Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Käyttäjä102 kirjoitti:

Iitulle (291). Ymmärrän hyvin halun nopeuttaa prosessia tai jotenkin keventää sitä. Ainoat tavat oikeastaan on sisäisestä vastustuksesta luopuminen ja jatkuva nykyhetkessä pysyttely - se, ettei anna ahdistavan menneen eikä ahdistavalta vaikuttavan tulevan yhtään päästä pesiytymään mieleen vaan ottaa vain yhden hetken kerrallaan. Kuten Jeesus sanoo, kullekin päivälle (tai sekunnille) riittävät sen omat murheet, turha kuormittaa varsinkaan pimeän yön tilanteessa itseään yhtään enemmällä. Eri asia sitten on, kuinka hyvin pimeässä yössä rämpimisen uuvuttama pystyy noudattamaan tällaisia neuvoja - ei aina juurikaan, ja silloin täytyy vaan ottaa vastaan mitä tulee koska ei muutakaan voi. Ja olla itselleen hyvin, hyvin armollinen jos sortuu epätoivoissaan johonkin mitä ei pidä oikeana.

 ...vaikka yritän kynsin ja hampain pitää kiinni viimeisistä "ihmisarvon" rippeistäni, kuten nyt vaikka luottotiedoista ja ystävistä, tietäen samalla hyvin ettei mistään voi pitää kiinni

Niinpä, tiedät itsekin, että juuri sellaisesta yö on sinua irrottamassa, että ihmisarvon tunteesi riippuisi enää mistään ulkoisesta. Tämä ei välttämättä tarkoita että kaiken ulkoisen on mentävä, mutta sisäisen kiinnittymisen tunteen niihin asioihin kyllä. Sitten kun sinulle on ihan sama, onko sinulla yhtään ystävää tai rahaa tai työpaikkaa tai oletko elossa vai kuollut, olet tilanteessa joka olisi hyvin huolestuttava jos et olisi henkisen tien kulkija - se tarkoittaisi masennusta ja jopa itsemurhariskiä- mutta tämän tien kulkijalle se tarkoittaa että on enää askelen päässä siitä mitä etsii, ja koko pimeän yön kokemuksen loppumisesta. 

Itselläni homma oli siinä mielessä vähän erilainen, että sen sijaan että olisin yrittänyt pitää kiinni vanhasta, minä itse katkoin myös ulkoisesti siteeni ihmisiin ja maailmaan, koska en pitänyt mitään muuta kuin hengellistä löytämistä enää minkään arvoisena. Minulle se oli oikea tie, mutta monelle muulle ei olisi. Onneksi prosessi itse, vaikkakin vielä pimeän yön vaiheessa ohjautuu alitajuiselta tasolta, pitää huolen siitä että kunkin osaksi tulee juuri hänen kehitykselleen oikeat asiat.

Luota vain, että sama luova Henki, joka pitää yllä koko universumia, on sinussa ja johtaa myös tätä metamorfoosin prosessia. Se tulee viemään sen päätökseen ja tulet löytämään kallisarvoisen helmen, jonka näet kaiken tuskan ja vaivan arvoiseksi :)

Kiitos. Vastauksesi jälkeen mietin pitkään omaa tietäni ja taisin huolestuakin, kun havaitsin etten oikeastaan halua kokea jumaluutta. Ajattelin että olen panostanut tämän ihmishahmon kehitykseen ja olosuhteisiin niin paljon etten vain yksinkertaisesti halua heittää hukkaan kaikkea siihen kuluttamaani aikaa ja vaivannäköä, päästää irti ja luovuttaa. Mietin miksi toiset ihmiset saavat nauttia tavalliseen elämään kuuluvista asioista kuten onnellisista parisuhteista, mukavista työpaikoista ja elämisen arvoisesta arjesta, ja minun tieni on "valaistua" ennen kuin voin tuntea oloni edes siedettäväksi tässä elämässäni. Pelkäsin etten koskaan osaisi päästää irti maailmasta tai jumalasta ja eläisin loppuelämäni onnettomassa välitilassa. Ymmärsin kuitenkin, että kuvitelmani siitä millaista olisi tai miltä tuntuisi kun on päästänyt irti, on kaukana totuudesta.

Ensimmäisen viestini kirjoittamisen aikaan olin vielä vahvasti pimeän yön keskellä, vaikka tiesin että kaikista vaikeimmat hetket olivat jo takana. Siitä asti olen tarkkaillut miten pimeä yö on vaihtunut hitaasti, päivä päivältä ensin aamyöksi, sitten aamuksi. Lisäksi aloitin tämän ketjun innoittamana uudelleen erään lukulistallani olleen kirjan, joka kertoo omalla tavallaan siitä tilasta jonne meditaation ja rukouksen on tarkoitus meidät johdattaa. 

