Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Etsivä löytää (ei kirjautunut) kirjoitti:

Ap, nyt on kyllä sanottava, että meidän matkamme taitavat olla jotenkin synkroniassa! Minulla on hyvin samankaltainen tilanne meneillään elämässäni juuri nyt, joten pystyn hyvin samaistumaan noihin ajatuksiin, mitä käyt läpi juuri nyt. Omalla kohdallani kuvio on vain toistunut jo useasti aiemminkin, vaikka luulin vielä pari vuotta sitten, että "henkisen heräämisen" myötä en tähän enää päätyisi. Kuitenkin kaiken itsetutkiskelun ja traumojen työstämisen jälkeenkin olen taas tässä, ahdistuneena ulkoisen maailman kuvista ja miettimässä ratkaisua ongelmiin. Minulle käy aina ihan samoin, että menetän kosketuksen intuitiooni näiden pelkojen ilmaantuessa takaisin elämääni. Siinä on hyvin vaikeaa päästä kosketuksiin sisimpänsä kanssa kun tuntuu, että on jotenkin uhattuna...

Tänään koin pitkästä aikaa jotain mystistä, ja aloin sen myötä miettimään, että ehkä tälläkin tilanteella on jokin merkitys. Koin päiväunilla unihalvauksen, johon liittyi kuristetuksi tulemisen tunnetta (=traumoja menneisyydestä). Ensin yritin taistella tunnetta vastaan, mutta sitten päätin vain rentoutua ja hyväksyä sen mitä tulee. Hyvin pian pääsinkin ihan erilaiseen tilaan, koin oloni kevyeksi ja kuulin jopa iloista musiikkiakin ympärilläni. Jos joku täällä on kokenut ruumiistairtaantumisia, tietää varmaan mistä puhun. Kokemus ei kestänyt kauan, mutta auttoi minua kovasti näiden ajatusteni kanssa, kun sain noin konkreettisesti tuntea mitä irtipäästäminen aiheuttaa.

Tsemppiä ap sinulle ja kiitos kaikille, kun jaksatte jakaa kokemuksianne!

Sitähän minäkin olen tässä sanonut :-). Minun pimeä yöni alkoi tasan kuusi vuotta sitten ja kesti pahimmillaan kaksi vuotta. Sen jälkeen elämä on ollut vuoristorataa, nousujohteista kyllä. Useinmiten olen rauhallinen ja hyvin, hyvin monesti olen jo ehtinyt ajatella selvinneeni kaikesta. Mutta sitten... En ymmärrä miten voinkaan vajota välillä niin pohjamutiin, menettää sen uskon joka välillä on vahvana, ja antaa pelolle sen valtavan voiman. Mikä saa minut tippumaan niiiiin ylhäältä niiiiiin alas?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap jatkaa:

Visuaalisena olen "nähnyt" itseni näin: sisälläni kuin puun runkona on se todellinen itseni, se joka havaitsee ja tiedostaa. Näen itseni peilistä, joka on aktiivinen minä, ego siis?? Tuo puun runko toimii, mutta minun egoni suun ja peilikuvani välityksellä. Onko tässä virheellinen visualisointi ja ylläpidän näin egoani?

Vähän vaikeaa on romuttaa käsitys itsestä, että olisikin pelkkä henki...

Sanalla ego voi tarkoittaa niin monenlaisia asioita, ja riippuen siitä mitä se itselle tarkoittaa tuo voi olla ihan ok. Toisaalta jos egolla tarkoittaa valeminää joka on syntynyt todellisen Itsen ei-tuntemisen seurauksena, niin sen samaistaminen kehoon on hieman vaarallista, koska valeminän on tarkoitus pienentyä, jopa kuolla, mutta keholla lienee useimmilla vielä tehtävää täällä sen jälkeenkin, eikä esim. sen kurittamisella saa yleensä mitään hyödyllistä aikaan hengellisesti. 

