Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Lämmin kiitos tästä ketjusta, joka on antanut HYVIN paljon ajattelemisen aihetta. Tässä saattaa olla tie ulos vuosikausien masennus- ja ahdistuskierteestä.

Vierailija kirjoitti:

Lämmin kiitos tästä ketjusta, joka on antanut HYVIN paljon ajattelemisen aihetta. Tässä saattaa olla tie ulos vuosikausien masennus- ja ahdistuskierteestä.

Samat sanat! tätä kun kuulisi terapiassa käydessään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lämmin kiitos tästä ketjusta, joka on antanut HYVIN paljon ajattelemisen aihetta. Tässä saattaa olla tie ulos vuosikausien masennus- ja ahdistuskierteestä.

Samat sanat! tätä kun kuulisi terapiassa käydessään.

Sama. Alkuun ihmettelin mikä minua tässä ketjussa vetää, koska ajatukset joita täällä esitettiin olivat jotenkin niin toisesta maailmasta että mietin että mitä iloa niistä voisi minulle olla silti vaikka ne olisivat totta (mistä en edes pysty varmistumaan koska itse en ainakaan vielä näe maailmaa niin). Silti halusin lukea lisää, ja mitä enemmän luen niin sitä rauhallisemmaksi ja paremmaksi oloni tunnen. Ehkä minun masennukseni ei olekaan niinkään sairaus vaan täyttymätöntä kaipuuta johonkin sellaiseen jonka kristityn mystikon tekstien myötä tunnistan. Minä kärsin anhedoniasta ei siksi että olisin sairas vaan koska sisimpäni haluaa jotain tämän maailman ylittävää.

Vierailija kirjoitti:

Etsivä löytää kirjoitti:

Illuusioista puhuttaessa en ole ihan saanut otetta siitä, mitä illuusion näkeminen tarkoittaa käytännössä. Siis jos asun pohjois-koreassa, niin onhan se farssi ihan illuusio. Mutta kun näen nälkää, ja valaistun, niin kai se nälän näkeminen jatkuu kuitenkin... Vai valaistuneena en enää näe ruokaa merkityksellisenä?

Toisaalta et näe koko tämänhetkistä ilmenemismuotoa ja sen elämää, tai mitään sen kokemuksia järin merkityksellisinä sen rinnalla, mitä tiedät olevasi nimen ja muodon tuolla puolen. Ja se mitä koet olevasi on kuolematon, ruokaa tarvitsematon, ikuinen ja aina täyttymyksen ja rauhan tilassa, eikä sen rauhaa voi muuttaa jonkun ajallisen hahmon tilat. Ajallinen hahmo on kuin yksi roolihahmo jota Minä näyttelen, yksi monista, eikä Minulle käy mitään jos sen hahmon elämässä on kärsimystä tai jos se kuolee. Todellista Minää ei voi uhata mitään, siksi se on aina turvassa ja rauhassa.

Toisaalta on niin, että ihmiselämän tasolla sitä tietää aina manifestoituvansa kaikkena mitä tällä tasolla tarvitsee, niin kauan kuin on aika olla tällä tasolla ja tässä hahmossa. Se joka tietää olevansa kaiken muodon Lähde kyllä tuottaa ajalliseen kokemukseen tarvittavat muodot tavalla tai toisella, ilman ihmisaivojen murehtimista.

Joskus toki tulee aika jättää tämä hahmo jota omalla ihmisnimellä kutsutaan, ja silloin tavalla tai toisella tapahtuu se mitä ihmiset sanovat kuolemiseksi, vaikkei se todellisen olemuksensa tietävälle olekaan minkään loppu vaan vain yhden ajallisen hahmon hylkääminen kun se on käynyt tarpeettomaksi, kun siitä on kasvettu ulos tai sillä ei ole enää palvelutehtävää täällä. Transitio valitaan tietoisesti, ei niin että jokin ulkopuolinen tahto riistää sen elämän. Kehon kuolema, joka ihmisille on niin suuren surun ja ahdistuksen lähde, ei ole mitenkään negatiivinen asia sille, joka elävästi tuntee (eikä vain älyllisesti usko) olevansa jotain muuta kuin se hahmo joka kuolee ja haudataan.

Runsaus elämässä ilman tietoista vaivan näkemistä ja toisaalta kiinnittymättömyys mihinkään katoavaisella tasolla vaikka se kaikki runsaus menisikin - siinä on hengellisesti oivaltaneiden rauha.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vetäkääpä nyt innokkaimmat manifestoijat vähän henkeä.

Jos kaikki ulkopuolinen todellisuus olisi manifestointia niin solipsismi on silloin ainoa looginen maailmankatsomus. Muitakin olentoja kuin sinä saattaisi toki olla, mutta ne eläisivät joka tapauksessa kaikki omissa manifestoimissaan universumeissa.