Kirjan ja näiden vuosien aikana tekemäni ajatustyön avulla löysin lopulta itselleni tekniikan, jonka avulla tavoitin olemisen hetkeksi. Havaitsin ettei mistään tarvitse tosiasiassa päästää irti, koska oleminen pitää sisällään kaiken. Ymmärsin myös mitä tarkoitetaan sillä kun sanotaan jonkun löytäneen itsensä. Koin tätä olemisen tilaa eilisiltana korkeintaan viiden minuutin ajan, mutta tiedän että löydän sinne vielä takaisin, uudelleen ja uudelleen kunnes voin itse valita missä tietoisuuteni sijaitsee. Tällä hetkellä minulla on samaan aikaan pakottava halu oppia elämään kokemassani tietoisuudessa pysyvästi nyt heti, sekä syvä rauha ja tieto siitä että enää ei ole kiire :)

Havaitsin ettei mistään tarvitse tosiasiassa päästää irti, koska oleminen pitää sisällään kaiken. 

Niinhän se tekee. Missä kaikki on, ja mistä kaikki on "tehty"? Tietoisuudessa, tietoisuudesta. Mikä on tietoisuus? Minä olen. Jumala on. Miten voisi puuttua mitään edes muodon tasolla, jos tietää olevansa kaikkien muotojen ydinolemus ja Lähde? 

Ja kaikella, aivan kaikella, silläkin minkä ihmismieli vääristää pelkästään fyysiseksi muodoksi ja katoavaksi, on ikuinen, jumalallisesta tietoisuudesta koostuva ydinolemuksensa, joka ei koskaan tuhoudu. Kun joku kuolee, illuusio koskien hänen olemustaan kuolee. Todellinen olemus säilyy ikuisuudesti Tietoisuudessa, joka on minun tietoisuuteni ja sinun tietoisuutesi, ja kaikkien tietoisuus. Yksi. 

Koin tätä olemisen tilaa eilisiltana korkeintaan viiden minuutin ajan, mutta tiedän että löydän sinne vielä takaisin, uudelleen ja uudelleen kunnes voin itse valita missä tietoisuuteni sijaitsee.

Ihan varmasti löydät. Sinulla on jo yhteys uudelle tasolle, eikä sitä enää voi katkaista. Se voi hetkittäin hämärtyä havainnon tasolla, mutta se on aina löydettävissä uudestaan. 

Sitä ei moni tiedäkään, että tosiaan tietoisuutensa voi lokalisoida ihan minne tahansa ajassa ja paikassa ja niiden tuolle puolen, tai sitten vain olla lokalisoitumatta, olla kaikki-mitä-on...

Missä vaiheessa tämä lokalisoiminen kirkastui sinulle? 

Minä olen vaiheessa, jossa elän ehkä 60% uudessa tietoisuudessa ja 40% vanhassa. Meditaatiossa lennän lähinnä tyhjyyteen ja häviän kokonaan, muualle en pääse. 

Voiko sitä harjoitella jotenkin? 

449 jatkaa vielä. Uusi tietoisuus minulle syntyi noin vuosi sitten, ja nyt olen tosiaan siinä tilanteessa että elän siinä enemmän kuin vanhassa. Silti koen että tämä on osin vielä yön aikaa, sillä vanha tietoisuus on vielä hyvin raskas ja kipeä. 

Kirjoitit myös jossain vaiheessa, että sinulla meni pimeän yön aikana terveys. Minulla on sama kokemus. Paraniko se sinulla sitten kuitenkin kun lakkasit samastumasta illuusioo, vai mitä tapahtui? 

Vierailija kirjoitti:

Missä vaiheessa tämä lokalisoiminen kirkastui sinulle? 

Minä olen vaiheessa, jossa elän ehkä 60% uudessa tietoisuudessa ja 40% vanhassa. Meditaatiossa lennän lähinnä tyhjyyteen ja häviän kokonaan, muualle en pääse. 

Voiko sitä harjoitella jotenkin? 

Lokalisoiminen oli jotain minkä huomasin heti kun tajusin sen, että minä en ole perimmäiseltä olemukseltani fyysinen keho ja siihen liittyvä ajatteleva mieli. Minä aloin uteliaana tutkia tietoisuuden mahdollisuuksia, erilaisia maailmoja ja tietoisuuden tiloja. 

Mutta tämä on asia josta kaikki eivät ole ollenkaan kiinnostuneita, tai joka ei vain ole heidän luontainen tiensä. Eli ei tule kaikille koskaan, sekä kiinnostuksen puutteen, että sen takia, ettei oma sielu vain ole sellaiseen taipuvainen. 

Joskus ihmettelen omaa kutsumustani, sitä että kaikenlainen todella tälle maailmalle vieras metafysiikka on minulle niin helppoa ja läheistä. Käytännöllisempää olisi saada kyvyt vaikka olla uusi Äiti Teresa tai muu suuri hyväntekijä, mutta jostain syystä universaali Tietoisuus haluaa ilmaista itseään minunlaistenikin kautta, tavoilla joiden hyödyllisyys ei ihmisjärjelle aina oikein aukene. 

Vierailija kirjoitti:

449 jatkaa vielä. Uusi tietoisuus minulle syntyi noin vuosi sitten, ja nyt olen tosiaan siinä tilanteessa että elän siinä enemmän kuin vanhassa. Silti koen että tämä on osin vielä yön aikaa, sillä vanha tietoisuus on vielä hyvin raskas ja kipeä. 

