus jossa se on havaittu onko yksi Sat.