Jos pitkällisen "henkisen polun" päässä ei ole mitään muuta kuin oivallus siitä, ettei mitään muuta ole olemassa kuin sinä itse eikä sitäkään ole olemassa, niin samaan nerokkaaseen johtopäätökseen pääsee 15-vuotias finninaamakin butaanipäissään. 

On kyllä totta, että mitään muuta ei ole olemassa kuin Minä, mutta tätä ei sanota samaistuneena ihmisruumiiseen tai ihmismieleen, vaan Jumalan kanssa koetun ykseyden tilasta lähtien. Silloin kaikki universumit, kaikki olemisen tasot, ovat kuin oma keho, Minä ilmenemässä lukemattomissa muodoissa. Sen voi oikeasti kokea mystisen unionin hetkinä, ja enemmänkin: voi kokea sen ikuisen ja muuttumattoman Perimmäisen, josta kaikki maailmat ja järjestelmät ovat tulkintoja. Mutta se mitä on Minä sellaisen näkemisen hetkinä, sitä ei pysty sanoin kuvaamaan...

Ihmisen tasolta katsoen, ajan ja paikan illuusion sisäpuolelta katsoen toki asiat on toisin. Manifestointi ei ole täysin jokaisen yksityistä vaan samankaltaisella tietoisuuden tasolla olevien olentojen kollektiivista. Eikä sitä tehdä pääosin tietoisesti, vaan se tapahtuu automaattisesti tiettyä olemisen tasoa asuttavien olentojen tietoisuuden luonteen mukaisesti. Ihmisellä tosin toki on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja lähiympäristöönsä myös tietoisella manifestoinnilla. Ei yhden ihmisen manifestointi estä vaikka sotaa tulemasta, jos ihmiskunnan kollektiivinen tietoisuus siihen vetää, mutta onpahan yksi työkalu vapaasti halukkaiden kokeiltavaksi, jolla voi ratkaista henkilökohtaisessa elämässään kokemiaan ongelmia. Kenenkään joka ei sellaiseen usko, tai ei ole sellaisesta kiinnostunut, ei toki tarvitse. 

Raamattukin kyllä viittaa siihen, että kun riittävän suuri määrä ihmisiä herää hengellisesti, koko tämä illuusio tulee muuttumaan aivan eri luonteiseksi, heijastamaan uudenlaista kollektiivista tietoisuuden tilaa. Tähän viitataan esim. ilmauksilla että luodaan uusi taivas ja uusi maa, jossa susi ja karitsa syövät yhdessä ruohoa laitumella, eikä mikään tai kukaan enää tee minkäänlaista väkivaltaa toiselle olevaiselle. Luomakunta odottaa Jumalan lasten ilmestymistä päästäkseen katoavaisuudesta - mutta Jumalan lapsia olemme me, eivät jotkut taivaasta pilven päältä laskeutuvat uudet messiaat.

Minua kiinnostaisi tietää millaisena konkreettisesti näet tämänpäiväisen ihmisten kollektiivisen tietoisuuden tilan, jos ei koko maailmassa niin vaikka Suomessa.. täällä netissä ainakin vaikuttaa että henkisen heräämisen tielle lähteneitä ja aiheesta kiinnostuneita olisi paljonkin, tai että määrä on lisääntynyt huimasti ihan viime vuosina (tämä siis omaa mutuiluani). Keikkuuhan tämäkin ketju täällä päivästä toiseen luetuimpien joukossa.

Kuinka paljon heränneitä tarvittaisiin, jotta toteutuisi tuo viimeisessä kappaleessa mainittu "uusi maa ja taivas". Riittääkö pari tuhatta Suomessa vai tarvittaisiinko pari miljoonaa? Tai maailmanlaajuisesti: pari miljoonaa vai miljardia kaltaistasi?

Hengellisellä tasolla maailma elää kiinnostavia aikoja, koska tosiaan samaan aikaan kun räikeä ja pinnallinen materialismi, joka on egosamaistumisen hedelmä, kiristää otettaan, kiinnostus spirituaaliseen kasvaa toisessa joukossa ihmisiä. Koskaan ei ole ollut niin helppo saavuttaa valaistumista tai uudestisyntymistä kuin nyt, kun on jo niin paljon sen saavuttaneita, joiden tietoisuuden tila helpottaa muidenkin saavuttamista. 