Kirjoitit myös jossain vaiheessa, että sinulla meni pimeän yön aikana terveys. Minulla on sama kokemus. Paraniko se sinulla sitten kuitenkin kun lakkasit samastumasta illuusioo, vai mitä tapahtui? 

Parani, jopa ihmeellisellä tavalla. Kaikki nekin vaivat, joiden lääkärit sanoivat olevan parantumattomia tai nopeasti pahenevia, ovat poistuneet. Minä en kärsi enää mistään enkä syö mitään lääkkeitä, huolimatta siitä että minulla on diagnooseina:

- kilpirauhasen vajaatoiminta

- fibromyalgia

- pirstaleinen rannemurtuma joka korjailtu puutteellisesti luunsirut rautalevyyn ruuvaamalla - ennuste: toimii jotenkuten pari vuotta leikkauksesta, sen jälkeen odottaa työkyvyttömyyseläke

- oikeassa polvessa nuorena sattuneesta nivelsidevammasta johtuen paha nivelrikko

- jossain vaiheessa oli myös vaikea ylipaino ja sen aikana puhjennut 2-tyypin diabetes

Oli myös epäily syövästä, mutta siinä vaiheessa minä olin niin irti jo tämän maailman näkemyksistä, että ajattelin että ei, en ota hoitoja enkä tutkimuksia. Joko paranen Jumalan tahdosta tai sitten kuolen. 

Ja sitten tuli herääminen, ja sen ymmärtäminen, että Tietoisuus, joka Minä olen, on kehon luoja ja ylläpitäjä, eikä se olekaan rikkoontuvainen koneisto, joka voi koska tahansa pettää alta ja tuottaa vaivaa ja kipua ja rajoitusta. Että keho ei itse asiassa ole edes aineellinen ja kuolevainen tosiolemuksessaan. Kun näki kehon näin, ei enää yllättänyt yhtään että mikään vanhoista vaivoista ei enää vaivannut : ei niillä ollut koskaan todellisuutta, ne olivat vääristymiä siitä mikä Minä olen oikeasti. Ei tarvinnut muuttaa todellisuutta, vain nähdä illuusioiden läpi parantuakseen.

Ihmisten reaktiot ovat joskus kyllä olleet erikoisia. Eniten siihen miten paljon ilmeisesti ulkonäköni on muuttunut. Monen monta kertaa kuulin heräämistäni seuranneina vuosina esim. sukulaisilta joita en näe kovin usein, että miten tuo on mahdollista, olet ihan kuin eri ihminen. Jotkut sanoivat että laihtuminen se on, mutta jotkut toiset että kyllä tuohon muutokseen tarvitaan jo muutakin, kauneusleikkauksia jne. Minä en koskaan selitä mitään, hymyilen vaan, ja ajattelen, että Minä olen se joka minä olen, ja ilmenen sellaisissa muodoissa joissa haluan.

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

449 jatkaa vielä. Uusi tietoisuus minulle syntyi noin vuosi sitten, ja nyt olen tosiaan siinä tilanteessa että elän siinä enemmän kuin vanhassa. Silti koen että tämä on osin vielä yön aikaa, sillä vanha tietoisuus on vielä hyvin raskas ja kipeä. 

Kirjoitit myös jossain vaiheessa, että sinulla meni pimeän yön aikana terveys. Minulla on sama kokemus. Paraniko se sinulla sitten kuitenkin kun lakkasit samastumasta illuusioo, vai mitä tapahtui? 

Parani, jopa ihmeellisellä tavalla. Kaikki nekin vaivat, joiden lääkärit sanoivat olevan parantumattomia tai nopeasti pahenevia, ovat poistuneet. Minä en kärsi enää mistään enkä syö mitään lääkkeitä, huolimatta siitä että minulla on diagnooseina:

- kilpirauhasen vajaatoiminta

- fibromyalgia

- pirstaleinen rannemurtuma joka korjailtu puutteellisesti luunsirut rautalevyyn ruuvaamalla - ennuste: toimii jotenkuten pari vuotta leikkauksesta, sen jälkeen odottaa työkyvyttömyyseläke

- oikeassa polvessa nuorena sattuneesta nivelsidevammasta johtuen paha nivelrikko

- jossain vaiheessa oli myös vaikea ylipaino ja sen aikana puhjennut 2-tyypin diabetes

Oli myös epäily syövästä, mutta siinä vaiheessa minä olin niin irti jo tämän maailman näkemyksistä, että ajattelin että ei, en ota hoitoja enkä tutkimuksia. Joko paranen Jumalan tahdosta tai sitten kuolen. 

Ja sitten tuli herääminen, ja sen ymmärtäminen, että Tietoisuus, joka Minä olen, on kehon luoja ja ylläpitäjä, eikä se olekaan rikkoontuvainen koneisto, joka voi koska tahansa pettää alta ja tuottaa vaivaa ja kipua ja rajoitusta. Että keho ei itse asiassa ole edes aineellinen ja kuolevainen tosiolemuksessaan. Kun näki kehon näin, ei enää yllättänyt yhtään että mikään vanhoista vaivoista ei enää vaivannut : ei niillä ollut koskaan todellisuutta, ne olivat vääristymiä siitä mikä Minä olen oikeasti. Ei tarvinnut muuttaa todellisuutta, vain nähdä illuusioiden läpi parantuakseen.