Siitä nähden miten itse noita termejä käytän sanoisin että se inhimillinen käsitys kuolevaisesta kehosta on kollektiivisen egon (vääristynyt) näkemys todellisesta kehosta. Kehon voisi sanoa myös olevan ikään kuin kulkuneuvo jota käytetään tällä ihmisten tietoisuuden tasolla toimittaessa - silti vaikka jo näkisi sen läpi ja ohi Todellisuuteen, on pidettävä yllä myös kehoidentiteettiä niin kauan kuin on vielä tehtävää tällä tasolla, koska muuten ei pysty enää palvelemaan itsensä kehoksi ja mieleksi kokevia ihmisiä. Ikään kuin esittää roolia tietoisena siitä että se on vain yksi rooli, yksi lukemattomista... Tiettyä kehoa käytetään niin kauan kuin se on tarpeellinen ja hyödyllinen ja laitetaan sitten pois. Todellinen Minä ei muutu miksikään siitä millaisina illusorisina, muuttuvaisina kehoina se itseään ilmentää, sen enempää kuin ihmisen luonnollinen minä muuttuu miksikään siitä jos ihminen vaihtaa autoa.

Ja mitä tulee kaikkiin niihin kehoihin joina Minä ilmenee, niin omassa sisäisessä näkemisessäni on ollut aina mieletöntä puhua esim. tietyn henkilön jälleensyntymishistoriasta, koska minun samaistumisen pisteeni on itse Olemisen tai Elämän puu kokonaisuutena, ja silloin kaikki elämät ja ilmenemiset joita on ollut, on tai tulee olemaan, ovat Minän ilmentymiä, ei niin että joku tietty joukko elämiä olisi Minää ja toinen joukko ei. Mutta tietysti jos samaistuu suppeampaan osaan Olemista, voi kokea olevansa vain tietyn Elämän puun oksan sivuoksat, tai jopa yksi kärkihaara, yksi ainoa yhdellä illuusion tasolla ilmenevä keho. Kaikki näkemykset ovat katsojan omasta näkökulmasta nähden oikein, vaikka laajemmasta näkökulmasta osa voikin näyttää rajoittuneilta näkemyksiltä. 

Vierailija kirjoitti:

Hei kristitty mystikko!

Sanasi soljuvat sitä yksinkertaista totuutta joka vain on. Sen lisäksi, että olet päässyt hyvin pitkälle itsesi kanssa, osaat pukea kaiken selkeään ja yksinkertaiseen muotoon. Ehkä tänä päivänä sanojesi tulisi levitä laajemmalti? Kirjoita kirja! Tässä ketjussa jo vaikka kuinka paljon materiaalia. Kiitos paljon myös minun puolestani, sanoitat niin selkeästi kaiken sen, miten asioiden itsekin koen olevan. Kaunista syksyä sinulle ja myös muille!

Minä ostaisin myös sellaisen kirjan heti. On totta että näistä asioista on kirjoitettu kirjoja jo paljon ja varmaan asiatasolla kaikki löytyy jo vanhoista pyhistä kirjoituksista. Ongelma onkin se kenen tyylistä kullekin lukijalle "kolahtaa" ja jonka tyyliä hän ymmärtää, siksi tarvitaan monia eri esitystapoja. Luulen että monelle muullekin Mystikon tyyli olisi ymmärrettävä ja selkeä silti tinkimättä syvällisyydestä.

Eniten tämän kirjoittajan kanssa samoin ajatteleva itse lukemani on hindulainen advaita vedanta -guru Nisargadatta Maharaj, mutta hänen teksteissään on monenlaista ainakin länsimaiselle monimutkaista esim. joogaperinteeseen ja hindulaiseen filosofiaan liittyvää mikä itseäni on estänyt ymmärtämästä tekstejä vaikka olen vaistonnut totuuden ydinopetuksessa. Ehkä minun täytyy lukea häntäkin luettuani nyt Mystikkoa. Mutta ydinopetus on hämmästyttävän samanlainen:

"our real Identity as the birthless-deathless, infinite-eternal Absolute Awareness or Parabrahman, and Its play of emanated universal consciousness. Our only "problem" (an imagined one!) is a case of mistaken identity: we presume to be an individual, and, originally and fundamentally, we are not an individual, we are intrinsically always and only the Absolute."

"There is only one mistake you are making: you take the inner for the outer and the outer for the inner. What is in you, you take to be outside you and what is outside, you take to be in you. The mind and feelings are external, but you take them to be intimate. You believe the world to be objective, while it is entirely a projection of your psyche. "

Vierailija kirjoitti:

Etsivä löytää (ei kirjautunut) kirjoitti:

Ap, nyt on kyllä sanottava, että meidän matkamme taitavat olla jotenkin synkroniassa! Minulla on hyvin samankaltainen tilanne meneillään elämässäni juuri nyt, joten pystyn hyvin samaistumaan noihin ajatuksiin, mitä käyt läpi juuri nyt. Omalla kohdallani kuvio on vain toistunut jo useasti aiemminkin, vaikka luulin vielä pari vuotta sitten, että "henkisen heräämisen" myötä en tähän enää päätyisi. Kuitenkin kaiken itsetutkiskelun ja traumojen työstämisen jälkeenkin olen taas tässä, ahdistuneena ulkoisen maailman kuvista ja miettimässä ratkaisua ongelmiin. Minulle käy aina ihan samoin, että menetän kosketuksen intuitiooni näiden pelkojen ilmaantuessa takaisin elämääni. Siinä on hyvin vaikeaa päästä kosketuksiin sisimpänsä kanssa kun tuntuu, että on jotenkin uhattuna...