Ja kun yksi kokee sen, hänen lähipiirissään siitä yleensä tulee tavalla tai toisella tarttuvaa. Nekin jotka eivät ole sellaisista asioista kiinnostuneita usein aistivat jonkinlaisen rauhan ja kokevat vähemmän ahdistusta ja katkeruutta ja vihaa hengellisesti heränneen lähipiirissä, mikä sekin osaltaan parantaa yleistä tietoisuudentilaa. Ja sitten on aina niitä, jotka huomaavat heränneessä jotain erikoista, jotain minkä he haluavat ymmärtää ja kokea, ja jotka lähtevät heränneen kohtaamisen kautta hengellisen etsijän tielle, tai edistyvät jo käynnissä olleella tiellään. Mutta tosiaan, myös niiden jotka eivät fyysisesti kohtaa ketään herännyttä, on helpompi saavuttaa mitä enemmän saavuttaneita maailmassa on. 

Heränneitä ei tarvita siis niin paljon kuin luulisi muutokseen, mutta toisaalta nykyistä useamman pitäisi saavuttaa sellainen tietoisuuden taso, jossa heränneiden todellisuutta ei aktiivisesti vastusteta - jossa ei pidetä kiinni vanhasta maailmasta. Muutos on jo käynnissä, ja se saattaa saada täyttymyksensä aiemmin kuin monet luulevatkaan. Kuitenkin hyödyllisempää kuin yrittää ennustaa milloin se tapahtuu ajassa, on keskittyä siihen että itse on niitä, jotka edistävät uuden maailman syntymistä eikä niitä jotka jarruttavat sitä.

Käyttäjä102 kirjoitti:

Heränneitä ei tarvita siis niin paljon kuin luulisi muutokseen, mutta toisaalta nykyistä useamman pitäisi saavuttaa sellainen tietoisuuden taso, jossa heränneiden todellisuutta ei aktiivisesti vastusteta - jossa ei pidetä kiinni vanhasta maailmasta. Muutos on jo käynnissä, ja se saattaa saada täyttymyksensä aiemmin kuin monet luulevatkaan. Kuitenkin hyödyllisempää kuin yrittää ennustaa milloin se tapahtuu ajassa, on keskittyä siihen että itse on niitä, jotka edistävät uuden maailman syntymistä eikä niitä jotka jarruttavat sitä.

Mikä on näkemyksesi näihin (minua askarrutaviin asioihin)

Onko LSD jumalan luomus vai saatanan työkalu? 

Onko Jumala vai jumalia?  

Onko teknologia Jumalan työtä, vai jonkun muun, jos jonkun muun niin kenen?

Mikä koko maallisen maailman tehtävä ja tarkoitus on?  Mitä me olemme rakentamassa? Miksi evoluutio tapahtuu? Kuka sen on käynnistänyt ja miksi? 

Miten kristillinen pyhä henkin istuu tähän sinun "oppiin" tai mikä se on? 

Uskotko sielunvaellukseen, eli että sielu syntyy uudelleen? 

Uskotko sieluvaellukseen niin, että sielu syntyy uudelleen kunnes on "kypsä", eli valmis jumalan valtakuntaan? 

Itse uskon kristinuskon Jumalaan, mutta pidän myös mahdollisena, että joku toinen voima ohjaa meitä, joka kylläkin saattaa uskoa samaan Jumalaan, tai saattaa olla uskomatta. 

Mikä sinun tehtävä täällä on?

272:lle.

1) LSD. Aineellisilla substansseilla on se valta, jonka ihmiset itse niille tietoisuudessaan antavat. LSD:n ja psilosybiinin kaltaiset aineet voivat jopa hyödyttää osaa ihmisistä, koska heillä on uskomus että ne vähentävät tilapäisesti egosamaistumista ja kaatavat mielen rakentamia raja-aitoja koetun minän ja muun universumin väliltä. Toisaalta jos joku näitä aineita pahana pitävä ottaa niitä, he kokevat niistä haittaa, ei hyötyä. Kuten Shakespeare sanoi: "Why, then, ’tis none to you, for there is nothing either good or bad, but thinking makes it so. "

2) Jumala vai jumalia? Semantiikkaa. Omassa näkemyksessäni on tosin vain Yksi, ei edes erillistä Luojaa ja luotuja, mutta ei minulla ole mitään sitä vastaan, jos ihmiset kuvaavat jumaluuden eri puolia useammilla erilaisilla jumal-persoonilla. Kaikki ihmisen näkemykset jumaluudesta, monoteistiset ja polyteistiset, ovat kuitenkin rajoittuneita eivätkä kovin merkittäviä. Tärkeää on näkeminen ja kokeminen. Se on toissijaista, miten kokemansa sanallistaa: ateistisesti, agnostisesti, monoteistisesti vai polyteistisesti.

3) Teknologia on hengen kykyjen korvike sellaisilla tietoisuuden tasoilla, joilla ei ole yhteyttä hengen tason kaikkiin luonnollisiin kykyihin. Olennot muistavat alitajuisesti, että heidän kuuluisi esimerkiksi pystyä tietämään toisen ajatukset ajan ja paikan rajoituksista riippumatta, mutta kokevat maailmassaan että näin ei tapahdu. He luovat teknologiaa, jolla asia mahdollistuu.