Ihmisten reaktiot ovat joskus kyllä olleet erikoisia. Eniten siihen miten paljon ilmeisesti ulkonäköni on muuttunut. Monen monta kertaa kuulin heräämistäni seuranneina vuosina esim. sukulaisilta joita en näe kovin usein, että miten tuo on mahdollista, olet ihan kuin eri ihminen. Jotkut sanoivat että laihtuminen se on, mutta jotkut toiset että kyllä tuohon muutokseen tarvitaan jo muutakin, kauneusleikkauksia jne. Minä en koskaan selitä mitään, hymyilen vaan, ja ajattelen, että Minä olen se joka minä olen, ja ilmenen sellaisissa muodoissa joissa haluan.

Sinun tekstisi tuovat minulle niin paljon lohtua, että tälläkin hetkellä itken ilosta kun tämän luin. Myös minun elämässäni (kuten aika monella muullakin täällä) on meneillään melkoinen alamäki. Minä ihan tosissaan luulin, että olen jo omat maalliset menetykseni kokenut silloin vuosia sitten, kun menetin "kaiken". Mutta kyllä minulla oli vielä haluja jäljellä, ymmärrän sen nyt. Mm. halu ja tarve arvostukseen (itseni ulkopuolelta). Oma matkantekoni on ollut todella hidasta ja opin näemmä asioita kantapään kautta. Esimerkiksi unelmieni ala ja korkea koulutus mahdollistuivat minulle vasta sitten kun opin käytännön kokemusten kautta, että ihmisarvoni ei riipu "saavutuksistani" tai mistään muustakaan ulkoisesta seikasta. Nämä voivat olla jollekin itsestäänselvyyksiä, mutta "kympin tytölle" niissä on oikeasti melkoisesti käsiteltävää.

Tässä vaiheessa matkaani olen tosiaan huomannut, että mikään ulkoapäin tuleva ei toimi. Kaikki mitä olen rakentanut ulkoisten puitteiden varaan, romahtaa aina ennemmin tai myöhemmin. Nämä vain ovat siitä hankala asioita, etten minä ainakaan tunnista ajattelumallejani ennen kuin vasta sitten, kun se ulkoinen todella romahtaa. Olin esimerkiksi ollut siinä käsityksessä, etten tarvitse vahvistusta valinnoilleni enää muilta, mutta näemmä olen huijannut itseäni siinäkin... No, ei se auta. Välillä minulla on melkein alistunut ja epätoivoinen olo, että kuinka paljon "purettavaa" tässä vielä on. Mutta toisaalta asiat ovat käyneet koko ajan helpommiksi. Vaikka koen välillä syvääkin uupumusta, masennusta, levottomuutta ja toisinaan ihan tärisyttävää raivoakin, nuo tunteet eivät enää vedä minua "pinnan alle" niin kuin joskus aiemmin. Myös minulla on ollut itsetuhoisia ajatuksia ja mielenterveydellisiä ongelmia, mutta nykyään asenteeni on vähän enemmän tyyliä "ihan sama". Ihan sama jos masentaa tai raivostuttaa tai uuvuttaa. Ihan sama jos parisuhde hajoaa tai läheiset puhuvat paskaa. Ihan sama jos epäonnistun tai sattuu vastoinkäymisiä. Tällaista tämä nyt vaan on. Joskus myöhemmin sitten jotain muuta.

Ap linjoilla.

Onko teille muille ilmaantunut uusia "kykyjä" polullanne? Minulla on, ja se herättää ihmetystä. Ne liittyvät tunteisiin.

Valoitan ensin taustaa: lähtökohtaisesti en ole fiilisihminen. Päätöset olen tehnyt analyyttisesti, jos joku asia on häirinnyt, niin olen vain käärinyt hihat ja ohittanut tunteen. Joku on joskus kuvaillut minua tefloniksi, eli siedän mitä tahansa.

Enää en tähän pysty. Minulla on muutama asia elämässäni, joiden alueella menen tosi syvälle. Monta päivää koen elämän tuskaa, itken silmät päästäni tai huudan yksin autossa raivoani. Jälkikäteen ihmettelen, mistä tuokin tuli.

Tämä fiilisjuttu ulottuu muihin ihmisiin. Pystyn kokemaan muiden ihmisten mielialan ja tunteet. Sen ylimielisyyden, hyväntuulisuuden, kepeyden, pelon, yksinäisyyden... Olen tätä niin monta kertaa kokeillut parin vuoden aikana, kun menen toisen ihmisen "sisään" niin tunnen hänet.

Kyse on enemmästä kuin empatiasta, minä siis koen ne tunteet omassa kehossani ilman, että olen aikoihin edes tavannut sitä ihmistä. Vaikka en olisi koskaan vaihtanut hänen kanssaa sanaakaan.