Tänään koin pitkästä aikaa jotain mystistä, ja aloin sen myötä miettimään, että ehkä tälläkin tilanteella on jokin merkitys. Koin päiväunilla unihalvauksen, johon liittyi kuristetuksi tulemisen tunnetta (=traumoja menneisyydestä). Ensin yritin taistella tunnetta vastaan, mutta sitten päätin vain rentoutua ja hyväksyä sen mitä tulee. Hyvin pian pääsinkin ihan erilaiseen tilaan, koin oloni kevyeksi ja kuulin jopa iloista musiikkiakin ympärilläni. Jos joku täällä on kokenut ruumiistairtaantumisia, tietää varmaan mistä puhun. Kokemus ei kestänyt kauan, mutta auttoi minua kovasti näiden ajatusteni kanssa, kun sain noin konkreettisesti tuntea mitä irtipäästäminen aiheuttaa.

Tsemppiä ap sinulle ja kiitos kaikille, kun jaksatte jakaa kokemuksianne!

Sitähän minäkin olen tässä sanonut :-). Minun pimeä yöni alkoi tasan kuusi vuotta sitten ja kesti pahimmillaan kaksi vuotta. Sen jälkeen elämä on ollut vuoristorataa, nousujohteista kyllä. Useinmiten olen rauhallinen ja hyvin, hyvin monesti olen jo ehtinyt ajatella selvinneeni kaikesta. Mutta sitten... En ymmärrä miten voinkaan vajota välillä niin pohjamutiin, menettää sen uskon joka välillä on vahvana, ja antaa pelolle sen valtavan voiman. Mikä saa minut tippumaan niiiiin ylhäältä niiiiiin alas?

Ap

Minulla on ihan samoja ongelmia, enkä vielä ole löytänyt ratkaisua niihin. Omaan traumaattisen taustan, ja edelleen toimin noiden traumojen ja pelkojen ohjaamina, jos koen oloni uhatuksi. Se on hyvin häiritsevää, kun siinä tilanteessa näkee itse täysin selvästi oman toimintansa typeryyden, mutta ei voi tehdä mitään estääkseen itseään.

Olen tähän asti luullut, että minun pitäisi päästä eroon noista taakoista, mutta IOK:ta ja mystikon kirjoituksia luettuani tuntuukin siltä, että toisenlainen ajattelutapa voisi toimia paremmin. Siis sen sijaan, että pyrkisin eroon mistään (ja siten antaisin asialle vain lisää valtaa keskittymällä siihen), sallisin vain kaiken olla niin kuin on täysin arvostelematta ja tuomitsematta. Eiväthän traumat varsinaisesti mikään paha asia ole: Ne ovat vain merkkejä siitä, että psyykeni on kehittänyt itselleen suojausmekanismeja jotain näennäistä ulkoista uhkaa vastaan. Ja niillä on varmasti ollut aikanaan oma tärkeä merkityksensä. Ei minun tarvitse niitä vastaan taistella tai yrittää niitä murjoa olemattomiin. Riittää kun näkee, että menneisyyttä ei ole olemassakaan. Ymmärrän nyt, mitä tarkoittaa ajatus siitä, että valaistunut "syntyy joka hetki uudelleen". Siinä tilassa on varmasti puhdas kaikista aiemmista ohjelmoinneista, malleista, mielikuvista ja käsityksistä.