4) Maailman tehtävä ja tarkoitus. Olla jumalallinen leikki, ikuisen ja muuttumattoman jumalallisen mahdollisuus kokea olemassaolo kaikilla mahdollisilla tasoilla ja tavoilla - myös muuttuvaisena ja kuolevaisena. Evoluutio on merkityksellistä vain järjestelmissä, joissa on olemassa aika tai jotain ajan tapaista. Sen merkitys on lopulta, sen jälkeen kun on koettu kaikenlaisia erilaisia olemisen ja tietoisuuden tasoja, palata kotiin Ykseyteen ja Ikuisuuteen.

5) Pyhä Henki, Kristus, Isä - Jumala. Eri ihmiset käyttävät näitä termejä eri tavoin, eikä ole mitään syytä yrittää asettaa ainoita oikeita tapoja. Kaikki viittaavat jumaluuteen, ja eri ihmisten kielenkäytössä hieman eri tavalla. Perinteisin kai on että Kristus on Isä ilmenneenä muodossa, Isä taas on Ilmentymätön, ja Pyhä Henki on välittäjä näiden välillä, 'pieni hiljainen ääni' joka puhuu yhteyden löytäneen sydämessä. Mutta eri henkilöillä on painotuseroja, ja samalla henkilölläkin eri vaiheissa. Itselleni voimakkain on samaistuminen Ilmentymättömään, Isään, mikä omalla tavallaan tekee minusta hyvin vieraan tälle ilmenneen materian ulottuvuuudelle.

6 & 7) Sielunvaellus. Minä en usko pohjimmiltaan aikaan, mikä tekee perimmäisen uskomisen jälleensyntymiseen mahdottomaksi. Mutta jos asiat välttämättä halutaan vääntää ajan muottiin, niin kai sitä voi niinkin sanoa, että ihminen jälleensyntyy. Itse tosin mieluummin puhuisin useista samanaikaisista olemassaoloista, joskin sekin on väärin, koska myös samanaikainen edelleen viittaa aikaan, joka taas on illuusio. Mutta lopulta (taas käsite ajan maailmasta - ihmisten kielellä ei voi puhua ilman vääristävää aikaa!)  jokainen sielu palaa kotiin tuhlaajapojan retkiltään, palaa ikuiseen todelliseen olemukseensa, jossa se on -ajan ulkopuolella olevan ikuisuuden näkökulmasta- aina ollutkin. Jos ei tässä nyt koetussa olemassaolossa, niin jossain muussa.

8) Minun tehtäväni. Se ilmoitettiin minulle jonkin aikaa hengellisen heräämiskokemukseni jälkeen. Palvella, olla se jolla on monia avaimia taivasten valtakuntaan, monia avaimia lukkoihin jotka estävät ihmisiä pääsemästä sisään. 

Lopulta avasin tämän ketjun kun niin usein oli etusivulla. Olin odottanut että täältä löytyy joko perinteisen kristillistä Jeesus-meuhkaamista tai sitten jotain ennustus-tasoista mystiikkaa johon en usko. Mutta nyt täytyy ihan tutustua tarkemmin, koska tämä vaikuttaa eniten real dealilta sen jälkeen kun luin aikanaan Jiddu Krishnamurtin kirjan joka aloitti henkisen etsintäni...

Käyttäjä102 kirjoitti:

Itse kävin koko hengen pimeän yöni ajan töissä, eikä kukaan ihminen edes tiennyt siitä mitä sisälläni tapahtui. Vaistomaisesti tiesin, että tämä ei ole esim. psykiatrista apua vaativa ongelma, vaikka oireet täsmäsivätkin vaikeaan ahdistuneisuuteen ja masennukseen, vaan prosessi joka pitää käydä läpi. Koska minulla oli lapsettomana yksineläjänä siihen mahdollisuus, pystyin ottamaan koko prosessin aika intensiivisesti lyhyen ajan sisällä, mutta tiedän, että jos vastattavanani olisi ollut vaikka lapsi, prosessi olisi ollut asteittaisempi, rauhallisempi ja hitaampi, niin ettei lapsi olisi joutunut kärsimään. Henki tai sielu joka prosessia ohjaa on kuitenkin rakkauden henki, eikä halua kellekään pahaa.

Onko tästä pitkä aika?   Oliko tämä ennen sun LSD-käyttöä vai sen jälkeen?  Ja kuinka vanha sä (sun maallinen keho) olet?  

Kerroit myös että olit ennen Uskossa ja siis kristitty, mutta nyt selvästi et enää mene kristityin opein, kuitenkin viittaat niihin. Missä vaiheessa ja miksi lähdit eroon kristinuskosta?