Mm. Tunsin työkaverin perustavanlaatuisen syyllisyyden, ja kun myöhemmin tutustuimme, niin olen oppinut, että kaikki asiat herättävät hänessä syyllisyyden. Ja paljon esimerkkejä parin vuoden ajalta.

Miksi pystyn tähän ja mitä tästä pitäisi ajatella? En sitä yleensä tee muutoin kuin testatkseni olenko oikeassa, sillä siinä on stalkkaamisen meininki. Jotkut rajat ihmisellä pitää olla.

Mystikko, Olet tässä ketjussa minulle jo sanonut, että tunteet ovat vain tunteita, tulevat ja menevät. Tiedän tämän, enkä usko, että niiden kaivelu on kauhean hedelmällistä, koska ne eivät näytä koskaan loppuvan. En vain ymmärrä, miksi tämä tunnejuttu minulle on sitten Tullut. Ennemmin ottaisin jonkun muun kyvyn...

454. Minä olin tuollainen aiemmin, lapsesta asti. Vaistosin ihmisten tunteet ja tunsin ne ikään kuin omassa mielessäni ja kehossani. Minulle oli usein kauhean raskasta olla esim. väkijoukossa, koska se sekoitus ihmisten erilaisia tunnetiloja, usein seassa esim. levottomuutta ja ahdistusta, oli niin raskas kun se vyöryi minuun ihmisistä. 

Nykyisin en ole ollenkaan tuollainen. Voin kyllä vaistota jonkun ihmisen pahan olon mutta se ei aiheuta minulle minkäänlaista kärsimystä, vain lämmintä myötätuntoa. Ja varmuutta, että hänkin on lopulta kaikkea ohjaavan Hengen johdossa, vaikkei sitä itse tietäisikään, koska se on ainoa Minä, jokaisen minä. Kaikki on hyvin, vaikka ihminen luulisikin että mikään ei ole hyvin, ja jokainen tulee sen jonain päivänä näkemään. 

Minulla myös ensimmäinen huomio heräämiskokemuksen jälkeen oli että omatkaan tunteet eivät herättäneet minkäänlaista reaktiota, vaan ne tuntuivat samalta kuin jonkun toisen tunteet. Esim. voimakas suru ei aiheuttanut mitään kärsimystä, vaan vain myötätuntoa, kun sen taustalla koin rauhan joka Minä olen. Mikä tahansa tunne oli kuin meren ohimeneviä pintaväreitä, joilla ei lopulta ole mitään merkitystä syvyyksien loputtoman rauhan rinnalla. Se on muotoon samaistumattomuuden suuria iloja, ettei sen muodon, mitä useimmat itsekseen sanovat, ihmismuodon joka koostuu mielestä  ja ruumiista, kärsimykset tai ilot enää ole niin kovin merkityksellisiä.

Käyttäjä102 kirjoitti:

On toki mahdollista että sinulla on mielessä joku erityinen kuvio, joka ei oikein antaisi sinun nauttia ja saavuttaa, ja joka alitajuiselta tasolta sabotoi kaiken aina kun uhkaat onnistua.

Palaan nyt vielä tähän, tätä olen tietysti itsekin miettinyt ja oli syy mikä tahansa, niin onpa kypsyttävää. Päivitys näihin viimeisimpiin vastoinkäymisiin kun mua niin huvittaa tää taas. Tilasin siis ne kamat siitä firmasta. Muut sai. Ne jotka ei saaneet laittoi meiliä sai ajat sitten pikaisesti pahoittelun ja tavarat postissa. Minä en saanut tavaroita enkä vastausta kahteen meiliin. Kun soitin sinne, kävi ilmi että paketti oli kadonnut postissa (eli siis lähetetty, tai ainakin niin ne väitti), ja lisäksi ne ei ollu saaneet mun meilejä (tai ainakin niin ne väitti). Jos oikeesti paitsi että paketti katosi, myös meilit katosi, niin on toi nyt kanssa taas kerran :D. Ja ihan kyllä riittäis sekin että ne sit just mulle valehtelee päin naamaa, miksi. Koko ajan olen ystävällisesti heitä lähestynyt enkä usko että valehtelisivat, asiallinen verkkokauppa. Njooh, eipä tässä auta kai muu kuin vain astua tarkkailemaan itseään :D.  - 430 -

Onkohan Kristitty mystikko vielä paikalla? Minulla olisi (taas) kysymys: Mitä mieltä olet selvänäköisyydestä, -kuuloisuudesta ym. henkisistä kyvyistä? Ovatko nekin osa tätä harhaa ja jos ovat, mikä merkitys niillä on?

Ensinnäkin kiitos Mystikolle tästä ketjusta!

Minä kysyisin hieman edellisen kysymyksen teemaan liittyen, että mitä ajattelet ihmisten taivas. ja /tai helvettikokemuksista, siis siitä, että henkilö on "viety" em. paikkoihin, ja ovat kokeneet siellä hyvin todellisia tai ainakin todentuntuisia kokemuksia, jotka ovat usein muttaneet perusteellisesti heidän maailmankuvaansa ja elämäänsä?