Minä olen viime aikoina harjoitellut "omassa keskuksessa olemista". Toistaiseksi se onnistuu vain silloin, kun häiriötekijöitä ei ole tai ne ovat vähäisiä (kaukainen auton ääni, koiran haukku naapurissa tms.). Oikeastaan kyse on ihan yksinkertaisesta jutusta, kun tavallaan vain vetää kaikki huomionsa ja tarkkaavaisuutensa omaan sisimpäänsä. Aina jos ajatus lähtee harhailemaan, yrittää vetää senkin takaisin "keskukseen". Tuossa tilassa rauhoitun nopeasti ja stressaava mieli hiljenee ainakin hetkeksi. Ehkä voisin pikkuhiljaa laajentaa tätä harjoitusta myös arkisiin tilanteisiin ja siten pysyä paremmin kartalla, kun jokin tällainen uhkaavalta tuntuva tilanne taas syntyy. Tähän asti kun olen noissa tilanteissa lähinnä kokenut katsovani itseäni ulkopuolelta. Niihin liittyy myös voimakas tunne siitä, etten hallitse itseäni mitenkään vaan menen "automaattiasetuksilla". Ehkä siinä ihan kirjaimellisesti käy aina niin... En tiedä. Mielenkiintoisia havaintoja olen kyllä viime aikoina tehnyt tässä asiassa.

^ Ai niin, ja tuon kirjoitti siis Etsivä löytää.

"Tähän asti kun olen noissa tilanteissa lähinnä kokenut katsovani itseäni ulkopuolelta." Tämä muuten on asenne mitä monet henkiset opettajat opettaa, että tähän pitäisi nimenomaan pyrkiä, joten ei välttämättä mitenkään huono juttu. Se on samaistumisen katkomista ihmisolemukseen kokonaisuudessaan, niin ruumiiseen kuin ajatuksiinkin.

Vierailija kirjoitti:

"Tähän asti kun olen noissa tilanteissa lähinnä kokenut katsovani itseäni ulkopuolelta." Tämä muuten on asenne mitä monet henkiset opettajat opettaa, että tähän pitäisi nimenomaan pyrkiä, joten ei välttämättä mitenkään huono juttu. Se on samaistumisen katkomista ihmisolemukseen kokonaisuudessaan, niin ruumiiseen kuin ajatuksiinkin.

Niin, jos kyse tosiaan olisi pelkästä samaistumattomuudesta, ei asian suhteen varmaan mitään ongelmaa olisikaan. Vaan kun tässä on selvästi kyseessä joku psyyken suojamekanismi, mikä "etäännyttää" minut uhkaavasta tilanteesta, niin ei se mitenkään kauhean tietoinen tila ole. Ja kun siihen liittyy vielä tuo kontrollin puute, niin että reagoin aina sen vanhan trauman mukaisesti. Silloinkin kun kyse ei ole edes mistään oikeasta uhasta, vaan minä vain tulkitsen tilanteen niin...

Kaikki rauha katoaa heti kun tulee huoli jostakin asiasta. Tuntuu ettei jaksa alkaa tekemään vaadittavia toimenpiteitä, ja toisaalta kun huoli on toisesta ihmisestä, ei välttämättä edes voi tehdä mitään. Auttaisi kun voisi pysyä levollisena...tulee vaan helposti tunne että aina on liikaa surua.

Meditaatiojutuista kiinnostunut kyselee: monissa meditaatio-ohjeissa sanotaan, että pitää maadoittaa itsensä jotenkin. Kun sanoit, että olet koko ajan meditatiivisessa tilassa, oletko joskus siis maadoittanut itsesi jollain lailla? Mietin muutenkin tuota jatkuvaa meditatiivista tilaasi, ymmärsin että itse olet edistyneenä mystikkona jo kaikkien sairauksien yms. epäharmonian tuolla puolen, mutta arveluttaa aloittelijana jos meditatiivisen tilan yhtäkkiä saavuttaa, niin miten estää ettei joku skitsofrenia puhkea tai saa jotain hermostollisia oireita, joista varoitellaan. Vai pitääkö ensin omaksua ei-dualistinen maailmankuva, jotta voi turvallisesti alkaa meditoida?

Ps. Olisi hienoa, jos joskus alkaisit pitämään blogia. Sieltä saisi keskitetysti yhdestä paikasta lukea näistä näkemyksistäsi ja "opeistasi".

En ole Kristitty Mystikko, mutta voisin vastata nimimerkille Etsivä löytää sekä hänen jälkeensä kirjoittaneelle.

Eckhart Tolle puhuu kärsimyskehosta, tarkoittaen ikään kuin kehoon jumittunutta elämänenergiaa, jota ikävät ajatukset ja tunteet ruokkivat entisestään. Hänen mukaansa kärsimyskeho lakkaa hiljalleen olemasta, kun sen heräämisen (esim. ärtymyksen tunteen) tiedostaa heti, mutta ei enää samaistu siihen eikä anna sille enempää voimaa.