Luetko edelleen Raamattua?  Oletko lukenut Koraania?

Olen etsinyt jo kauan ja tämä ketju on ollut minulle todella merkittävä polullani. Kiitos siitä ❤ Vaikka tiedänkin, että sielu johdattaa.minut lopulta rauhan tilaan, kaipaisin lohdutusta tähän hetkeen. Pelkään ajoittain kovastikin, että henkistymiseni rakentaa kuilun minun ja rakkaitteni väliin. Pelkään menettäväni heidät. Voitko kommentoida tähän, Kristitty mystikko?

Vierailija kirjoitti:

Illuusioista puhuttaessa en ole ihan saanut otetta siitä, mitä illuusion näkeminen tarkoittaa käytännössä. Siis jos asun pohjois-koreassa, niin onhan se farssi ihan illuusio. Mutta kun näen nälkää, ja valaistun, niin kai se nälän näkeminen jatkuu kuitenkin... Vai valaistuneena en enää näe ruokaa merkityksellisenä?

Illuusio on väärä termi. Sielulle maallinen on toinen maailma, samalla tavalla maalliselle ihmiselle henkinen todellisuus on jotain uskomatonta. Muutenkin pelkkä itseen keskittyminen ei tee loppupelissä hyvää. 

Henkiseen kasvuun on kaksi tietä, maallisesta (esim synneistä on hyvä lähteä liikkeelle) luopuminen jolloin yhteys paranee, ja toisaalta muiden auttaminen, jolloin oikeutus yhteyteen paranee.  

Evankeliumi on kaunis asia, kun taas tämä hippien itsetutkiskelu ja erakoituminen ei auta ketään, jos ei siis tee mitään. Pitää olla liikkeellä, tehdä ja mennä. Jumalan mission on pelastaa sieluja, älkää siis jääkö kotiin miettimään itseänne ja valaistumistamme, vaan ja auttakaa. Toki sen voi tehdä netissäkin jossain määrin, mutta on hyvä kuitekin nähdä ja tuntea ihminen. 

Ihminen on kuin kala vedessä, sille vesi on todellinen, mutta se on vain osa kokonaisuutta, siellä sen on kuitenkin elettävä. Se ei osaa lentää. Ei osaa ihminenkään vaikka sielu "lentääkin". Niin meidänkin on elettävä, omassa paikassamme, sopusoinnussa toistemme ja maailman kanssa. Kun kysyy, tietää mikä on oikein. On väärin opettaa, että tupakka on illuusio, ei se ruumillemme ole. Maallisessa maailmassa on eri säännöt. Se mikä ei vahingoita sielua, vahingoittaa ruumista, Ja kun ruumis vahingoittuu on sielu vaarassa. Eksyminen on lähellä. 

Suurin osa pahoista narkomaaneista, alkoholisteita ja muista parantuu vain Jumalan kosketuksesta. Heräämisen, tai valaistumisen kautta, mutta ei pidä olettaa, että vapaata tahtoa voi käyttää "pahaan" ilman seurauksia. Tupakan voi lopettaa luopumalla siitä, jos ei halua, niin eihän siitä silloin voi luopua. 

Itsekin valaistuin ensimmäisen kerran yli 20v sitten, mutta väärien valintoen kautta ajauduin askel askeleelta maalliseen turmioon, kunnen Jumala pelasti minut uudelleen. En ollut silloin valmis luopumaan. On se edelleen vaikeaa. Askel askeleelta. Alkoholin ja tupakan tarve katosi, vaikka tunnenkin vielä välillä houkutuksia. 

Kristinusko on turvallinen tapa edetä henkisessä kasvussa, kun vaan ymmärtää, että sen kirjoitukset ovat ajankuvia.  Muutokseen se ei kuitenkaan itsessään vie. Halua pitää lähteä ihmisestä. Usein se halu tulee vasta kun on pakon edessä, eli tietää fyysisen minän olevan tuhon tiellä.  Suurin osa ihmisistähän uskoo, johonkin korkeampaan, koska tuntevat sen sisimmässään. Suurin osa kuitenkaan ei ole valmis luopumaan. Itsekkyys pitää kääntää välittämiseksi, ahneus luopumiseksi. 

No ei kyllä kauhean valaistuneelta kuulosta tuo Thaddeuksen ylimielinen viesti jossa selvästikään ymmärtämättä ollenkaan mistä on kyse niputetaan koko ketjun sisältö hyödyttömäksi hippien itsetutkiskeluksi ja erakoitumiseksi...

"On väärin opettaa, että tupakka on illuusio, ei se ruumillemme ole."