Mistä näissä on kyse? Kuulin eilen Perttu Häkkisen radio-ohjelmassa (löytyy Areenasta) aivan karmaisevan kuvauksen henkilöltä, joka kuvasi itseän tavalliseksi suomalaiseksi mieheksi, joka ei usko ennen kuin näkee, eikä omien sanojensa mukaan ollut millään tavalla uskonnollinen tai kiinnostunut hengellisyydestä. Hän oli kertomansa mukaan joutunut/siirtynyt/viety keskellä iltapäivää aivan yhtäkkiä toiseen todellisuuteen, joka siis oli helvetti sellaisena kuin kristinuskossa kuvataan. Kuvaus siitä oli jär-kyt-tä-vä, ja jollain oudolla tavalla tutun/uskottavan kuuloinen. Googlaamalla tällaisia kokemuksia löytyi lisää, ja ne olivat kaikki hämmästyttävän samanlaisia. Alkoi pelottaa!

Taivas-kokemuksiakin on paljon, varmasti enemmän kuin näitä helvettejä, mutta vaikuttaa siltä,että ne ovat keskenään erilaisempia.

Osaatko ja haluatko Mystikko kertoa käsityksesi näistä? Kiitos!

Jatkan vielä ja pohjustan hieman, mistä tuo kysymykseni kumpusi. Minulle on hiljattain auennut kyky nähdä muutakin kuin pelkkää fyysistä materiaa. Ei siis mitään henkiä tms. vaan ihan vain energiaa, joka ympäröi ihmisiä ja asioita. Olin aluksi innoissani asiasta, sillä tämä on ensimmäinen kerta kun tätä tapahtuu päivätajunnassa. Olen kyllä kokenut todellisuuden monimuotoisuutta aiemminkin, mutta ne ovat tapahtuneet aina muuntuneessa tietoisuudentilassa (selkounissa ja ruumiistairtautumiskokemusten yhteydessä). Noissa aiemmissa kokemuksissani tietoisuuteni ei ole ollut täysin läsnä, vaan kokemuksiin on sekoittunut elementtejä unimaailmasta yms. Siksi fyysisyyden harha on ollut minulla tiukassa, sillä en ole pystynyt laajentamaan kokemuksia päivätajuntaan asti. Nämä ovat olleet jotenkin toisistaan irrallisia maailmoja: On päivätajunnan fyysisyys ja muuntuneen tietoisuuden energialuonteisuus. Vaikea selittää, mutta luulen vastaavaa kokeneiden ymmärtävän tästä, mitä tarkoitan.

Nyt kuitenkin ihan yllättäen tuli tämä kyky nähdä myös energiaa. En harjoittanut sitä mitenkään tietoisesti, vaan se tapahtui ensimmäisen kerran tilanteessa, jossa olin uppoutunut erääseen minua kiinnostavaan asiaan. Kokeilin sitten ihan tarkoituksella nähdä näin myöhemminkin, ja pari kertaa se onnistuikin. Epäonnistumisia tuli myös, mutta epäilen, että niissä kyse oli liiasta yrittämisestä. Olen hieman hämilläni tämän asian kanssa kun en oikein tiedä, onko tämä vain "uusi harhan taso" vai kenties merkki siitä, että oikealla tiellä ollaan.

Olen saanut viime aikoina myöskin vahvasti opastusta itseeni luottamiseen. Yritin hakea apua asiaan itseni ulkopuolelta, mutta yritykset epäonnistuivat. Yleensä tällaiset epäonnistumiset ovat olleet merkki siitä, että jokin toinen toimintatapa sopisi nyt paremmin. Minun on hyvin vaikea luottaa omiin kokemuksiini ja intuitiooni, joten valitettavan usein yritän saada vahvistusta asioille ulkopuolelta. Tämä kysymys on taas yksi tällainen vahvistuksen hakeminen, ymmärrän sen. Mutta maailmassa, jossa viestit ja neuvot saattavat olla keskenään hyvin ristiriitaisia, on vaikea löytää mitään varmuutta mihinkään. En haluaisi jumiutua enää vääriin luuloihin siitä, että olen pidemmällä "henkisessä kehityksessä" kuin oikeasti olenkaan. Tätäkin nimittäin on minulle tapahtunut, ja se onkin melkoinen este todelliselle kasvamiselle...

Etsivä löytää (ei kirjautunut) kirjoitti:

Onkohan Kristitty mystikko vielä paikalla? Minulla olisi (taas) kysymys: Mitä mieltä olet selvänäköisyydestä, -kuuloisuudesta ym. henkisistä kyvyistä? Ovatko nekin osa tätä harhaa ja jos ovat, mikä merkitys niillä on?

Paikalla ollaan :) Olen noista kyvyistä sitä mieltä, että ne ovat ihmiselle luonnollisia, mutta ihmisten nykyiset kollektiiviset uskomukset siitä mitä ihminen on, estävät useimmilta niiden kokemisen. Useimmat nykyään uskovat, että ainoat tavat saada tietoa on fyysiset aistit, ja siksi heille näin on. Nykyajan uskomukset toimivat ikään kuin rajoittavina suodattimina, jotka määräävät sen mikä tulee tiedostetuksi ja siis todellisuuteen kuuluvaksi hyväksytyksi. Mutta todellisuus on käsittämättömän paljon laajempi kuin se mitä ihmiset ajattelevat sen olevan, samoin ihmisen kyvyt ovat ihan jotain muuta kuin he luulevat niiden olevan - sillä "minä ja Isä olemme yhtä", kaikki mikä on totta Jumalasta, on myös totta ihmisestä joka tiedostaa ykseytensä Lähteen kanssa.