Kärsimyskehon ongelmana on egon samaistuminen siihen - "tällainen minä olen", "näin minä reagoin". Ego suorastaan takertuu kärsimyskehoon. Kuinka moni meistä on kokenut tilanteen, jossa oikeastaan nauttii surkeissa tunteissa tai vihassa vellomisessa? Kuinka moni on esimerkiksi riidan aikana lietsonut itseään entistä voimakkaampaan suuttumuksen tilaan? Kärsimyskehoon samaistumisesta kertoo sekin, kuinka vaikeaa on antaa anteeksi tai antaa asioiden olla.

En usko varsinaisen "kärsimyskehon" olemassa oloon, mutta mielestäni Tolle sanallistaa asian ymmärrettävästi. Lainaan loppuun vielä Läsnäolon voimasta pari kappaletta:

Jatkuva tietoinen tarkkaavaisuus katkaisee yhteyden kärsimyskehon ja ajatustoimintasi väliltä ja saa aikaan muutoksen. Tuntuu kuin kärsimys muuttuisi tietoisuutesi liekin polttoaineeksi - ja sen seurauksena liekki palaa entistä kirkkaammin. Siinä toteutuu muinaisen alkemian salainen johtoajatus: perusmetallin muuttaminen kullaksi, kärsimyksen muuttaminen tietoisuudeksi. Sisäinen repeämä on korjattu. Sinä olet jälleen ehyt, kokonainen. Velvollisuutesi on olla aiheuttamatta lisää kärsimystä ja ahdistusta.

Tehkäämme yhteenveto edellä mainitusta menetelmästä. Keskitä huomio sisäiseen tunteeseesi. Ole tietoinen siitä, että kyseessä on kärsimyskeho. Älä ajattele sitä. Älä anna tunteen muuttua ajatukseksi. Älä tuomitse äläkä erittele. Älä muodosta siitä identiteettiä itsellesi. Ole läsnä, pysyttele jatkuvasti sisäisten tapahtumiesi tarkkailijana. Ole tietoinen paitsi emotionaalisesta kärsimyksestä myös 'siitä joka tarkkailee', tyynestä katselijasta. Tässä on läsnä olevan hetken voima, oman tietoisen läsnäolosi voima. Tarkkaile sitten, mitä tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Meditaatiojutuista kiinnostunut kyselee: monissa meditaatio-ohjeissa sanotaan, että pitää maadoittaa itsensä jotenkin. Kun sanoit, että olet koko ajan meditatiivisessa tilassa, oletko joskus siis maadoittanut itsesi jollain lailla? Mietin muutenkin tuota jatkuvaa meditatiivista tilaasi, ymmärsin että itse olet edistyneenä mystikkona jo kaikkien sairauksien yms. epäharmonian tuolla puolen, mutta arveluttaa aloittelijana jos meditatiivisen tilan yhtäkkiä saavuttaa, niin miten estää ettei joku skitsofrenia puhkea tai saa jotain hermostollisia oireita, joista varoitellaan. Vai pitääkö ensin omaksua ei-dualistinen maailmankuva, jotta voi turvallisesti alkaa meditoida?

Ps. Olisi hienoa, jos joskus alkaisit pitämään blogia. Sieltä saisi keskitetysti yhdestä paikasta lukea näistä näkemyksistäsi ja "opeistasi".

En harrasta mitään näitä maadoituksia, suojauksia ja puhdistautumisia, koska en koe mitään tarvetta sellaiseen. Omasta näkökulmastani ne vaikuttaisivat omituisilta keinotekoisilta rituaaleilta, joilla ikään kuin torjutaan jotain oletettuja uhkia - ja itse en usko mihinkään uhkiin. Silti sanon kuten aina, että jos joku kokee sellaisen tekniikan itselleen juuri nyt hyödylliseksi, niin sitten sitä kannattaa toistaiseksi jatkaa. 