Raamattu taitaa kuitenkin viitata tietoisuuden tilaan jossa mikään aineellinen ei tosiaan vahingoita ruumistakaan. Tämä Markuksen evankeliumista

"Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit... He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. "

Useimpien ei kannata kuitenkaan kokeilla koska useimmat eivät ole valmiita, mutta mahdollista se on ja Raamatun mukaistakin.

Minä ajattelen niin, että "oikeutus yhteyteen" on kaikille yhtäläinen ja teoista täysin riippumaton asia. Halua toki täytyy löytyä, mutta en usko, että maallisella käyttäytymisellä olisi asian kanssa kauheasti tekemistä.

Näin ulkopuolisena en varmastikaan ole oikea ihminen arvioimaan kenenkään valaistumista, mutta kuulostaa tosiaan vähän siltä, että Thaddeuksen kokemus saattaa olla jotain muuta. Minullakin on vasta etsijänä ollut kokemuksia, jotka ovat kyllä ylimaallisia ja jollain tapaa varmasti merkkejä valaistumisen tiestä, mutta perillä en ole. Olen mm. kokenut niin syvää kiitollisuutta pelkästä olemassaolostani, että kyyneleet ovat nousseet silmiin ja olo on ollut melkein pakahtunut ilosta. Olen kokenut henkilökohtaista johdatusta ja saanut monenlaisia viestejä ja merkkejä siitä, onko suuntani sieluni halun mukainen. Sen verran on jo tullut opittua, että osaan sivuuttaa ihmisminän halut turhina, sillä nuo tiet eivät vain toimi: Kohtaan suuria esteitä ja haasteita, jos teen jotain muuta kuin mihin sisimpäni minua opastaa.

Täytyy muuten ottaa esille myös sellainen pointti, että aina auttaminen ei välttämättä ole sitä, kuin millaiseksi sen ihmismielen tasolla tarkoittaa. Auttamistakin voi tapahtua vääristä lähtökohdista, ja oikeastaan kaikessa toiminnassa olisi hyvä tarkkailla motiivejaan, miksi tekemiseen ryhtyy. Onko kyse siitä, että haluaa vain tuntea olonsa paremmaksi? Vai onko oikeasti saanut Pyhän Hengen johdatusta toimintaan, jolloin lopputulos on varmasti parempi, kuin mihin mieli koskaan pystyisi? Otan esimerkiksi erään lähimmäiseni, joka kärsii vakavista addiktioista ja jota autoin aiemmin usein mm. rahallisesti niin, että tunsin jo tekeväni väärin itseäni kohtaan. Minun oli opittava, että rakkaus ei tarkoita toisen tuhoavan käyttäytymisen mahdollistamista, vaan joskus se saattaa vaatia kipeitäkin päätöksiä. Lähimmäiseni ei varmastikaan ilahdu esimerkiksi siitä, jos soitan hänelle poliisit hänen rikkoessaan lakia, mutta itse näen tämän rakkauden teoksi. Teen sen, vaikka siitä tulisi itselleni paha mieli. Teen sen, jotta lähimmäiseni joutuisi kohtaamaan tekojensa seuraukset maallisella tasolla ja voisi ottaa vastuun päätöksistään. Näennäisesti tämä saattaa aiheuttaa jopa vihaa minua kohtaan, mutta olen oppinut, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. En tarvitse rakkautta ulkopuolelta, joten voin toimia sisäisen oikeudentajuni mukaan yrittämättä miellyttää muita. Tietysti myös minulla on heikkouteni, ja kaikkien ihmisten suhteen en aina osaa toimia samalla lailla. Mutta siihen siis tähtään, että omat ihmismieleni synnyttämät motiivit eivät olisi kauhean suuressa roolissa silloin, kun yritän auttaa muita.

Vierailija kirjoitti:

No ei kyllä kauhean valaistuneelta kuulosta tuo Thaddeuksen ylimielinen viesti jossa selvästikään ymmärtämättä ollenkaan mistä on kyse niputetaan koko ketjun sisältö hyödyttömäksi hippien itsetutkiskeluksi ja erakoitumiseksi...

"On väärin opettaa, että tupakka on illuusio, ei se ruumillemme ole."

Raamattu taitaa kuitenkin viitata tietoisuuden tilaan jossa mikään aineellinen ei tosiaan vahingoita ruumistakaan. Tämä Markuksen evankeliumista

"Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit... He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. "

Useimpien ei kannata kuitenkaan kokeilla koska useimmat eivät ole valmiita, mutta mahdollista se on ja Raamatun mukaistakin.

Ymmärrät varmaan mitä tarkoitin. Yksi henkilö täällä jo ajatteli, että voisiko hän vaan jatkaa tupakanpolttoa. Varmaan sitten myös vetää kännit kerran viikkoon. Vähän heroiiniää suoneen. 