Olen hieman hämilläni tämän asian kanssa kun en oikein tiedä, onko tämä vain "uusi harhan taso" vai kenties merkki siitä, että oikealla tiellä ollaan.

Ei nuo ole toisensa poissulkevia ollenkaan. Uusi harhan taso kyllä, siinä mielessä että ei energiankaan taso ole vielä ikuinen perimmäinen Todellisuus, mutta silti kyky kokea muutakin kuin ihmisten kollektiivisten uskomusten mukainen vain fyysisistä ja psyykkisistä objekteista koostuva maailma on selvää edistystä. Ihminen alkaa hahmottaa todellista olemustaan ja kykyjään, kun huomaa että voi seikkailla lukemattomissa maailmoissa, lukemattomissa olomuodoissa.

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin kiitos Mystikolle tästä ketjusta!

Minä kysyisin hieman edellisen kysymyksen teemaan liittyen, että mitä ajattelet ihmisten taivas. ja /tai helvettikokemuksista, siis siitä, että henkilö on "viety" em. paikkoihin, ja ovat kokeneet siellä hyvin todellisia tai ainakin todentuntuisia kokemuksia, jotka ovat usein muttaneet perusteellisesti heidän maailmankuvaansa ja elämäänsä?

Mistä näissä on kyse? Kuulin eilen Perttu Häkkisen radio-ohjelmassa (löytyy Areenasta) aivan karmaisevan kuvauksen henkilöltä, joka kuvasi itseän tavalliseksi suomalaiseksi mieheksi, joka ei usko ennen kuin näkee, eikä omien sanojensa mukaan ollut millään tavalla uskonnollinen tai kiinnostunut hengellisyydestä. Hän oli kertomansa mukaan joutunut/siirtynyt/viety keskellä iltapäivää aivan yhtäkkiä toiseen todellisuuteen, joka siis oli helvetti sellaisena kuin kristinuskossa kuvataan. Kuvaus siitä oli jär-kyt-tä-vä, ja jollain oudolla tavalla tutun/uskottavan kuuloinen. Googlaamalla tällaisia kokemuksia löytyi lisää, ja ne olivat kaikki hämmästyttävän samanlaisia. Alkoi pelottaa!

Taivas-kokemuksiakin on paljon, varmasti enemmän kuin näitä helvettejä, mutta vaikuttaa siltä,että ne ovat keskenään erilaisempia.

Osaatko ja haluatko Mystikko kertoa käsityksesi näistä? Kiitos!

Minun näkemykseni on, että ihmiset itse projisoivat sen maailman jonka näkevät, sekä kollektiivisesti että yksilöllisesti. Helvettien ja taivaiden näkeminen liittyy dualismiin, se on äärimmäinen muoto hyvän ja pahan kaksijakoisuuden kokemisesta. Helvettikokemukset lienevät yleisempiä, koska ihmisillä usein on tajunnassaan syyllisyydentunteita, ja siis pelkoa rangaistuksista. Näiden kokemusten saama muoto vaihtelee kulttuurin perinteisen kuvaston mukaan.

Osa näistä kokemuksista kyllä perustuvat aitoon kokemukseen aivan toisesta todellisuuden tasosta, liian vieraaseen kokijalle ihmismielellä ymmärrettäväksi, ja siksi he alkavat tulkita kokemustaan heille tuttuun tämän maailman tai symboliikan kuvastoon. Missään todellisuuden tasoilla ei ole hyvää eikä pahaa, ei mitään mikä voi vahingoittaa tai auttaa - on vain ikuista Olemista hyvän ja pahan tuolla puolen. Mutta ihminen voi dualisminsa läpi tulkita jonkun paikan vaikka helvetiksi, jos alkaa pelätä eikä pysty ymmärtämään mitä kokee, ja jos vielä vaivaa vähän syyllisyys tai tunne omasta huonoudesta.

Tästä liittyen tuli mieleen, että olen huomannut että usein skitsofreenikot tuntuvat kokevan ihan aitoja toisia maailmoja, jotka itsekin pystyn kokemaan virittäytymällä samalle tietoisuuden tasolle. Se mikä toisille on hallusinaatioita ja sairaus, on minusta tavallaan ihmisen nykyiseen yleiseen tietoisuuden tilaan varsin edistyksellinen kyky. Haitta ja sairaus se on toki siksi, että nämä ihmiset eivät osaa pitää todellisuuden tasoja erillään ja ninpä he eivät pysty elämään millään näistä tasoista tehokkaasti. Monen olisi luultavasti mahdollista oppia hallitsemaan tietoisuutensa virittyisyyttä ja halutessaan pystyä keskittymään vain ihmisten yleensä kokemaan maailmaan, mutta vaikeaa se on tässä maailmassa jossa asia nähdään ainoastaan vikana ja sairautena.