Tuon maadoittamisen kanssakin on kuten muidenkin termien, että se lisäksi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Joillekin se on yhteyttä nimenomaan Maa-planeettaan, ja jotkut jopa visualisoivat esim. juuret kasvamaan jaloistaan maan ytimeen. Toisille se tarkoittaa syvimmän Olemuksensa kokemusta - ja siinä mielessä pyrin olemaan maadoittunut koko ajan, mutta tiedä sitten onko se maadoittuminen kovin hyvä termi siihen että kokee olevansa kaikki mitä on, ei edes pelkkä Maa saati ihminen ;) Ehkä siinä mielessä arjessa maadoittaudun että joskus, varsinkin lomien jälkeen, voi olla joskus hieman työlästä palata samaistumaan kehoon ja tavalliseen elämään, jos on viettänyt päivä- tai viikkokausia mystisen unionin tilassa. Mutta meditaatiossa annan mennä vapaasti, en mitenkään yritä pitää kiinni samaistumisesta tietyn ihmiskehon muotoon tai mieleen. Minusta tulee Ei-mitään, jotta voin olla Kaikki-mitä-on, Ilmentymätön, että voin olla kaiken Ilmenneen ydinolemus.

Kyllä meditoida voi alkaa turvallisesti, vaikka olisikin ihmiselle tavanomainen maailmankuva. Yleensä vakavien haittojen riskejä ei ole jo ihan siksi, että harva jaksaa meditoida riittävästi että siitä seuraisi muuta kuin ehkä pitkästymistä pitkään, pitkään aikaan. Toisaalta jos omaa teologisen maailmankuvan jossa meditaatiossa vaanii demoniset voimat ja pahat energiat, niin silloin käytäntö voi omien uskomusten takia olla vahingoittava henkisesti. Ei se itsessään ole, mutta sisäiset uskomukset voivat heijastua ulkoisiksi koettuihin kokemuksiin ja olla hyvin häiritseviä. Jos kokee epämiellyttäviä tai pelottavia efektejä, kannattaa vähentää meditointia tai valita jokin toinen meditaatiokäytäntö, ehkä sellainen jossa on enemmän mielelle sisältöä seurattavaksi niin ettei se ala taustalla kehittää pelkokuviaan. Alkuun vaikka luonnossa hetken aistimuksiin keskittyneenä kävely voi olla hyvä meditaatio, jota juuri kenenkään mieli ei pidä vaarallisena okkultististen voimien kutsumisena.

Tehkäämme yhteenveto edellä mainitusta menetelmästä. Keskitä huomio sisäiseen tunteeseesi. Ole tietoinen siitä, että kyseessä on kärsimyskeho. Älä ajattele sitä. Älä anna tunteen muuttua ajatukseksi. Älä tuomitse äläkä erittele. Älä muodosta siitä identiteettiä itsellesi. Ole läsnä, pysyttele jatkuvasti sisäisten tapahtumiesi tarkkailijana. Ole tietoinen paitsi emotionaalisesta kärsimyksestä myös 'siitä joka tarkkailee', tyynestä katselijasta. Tässä on läsnä olevan hetken voima, oman tietoisen läsnäolosi voima. Tarkkaile sitten, mitä tapahtuu.

Tämä on hyvä siitä, että siinä ei vastusteta mitään tuntemuksia joita tulee, ei vaikka se nouseva tunne olisi voimakasta surua, raivoa tai ahdistusta.  Annetaan olla vaan ja katsellaan. Ei elettäkään että tunne pitäisi saada loppumaan, koska se ei ole minä, se on vain yksi tarkkailtava kohde tietoisuudessa joka Minä olen. 

Tämä on hyvin erilainen näkemys kuin psykologinen, jossa ns. kielteiset tunteet nähdään ongelmaksi ja niille täytyy tehdä jotain, riippuen koulukunnasta että mitä: analysoida ongelman lähtösyitä menneessä, yrittää ehdollistaa tilalle rakentavammat mallit, tai jopa syödä lääkkeitä jotta saa epämiellyttäväksi leimatun olon pois. Itse kannatan myös aina leimaamattomuutta ja samaistumattomuutta.

Kiitos sinulle, 336, noista huomioistasi! Minä sain kesällä hyvän käytännön opetuksen siitä, mitä tapahtuu, kun samaistuu negatiivisiin tunteisiin, antaa niiden ohjata käytöstään ja vieläpä oikein lietsoo niitä. Minulle sattui kaksi lähes identtistä vastoinkäymistä: Ensimmäisen kohdalla menetin malttini ihan täysin, ärsyynnyin silminnähden ja oikein tunsin raivon täyttävän minut. Tämän ärtymyksen myötä vastoinkäyminen tuntui huomattavasti suuremmalta kuin mitä se oikeasti olikaan, ja loppupäivä meni ihan pilalle. Toisella kerralla olin ehtinyt prosessoida tätä tapausta jälkikäteen, ja mietin vastoinkäymisen sattuessa, että nyt minulla on mahdollisuus toimia toisin. Annoin ärtymyksen tulla, mutta en alkanut lietsomaan sitä millään lailla. Katsoin vain noita tunteita tyyliin "jaahas, tällaista nyt tällä kertaa". Ja kuten arvata saattaa, tunne meni ohi huomattavasti nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla.