Kyllä siinä kuule menee ennemmin tai myöhemmin meditaatiot pieleen ja todellisuus iskee päälle. Ruumis tuhoutuu. Toki sielu on jo pelastunut  jos on uskossa. 

Etsivä löytää kirjoitti:

Minä ajattelen niin, että "oikeutus yhteyteen" on kaikille yhtäläinen ja teoista täysin riippumaton asia. Halua toki täytyy löytyä, mutta en usko, että maallisella käyttäytymisellä olisi asian kanssa kauheasti tekemistä.

Aivan varmasti on merkitystä. Miksi luulet että munkit vetäytyvät askeettisiin oloihin ja elävät kurinalaista elämää. Ruumis on sielun temppeli.

Kaikki ovat tervetulleita Jumalan luokse. Siinä olet oikeassa. 

Vierailija kirjoitti:

Etsivä löytää kirjoitti:

Minä ajattelen niin, että "oikeutus yhteyteen" on kaikille yhtäläinen ja teoista täysin riippumaton asia. Halua toki täytyy löytyä, mutta en usko, että maallisella käyttäytymisellä olisi asian kanssa kauheasti tekemistä.

Aivan varmasti on merkitystä. Miksi luulet että munkit vetäytyvät askeettisiin oloihin ja elävät kurinalaista elämää. Ruumis on sielun temppeli.

Kaikki ovat tervetulleita Jumalan luokse. Siinä olet oikeassa. 

Ehkä askeettinen elämä helpottaa heidän valaistumistaan, mutta en minä usko, että se on ainoa oikea tie. Luulen, että tässä suurin merkitys on nimenomaan sillä, mitä uskoo. Ja jos uskoo, että teoilla on merkitystä, niin silloin niillä on.

Täytyy vielä lisätä, kun tuossa ylhäällä puutuit tuohon tupakka-asiaan: Minä olen se, joka on tämän addiktion kanssa paininut. Olin jo useamman vuoden ajan polttamatta ja olin absolutistikin pidemmän aikaa, mutta perususkomukseni asian suhteen eivät koskaan muuttuneet. Kun kohtasin stressiä, sorruin tupakkaan, koska USKOIN sen helpottavan oloani. Jos olisin ajatellut, että ei siitä syöpäkääryleestä ole minulle mitään iloa, ei tätä sortumista olisi varmasti edes tapahtunut. Siltikään en koe olevani nyt jotenkin vähemmän Jumalan Lapsi kuin niinä aikoina, kun en käyttänyt mitään nautintoaineita. Ehkä tämän kaiken tarkoitus oli vain osoittaa minulle, että pinnallisella (eli käyttäytymisen tason) muutoksella ei pötkitä kovin pitkälle, jos uskomukset pysyvät samoina. Täytyy siis jatkossa pureutua syyhyn, ei seuraukseen.

Jaahas, yksi ihmisiä armon alta takaisin lain alle työntäjäkin näköjään tullut keskusteluun. Ikävää siksi, että täällä on meitä omavanhuskaudella ja silti syyllisyydentunnolla itsemme loppuun ajaneita, joille on myrkkyä syyllistäminen ja kehoitukset palata yrittämään teoillaan tehdä itseään Jumalalle kelpaaviksi.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Itse kävin koko hengen pimeän yöni ajan töissä, eikä kukaan ihminen edes tiennyt siitä mitä sisälläni tapahtui. Vaistomaisesti tiesin, että tämä ei ole esim. psykiatrista apua vaativa ongelma, vaikka oireet täsmäsivätkin vaikeaan ahdistuneisuuteen ja masennukseen, vaan prosessi joka pitää käydä läpi. Koska minulla oli lapsettomana yksineläjänä siihen mahdollisuus, pystyin ottamaan koko prosessin aika intensiivisesti lyhyen ajan sisällä, mutta tiedän, että jos vastattavanani olisi ollut vaikka lapsi, prosessi olisi ollut asteittaisempi, rauhallisempi ja hitaampi, niin ettei lapsi olisi joutunut kärsimään. Henki tai sielu joka prosessia ohjaa on kuitenkin rakkauden henki, eikä halua kellekään pahaa.

Onko tästä pitkä aika?   Oliko tämä ennen sun LSD-käyttöä vai sen jälkeen?  Ja kuinka vanha sä (sun maallinen keho) olet?  

Kerroit myös että olit ennen Uskossa ja siis kristitty, mutta nyt selvästi et enää mene kristityin opein, kuitenkin viittaat niihin. Missä vaiheessa ja miksi lähdit eroon kristinuskosta?

Luetko edelleen Raamattua?  Oletko lukenut Koraania?

On tuosta intensiivisimmästä pimeän yön kokemukesta jo kymmenisen vuotta. Oli ennen LSD:n käyttämistä, paljon ennen. Olen 42-vuotias.