14 tässä.

Kirjoitin aiemmin syksyllä kokemuksestani ja siitä, kuinka sielun pimeä yö oli hiljalleen vaihtumassa aamun sarastukseen.

Sittemmin tämän kokemismaailman asiat veivät huomioni ja tässä sitä taas ollaan. Kaikki, siis aivan kaikki, näyttää menevän pieleen, mikään arkipäiväinenkään ei suju ja hyvä tuuri on tuntunut hylänneen minut lopullisesti. 

Kaikki on romahtamassa. Terveydestä raha-asioihin ja kattoon pään päällä. Tämä koskee koko perhettä.

Mitä enemmän yritän saada asiat järjestymään, sitä hullummaksi kaikki menee. Olen kuin juoksuhiekassa - mitä enemmän pyristelen, sitä syvemmälle uppoan.

Mikä tämän kaiken tarkoitus on?

Ehkä se, että olisin valmis luovuttamaan, jälleen. Että päästäisin irti.

Että lopettaisin taistelun.

Täydennystä edelliseen vielä.

Eli takaisin pimeään putoaminen oli todella helppoa.

Palasin tietoisen luomisen äärelle ratkaistakseni muutaman arkipäiväisen pulman. Ja huomasin, että kaikki manifestoituu mitä ihmeellisemmin - nopeasti, vaivattomasti.

Pian mukaan astui pelko. Epäonnistumisen ja menettämisen pelko. Ja kun pelkään, kaikki menee sekaisin. Menetän rauhan ja taannun. Tulen rauhattomaksi ja koetan helpottaa oloani vääränlaisin keinoin (alkoholista ja addiktioista täällä onkin puhuttu jo aiemmin). Ja kun olen rauhaton ja ahdistunut, myös kokemukseni muuttuu sen mukana.

Ja lisäksi, kun yritän tuosta tilastani käsin muuttaa materiaalisen tason todellisuutta, kaikki todella menee pieleen. Ristiriitaisesta kokemuksesta syntyy lisää ristiriitaisuutta ja epäsopua. Ja mitä kovemmin yritän, sitä pahemmaksi tilanne menee.

Olen ollut tässä kierteessä jo vuosia. Yleensä olen päättänyt lopulta hylätä ajatuksen vetovoiman laista tai mystiikasta ylipäätään, ja olen vain päättänyt luovuttaa kaiken suhteen. Kun tilanne on rauhoittunut, olenkin yrittänyt taas manifestoida jotain. Yleensä aluksi on mennyt hyvin, mutta sitten epävarmuus on astunut mukaan. Ja taas on menty.

Ymmärrän tämän nyt.

Vierailija kirjoitti:

Pian mukaan astui pelko. Epäonnistumisen ja menettämisen pelko. Ja kun pelkään, kaikki menee sekaisin. Menetän rauhan ja taannun. Tulen rauhattomaksi ja koetan helpottaa oloani vääränlaisin keinoin (alkoholista ja addiktioista täällä onkin puhuttu jo aiemmin). Ja kun olen rauhaton ja ahdistunut, myös kokemukseni muuttuu sen mukana.

Ja lisäksi, kun yritän tuosta tilastani käsin muuttaa materiaalisen tason todellisuutta, kaikki todella menee pieleen. Ristiriitaisesta kokemuksesta syntyy lisää ristiriitaisuutta ja epäsopua. Ja mitä kovemmin yritän, sitä pahemmaksi tilanne menee.

Olen ollut tässä kierteessä jo vuosia. Yleensä olen päättänyt lopulta hylätä ajatuksen vetovoiman laista tai mystiikasta ylipäätään, ja olen vain päättänyt luovuttaa kaiken suhteen. Kun tilanne on rauhoittunut, olenkin yrittänyt taas manifestoida jotain. Yleensä aluksi on mennyt hyvin, mutta sitten epävarmuus on astunut mukaan. Ja taas on menty.

Ymmärrän tämän nyt.

Kovien koulujen kautta ihmiset yleensä joutuvat oppimaan sen, että ulkoinen todella on sisäisen heijastusta. Tuollaisten kokemusten jälkeen varmasti tulee ainakin se asia ymmärretyksi oikein pohjia myöden ;)

Mystikko, tuli vielä yksi asia mieleen. Mainitsit eläväsi yksin ja selibaatissa. Koetko ollenkaan seksuaalisia tunteita? Minua seksuaalisuus on aina vienyt kovasti, vaikka olenkin henkisellä tiellä. Jollakin tavalla nämä ovat alkaneet myös tukea toisiaan: mitä enemmän uskallan avautua maalliselle rakkaudelle, sitä kannatellumpi tunnen olevani. 

Kivaa että ketju elää. Ja on mukava lukea Mystikon viestejä, kun hyvin pitkälle samalla tapaa hahmotan asioita. Se vain, että ei ole oikein kaltaisia kävellyt vastaan on joskus laittanut epäilemään omia havaintoja ja mietteitä. Jotenkin rauhoittaa tietää, että on muitakin.