Tuo on hyvä huomio, että kärsimyskehoon ei tarvitse samaistua. Minulla onkin ongelmana se, että en pysty "karistamaan" traumataustaa harteiltani, vaikka tiedostan sen synnyn ja olemassaolon täysin kirkkaasti. En ole millään tavalla vihainen tai katkera menneisyydestäni (ainakaan tietoisesti), mutta samaistun yhä hyvin vahvasti näihin opittuihin käyttäytymismalleihin. Ei kai tässä muuten mitään ongelmaa olisi, mutta kun reaktion laukaisijana ja sijaiskärsijänä on aina joku ulkopuolinen ihminen, koen vastuukseni muuttaa tuota kuviota jotenkin. Vielä kun löytäisi ne keinot...

Viime päivät ovat muutenkin olleet hyvin, hyvin raskaita. Elämässäni tapahtuu asioita, joita en vain ymmärrä enkä näe mitenkään korkealta tietoisuuden tasolta. Yritän etsiä syitä ja seurauksia, mutta kaikki on vain yhtä suurta sotkua.

Kristityllä mystikolla on hirvittävää kristinuskon mitätöimistä.

Hän ei ole uskossa, eli Jeesuksen sanoin uudestisyntynyt, joten hän ei ymmärrä uskonjuttuja. Sekoittaa vaan idän uskontoja kristinuskoon.

Maailma ei ole harhaa. Jos se olisi harhaa, niin Jeesus ei olisi kuollut kivuliaasti ja kaikki taakat niskassa, ja sillä tavalla kärsinyt meille kuuluvan rangaistuksen synneistä.

Jos Jeesus sanoo "Minä olen teissä" niin se ei tarkoita että me oltaisiin jumalia.

Uskoontulossa Jeesus tulee omien sanojensa mukaan asumaan uskovaan ja vaikuttaa hänessä.

Me ei olla luotu tätä universumia, emme tiedä edes seuraavasta hetkestä mitään joten emme todellakaan ole jumalia.

Saatana yrittää jo Raamatun ekoilla lehdillä uskotella että me olisimme jumalia, eli jos ihmiset söisivät puusta, niin tulisivat "NIIN KUIN Jumala tietämään hyvän ja pahan."

Lisäksi tämä maailma on Jumalan rakkaudella luoma (tosin syntiinlankeemus toi siihen kärsimyksen).

Miten Jumala olisi voinut luoda harhaa? Hänen piti levätä 6.päivänä luomistyöstään, ei oikein kuulosta illuusion luomiselta.

Miksi Jumala antoi lait, tarkatkin lait ja säännöt? Miksi meillä on poliisi, vankeuslaitos jne?

Miksi itkemme, nauramme, rakastamme, koemme kipua?

Koska tämä elämä on totta, konkreettista. Kaikella on merkitys, Jumala tarkkaa kaikkea.

Tietysti yliluonnollinen maailma on olemassa, Jumalan ja sielunvihollisen voimat jylläävät maailmassa. Mutta he ovat yhtä konkreettisia kuin tämä maailma. Kuolemanjälkeinen elämä on yhtä totta kuin tämä elämä.

Vetovoiman laki on taikuutta, omien sielunvoimien käyttöä eikä Jumalan voiman käyttöä.

Jeesus kyllä paljon rohkaisi meitä uskomaan, jotta saisimme sen mitä haluamme.

Mutta Jumala haluaa että kaikessa on hänen tahtonsa. Ei Jumalan tahto ole se, että jokaisella meillä on Rolex ranteessa tai Porsche pihassa.

Jumala antaa sen mitä me tarvitsemme, ei aina sitä mitä haluamme. Koska Hän tietää että me ei tarvita jotain viittä Porschea.

Alkukristityt olivat pikemminkin köyhiä kuin rikkaita, lahjoittivat omastaan jne.

Eli mitä haluan sanoa sulle kristitty mystikko, niin jätä oikea kristinusko rauhaan äläkä sotke sitä idän uskontoihin, vaikka Jeesus tuntuisikin kivalta tyypiltä.