En minä koe lähteneeni eroon kristinuskosta. Mutta kieltämättä näen esim. Jeesuksen opetukset niin eri tavalla kuin useimmat nykyajan kristityt, että ymmärrän että heidän mielestään en ole kristitty ollenkaan. Niin voi vapaasti ajatella, eikä se millään tavalla minua loukkaa tai häiritse, enkä ala puolustella kristittyyttäni. Minä olen mikä olen, eikä siihen vaikuta mitkään ihmisten minuun lyömät leimat, joten mitäpä niistä väittelemään.

Luen kyllä edelleen joskus Raamattua. Koraania en ole kokonaan lukenut, mutta joidenkin islamin mystisten suuntausten runoilijoiden kirjoituksia kyllä tarpeeksi tietääkseni, että hengellistä valaistumista tapahtuu myös islamin piirissä. Kaikkien uskontojen mystikot tuntuvat lopulta näkevän saman todellisuuden, vaikka uskonnosta ja kulttuurista peräisin oleva kielenkäyttö jolla sitä kuvataan eroaakin toisistaan. Silti jokainen itse kokenut tunnistaa lukiessaan heti, että kirjoittaja näkee saman mitä minäkin. 

Mutta mystikot ovat joka uskonnon piirissä aina oma lukunsa - vai mitäpä esimerkiksi sharia-lakia noudattavaa oikeauskoisten kalifaattia vaativat sanoisivat suufilaisen mystikon Ibn Arabin opista, jonka mukaan kaikki uskonnot ovat kuvia samasta todellisuudesta ja voivat pitää paikkaansa samaan aikaan: 

Minun sydämeni on tullut kykeneväksi ottamaan vastaan kaikki muodot: se on vihreä niitty Gaselleille, luostari kristityille munkeille, temppeli epäjumalankuville, Kaaba pyhiinvaeltajille, Tooran taulut, ja Koraanin Kirja. Minä seuraan rakkauden uskontoa ja mihin tahansa rakkauden karavaani minut kuljettaa, se on minun uskontoni ja uskoni.

Sade kirjoitti:

Olen etsinyt jo kauan ja tämä ketju on ollut minulle todella merkittävä polullani. Kiitos siitä ❤ Vaikka tiedänkin, että sielu johdattaa.minut lopulta rauhan tilaan, kaipaisin lohdutusta tähän hetkeen. Pelkään ajoittain kovastikin, että henkistymiseni rakentaa kuilun minun ja rakkaitteni väliin. Pelkään menettäväni heidät. Voitko kommentoida tähän, Kristitty mystikko?

Sellainen ei ole yleistä, että menettäisi läheisiään hengellisen kasvunsa tai heräämisensä takia, mutta ei kukaan voi myöskään luvata, etteikö niin voisi tapahtua. Kyllä sitä on joskus tapahtunut, että voimakkaasti egojen väliselle draamalle perustuvat suhteet ovat hajonneet, jos toinen on herännyt henkisesti ja toinen pysynyt tiukasti egosamaistumisessa. Suhteen hajoaminen ei tapahdu siksi, että heränneestä olisi tullut jotenkin liian outo maalliseen elämään, vaan siksi että egoon samaistuva minuus kokee itsensä jatkuvasti äärimmäisen uhatuksi läheisessä suhteessa egonsa ylittäneeseen. Tämä uhan tunne tuottaa ahdistavaa oloa, jonka ahdistunut voi kokea siitä toisesta ihmisestä johtuvaksi, ja lähteä. Toinen onnellisempi vaihtoehto toki on, että se toinen kiinnostuu myös itse henkisestä tiestä huomattuaan miten kumppanista on tullut rauhallisempi ja onnellisempi.

Mutta mikä vielä olennaisempaa, niin henkisellä tasolla lopulta täytyy olla valmis luopumaan kaikesta. Kuten Jeesus sanoi: on oltava valmis luopumaan äidistään ja isästään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästäänkin. Yleensä näistä ei tarvitse luopua ulkoisella tasolla, vaan päin vastoin, myös ihmissuhteet tulevat syvemmiksi ja harmonisemmiksi kun yksi suhteen osapuoli valaistuu. Mutta sinne asti päästäkseen on oltava valmis siihen että kaikki henkiset siteet katoavaisen tasolla olevaan katkeavat - on oltava valmis luottamaan läheiset Jumalan huomaan, ilman että itse välttämättä enää olisi kuvioissa. Toisaalta tämän maailman uskomukset sanovat, että kuka tahansa voi vaikka ensi yönnä kuolla sairaskohtaukseen ja olla aamulla heräämättä enää, joten eikö ole vain järkevää hyväksyä se, että mitään pysyvää ei voi rakentaa oman eikä toisten ihmisten ajallisen elämän varaan?