Kun ihminen tulee uskoon eli pyytää Jeesuksen elämäänsä, alkaa hänessä Raamatun jutut oikeasti toteutua siten kun Jeesus on sanonut. Miljoonat kristityt ovat kokeneet sen.

Ei siihen meditaatiota tarvita.

Kaiken sanominen harhaksi on kuin Jumalan luomistyön häpäisemistä.

Jeesus itse itki, nauroi, nukkui, söi, joi, kävi vessassa. Hän itsekin _kärsi_.

Hän kävi koko tunneskaalan läpi.

Jeesus itsekin kävi läpi tämän erittäin konkreettisen elämän.

Jeesus ei sanonut että tämä kaikki on harhaa.

Etsivä löytää kirjoitti:

Kiitos sinulle, 336, noista huomioistasi! Minä sain kesällä hyvän käytännön opetuksen siitä, mitä tapahtuu, kun samaistuu negatiivisiin tunteisiin, antaa niiden ohjata käytöstään ja vieläpä oikein lietsoo niitä. Minulle sattui kaksi lähes identtistä vastoinkäymistä: Ensimmäisen kohdalla menetin malttini ihan täysin, ärsyynnyin silminnähden ja oikein tunsin raivon täyttävän minut. Tämän ärtymyksen myötä vastoinkäyminen tuntui huomattavasti suuremmalta kuin mitä se oikeasti olikaan, ja loppupäivä meni ihan pilalle. Toisella kerralla olin ehtinyt prosessoida tätä tapausta jälkikäteen, ja mietin vastoinkäymisen sattuessa, että nyt minulla on mahdollisuus toimia toisin. Annoin ärtymyksen tulla, mutta en alkanut lietsomaan sitä millään lailla. Katsoin vain noita tunteita tyyliin "jaahas, tällaista nyt tällä kertaa". Ja kuten arvata saattaa, tunne meni ohi huomattavasti nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla.

Tuo on hyvä huomio, että kärsimyskehoon ei tarvitse samaistua. Minulla onkin ongelmana se, että en pysty "karistamaan" traumataustaa harteiltani, vaikka tiedostan sen synnyn ja olemassaolon täysin kirkkaasti. En ole millään tavalla vihainen tai katkera menneisyydestäni (ainakaan tietoisesti), mutta samaistun yhä hyvin vahvasti näihin opittuihin käyttäytymismalleihin. Ei kai tässä muuten mitään ongelmaa olisi, mutta kun reaktion laukaisijana ja sijaiskärsijänä on aina joku ulkopuolinen ihminen, koen vastuukseni muuttaa tuota kuviota jotenkin. Vielä kun löytäisi ne keinot...

Viime päivät ovat muutenkin olleet hyvin, hyvin raskaita. Elämässäni tapahtuu asioita, joita en vain ymmärrä enkä näe mitenkään korkealta tietoisuuden tasolta. Yritän etsiä syitä ja seurauksia, mutta kaikki on vain yhtä suurta sotkua.

Jumala on antanut sulle tunteet, ilon, surun, vihan. Käytä niitä, vaikka tietty vihaan tai katkeruuteen ei kannata jäädä.

Jeesus ei sano että sun menneisyytesi on harhaa, Hän ei mitätöi sitä. Hän tietää jokaisen sekunnin joka sulle on tapahtunut. Hän tuntee kärsimyksesi koska itsekin on kärsinyt.

Hän tarjoaa apuaan sulle sun elämän asioissa.

Minä olen kokeillut perinteistä kristillisyyttä, kuten aika moni muukin täällä. Minulle se ei toimi, koska en vain sydämessäni koe oikeiksi niitä opetuksia. Jeesus itsekin sanoi, että meistä voi tulla (ja lopulta tuleekin) hänen kaltaisiaan, ja mikään vähempi ei minulle riitä. Jeesus antoi anteeksi kaikille ja kaikelle. Miten hän olisi siihen pystynyt, jos olisi samaistunut kärsimykseen samalla tavoin kuin me? Ja mitä tulee menneisyyden harhaan, se on ihan oikein todettu jopa maallisesta näkökulmasta käsin: Minun menneisyyteni elää vain mielessäni. Samoin tulevaisuuteni. Oikeasti niitä kumpaakaan ei ole olemassa, on vain loputon nyt-hetkien virta. Ja niin kauan kuin annan näiden mielen ehdollistumien ohjata ajatteluani ja toimintaani, en koskaan voi antautua täysin puhtaasti nyt-hetken kokemiseen.